tiistai 20. joulukuuta 2011

Hollannin hallitus viivyttää uuden kannabiskahvilaohjelman alkua

Hollannin konservatiivihallitus ilmoitti lykkäävänsä turistien kieltämistä kannabiskahviloista ainakin ensi toukokuuhun, mutta se aikoo yhä lopettaa maan kuuluisan suvaitsevaisuuden.

Kannabis on teknisesti laitonta Hollannissa, mutta poliisi ei puutu pienien määrien hallussapitoon ja sitä myydään luvanvaraisissa kahviloissa, joita kutsutaan nimellä coffee shop. Suuren mittakaavan viljelijöitä asetetaan syytteeseen. Hallitus aikoo aloittaa "budapassikokeilun", jossa ainoastaan hollantilaiset saisivat ostaa kannabista laillisesti.

Oikeusministeri Ivo Opstelten sanoi kokeilujakson maan eteläisissä kaupungeissa lykkääntyvän toukokuuhun teknisten ongelmien takia. Kokeilun kannattajat toivovat saavansa noin neljän miljoonan ranskalaisen, saksalaisen ja belgialaisen kannabisturistin aiheuttamat ongelmat kuriin.

Opstelten ilmoitti passijärjestelmän tulevan voimaan vuoden 2013 alusta vastustuksesta huolimatta. Kannabiskahviloiden omistajien mukaan se rikkoo yksityisyyden suojaa, koska järjestelmä vaatii heitä tallentamaan mm. asiakkaidensa passitiedot.

Jotkin eteläisistä kaupungeista ovat aloittaneet painostuksen järjestelmää vastaan, koska tutkijoiden mukaan katukauppiaat ottavat kannabiskaupan haltuunsa. Tämä oli syynä siihen, että kannabiskahviloita salliva politiikka hyväksyttiin kolmekymmentä vuotta sitten.

"Minä takaan sen, että jos tarvitaan lisää poliisijoukkoja niin niitä löytyy", Opstelten ilmoitti parlamentille.

Amsterdamin kaupunki vastustaa uutta järjestelmää sillä perusteella, että neljäsosa sen kaikista turisteista tulee polttamaan kannabista viettäen kaupungissa useampia päiviä ja tuottaen hyvin rahaa, mutta ei ongelmia.

Amsterdamin pormestari Eberhard van der Laan toivoo saavansa neuvotella asiasta Opsteltenin kanssa, koska puolet kaupungin kannabiskahviloista voisi joutua sulkemaan ovensa.

Poliisin oikeus käyttää kannabista vapaa-ajallaan aiotaan myös lopettaa

Hollannin äärioikeistolainen hallitus on niin hysteerinen, että se sääti vuoden alussa voimaan tulevan lain, jonka mukaan poliisit eivat saa polttaa kannabista vapaa-ajallaan.

Amsterdamin poliiseja on käsketty osoittamaan yleisölle "hyvää moraalista esimerkkiä".

Amsterdamin poliisineuvoston puheenjohtaja Frank Gittay arvosteli uutta lakia: "Tähän saakka poliiseja on ainoastaan kielletty tulemasta töihin humalassa tai pilvessä. Mutta nyt he yrittävät saada poliisin käyttäytymään kuin hän olisi aina töissä. Tämä tarkoittaa, ettei saisi ottaa huumeita eikä juoda itseään liian humalaan riippumatta siitä onko töissä vai ei."

Hollannin poliisiliiton puheenjohtaja Hans van Dujin puolestaan kommentoi "monien vastustavan tätä lakia, koska heille ei makseta palkkaa 24 tunnista vuorokaudessa. Heidän kuuluu saada olla vapaana vapaa-ajallaan."

Lähde: Washington Post 15.12.2011 ja Daily Mail 15.12.2011

lauantai 17. joulukuuta 2011

Yhdysvallat: Teini-ikäisten kannabiksenkäyttö yhä kasvussa

Yhdysvaltain hallituksen tutkimus, jossa verrataan kannabiksen ja alkoholin käyttöä vihjaa, että säännöstely on kieltolakia tehokkaampi tapa vähentää teini-ikäisten käyttäjien määrää.

Kannabiksen käytön määrä jatkaa kasvuaan nuorison keskuudessa huolimatta siitä, että Yhdysvalloissa pidätetään lähes miljoona ihmistä vuosittain kannabisrikkomusten vuoksi. Lukioikäisten käyttäjien määrä lisääntyi jälleen vuonna 2011, jo neljäntenä vuonna peräkkäin. Näin kertoo hiljattain julkaistu, NIDA:n (National Institute on Drug Abuse) sekä Michiganin yliopiston tekemä yhteistutkimus (Monitoring the Future report). Vuonna 2011 lukioikäisten kannabiksen käyttäjien prosentuaalinen määrä kasvoi hieman, samalla alkoholin käytössä tapahtui pientä laskua.

“Tämä raportti jälleen kerran selkeästi osoittaa, että maamme lainsäätäjät ovat haudanneet päänsä hiekkaan, kun puhutaan teini-ikäisten kannabiksen käytöstä”, toteaa Rob Kampia, MPP:n (Marijuana Policy Project) johtaja. “Poliittiset johtajat ovat jo vuosikymmenten ajan kieltäytyneet kannabiksen valvotusta säännöstelystä, jolla estettäisiin huumediilerien toiminta. Juuri niiden, joiden ei tarvitse tarkistaa asiakkaan ikää, tai murehtia nuorille ihmisille myymisestä”.

“Jatkuvasti laskeva teinien tupakointi ja alkoholinkäyttö on osoitus siitä, että järkevillä rajoituksilla joihin yhdistyy rehellinen ja tiedepohjainen valistus, voidaan tehokkaasti pitää aineet pois nuorten saatavilta”, Kampia kertoo. “Meidän on aika tunnustaa, että nykyiset kannabislakimme ovat epäonnistuneet täysin yhdessä päätavoitteessaan: pitää kannabis poissa nuorten käsistä. Oikea teko olisi säännöstellä kannabista ja tuoda sen myynti lainvalvonnan alaisuuteen, sekä työskennellä estääksemme kannabiksen helppo saatavuus nuorille – päinvastoin kuin asia on nykyisessä järjenvastaisessa systeemissämme”.

Tämän vuoden tutkimuksessa on yksi merkittävä havainto: synteettiset korvikkeet ovat nyt kyselyssä mukana. Siinä missä viime vuonna kannabiksen käyttö oli lukion yläluokilla 36,4 prosenttiosuudessa vuoden sisään kokeilleilla, mukaan on tullut 11,4 prosentin osuudella synteettisten kannabistuotteiden kuten Spicen käyttö.

“Tupakoinnin osuuden vähentyminen on hieno uutinen – ei pelkästään siksi, että se on kaikista tappavin huumausaine, mutta myös koska se osoittaa, että lakisääteinen säännöstely ja rehellinen valistus ovat tehokkaampia keinoja kuin kieltolaki ja kriminalisointi”, sanoo Jag Davies, DPA:n (Drug Policy Alliance) julkaisutoiminnan johtaja. “On absurdia, ettei tutkimuksessa oteta huomioon taloudellisia, terveydellisiä ja inhimillisiä kustannuksia, jotka aiheutuvat yli 1,6 miljoonan amerikkalaisen vuosittaisista huumausainepidätyksistä. Näistä pelkän kannabiksen hallussapidon osuus on yli 750 000 tapausta.”

“Sen sijaan että mitattaisiin onnistumista pienten vaihteluiden mukaan, jota aineiden käytössä tapahtuu, valtiomme huumausainepolitiikan pääpaino tulisi olla huumeisiin liittyvien haittojen vähentäminen”, Davies jatkaa. “Järkiperäinen huumepolitiikka asettaisi ensisijaiseksi tavoitteeksi huumeiden väärinkäyttöön liittyvien ongelmien vähentämiseen, kuten yliannostukset, riippuvuudet ja tautien leviämiset – sekä niihin, jotka aiheutuvat kieltolaista. Näitä ovat suurten ihmisjoukkojen passittaminen vankilaan, ihmisoikeusrikkomukset ja törkeä rodullinen eriarvoisuus lainvalvonnassa, syyttäjien toiminnassa ja tuomioissa.” ”Jos tuijotamme pelkkää käyttäjien määrää, emme näe metsää puilta”, tiivistää Davies.

Siitä lähtien kun tutkimusta on suoritettu, valtava määrä amerikkalaisteineistä on kertonut saavansa kannabista helposti halutessaan. Vuoden 2011 lukujen valossa alkoholin, jonka myyntilupia säännöstellään ja ikärajoja valvotaan, käyttö väheni lukioikäisten keskuudessa. Samoin kävi tupakalle. ”Ihmisten pidättäminen kannabiksen vuoksi ei yksinkertaisesti estä nuorisoa käyttämästä sitä”, Kampia toteaa. “On aika ottaa käyttöön järkevämpi lähestymistapa”.

Marijuana Policy Project

Drug Policy Alliance

Lähde: Toke Of The Town

perjantai 16. joulukuuta 2011

Maailmanlaajuinen kokaiinihuijaus

Tilastotiede on siitä erikoinen tiede, että se tuottaa luotettavan näköistä faktaa oli kyseessä sitten kolikon heitto tai huumesota. Tilastotiede on arvovapaata tiedettä siinä mielessä, ettei se ota kantaa siihen, onko kolikko painotettu tai huumesota oikeutettu.

Kriminaalivalvonnan olemassaolo oikeutetaan takavarikoilla, joiden perusteella kaikki huumesodan perustoimijat eli YK:n huumetoimisto (UNODC) ja USA:n Valkoisen talon huumetoimisto (ONDCP) perustelevat toimintansa, olemassaolonsa ja valtavat budjettinsa.

Vuosittain ilmestyvissä raporteissa huumesodan edistyminen kuvataan takavarikkotilastoilla, takavarikoiden maantieteellisellä jakautumisella, eri huumeiden mukaan jaoteltuina ja takavarikoiden kehittymistä kuvaavilla aikajanoilla.

Takavarikot ovat ainoa luotettava fakta huumesodan perusteluissa, koska kieltolaista seuraa se, että kasvatus, jalostus, salakuljetus, myynti, hallussapito ja käyttö ovat kiellettyä toimintaa ja niiden arviointi on luonnollisesti täysin sattumanvaraista.

Narcoleaks vastaan Valkoisen talon huumetoimisto ja UNODC

Italialaisen kansalaisjärjestön Narcoleaksin suorittaman tutkimuksen perusteella maailmassa takavarikoidaan enemmän kokaiinia kuin tuotetaan. Narcoleaksin kokoamien tietojen mukaan tänä vuonna joulukuun alkuun mennessä maailmassa takavarikoitiin 734,8 tonnia kokaiinia ja vuoden loppuun mennessä määrä voisi olla 744 - 794 tonnia. USA:n virallisen arvion mukaan maailmassa tuotetaan 700 tonnia ja YK:n huumetoimiston UNODC:n arvion mukaan 865 tonnia kokaiinia.

Sekä Valkoisen talon huumetoimisto että YK:n huumetoimisto ovat yllättäen ottaneet kantaa Narcoleaksin laskelmiin, mikä puolestaan tarkoittaa sitä, että Narcoleaks on osunut arkaan paikkaan eli huumesodan perustelujen paikkansapitävyyteen.

Obaman hallinto kiistää väitteen tilastokikkailusta tai salaliitosta:

1. Takavarikoitu kokaiini on jatkettua, jolloin sitä ei voi verrata sen tuotantoarvioihin

2. Huumeiden salakuljettajat toimivat salaa ja siksi kirjanpito on vaikeaa

3. Läpikulkumaiden kautta kulkevat kokaiinierät voivat olla valmistettu edellisenä vuonna.

Selitys kuulostaa järkevältä: yhdestä tonnista puhdasta kokaiinia tulee kaksi kun siihen lisätään tonni jatketta. Narcoleaks julkaisi 8.12 vastineen, missä se kumoaa Valkoisen talon huumetoimiston antamat selitykset. Lisäksi Narcoleaks esittää, kuinka USA:n virastojen esittämät tiedot ovat pahasti ristiriidassa keskenään. USA:n rannikkovartiosto arvioi pelkästään Yhdysvaltoihin suuntautuvan salakuljetuksen olevan 770 tonnia, mikä ylittää Valkoisen talon arvion koko maailman tuotannosta.

Ongelma kietoutuu yhteen maahan: Kolumbiaan. USA on käyttänyt miljardeja Kolumbian militarisoimiseen huumekaupan vastaisen Plan Colombia -operaation nimissä. USA ja YK esittävät hieman erilaisia lukemia omissa kaavioissaan, mutta molempien mukaan huumesota Kolumbiassa on onnistunut, mistä ainoana todisteena esitetään vuosi vuodelta laskevat arviot kokaiinin tuotannosta Kolumbiassa.

Oikeiden takavarikoitujen tonnien määrä on kuitenkin kasvanut tasaisesti Kolumbiassa ja ylittää tällä hetkellä sekä USA:n että YK:n arviot Kolumbian kokaiinin tuotannosta. Kolumbian voidaan arvioida tuottavan tällä hetkellä 2500 - 3000 tonnia kokaiinia vuodessa, mikä ylittää kolminkertaisesti viralliset arviot kokaiinin kokonaistuotannosta koko maailmassa!

Tämän tosiseikan alleviivasi vain pari viikkoa sitten Kolumbiassa löydetty kokaiinilaboratario, joka kykeni tuottamaan 500 - 800 kiloa kokaiinia päivässä. Tämä laboratorio yksinään olisi pystynyt tuottamaan vuodessa sen määrän, mitä USA arvioi Kolumbian tuottavan vuodessa.

Lähde: Narcoleaks 7.12.2011, 28.6.2011 ja 11.6.2011, ONDCP 7.12.2011, Flarenetwork 11.11.2010, UNODC: World Drug Report 2011

Korruptoituneet huumevirkamiehet myyvät takavarikot eteenpäin


Lähde: Euroweekly 22.11.2011

Malagassa Espanjassa varkaat olivat viikonlopun aikana vieneet takavarikoitujen huumeiden varastosta 500 kiloa kokaiinia ja "hieman heroiinia". Varastossa olisi ollut myös hasista, mutta tämän takavarikon suorittajille kelpasi vain arvokkaampi aine, arvoltaan yli 10 miljoonaa euroa.

Asiaa tutkiva poliisi on varma "sisäpiirin työstä", koska takavarikoijat tiesivät varaston sisällön, ettei sitä vartioitu kuin virka-aikana ja ettei varaston turvajärjestelmä sattui olemaan epäkunnossa.

Huumesodassa takavarikoidaan tonneittain huumeita. Niitä myös hukataan tonneittain, kuten tästä uutisesta käy ilmi. Arviot takavarikoidun huumeen määrästä verrattuna koko huumekauppaan vaihtelee alle 1%:sta kymmeneen prosenttiin. Jotta takavarikoinnilla olisi jotain merkitystä järjestäytyneen rikollisuuden tukahduttamisessa, pitäisi huumekaupasta takavarikoida kuitenkin yli 50%. Kuten YK:n ja USA:n esittämät viralliset luvut osoittavat, ei yli 100% takavarikotkaan ole saaneet kokaiinia pois markkinoilta tai edes hintoja nousemaan.

Korruptio esitetään usein johonkin kulttuuriin kuuluvana väistämättömänä kansanpiirteenä. Huumekauppa korruptoi yhteiskunnan huumerikollisten lahjoessa alipalkattuja virkamiehiä ja hallinnon huippua huumekaupan suurilla voitoilla. Suuriin voitelurahoihin tottuneet virkamiehet alkavat vaatia muistakin tekemisistään yhä suurempia korvauksia ja pian kaikki ovat mukana tässä korruptioketjussa. Mikään kansallinen kulttuuri ei ole este rahan korruptoivalle voimalle.

Huumekoirat paljastavat huumelasteja

Suomessa uutisoitiin huumesodan menestystarinana juttua, kuinka suomalaiset huumekoirat löysivät "jättiläismäisen huumelastin". Suomalaiset rajakoirat Eddie ja Aku haistoivat 3,5 tonnin hasislastin työkeikallaan Espanjassa viime kesänä. Suomalaiselle rajaviranomaiselle ja suurelle yleisölle kyse oli varmaan hyvin poikkeuksellisesta lastista. Olisi ehkä kannattanut lisätä uutiseen kyseisen lastin lähinnä paljastaneen, millaisessa mittakaavassa kansainvälinen järjestäytynyt huumeiden salakuljetus toimii tällä hetkellä.

Suomalainen rajapoliisi arvioi takavarikoidun lastin hinnan olevan "katukaupassa" 26 miljoonaa euroa. Eddien, Akun ja saattajiensa Espanjan matkan jälkeen varastosta, missä takavarikoituja huumeita säilytetään, vietiin 500 kiloa kokaiinia ja "hieman heroiinia". Tätä uutista ei Suomessa kerrottu.

Huumekoirien tärkein tehtävä onkin pitää koko tämän sirkuksen kustantava suuri yleisö tyytyväisenä: huumeiden vastaisessa mainoksessa lukijan silmään hellyttävästi tuijottava koiranpentu saa järjen pysähtymään ratkaisevalla hetkellä, kun pitäisi muodostaa joku oma mielipide.

Lähde: HS 16.8.2011

torstai 15. joulukuuta 2011

Puola uudisti huumepolitiikkansa

Joulukuun 9. päivänä Puolassa astui voimaan uusi huumelaki, joka depenalisoi huumeiden käytön. Uuden lainsäädännön mukaan syyttäjä voi hylätä rikossyytteet jos syytetyllä on vain pieni määrä huumetta eikä rankaisemisesta ole hyötyä. Sen sijaan huumekaupasta langetettava maksimituomio korotettiin 12 vuoteen.

Vähän aikaa sitten kaksi puolalaista Nobel-palkinnon saajaa Wislawa Szymborska ja Lech Walesa vaativat muutosta huumepolitiikkaan. Global Commission on Drug Policyn raportti innoitti Puolan entisen presidentin Aleksander Kwaśniewskin allekirjoittamaan kannanoton, jonka mukaan maailmanlaajuinen huumesota on epäonnistunut ja nyt pitää dekriminalisoida ja saattaa hoito ja haittojen ehkäisy kuntoon.

Joulukuun alussa yksi Puolan TV-kanavista suoritti kotisivuillaan mielipidemittauksen, jossa kysyttiin mielipidettä kannabiksen laillistamisesta henkilökohtaiseen käyttöön. Kyselyyn vastanneista 67% puolsi esitystä ja vain 32% vastusti yhden prosentin ilmoittaessa olevansa epätietoinen. Kyselyn tulokset kertovat yleisen mielipiteen olevan muuttumassa nopeasti Puolassa.

Lähde: European Drug Policy Initiative 14.12.2011

 

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Tutkimus: kannabiksen hyödyt urheilijoille kiistattomat

Miksi niin monet ammattilaisurheilijat ovat valmiita riskeeraamaan koko uransa käyttämällä dopingainelistalla olevaa kannabista? Kysymykseen on vihdoin saatu vastaus: American Journal of Sports Medicine –tiedejulkaisu paljastaa kannabiksen hyötyjen olevan yllättävän suuret urheilusuoritusten parantamisessa.

Tutkijoiden mukaan kannabiksen käyttö pieninä annoksina "vähentää urheilijoiden kokemaa ahdistusta, pelkoja, masennusta ja jännittyneisyyttä". Lisäksi kannabinoidit auttavat urheilijaa pääsemään yli epämiellyttävistä kokemuksista, jotka voivat olla haitaksi urakehitykselle.

Kannabiksen käyttö on kielletty ammattilaisurheilussa ja tutkimuksen tehneet USA:n kansallisen huumetutkimuskeskuksen (NIDA) ja Maailman antidopingkomitean (WADA) tutkijat kannattavat edelleen tätä kieltoa – näiden laitosten edustajilta kun ei ole totuttu kuulemaan kannabista puoltavia lausuntoja.

Tästä huolimatta tutkijat menevät niinkin pitkälle, että he toteavat kannabiksen auttavan alaikäisiä ja nuoria aikuisia sietämään negatiivia mielialoja ja henkistä stressiä. Tällaiset tulokset ovat omiaan lisäämään kannabiksen mainetta ihmelääkkeenä. Uusista tuloksista huolimatta kannabis on samalla WADA:n listalla steroidien kanssa, eikä keskustelu kannabiksesta dopingainelistalla tule päättymään tähän tutkimukseen.

"Kannabiksen vaikutuksen alaisena urheilijoiden ajatukset virtaavat paremmin ja se lisää heidän päätöksentekokykyä ja luovuutta", kirjoittavat tutkijat. "Terveydenhoidon ammattilaiset ovat kohdanneet urheilijoita - kuten voimistelijoita, uimahyppääjiä, jalkapalloilijoita ja koripalloilijoita - jotka väittävät kannabiksen auttavan heitä keskittymään paremmin urheilusuoritukseen".

Jonkin aineen kieltäminen urheilussa edellyttää, että se on "suoritusta parantava", se on terveysriski ja että se jollakin tapaa rikkoo "urheiluhenkeä". WADA:n ja NIDA:n tutkijoiden mukaan kannabis täyttää kaikki nämä kriteerit. Terveysriskeistä tutkijat muistavat mainita mm. psykoosin.

Mutta onko kannabiksen käyttö vastoin "urheiluhenkeä"? Tätä kriteeria ei voi mitata tieteellisesti, mutta tutkijoiden mukaan urheilijoiden tulee noudattaa sääntöjä ja lakeja ja koska kannabis on laitonta, on sen käyttö urheiluhengen vastaista. Yhdysvaltalaistutkijat eivät tietenkään halua muistaa, ettei kannabiksen käyttö suinkaan ole rikos kaikkialla, vaikka dopingainelista onkin voimassa kansainvälisesti.

Tutkijat tiivistävät kannabiksen vaikutuksia seuraavasti: "Kannabis aiheuttaa selvästi euforiaa, parantaa itseluottamusta, rentouttaa ja vähentää kilpailun aiheuttamaa stressiä. Kannabis parantaa unenlaatua ja edistää suorituksen jälkeistä palautumista, vähentää ahdistusta ja pelkoja sekä auttaa unohtamaan kielteiset kokemukset - kuten pahat kaatumiset. Kannabis lisää riskinottoa ja tämä saattaa parantaa harjoittelutehoa ja suorituskykyä, joka taas nostaa kilpailukykyä. Kannabis lisää ruokahalua ja auttaa siten lihasmassan keräämisessä. Kannabis herkistää aisteja, vähentää hengitystiheyttä ja nopeuttaa sykettä; laajentuneet keuhkoputket voivat parantaa kudoksien hapensaantia. Kannabis toimii myös kipulääkkeenä, joka edistää urheilijoiden selviytymistä vammoista ja rankasta harjoittelusta seuraavasta lihaskivusta.

Lähde: Washington Post 14.12.2011

Miksi länsi tukee Iranin huumesotaa?

Iran on yksi maailman johtavista omien kansalaistensa teloittajista. Kun tämä tapahtuu "huumeiden vastaisen sodan" nimissä, ei yksikään länsimainen ihmisoikeusorganisaatio tai hyväntekeväisyysjärjestö nosta sormeaan. Päinvastoin Euroopassa Wienissä 50 valtion edustajat kokoustavat Iranin tukemiseksi tässä sodassa.

Huumeiden vastaisuuden nimissä Iran saa jatkuvasti valvontatekniikkaa länsimailta suoraan tai YK:n huumetoimiston UNODC:n kautta. UNODC aloitti yhteistyön Iranin kanssa vuonna 1998 reformistisen presidentti Khatamin ollessa vallassa. Vuosina 2002-2005 Iranin terveysministerin johdolla käynnistettiin haittoja vähentävä ohjelma kasvavan huumeriippuvuuden ja AIDS:n ehkäisemiseksi.

Mutta edistys jäi lyhytaikaiseksi Mahmoud Ahmadinejadin noustua presidentiksi vuonna 2005. Hän nosti uudeksi sisäministeriksi Mostafa Pourmohammadin, joka oli vuonna 1988 määrännyt ja valvonut tuhansien poliittisten vankien teloittamisen.

Ahmadinejadin sukulainen Esmail Ahmadi-Moghaddam pantiin vastuuseen UNODC:n antaman teknisen avun vastaanottamisesta. Terveysviraston johtaja sekä muita ammattilaisia erotettiin, karkotettiin maasta tai vangittiin. Huumeidenkäyttäjiä hoitaneita klinikoita suljettiin tai niiden toimintaa supistettiin reilusti.

Ahmadinejad yritti myös vaikuttaa UNODC:n antaman avun sisältöön: vuonna 2006 Iran lähetti UNODC:lle 500 miljoonan dollarin avustuspyynnön, joka sisälsi runsaasti ns. monikäyttöisiä kohteita.

On epäselvää, saiko Iran pyytämänsä, mutta Wikileaksin julkaisemat diplomaattiviestit paljastavat Iranin yrittäneen painostaa UNODC:tä sillä, että jos se ei saa haluamiaan laitteita "se harkitsee omien huumeiden vastaisten toimenpiteidensä kattavuutta".

UNODC aloitti uuden "kolmikanta aloitteen", jolla tuetaan Iranin, Afganistanin ja Pakistanin ponnisteluja länteen suuntautuvan huumevirran pysäyttämiseksi. Tällä tavalla Iran on pystynyt kiertämään YK:n, EU:n ja USA:n sille asettamia vientirajoituksia ja se on saanut käyttöönsä nykyaikaista "huumeteknologiaa": vartaloskannereita, huumeanalyysilaitteita, huumekoiria, yönäkölaitteita ja viestintäteknologiaa. Osaa näistä "huumeiden vastaisista laitteista" on voitu käyttää demokratiaa vaatineiden mielenosoituksien tukahduttamisessa vuonna 2009.

Vuonna 2010 Englannin ulkoministeriö totesi raportissaan, että "huumerikoksissa ja poliittisissa jutuissa käytetään jatkuvasti pakotettuja tunnustuksia, lavastettuja oikeudenkäyntejä, eikä syytetyille anneta oikeusapua". Vain pari kuukautta tämän jälkeen ulkoministeri William Hague tapasi Iranin ulkoministerin ja neuvotteluissa haettiin "syvempää yhteistyötä huumeiden vastaisessa taistelussa".

Länsimaiden tavassa tehdä yhteistyötä Iranin kanssa on samaa järjestelmällistä ristiriitaa, mikä leimaa koko "kansainvälistä huumesotaa". UNODC:n johtaja vieraili Iranissa heinäkuussa 2011 ja ylisti siellä ollessaan Iranin huumeiden vastaista strategiaa "yhtenä maailman voimakkaimmista", sekä pyysi muuta maailmaa auttamaan Irania tässä taistelussa. Hänen vierailunsa aikana teloitettiin useita huumeista syytettyjä.

EU:n parlamentti on varoittanut rahoittamasta huumeiden vastaisia ohjelmia, jotka aiheuttavat "ihmisoikeusloukkauksia mukaan lukien kuolemanrangaistuksen". Iranin tukeminen on vain lisääntynyt viime vuosina, eli ollessamme huolissamme Eurooppaan suuntautuvasta huumevirrasta kaikki muut huolenaiheet ohitetaan.

Jos länsimaissa ollaan tosissaan tukemassa uudistusta Iranissa, tulisi harkita sitä, onko oikein käyttää veronmaksajien rahoja sellaisten ohjelmien tukemiseksi, jotka aiheuttavat satojen ihmisten teloittamisen joka vuosi.

Lähde: Guardian 6.12.2011

tiistai 13. joulukuuta 2011

Espanjan Baskimaa seuraa Sveitsin esimerkkiä laillistamalla kannabiksen

Uutisoimme alle kuukausi sitten neljän Sveitsin kantonin laillistavan kannabiksen kotikasvatuksen alkaen 1.1.2012. Nyt Espanjaan kuuluva Baskimaan itsehallintoalue on kertonut seuraavansa Sveitsin esimerkkiä säätämällä lain, jolla viranomaiset voivat valvoa kannabiksen kasvattamista, myyntiä ja käyttöä. Käytännössä tämä tarkoittaa kannabiksen laillistamista.

Uuden lain säätämisen seurauksena Baskimaan terveysviranomaiset kertovat kannabiskieltolain päättyvän.

Johtava terveysviranomainen, Rafael Bengoa, kertoi "ettemme halua ole prohibitionisteja." Toinen asiaa kommentoinut terveysviranomainen, Jesus Maria Fernandez, sanoi, että "on parempi säädellä kuin kieltää: kannabiksen käyttö on käytännössä katsoen juurtunut yhteiskuntaan".

Baskien lainsäädännölliset muutokset ärsyttävät takuulla etenkin Yhdysvalloissa ja Ruotsissa. Joitakin vuosia sitten näin rohkeat lakimuutokset olisivat saattaneet johtaa erilaisiin poliittisiin sanktioihin Espanjaa vastaan, mutta tällä hetkellä kannabis on jo niin vahva osa eurooppalaista elämää, ettei tällaisia sanktioita enää tosissaan edes harkita.

Suomalaiset tiedotusvälineet eivät uutisoineet Sveitsin kotikasvatuksen sallivasta laista tai Kööpenhaminan aikeista perustaa kannabismyymälöitä, mutta Hollannin oikeistohallituksen toimet ulkomaalaisten kannabisturistien suitsimiseksi ovat olleet jatkuvasti otsikoissa. Miten käy Baskimaan?

Lähde: ENCOD 12.12.2011

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...