lauantai 7. tammikuuta 2012

Tšekki: rankaisemisen vaikuttavuus voidaan mitata

Suomalainen huumepolitiikka perustuu todistamattomaan väitteeseen, jonka mukaan rankaiseminen kannattaa aina. Viimeksi sisäministeri Päivi Räsänen totesi TV:ssä vankilan olevan sitä oikeaa huumeongelman hoitamista, mikä herättää kysymyksen, että mitä lääkäri Räsänen oikein vetää?

Marijuana Czech RepublicHuumeongelman käsittely perustuu etupäässä rankaisemiselle, vaikka mistään ei löydy sellaista tutkimusta, jossa tämä olisi perusteltu niin, että jokainen sen ymmärtäisi. Muutenhan Räsänen ja hänen hengenheimolaisensa esittelisivät sitä julkisesti nykyisten myyttien, uskomusten ja valheiden sijaan.

Tsekeissä sen sijaan päätettiin tutkia päätöksenteon perusteita aikoinaan maan siirryttyä väliaikaisesti rankaisevampaan huumepolitiikkaan.

Tsekin tasavallan huumepolitiikan historia on lyhykäisyydessään seuraava:

  • 1993 hallituksen asettama huumekomitea laati maan ensimmäisen kansallisen huumestrategian, jonka mukaan huumeiden hallussapito henkilökohtaiseen käyttöön dekriminalisoitiin
  • 1998 rikoslakia muutettiin niin, että hallussapito rekriminalisoitiin
  • 1999 lainmuutoksen vaikutusta tutkiva projekti aloitettiin
  • 2002 projekti osoitti muutoksella olevan negatiivisia vaikutuksia ja rikoslaissa huumeiden hallussapito dekriminalisoitiin uudelleen

Vapauduttuaan kommunistisesta hallinnosta Tsekin tasavalta sääti uuden lainsäädännön, joka koettiin paluuna demokraattisiin ja humanistisiin arvoihin: kuolemanrangaistus sekä laittoman huumeen hallussapidosta määrätty rangaistus poistettiin.

Vuonna 1997 kuitenkin Tsekin parlamentissa esitettiin hallussapidon rekriminalisointia. Hallitus vastasi tähän esittämällä oman hallussapidon rekriminalisoivan lain, joka kriminalisoi määrät, jotka olivat "isompia kuin pieni". Parlamentti hyväksyi lain vuonna 1998.

Tsekin tasavallan presidentti Vaclav Havel yritti veto-oikeudellaan estää rekriminalisaation vuonna 1998, mutta parlamentti äänesti presidentin vetoa vastaan ja laki tuli voimaan 1.1.1999. Kansallinen huumekomissio ehdotti tällöin hallitukselle uuden lainsäädännön vaikutuksien tutkimista.

Tutkijoita pyydettiin tutkimaan viittä hallituksen asettamaa hypoteesia: 1) laittomien huumeiden saatavuus laskee; 2) laittomien huumeiden käyttäjien määrä laskee; tai vähintään 3) uusien käyttäjien määrä laskee; 4) laittomien huumeiden aiheuttamat terveyshaitat eivät lisäänny; 5) yhteiskunnalliset kustannukset eivät lisäänny.

ImpactanalysisVuonna 2001 valmistunut An Impact Analysis Project of the New Drug Legislation in the Czech Republic -raportti päätyi siihen johtopäätökseen, että laittoman huumeen henkilökohtaiseen käyttöön tarkoitetun määrän hallussapidon rankaiseminen ei saavuttanut yhtäkään tavoitteistaan ja oli taloudellisesti tappiollinen.

Vuonna 2002 Tsekin tasavallassa dekriminalisoitiin huumeiden hallussapito. Vuoden 2010 alusta astuivat voimaan uudet säädökset, jotka määrittelevät hallussapidettävän määrän ylärajan. Kannabiksen osalta määrät ovat 15 grammaa marihuanaa tai viisi kasvia ja viisi grammaa hasista. Suuremman määrän hallussapidosta voidaan määrätä korkeintaan yhden vuoden vankeustuomio kun se muiden huumeiden osalta on kaksi vuotta. Salakuljetuksesta ja myymisestä seuraa vielä ankarammat rangaistukset.

Tällainen yhteiskunnallisen tutkimuksen merkitystä ei voi ohittaa. Se osoittaa, että jos hallitus haluaa toimia todistusaineiston perusteella, silloin politiikan muutos voidaan suorittaa sen ohjaamana.

Vaikka tämä ei ole täydellinen vaikutusten arviointi (siinä ei arvioitu esimerkiksi täydellistä laillistamista vaihtoehtona) on tärkeää pitää mielessä, että tällainen on mahdollista ja jos se tehdään hyvin, sillä voi olla vaikutusta päätöksentekoon.

Vaikutuksen arviointia voidaan tehdä kaikilla hallinnon tasoilla kaupungista kansainväliselle tasolle. Haastamme politiikan tekijät kaikilla tasoilla takaamaan käytettyjen resurssien kustannustehokkuus ja osoittamaan se, että politiikan tavoitteet on saavutettu.

Lähde: Transform 12.12.2011

perjantai 6. tammikuuta 2012

Latinalaisen Amerikan johtajat vaativat USA:ta harkitsemaan laillistamista

Yhdentoista Latinalaisen Amerikan maan johtajat kokoontuivat ennen joulua Meksiko Cityssä julkistamaan yhteisen kannanoton, jossa he vaativat USA:ta uudistamaan huumepolitiikkansa ja harkitsemaan laillistamista keinona hillitä laittomien huumeiden korkeaa kysyntää USA:ssa.

CelacJälleen kerran vaatiessaan jaettua vastuuta huumeita käyttävien maiden kanssa Latinalaisen Amerikan johtajat osoittavat USA:n olevan maailman johtava laittomien huumeiden kuluttajamaa.

Viime vuosina Latinalaisen Amerikan maat ja USA ovat olleet erimielisiä siitä, ketä eniten pitäisi syyttää taukoamatta jatkuvasta huumeiden salakuljetuksesta. Meksiko pitää pääsyyllisenä valtavalle huumeteollisuudelle USA:n pysyvää ja tyydyttämätöntä huumeiden kysyntää, joka USA:n oikeusminiteriön julkaiseman raportin mukaan kasvaa jatkuvasti.

Sellaisissa maissa kuten Meksiko - joka joutuu kantamaan 50 000 kuolonuhria vaatineen huumekaupan valvonnan taloudellisen vastuun - turhautuminen on hyvin tuntuvaa.

Argentiinan presidentti Cristina Fernandez de Kirchner mielestä "näyttää siltä kuin Latinalainen Amerikka saisi kaikki kuolleet ja aseet, toisten saadessa huumeet ja rahat".

Celac BigTällä viikolla esitetyt huolet eivät ole uusia. Aikaisemmin joulukuussa kaikki Latinalaisen Amerikan maiden johtajat kokoontuivat juhlistamaan Latinalaisen Amerikan ja Karibian alueen valtioiden yhteisön eli CELAC:in perustamista. Kansainvälinen talouskriisi oli kaksipäiväisen huippukokouksen pääasia kokousta isännöineessä Venezuelan pääkaupungissa Caracasissa, mutta toinen tärkeä huolenaihe oli huumekauppa ja sen aiheuttama väkivalta.

Joidenkin valtioiden päämiehet korostivat kokouksen historiallista arvoa. Nicaraguan presidentti Daniel Ortega kertoi 33 valtion kokoontumisen merkitsevän Monroen opin lopun alkua. Monroen oppi oikeutti USA:n sekaantumaan alueen politiikkaan vuodesta 1823.

Viitatessaan 700 miljoonaan dollariin, minkä USA on sijoittanut Meksikon huumesotaan, Ortega sanoi: "Kaikki raha riippumatta siitä, kuinka paljon sitä laitetaan lisää ja kaikki veri riippumatta siitä, kuinka paljon sitä vuodatetaan, ei pysäytä huumekauppaa niin kauan kuin pohjoisessa käytetään niitä."

Kolumbian presidentti Juan Manuel Santos sanoi, ettei hän vastusta marihuanan eikä kokaiinin laillistamista huumekauppaan liittyvän väkivallan vähentämiseksi.

8 Murders a Day - uuden dokumentin traileri


Lähde: Huffington Post 21.12.2011

Spice 2.0

Kannabis eli hamppukasvista tehdyt kannabistuotteet hasis, marihuana, kannabisöljy ja -tinktuura ovat kiellettyjä vuoden 1961 huumausaineyleissopimuksen nojalla, mutta THC ja synteettiset kannabinoidit kuuluvat vuoden 1971 psykotrooppisia aineita koskeva sopimuksen piiriin. Vuoden 1961 sopimuksella kielletty tuote pitäisi pystyä todistamaan haitattomaksi sen ottamiseksi pois huumausainelistalta. Vuoden 1971 sopimuksella kiellettävä aine pitää erikseen osoittaa haitalliseksi, jotta se voitaisiin kieltää. Näillä sopimuksilla tehty aineiden erottelu ei perustu tieteeseen eikä aineiden todettuihin haittoihin, vaan kyseessä oli poliittinen ratkaisu lääketeollisuuden etujen turvaamiseksi. Tämän ristiriidan selvin esimerkki on spice eli synteettisistä kannabinoideista tehdyt erilaiset valmisteet, joita on alettu kieltämään eri maissa.

Spice  1325014740Tämä puolestaan tuo esille koko kieltolain perusmokan: yhden aineen kieltäminen aiheuttaa yhä uusien aineiden kehittelyn, valmistuksen, myynnin, kokeilun - ja mahdollisten haittavaikutusten jäämisen viattomien kokeilijoiden vastuulle.

Virginian osavaltion rikoslaboratorio tutki pelkästään kesä- ja elokuussa 468 osavaltion poliisin toimittamaa näytettä, joista vain 101:ssä oli kiellettyjä aineita. Virginian lainsäätäjät olivat ennakoineet tilanteen sisällyttäen lakitekstiin maininnan aineista, joiden on tarkoitus vaikuttaa samalla tavalla kuin jo kiellettyjen. Tähän saakka uusien aineiden käyttäjät eivät kuitenkaan ole joutuneet syytettyjen penkille.

Tutkijat sanovat, etteivät he kykene antamaan todistuksia valamiehistöille siitä, että uudelleen muokatut aineet olisivat samankaltaisia kuin aiemmat, koska näistä yhdisteistä ei tiedetä mitään.

"Näillä kemikaaleilla ei ole tehty tarpeeksi perustutkimusta, mihin voisin perustaa todistukseni", kertoo osavaltion laboratorion johtava kemisti Linda Jackson.

Lainvalvonnan ongelmat ovat nousseet samaan tahtiin kuin spicen aiheuttamat haitat. Spicea käsittelevät soitot myrkytyskeskuksiin ovat kaksinkertaistuneet koko maassa: vuonna 2011 niitä oli jo 6300. Washingtonin osavaltiossa tuli vuonna 2010 65 soittoa Spicesta ja vuonna 2011 elokuuhun mennessä jo 85. Spicen kerrotaan aiheuttaneen mm. sydänkohtauksia, keuhkovammoja ja itsemurhia.

Haitoista huolimatta Spicen valmistajat ovat varautuneet uusiin kieltoihin. Kaksi viikkoa sen jälkeen, kun Virginia kielsi synteettiset kannabinoidit, poliisi takavarikoi yhdestä headshopista 842 pakkausta Spicea. Poliisi kertoi hyvin uutisoidussa tiedotustilaisuudessa takavarikon lähettäneen selkeän viestin siitä, ettei spicea hyväksytä. Tiedotusvälineet saivat kuvata pöydälle asetettuja huumeita. Mutta sen jälkeen asia mureni rikoslaboratorion epäonnistuessa löytämään kiellettyjä aineita. Mitään syytteitä ei ikinä nostettu.

Senaattori Mark R. Herring, joka laati Virginian spicen kieltävän lain, kertoi opettavansa ihmisille spicen vaaroista ja rohkaisseensa merkittäviä jälleenmyyjiä lopettamaan sen kaupan. Mutta lisää pitää tehdä ja poliitikolla on valmis ratkaisumalli: hän kertoo tekeillä olevasta uudesta laista, jolla kielletään vielä kuusi ainetta lisää.

Liittovaltion lainsäätäjät aikovat ottaa kattavan lähestymistavan yrittämällä kieltää spice-yhdisteet sekä sellaiset kemialliset rakenteet, joille synteettiset kannabinoidit perustuvat.

Spicen alkuperäinen vetovoima perustui sen laillisuuteen, mutta sen suosio säilyy, koska tavalliset huumetestit eivät havaitse sitä ja sitä saa helposti netin kautta. Yhden headshopin pitäjä kertoi jopa Pentagonin työntekijöitä kuuluvan hänen asiakaspiiriinsä.

Lähde: Washington Post 29.12.2011

torstai 5. tammikuuta 2012

Huumesodan yksityistäminen alkanut

Yhä useampi tietää jo, ettei huumesotaa voida voittaa. Murhalukujen hälyttävä kasvaminen ja vaikutukset yhteiskuntien talouteen niissä maissa, joissa tuotetaan huumeita tai jotka ovat läpikulkumaita, ovat johtaneet tähän päätelmään. Riittämättömät ja tehottomat strategiat ja koko ajan uusiutuva maailmanlaajuinen lahjonnan verkosto ovat osa tätä monimutkaista ongelmavyyhtiä. Nyt Pentagon on aloittanut huumesodan yksityistämisen: huumeiden vastaisessa sodassa liikkuvat miljardit halutaan siirtää suuryritysten pankkitileille.

BlackwaterPäinvastoin kuin terroristi- ja vastarintaryhmiä, huumekartelleja ei motivoi ideologia tai ihanteet, vaan taloudellinen voitto sekä tietenkin vallanhimo. Kartellien monitasoiset komentoketjut, koko ajan uusiutuva organisaatio, jatkuva uusien jäsenien hankinta, kansainväliset rikollistenjärjestöjen liittoumat, kasvava tulivoima ja menetelmien kehittäminen tekevät kartelleista kaikkialla läsnäolevan vihollisen. Sitä on vaikea löytää ja vielä vaikeampi voittaa jos sitä vastaan taistellaan pelkillä aseilla. Silti USA on käyttänyt miljardeja taistelussa tätä vihollista vastaan kuluneiden 40 vuoden aikana ja pääasiassa ainoastaan aseita ja sotataktiikoita käyttäen. Rikollisorganisaatioiden ydin, eli niiden rahoitus, on mystisesti jätetty koskemattomaksi.

Tämä kaikki on tallennettu USA:n paljon kritisoidun huumesodan arkistoihin, mikä alkoi jo ennen kuin presidentti Richard Nixon otti käyttöön termin "huumesota" vuonna 1971. Mitään tuloksia ei ole saavutettu sen jälkeen.

Pentagonin narkoterrorismin vastainen ohjelma, Counter Narco-Terrorism Program Office (CNTPO), vuonna 1995 perustettu suurelta osin tuntematon virasto, ilmoitti juuri kolmen miljardin dollarin huumesotasopimuksista huumeiden vastaisten operaatioiden toteuttamiseksi ympäri maailmaa Afganistanissa, Pakistanissa, Kolumbiassa ja Meksikossa.

Pentagonin ja puolustusministeriön CNTPO:n kautta ajama strategia on osa laajempaa suunnitelmaa yksityistää armeijaa avustava toiminta sekä tiedustelutoiminta, jotka ovat tuottoisia liiketoimia ja osa USA:n salailevaa ohjelmaa siirtää "terrorismin vastaisen sodan" taktiikat "huumeiden vastaiseen sotaan".

Meksikon hallitus ei ole vielä myöntänyt yksityisten ulkomaalaisten yritysten kouluttavan kuinka partioidaan Meksikon lukuisilla kriisialueilla, joilla käytävä huumesota on aiheuttanut jo 50 000 ihmisen murhan viimeisen viiden vuoden aikana. Niin tuntematon kun CNTPO onkin - sillä ei ole edes omaa toimistoa Pentagonissa - on CNTPO:lla kuitenkin historia: vuonna 2009 se yritti antaa Blackwater-palkkasoturiyhtiölle miljardin dollarin sopimuksen. Blackwaterin työntekijöitä on syytetty lahjonnasta, varkauksista ja ihmisoikeusrikoksista Irakissa ja Afganistanissa sen toimiessa USA:n armeijan sopimusyhtiönä. Skandaalit aiheuttivat ainoastaan nimen muutoksen: Blackwaterista tuli Xe Services LLC.

Blackwater2Sotilasasiantuntijat ovat olleet huolissaan siitä, että yksityisyritysten kautta toimivat palkkasoturit saavat tuottoisia sopimuksia ja ylittävät toimintarajoituksia yhä uusilla aloilla hyödyntämällä rikollisia tiedonkeruussa ja rikkomalla kansalais- ja ihmisoikeuksia.

Meksikossa monet tutkijat ovat jo varmoja siitä, että maassa toimii rikkaiden asukkaiden, kuvernöörien tai muiden viranomaisten maksamana palkkasotureita tekemässä "likaisia töitä", kuten "yhteiskunnallista puhdistamista", eli ihmisten tai ryhmien eliminoimista, joiden oletetaan tekevän töitä jollekin jengille tai kartellille. Tutkijat väittävät, että ulkomaiset palkkasoturit, jotka ovat naamioituneet turvapalveluiksi, ainoastaan pahentavat väkivallan ja pelon ilmapiiriä.

On tärkeää tunnistaa huumesodan rakenteelliset ristiriitaisuudet. Kolumbiassa ponnistelut, joilla saatiin huumeiden salakuljetus vähenemään, siirsivät sen uusille alueille. Meksikossa kartellien vastainen taistelu on siirtänyt rikollisen toiminnan uusiin osavaltioihin ja muualle Väli-Amerikkaan ja Karibialle. Mutta tässä reittien uudelleen järjestelemisessä päädytään väistämättä siihen, että salakuljettajat palaavat vanhoille seuduille ja salakuljetusreiteille myöhemmin.

Tämä tilanne herättää tärkeitä kysymyksiä. Toteuttaako USA oikeaa huumepolitiikkaa? Onko Meksiko yksimielisesti mukana tässä huumesodan kärjistämisessä tietäessään, että maailman suurimmat huumemarkkinat ovat sen rajanaapurissa, USA:ssa? Mikä on pitkän tähtäimen tavoite? Onko vaihtoehtoja? Pitäisikö meidän kyetä keskustelemaan kaikista vaihtoehdoista? Mikä on tämän politiikan hinta? Millaisia ovat vaihtoehtojen aiheuttamat kustannukset?

Lisääntyvä ihmisten vangitseminen ja kasvavat takavarikot eivät ole vähentäneet laittomien huumeiden käyttäjien lukumäärää USA:ssa, joita on varovaisestikin arvioiden yli 20 miljoonaa. Vaikka vieroitus on kaikkien kysyntää vähentävien politiikan muotojen olennainen osa, se ei riitä. Ponnistelun pitää alkaa ehkäisystä. Siksi huumepolitiikkaa ei voi tehdä eristyneenä. Talous- ja terveyspolitiikka ovat osa huumepolitiikkaa. Ulkopolitiikka on myös huumepolitiikkaa. Aikooko USA:n hallitus koskaan saattaa näitä politiikan osa-alueita yhteen? Tämä on ratkaiseva kysymys.

Blackwater: varjoarmeija. Jeremy Scahill, joka julkaisi vuonna 2007 kirjan "Blackwater. The rise of the world's most powerfull mercenary army" kertoo maailman mahtavimman yksityisarmeijan noususta:

Lähde: Alternet 7.12.2012


USA suojelee huumekaupan huippuja


USA:lla on pitkät perinteet ristiriitaisen huumepolitiikan harjoittamisessa, jossa eri virastot hoitavat itsenäisesti omia operaatioitaan. USA:n terrorismin vastaisen viraston (Homeland security) kotisivuilla kerrotaan, kuinka Meksikon huumekartellien johtajat ja heidän perheenjäsenensä saavat oleskella turvallisesti USA:ssa samalla kun USA johtaa huumesotaa kartelleja vastaan Meksikossa.

Wachovia ja Fast and Furious -skandaalit ovat viimeisimpiä osoituksia siitä, kuinka USA on sekaantunut kansainväliseen huumekauppaan. USA:n sekaantumisen mittakaava alkoi paljastumaan 1980-luvulla Iran-Contra skandaalin ja 1990-luvun alussa BCCI-pankkiskandaalin yhteydessä.

Loera1 G Ylyza 18311Vuosia ja ehkä vuosikymmeniä Meksikon huumepomot ja Meksikon kansainvälisten rikollisorganisaatioiden johtohenkilöt ovat saaneet oleilla USA:ssa. Huumesodan muuttuessa koko ajan väkivaltaisemmaksi he viettävät yhä enemmän aikaa "lomakodeissaan" turvallisissa yhdysvaltalaisissa kaupungeissa.

Jopa Meksikon presidentti Felipe Calderón uskoo USA:n tarjoavan suojapaikan meksikolaisten huumekartellien johtajille. Lokakuussa 2011 hän kertoi New York Timesille antamassaan haastattelussa, että läntisen pallonpuoliskon etsityin rikollinen Sinaloa-kartellin johtaja Joaquin "El Chapo" Guzmán Loera oleskelee rajan pohjoisella puolella.

"On yllättävää, että hän ja hänen vaimonsa oleskelevat mukavasti USA:ssa, mikä saa minut ihmettelemään, että kuinka monta perhettä tai meksikolaista huumepomoa oleskelee rauhassa rajan pohjoisella puolella?"

"Mikä saa Chapo Guzmánin pitämään perheensä USA:ssa?", Calderón ihmetteli.

07a Emma Beauty QueenCalderón toi esille Guzmánin vaimon tapauksen, koska elokuussa 2011 Emma Coronel synnytti lapsensa sairaalassa Los Angelesissa. Calderón kehotti toimittajia tiedustelemaan, miksi häntä ei koskaan pidätetty.

Coronelia vastaan ei ole nostettu syytteitä ja siksi USA lainvalvontavirkamiehillä ei ole perusteita pidättää häntä. Sama pätee lukuisiin muihinkin Meksikon järjestäytyneen rikollisuuden johtohahmoihin, jotka oleskelevat USA:ssa.

Monilla heistä on kaksoiskansalaisuus tai pysyvä oleskeluoikeus USA:ssa. Heillä voi olla pitkä rikosrekisteri Meksikossa mutta niin kauan, kuin he eivät ole rikkoneet lakia USA:ssa eikä Meksiko ole vaatinut heidän luovuttamistaan, he voivat elää suhteellisen tavallista elämää rajan pohjoispuolella ilman lain kouran puuttumista asiaan.

Presidentti Calderón on aiemminkin osoittanut USA:n syylliseksi maansa väkivaltaan. Hän sanoo huumesodan olevan suoraa seurausta amerikkalaisten laittomien huumeiden käytöstä ja aselaeista, jotka sallivat kymmenien tuhansien aseiden salakuljetuksen rajan yli joka vuosi.

Heinäkuussa 2012 Meksikossa järjestetään presidentinvaalit ja Calderónilla paljon tehtävää mikäli hän haluaa voittaa ne. Calderónin seuraava siirto voi olla USA:n julistaminen "huumevaltioksi" ja jonkin symbolisen lainsäädännöllisen muutoksen läpivienti.  Myös Obamalla on edessään vaalit vuoden lopussa ja siksi hänenkin pitää osoittaa jotakin edistystä "huumeiden vastaisessa sodassa".

Lähde: HS Today 6.12.2011

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Kannabis ja raskaus

1960-luvun lopussa YLE esitti Laajakulma nimisen keskusteluohjelman, jossa lääkäri Pirkko Idänpään-Heikkilä (nykyisin Pirkko Turpeinen-Saari) valehteli herttaisesti hymyillen kannabiksen aiheuttavan samanlaisia syntymävaurioita kuin talidomidi.

Verovoittotm 503 UuHän ja miehensä Juhana Idänpään-Heikkilä saivat USA:sta tuodulla kannabispropagandalla Suomen virkamiehet ankaroittamaan huumelainsäädäntöä niin, että tuhansien ihmisten elämä on sen jälkeen raunioitettu järjettömässä ja perusteettomassa huumesodassa. Talidomidin kaltaista katastrofia ei kuitenkaan ole havaittu vaikka kannabiksen käyttö on moninkertaistunut siitä kun Idänpään-Heikkilät aloittivat kannabispropagandansa levittämisen Suomessa. Väärän ja liioittelevan tiedon levitys voi kuitenkin johtaa siihen, että kaikenlainen tiedotus mahdollisista haitoista kuulostaa epäluotettavalta.

Kannabiksen käytön vaikutuksista sikiöön on saatu ristiriitaisia tuloksia. Mm. vuonna 2002 julkaistussa tutkimuksessa verrattiin alkoholin, tupakan, kokaiinin ja marihuanan käytön vaikutuksia. Siinä todettiin alkoholilla, tupakalla ja kokaiinilla olevan selviä haittavaikutuksia sikiön kehitykseen ja varsinkin alkoholin aiheuttamat haitat ovat vakavia suoraan suhteessa annokseen. Sen sijaan marihuanan polttamisesta ei tuossa tutkimuksessa voitu osoittaa olevan haittaa sikiön kehitykselle.

Tuore Pediatric Research -tiedelehdessä julkaistu australialainen tutkimus selvitti laajaan potilasjoukkoon perustuen ennen raskautta ja raskauden aikana poltetun kannabiksen haittavaikutuksia sikiön kehitykseen. Aineisto koostui seitsemän vuoden aikana Brisbanen synnytyssairaalassa käyneestä 24 874:stä äidistä. Heistä 26,3% ilmoitti käyttäneensä kannabista ennen raskautta ja 2,6% ilmoitti käyttäneensä kannabista raskauden aikana.

Tämän tutkimuksen mukaan raskauden aikainen kannabiksen polttaminen voi lyhentää odotusaikaa, laskea syntymäpainoa ja lisää erityishoidon tarvetta. Kannabiksen polttaminen raskauden aikana lisää haittoja kun sen sijaan kannabiksen käytöllä ennen raskautta ei tämän tutkimuksen mukaan ole vaikutusta sikiön kehitykselle.

Tutkijat huomauttavat tuloksensa olevan ristiriidassa muiden tutkimusten kanssa, mutta toisaalta kun tiedetään tupakalla olevan haittavaikutuksia sikiön kehitykselle, voisi ristiriidan olettaa syntyvän kannabiksen nauttimisesta polttamalla ja siihen liittyvästä tupakan käytöstä. Parasta kehittyvän sikiön kannalta olisi pidättäytyä kaikista päihteistä ja lääkkeistä raskauden aikana.

Alkoholilla on osoitettu olevan selvä syy-seuraussuhde lapsen kehityshäiriöihin, jotka tunnetaan nimellä fetaalialkoholisyndrooma tai FAS-oireyhtymä. Jo pienetkin alkoholiannokset voivat vahingoittaa sikiötä.

Lähde: Pediatric Research 21.12.2011

tiistai 3. tammikuuta 2012

Kannabis Suomessa ja maailmalla 2011

Vuonna 2011 tapahtui merkittävä ja ennennäkemätön kansainvälinen huumepoliittinen käänne: kansainväliseen huumekieltolakijärjestelmään ja sen ytimenä olevaan 50 vuotta täyttäneeseen huumausaineyleissopimukseen kohdistuva kritiikki nousi valtamediaan ympäri maailman.

Tiedemiehistä, entisistä presidenteistä ja huippupoliitikoista koostunut kansainvälinen komissio vaati YK:n entisen pääsihteerin Kofi Annanin johdolla huumeiden laillistamista. Komissio vaati nykyisen ideologiaan ja poliittiseen tarkoitushakuisuuteen perustuvan huumepolitiikan korvaamista tulosvastuullisella politiikalla ja strategioilla, jotka perustuvat tieteeseen, terveyteen, turvallisuuteen ja ihmisoikeuksiin.

Komission raportti vauhditti Euroopassa ja Etelä-Amerikassa meneillään olevaa huumepolitiikan liberalisointiaaltoa. Eurobarometrin tilastojen mukaan kannabiksen käytön hyväksyminen on lisääntynyt kaikkialla Euroopassa ja sama ilmiö näkyy myös Suomessa: THL:n mukaan jo puolet suomalaisista pitää kannabiksen kokeilemiseen liittyviä riskejä pieninä. Huumekieltolain emämaassa, Yhdysvalloissa, ennätykselliset 50% kansalaisista haluaa laillistaa kannabiksen.


Konkreettisia huumepoliittisia muutoksia nähtiin mm. Puolassa, joka liberalisoi ankaria huumelakejaan siten, ettei vähäisistä huumemääristä enää rangaista. Espanjan Baskimaa ilmoitti seuraavansa vuonna 2012 Sveitsin esimerkkiä, jonka neljässä kantonissa laillistettiin kannabiksen kotikasvatus. Baskimaa aikoo laillistaa myös kannabiksen myynnin kerätäkseen siitä veroja. Kööpenhaminan kaupunginvaltuusto suunnittelee 30-40 kannabismyymälän avaamista. Ranskan ja Kreikan parlamentit valmistelevat kannabiksen laillistamista ja vastaavia suunnitelmia on mm. Israelissa, Jamaikalla, Uruguayssa ja Uudessa-Seelannissa.

Huumepoliittinen kehitys on monessa maassa aaltoliikettä, jossa erilaisten aineiden laillista asemaa määritellään jatkuvasti uudelleen - tai vähintäänkin hallituspuolueiden vaihtuessa. Mm. Hollannin oikeistohallitus onnistui säätämään laajasta vastustuksesta huolimatta lain, jonka tarkoitus on vähentää kannabisturismin aiheuttamia "haittoja" kieltämällä kannabiksen myynti ulkomaalaisille; Kanadan oikeistohallitus toi parlamentin käsiteltäväksi laajan rikosoikeudellisen uudistuksen, joka sisältää ankarat minimirangaistukset kannabiksen kotikasvattajille; Venäjä ilmoitti rinnastavansa huumekauppiaat sarjamurhaajiin; Yhdysvaltojen liittovaltio hyökkäsi Kalifornian lääkekannabisteollisuuden kimppuun ja torpedoi yhdessä Ruotsin kanssa Bolivian aloitteen kokapensaan viljelyn laillistamisesta, joka oli saanut laajaa kansainvälistä tukea ja olisi toteutuessaan avannut huumekontrollijärjestelmän suuremmille muutoksille.

Suomen hallitus ei hyväksy hamppua


17. päivä huhtikuuta järjestettyjä eduskuntavaaleja edeltänyt huumepoliittinen keskustelu jäi varsin laimeaksi jos muutamia iltapäivälehtien sensaatiohakuisia juttuja ei lasketa. Suomessa vallitsee edelleen huumepoliittinen konsensus, eikä yksikään eduskuntaan yltänyt puolue ole lähtenyt tätä konsensusta kyseenalaistamaan.

Uusista puolueista Piraattipuolueen kansanedustajaehdokkaat olivat kaikki kannabiksen laillistamisen puolella. Yksittäisiä ehdokkaita, jotka olisivat laillistaneet kannabiksen löytyi muistakin puolueista, kuten Vasemmistoliitosta, Muutos 2011:sta, Liberaaleista, Vihreistä ja jopa Perussuomalaisista. Tunnetuista poliitikoista huumeiden käytön laillistamista pohti julkisesti ainoastaan Osmo Soininvaara. Kaksi kansanedustajaehdokasta oli vaalien alla syytettynä huumerikoksista, joista toinen tuomittiin kannabiksen kotikasvatuksesta ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Iltalehden vaalikoneessa pitkälti yli 100 vaaliehdokasta myönsi kokeilleensa huumeita, lähinnä kannabista. Pääministerinä tuolloin toiminut Mari Kiviniemi arvosteli Iltalehden huumekysymystä seuraavasti: "Mielestäni on typerää kysyä tuollaista kysymystä vaalikoneessa. Se on vastuutonta, koska ihmiset kuitenkin vastaavat näihin vaalikoneisiin rehellisesti". Esimerkkinä tällaisesta "rehellisestä" vastauksesta voidaan pitää Anni Sinnemäen kommenttia: "Ehkä joskus olen jotakin kokeillut. Onko se ollut kannabista? - Ehkä. Siitäkään en ole aivan varma".

Eduskunnan ovet eivät avautuneet Piraattipuolueen ehdokkaalle, joka lupasi valituksi tullessaan polttaa täysistunnossa jointin, ja toisaalta huumausainepolitiikan liberalisointia ankarasti vastustavien Perussuomalaisten vaalivoitto ei tällä kertaa materialisoitunut hallitusvastuuna. Sen sijaan hallituskoalitioon nousi mm. Kristillisdemokraatit, joiden kannabiskammoisesta puheenjohtajasta Päivi Räsäsestä leivottiin uusi sisäministeri. Räsäsen ajatusmaailmaa kuvaa hyvin Ylen MOT-ohjelmaan kuvattu haastattelu, jossa sisäministeri kehuu vankilaa tervehdyttävänä ympäristönä huumeongelmaisille.



Music TV -kanavan juontajasta peruspalveluministeriksi ponkaissut Maria Guzenina-Richardson tyrmäsi Kalevan haastattelussa kannabiksen laillistamisen. Peruspalveluministeri selitti, että kannabiksen käytön kohdalla puhutaan usein kansalaisoikeudesta: "Mun mielestä kansalaisoikeudet koskettavat suurempia kysymyksiä. Kannabis ei kuulu niihin… Sanon ihan suoraan, että minä en tule olemaan se ministeri, joka tukee kannabiksen käytön dekriminalisointia." Tiedusteltaessa ylioppilastutkinnon suorittaneen ministerin mielipidettä siihen seikkaan, että kannabiksen kriminalisointi syrjäyttää käyttäjiä pahemmin kuin itse aine, hän kertoi pienen mietintähetken jälkeen että "lopullisia totuuksia on vaikea löytää. Sen enempää huumausainepolitiikassa kuin muunkaan yhteiskuntapolitiikan alueella."

Uudessa hallitusohjelmassa huumeista vaivauduttiinkin toteamaan vain seuraavaa: "Arvioidaan huumelainsäädännön kehittämistarpeet. Tehdään huumausaineiden käytön ja sen aiheuttamien haittojen vähentämiseksi toimenpideohjelma. Lisätään huumausaineiden käyttäjien matalan kynnyksen palveluja, terveysneuvontaa ja etsivää työtä. Poliisin tekemää hoitoonohjausta tehostetaan."

Kukkaa pukkaa

Vuoden 2011 aikana uutisoitiin laajalti kannabiksen kotikasvatuksen ja käytön lisääntymisestä. THL:n Kukkaa pukkaa -raportissa arvioitiin kannabista kasvattaneen 40 000 - 60 000 suomalaista. Kouluterveyskyselyn tuloksista, joiden mukaan nuorten tupakointi on vähentynyt ja kannabiksen käyttö lisääntynyt, uutisoi lähes kaikki suomalaiset mediat - kuukausien ajan. Yleisesti oltiin huolestuneita etenkin nuorten asenteiden lientymisestä kannabista kohtaan. Asenteiden lientymiseen kiinnitti huomiota erityisesti maakuntalehdet, joiden uutisoinnin tasoa ja sävyä kuvaa hyvin Ilkan päätoimittajan runollinen ilmaisu: "näyttää vahvasti siltä, että kavala maailma hiipii maakuntiin nyt komeroiden kautta".

Vuoden ykkösuutiseksi kannabisaktivistien kannalta nousi kuitenkin Patentti- ja rekisterihallituksen (PRH) päätös kannabisyhdistysten rekisteröinnin epäämisestä. PRH näytti kannabisyhdistyksille punaista valoa, mutta avoimesti natsitaustainen Kansallissosialistinen työväenpuolue oli saamassa hakemuksensa läpi. Uutinen nousi mm. Uutispäivä Demarin vuoden luetuimmaksi uutiseksi. Hakemuksen epäämisestä on valitettu PRH:n valituslautakunnalle, joka on haudannut usean suomalaisen päihdetutkijan lausunnoilla varustetun vastineen mappiin, jossa olevia asioita ei koskaan käsitellä.

Muita uutisiin nousseita kannabisaiheita olivat mm. lääkekannabiksen käytön moninkertaistuminen ja kaikkialla lisääntyvä alituinen pajauttelu ja kannabiksen kasvatus, Vanajan vankilan kannabisviljelmä mukaan lukien. Suomen kuvalehti, Turun Sanomat ja Kaleva omistivat kannabikselle laajat monisivuiset artikkelit, joissa haastateltiin myös TuSKY:n edustajia. Poliisi-tv lähetti jakson "Poliisit huumeita vapauttamassa", jossa käsiteltiin USA:ssa toimivan huumeiden vapauttamista vaativan poliisijärjestön toimintaa. Ylen MOT kertoi miten huumeongelma saatiin kuriin Portugalissa laillistamalla huumeet. Savonlinnaan julistettiin huumeiden nollatoleranssi ja Hangosta löydettiin Suomen suurin kannabisviljelmä moottoripyöräkerhon vuokraamasta hallista.



Myös "hamppuministeri" Timo Haaran saaga jatkui ja sai uusia käänteitä vuoden 2011 aikana. Korkein oikeus ei myöntänyt keiteleläiselle Haaralle valituslupaa huumausainerikoksesta, joten Haaran aiemmin saama 1,5 vuoden ehdoton vankeusrangaistus pantiin täytäntöön. Radio Rockin Korporaatio ohjelmassa kuultiin 30.8. Timo Haaran haastattelu, jonka jälkeen Haaran vasempaan pakaraan tuikattiin lääkeruisku ja mies siirrettiin jalkapuissa Turkuun vankimielisairaalaan. Haaran mukaan pakkolääkitys todettiin myöhemmin täysin aiheettomaksi: psykiatri Hannu Lauerman mukaan intohimoinen suhtautuminen kannabiksen laillistamiseen ei tällä erää riittänyt psykoosidiagnoosiin.  Haara vapautunee vankilasta lähipäivinä jatkaakseen hampun viljelyä tulevana kesänä, joten veronmaksajien rahoja tullaan tulevanakin vuonna syytämään miehen saattamiseksi takaisin vankilan tervehdyttävään ympäristöön.

Laki ja "oikeus"

Vuonna 2011 nähtiin myös muutamia lainsäädännöllisiä muutoksia, jotka koskettavat tavalla tai toisella kannabiksen käyttäjiä. Ns. muuntohuumeiden, joihin kuuluvat myös synteettiset kannabinoidit, kieltämistä pyrittiin nopeuttamaan lakimuutoksella. Pikakieltolaki on nyt voimassa, mutta sitä ei ole kyetty toimeenpanemaan Fimean (ent. lääkelaitos) inhimillisten resurssien rajallisuuden takia, jotka juontavat laitoksen siirrosta pohjoissavolaiseen maalaiskylään. Elokuussa voimaan tuli Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen langettavien päätösten seurauksena nopeasti säädetty laki, joka mahdollistaa poliisin haastamisen oikeuteen perusteettomista kotietsinnöistä. Korvauksia näistä alituisista perusoikeuksien rikkomisista ei kuitenkaan voi uuden lain mukaan vaatia, koska se olisi täysin kohtuutonta. Syksyllä tuli voimaan myös laki, joka antaa oppilaitoksille vapaat kädet tiettyjen alojen opiskelijoiden virtsanäytteiden kanssa lotraamiseen.

Vuonna 2010 päätettiin "yhtenäistää" syyttäjien seuraamuskannanottoja kannabiksen sisäkasvatustapauksissa. Uudet ohjeet tarkoittivat sitä, että vuonna 2011 kannabiksen kasvatuksesta vaadittiin ja langetettiin aiempaa kovempia rangaistuksia. Uuden periaatteen mukaisesti jokaisesta hamppupistokkaastakin arvioidaan tulevan 25 grammaa hyvälaatuista kukkaa. Syyttäjälaitos päätti nostaa kannabiksen kasvatuksesta langetettavia rangaistuksia yksipuolisesti. Eduskunnan mielipidettä asiasta ei vaivauduttu tiedustelemaan, koska tulos olisi joka tapauksessa ollut sama.

Loppuvuodesta eduskunnan käsitellessä vuoden 2012 budjettia aloitti poliisi pelottelukampanjan, jonka tarkoitus oli varmistaa, että poliisin rahoitus pysyy entisellä tasolla. Keppihevosena käytettiin tietenkin huumeita ja terrorismin uhkaa. Poliisin tarinoi mm. Helsingissä muhivasta näkymättömästä huumepommista.

Poliisiylijohtaja Mikko Paatero erehtyi tiedustelemaan kansalaisilta miten poliisin toimintaa pitäisi priorisoida, jotta rajalliset resurssit riittäisivät. Ylivoimaisesti eniten kertyi kansalaispalautetta, jossa vaadittiin kannabiksen käyttäjien jahtaamisen lopettamista. Paatero vastasi kansalaispalautteeseen, ettei poliisi voi jättää kannabiksen käyttäjiä valvomatta, koska "Se on selvästi lainvastaista toimintaa. Poliisin näkemys on se, että kannabis on monessa tapauksessa portti vahvempien aineiden käyttämiseen."

Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja ratkaisi kymmenen kantelua, joissa hän arvosteli eri poliisilaitosten menettelyä kotietsinnöissä. Kritiikki kohdistui useimmiten siihen, että poliisi ei ollut antanut asunnon haltijalle mahdollisuutta olla läsnä kotietsinnässä, vaikka tämä onkin lain lähtökohta. Turun seudun kannabisyhdistyksen keräämässä aineistossa korostuu oikeusasiamiehenkin tekemät johtopäätökset: poliisi ei noudata lakia suorittaessaan huumausainevalvontaa. Suunnilleen samaa mieltä oli myös poliisiylijohtaja Paatero, joka julkisesti puolusti poliisin tekemiä laittomia ja salaisia kotietsintöjä.

Alkuvuodesta 2011 kohistiin myös Pirkanmaan poliisin suhteettomasta hyökkäyksestä puutarhavälineitä myyneen Viherpeukku-yrityksen ja sen työntekijöiden kimppuun edellisenä vuonna. Yrityksen koko toiminta keskeytyi pitkäksi ajaksi poliisin hyökkäykseen, jota käräjäoikeus harvinaislaatuisessa tuomiolauselmassaan piti täysin kohtuuttomana ja perusteettomana. Pirkanmaan poliisin halu tutkia huumausainerikoksia on kuitenkin satunnaista: Tampereen huumepoliisin nimeltä mainitsematon päällikkö Jari Luoto koki hankalaksi ystäviensä Ville Niemisen ja kokaiinia kauppaavan ovimiehen huumetutkinnan, josta oikeusasiamies päätyi antamaan huomautuksen.

Huumepoliittiset näkemykset ovat Suomessa voimakkaassa muutoksessa nuorempien ikäpolvien suhtautuessa aiempaa suvaitsevammin etenkin kannabiksen käyttöön. Muutos kansalaismielipiteessä ei ole vielä heijastunut poliittiseen päätöksentekoon tai huumelakien toimeenpanoon, kuten useissa muissa Euroopan maissa. Muutoksen mahdollisuudesta tai mahdottomuudesta kertoo kuitenkin jotain kolme vuotta irti huumeista pysytelleen ex-syyttäjä Ritva Santavuoren jyrähdys toukokuisessa Hymy-lehden haastattelussa: "huumesota on jo hävitty!".

sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Kannabisaiheisten tiedeuutisten Top10 vuodelta 2011

NORML:n Stash Blogin pitäjä Russ Belville on koonnut kuluneen vuoden kymmenen vaikuttavinta kannabista koskevaa tiedeuutista.

Sijalla 10: Kannabiksen hiilijalanjälki

Virkavallan pelossa sisätilojen tarjoamassa piilossa kasvatettuun kannabikseen uppoaa yllättävän paljon energiaa – ja samoin siitä lähtee yllättävän paljon päästöjä.

FT Evan Millsin, arvostetun ja pitkäaikaisen energia-analyytikon, ohjaama ja julkaisema, yhdessä Lawrence Berkeley National Laboratoryn tutkijahenkilökunnan kanssa toteutetun tutkimuksen raportissa on päätelty amerikkalaisten kuluttavan hämmästyttävät 1% koko maan sähkönkulutuksesta, seitsemän voimalan tuoton verran, kannabiksen kasvattamiseen.

Lääkekannabiksen kasvattaessa suosiotaan ja kannabisapteekkien loistaessa poissaolollaan monet ihmiset ovat opetelleet kasvattamaan kannabista itselleen sisätiloissa. Kasvattajat käyttävät 20 terawattituntia vuodessa saadakseen kirkkaat lamput loistamaan jopa usein 24 tuntia vuorokaudessa, sekä ilmanvaihdon 60 kertaa tehokkaammaksi kuin normaalissa kodissa. Jopa vaatimattomankin kokoisen sisäpuutarhan energiankulutus voi olla sama kuin kokonaisen datakeskuksen.  Koska sisätiloissa tapahtuva viljely on lisäksi piilotettava viranomaisilta ja muilta, nouseekin sisäpuutarhureiden energialasku 5 miljardiin dollariin vuodessa. Amerikkalaisen kannabiksen tuottamiseen kulutettu energiamäärä vastaa kahden miljoonan ylimääräisen amerikkalaiskodin energiankulutusta. Valitettavasti se myös tuottaa kasvihuonekaasupäästöjä saman verran kuin noin kolme miljoonaa autoa.

Sijalla 9: Kannabiksen käyttäjät keskivertoa laihempia ja fiksumpia

Olemme kaikki saaneet kärsiä vitsailua siitä, miten kannabiksen käyttäjät olisivat lihavia ja tyhmiä sohvaperunoita. Vuonna 2011 oli ilo kuulla miten kaksi kansainvälistä tutkimusta totesivat päinvastoin meidän olevan usein laihempia kuin ei-käyttävät vastineemme…

“Huomasimme että kannabiksen käyttäjät eivät todennäköisesti olleet niin ylipainoisia kuin ei-käyttäjät”, tutkijat kertoivat. “Olimme niin yllättyneitä, että luulimme tehneemme jossain kohtaa virheen. Tai että otoksemme ei ollut tarpeeksi edustava.  Joten käännyimme toisen, täysin itsenäisen otoksen puoleen ja löysimme taas täsmälleen saman yhteyden”.

…ja fiksumpiakin vielä!

Uusi brittiläinen tutkimus toteaa miesten, joilla oli lapsena korkea älykkyysosamäärä, käyttävän laittomia päihteitä todennäköisemmin kuin heidän alemman älykkyysosamäärän vastineensa. Tytöt, joilla oli korkea älykkyysosamäärä, käyttivät aikuisena huumeita kolme kertaa todennäköisemmin. Korkea älykkyysosamäärä määriteltiin tuloksena, joka asettuu välille 107-158. Keskiverto on noin 100. Tutkimus julkaistiin Journal of Epidemiology and Community Healthissa.

Mikään tästä ei kuitenkaan tarkoita että kannabiksen käyttäminen mahdollisesti kasvattaisi tai pienentäisi älykkyysosamäärää. Sen sijaan se tarkoittaa, että jotkut suositut stereotypiat meistä ovat perusteettomia.

Sijalla 8: Kaksi kolmannesta seuratuista potilaista korvasi reseptilääkkeet lääkekannabiksella

Monet lääkekannabisaktivistit kertovat anekdootteja potilaista, joiden opiaattipohjaisia kipulääkkeitä on vähennetty tai poistettu korvaamalla niitä kannabiksella. Kuluneena vuonna Berkeley Patients Group selvitti asiaa kyselyllä potilailtaan ja sai selville että kaksi kolmesta oli toiminut juuri niin.

Nimettömässä kyselyssä 66% Berkeley (California) Patients Groupin lääkekannabiskeskuksen 350 asiakkaasta ilmoitti käyttävänsä marihuanaa reseptilääkkeen korvikkeena. Syyksi he ilmoittivat kannabiksen sopivan paremmin oireiden hallintaan vähemmillä sivuvaikutuksella kuin reseptilääkkeet.

Ne, joilla oli kipuoireita, sanoivat kannabiksella olevan vähemmän väärinkäytön mahdollisuuksia opioideihin verrattuna. Toiset sanoivat marijuanan auttaneen pienentämään muiden lääkkeiden annostusta.

Opioidien addiktiopotentiaalista puheenollen…

Sijalla 7: Oxycontin toimii viisi kertaa tehokkaammin “porttihuumeena” kannabikseen verrattuna

Kieltolain edustajat ovat käyttäneet käsitettä “porttihuume” jo vuosia pelotellakseen ihmisiä laillistamisesta. Vaikka  jokainen tehty tutkimus selventääkin käsitettä, sillä on vielä omanlainen kaikunsa suurella osalla äänestäjien korvissa. Täytyi siis selvittää mikä huume on todella se, jolla on suurin korrelaatio kovien huumeiden käytön kanssa, ja se ei todellakaan ollut kannabis!

“Ristiviittasimme NSDUH-numeroita sen perusteella, oliko joku koskaan kokeillut marijuanaa. Huomasimme, että vain 1,5% ihmisistä, jotka ovat käyttäneet kannabista, tuli kuukausittaisia kokaiinin käyttäjiä. Vain alle 1% kannabista kokeilleista tuli ekstaasin, crackin, metamfetamiinin, heroiinin, LSD:n tai PCP:n säännöllisiä käyttäjiä. Samaan aikaan 2,9% ihmisistä jotka ovat joskus kokeilleet jotain laillista kipulääkettä tuli säännöllisiä kokaiininkäyttäjiä. Enemmän kuin 1% laillisia kipulääkkeitä kokeilleista tuli ekstaasin, crackin tai metamfetamiinin säännöllisiä käyttäjiä. Ihmisistä, jotka ovat kokeilleet laillisia kipulääkkeitä, tulee kaksi kertaa todennäköisimmin heroiinin, ja kolme kertaa todennäköisemmin LSD:n säännöllisiä käyttäjiä kuin kannabista kokeilleista ihmisistä”.

Mikäli laillistamisen vastustajat edelleen haluavat sinnikkäästi pitää kiinni ajatuksesta että meidän tulisi tehdä kaikkemme estääksemme jotakuta polttamasta ensimmäistä kannabissavuketta ettei heistä tulisi laittomien huumeiden väärinkäyttäjiä, niin on aika kieltää myös Vicodin, Lortab, Lorcet ja Oxycontin, jotka ovat tehokkaita laillisia opioidipohjaisia kipulääkkeitä. Ensimmäinen Vicodin, Lortab tai Lorcet johtaa lähes kolminkertaiseen riskiin joutua ei-kannabiksella aloittaneeksi laittomien huumeiden käyttäjäksi kuin ensimmäinen jointti, tai se riski joka saavutetaan polttamalla jointti joka kuukausi. Ensimmäinen Oxycontin johtaa viisi kertaa todennäköisemmin huumeiden väärinkäyttöön ensimmäiseen jointtiin verrattuna.

Sijalla 6: Huumetestaus on edelleen epäluotettavaa, epätarkkaa, tarpeetonta, tunkeilevaa sekä haitallista

Teetämme kansalaisille huumausainetestin kun epäilemme heitä rikoksesta, kun he hakevat töitä, kun he menevät kouluun tai kun he ovat osallisina onnettomuudessa. Silti marijuanaa koskeva huumetestaus on niin epäluotettavaa ja epätieteellistä, että se on loukkaus kaikkia vapaita ihmisiä kohtaan.

Ensin ovat huumekoirat, joiden poliisi ja oikeus uskovat olevan sukua erehtymättömille tieteellisille välineidelle sen sijaan, että kyseessä on eläin jolla on vaistonomainen tarve miellyttää isäntäänsä.

“Huumeitä ja räjähteitä haistelemalla etsiviin koiriin vaikuttavat niiden käsittelijöiden uskomukset, mahdollisesti aiheuttamalla hiuksenhienoja, tahattomia vihjeitä”, uskovat UC Davisin tutkijat.

Tammikuussa Animal Cognitionissa julkaistussa tutkimuksessa kerrottiin koirakkojen tunnistaneen valheellisesti tuoksun jota ei ollut olemassa yli 200 kertaa, erityisesti silloin kun koiran käsittelijä uskoi tuoksun olevan läsnä.

Seuraavaksi on huumetestaus, joka voi osoittaa virheellistä tulosta peräti joka kymmenennessä testissä.

Indianan osavaltion laboratoriosta on ilmoitettu virheellisia huumeusainetestituloksia. Raportissa ilmoitettiin 200 tuloksen 2000 viranomaisille ilmoitetusta tuloksesta olleen virheellisiä positiivisia tuloksia. Tämä sisältää noin 50 tulosta, jotka olivat raportin mukaan tietoisesti manipuloitu laboratorion työntekijöiden toimesta.

Yksi peruste työntekijöiden testaamiselle on työpaikan turvallisuus. Silti osavaltioissa joissa lääkekannabiksen käyttö on sallittua ja jopa tuhannet ihmiset käyttävät kannabista sallitusti, on nähty vain työhön liittyvien tapaturmien vähenemistä.

Ennen kuin lääkekannabisohjelma alkoi Oregonissa työpaikalla tapahtuneita loukkaantumisia ja sairastumisia jotka johtivat menetettyyn työpäivään, oli 3,4 jokaista 100 kokopäiväistä työntekijää kohti, vuonna 2009 luku oli 2,3 jokaista 100 työntekijää kohti, eli on tapahtunut 32% vähennys. Tapaturmat ja sairaudet ovat vähentyneet 40%, 3,5:stä 2,1:een sataa työntekijää kohti. Kuolemantapaukset ovat vähentyneet 3,3:sta 1,9:ään sataa työntekijää kohti, eli noin 42%

Nämä vähentymiset ovat tapahtuneet sillä välillä kun lääkekannabispotilasrekisteri kasvoi keskimäärin 50% per vuosi.

Toisenlainen törkeä tapa väärinkäyttää huumausainetestejä on tehdä testauksesta perusvaatimus kansalaisen hakiessa toimeentulotukea. Kyseisenlainen laki Floridassa on pistetty jäihin siksi aikaa kun sen perustuslainmukaisuus selvitetään, mutta voimassaollessaan se maksoi Floridalle enemmän kuin sen avulla onnistuttiin säästämään. Sen avulla myös saatiin selville, että hyvin toimeentulevien tulos on vähemmän todennäköisesti positiivinen verrattuna keskivertokansalaisiin.

Department of Central Floridan (DCF) alueella testattiin 40 hakijaa ja vain kaksi huumetestitulosta oli positiivisia, virkamies kertoi. Yhdestä testituloksesta on tehty valitus.
DCF sanoi että se on antanut hakijoille lähetteet klinikoille joissa huumetestaus maksaa 30-35$. Hakija maksaa testauksen itse, ja mikäli tulos on negatiivinen, osavaltio korvaa testauksen.

Näin ollen, DCF:n alueella 38 hakijalle jotka saivat negatiivisen tuloksen, palautetaan 30$ jokaiselle, ja tämä tulee maksamaan veronmaksajille 1 140$.

Samaan aikaan valtio säästää alle 240 dollaria kuuukaudessa evätessään etuudet näiltä kahdelta hakijalta, joille testi antoi positiivisen tuloksen.

Lopuksi, huumetestauksien tahattomat seuraukset alkoivat tulla entistä ilmeisemmäksi. Kannabiksen ollessa huume, joka on vaikeinta salata testeiltä, ihmiset alkoivat kääntyä niiden huumeiden puoleen, jotka on helpompi piiilottaa.

Katsoessani dataa huomasin kuinka aikavälillä 2005-2011 kannabikselle positiivisten huumausainetestituloksten määrä kaikkien työpaikkahuumetestien osalta (ennen työhönottoa, satunnaistestaus ja onnettomuuden jälkeinen testaus) väheni 20% 2,5% 2,4 miljoonasta testistä 2,0%:iin. Se on noin 12 000 kiinnijäänyttä kannabiksenkäyttäjää vähemmän.

Kuitenkin sillä aikaa oksikodonille positiiviset testitulokset kasvoivat 96% kaikesta virtsasta tehdystä testauksesta, vaikkakin näitä testejä tehdään noin kymmenesosa siitä määrästä, mitä tehdään kannabiksen testaamiseksi. Siitäkin huolimatta, että kannabiksen metaboliitteja voidaan havaita virtsassa viikkoja, oksikodonin aineenvaihduntatuotteet poistuvat elimistöstä kahdessa-kolmessa päivässä. Lisäksi satunnaisia positiivisia oksikodoni-testituloksia (1,20%) saadaan noin kaksi kertaa sekä onnettomuuksien jälkeisiä oksikodonipositiivisia (1,80%) tuloksia noin kolme kertaa todennäköisemmin kuin ennen työhönottoa tehdyissä testauksissa (0,65%), joka vihjaa siihen että työhönoton yhteydessä tehtävät testaukset eivät toimi kovin hyvin oksikodonin käyttäjien työpaikalta pois pitämiseen.

Sijalla 5: Kuluneiden viiden vuoden aikana on pidätetty enemmän amerikkalaisia kannabiksen, kuin muiden huumeiden hallussapidosta, vaikka hieman yli miljoonalla ihmisellä on laillinen lupa käyttää kannabista

Kun joku puhuu “huumesodasta”, muistuta häntä siitä että loppujenlopuksi kyse on “sodasta kannabista vastaan”.

FBI:lle raportoituja huumepidätyksiä oli kansallisesti 1 638 846, jossa kannabis oli osallisena 52,1% tapauksista. Viime vuonna 51,6% kaikista huumepidätyksistä oli kannabiksen takia, osoittaen lievää kasvua marijuanan osallisuudessa huumepidätuksissä. Edellisen kerran marijuana oli enemmistöedustajana “huumesodassa” vuonna 1985, kun 55,6% kaikista huumepidätyksistä oli kannabiksen takia.

Kannattaa pitää mielessä että näiden vuosittaisten marijuanapidätysten määrä on edelleen nousussa, siitä huolimatta että olemme vähentäneet pidättämiseen oikeutettujen kannabiksenkäyttäjien määrää antamalla lupia lääkekannabiksen käyttöön käyttäjille, jotka käyttävät sitä eniten.

 Noin 1 – 1,5 miljoonaa ihmistä on laillisesti oikeutettu omassa osavaltiossaan käyttämään lääkekannabista, NORML:in osavaltioiden lääkekannabisrekisterien ja potilasarvioiden pohjalta keräämän datan mukaan. Mikäli arvioidaan yhden käyttäjän käyttävän noin 1 – 1,5 grammaa kannabista päivittäin, ja hinnan olevan noin 320$ unssilta, nämä lailliset kannabiksenkäyttäjät muodostavat 2,3 – 6,2 miljoonan dollarin markkinat vuosittain.

Sijalla 4: Huumetsaari väittää lääkekannabiksen lisäävän nuorten ihmisten kannabiksen käyttöä, huolimatta siitä että teinien kannabiksen käyttö on vähenemässä

Huumetsaari Gil Kerlikowsken suosikkihokema on ollut, miten kutsumalla marijuanaa “lääkkeeksi” me johdatamme nuoret ajattelemaan sitä vähemmän vaaralliseksi, ja näin ollen sen käyttäjien määrä lisääntyisi.

Tutkimukset ovat osoittaneet mahdollisia yhteyksia osavaltion poltetun lääkekannabiksen sallivilla laeilla ja marijuanan käyttömäärän kasvulla”, kertoo Gil Kerlikowske, National Drug Control Policyn johtaja. “Ottaen huomioon mitä tiedämme laittomien huumeiden käytön aiheuttamista haitoista, vetoan jokaiseen perheeseen – erityisesti niihin perheisiin, jotka asuvat osavaltioissa joissa on käynnissä poliittisia kampanjoita huumeiden käytön sallimisen puolesta – jotta he tuplaisivat vaivannäkönsä turvatakseen nuorison vakavalta harmilta opettamalla heitä laittomien huumeiden käytön oikeista terveys- ja turvallisuusriskeistä”.

Lääkekannabis on kuitenkin ollut länsirannikolla jo yli 12 vuotta. Vuosien 2003 ja 2009 välillä, sillä aikaa kun yhä useampi osavaltio on hyväksynyt lääkekannabiksen käytön, teinien kuukausittaiset käyttömäärät ovat olleet kansallisesti laskussa.

Itse asiassa yhdessätoista osavaltiosta kolmestatoista  joissa lääkekannabis on ollut sallittua vuodesta 2009, nähtiin  teinien kannabiksen käytössä vähentymistä, ja viidessä osavaltiossa joissa lääkekannabis on ollut sallittua vuodesta 2003 on teinien käytön väheneminen ollut vielä rajumpaa.

Vuodesta 2003 vuoteen 2009 asti Kaliforniassa on teinien kuukausittainen kannabiksenkäyttö ollut vain 0,26%. Coloradossa teinien käyttö on ollut 3,77% samassa ajanjaksossa. Kuitenkin Wyomingissa, osavaltiossa jossa ei lääkekannabis ole sallittua, nähtiin roima kasvu teinien käytössä jopa 5,18%. Vielä pidemmälle katsottuna, vuosiin 1996 ja 1998, kun länsirannikko salli lääkekannabiksen käytön, teinien kannabiksen käyttö oli yleisempää ja on vain vähentynyt ajan saatossa.

Sijalla 3: Amerikkalaiset haluavat oikeasti kysyä presidentiltä kannabiksen laillistamisesta, koska puolet heistä kannattaa sitä

Viime vuoden loppupuolella arvostettu Gallup kysyi amerikkalaisilta mitä mieltä he ovat kannabiksen laillistamisesta.

Tuloksena oli 50% valtakunnallinen tuki laillistamisen puolesta, ja ensimmäinen kerta vuosittain suoritetun kyselyn aikana, kun enemmistö oli laillistamisen puolella. Vain 46% mielestä marijuanan pitäisi pysyä laittomana, ja 4% jätti vastauksen avoimeksi.

Tuki laillistamisen puolesta on suurin länsivaltioissa (55%) ja enemmistö tukee laillistamista maan länsi- (54%) sekä itäosissa (51%). Vain äänestäjät maan eteläosassa vastustivat edelleen laillistamista (44%). Miehet ovat edelleen naisia innokkaampia laillistamaan ( 55% vs. 46%).

Nuoriso tuki laillistamista innokkaasti (62%), samoin demokraatit (57%) ja liberaalit (69%). Ajatus kannabiksen laillistamisesta on myös ottanut tuulta alleen sellaisissa väestöryhmissä, jotka ovat perinteisesti olleet laillistamista vastaan. Verrattuna Gallupin viimevuonna teettämään kyselyyn, etelässä laillistamista tukevien joukko kasvoi 4%, keskilännessä 12% ja 6% 50-64 vuotiaiden keskuudessa, mutta laski 1% 65+ ikäryhmässä. Kannatus kasvoi 6% republikaanien keskuudessa, ja 4% konservatiivien keskuudessa. Marijuanan laillistamisesta on tulossa hyväksyttävä ajatus kaikenlaisten ryhmien keskuudessa.

Presidentti Barack Obama, joka etsii ihmisiltä panosta poliittisiin kysymyksiin, oli järkyttynyt löytäessään…

Whitehouse.gov-sivuston We the People -vetoomusosiosta listan ensimmäiseltä paikalta NORML:in “Marijuanaa tulisi säännöstella kuten alkoholia” -vetoomuksen, joka on kerännyt yli 42 000 allekirjoitusta. Tarvittiin 5 000 allekirjoitusta 30 päivän aikana jotta siihen vastataan virallisesti: vaadittu määrä täyttyi kolmessa tunnissa.

Kysyessään kansalaisilta videoita poliittisista aiheista, Obamaa kohtasi seuraava järkytys:

Listan ensimmäisenä komeili Law Enforcement Against Prohibitionin 13 842 ääntä (yli 1% kaikista äänistä) kerännyt kysymys:

“Poliisiviranomaisena olen nähnyt miten sota huumeita vastaan on maksanut biljoona dollaria ja tuhansia ihmishenkiä, mutta ei millään tavalla vähennä huumeiden käyttöä. Pitäisikö meidän keskustella marijuanan ja muiden huumeiden laillistamisesta, jotta saataisiin poistettua väkivaltaista rikollisuutta kaduilta? “

Kaikista 193 060 ihmisestä jotka äänestivät, yli 7% äänesti LEAP:in kysymystä. Se on noin yksi neljästätoista ihmisesta, jotka osallistuivat.

Sijalla 2: Kansallisen syöpäinstituutin draamailut kannabiksen kasvaimia pienentävien vaikutusten takia

Korkean profiilin kiista tieteellisestä luotettavuudesta nähtiin kansallisen syöpäinstituutin kotisivuilla cancer.gov. Kaikki alkoi kun sivuston kannabis- ja kannabinoidiosioon tehtiin yllättävä päivitys:

“Lääkekannabiksen potentiaaliset vaikutukset syöpää sairastaviin ihmisiin sisältävät antiemeettisiä vaikutuksia, ruokahalun stimulaatiota, kivunlievitysta ja helpotusta unen saantiin ja laatuun. Integroivan onkologian harjoittamiseen voi terveydenhuollon tarjoaja suositella lääkekannabista, ei vain oireiden hallintaan, vaan myös sen mahdollisten suorien antitumoraalisten (kasvaimia pienentävien) vaikutusten takia.

Kannabinoidit voivat aiheuttaa antitumoraalisia vaikutuksia eri keinoin, kuten aiheuttamalla solukuolemaa, estämällä solujen kasvia sekä estämällä kasvaimen angiogeneesiä (verisuonten uudismuodostus) sekä etäpesäkkeiden syntyä. Kannabinoidit näyttävät tappavan syöpäsoluja, mutta eivät vaikuta niiden muuntumattomiin kollegoihinsa, ja saattavat jopa suojella näitä solukuolemalta. Nämä yhdisteet ovat aiheuttaneet apoptoosia (ohjelmoitua solukuolemaa) glioomasoluilla, sekä regressiota hiirien ja rottien glioomakasvaimissa “.

Sitten näytti siltä, että joku painosti instituuttia päivittämään sivustonsa vastaamaan paremmin hallituksen kieltolakilinjaa. Edellä mainittu poistettiin ja korvattiin seuraavalla:

“Mahdollisiin kannabiksen lääkkeellisiin hyötyihin syöpää sairastavilla kuuluu antiemeettiset vaikutukset, ruokahalun stimulaatiot, kivunlievitys ja unen laadun parantuminen. Vaikka käytännön mallit puuttuvat, näyttää siltä että potilaista välittävät lääkärit määräävät kannabista oireiden helpotukseen “.

Tämän jälkeen instituutti päivitti sivuston “kliiniset tutkimukset” osion alleviivatakseen taas antitumoraalisia vaikutuksia:

“Eräässä hiirillä ja rotilla tehdyssä tutkimuksessa saatiin viitteitä kannabinoidien suojaavasta vaikutuksesta kehittyviä kasvaimia vastaan. Hyvänlaatuisten kasvaimien (polyypit ja adenoomat) rotilla havaittiin vähenevän tietyissä elimissä (rintarauhanen, kohtu, aivolisäke, kives ja haima). Kannabinoidit voivat aiheuttaa antitumoraalisia vaikutuksia eri keinoin, kuten induktoimalla solukuoleman, estämällä solujen kasvua ja estämällä verisuonten sekä etäpesäkkeiden syntymistä. Kannabinoidit näyttävät tappavan syöpäsoluja, mutteivät vaikuta niiden muuntumattomiin kollegoihinsa ja saattavat jopa suojella näitä solukuolemalta”.

Sijalla 1: Coloradon 5 ng/ml rattijuopumusrajaehdotus kuihtuu kasaan uuden tutkimuksen tukiessa korkeampaa rajaa säännöllisille käyttäjille

Huumetesteihin puututtiin sijalla kuusi, mutta ykköspaikan vie havainnollistava esimerkki siitä, miten tiede ja tieteelliset menetelmät voivat konkreettisesti muuttaa kieltolakia.

Coloradossa oli ehdotettu rattijuopumusrajaksi 5 nanogrammaa THC:ta millilitrassa verta. Eli siis, mikäli saat testissä tulokseksi yli 5 ng/ml, olet automaattisesti syyllinen rattijuopumukseen, välittämättä siitä, oletko ollut varsinaisesti päihtynyt vai et.

Luonnollisesti monet lääkekäyttäjät valittivat Coloradon viranomaisille, etteivät he pysty lääkekäyttönsä takia ikinä läpäisemään tuota rajaa. Lisäksi useimmat heistä ovat kehittäneet sietokykyä kannabiksen päihdyttäville vaikutuksille jonka ansiosta he pystyvät ajamaan autoa ongelmitta, samalla tavalla kuin lääkepaketeissa oleva varoitus “ennenkuin tiedät kuinka lääke X sinuun vaikuttaa, älä aja autoa” sanoo.

Denverin WestWordin “kannabiskriitikko” William Breathes, päätti kokeilla  ja pidättäytyi kannabiksen käytöstä valvotuissa olosuhteissa. Kuudentoista tunnin ja yöunilta heräämisen jälkeen, oletettavasti puhtaana ja raittiina, Breathesin tulokseksi tuli 13 ng/mL. Tämän empiirisen raportin tulos oli hetkessä jokaisessa Denverin mediassa, ja se myös tuki uusimpia tieteellisiä tutkimustuloksia:

” Veren 2-3 ng/ml THC-pitoisuus lähiaikaisen kannabiksen käytön (polttaminen viimeisen kuuden tunnin sisällä)  indikaattorina, kuten Huestis et al on suositellut, on ilmeisen pätevä vain satunnaisille käyttäjille. Päivittäiskäyttäjillä voidaan tavata suurehkojakin konsentraatioita verestä vaikka edellisestä käyttökerrasta olisi enemmän kuin 24 tuntia.  Näinollen, pitkään jatkuneen käytön seurauksena vereen kertyneitä konsentraatioita aikaisemmilta käyttökerroilta voi olla vaikea erottaa satunnaiskäyttäjän akuutista päihtymyksestä”.

Kannabisuutiset haluaisi nostaa esille vielä yhden uutisen, ja toivottaa tätä myöten lukijoille onnellista uutta vuotta 2012!

Jokerisijalla: Kuinka hamppu pääsi pilveen – kannabiksen genomi kartoitettu

Kanadalainen tutkimusryhmä on onnistunut jakamaan Cannabis sativan geenit sekvensseihin ja päässyt tarkastelemaan tämän monikäyttöisen kasvin sisintä. Näin paljastuivat ne muutokset, joiden seurauksena syntyivät kasvin lääkitsevät sekä päihdyttävät ominaisuudet.  Tutkimuksessa vertailtiin toisiinsa lääkekäyttöön jalostettua Purple Kush-kantaa sekä Suomessa siementuotantoon jalostettua Finolaa. Kasvissa tapahtuneet geneettiset muutokset ovat todennäköisesti tuhansien vuosien ihmisen kanssa vietetyn yhteiselon seurauksena tapahtuneen jalostuksen tulosta. Löydön avulla toivotaan saavutettavan lisätietoa koskien kasvin erilaisia hyötykäyttömahdollisuuksia, sekä eri tarkoituksiin sopivien lajikkeiden jalostusta.

Lähteet:

Russ Belville / The NORML Stash Blog

Kannabisuutiset – Kuinka hamppu pääsi pilveen: kannabiksen genomi kartoitettu


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...