lauantai 3. maaliskuuta 2012

Vasemmisto esitti kannabisklubimallia Saksan parlamentille

Saksan sosialistinen vasemmistopuolue vaati parlamentissa asiantuntijoiden tukemana kannabiksen laillistamista kannabisklubimallin kautta. Ajatus sai osakseen laajaa vastustusta.

21 6Vasemmistopuolueen ehdotuksen mukaan saksalaiset saisivat perustaa klubeja, joiden jäsenet saisivat kasvattaa kannabista. Kannabisklubeissa olisi ikäraja. Ehdotuksen mukaan kerralla hallussapidettävän määrän yläraja nostettaisiin 30 grammaan eli kaksinkertaiseksi nykyisestä.

Ehdotuksen laatija on vasemmistopuolueen huumepoliittinen neuvonantaja Frank Tempel, joka toimi aiemmin poliisin kanssa yhteistyötä tehneen huumeiden vastaisen ryhmän johtajana itäisessä Thuringin osavaltiossa. Nyt hänen mielestään tarvitaan käänne asenteissa huumeita kohtaan.

"Kannabiksen kieltolailla on tällä hetkellä enää vähän kannatusta", hän sanoo. Hänen mukaansa 3,5-4 miljoonaa saksalaista käyttää kannabista eikä kieltolailla ole vaikutusta heidän valintaansa. Saksan kannabisliiton (Deutscher Hanf Verband, DHV) mukaan joka vuosi 100 000 käyttäjää joutuu lain kanssa tekemisiin.

Tempelin mielestä kieltolaki rohkaisee väärinkäyttöön, koska se estää julkisen tiedotuksen aiheesta. Valtion pitäisi asettaa käytön ehkäisy, nuorison suojeleminen ja huumemarkkinoiden valvonta kriminalisoinnin edelle.

Ehdotuksen mukaan paikalliset terveysviranomaiset ja järjestyksestä vastaavat virkamiehet toimisivat yhteistyössä klubien kanssa.

Saksan kannabisliitto oli laatimassa aloitetta

Georg Wurth on ollut vuodesta 2002 lähtien Saksan kannabisliiton puheenjohtaja ja tiedottaja. Häntä rangaistiin vuonna 1996 neljän gramman marihuanamäärän hallussapidosta, mistä hän sai virikkeen alkaa vyöryttämään laillistamiskeskustelua. Hänen onnekseen tai epäonnekseen tuomio meni aina liittovaltion korkeimpaan oikeuteen. Wurthin vuonna 2010 laatima vetoomus otsikoltaan "kannabiksen kuluttajan dekriminalisoiminen" oli ratkaiseva tekijä vasemmistopuolueen Saksan eduskunnalle esittämille ehdotuksille kannabisklubien perustamiseksi.

Kuinka merkittävä askel tämä aloite on kannabiksen laillistamiselle Saksassa?

436518 201012216338657407Georg Wurth: Selvästikin iso askel. Vasemmiston ehdotus ei ole laillistaminen, vaan kyseessä on dekriminalisoiminen. Kannabiksen kuluttajaa ei syytettäisi jos kannabis olisi kannabisklubin tuottamaa. Toisena ehdotuksena on hallussapidettävän määrän nostaminen 30 grammaan. Itsekasvatetusta kannabiksesta rangaistaan ankarasti Saksassa. Käyttäjän on vaarallisempaa kasvattaa omansa kuin ostaa laittomilta markkinoilta, koska kasvattajalla voi olla kerralla iso määrä valmiina. Nykyinen laki aiheuttaa siten ei-aiottuna seurauksena sen, että kotikasvattajia rangaistaan ja laittomat markkinat hyötyvät. Kannabiksen käyttäjien klubit ovat vaihtoehto tälle. Ne palvelisivat niitä ihmisiä, jotka eivät jostain syystä pysty tai osaa kasvattaa kannabistaan.

Espanjassa tämä toimii loistavasti. Heillä on selvät säännöt, he toimivat yhteistyössä viranomaisten kanssa, he ilmoittavat, kuinka paljon ja missä he kasvattavat.

Kuinka kannabisklubit valvovat sitä, että sen jäsenet pitävät kiinni 30 gramman rajasta?

Tästä täytyy sopia sitten myöhemmin. Belgiassa toimii myös kannabisklubeja, joissa jokaisella on oma kasvi. Pääasia on yhteistyö viranomaisten kanssa ja kaiken dokumentointi. Useimmilla klubeilla on hyvät tarkoitusperät ja heidän jakelu toimii läpinäkyvyyden periaatteella tai muuten niiden toimiluvat peruutetaan. Tätä taustaa vastaan uskon, että laillisesti sovituista säännöistä pidetään kiinni, kuten alaikäisille myymisen kiellosta.

Voisinko jäsenenä viedä siemeniä kotiini ja kasvattaa kasvini siellä?

Voisin hyvinkin kuvitella tällaista. Mutta tämä yksilöiden harrastama kasvatus tulisi myös jotenkin ottaa valvontaan. Tämä oli ensimmäisiä asioita, joita Belgiassa ja Espanjassa jouduttiin viemään oikeuteen. Tietysti voitaisiin vaatia sitä, että kasvatus olisi mahdollista vain klubeissa. Mielestäni tämä ei ole järkevää, koska kotonaan kannabiksensa kasvattava ei ole rikollinen. Mielestäni pitäisi sallia viisi kasvia.

Pääseekö kuka tahansa klubin jäseneksi?

Klubit on tarkoitettu aikuisille. Tämä on tärkein ehto.

Mitä tapahtuu, jos jonkun rikosrekisterissä on merkintä säännöllisestä kannabiksen käytöstä tai autolla ajamisesta kannabiksen vaikutukset alaisena?

Tällaisten rikkomusten ei pitäisi olla aiheellisia. Tästä ehdotuksessa on kyse. Saksassa on noin neljä miljoonaa kannabiksen käyttäjää ja joka vuosi kannabista käsitellään oikeudessa 100 000:ssa eri jutussa. Virkamiehet ja poliisit tekevät valtavasti työtä uhitellessaan näille ihmisille, joiden rikos on ainoastaan kannabiksen polttaminen alkoholin juomisen sijaan. Miksei tällaisen rikosrekisterin saaneita ihmisiä sallittaisi klubien jäseniksi?

Entä liikennelait?

Jos ajaessaan polttaa kannabista, hänen ajokorttinsa pitäisi voida peruuttaa. Mutta sillä, onko kannabis klubeista vai pimeltä markkinoilta, ei pitäisi olla mitään eroa. Tällä hetkellä moni ihminen menettää ajokorttinsa vaikka he eivät ole ajaneet autoa paukuissa. Poliisi voi merkitä ihmisen rekisteritietoihin, että tämä on "säännöllinen käyttäjä", vaikka henkilö käyttäisi kannabista vain viikonloppuisin. Näin ei tehdä alkoholin käyttäjille. Tämä on kannabiksen käyttäjien diskriminointia, millä ei ole mitään tekemistä liikenneturvallisuuden kanssa.

Konservatiivinen koalitiohallitus vastustaa kannabisklubeja

Konservatiivisen hallituskoalition reaktio on ollut odotetun kielteinen. Kristillisdemokraatit ja Vapaa demokraattinen puolue olivat jyrkästi sitä vastaan.

Oppositiossa oleva sosiaalidemokraattinen puolue vastusti myös ajatusta, mutta sanoi kannabislakien tarvitsevan yhdenmukaistamista. Tällä hetkellä Saksan eri osavaltioissa omaan käyttöön tarkoitettu määrä vaihtelee 6:sta 15:een grammaan. Puolueen edustajan Angelika Grafin mukaan tarvitaan yhtenäinen raja koko maahan.

Pääministeri Angela Merkelin kaudella ei tulla näkemään liberaalia politiikkaa eikä kannabiksen laillistamista. Jopa Vihreät, jotka kannattavat jonkinlaista laillistamista, olivat kannabisklubeja vastaan.

Kannabiksen käyttö vähentynyt

Tuoreen Saksan hallituksen teettämän tutkimuksen mukaan saksalaisnuoret polttavat selvästi vähemmän tupakkaa ja hieman vähemmän kannabista kuin 10 vuotta sitten, mutta harrastavat enemmän kännäämistä. 

Vuonna 2001 27,5% 12-17-vuotiaista poltti tupakkaa, mutta nyt enää vain 11,7%. 18-25-vuotiaista 36,8% poltti tupakkaa, mikä sekin on pientä laskua vuoden 2001 44,5%:sta. Sen sijaan kännääminen on lisääntynyt nuorten aikuisten kohdalla vuoden 2001 37,9%:sta 42%:iin. Kannabiksen käyttö laski 12-17-vuotiailla 6,7%:iin vuoden 2004 ennätystasosta 15,1%:sta. Nuorten aikuisten eli 18-25-vuotiailla kannabista käyttävien osuus laski vain hieman eli 43%:sta 39,2%:iin.

Tupakointilakien täytäntöönpano on suhteellisen laiskaa Saksassa ja niiden toteuttamisessa on alueellisia eroja, mutta täytäntöönpanoa aiotaan kiristää eri osavaltioissa.

Lähde: Deutsche Welle 10.2.2012 ja ENCOD 25.1.2012


torstai 1. maaliskuuta 2012

Huumekokeilun myöntänyt Tarja Halonen suhtautui huumekysymykseen kiihkottomasti

Tarja Halonen osoitti vuonna 1991 suomalaista suoraselkäisyyttä tunnustaessaan kokeilleensa huumeita "railakkaalla 60-luvulla" miljoonien länsimaisten nuorten tavoin. Hän on esimerkki ihmisestä, jonka lahjakkuus ja ura olisivat jääneet toteutumatta, jos hän olisi jäänyt kiinni kokeilustaan.

TarjaTarja Halosen kaudella maamme on edennyt isoin harppauksin kohti länsimaista jakamattomaan ihmisarvoon perustuvaa demokratiaa. Se, ettei kukaan Tarja Halosen poliittinen vastustaja ole käyttänyt Halosen rehellisyyttä häntä vastaan kuluneiden 21 vuoden aikana, kertoo siitä, että olemme pohjimmiltamme suvaitsevainen kansa, joka pitää arvossa rehellisyyttä, avoimuutta ja asioiden tasavertaista pohdintaa.

Lukuisat oikeudenkäynnit todistavat siitä, että tämä ihmisoikeusprosessi on vielä kesken kannabiksen käyttäjien osalta. Suomessa ja ympäri maailmaa ihmisiä voidaan edelleen tuomita ja syrjäyttää pelkän kannabiksen kokeilun ja käytön perusteella riippumatta heidän lahjoistaan, kyvyistään ja panoksestaan yhteiskunnan hyväksi.

Tarja Halonen YLE:n Mediakomppanian haastateltavana vuonna 1991:


keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Marijuanaa numeroina

102 miljoonaa – vähintään kerran elämässään kannabista käyttäneiden amerikkalaisten määrä vuonna 2008.

18 miljardia dollaria – marijuanan pimeiden markkinoiden arvioitu arvo Yhdysvalloissa.

1,4 miljardia dollaria – arvioitu vuosittainen tuotto jonka Kalifornia saisi mikäli se säätelisi ja verottaisi kannabiksen jakelua.

1970 – vuosi jolloin marijuanasta tuli luokan I huume liittovaltion lain alaisuudessa ja sen kasvattamisesta tuli vakava rikos.

46% amerikkalaisista kannatti marijuanan laillistamista lokakuussa 2010.

50% vastusti.

73% amerikkalaisista puolusti lääkekannabiksen laillistamista omissa osavaltioissaan.

23% vastusti.

15 + Columbian liittopiiri - marijuanan lääkekäytön sallivien osavaltioiden määrä.

1,7 miljardia dollaria – lääkekannabiksen kansallisten markkinoiden arvo.

8,9 miljardia dollaria – arvioitu lääkekannabismarkkinoiden arvo viiden vuoden päästä.

92% - Kalifornian ja Coloradon osuus lääkekannabisteollisuudesta.

24,8 miljoonaa – potentiaalisten lääkekannabikseen oikeutettujen potilaiden määrä niissä osavaltioissa joissa lääkekannabis on laillista.

730 000 – lääkekäyttöön kannabista käyttävien potilaiden määrä edellämainituissa osavaltioissa.

858 408 ihmistä pidätettiin kannabislakien rikkomisesta vuonna 2009.

2/3 ihmisistä, jotka ovat joutuneet vankilaan huumerikoksista ovat latinalaisamerikkalaisia tai ihonväriltään mustia, vaikka nämä ihmisryhmät käyttävät ja myyvät huumeita samassa määrin kuin valkoihoiset.

200 000+ – oikeutensa liittovaltion opintotukiin huumausainerikostuomion takia menettäneiden opiskelijoiden määrä.

Lähde:

The Rolling Stone


maanantai 27. helmikuuta 2012

Obaman huumebudjetti vuodelle 2013

Obaman vaalilause vuonna 2008 oli "change we can believe in" eli "muutos, johon voimme uskoa". Onko Obaman muutos ollut uskottava huumepolitiikassa?

ObamasmokeObaman hallinto julkaisi ensi vuoden liittovaltion huumebudjetin, jonka mukaan se aikoo tuhlata vuonna 2013 26 miljardia dollaria liittovaltion huumeiden vastaisiin ohjelmiin. Huolimatta valtion velan kasvusta ja budjettivajeesta ei tässä kohtaa löytynyt mitään leikattavaa, vaan huumeiden vastainen tuhlaus kasvaa 1,6%:lla tämän vuoden budjetista.

Budjetti on myös hyvin lähellä tämän vuotista siinä, miten rahat jaetaan kysynnän vähentämisen (hoito ja ehkäisy) ja tarjonnan vähentämisen (kriminaalivalvonta kotimaassa ja muualla) välillä. Vuosikausia samana pysynyt 40/60 suhde on edelleen voimassa, vaikka hieman muuttuneena: ensi vuoden budjetista 41,2% menee hoitoon ja ehkäisyyn ja 58,2% kriminaalivalvontaan.

"Tämä budjetti toistuu vuodesta toiseen. Obaman budjetti on Bushin budjetti, joka oli Clintonin budjetti. Vähän on muuttunut", toteaa Drug Policy Alliancen edustaja Bill Piper.

"Siinä on vähän enemmän sitä vanhaa samaa. On vain pieniä muutoksia rahan jaossa ja hieman enemmän rahaa hoitoon, mutta nyt panostetaan selvästi enemmän kieltolakiin ja 61 miljoonaa dollaria annetaan lisää kotimaassa tapahtuvaan rikoslain täytäntöönpanoon. Obaman hallinto yrittää vakuuttaa, että he ovat hylkäämässä huumesodan ja muuttamassa politiikan painotuksia, mutta budjettiesitys ei tätä todista", luonnehtii Sean Dunagan, joka on entinen huumepoliisin tietoanalyytikko, mutta joka liittyi huumelakia vastustavaan lainvalvontaviranomaisten LEAP-järjestöön.

"Tällä budjetilla tuetaan samoja iänikuisia huumeohjelmia eri hallinnonaloilla, mikä on tavallaan ironista. Kun kongressi vuonna 1988 päätti lailla vahvistaa Valkoisen talon huumetsaarin toimiston, oli ajatuksena se, että huumetsaari valvoisi liittovaltion huumeiden vastaista tuhlaamista ja ohjaisi rahaa tehottomilta ohjelmilta toimivampiin. Monet kongressissa halusivat tällä ohjata rahaa kriminaalivalvonnalta hoitoon ja ehkäisyyn, koska tutkimustulosten mukaan ne tuottavat parempaa tulosta. Tätä ei koskaan tapahtunut", selittää Eric Sterling, Criminal Justice Policy -säätiön toiminnanjohtaja.

"Oikeus- ja kriminaalipuolen virastot ovat selättäneet huumetsaarin, ja hänen ilmoituksensa budjettimuutoksista ovat pelkkää PR:ää ja manipulointia. He esittelevät jotakin 15 miljoonan dollarin ohjelmaa merkittävänä avauksena, mutta sillä ei ole merkitystä koko liittovaltion budjettikehyksessä", jatkaa Sterling.

Oikeusministeriö saa 7,85 miljardia, mikä on 400 miljoonaa dollaria lisää. Oikeusministeriön saamasta rahasta on vankilalaitokselle osoitettu 8% lisää varoja ja myös DEA:n budjetti kasvaa hieman. Pennsylvaniassa toimiva National Drug Intelligence Center menetti toisaalta kaiken tukensa, koska sitä puoltanut kongressiedustaja kuoli.

"Satojen miljoonien dollarien lisäys vankilabudjettiin on todella törkeää. Tällä hetkellä vankiloissa on aivan liikaa sellaisia ihmisiä, joiden ei kuuluisi olla siellä. Obamalla on valtaa säästää satoja miljoonia dollareita lyhentämällä pitkiä vankeusrangaistuksia. Hän voisi leikata budjettialijäämää ja lisätä oikeudenmukaisuutta Yhdysvalloissa."

"Tämä vankilalaitokseen tuhlaaminen on törkeätä. He väittävät, etteivät vangitse pikkudiilereitä ja käyttäjiä, mikä on yksinkertaisesti vilpillistä", Dunagan tilittää.

Pentagonin huumeiden vastaisen toiminnan rahoitus vähenee 200 miljoonalla dollarilla ja olisi silti 1,725 miljardia dollaria vuonna 2013.

Ulkoministeriön huumebudjetti sai kolauksen ja sen tuhlaus vähenee yli 100 miljoonan dollarin edestä 687 miljoonaan. Suurin osa leikkauksesta osuu vaihtoehtoisen kehityksen tukemiseen kun taas ulkoministeriön Bureau of International Narcotics and Law Enforcement Affairs -toimiston kuluja leikataan ainoastaan 6 miljoonalla.

Vaikka ehkäisyn ja hoidon budjetti kasvaa 4,6%, joitakin hoito- ja avustusohjelmia leikataan, mutta rikosoikeudelliset ohjelmat saavat lisää rahaa.

"Minua huolettaa se, että budjetti korostaa huumeoikeusistuimia ja rikosoikeudellista huumehoitoa. Hoito-ohjelmia tukenutta SAMSHA:a aiotaan leikata, mutta vankilassa tehtävään huumevieroitukseen annetaan lisää rahaa", analysoi Piper.

SAMSHA:n tukemia hoito-ohjelmia leikataan 61 miljoonalla 364 miljoonaan dollariin kun huumeoikeusistuimien budjettia nostetaan 17 miljoonalla 52 miljoonaan dollariin ja vankiloiden huumehoito-ohjelmat saavat 16 miljoonaa lisää eli 109 miljoonaa dollaria vuonna 2013.

Kerlikowske ObamaUusi budjetti herättää 20 miljoonalla dollarilla henkiin huumetsaarin paljon kritisoidun National Youth Media Campaign -ohjelman, jonka kongressi poisti viime vuonna.

Tämä on vasta ehdotus ja kongressi voi vielä leikata tai lisätä sitä tai sen osia. Mutta budjetti paljastaa tekijöidensä ajatukset. Obama lupasi vaalipuheissaan muuttaa huumepolitiikkaa ja jättää osavaltioiden hyväksymät lääkekannabispotilaat rauhaan. Huumetsaari Gil Kerlikowske aikoi lopettaa huumesodan, mutta heidän ottamansa askeleet siihen suuntaan ovat olleet kovin pieniä ja huomaamattomia.

Lähde: Stop the Drug War 15.2.2012


sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Huumepoliisi soluttautuu Yhdysvalloissa jo lukioihin

Yhdysvalloista on totuttu kuulemaan surullisia tarinoita huumeiden vastaisen taistelun tuhoamista elämistä. Viime viikonloppuna This American Life Show'ssa kuultu tarina on kuitenkin poikkeuksellisen järjetön: Floridan poliisi soluttautui viime vuonna kolmeen lukioon, jossa he osallistuivat oppilaina tunneille, solmivat Facebook-ystävyyksiä ja flirttailivat muiden opiskelijoiden kanssa.

Drugfree18-vuotias opiskelija nimeltään Justin rakastui kauniiseen 25-vuotiaaseen naispoliisiin. "Pariskunta" kulutti viikkoja flirttailemalla, tekstailemalla ja jakamalla henkilökohtaisia tarinoita.

Eräänä päivänä peitepoliisi kysyi Justinilta polttaako hän kannabista. Vaikka Justin ei itse kannabista käyttänytkään, lupasi nuorimies yrittää hankkia sitä rakastetulleen. Valtion lähettämä valerakas painosti Justinia lähettämällä parin päivän välein tekstiviestejä, joissa hän tiedusteli joko kannabista olisi saatavilla. Lopulta Justin onnistui hankkimaan kannabista, jolloin peitepoliisi yritti tarjota kannabiksesta 25 dollaria. Justin kieltäytyi ottamasta vastaan rahaa ja sanoi kannabiksen olevan lahja. Hetken kuluttua poliisi teki mittavan ratsian ja pidätti Justinin lisäksi 30 muuta opiskelijaa. Lähes kaikkia syytetään pienen kannabismäärän myymisestä peitepoliiseille, josta voi seurata ankara rangaistus.

Tarina ei ole Yhdysvalloissa ainutlaatuinen. 18-vuotias Mitchell Lawrence vietti kaksi vuotta vankilassa myytyään peitepoliisille yhden jointin. Mitchelliin ja hänen kavereiden kanssa "ystävystynyt" peitepoliisi kysyi eräänä päivänä olisiko Mitchellilla myydä hänelle ruohoa. Mitchell antoi poliisille jointin, josta poliisi välttämättä halusi maksaa 20 dollaria, vaikka Mitchell ei olisi halunnut ottaa rahaa vastaan. Nuorukaisen epäonneksi "myynti" tapahtui alle 300 metrin päässä huumevapaaksi julistetusta koulusta, mikä tarkoitti kahden vuoden minimirangaistusta.

Georgian osavaltion koululaitos haastettiin äskettäin oikeuteen laittomista huume-etsinnöistä. Eräässä tapauksessa seitsemäsluokkalainen oppilas oli riisutettu ja tarkastettu muiden oppilaiden edessä, vaikka perusteettoman henkilöntarkastuksen uhri oli pyytänyt yksityisyyttä. Koulun rehtori päätti jatkaa henkilöntarkastusta, vaikka alkuperäisen huumevihjeen antanut toinen oppilas myönsi valehdelleensa.

Huumeiden vastainen taistelu on paitsi mieletöntä myös täysin moraalitonta. 18-vuotiaiden nuorien vietteleminen ja lavastaminen huumerikollisiksi todistavat nuorten tarvitsevan enemmän suojelua huumepoliisilta ja muilta viranomaisilta kuin huumeilta.

Drug Policy Alliance: Kaksi vuotta linnaa yhdestä jointista:

Lähde: AlterNet 15.2.2012 ja MPP Blog 16.2.2012


Tunisian kevät alkaa kannabiksen laillistamisvaatimuksilla

Reilu vuosi sitten Tunisiasta alkanut kansannousujen sarja, arabikevät, järisytti Lähi-Itää ja kaatoi hallitsijoita joiden luultiin pysyvän vallassa ikuisesti käyttämällä brutaaleja ja epädemokraattisia keinoja. Tunisiassa järjestettiin lauantaina 18.2. kannabiksen laillistamista vaatinut mielenosoitus, joka saattaa johtaa samanlaisten vaatimusten nousuun kautta Lähi-Idän.

TunisiaTunisialainen Facebook-ryhmä, jossa vaaditaan kannabiksen laillistamista, sai välittömästi lähes 4000 kannattajaa. Se nosti esille aiheen, josta oli mahdotonta keskustella yksinvaltias Ben Alin kaudella. Ryhmän jäsenet vaativat kannabiksen, tunisian murteella zatlan, dekriminalisoimista. Facebook-ryhmän kautta levitettiin tietoa Tunisian parlamentin edessä järjestettävästä mielenosoituksesta.

Mielenosoituksen tarkoitus on painostaa lakiasäätävää kansalliskokousta laillistamaan kannabiksen käyttö.

Mielenosoituksen järjestäjien mukaan Tunisian kannabiksen vastainen lainsäädäntö on tarpeettoman ankara eikä sille löydy vertailukohtaa muualta maailmasta. Tunisiassa voidaan henkilö tuomita vähintään vuodeksi vankilaan sekä 1000 dinaarin sakkoihin, jos hänen verestä löytyy jäämiä kannabiksesta. Tunisiassa lakia kutsutaan nimellä "yksi vuosi ja Vespa", mikä viittaa sakon suuruuteen, millä saisi ostettua skootterin.

Mikhtar Trifi 2011 9 10 10 41 10Mokhtar Trifi, tunisialainen lakimies ja tunnettu ihmisoikeusaktivisti, sanoo, että suurimmassa osassa maailman maita tiettyjen huumeiden käyttö ja jakelu on kriminalisoitu. Hänen mukaansa tunisialaiset asianajajat ovat kuitenkin huolissaan maan laissa säädetystä minimirangaistuksesta miedon huumeen käyttämisestä.

Tämä estää tuomareita muuttamaan pakollisen rangaistuksen joksikin järkevämmäksi riippuen kulloisestakin tapauksesta. Trifi huomautti, ettei hän ole kuullut mistään aikeesta muuttaa tai poistaa tätä rangaistusta.

"Tämä laki on aiheuttanut paljon kärsimystä tunisialaisille vanhemmille. Meidän täytyy toimia ennenkuin lisää ihmisiä joutuu vankilaan kannabiksen poltosta", lukee mielenosoituksen ilmoituksessa.

Nimimerkki @zatla404, joka on yksi tunnetuimmista kannabiksen laillistamisen puolustajista Tunisiassa, julkaisi blogisivuillaan kirjeen, joka oli osoitettu kansalliskokouksen jäsenille ja jossa hän kuvasi kannabiksen kieltolakia "perustuslain vastaisena, tehottomana ja korruptiota lisäävänä".

Keskustelu ei ole rajoittunut ainoastaan internetin anonyymiin maailmaan. Slim Amamou, joka on kuuluisa tunisialainen blogikirjoittaja ja väliaikaishallinnon lyhytaikainen nuoriso- ja urheiluministeri, ilmoitti julkisessa haastattelussa kannattavansa mietojen huumeiden laillistamista.

Legalize it -liikkeen täytyy kuitenkin ensiksi saada oma mielenosoituksensa lailliseksi. Tunisiassa mielenosoitukseen vaaditaan sisäministeriön hyväksyntä etukäteen ja sisäministeriön tiedottajan mukaan helmikuun 14. päivään mennessä mitään virallista hakemusta ei oltu vastaanotettu. Tiedottaja tähdensi sitä, että mielenosoitus ilman lupaa on laiton.

Legalize Zatla!

Mielenosoitus kuitenkin pidettiin 18.2., mistä todisteena on tämän uutisen alta löytyvä videoklippi Youtubesta. Uutisen mukaan 700 ihmistä kokoontui Bardo-palatsin eteen osoittamaan mieltään Tunisia tuoreelle kansalliskokoukselle.

Kannabiksen vapauttamisen lisäksi mielenosoituksessa vaadittiin monia muitakin asioita, kuten erään vangitun toimittajan vapauttamista ja lisää töitä.

Zatlan eli kannabiksen vapauttamisesta on tullut kiivasta keskustelua herättävä aihe vuoden 2011 vallankumouksen jälkeen, joka vapautti julkisen keskustelun kaikista tabuina pidetyistä asioista.

Mielenosoituksessa esiintyi mm. suositussa TV-sarjassa esiintyvä näyttelijätär Dejla Douissi, joka toi mielipiteensä esille selvästi ja kuuluvasti:

"Sivistyneissä maissa, kuten USA:ssa ja Kanadassa, kannabiksen käytöstä ei rangaista samalla tavalla. Tunnen erään opiskelijan huippulukiosta, joka kokeili ensimmäisen kerran kannabista. Sattumalta hän joutui huumetestiin ja joutui kuudeksi kuukaudeksi vankilaan. Tämän takia hän reputti kokeissaan. Ihmisoikeusjulistuksessa todetaan, ettei henkilöltä saa ottaa verikoetta ilman hänen suostumustaan."

Youtube 18.2.2012: Tunisiassa järjestetty kannabismielenosoitus:

Tässä ennen mielenosoitusta Youtubeen laitetussa videossa selitetään, ettei kannabiksen käytöllä ole vakavia haittavaikutuksia käyttäjälleen. Siinä selitetään myös, kuinka Tunisian lainsäädäntö on liian ankara nuorille, jotka haluavat kokeilla paria kannabissätkää mutta saavatkin vuoden tai vielä pidemmän vankeusrangaistuksen:

Lähde: All Africa 15.2.2012 ja Tunisia Live.net 18.2.2012


perjantai 24. helmikuuta 2012

Kanada: neljä entistä yleistä syyttäjää vaatii kannabiksen laillistamista

Kanadan Brittiläisen Kolumbian osavaltion neljä entistä yleistä syyttäjää on liittynyt kannabiksen laillistamista vaativaan kansalaisliikkeeseen perustellen kantaansa sillä, että nykyinen lainsäädäntö kiihdyttää väkivallan ja rikollisuuden kierrettä.

GeoffplantTammikuussa Vancouverin keskustassa sattunut tunnetun gangsterin ampuminen sai yleiset syyttäjät toimimaan: "Tulitus Vancouverin keskustassa huumejoukkojen taistellessa reviireistään on riittävä syy kaikkille Brittiläisen Kolumbian asukkaille ottaa yhteyttä kansanedustajiinsa vaatiakseen uutta politiikkaa, koska nykyinen ei toimi", kommentoi yleisenä syyttäjänä vuosina 2001-2005 toiminut Geoff Plant.

Geoff Plant sekä kolme muuta entistä yleistä syyttäjää - Colin Gabelmann, Ujjal Dosanjh ja Graeme Bowbrick - näkevät suoran yhteyden väkivallan ja Kanadan huumelakien välillä.

"Todisteet kannabiksen kieltolain epäonnistumisesta ovat vedenpitäviä", he kirjoittivat 15.2. päivätyssä kirjeessään Brittiläisen Kolumbian osavaltion pääministerille Christy Clarkille sekä New Democratic Party -puolueen johtajalle Adrian Dixille.

"Todisteena ovat järjestäytyneen rikollisuuden saamat valtavat voitot, laajalle levinnyt jengiväkivalta, nuorison helposti saama laiton kannabis, asuinalueiden turvallisuuden heikkeneminen ja veronmaksajille koituvat koko ajan kasvavat kustannukset."

Yleisten syyttäjien liittyminen Stop the Violence -kansalaisliikkeeseen lisää sen poliittista painoarvoa. Stop the Violence ajaa kannabiksen valvontaa kansanterveyttä korostavassa viitekehyksessä. Liikkeeseen kuuluu kolme entistä Vancouverin pormestaria, nykyinen pormestari Gregor Robertson sekä huumeiden haittoja vähentävässä toiminnassa mukana olevia lääkäreitä.

Stop the Violence -kansalaisliikkeen tuodessa esille vaatimuksiaan kannabiksen laillistamiseksi on liittovaltion hallitus ajamassa läpi uutta lakia Bill C-10, joka koventaa huumepolitiikkaa mm. ankaroittamalla huumerikoksista langetettavia rangaistuksia.

"On onneton yhteensattuma, että samalla kun Stop the Violence -kampanja on lähtemässä liikkeelle, aikoo Kanadan hallitus tehdä täyskäännöksen ja ottaa useita askelia takkapakkia kriminaalipolitiikassa", Plant kertoo.

"On selvää, että näkemystämme vastustetaan, mutta se ei estä meitä viemästä keskustelua suuntaan, jossa hallitus joutuu uudelleenharkitsemaan huumepolitiikkaansa."

Pääministeri Clark aikoo jättää kannabis-asian liittovaltion ratkaistavaksi: "Se kuuluu heidän toimivaltuuksiinsa. Pääministerinä arvostan sitä, että entiset yleiset syyttäjät ovat ottaneet kantaa asiaan, mutta osavaltion pääministerinä aion jättää tämän asian liittovaltion hallituksen ratkaistavaksi", hän kertoi toimittajille lehdistötilaisuudessa.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...