Ihmisoikeuksia ei kunnioiteta huumesodassa

Lähde: Transform Drug Policy Foundation 8.9.2011

YK:n ihmisoikeusjulistus annettiin vuonna 1948 ja siitä piti tulla universaali ohje ihmisten väliseen kanssakäymiseen sotien eliminoimiseksi maailmasta. Mutta toisin kävi ja USA:n johtama ja YK:n valtuuttama huumesota on sekä jarruttanut ihmisoikeuksien soveltamista että huonontanut ihmisten asemaa yhteiskunnissaan.

Kansainvälisten kansalaisjärjestöjen aloittama suurhanke huumesodan kustannusten ja haittojen systemaattiseksi kokoamiseksi, Count the Costs -projekti, on tuottanut raportin ihmisoikeuksien tilasta maailmanlaajuisessa huumesodassa. Raportti on 18 sivuinen lyhennelmä, joka on toimitettu kahdella kielellä, englanniksi ja espanjaksi.

Sen johdannossa todetaan:

"Joka puolella maailmaa huumesota heikentää vakavasti ihmisoikeuksia. Se on aiheuttanut pitkän listan väärinkäytöksiä, laiminlyöntejä ja poliittista syntipukkiajattelua kansalaisoikeuksien ja oikeudenmukaisten oikeudenkäyntisäädöksien rapautumisen kautta; taloudellisten ja yhteiskunnallisten oikeuksien kieltämisen; yksilöiden ja ryhmien demonisoinnin; sekä ihmisten hyväksikäyttöä ja epäinhimillisiä rangaistuksia.

Liian usein näitä ihmisoikeusloukkauksia tarkastellaan erillään toisistaan - poliisi pahoinpitelee huumeiden käyttäjää tietojen hankkimiseksi; teloitusryhmä ampuu huumekuriirin; armeijan tarkistuspisteellä ammuttaan perhe; HIV:n vastaista työtä tekevä vangitaan haittojen vähentämistä koskevan materiaalin levittämisestä; perhe karkotetaan myrkkyruiskutusten alta; huumeiden käyttäjä vangitaan vuosiksi pakkotyöhön ja pahoinpideltäväksi poliisin käskystä; syöpäpotilas ei saa kipulääkitystä. Nämä tapaukset eivät kuitenkaan ole erillisiä. Ne ovat suoria seurauksia huumesodasta.

Huumesota on terrorismisodan tapaan naamioitu vastareaktioksi poikkeukselliseen uhkaan meidän terveyttä, turvallisuutta ja peräti koko yhteiskunnan rakennetta kohtaan. Riippuvuus huumeista kuvataan pahuutena, jota vastaan kansainvälisellä yhteisöllä on moraalinen velvollisuus taistella, koska se on "mittaamattoman uhkaava vaara", mikä oikeuttaa epätavallisten keinojen käyttöönottamisen, joita ei muuten julkisesti hyväksyttäisi. Tämä ei ole poliittisen retoriikan liioittelua. Nämä sanat löytyvät kansainvälisestä lainsäädännöstä, johon YK:n vuosien 1961, 1971 ja 1988 huumesopimukset kuuluvat. Tämä ristiretkeläinen kielenkäyttö on luonut sellaisen poliittisen ilmapiirin, jossa huumesodan politiikan ja sen täytäntöönpanon ei edes edellytetä täyttävän ihmisoikeusnormistoa.

Vaikka ihmisoikeudet ovat yksi YK:n toiminnan kolmesta peruspilarista kehityksen ja turvallisuuden ohella, ei edellä mainituissa kansainvälisissä huumesopimuksissa ole mitään velvoitetta ihmisoikeuksien takaamiseksi. Yli sadasta artiklasta ihmisoikeudet mainitaan ainoastaan kerran (sadontuhoamisen yhteydessä) - mikä on hämmästyttävä laiminlyönti sopimuksissa, jotka neuvoteltiin toisen maailmansodan jälkeisessä maailmassa, nykyaikaisen ihmisoikeusliikkeen aikakaudella. Tämä laiminlyönti heijastuu kansallisissa lainsäädännöissä ja kansainvälisessä politiikassa. Laajat ihmisoikeusloukkaukset leimaavat laittomien huumeiden koko tuotannon ja kaupan ketjua tarjonnan ja kysynnän vähentämisen nimissä.

Näiden ihmisoikeuskustannusten arvioiminen on tarpeen, jotta voitaisiin nähdä yhteydet lainsäädännön ja politiikan välillä ja näiden vaikutus ihmisten arkeen. On myös vertailtava, mitä tapahtuu vaihtoehtoisten lähestymistapojen olosuhteissa tarkoittaen huumeiden hallussapidon dekriminalisointia ja laillisen säätelyn malleja. Esimerkiksi laittomien huumeiden rajoittamiseksi tarkoitetun rankaisevan, lain täytäntöönpanovirkamiesten johtaman lähestymistavan aiheuttamia väärinkäytöksiä ei esiinny tupakan, alkoholin ja lääkeaineiden tuotanto- ja myyntiketjuissa.

Koska YK:n jäsenvaltiot viittaavat "jaettuun velvollisuuteen" huumevalvonnassa, pitää heidän jakaa velvollisuus ihmisoikeusrikoksissa, joita tehdään huumevalvonnan nimissä. Tästä on kyse Count the Costs -projektissa: otetaan vastuu ja arvioidaan avoimesti kaikkia politiikan ja eri vaihtoehtojen seurauksia."

Huumevieroituksen keskitysleirit

Lähde: Human Rights Watch 7.9.2011 ja lehdistötiedote 7.9.2011

Maailmanlaajuinen ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch julkaisi raportin The Rehab Archipelago huumevieroituksen todellisuudesta Vietnamissa. 121 sivuisessa raportissa kerrotaan 14:stä vieroituslaitoksesta Ho Chi Minh kaupungissa.

Poliisin pidättämiä huumeiden käyttäjiä voidaan pitää vangittuna "hoitolaitoksissa" vuosia ilman oikeudenkäyntiä, heidät voidaan alistaa pakkotyöhön ilman palkkaa tai hyvin vähäisellä korvauksella ja he saavat kärsiä kidutuksesta ja väkivallasta. Hallituksen laitokset, joiden tehtävänä on huumeiden käyttäjien hoitaminen ja palauttaminen yhteiskuntaan eivät ole pakkotyöleirejä kummallisempia, joissa huumeiden käyttäjien on pakko tehdä työtä kuusi päivää viikossa esimerkiksi cashew-pähkinöiden jalostuksessa tai kankaiden kudonnassa.

Työstä kieltäytymisestä tai laitoksen sääntöjen rikkomisesta rangaistaan tavoilla, joita voi luonnehtia lähinnä kidutuksena. Yksi laitoksesta pakoa yrittänyt kertoo saamastaan rangaistuksesta: "Ensiksi jalkojani hakattiin niin etten pystyisi karkaamaan uudestaan. Sitten minut tainnutettiin sähköpampulla ja pidettiin eristyshuoneessa kuukauden ajan."

"Kymmeniä tuhansia miehiä, naisia ja lapsia pidetään vastoin heidän tahtoaan hallituksen työleireillä Vietnamissa", kertoo Joe Amon, Human Rights Watchin terveys- ja ihmisoikeuksista vastaava johtaja. "Tämä ei ole huumevieroitusta, leirit pitää sulkea ja ihmiset pitää vapauttaa."

Pidätettyinä olleet ovat kertoneet Human Rights Watchille yhtiöiden nimiä, jotka käyttävät leirien ilmaista työvoimaa hyväkseen. Läpinäkyvyyden ja leirien kanssa sopimuksia tehneiden yrityksien julkisesti saatavilla olevan listan puute tekee tietojen varmistamisen mahdottomaksi. Usein vangitut eivät tienneet valmistamiensa tuotteiden merkkiä tai yhtiötä. Human Rights Watch aikoo tutkia leirien kanssa sopimuksia tehneet yhtiöt.

Vietnamin pakkotyöleirien alkuperä juontaa juurensa Vietnamin sodan jälkeisiin "uudelleenkoulutusleireihin", joita perustettiin vuonna 1975 Pohjois-Vietnamissa huumeiden käyttäjille ja seksityöläisille USA:n armeijan vetäydyttyä Vietnamista. Leirit saivat uutta poliittista tukea 1990-luvun puolivälissä hallituksen aloitettua kampanjan yhteiskunnallisia paheita vastaan, joihin laskettiin myös huumeiden käyttö. Vietnamin talouden nykyaikaistuttua on järjestelmä vain kasvanut. Vuonna 2000 Vietnamissa oli 56 tällaista leiriä ja vuoden 2011 alussa jo 123.

YK:n ihmisoikeusraportoijakin kehottaa dekriminalisoimaan ja laillistamaan

TuSKY uutisoi viime vuonna YK:n ihmisoikeusraportoijan julkistamasta raportista huumesodan aiheuttamasta maailmanlaajuisesta ihmisoikeuskatastrofista ja siinä huumesota tuomittiin yksiselitteisesti: se perustuu yksipuolisesti rankaisemiselle, se luokittelee kaikki huumeiden käyttäjät fundamentalistisesti huumeorjiksi ja tälle käsitykselle perustuvat hoitomallit ovat usein jo itsessään ihmisoikeusrikoksia. Lisäksi tämä lähestymistapa on epäonnistunut tavoitteissaan vähentää huumeiden käyttöä, saatavuutta ja ongelmaisuutta. Huumesodan aiheuttama kipulääkkeiden puute monissa maissa on sekin rikos ihmisoikeuksia vastaan.

Länsimaisen vapauden puolesta ympäri maailmaa sotivat maat ovat itse unohtaneet ihmisoikeudet huumesodassaan. On yksipuolista syyttää pelkästään Vietnamin kaltaisia entisiä siirto- ja kehitysmaita sellaisista ihmisoikeusrikoksista, joihin länsimaissa syyllistytään toistuvasti ja joiden perusta on länsimaiden muille valtioille pakottamassa huumesodassa. Ihmisoikeuksien kunnioittaminen on aloitettava niissä maissa ja niiden hallituksien toimesta, jotka julistuksen aikoinaan laativat.

URL: http://www.tusky.fi/uutiset/190-ihmisoikeudet-huumesodassa

Apulaisoikeusasiamieheltä sapiskaa poliisille

Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja on ratkaissut kymmenen kantelua, joissa hän arvostelee eri poliisilaitosten menettelyä kotietsinnöissä. Kritiikki kohdistuu useimmiten siihen, että poliisi ei ollut antanut asunnon haltijalle mahdollisuutta olla läsnä kotietsinnässä, vaikka tämä onkin lain lähtökohta.

Poliisia huomautettiin siitä, että kotietsintää tehdessä paikan haltijalle tai hänen kotiväkeensä kuuluvalle on aina annettava tilaisuus olla paikalla. Poliisin pitäisi oma-aloitteisesti ilmoittaa pakkokeinon kohteelle hänen oikeuksistaan. Apulaisoikeusasiamiehen mukaan ei ole realistista olettaa, että kaikki tuntisivat pakkokeinolain ja osaisivat itse pyytää mahdollisuutta läsnäoloon kotietsinnässä.

Jos se, jonka luona kotietsintä pidetään, on kotietsinnän aloittamishetkellä kiinniotettuna, pidätettynä tai vangittuna, tulee poliisin antaa hänelle tilaisuus olla läsnä etsinnässä ja kutsua siihen todistaja. Useissa tapauksissa poliisi oli kuitenkin vienyt kiinniotetun epäillyn pois kotoaan ennen kotietsintää.

Poliisi voi tehdä kotietsinnän, vaikka asunnon haltija ei ole paikalla. Tällöin poliisin tulisi dokumentoida kotietsintä huolellisesti, esimerkiksi kuvaamalla. Etsinnästä tulee myös tällaisissa tapauksissa ilmoittaa viipymättä, esimerkiksi jättämällä asuntoon ilmoitus.

Poliisi krysanteemien jäljillä

Yhdessä tapauksista turkulaisen rikoskomisarion mukaan poliisille tuli internetin kautta nimetön vihje mahdollisesta kannabiksen kasvatuksesta. Vihjetietoon oli liitetty kopio kantelijan Facebook-sivustosta, jossa hän kertoi laittaneensa uuden sadon taas kasvamaan ja kertoi kasvatusolosuhteista. Tämän jälkeen kantelijan taustaa selvitettiin, jolloin kävi ilmi, että häntä on aiemmin epäilty huumausainerikoksesta. Tällöin rikoskomisario päätti, että asiaa käydään selvittämässä kantelijan asunnolla.

Soitettaessa asunnon ovikelloa kukaan ei tullut avaaman ovea. Poliisit päättivät tuolloin jättää kotietsinnän tekemättä, mutta poistuessaan he havaitsivat rappukäytävästä, että asunnon pesutilojen kattoon oli asennettu suurtehovalaisin, joka oli päällä. Tutkijat soittivat uudelleen rikoskomisariolle, joka päätti, että asunnossa tehdään kotietsintä. Huoltomies avasi oven ja tutkijat totesivat, että pesutiloissa oli kasvamassa erilaisia laillisia koristekasveja. Kun asunnon silmämääräisessä tarkastuksessa ei muutoinkaan havaittu mitään huumausaineisiin viittaavaa, poliisimiehet poistuivat asunnosta.

Asukas teki perusteettomasta ilmiannosta myöhemmin rikosilmoituksen internetissä, jossa hän vaati asiasta tutkintaa. Paikallinen poliisi kuitenkin tulkitsi rikosilmoituksen tahallisesti ja virheellisesti niin, ettei asianomistaja hänen mukaansa vaatinutkaan rikostutkintaa.

Oikeusasiamies korosti myös, että henkilön aikaisempaa rikollisuutta ei tulisi esitutkintalain 7 §:stä ilmenevän syyttömyysolettaman vastaisesti pitää sellaisenaan perusteena epäillä henkilön uudelleen syyllistyvän rikokseen, vaan epäilylle on aina oltava myös riittävät tapauskohtaiset syyt. Aiemmat toteen näyttämättömät rikosepäilyt voivat vielä vähemmän olla pakkokeinon, eli tässä tapauksessa kotietsinnän, käytön peruste.

Poliisikoira levitti lattialle kahvinporot

Hilpeyttä herättää tapaus, jossa Pajuoja arvostelee poliisia siitä, ettei etsinnällä aiheutettua sotkua ollut siivottu. Oikeusasiamiehelle selvityksen antaneet poliisit kertoivat, että he nostivat asukkaan sängyn kyljelleen. Kun havaittiin, että sängyn jalat olivat rikki, sänky jätettiin kyljelleen, jottei kukaan loukkaisi itseään. Selvitysten mukaan poliisi ei sängynjalkoja rikkonut.

Kun sänky oli jätetty kyljelleen, niin patja ja vuodevaatteet oli jätetty lattialle. Oikeusasiamiehen mukaan olisi kuitenkin ollut perusteltua, että poliisi olisi palauttanut sängyn paikalleen, nostanut patjan ja vuodevaatteet sen päälle, sekä ilmoittanut kantelijalle sängynjalkojen kunnosta. Näin menetellen asunto olisi tältä osin palautettu etsintää edeltäneeseen tilaan, minkä pitäisi olla tavoite.

Lisäksi poliisin toimittamissa selvityksissä todetaan, että poliisikoira oli kaatanut keittiön roskaämpärin, jolloin siellä olleesta suodatinpussista oli kaatunut lattialle kahvinporot. Poliisin mukaan kahvinporot jätettiin lattialle, kun mukana ei ollut välineitä, joilla ne olisi saatu poistettua. Oikeusasiamies pitää selvänä, että poliisin olisi tullut siivota toiminnastaan aiheutunut sotku. Kysymys ei ole ollut kotietsinnästä väistämättä aiheutuvasta seurauksesta, jota poliisi ei olisi voinut kohtuudella poistaa.

Laajentuneet pupillit oikeuttavat kotietsinnän

Helsingin poliisilaitos avusti vuonna 2009 Viherpeukkututkintaa tarkkailemalla Viherpeukun Helsingin toimipistettä. Kyseinen yritys myy välineitä, tarvikkeita ja ravinteita, joita poliisin mukaan käytetään yleisesti kannabiksen kasvattamiseen. Huumeviljelyyn käytettävien laitteiden ostajia oli tarkastettu ja lain mukaisten edellytysten täyttyessä oli tehty kotietsintöjä.

Rikosylikonstaapeli ja vanhempi rikoskonstaapeli olivat 2.9.2009 tarkkailemassa Viherpeukkuliikettä kuola suunpielistä valuen. He pysäyttivät liikkeestä poistuneen kantelijan ja ottivat hänet kiinni epäiltynä huumausainerikoksesta. Puhutettaessa kantelija kertoi harrastavansa chilinviljelyä. Vanhempi rikoskonstaapeli soitti rikoskomisariolle ja kertoi tilanteesta. Rikoskomisario määräsi toimitettavaksi kotietsinnän, koska kantelijan kertomus oli ristiriitainen, hän oli ostanut huumeviljelyyn sopivaa PH-down -nimistä tuotetta ja hänen silmänsä vaikuttivat siltä, että hän oli käyttänyt huumausainetta (pupillit laajentuneet). Vanhempi rikoskonstaapeli toimitti rikoskomisarion määräyksestä kantelijan asunnossa kotietsinnän, jossa kantelija oli läsnä. Sieltä vanhempi rikoskonstaapeli löysi chiliviljelmän.

Vanhempi rikoskonstaapeli kertoi, että he näkivät Viherpeukku-liikkeestä poistuvan kantelijan, "jonka ikä, sukupuoli, olemus ja vaatetus sopivat yhteen huumausaineenviljely-alakulttuurin kanssa." Partio pysäytti kantelijan ja hänelle ilmoitettiin partion epäilevän häntä huumausainerikoksesta. Tämän jälkeen kantelijaa puhutettiin ja tehtiin hänestä havaintoja. Pelkkä Viherpeukku-liikkeessä asiointi ja vanhemman rikoskonstaapeli mainitsemat henkilön ikä, sukupuoli, olemus ja vaatetus eivät olleet apulaisoikeusasiamiehen mukaan kuitenkaan riittäviä perusteita asettaa henkilöä rikoksesta epäillyn asemaan.

Oikeusasiamies yhtyi seuraaviin Pirkanmaan käräjäoikeuden 17.12.2010 antamassa tuomiossa esitettyihin kannanottoihin: "Viherpeukussa myydyt tuotteet, tarvikkeet ja esineet ovat olleet täysin laillisia ja luvallisia myyntituotteita. Ne ovat soveltuneet ilmeisesti lähes kaikkien kosteutta vaativien viherkasvien, ainakin satojen tuhansien viherkasvien kasvattamiseen. Ne eivät ole erityisesti soveltuneet tai kehitetty kannabiksen kasvattamista varten. Sen vuoksi pelkästään tuotteen myymisestä tai ostamisesta ei voida tehdä minkäänlaisia johtopäätöksiä tai päätellä, että onko niitä tarkoitus käyttää laittomaan vai lailliseen kasvatukseen ja käyttöön."

Rikosepäilyn vahvistumisen tueksi on esitetty kolme puhutuksen yhteydessä esiin tullutta seikkaa. Ensinnäkin poliisi oli pitänyt kantelijan kertomusta ristiriitaisena. Toiseksi hän oli ostanut PH-down -nimistä huumeviljelyyn soveltuvaa tuotetta. Kolmanneksi poliisin mukaan hänen pupillinsa olivat laajentuneet.

Syytä epäillä -kynnyksen ylittyminen ei edellytä mitenkään vahvoja syyllisyyteen viittaavia seikkoja. Asiaa kokonaisuutena arvioidessaan apulaisoikeusasiamies katsoi, että ilman kantelijan silmistä tehtyjä havaintoja tämä kynnys ei olisi ylittynyt. Nyt tuo havainto yhdessä muiden edellä todettujen seikkojen kanssa oli muodostanut riittävän perusteen sille, että rikosylikonstaapeli ja vanhempi rikoskonstaapeli kiinniottoa sekä rikoskomisario kotietsintää harkitessaan ovat harkintavaltansa puitteissa voineet päätyä siihen, että kantelijaa oli syytä epäillä huumausainerikoksesta.

Kannabiksen käyttäjien perusoikeudet vaarassa

Apulaisoikeusasiamies on aiemminkin arvostellut poliisia kotietsintöjen yhteydessä tehdyistä laittomuuksista. Pajuoja moitti viimeksi poliisia 8.9. antamassaan ratkaisussa salassa tehdystä kotietsinnästä. Kotietsintää ei lain mukaan voi tehdä salassa, eikä siitä ilmoittamista saa tutkinnallisista tai muistakaan syistä viivyttää. Poliisi saa moitteita myös uusimmassa vuoden 2010 oikeusasiamiehen toimintakertomuksessa.

Poliisin piittaamattomuus etenkin kannabiksen käyttäjien – tai sellaiseksi epäiltyjen - perusoikeuksista ja säännönmukainen toimivaltarikkomusten tehtailu on todella huolestuttavaa. Suomessa tehdään vuosittain noin 15000 kotietsintää, joka on länsimaalaisittain verrattuna poikkeuksellisen suuri määrä. Suurta määrää selittääkin osittain huumausaineiden käyttörikosten määrän (vuonna 2011 n. 12000) kasvu, koska vähäistenkin kannabismäärien hallussapidosta seuraa yleensä kotietsintä.

Kannabiksen käytöstä voidaan teoriassa lätkäistä jopa 6 kk:n ja kotikasvatuksesta 10 vuoden vankeusrangaistus. Näitä maksimirangaistuksia ei kuitenkaan koskaan jaeta ja vaikuttaakin siltä, että käyttörikoksesta mahdollisesti langetettava 6 kk:n vankeusrangaistus on kirjattu lakiin vain siksi, että se mahdollistaa poliisin puuttumisen käyttäjien perusoikeuksiin pakkokeinoilla, jotka ovat rikoksen vähäisen vakavuuden huomioon otttaen täysin suhteettomia.

Soveltaessaan nykyistä laajat pakkokeinovaltuudet antavaa lakia on poliisi onnistunut rikkomaan toistuvasti kansalaisten perusoikeuksia ilman merkittäviä seuraamuksia: oikeusasiamies on tyytynyt saattamaan käsityksensä lakia rikkoneiden poliisien tiedoksi ja vain muutamassa törkeimmässä tapauksessa antanut huomautuksen.

Vaikka oikeusasiamiehen tai oikeuskanslerin ratkaisut eivät tunnu poliisin pakkokeinojen käyttöä juuri hillitsevän, on laillisuusvalvojille osoitettujen kantelujen tekeminen silti tärkeää. Oikeusasiamiehen ratkaisut ja Turun seudun kannabisyhdistyksen keräämät väärinkäytösilmoitukset osoittavat kiistatta, ettei poliisi kykene tai halua kohdella kannabiksen käyttäjiä lain edellyttämällä tavalla.

Lähde: Oikeusasiamiehen tiedote 15.9.2011

URL: http://www.tusky.fi/uutiset/189-apulaisoikeusasiamieheltae-sapiskaa-poliisille

Hollannin kannabiskahvilat opettaa

Vuoden 1976 jälkeen kehitetty hollantilainen melkein laillinen kannabiksen jälleenmyyntijärjestelmä on voinut hieman lisätä kannabiksen käyttäjien määrää, mutta se ei ole lisännyt heidän kannabiksen käyttöään, eikä heidän todennäköisyyttä alkaa käyttämään kovia huumeita tuoreen Addiction-tiedelehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan.

Berkeleyn yliopiston professori Robert J. MacCoun kirjoittaa, että hyvin dokumentoitu Hollannin kannabiskahvilakokeilu voi tarjota tärkeitä tietoja niille, jotka pohtivat kannabiksen jakeluun liittyviä ongelmia.

Useat osatekijät ovat lieventäneet kannabiksen käyttöä Hollannissa verrattuna siihen, miten asiat voisivat olla täysin laillistetuissa olosuhteissa. Näitä tekijöitä ovat mm. mainonnan kieltäminen sekä kannabiksen kasvatuksen kielto, mikä on pitänyt hintatason suhteellisen korkeana. Samalla Hollanti on onnistunut erottamaan kannabiksen käyttäjät kovien huumeiden käyttäjistä ja myyjistä erottamalla markkinat kannabiskahviloilla.

Tutkimuksen löytöjä ovat myös:

• Hollantilaiset käyttävät kannabista kohtuullisemmin kuin monet sen naapurivaltioiden kansalaiset
• Hollantilaiset nuoret kertovat kannabiksen helposta saatavuudesta muttei niin helposta kuin mitä USA:ssa ja monissa muissa maissa
• Hollantilainen käytön jatkamisen taso nuoruuden satunnaisesta kokeilusta aikuisiän vakiintuneeseen käyttöön (ikävuosina 15 - 34) on alhainen kansainvälisessä vertailussa
• Kuluneen vuoden aikana tapahtunut käyttö hollantilaisten 15 - 24 vuotiaiden keskuudessa laski 14,3%:sta 11,4%:iin vuosina 1997 - 2005
• Hollantilaiset kannabiksen käyttäjät ohjataan todennäköisemmin hoitoon kuin suurimmassa osassa muita eurooppalaisia maita kun taas USA ilmoittaa neljä hoitoon ohjausta yhtä kohti Hollannissa. On epäselvää heijastaako tämä tehokkaampaa hoidon tarjoamista Hollannissa vai hollantilaisen kannabiksen suurempaa vahvuutta.
• USA:ssa puolet hoitoon ohjatuista tulee oikeuslaitoksen antamilla päätöksillä. Hollannissa ainoastaan 10%

Artikkelissa MacCoun tekee joitakin mielenkiintoisia huomioita hollantilaisen järjestelmän säätelystä, vetovoimasta ja siitä, kuinka se muuttuu.

Hollannissa on noin 700 kannabiksen jälleenmyyntipistettä - yksi jokaista 29 000 hollantilaista kohden - ja Amsterdamissa niitä on yksi 3000 amsterdamilaista kohden. Hollannin kannabiskahviloissa myydään vuodessa arviolta 50 - 150 tonnia kannabista ja vuonna 1995 myytävä enimmäismäärä laskettiin 30 grammasta viiteen.

Hollantilaiset nuoret muistuttavat amerikkalaisia nuoria siinä, että he aloittavat kannabiksen käytön ennen 13. ikävuottaan, vaikka laillinen kannabiksen ostoikä Hollannissa oli 16 vuoteen 2005, jolloin se nostettiin 18:aan.

Matkailijat ovat tärkeä osa Hollannin kannabisjärjestelmää: arviolta joka neljäs 4 - 5 miljoonasta vuosittaisesta turistista vierailee kannabiskahviloissa. Hollanti on kuitenkin ilmoittanut aikovansa sulkea kannabiskahvilat yksityisiksi klubeiksi, jotka olisi tarkoitettu ainoastaan hollantilaisille. MacCounin arvion mukaan tämä on konservatiivien nousevan vaikutusvallan syytä, joita huolettaa huumeturismi ja raportit väitetyistä häiriöistä.

Tämä muutos tulisi entisestään vähentämään kannabiskahviloiden lukumäärää, mikä on jo vähentynyt ennätysmäärästä 1179:stä nykyiseen 700:aan.

Johtopäätöksenään MacCoun toteaa, että kannabiksen käyttö on alhaisempaa kuin mitä voisi kuvitella huolimatta avoimista kannabismarkkinoista ehkä sen takia, että hinnat ovat pysyneet korkeina tuotannon kriminalisoinnin seurauksena. Professorin mukaan hollantilainen järjestelmä tarjoaa vaihtoehdon täydelle kieltolaille ja täydelle laillistamiselle.

Lähde: Addiction 11.9.2011 ja Berkeleyn yliopiston tiedote

URL: http://www.tusky.fi/uutiset/188-hollannin-kannabiskahvilat-opettaa

THL: kannabiksen suosio jatkaa kasvuaan

THL:n julkaisemassa tuoreessa tutkimuksessa todetaan pitkään jatkunut ja virallisesta valistuksesta huolimatta tapahtunut myönteinen muutos suhtautumisessa kannabikseen:

"Niiden suomalaisten osuus, jotka katsovat kannabiksen kokeilun sisältävän korkeintaan vähäisen terveydellisen tai muun riskin, on kasvanut tasaisesti vuodesta 1996 (26 %) ja lähentelee jo puolta (42 %) kansalaisista. Nuorten aikuisten miesten keskuudessa tämä osuus on nyt jo 75 prosenttia. Suhtautuminen kannabiksen säännöllisen käytön riskeihin, joka on aikaisemmissa tutkimuksissa pysytellyt vakaana ja hyvin kriittisenä, on myös lientynyt merkittävästi vuoden 2006 jälkeen. Tällä seikalla voi tulevaisuudessa olla suurikin vaikutus kannabiksen kysynnän kasvuun, säännöllisen käytön yleistymiseen ja sitä myötä kannabishaittojen lisääntymiseen."

"Monin verroin suurempi muutos näyttää tapahtuneen nuorten aikuisten keskuudessa. Ikäryhmässä 25–34-vuotiaat elinikäisprevalenssi kohosi 25 prosentista 36 prosenttiin ja tämä muutos on tilastollisesti erittäin merkitsevä (p<0,001). Vuosiprevalenssi oli sekin kasvussa, mutta tilastollisesti vain melkein merkitsevästi (p<0,05). Iso ero elinikäiskäytön ja vuodenaikaisen käytön yleisyyden välillä kertoo siitä, että kysymys on enimmäkseen ajoittaisesta kokeilusta tai käytöstä. Suurimmalla osalla kannabiksen käyttäjiä kokeilut ja käyttö loppuvat iän karttuessa ja elämän vakiintuessa (Hakkarainen & Metso 2003)."

"Vuosien myötä suhtautuminen säännöllisen humalajuomisen riskeihin on tiukentunut, mutta käsitykset kannabiskokeilujen riskeistä ovat lientyneet (Hakkarainen & Metso 2007). Kuvio 5 kertoo, että nämä kehityskulut ovat jatkuneet myös viime vuosina. Vuonna 2010 runsas neljäkymmentä prosenttia kaikista vastaajista piti kannabiksen kokeilun riskejä korkeintaan vähäisinä; 25–34-vuotiaista näin ajatteli 65 prosenttia ja ikäryhmän miehistä 75 prosenttia (taulukko 6). Uutta on se, että nyt myös asennoituminen kannabiksen säännölliseen käyttöön on kääntynyt lievenevään suuntaan. Muutos on tilastollisesti erittäin merkitsevä (p<0,001). Nuorten aikuisten ikäryhmästä noin viidesosa piti kannabiksen säännöllisen käytön riskejä vähäisinä, ja ikäryhmän miehistä näin ajatteli lähes joka kolmas (30 %). Tämä osuus on kaksi kertaa suurempi kuin neljä vuotta aikaisemmin (Hakkarainen & Metso 2007, 549). Kehityksen erityisyys näkyy hyvin kuviossa 5: toisin kuin kannabiskäsitykset, suhtautuminen säännölliseen humalajuomiseen ja päivittäiseen tupakointiin on muuttunut koko ajan kriittisemmäksi ja asenteet heroiinin kokeiluun ovat pysyneet muuttumattomina ja erittäin kriittisinä."

Kaikesta kannabispropagandasta, huumevalistuksesta, valehtelusta, koirapartioista, mielipidevainosta, toisinajattelijoiden marginalisoinnista, työpaikoilta ja oppilaitoksista erottamisista, kusetuksesta ja toisaalta alkoholin ja tupakan mainonnasta, tuotesijoittelusta ja "terveysuutisista" huolimatta on kansalaisten suhtautuminen kannabikseen koko ajan muuttumassa myönteisemmäksi, mikä johtuu tietenkin siitä, ettei kannabiksen kokeilu ja käyttö aiheuta niitä ongelmia, joita virallisessa valistuksessa esitetään.

Kannabiksen käyttö näyttää selvästi johtavan järkevöitymiseen muidenkin päihteiden käytössä, vaikka kannabista käytetään myös ongelmaisten käyttäjien keskuudessa osana sekakäyttömallia. Tällöinkin kannabiksen osuus sekakäytössä on enemmän lääkitsevä kuin huumaava - mikä jää tutkijoilta kokonaan huomaamatta vallitsevien oletusten takia. On koomista, että THL:n raportissa ollaan huolissaan valistuksen uskottavuudesta muttei sen sisällöstä. Haittojen vähentämisen kanssa tällä ei ole mitään tekemistä.

Mutta sitten sivulla 409 esitetään yhteenvetona seuraavanlainen tiivistys:
{xtypo_quote_right}Kannabiksen käytön suurin haitta on kannabisvalistuksen kyseenalaistaminen ja sitä kautta poliitikkojen ja virkamiesten uskottavuuden kyseenalaistaminen{/xtypo_quote_right}
"Nuoret aikuiset miehet ovat nousseet tässä artikkelissa esiin monessa eri yhteydessä. Viime vuosina kannabiksen käyttö on lisääntynyt nimenomaan heillä ja heidän asenteensa kannabista ja sen käyttöä kohtaan ovat lientyneet merkittävästi. Myös sekakäyttö on yleisintä heidän keskuudessaan. Mistä on kysymys? Mieleen tulee Tehosekoitin yhtyeen taannoinen hitti, jossa lauletaan seuraavasti: "Kaikki nuoret tyypit tahtoo olla sekaisin, kaikki nuoret tyypit tahtoo olla jotakin".

Tämä täysin suhteeton yleistys tutkimuksen lopussa saa epäilemään, että ovatko tutkijat itse lukeneet omaa tekstiään kun he aikaisemmin kertovat, että "Suurimmalla osalla kannabiksen käyttäjiä kokeilut ja käyttö loppuvat iän karttuessa ja elämän vakiintuessa". Kun itse tekstissä todetaan kannabiksen käytön olevan paljon muutakin kuin tuhruista sekakäyttöä, kertoo yleistys huumesodan propagandan elävän vielä tutkijoiden kammioissa sekä poliitikkojen ja lobbareiden kabineteissa. Kannabiksen käytön suurin haitta on kannabisvalistuksen kyseenalaistaminen ja sitä kautta poliitikkojen ja virkamiesten uskottavuuden kyseenalaistaminen.

Huumesodan totalitarismi hukkasi raittiuden ideaalin

Tutkimustekstissä kannabiksen käyttö liitetään sekakäyttöön ja elämänhallinnan menettämiseen. Toisaalta siinä tuodaan esille tilastot siitä, että käyttö on useimmiten satunnaista, ja perheen sekä työuran takia käyttö hiipuu aikuistumisen myötä. Hyvin monissa tapauksissa kannabiksen käyttö saa ihmisen vähentämään ja jopa lopettamaan haitallisten päihteiden käytön. Tutkimuksessa esitellyt luvut ja tilastot eivät tue THL:n johtajan Pekka Puskan sekä tämän tutkimustekstin vanhakantaista Turmiolan Tommi lähestymistapaa.

Pekka Puska: totalitarismi ja korruptio on turmion tie

Tämä julkaistu tutkimuskin perustuu huumesodan julkilausumattomiin oletuksiin, joista tärkein on se, että kannabiksen käyttö on aina väärinkäyttöä ja siksi ongelmaista, mutta toisaalta vain pieni osa lääkeaineiden käytöstä on väärinkäyttöä ja ongelmaista. Alkoholin käytön kokonaiskuva ei ole mahtunut tähän tutkimukseen lainkaan ja alkoholin osalta tutkijoiden oletuksena tuntuu olevan se, että alkoholin käyttö on ongelmaista vain sekakäytössä. Yli 3000 ruumista vuodessa sivuutetaan pienellä olankohautuksella.

Mutta tästä harhaisesta todellisuuskäsityksestä ei voi syyttää THL:n tutkijoita vaan sitä yleistä poliittista ilmapiiriä, missä elämme. Poliitikot, tutkijat ja virkamiehet ovat huumeettoman maailman tavoittelussaan hukanneet raittiuden ihanteen, mikä on suuri kansanterveydellinen tappio.

Vappu Taipaleen nöyryytys ja länsimainen demokratia

Demokraattisen yhteiskunnan periaatteet ovat saaneet rapautua suomalaisen karvalakkihuumesodan takia, mikä ei tietenkään anna hyvää kuvaa valistuksen luotettavuudesta: jos valistus perustuisi ihmisten oikeisiin kokemuksiin, ei sitä tarvitsisi pitää yllä epädemokraattisin menetelmin. Tätä yhden totuuden politiikkaa on pakko pitää pystyssä sensuurilla, mielipidevainolla, koirilla, kansalaisoikeuksien loukkauksilla, toisinajattelijoiden marginalisoinnilla ja perustuslaissa säädetyn kotirauhan rikkomisella.

THL:n edeltäjän Stakesin pääjohtajan Vappu Taipaleen kohtalo kertoo koruttomasti siitä, kuinka totuus on ollut huumesodan suurin häviäjä. Vuonna 2001 Vappu Taipale kertoi Ylioppilaslehden haastattelussa kokeilleensa LSD:tä opiskeluaikanaan 1960-luvulla, jolloin sitä pidettiin lupaavana terapeuttisena aineena mm. psyykenongelmiin ja päihderiippuvuuteen. Tämä tapahtui syyttäjä Ritva Santavuoren ja huumepoliisin päällikön Torsti Koskisen valtakaudella ja Vappu Taipale joutui nöyrtymään julkiseen anteeksipyyntöön siitä, että oli puhunut totta!

Taipaleen episodin opetus lyö korville nykyistä huumehysteriaa, koska Taipaleen myöhemmät elämänvaiheet puhuvat huumevalistusta vastaan: hän on elänyt aikuisikänsä samassa avioliitossa, kasvattanut neljä lasta, väitellyt tohtoriksi ja toiminut ministerinä.

Suomalaisessa julkishallinnossa vallitsee kylmän sodan aikaisesta virkakieltojärjestelmästä kehittynyt huumepoliittinen pakollisen yksimielisyyden ilmapiiri, jossa toisinajattelijat nöyryytetään ja suljetaan ulos päätöksenteosta.

Kannabiksen vastustajat ovat natsibyrokraatteja?

Kannabispolitiikan uskottavuus on rakennettu mm. sen varaan, ettei Suomen yhdistysrekisteri edelleenkään salli kannabisyhdistyksien rekisteröitymistä, mikä asettaa yhdistysrekisterin olemassaolon kyseenalaiseksi demokraattisessa yhteiskunnassa. Yhdistysrekisterin johtaja Riitta Lae vertasi kannabisyhdistyksen rekisteröintiä samaan aikaan vireillä olleeseen natsipuolueen rekisteröintiin, eikä nähnyt jälkimmäisessä mitään väärää. Demokraattisessa yhteiskunnassa ei tarvita yhdistysrekistereitä vaan avointa ja rehellistä keskustelua.

Sen sijaan huumesodan varjolla ihmisoikeudet lokaan polkeneiden Juhana Idänpään-Heikkilän, Torsti Koskisen ja Ritva Santavuoren sekä heidän opetuslastensa teot pitäisi tutkia kansainvälisessä ihmisoikeustuomioistuimessa ja heidän politiikkansa takia kärsimään joutuneiden maine puhdistaa ja sovittaa riittävän isoilla korvauksilla.

Huumesotaa pidetään meillä pystyssä epädemokraattisin menetelmin, joilla on onnistuttu marginalisoimaan ja eristämään toisinajattelijat niin, että Suomi on huumepolitiikaltaan lähempänä Valko-Venäjää kuin EU:ta. Yksi selvimmistä todisteista kannabiksen haitattomuudesta on se, että mielipidevainosta huolimatta yhä suurempi osa kansalaisista pitää sitä haitattomana, mikä THL:n tutkimuksessakin on pakko todeta:

"Väestön rangaistusmielipiteissä (kuvio 6) merkittävin muutos on tapahtunut suhtautumisessa kannabiksen kasvattamisen rangaistavuuteen. Noin viidesosa vastaajista oli vuonna 2010 sitä mieltä, että siitä ei tulisi rangaista, kun 1990-luvun alussa näin ajatteli joka kymmenes vastaaja. Muutos on viimeisenkin mittausjakson osalta tilastollisesti erittäin merkitsevä (p<0,001). Voi olla, että kannabiksen kotikasvatuksen yleistyminen ja siihen kytkeytyvät periaatteelliset kysymykset (omaan käyttöön kasvattaminen irrallaan salakuljetuksesta ja rikollisista markkinoista) ja siirtyminen hasiksesta marihuanaan ovat ravistelleet kannabisasenteita yleisemminkin (ks. Hakkarainen & al. 2011)."

Lähde: Pekka Hakkarainen, Leena Metso ja Mikko Salasuo: Hamppuikäpolvi, sekakäyttö ja doping – Vuoden 2010 huumekyselyn tuloksia. Yhteiskuntapolitiikka nro 76 (2011):4

URL: http://www.tusky.fi/uutiset/187-thl-kannabiksen-suosio-jatkaa-kasvuaan

Lääkekannabis on 2000-luvun lääketiedettä

Kannabiksen lääkekäyttö herättää vahvoja poliittisia intohimoja, koska kyseessä on tulevaisuuden lääketiede. Myös Britanniassa jotkin oikeistopoliitikot (mm. nykyinen sisäministeri, jolle lääkeasiat eivät edes kuulu) yrittävät jatkaa USA:n liittovaltion politiikkaa ja kiistää kannabiksen lääkinnälliset vaikutukset, vaikka brittiläinen GW Pharmaceuticals on saanut luvan myydä kehittämäänsä kannabissuusuihketta Sativexia Britanniassa ja monissa muissa maissa.

Britannian hallituksen huumeasioissa neuvoa-antavan komitean (ACMD) puheenjohtaja professori Leslie Iversen piti vuonna 2010 julkisen luentotilaisuuden otsikolla Bringing Cannabis back into the Medicine Cabinet, joka on nähtävissä myös netissä. Luento oli osa British Pharmacological Societyn (PBS) puheenjohtajan julkisia luentoja. ACMD:llä ei ole mandaattia neuvoa hallitusta lääkeasioissa, mutta professori Leslie Iversen on yksi alan huippuasiantuntijoita.

Iversenin luennosta selviää, että ihmisen kannabinoidijärjestelmä alkaa olla hyvin tunnettu mutta kestää 20 - 30 vuotta ennen kuin lääkeyhtiöt saavat markkinoille sen säätelemiseksi tarkoitettuja aineita. Kannabinoidijärjestelmä tarjoaa uusia mahdollisuuksia hoitaa lukuisia erilaisia tauteja ja vaivoja, joihin kaikkiin ei tällä hetkellä ole toimivaa parannuskeinoa. Tällä välin kannabiksen käyttö lääkinnässä on tehtyjen kokeiden valossa hyväksyttävää ja ongelmana on lähinnä annostelutekniikoiden kehittely.

Vuonna 2009 Wellcome Trust Centre järjesti Britanniassa huipputason seminaarin lääkekannabiksesta, johon oli kutsuttu alan pioneerit aina israelilaista Raphael Mechoulamia myöten. Tilaisuudessa alan pioneerit ja keskeiset tutkijat kertoivat kannabistutkimuksen historiasta omien kokemustensa valossa. Nyt tämän historiallisen seminaarin puheenvuorot on luettavissa raporttina The Medicalization of Cannabis.

Toisen maailmansodan jälkeen länsimainen lääketeollisuus keskittyi ainoastaan yhtä vaikuttavaa ainetta sisältävien lääkkeiden kehittelyyn, koska lääkevalvonnassa ei haluttu käsitellä monimutkaisia aineita. Toisaalta vaikka opiaateista kehitettiin erilaisia kipulääkkeitä, oli sairaanhoidossa törmätty puutteellisen kivunlievityksen ongelmaan ja tarpeeseen kehittää uusia lääkkeitä. Kannabiskasvi on haasteellinen lääkeaineiden lähde, koska sen ainesosat ovat sekä agonisteja että antagonisteja, ja kannabiksen lääkinnällinen vaikutus vaihtelee suhteessa sen eri ainesosien pitoisuuksiin, mikä vaihtelee lajikkeesta toiseen. Raportista selviää, kuinka kaikki oikein tapahtui, eli se kannattaa lukea ennen kuin alkaa väittelemään huumesotaan uskovien kanssa lääkeasioista.

Muutamia uusia lääkekannabistuotteita Kaliforniasta:

Bhang lääkesuklaata kääreessä ja ilman:

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

LA Confidential - limpparityyppinen lääkekannabisjuoma:

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

CHILLO - hamppuenergiajuoma, ei sisällä THC:tä:

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

INDI - juoma unettomuuteen:

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Irie Balm - kannabishuulivoide:

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Xternal - lääkekannabisvartalosuihke lihaskipuihin:

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lähde: British Pharmacological Society: Bringing Cannabis back into the Medicine Cabinet ja The Medicalization of Cannabis: Wellcome Witnesses to Twentieth Century Medicine volume 40, 21.6.2010. ISBN-10: 0854841296

URL: http://www.tusky.fi/uutiset/183-laeaekekannabis-on-2000-luvun-laeaeketiedettae

Ruotsin huumepolitiikan perustukset järkkyvät

Yksi Ruotsin suurimman aamulehden Dagens Nyheterin luetuimpia artikkeleita on usean päivän ajan ollut Magnus Lintonin kirja-arvostelu Ruotsin huumepolitiikkaa käsittelevästä uudesta kirjasta "Narkotika. Om problem och politik" otsikolla "Ruotsin huumepolitiikan perustukset järkkyvät".

Ruotsin eduskunnassa vallitsee yksimielisyys siitä, että maassa kuolee enemmän huumeiden väärinkäyttäjiä suhteessa väestöön kuin muissa Euroopan maissa, mutta silti Ruotsin huumepoliitiikkaa pidetään mallina muille - ruotsalaisten mielestä. Ruotsi on huumepolitiikan ristiriitojen esimerkkimaa.

Jo 1970-luvulta lähtien Ruotsissa on oltu yksimielisiä siitä, että kaikki huumeet ovat vaarallisia ja johtavat väärinkäyttöön. Mutta tämä on suuri kansallinen myytti, mikä ei pidä mistään kohdasta paikkaansa: Ruotsissa on toisinajattelijoita, joita sosiaalidemokraattinen mielipidepakko ei ole alistanut. Kuinka vaarallisia huumeet oikeastaan ovat, jos uskoa niiden vaarallisuudesta täytyy pitää yllä diktatuureista tutuilla menetelmillä?

Kirjan "Narkotika. Om problem och politik" toimitti Tukholman yliopiston alkoholin ja huumeiden tutkimuskeskuksen professori Börje Olsson ja kirjoittajina on useita ruotsalaisia tutkijoita.

Ruotsi pitää itseään esimerkkimaana muulle maailmalle, kuinka huumeongelma pitää hoitaa. Mutta sen oma politiikka perustuu oletuksille, jotka eivät kestä avointa ja kriittistä arviota. Sen takia Ruotsissa on kiellettyä esittää kriittisiä arvioita hallituksen huumepolitiikasta ja varsinkin tämän huumepolitiikan taustalla olevista ryhmittymistä.

Ruotsalaisen huumepolitiikan perusharha on se, että huumeiden kokeilu johtaa riippuvuuteen ja kuolemaan. Sen takia kaikki on mobilisoitava huumeiden ja varsinkin kannabiksen kokeilua vastaan, koska kannabiksen kokeilu johtaa kovempiin huumeisiin ja itsessään sen kokeilu tuhoaa nuoren kehittyvät aivot.

Mutta tämä ei pidä paikkaansa ruotsalaisten omien tietojenkaan valossa: Ruotsissa on keskimääräistä vähemmän huumeiden kokeilua, mutta ongelmakäyttäjiä löytyy yhtä paljon kuin EU-maissa keskimäärin. Sen sijaan ongelmakäyttäjien kuolemissa ja HIV-epidemian leviämisessä Ruotsi kuuluu Euroopan johtaviin maihin väkilukuun suhteutettuna. Voidaan oikeutetusti kysyä, että mitä merkitystä on uhrata paljon resursseja ja demokraattisen yhteiskunnan periaatteet huumeiden kokeilun tukahduttamiseen jos se ei johda ongelmaiseen käyttöön?

Totalitaarisella politiikalla tukahdutettiin kaikki keskustelu, joka olisi voinut horjuttaa Ruotsin kieltolakipolitiikan perustana olevia kuutta ennakko-oletusta huumeista, joista tehtiin keskustelun yläpuolella olevia totuuksia:

• huumeiden käyttö on hyvin suuri yhteiskunnallinen ongelma;
• kaikki huumeet ovat äärimmäisen vaarallisia;
• huumeiden käyttö on siksi väärinkäyttöä;
• jokainen huumeiden käyttäjä on huumeiden riippuvuutta synnyttävien ominaisuuksien takia orja;
• mahdollisuus irrottautua väärinkäytöstä on väärinkäyttäjän vapaan tahdon ulottumattomissa;
• pitkäaikainen ja intensiivinen hoito on välttämätön ehto sille, että henkilö voi irrottautua väärinkäytöstään, ja yhteiskunnan pakkotoimenpiteet eivät ole pelkästään oikeutettuja vaan hyvinvointiyhteiskunnan velvollisuus.

Teesi laittomien aineiden äärimmäisestä vaarallisuudesta on ollut ratkaiseva ruotsalaiselle huumepolitiikalle ja kirjaan kirjoittanut sosiaalityön professori Ingrid Sahlin tuo esille sen, kuinka valtiovallan halu pitää yllä yhdenmukaista huumeiden vastaista kokonaisuutta on aiheuttanut suoranaista tosiasioiden väärentämistä.

EU:ssa ollaan esimerkiksi jo yhtä mieltä siitä, että kannabiksella on pieni riippuvuusriski verrattuna heroiiniin, tupakkaan tai alkoholiin, ja siksi erotetaan käyttö ja väärinkäyttö toisistaan. Mutta kun EU:n huumeiden vastainen toimintasuunnitelma käännetään ruotsiksi, muuttuu "huumeiden käyttäjä" "narkomaaniksi" ja "huumeiden aiheuttama vahinko ihmisille" kääntyy ruotsalaisessa käännöksessä "uhaksi yhteiskuntaamme kohtaan".

Jälkimmäinen lipsahdus voi tuntua merkityksettömältä, mutta on itse asiassa ratkaiseva sellaisessa politiikassa, jossa on vaikeaa hyväksyä neulojen vaihto tai metadoni- ja subutexhoito.

Jos huume on uhka yksilölle, on kyynistä, epäinhimillistä ja poliittisesti jopa groteskia kieltää ihmiseltä sellainen hoito, joka on tutkitusti todettu tehokkaaksi. Mutta jos huume on uhka yhteiskuntaa vastaan, eivät oikeat toimenpiteet enää olekaan niin itsestäänselviä, ja haittojen vähentäminen voidaan hylätä liberaalina antautumisena ongelman edessä, kuten Ruotsissa on tehty vuosikymmeniä.

"Huumepolitiikkaa ei ole koskaan arvioitu tieteellisin menetelmin, mikä perustuu siihen, ettei sitä ole koskaan tutkittu tieteellisesti", kirjan tekijät toteavat. Laaditut selvitykset eivät sisällä minkäänlaista tutkimusta vaan ne ovat tiettyjen moraaliyrittäjien tekemiä, joille syydetään rahaa ja osoitetaan perusteetonta luottamusta. Pätemättömyyden karuselli pyörii täysin päinvastaiseen suuntaan muun maailman kanssa ja mitä enemmän tosiasiapohjasta on laistettu, sitä tiukemmin poliitikot ovat tarrautuneet "arviointeihin". On epäselvää, millaisiin arviointeihin poliitikot perustavat päätöksensä ovat mutta pääasia lienee, että ne ovat "ruotsalaisia".

Ruotsalaisen politiikan ideaalimaailmassa on huumeiden käyttäjä nähty ensisijaisesti käyttäjänä ja vasta sitten ihmisenä - jos sittenkään. Nils Bejerotin teokset eli ne raamatut, joilla kansankodin huumepolitiikka rakennettiin, ovat täynnä teorioita irti päässeestä tulesta, syöpäkasvaimista, jotka pitää leikata pois ja useissa teksteissä parasiitti on avainsana.

"Huumevapaan yhteiskunnan" tavoitetta voidaan pitää utopiana "puhtaasta yhteiskunnasta", missä huumeet ja huumeiden käyttäjät on poistettu kokonaan, ainakin Ruotsin rajojen sisältä: "Tämä on tyylipuhdas esimerkki rajavalvonnasta strategiana, jossa polttopiste on pitää ongelma reviirin ulkopuolella ennemmin kuin ratkaista se tai pienentää sitä, valvoa sen kehitystä tai hoitaa ongelmaiset", kirjoittaa Sahlin.

Utopian rakentaminen jonkin kansallisen erityispiirteen vinoutuneelle korostamiselle ei ole ainoastaan tyhmää. Tämä kirja osoittaa sen olevan hengenvaarallista. Edes kokeilla.

Ruotsin etevin kannabisasiantuntija

Vallitsevan politiikan takia Ruotsin valtion jakama kannabisvalistus muistuttaa 1930-luvun amerikkalaista reefer madness -propagandaa, mistä DN tarjoaa näytteen: kannabis on huume, jolla on suurin kyky aiheuttaa mielisairauksia, koska se vaikuttaa suoraan aivoihin. Ruotsalainen huumevalistus kertoo myös, että kannabiksen ja skitsofrenian välillä on syy-seuraussuhde.

Tällaisen epätieteellisen jorinan pohjalta Ruotsin hallitus päätti aloittaa kolmen vuoden tehokampanjan kannabista vastaan hintaan 48 miljoonaa kruunua. Ruotsin virallisen huumepolitiikan toteuttamisessa ei sallita minkäänlaista toisinajattelua ja asiasta päättävä ministeri Maria Larsson on jäsenenä huumehaukkojen uusimmassa maailmanlaajuisessa huumesotaorganisaatiossa World Federation Against Drugs (WFAD). Ruotsin valtion virallinen huumevalistus eli Statens folkhälsoinstitutin levittämä kannabisvalistus on samaa materiaalia kuin kansainvälisten huumehaukkojen propaganda.

Ruotsin etevimmän kannabisasiantuntijan titteli on annettu psykologian dosentti Thomas Lundqvistille, jota haastatellaan aina kannabisuutisoinnin yhteydessä (ks. esimerkki) minkä lisäksi hän on innokas kirjoittaja. Hänen kirjoituksissaan tai kommenteissaan ei juuri lainailla tutkimuksia, mutta hänellä on poeettiset kyvyt herättää ihmisissä inhoa kannabista kohtaan. Lundqvist on huumesodan fundamentalisteja.

Hänen oppiensa ydin on kannabiksen käyttäjien epäinhimillistäminen, mikä on perintöä Bejerotin ajatuksista. Lundqvistin oma keksintö on teflonaivot, jotka kehittyvät jos henkilö alkaa käyttää kannabista nuorena.

DN:n julkaisemassa jutussa hän perustelee kannabiksen käyttäjien sulkemista yhteiskunnasta USA:sta tulleilla "uusilla tutkimustiedoilla":

"Alkoholin pitäminen vaarallisempana perustuu siihen, että sitä juo useampi ihminen kuin käyttää kannabista. Jos yhtä moni ihminen polttaisi kannabista, nähtäisiin se vaarallisempana. Minulla on tapana sanoa, että jokaisessa huumeessa on omat vaaransa. Nuoret, jotka alkavat säännöllisesti käyttää kannabista, menettävät teini-ikänsä samalla kun he eivät vartu psykologisesti. Pidän kypsymisen pysähtymistä todella vaarallisena."

"Tämä täytyy nähdä suuremmassa perspektiivissä. Demokratiassa vaaditaan toisen ihmisen kuuntelemista ja kunnioitusta. Tämä kyky katoaa kannabiksen käyttäjiltä."

Lundqvistin päättelyketju edellyttää huikeaa mielikuvituksen lentoa: ensin pitää kuvitella "uudet tutkimukset" ja sen jälkeen rakentaa aasinsilta tutkimustuloksista yhteiskunnan tuhoon. Tällainen onnistuu kun on tarpeeksi uskoa ja valmis ideologia.

Lundqvistin logiikka on puhdasoppista bejerotilaista ideologiaa: jo 1970-luvun alussa Bejerot ja hänen kannattajansa saivat ruotsalaisen kansankodin mukaan huumesotaansa väittämällä, että kannabiksen käytön yleistyminen johtaa länsimaisen yhteiskunnan tuhoon.

Lundqvistin retoriikassa vedotaan demokratiaan, mutta ruotsalaisen yhteiskunnan totalitaarinen huumepolitiikka kuvastaa ruotsalaisen kulttuurin totalitaarisia ideologioita: huumesodalle kasvonsa antaneen kuningatar Silvian isä oli natsipuolueen jäsen ja asetehtailija kolmannessa valtakunnassa, Nils Bejerot oli Staliniin pettynyt kommunisti ja poliisilääkäri ja sosiaalidemokraattisen puolueen aatehistoriaan kuului 1930-luvulta aina 1970-luvulle saakka rodunparannusohjelma, minkä jälkeen puolue siirtyi luontevasti huumeettoman yhteiskunnan tavoittelijoihin.

Nils Bejerot pettyi Staliniin Unkarin kansannousun (1956) tukahduttamisen jälkeen ja haki innoitusta vallankumoushaaveisiinsa Maon Kiinasta. Bejerotin vuonna 1969 perustaman huumeetonta maailmaa tavoittelevan Riksförbundet Narkotikafritt Samhälle (RNS) -järjestön ideologinen tausta on Maon kulttuurivallankumouksessa 1960-luvulla.

"Tuhoamme vanhan maailman ja rakennamme uuden!"

Kiinan kulttuurivallankumouksen tapaan RNS:n tavoitteena on vanhan yhteiskunnan romuttaminen uuden, uljaan ja huumeettoman maailman tieltä. Maon menetelmät olivat välttämättömiä tämän tavoitteen saavuttamiseksi: Bejerotin projektissa ei tarvinnut välittää ihmisoikeuksista, sananvapaudesta eikä tieteellisestä tutkimuksesta, koska pyrkimys huumeettomaan yhteiskuntaan oli niitä korkeampi tavoite.

Ihmiset naureskelevat helposti tällaisille pseudotieteellisille hölmöyksille, mutta ajattelevat, että se on vain huumevalistusta, eikä sitä pidä ottaa tosissaan. Näiden tahojen ajatukset ovat vaarallisempia kuin pelkästään harhaista tiedettä, koska ajatusten tarkoituksena on johtaa yhteiskunnan kehitystä kohti totalitarismia. Yksilön vapauden rajoitukset on hyväksytty huumeiden vastaisen taistelun takia, mutta se ei riitä huumeettoman yhteiskunnan rakentamisessa. Jos huume tuhoaa ihmisen vapaan tahdon, voidaan ihminen eristää vastoin tahtoaan.

Suomeen Bejerotin ajatukset toi oikeistolainen USA:ssa oppinsa saanut lääkäri Juhana Idänpää-Heikkilä, joka huumepoliisin päällikön Torsti Koskisen ja syyttäjä Ritva Santavuoren kanssa alkoivat 1970-luvulla rakentaa suomalaista karvalakkiversiota huumeettomasta yhteiskunnasta. Onneksi nämä ajatukset ovat alkaneet arveluttaa Bejerotin kotimaassa Ruotsissa.

Lähde: Dagens Nyheter 26.8.2011 ja kirjan kotisivut

URL: http://www.tusky.fi/uutiset/182-ruotsin-huumepolitiikan-perustukset-jaerkkyvaet

Kalifornia 2012: marihuana samanlaiseen valvontaan kuin viini

Kaliforniassa tulee vuoden 2012 presidentinvaalien yhteydessä jälleen kansalaisten äänestettäväksi lakialoite kannabiksen laillistamisesta. Lakialoitteessa vaaditaan samanlaista valvontajärjestelmää kuin tällä hetkellä on viinille ja viinin kasvatukselle - Kaliforniahan on tunnettu myös viineistään, joita viedään ympäri maailman. Lakialoite ei muuta osavaltiossa jo vuonna 1996 hyväksyttyä lääkekannabislainsäädäntöä.

Lakialoitteen on kirjoittanut kaksi entistä poliisia Steve Downing ja Diane Goldstein. NORML:n perustaja Keith Stroup kertoo olevansa innoissaan uudesta aloitteesta: "Olen itsekin viininharrastaja. Pidän viinistä todella paljon. Olen tietenkin myös marihuanan käyttäjä. Mielestäni ne toimivat hyvin yhdessä ja viinin valvonnassa käytettävä malli on hyvä esimerkki marihuanan valvontaan."

Uuden lakialoitteen kannattajaksi on ilmoittautunut myös tuomari James P. Gray, joka on vuosikymmeniä virassa toimivana tuomarina nähnyt, miten huumesota korruptoi oikeuslaitosta niin, että väkivaltaisuus lisääntyy oikeuslaitoksen resurssien valuessa ei-väkivaltaisten huumejuttujen käsittelyyn. Siksi hän on muuttanut mielipiteensä huumesodan kannattajasta sen kritisoijaksi ja nykyään hän on tunnettu kannabiksen laillistamisen puolesta puhuja USA:ssa.

Lähde: Celebstoner 6.9.2011

URL: http://www.tusky.fi/uutiset/181-kalifornia-2012-marihuana-samanlaiseen-valvontaan-kuin-viini