sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Jo 65% suomalaisista: alkoholista enemmän haittaa kuin kannabiksesta!

THL:n raportti "Suomalaisten huumeiden käyttö ja huumeasenteet" kertoo suomalaisten asenteiden kannabista kohtaan olevan vääjäämättä muuttumassa eurooppalaisiksi riippumatta valtion väärään valistukseen ja politiikkaan uhraamista miljoonista. Kuten raportti toteaa, omakohtainen kokemus on vahvempi kuin propaganda. Propagandalle perustuva yhteiskuntaideologia joutuu pitämään uskottavuutensa yllä väkivallalla, mikä on aiheuttanut tuhansien ihmisten syyllistämisen, tuomitsemisen ja leimaamisen suomalaisen huumesodan nimissä.

304209THL:n raportti sai ansaitsemaansa julkisuutta. Mm. Turun sanomat uutisoi raportista otsikolla "Suomalainen suhtautuu kannabikseen aiempaa sallivammin" ja kertoi mm. että "THL:n raportin mukaan yli neljäkymmentä prosenttia 25–34-vuotiaista miehistä kertoi toissa vuonna kokeilleensa kannabista ainakin kerran elämässään. Koko väestöstä 17 prosenttia on kokeillut vähintään kerran jotain laitonta huumetta. Suurimmalla osalla kokeilut ovat jääneet kuitenkin yhteen tai muutamaan kertaan."

Pääkohdat tästä tutkimuksesta julkaistiin jo viime vuonna Yhteiskuntapolitiikka lehdessä (Pekka Hakkarainen, Leena Metso & Mikko Salasuo: Hamppuikäpolvi, sekakäyttö ja doping – Vuoden 2010 huumekyselyn tuloksia), mutta uudessa julkaisussa on mukana myös vertailua 20 vuoden kehityksestä.

Raportti tuo selkeästi esille suomalaisen huumeongelman rakentumisen ja sen, kuinka tuo rakennelma on tällä hetkellä hajoamassa.

Yleinen trendi on se, että huumeongelmaan suhtaudutaan vakavasti ja haittoja vähentävien toimenpiteiden kannatus kasvaa. Sen kokeminen vakavaksi kuitenkin heijastaa virallista propagandaa, koska enemmistö suomalaisista on koko tarkastelujakson ajan 1996–2010 pitänyt huumeita omalla asuinalueellaan korkeintaan vähäisenä ongelmana.

Propagandan tarkoitus on synnyttää pelkoa ja nimenomaan tämä turha pelko on vihdoin väistymässä. Suomalaisten pelko joutua väkivallan kohteeksi huumeiden käytön vuoksi kasvoi selvästi vuodesta 1992 vuoteen 2002. Tämän jälkeen pelko on jälleen alkanut laskea.

Raportissa kuvataan kansalaisten käsitysten muutosta terveempään suuntaan seuraavasti:

"Kun tiedämme, että omalla käyttökokemuksella ja huumausaineiden käyttäjien henkilökohtaisella tuntemisella on vaikutusta asenteisiin ja mielipiteisiin huumeista, niin ei ole yllättävää, että huumeiden käytön lisääntyessä myös huumeasenteet ovat muuttuneet huomattavasti. Tämä voidaan todeta mm. suhtautumisessa huumeiden käytön riskeihin. Huumeasenteet ja -mielipiteet eivät muodostu kuitenkaan yksinomaan huumeisiin liittyen. Tästä saadaan hyvä esimerkki kysymyksestä, missä vastaajilta tiedusteltiin "aiheutuuko yhteiskunnalle enemmän ongelmia alkoholista vai huumeista". Vuoden 2004 alkoholiveron alennuksen jälkeen alkoholiongelmista kasvanut huoli näkyy selkeästi sen joukon kasvuna, joka katsoo alkoholin aiheuttavan enemmän ongelmia kuin huumeet."

Tässä kohtaa pitää muistuttaa, että kun raportissa puhutaan huumeista ja huumeiden käyttäjistä, merkitsee se useimmiten kannabiksen käyttöä ja käyttäjiä.

"Yhä useammalla suomalaisella on henkilökohtaisia kokemuksia kannabiksen käytöstä. Vielä vuonna 1992 vain 6 prosentilla oli kokemuksia kannabiksesta. Vuoden 2010 kyselyn mukaan jo 17 prosentilla oli tällaisia kokemuksia. Kannabiksen käyttö on erityisesti lisääntynyt 25–34-vuotiailla miehillä ja 15–24-vuotiailla naisilla. Tämä sama muutos näkyi myös huumeiden käytön muutoksissa yleensä."

Kysyttäessä mielipidettä siitä, aiheutuuko yhteiskunnalle enemmän ongelmia alkoholista vai huumeista 65 prosenttia vastaajista piti alkoholia selvästi tai hieman suurempana ongelmana yhteiskunnalle verrattuna huumeisiin eli siis pääasiassa kannabikseen.

Raportissa todetaan muutoksen tapahtuneen läpi väestöryhmien: "Mielipidemuutokset alkoholin ja huumeiden keskinäisestä ongelmallisuudesta ovat tapahtuneet lähes samalla tavalla miehillä ja naisilla sekä kaikissa ikäryhmissä (kuvio 7.11). Tarkasteluajanjakson alussa ja lopussa alkoholia on pidetty selvästi ongelmallisempana yhteiskunnalle kuin huumeita. Huumeita suurempana ongelmana pitävien osuus oli korkeimmillaan vuonna 2002 kaikissa ikäryhmissä."

Kuten edellä todettiin, alkaa yhä suurempi osuus ihmisistä tehdä eroa kannabiksen ja huumeiden välillä päinvastoin kuin ns. virallinen valistus. Omakohtainen kokemus alkaa voittaa propagandan tässä tärkeässä asiassa ja siksi huumesotaa ylläpitävät tiedotusvälineet ovat olleet hiljaa tutkimuksen tästä kohdasta.

Huumeongelma ja kannabiksen käyttö ovat eri asioita

Tähän asennemuutokseen liittyy se, että kannabiksen näkeminen irrallaan huumeongelmasta lisääntyy eli yhä useampi suomalainen ei enää pidä kannabista huumeena:

1135236050004.jpe.540x405"Tarkasteluajanjaksona kannabiksen kokeilua korkeintaan vähäisenä riskinä pitävien osuus on noussut yli 40 prosenttiin (taulukko 24 c). Tämä muutos on tapahtunut sekä naisilla että miehillä. Yli 25-vuotiaiden osalta lähes kaksi kertaa useampi piti kannabiksen kokeilua vuonna 2010 korkeintaan vähäisenä riskinä verrattuna vuoteen 1996."

15–24-vuotiailla naisilla ja miehillä erot kannabiksen kokeilukäytössä ovat varsin pieniä, mutta kysyttäessä viimeisten 30 päivän aikana tapahtuneesta kannabiksen käytöstä on tämän ikäisten miesten osuus merkittävästi suurempi. Tässä on tapahtunut selvä muutos, sillä sukupuolten väliset erot elinikäisessä ja vuosittaisessa prevalenssissa olivat vuonna 1992 selvät tässä ikäryhmässä.

Tämän kehityksen voi tulkita siten, että kannabiksen käyttö on tässä ikäluokassa jo normalisoitunut. Sukupuolien eron kaventuminen kertoo kannabiksen käytön alkavan olla normaali ja jokapäiväinen asia. Toisaalta yhteinen käyttö myös pysyy hillitympänä kuin pelkissä poikaporukoissa, mikä kuvastaa positiivista kehitystä kannabiksen käyttökulttuurissa.

Tutkijoiden ja hoidon ammattilaisten puhuessa huumeongelmasta puhutaan ongelma- ja sekakäytöstä. Kun Suomessa puhutaan julkisesti huumeongelmasta, puhutaan käytännössä kannabiksesta. Poliisin kannabista korostava ns. kontrollipuhe on alkanut menettää uskottavuuttaan siinä, että kansalaiset alkavat käsittämään huumeongelman analyyttisemmin kuin kontrollivirkamiehet:

"Henkilökohtaisen kosketuspinnan laajentuminen joko omakohtaisten huumekokeilujen tai käyttäjän tuntemisen kautta on karsinut huumeita kohtaan tunnettuja pelkoja ja johtanut asenteiden lieventymiseen. Asenteet ja mielipiteet ovat muuttuneet kuitenkin lähinnä kannabiksen kohdalla, suhtautuminen muiden aineiden käyttöön on pysytellyt selvästi kriittisempänä."

Käytön normalisoitumisen myötä käsitykset käytön haitoista muuttuvat realistisemmiksi:

"Suomalaisten käsitykset säännöllisen kannabiksen käytön riskeistä eivät sen sijaan ole kovin paljon muuttuneet tarkasteluajanjaksona (taulukko 24 d). Suuri enemmistö pitää kannabiksen säännöllistä käyttöä suurena riskinä ja tämän lisäksi vielä noin 20 prosenttia pitää sitä kohtalaisena riskinä. Voidaan kuitenkin myös havaita, että kannabiksen säännöllistä käyttöä korkeintaan vähäisenä riskinä pitävien osuus oli vuonna 2010 noussut miesten ja nuorten sekä nuorten aikuisten keskuudessa."

Myös muita päihteitä koskevat käsitykset ovat muuttuneet, mikä kertoo järkevöitymisestä suhteessa erilaisiin haittoihin: "Jonkin verran sallivampaan suuntaan on menty kannabiskasvien kasvattamisen tai hasiksen polttamisen suhteen, kun taas alkoholin ja lääkkeiden sekakäyttöä ja lääkkeiden ostamista katukaupasta pidetään aikaisempaa useammin rangaistavana tekona."

Käsitysten järkevöityminen näkyy myös käytännössä kannabiskokeilujen ja -käytön lisääntymisenä: "Kahdeksassatoista vuodessa suomalaisten huumeiden käyttö on yleistynyt ja käyttöön on tullut joukko uusia aineita. Eniten on lisääntynyt kannabiksen käyttö. Viime vuosina siitä on tullut suosittua erityisesti 25-34 -vuotiaiden nuorten aikuisten miesten keskuudessa, joista vuonna 2010 runsaat neljäkymmentä prosenttia ilmoitti kokeilleensa kannabista ainakin kerran elämässään."

Huumepolitiikan porttiteoria

Kieltolaki tuottaa edelleen kryptisiä lauseita myös THL:n raportteihin: sivulla 20 todetaan, että "Koska lähes kaikki jotain laitonta huumetta käyttäneet ovat käyttäneet myös kannabista, voidaan huumeiden käytön leviämistä kuvata kannabiksen käyttöä tarkastelemalla."

Tämä ehkä tarkoittaa sitä, että kannabiksen käytön leviämisen analogialla olisi mahdollista kuvata muiden huumausaineeksi luokiteltujen aineiden käytön leviämistä.

Vaikean lauseen takana väijyy huumeongelman hahmotus porttiteorian kautta, vaikka THL ei enää sitä hypoteesia kannata eikä esitä. Mutta ajatusmallit elävät vahvoina. THL:n raportti kuitenkin esittää konkreettisesti kannabiksen kieltolain olevan uusien aineiden leviämisen aiheuttaja: vallitsevan huumepolitiikan takia viihde- ja sekakäyttäjät hakevat sellaisia aineita, joita ei ole vielä keritty kieltää ja jotka eivät näy huumetesteissä.

Tämän kehityksen viimeisin villitys on synteettinen kannabis, jolloin tultiin sattumoisin kiertäneeksi yksi historian kehä umpeen: myös alkoholin kieltolaki aiheutti sen, että vahvat viinat ja pirtu syrjäyttivät miedot alkoholijuomat.

Kannabiksen käyttäjien kokemukset ovat tässäkin erilaiset kuin yhteiskunnan: nettikeskusteluissa tulee esille kannabiksen käyttäjien kokema vastenmielisyys synteettisiä kannabinoideja kohtaan ja vaarana onkin niiden käytön leviäminen alaikäisten keskuudessa, jotka eivät saa oikeaa kasviperäistä kannabista. Tässä kannabiksen kieltolaki on jälleen vaaran aiheuttaja, ei kannabis.

Kannabiksen kieltolaki ei ole siis vähentänyt sen käyttöä, mutta ei-aiottuna seurauksena se on luonut uusia huumeiden käyttökulttuureja:

"Tämän takana on viihdekäyttökulttuurissa kehittynyt tapa kiertää huumekontrollia kokeilemalla aineita tai aineyhdistelmiä, jotka eroavat joiltakin osiltaan lainsäädännön kieltämistä aineista. Syntyi uusi käsite, "muuntohuumeet" (designer drugs). Samanaikaisesti niin kutsuttujen kovien huumeiden ongelmakäytössä siirryttiin heroiinista synteettisiin opiaatteihin kuten korvaushoidossa käytettyyn buprenorfiiniin (Temgesic, Subutex ja Subuxone) ja uusiin lääkeopioideihin (esim. tramadoli, fentanyyli ja oksikodoni)."

Kannattaa muistaa, että "viihdekäyttö" on valvontavirkamiesten keksintö eli perustuu huumesodan viitekehykseen. Usein varsinkin ongelmakäytön taustalla on oikeaa ongelmaisuutta, joka jää huumesodan viitekehyksen takia diagnosoimatta ja hoitamatta.

Huumelaki ja valtiovallan moraali

Lainsäädännön katsotaan heijastavan yhteiskunnan moraalia ja kannabis on virallisen selityksen mukaan kielletty, koska yhteiskunta haluaa suojella nuoriaan huumeiden käytön haitoilta. Nuorisoa kuitenkin uhkaa monet muutkin riskit ja haitat kuin kannabiksen kokeilu ja käyttö. Miten yhteiskunnan moraali heijastuu nuorten suojelussa kaikilta mahdollisilta riskeiltä?

Kannabiksen kieltolain tärkein toteuttaja on poliisi, joka on agressiivisesti puolustanut omia erikoisoikeuksiaan ja propagoi kannabiksen haittoja niin, että demokraattisen yhteiskunnan mielipiteen vapauskin on tämän takia rajoitettu Valko-Venäjää ja Natsi-Saksaa muistuttavalla tavalla. Tuoreessa muistissa on vielä yhdistysrekisterin johtajan Riitta Laen uusnatseja suosiva linja.

Imatran poliisin edustaja yrittää tuoreessa uutisessa vierittää syyn virkamiesten propagandan epäonnistumisesta kannabisyhdistyksen niskaan, sen tekemän myyräntyön syyksi:

"Vilkon mukaan kannabis-yhdistys on tehnyt paljon myyräntyötä ja heidän oppinsa ovat levinneet lajasti nuorten keskuudessa."

Rikoskomisario Antti Vilkko Etelä-Karjalan poliisilaitoksesta haukkuu kuitenkin väärää puuta, koska nykyaikana nuoriso ja kaikki muutkin tietokonetta käyttämään opetelleet saavat tietonsa netistä, he matkustavat ulkomailla ja seuraavat tiedotusvälineitä sellaisilla tavoilla, mihin vanhempi sukupolvi ei kyennyt. Suomen EU:iin liittymisen jälkeen meilläkin on kasvanut globaaliin kanssakäymiseen tottunut sukupolvi, jonka käsityksiin kannabiksesta ei valtion miljoonien eurojen karvahattupropaganda eikä köyhä kannabisyhdistys pysty vaikuttamaan.

Tämä tulee esille myös THL:n raportissa: "Vastaajien näkemykset siitä, kuinka tärkeät eri informaatiolähteet olivat huumetiedon kannalta, vaihtelivat selvästi iän mukaan, mutta myös miesten ja naisten välillä oli eroja. Tärkeimpänä informaatiolähteenä vastaajat pitivät lehdistöä, tv:tä ja radiota. Kaikista vastaajista noin puolet piti näitä hyvin tärkeinä informaatiokanavina. Nuorista 15–24-vuotiasta oli tätä mieltä vain noin 30 prosenttia vuonna 2010 kun taas 45– 69-vuotiasta noin 60 prosenttia oli tätä mieltä. Kiinnostavasti 15–24-vuotiaiden mielestä tärkein huumeinformaatiolähde oli koulujen tarjoama huumevalistus (52%)."

Nuorista vain 17% pitää poliisin ja oikeuslaitoksen huumevalistusta tärkeänä ja 45-69-vuotiaistakin vain 28%.

Poliisin kannattaisi tässä katsoa peiliin. Yhden uskovaisen huumepoliisin huumesivusto on jo vuosia naurattanut kannabisaktivisteja. Se levittää juuri sellaista huumevalistusta, joka vie pohjan kaikelta uskottavuuteen pyrkivältä tiedottamiselta huumeiden ja päihteiden haitoista.

Poliisin resurssit tuntuvat olevan rajattomat heidän ratsaillessaan nuoria takkutukkia ja tunkeutuessa vastoin kaikkia perustuslain yksilön yksityisyyttä turvaavia pykäliä ihmisten asuntoihin pelkkien hamppupuskien takia.

Psykoosi- ja skitsofreniatutkimuksesta tiedämme lapsena koetun väkivallan ja seksuaalisen hyväksikäytön olevan merkittävä tekijä myöhemmän iän ongelmaisuudelle ja mielenterveyden häiriöille. Lisäksi lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön suhtaudutaan periaatteessa hyvin ankarasti kansalaisten keskuudessa.

Ukk Kekkonen Tmc6 503 UuPoliisien liitto hämmästytti äskettäin kiristämällä lisää resursseja uhaten lopettaa lasten hyväksikäytön tutkinnan.

Samaa tapahtuu Ruotsissa, mistä suomalaisten huumehaukkojen politiikka ja tiedot ovat peräisin. Ruotsalaiset huumehaukat ovat ottaneet aseekseen lapsen oikeuksien julistuksen, mutta tuore uutinen kertoo sen olevan käytännössä lain kuollut kirjain: lapsiin kohdistuvat rikokset ovat priorisoitu alhaiselle tasolle ilman mitään julkista keskustelua poliisin tehtävien priorisoinneista.

Tässä mitataan valtiovallan moraalia. Poliisin määrärahoja karsittaessa on tehtävä valintoja, kumpi on tärkeämpää: lapsen oikeudet vai kannabiksen kotikasvatus. Kun tähän lisätään oikeuslaitoksen lepsu suhtautuminen lasten hyväksikäyttötapauksiin samalla kun kotikasvatuksen rankaisemista ankaroitettiin syyttäjien uusilla ohjeilla, voidaan todeta yhteiskunnan moraalinvartijoiden moraalin olevan alempana kuin kansalaisten moraali.

Moraalitonta lakia ei pidä noudattaa, päinvastoin kansalaisen velvollisuus on rikkoa moraalitonta lakia!

Lähde: Leena Metso, Torsten Winter & Pekka Hakkarainen: Suomalaisten huumeiden käyttö ja huumeasenteet – Huumeaiheiset väestökyselyt Suomessa 1992–2010. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Raportti 17/2012.


tiistai 20. maaliskuuta 2012

Rahat huumesodan sijaan kouluihin

Huumesotaan käytettävät huimat rahasummat tulisi käyttää lasten koulutukseen. Siinä vaikutukset olisivat todellisia ja yhteiskuntaa parantavia.

Jos meillä on mitään toivoa rodullisten syvien haavojen paranemiseksi, meidän täytyy ensin pysäyttää epäonnistuneen huumesodan massavangitsemisten ja muiden sairaiden vaikutusten aiheuttama verenvuoto. Kieltopolitiikkaa, kuinka jaotellaan “me vastaan mies” -mentaliteetti ovat aiheuttaneet yhteisössämme vahingollisia seurauksia siitä kuinka mustat miehet koetaan – eikä vain valkoisten ihmisten keskuudessa.

Afroamerikkalaisena poliisina Baltimoressa, jopa minä ajauduin pelon alle kun kohtasin ryhmän mustia nuoria kadulla. Huumeiden, kuten kannabiksen, kieltäminen on tehnyt niistä erittäin tuottoisaa liiketoimintaa. Ei ole vaikea ymmärtää miksi monet nuoret valitsevat katujen huumepelin ja pelaavat mahdollisuudesta nousta ylös ravintoketjussa ja tienata reilusti verovapaata rahaa McDonaldsin uniformun pukemisen sijaan.

Vaikka kieltävä huumepolitiikka ei ole onnistunut vähentämään huumeiden käyttöä, se on on kuitenkin onnistunut muuttamaan kokonaisia yhteisöjä rikollisiksi. Lähes joka kolmas musta mies voi odottaa viettävänsä aikaa kaltereiden takana. Monille mustille nuorille pidätetyksi joutuminen on siirtymäriitti aikuisuuteen. Aina ei ole ollut näin.

Ollessani nuori Baltimoressa saatoin kävellä naapurustoni kaduilla ja osoittaa taloja joissa vanhemmat olivat lääkäreitä, lakimiehiä, poliiseja ja opettajia. Yhteisöni lapset haaveilivat noihin ammatteihin pääsemisestä kasvaessaan ja moni heistä onnistui tavoitteessaan.

Nykyään tällaista toivoa ei ole kovin paljon. Kiitos siitä kuuluu kysynnän selvästi ylittävälle “huumesodalle”. Kävellessäni vanhan naapurustoni katuja näen taloja joissa toinen tai molemmat vanhemmat ovat kaltereiden takana, koeajalla tai ehdonalaisessa.

53% mustista pojista ei koskaan käy loppuun lukiota. Lopettaneista 60% päätyy viettämään aikaa kaltereiden takana. Jopa koulussa pysyviä valmistellaan vankilaa varten. Monet koulut kohtelevat lapsia kuin epäiltyjä heti kun he astuvat ovesta sisään. Lapset pakotetaan kulkemaan metallinpaljastimien läpi tai antamaan virtsatesti koulun jälkeen pidettävään kerhoon osallistumisen ehtona. Poliisit liikkuvat kouluissa kuin vanginvartijat. On kuin ehdollistaisimme heitä koko elämän vangitsemiseen.

Ehkä, jos me käyttäisimme vähemmän rahaa turhiin yrityksiin huumeiden käytön eliminoimiseksi epäilyjen, pidätysten ja rankaisemisen sijaan, niin me voisimme sijoittaa lisää resursseja koulujen parantamiseen varmistaaksemme, että yhä useammat nuoret saavat riittävää valmistautumista menestymistä varten. Huumesodan lopettaminen ei ole kaikkia rotuun liittyviä ongelmia ratkaiseva ihmelääke yhteisöllemme, mutta se on välttämätön ensimmäinen askel.

Neil Franklin on Law Enforcement Against Prohibition -järjestön nykyinen johtaja. Hän työskenteli 34-vuotisen uransa aikana huumepoliisina ja koulutuspäällikkönä Marylandin osavaltion poliisissa ja Baltimoren poliisiyksikössä.

Lähde:

NY Times


lauantai 17. maaliskuuta 2012

Intelligence² -debatti huumeiden laillistamisesta

Intelligence² ja Google järjestivät 13.3. Lontoossa kiehtovan väittelyn huumeiden laillistamisesta (youtube linkki). Mukana oli ennennäkemätön kaarti kuuluisuuksia, presidenttejä, kirjailijoita ja korkean tason vaikuttajia. Sir Richard Branson, Julian Assange, Antonio Maria Costa, Eliot Spitzer, Russel Brand, Barry McCaffrey, Bernard Kouchner, Juan Manuel Santos, Vicente Fox ja monta muuta. Näin laadukasta debattia asiasta ei olla ennen nähty, mikä heijastaa myös muuttunutta kansainvälistä ilmapiiriä: kieltolakeja uskalletaan vihdoin kritisoida myös korkealla tasolla.

Väittely keskittyy kaikkien huumeiden dekriminalisaatioon, ja myös kannabiksen asemasta saadaan joitain kommentteja. Vahvuuksina ovat hyvät puhujat ja harvinaisen hyvät kieltolakia puolustavat mielipiteet. Huonoksi puoleksi mainittakoon, että valtion harjoittamaa väkivaltaa ei lasketa tässäkään tilaisuudessa epäeettisesksi taikka yksilön ja yhteiskunnan tappioksi, esim. ihmisen vangitsemisessa tuntui suurin ongelma olevan vankilan kallis ylläpito! Väittelyn formaatissa ei haeta kompromissia taikka laajaa ymmärrystä, vaan voittoa omalle puolelle, mikä on viihdyttävää muttei rakentavaa. Onneksi molemmat osapuolet tuntuvat löytävän yhteisen sävelen käyttäjien rikosoikeudellisen kontrollin vähentämisessä. Tämä kaksituntinen väittely on nopeatempoinen, hyvin moderoitu ja suositeltavaa katseltavaa.


keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Huumesota puntarissa Wienissä

YK:n huumekomissio (CND) pitää Wienissä sijaitsevassa päämajassaan 55. vuosikokouksensa 12.-16.3. CND johtaa YK:n huumepolitiikkaa ja päättää sen toteuttamiseen käytetystä budjetista. Samalla tulee täyteen 100 vuotta ensimmäisen kansainvälisen huumesopimuksen, ns. Haagin sopimuksen solmimisesta vuonna 1912.

Hp Incb Launch 2012Kokous tulee mitä luultavimmin olemaan yhä syvenevien ristiriitojen peittelyä, siitä kertoo juuri kokouksen alla ilmestynyt kansainvälisen huumevalvontalautakunnan (INCB) vuosiraportti. INCB valvoo huumesopimuksien noudattamista ja raportin johdannossa käytetään pari sivua kuluneiden 100 vuoden kehityksen siunauksellisuuden todistelemiseen: INCB:n mukaan ilman kansainvälistä huumevalvontaa maailma olisi vielä pahemmassa jamassa.

YK:n huumeiden ja rikosten torjunnasta vastaava järjestö (UNODC) toimitti kokoukseen erikoisraportin "Talouskehitys ja rikollisuus", jossa todetaan tieteellisesti talouden taantuman aiheuttavan rikollisuuden lisääntymistä, mm. kansalaisten sekaantumista huumausainerikollisuuteen. Kuluneet sata vuotta ovat tehneet huumekaupasta globaalin varjotalouden, joka värvää yhä lisää ihmisiä aina kun laillinen talous yskii. Nähtäväksi jää, yhdistyvätkö juonen langat CND:n kokouksessa.

Tämä CND:n kokous on myös tilaisuus kansalaisjärjestöille tuoda esille vaihtoehtoisia näkemyksiään ja yrittää vaikuttaa valtioiden edustajien toimintaan kokouksessa. Mukana ovat mm. ENCOD ja unkarilainen aktivistiryhmä HCLU videoryhmineen. Kansalaisjärjestöjen toimintaa ohjaa ja neuvoo International Drug Policy Consortium (IDPC), joka on koonnut nettisivuilleen tietopaketin kokouksesta aikatauluineen ja agendoineen. 

CND:n kokoukset ovat suurelta osin suljettuja ja niiden pöytäkirjoja julkistetaan rajoitetusti. Kansalaisjärjestöt pitävät yllä jatkuvaa päivitystä kokousviikon tapahtumista.

Erityisen painoarvon kansalaisjärjestöjen esiintymiselle antaa maailman huippuvaikuttajien perustaman Global Commissionin ensimmäinen osallistuminen YK:n huumevalvontajärjestelmästä päättävään kokoukseen.

INCB: hyvin pyyhkii

INCB on itsenäinen, kvasilaillinen ja pseudotieteellinen valvontalautakunta, jonka tehtävä on valvoa YK:n huumesopimukset hyväksyneiden valtioiden pysymistä oikealla tiellä huumesodassa. Se ei ole siten YK:n alainen, mutta kuitenkin sen raportit ohjaavat CND:n politiikkaa ja päätöksentekoa. Siksi kieltolain purkamista ajavien kansalaisjärjestöjen pitää rakentaa kritiikkinsä INCB:n argumentointia vastaan.

Opiumwar1Samalla kun kansalaisjärjestöissä ja jopa YK:ssa arvostellaan huumesodan aiheuttamia ihmisoikeusloukkauksia ja -rikoksia, ei INCB kiinnitä raportissaan mitään huomiota ajamansa politiikan ja ihmisoikeuksien ristiriitaan. Sen sijaan INCB haluaa saada lukijansa vakuuttuneeksi politiikan siunauksellisuudesta. Raportin esipuheessa sadan vuoden menestystarina menee suunnilleen näin:

"Ennen kansainvälisen huumevalvontajärjestelmän pystyttämistä ihmiset kautta maailman ja varsinkin USA:ssa ja Kiinassa käyttivät holtittomasti huumeita, joista oopium oli kaikista pahin. Kiinassa käytettiin oopiumia jopa enemmän kuin tällä hetkellä koko maailmassa kaikkia laillisia ja laittomia huumeita yhteensä!

Huumevalvontajärjestelmä on siten hieno esimerkki, miten multilateraalinen yhteistyö voi tuottaa siunausta ihmiskunnalle. Tämä järjestelmä on lopettanut melkein kokonaan laillisten aineiden ajautumisen laittomaan kauppaan ja siksi laittomat kauppiaat joutuvat turvautumaan laittomiin lähteisiin hankkiakseen huumeita. Uudempana menestyksenä on lähes täydellinen huumeiden raaka-aineiden kaupan ehkäiseminen."

INCB sivuuttaa sen historiallisen tosiseikan, että sopimuksen solmineet eurooppalaiset siirtomaaimperiumit Iso-Britannia etunenässä olivat aikansa huumeorganisaatioita tehden suunnattomia voittoja siirtomaidensa oopiummonopoleilla. Haagin sopimus oli oikeastaan kartellisopimus, jolla Euroopan valtiot jakoivat markkinoita säädelläkseen keskinäistä kilpailua tuottoisilla markkinoilla. USA oli aloitteentekijä halutessaan orastavana maailmanmahtina mukaan Aasian markkinoille.

Lontoon keskustan loisteliaat viktoriaanisen suurvalta-ajan hallintopalatsit ja monumentit on rakennettu huumerahalla

Iso-Britannian ja muiden Euroopan imperialististen valtioiden toimintaa Aasiassa voisi verrata nykyajan Meksikon huumesotaan ja varsinkin Iso-Britannian toiminta Kiinan markkinoiden avaamisessa ja hallinnassa oopiumsotineen tuo mieleen lähinnä Zetojen brutaaliuden. Brittien Itä-Intian kauppakomppanian liikevaihto oli parhaimmillaan moninkertainen Iso-Britannian hallituksen budjettiin verrattuna ja Lontoon keskustan loisteliaat viktoriaanisen suurvalta-ajan hallintopalatsit ja monumentit on rakennettu huumerahalla.

Näiden eurooppalaisten huumekartellivaltioiden keskinäinen sopimus raukesi ensimmäisen maailmansodan reviirikamppailuun, jonka voittajavaltiot pakottivat hävinneet osapuolet liittymään tähän sopimukseen. INCB:n uskottelema huumevalvonnan alun pyyteettömyys on kaukana historiallisista tosiasioista ja eurooppalaiset valtiot pitivät yllä oopiummonopolejaan vielä toiseen maailmansotaan, joka myllersi huumemarkkinat kokonaan. Kiinassa vallan kaapannut kommunistinen puolue teki puhemies Maon johdolla sen, mihin länsimaiden sopimuksilla ei ollut mitään osaa eli pakkovieroitti tai tappoi Kiinan miljoonat oopiumin käyttäjät.

Huumausaineyleissopimus aloitti nykyaikaisen huumevalvonnan

Nykyaikainen kansainvälinen huumevalvonta alkoi vasta vuoden 1961 sopimuksella, jonka valvontaa varten INCB perustettiin. Tämä ja myöhemmät sopimukset loivat sen nykyaikaisen huumeongelman, jonka kanssa valtiot ja yhteiskunnat nyt painivat. Tämän kehityksen INCB puolestaan summaa seuraavasti:

Harmi kyllä maailmassa on tapahtunut siellä täällä "sosiaalisen koheesion pettämistä", mikä on aiheuttanut "noidankehämäistä kehitystä", missä väkivalta, järjestäytynyt rikollisuus, korruptio, työttömyys, terveysongelmat ja huono koulutus yhdistyvät huumeiden käyttöön.

Tämä voi olla merkki "murtuneesta yhteiskunnasta", jossa siis uupuu "sosiaalinen koheesio". Ja niin syntyy edelleen marginalisoitumista ja huumeongelmaa mutta INCB:llä olisi hallituksille hyviä "poikkileikkaavia ja multitieteellisiä neuvoja": ihmiset pitäisi mm. saada osallistumaan "hallitusten interventioihin"!

Annettuaan tämän paavillisen ohjeen INCB huomauttaa kuin ohimennen, että riippumatta kansainvälisestä huumevalvontajärjestelmästä on vielä yksi ongelma: 80% maailman väestöstä joutuu elämään vailla riittäviä lääkkeitä tai jopa kokonaan ilman niitä. Sitten muutamissa kehittyneissä maissa niitä vedetään yhdessä laittomien huumeiden kanssa oikein kunnolla.

Erikseen mainitaan INCB:n edustajien tuoneen esille erilaisissa kokouksissa, että lääkkeitä pitäisi olla saatavilla kivun ja mielenterveyden hoitoon. Kuitenkin INCB vastustaa henkeen ja vereen kannabiksen käyttöä lääkkeenä, vaikka sen salliminen on YK:n huumesopimusten mukaista, mikä on Suomessakin todettu oikeudessa. INCB:n näkökulmasta on käsittämätöntä, että oopiumin kitkeminen kehitysmaissa olisi jotenkin tekemisissä lääkityksen puuttumisen kanssa näissä maissa, mikä on puhtaasti INCB:n ja tämän valvontajärjestelmän kulttuurista hegemoniaa. On varmaan totta, ettei raakaoopiumia myydä enää paljoa laittomilla markkinoilla, koska laiton tuotanto jalostetaan heroiiniksi.

EvococaNäistä ongelmista huolimatta INCB nostaa todellisena haasteena esiin Bolivian yrityksen saada kokalehden perinteinen käyttö pois vuoden 1961 sopimuksesta. INCB:lle tämä on suuri periaatteellinen kysymys: se uhkaa romuttaa koko INCB:n vaaliman sopimusjärjestelmän integriteetin ja sadan vuoden saavutukset.

Todellinen ongelma on siis se, että jos valtiot huomaavat, että sopimukset voidaankin neuvotella uusiksi sopimuksissa olevien pykälien mukaan, voi INCB:n tulkinta niistä joutua uudelleen tulkittavaksi. Pahimmillaan huumeongelman kehitys voi johtaa paternalistisen INCB:n sivuuttamiseen.

Kannabis kansainvälisen huumevalvonnan kynnyskysymys

INCB:n tulkinnan ero todellisuudesta on selvin kannabiksen kohdalla. INCB:n linja on se, että vuoden 1961 yhtenäissopimuksessa määritellylle kannabiksen lääke- ja tieteellisen käytön sallimiselle ei ole tieteellisiä perusteita. Se ei ole ikinä perustellut kantaansa, mutta esimerkiksi raportin jakeessa 284 INCB niputtaa lääkekannabiksen hyväksymisen ja ruiskuhuoneiden perustamisen heroinisteille samaksi asiaksi eli sopimusrikkomuksiksi.

Jakeessa 429 INCB palaa aiheeseen USA:n 16 osavaltion ja pääkaupungin Washingtonin hyväksymien lääkekannabislakien takia. INCB huomauttaa, että osavaltioiden ja liittovaltion lainsäädännön välillä on edelleen iso ero ja yllättäen jakso loppuu suositukseen, jonka voisi tulkita siten, että INCB vaatii USA:n liittohallitusta tai osavaltioita perustamaan kannabisviraston, kuten Hollannissa! USA:n liittovaltio ei sitä hyväksy, mutta se on sopimuksen sallima keino ratkaista USA:n osavaltioiden lääkekannabislakien nykyinen pattitilanne.

Kannabis on yleisimmin käytetty laiton huume ja monissa maissa siihen suhtaudutaan eri tavalla kuin muihin laittomiin huumeisiin. Jakeessa 288 INCB heristää jälleen sormeaan huomauttaessaan, että huumelakien muutokset kannabiksen osalta tapahtuvat kehittyneissä maissa. Tämä laajeneva railo hallitusten kansainvälisten sitoumusten ja niiden kansallisen toteuttamisen välillä on suuri huolenaihe ja siksi kannabiksen luokittelu huumeeksi on kansainvälisen huumevalvontajärjestelmän kynnyskysymys.

Tässä INCB vetoaa sopimusvelvoitteiden universaalisuuteen mutta sivuuttaa sen tosiasian, että Intia on yksi monista poikkeuksista salliessaan perinteisen kannabiksen käytön jatkumisen. Latinalaisessa Amerikassa yhä useampi valtio seuraa Euroopan liberaalien maiden eikä huumehaukkojen esimerkkiä. Tyynen valtameren saarivaltioista Kiribati, Nauru, Palau, Papua Uusi Guinea, Solomon saaret ja Tuvalu eivät ole ratifioineet lainkaan vuoden 1988 huumesotasopimusta.

Kansainvälisten huumesopimusten universaalisuus on hyvin suhteellinen asia. Alunperin sata vuotta sitten solmittu sopimus oli länsimaisten oopiumkauppiaiden kauppasopimus, josta muodostui länsimaisen päihdemonopolin turvaamisjärjestelmä. Siksi INCB ei käsittele tupakkaa eikä alkoholia: huumevalvonta on auttanut länsimaisten päihde- ja lääketeollisuuden markkinoiden valtaamisessa niiden entisissä siirtomaissa ja siksi INCB:n hehkuttama huumevalvonnan menestys on lähinnä länsimaisen teollisuuden voitto.

Nykyaikainen huumesota aloitettiin vasta USA:n presidentin Ronald Reaganin kaudella solmitulla vuoden 1988 ns. Wienin sopimuksella, jolla ns. Reagan-doktriinista eli huumesodan militarisoimisesta tehtiin kansainvälinen normi. YK:n auktoriteetilla käytävä USA:n huumesota on siten vasta alle 30 vuotta vanha, mutta se on aiheuttanut laajoja globaaleja ongelmia.

Neuvostoliitossa, monissa Aasian ja Lähi-Idän maissa on voimassa ankaria huumelakeja ja pelkästä kannabisrikoksesta voidaan langettaa jopa kuolemantuomioita tai sulkea mielivaltaisiksi ajoiksi sadistisiin pakkohoitolaitoksiin. Tähän ongelmaan INCB:llä ei ole mitään sanottavaa.

Ihmisoikeussopimus on universaali sopimus

ShootingYK:n ihmisoikeussopimus on aidosti universaali sopimus, jonka pitäisi olla kaikkien YK:n sopimusten perustana ja politiikan lähtökohtana. Jopa YK:n huumetoimisto UNODC on ottanut kantaa ihmisoikeuksien noudattamisen puolesta huumesopimuksia käytäntöön sovellettaessa ja YK:n ihmisoikeustarkkailijat ovat nostaneet asian esille YK:n yleiskokouksessa. INCB:n todellinen rooli paljastuu tämän asian käsittelyssä.

Meksikon tilanteen käsittely on kuvaavaa INCB:n ihmisoikeuspolitiikalle. Jakeessa 431 se ylistää USA:n ja Meksikon Merida-aloitteena tunnettua Meksikon huumesotaa. Tämän aloitteen neljä tavoitetta eli "pilaria" ovat rikollisjoukkioiden tuhoaminen, laillisen esivallan palauttaminen, 21. vuosisadan rajan rakentaminen ja vahvojen yhteisöjen rakentaminen. Näistä tavoitteista ollaan toteuttamassa ainoastaan rikollisjärjestöjen tuhoamista ja uudenaikaisen rajateknologian pystyttämistä. Rikollisjoukkioiden tuhoaminen on aiheuttanut väkivallan kierteen, joka on pyyhkäisemässä laillisen esivallan ja asuinyhteisöjen turvallisuuden kokonaan pois.

Jakeessa 440 INCB on huolissaan Meksikossa tapahtuvista toimittajien murhista, minkä yhteydessä se viittaa "huumeisiin liittyvään väkivaltaan" mutta vain tiedotusvälineitä kohtaan. Meksikon hallituksen tunnustamat 50 000 murhaa jää kokonaan mainitsematta puhumattakaan siitä, että uhreja on todellisuudessa paljon enemmän.

Thaimaassa toteutettiin vuonna 2003 pääministerin käskemänä parin kuukauden huumesota, jossa tapettiin teloitustyyliin ilman oikeudenkäyntejä yli 2000 ihmistä. INCB ei ole maininnut siitäkään mitään. Thaimaassa on myös säädetty kuolemanrangaistus joistakin huumerikoksista ja maa toteuttaa niitä vuosittain. Hallitus on aikonut nopeuttaa kuolemanrangaistukseen tuomittujen teloituksia ja Bangkokissa raportin julkistamistilaisuudessa kysyttiin INCB:n edustajalta, että onko INCB:llä mitään kantaa tähän asiaan. INCB:n vastaus oli tyypillisen byrokraattinen: INCB kunnioittaa maan lakeja!

12 YK:n järjestöä (mukana myös UNODC) on laatinut yhteisen kannanoton, jossa vaaditaan pakkohoitolaitosten sulkemista mm. niissä rehottavan alaikäisten lasten seksuaalisen hyväksikäytön vuoksi. Järjestöt vaativat arvioiden mukaan 400 000 pakkohoitoon määrätyn vapauttamista ja vapaaehtoisuuteen sekä ihmisoikeuksien kunnioittamiseen perustuvien hoitolaitosten perustamista niiden sijaan. Huomionarvoista tässä on INCB:n puuttuminen: sen politiikka alkaa olla ristiriidassa kaikkien YK:n alaisten järjestöjen ja jopa UNODC:n kanssa.

INCB on yksiselitteisesti huumehaukkojen käsikassara: sen mielestä lääkekannabiksen laillistaminen on suurempi loukkaus kansainvälistä huumevalvontajärjestelmää kohtaan kuin ihmisten teloitukset huumelakien täytäntöönpanossa. Tällainen järjestelmä ei ole enää nykyaikaista ihmisoikeuspolitiikkaa, vaan sadan vuoden takaista imperialistista ja rasistista siirtomaasotaa.

Kansalaisjärjestöt yhä vahvemmin mukana

Kansalaisjärjestöjen osallistuminen YK:n eri toimistojen toimintaan on säädöksin määriteltyä, koska muuten YK olisi tyhjä byrokraattinen kuori. YK:n huumebyrokratiaan on kansalaisjärjestöistä perinteisesti hyväksytty mukaan vain kieltolakia ajavat ja siitä hyötyvät järjestöt. INCB tekee julkisesti yhteistyötä Euroopan kaupunkien huumeiden vastaisen järjestön (ECAD) kanssa mm. järjestämällä yhteisiä konferensseja. ECAD on Tukholmassa päämajaansa pitävä, yksi kansainvälisten huumehaukkojen organisaatio ja INCB on ECAD:lle väylä vaikuttaa YK:n huumepolitiikkaan eikä mikään puolueeton asiantuntijaelin.

Kansalaisjärjestöjä on ollut mukana CND:n kokouksissa jo 1970-luvulta saakka, mutta tämä käytäntö virallistettiin vuonna 1983. Vasta vuodesta 2008 saakka myös huumesotaa arvostelevat sekä huumeiden käyttäjien ja viljelijöiden järjestöt eli politiikan toiminnan kohteet ovat saaneet osallistua kokouksiin kansalaisjärjestöjen komitean, Vienna NGO Committee on Narcotic Drugs, kautta.

Kokouksen viralliset kansalaisjärjestöjen oheistapahtumat

Ruth2Global Commission on Drug Policy järjesti kokouksen alussa maanantaina 12.3. oman tiedotustilaisuutensa, jossa oli mukana entinen Sveitsin presidentti Ruth Dreifuss ja Global Funds on AIDS, TB and Malaria -säätiön toiminnanjohtaja Michel Kazatchkine. Tilaisuuden juontajana toimi IDPC:n edustaja Mike Trace. Global Commissionilla on aivan erilainen poliittinen painoarvo kuin kansalaisjärjestöillä ja se lupaa vaikuttaa aktiivisesti kokouksen osanottajiin.

Tänä vuonna internetin jättiläiset Google ja YouTube ottivat osaa maailmanlaajuisen huumepolitiikan käsittelyyn järjestämällä maailman ensimmäisen maailmanlaajuisen, korkean tason huumepoliittisen keskustelutilaisuuden Versus Debates -keskustelusarjan avauksena. Huumesota on aikamme merkittävin ongelma ja tämä keskustelu alleviivaa sitä, kuinka ongelmaan on herätty jo valtioiden johtohenkilöitä ja yhteiskuntiemme vaikutusvaltaisimpia henkilöitä myöten. 

European Coalition for Just and Effective Drug Policies (ENCOD) organisoi ruohonjuuritason kansalaisjärjestöjen toimintaa kokouksen ympärillä. Kokouksen aikana 9.-16.3 Wienissä on suuri Drug Peace Festival, joka alkoi perjantaina 9.3. tiedotustilaisuudella, jossa oli mukana ENCOD:n jäseniä ympäri Eurooppaa. ENCOD syyttää YK:ta ja sen huumesotaan osallistuvia valtioita paria poikkeusta lukuun ottamatta huumesodan aiheuttamista väkivallasta, murhista ja tartuntatautien levittämisestä.

Yksi Euroopan suurimmista reggaefestivaaleista Rototom SunSplash osallistuu festivaaliin tuomalla soundsysteminsä Wieniin. 

Aktivistijärjestö Narcoleaks on tutkinut maailman kokaiinitakavarikkoja ja esittelee hämmästyttävän analyysin, kuinka USA:n ja YK:n tietojen mukaan kokaiinia takavarikoidaan nykyään enemmän kuin tuotetaan. Tämä uraa uurtava työ valottaa huumesodan perustana olevien takavarikkotietojen manipulointia ja antaa vihjeitä siitä, ettei huumesodan jauhot olekaan niin puhtaita kuin virallisesti väitetään

Count the Costs on Englantilaisen kansalaisjärjestön Transformin yhteistyössä lukuisien muiden kansalaisjärjestöjen kanssa toteuttama hanke, jossa on laskettu huumesodan aiheuttamat haitat. Yksi keskeinen kysymys onkin se, kumpi aiheuttaa enemmän ihmishenkien menetyksiä, huumeet vai huumepolitiikka?

Unkarilainen aktivistijärjestö Hungarian Civil Liberties Union (HCLU) on tuottanut kokousta varten lyhytfilmin huumesodan aiheuttamista ihmisoikeusloukkauksista ja rikoksista. Huumesodan aiheuttamat ihmisoikeusrikokset ovat kasvaneet suunnattomiksi ympäri maailman, yhteensä ne ovat suurin yksittäinen rikos ihmiskuntaa kohtaan, joka peittyy uutisissa ja ihmisten mielessä huumeisiin liittyvän stigman takia ja koska rikokset ovat hajaantuneet kaikkialle. Kaksi miljoonaa ihmistä on tällä hetkellä vankiloissa ympäri maailman huumerikoksista, joista suurin osa heistä on pelkkiä käyttäjiä tai pikkudiilereitä. Aasialaisten vierotuskeskusten ja Latinalaisen Amerikan ylikansoitettujen vankiloiden tuhopoltot ovat vain jäävuoren huippu tästä 50 vuoden aikana kehittyneestä globaalista katastrofista.

Huumesotaa johtavan valtion USA:n presidentti Barack Obama myönsi vaalikampanjansa aikana olleensa yksi kymmenistä miljoonista kannabista käyttäneistä nuorista. Jos hän olisi jäänyt kiinni kannabiksen poltostaan, ei hän kelpaisi edes talkkariksi siihen korkeakouluun, josta hän valmistui.


tiistai 13. maaliskuuta 2012

Kannabiksen päihdekäytön laillistamisesta äänestetään Coloradossa

Coloradon äänestäjät saavat marraskuussa päätettäväkseen laillistetaanko kannabiksen viihdekäyttö heidän osavaltiossaan.

Lakiehdotuksesta, joka laillistaisi pienten kannabismäärien hallussapidon täysi-ikäisille, on tulossa toinen kannabiksen laillisuutta määrittävä äänestys Yhdysvalloissa vuoden lopulla. Coloradon lisäksi Washingtonin osavaltiossa lakialoite sai tuekseen tarpeeksi allekirjoituksia, jotta se hyväksyttiin äänestykseen.

Yksikään osavaltio ei tällä hetkellä salli kannabiksen päihdekäyttöä. Kalifornian äänestäjät jättivät hyväksymättä laillistamista ehdottaneen lakialoitteen vuonna 2010, osittain siksi, että kysymykset aineen tuottamisen ja myynnin säätelystä nousivat huolenaiheeksi.

“Tämä vuosi saattaa muodostua vedenjakajaksi vuosikymmeniä kestäneessä kamppailussa kannabiksen kieltolain lopettamiseksi”, sanoi Art Way, lakialoitetta tukevan Drug Policy Alliancen Coloradon johtaja kannanotossaan. Wayn lausunnon mukaan “Kieltolaki on haitallinen yhteisöidemme terveydelle ja yleiselle turvallisuudelle. Se toimii käyttövoimana massiiviselle, yhä brutaalimmaksi muuttuvalle maanalaiselle taloudelle, tuhlaa miljardeja dollareita vähenevistä lainvalvonnan resursseista ja tekee miljoonista muutoin lainkuuliaisista kansalaisista rikollisia”.

Colorado on Washingtonin kanssa eräs 16 osavaltiosta, joka sallii kannabiksen käytön lääketieteellisiin tarkoituksiin, vaikka liittovaltion laki kieltääkin aineen laittomana huumeena. Yleinen mielipide on jyrkän jakautunut mitä tulee täyden laillistamisen hyötyihin.

Liittovaltion hallinto on iskenyt lääkekannabistoiminnan kimppuun useissa lähinnä läntisissä osavaltioissa, mukaanlukien Colorado ja Washington, suorittaen ratsioita lääkekannabisapteekkeihin ja kasvattamoihin ja uhannut kiinteistöjen omistajia rikossyytteillä. Coloradon osavaltion yleisen syyttäjän John Suthersin puhemies kertoi viraston vastustavan lakiehdotusta laillistamisen puolesta. “Yleinen syyttäjä vastustaa kaikkia aloitteita, jotka helpottavat kannabiksen saatavuutta”, sanoi tiedottaja Mike Saccone.

Coloradon lakialoite sallisi hyväksytyksi tullessaan unssin, noin 30 gramman, kannabiksen hallussapidon ja enintään kuuden kannabiskasvin kasvatuksen, kertoi Mason Tvert, eräs Campaign to Regulate Marijuana Like Alcohol -aloitteen perustajista. Lakialoite myös säätäisi lainsäädännölliset kehykset kannabistuotteiden myynnille ja valmisteverojärjestelmälle, sekä laillistaisi teollisuushampun kasvatuksen. Tvertin mukaan lakialoitteessa säädetään myös, että vuosittain ensimmäiset 40 miljoonaa kannabiksen myynnistä kertynyttä verodollaria ohjataan julkisten koulujen rakentamiseen. Hän ei osannut kuitenkaan arvioida, kuinka paljon verotuloja laki aikaansaisi. 40 miljoonaa ylittävät verovarat menisivät Tvertin mukaan osavaltion yleiseen kassaan.

Coloradon äänestäjät torjuivat pienten kannabismäärien laillistamisen vuonna 2006, mutta Tvertin mukaan uuden lakiehdotuksen verosäännökset ja hampputeollisuuden ja siihen liitoksissa olevan liiketoiminnan potentiaalisesti luomat työpaikat tekevät siitä hyväksyttävämmän äänestäjille. “Nyt on oikea aika”, hän sanoi viitaten viime vuoden joulukuussa toteutettuun mielipidekyselyyn, jonka mukaan 49 prosenttia Coloradon äänestäjistä kannatti laillistamista.

Maanlaajuisesti ennätysmäiset 50 prosenttia amerikkalaisista kannatti kannabiksen käytön laillistamista viime lokakuisessa Gallup-kyselyssä. Vain viisi vuotta aiemmin kannattajia oli 36 prosenttia.

Vuoden 2000 lääkekannabislain johdosta Colorado ylläpitää yli 80 000:n lääkekannabiskortin omaavan potilaan rekisteriä ja lääkärien sekä jakelijoiden toimintaa ohjaavaa säännöstöä. Liittovaltion syyttäjät ovat kuitenkin aloittaneet tammikuussa tehoiskujen sarjan yli kahtakymmentä lääkekannabisapteekkia vastaan. Syynä näiden sijainti alle 300 metrin etäisyydellä kouluista. Omistajille on annettu 45 päivää aikaa lopettaa toimintansa tai heitä uhkaa rikosoikeudelliset rangaistukset.

Lähde: Reuters


maanantai 12. maaliskuuta 2012

Kansalaisaloitteita kannabiksen laillisen aseman muuttamiseksi

Maailmalla voimistuva kannabiksen laillistamisaalto alkaa näkymään myös Suomessa. Täällä tuli 1. maaliskuuta voimaan valtiollinen kansalaisaloite, jollainen on jo käytössä useassa Euroopan maassa. Ensimmäisten joukossa aloitettiin nimienkeruu kannabiksen laillisen aseman muuttamiseksi.

Aloitelogo1logoJulkisuuteen on tullut heti aluksi kaksi aloitetta kannabiksen laillisen aseman muuttamiseksi, joista laillistamiseen kehottava aloite on jo aloittanut nimien keruun. Kansalaisaloitteen alle tarvitaan 50 000 allekirjoitusta puolessa vuodessa eli kansalaisaloitteelle on väkilukuun suhteutettuna pyritty tekemään korkea kynnys päästä eteenpäin.

Verkkokeräyksessä voidaan käyttää joko vireillepanijan itse järjestämää tietojärjestelmää tai oikeusministeriön ylläpitämää maksutonta verkkopalvelua, joka tulee käyttöön loppuvuodesta 2012. Vireillepanijan on hankittava mahdolliselle omalle verkkokeräysjärjestelmälleen Viestintäviraston hyväksyntä. Verkossa tehtävä aloite ja sen kannatusilmoitusten keräys edellyttävät aina niin sanottua vahvaa sähköistä tunnistamista, esimerkiksi pankkitunnusten tai teleoperaattoreiden mobiilitunnusten käyttöä. Kannabisaloitetta puoltavia allekirjoituksia joudutaankin toistaiseksi keräämään käsin paperilappusille.

Turkulainen opiskelija Ville Haikonen käynnisti nimien keruun kannabiksen laillistamiseksi. Aloitteen mukaan "Järjestäytyneen rikollisuuden yksi tulonlähde, mahdollisesti jopa tärkein, on kannabis. Laillistamalla kannabis saadaan järjestäytyneeltä rikollisuudelta tulonlähde pois ja huumekauppiailta "sisäänheittohuume" pois tarjouslistalta. Tämän lisäksi Suomen poliisi voi ohjata resurssejaan vakavampien rikosten selvittämiseen."

Laillistaminen mahdollistaisi sen, että "Laillistettua kannabista voidaan pitää seurannassa ja näin varmistua, ettei lopputuotteessa ole ylimääräisiä terveydelle haitallisia ainesosia. Lisäksi voidaan asettaa rajoituksia THC-pitoisuudelle ja vastaavasti minimivaatimuksia CBD-pitoisuudelle."

Ja lisäksi "Kannabis tulee ottaa verotettavaksi tuotteeksi kahvin, alkoholin ja tupakan tapaan. Veroprosentin tulee olla riittävän korkea kattaakseen kannabiksesta yhteiskunnalle aiheutuvat menot, mutta riittävän matala, jotta myyntihinta pysyy katukauppahintojen alapuolella."

Ville Haikosen lakialoitetteeseen voi tutustua aloitteen Facebook-ryhmässä. Aloitteen tulostettava lomakepohja liitteineen on saatavissa PDF-tiedostoina tai RAR-pakettina.

Kannabiksen depenalisointi

Toinen aloite, joka on Jaakko Mäen käsialaa, tähtää rankaisemisen lopettamiseen ja on uutista kirjoittaessa vielä alkuvaiheissaan.

"Kannabiksen käyttö, sekä sen kasvatus henkilökohtaiseen käyttöön ovat käytännössä uhrittomia rikoksia. Onko meillä oikeasti varaa hampuusien jahtaamiseen?

Kannabiksen käyttö, sekä kasvatus omaan käyttöön ovat käytännössä uhrittomia rikoksia joiden valvomiseen käytetyt voimavarat ovat poliisin muutenkin äärirajoilleen venytettyjen resurssien tuhlaamista.

Jokainen joka kannabiksen käyttäjiä tuntee, tietää kuinka harmiton sakki kyseessä on ja kuinka hirvittävä vääryys on että heidät niputetaan samaan porukkaan kaikenmaailman pilleristien, kriminaalien ja nistien kanssa.

Ehdottaisinkin että kannabiksen käyttö ja kasvatus henkilökohtaiseen käyttöön depenalisoitaisiin. Näin estettäisiin monen nuoren syrjäytyminen turhan rikosrekisterin tai h-merkinnän takia, parannettaisiin hoitoon hakeutuvuutta niiden kohdalla joille hampusta tulee ongelma ja varsinkin huumepoliisin resurssit voitaisiin kohdentaa oikeisiin ongelmakohtiin.

On aika herätä ja tajuta että meitä pilvenpolttelijoita on tässä maassa kymmeniä tuhansia, eikä meistä enää voi tehdä rikollisia ilman syytä tai uhria."


Laillistaisiko Jeesus kannabiksen?

Kuuluisa televisioevankelista ja uskonnollinen julistaja Pat Robertson vaatii Yhdysvaltoja laillistamaan kannabiksen, mutta olisiko Jeesus laillistanut kannabiksen? MSNBC-uutiskanava selvitti tunnettujen teologien kannabiksen käyttöä koskevat näkemykset.

PatrobertsonSuorapuheinen Robertson joutui yhdysvaltalaisen median huomion keskipisteeksi ehdotettuaan The New York Times –lehdessä kannabiksen dekriminalisointia huumesodan epäonnistuttua surkeasti.

MSNBC:n haastattelemat uskonoppineet eivät kuitenkaan ole yksimielisiä siitä, antaako raamattu määräyksiä kannabiksen tai muiden psykoaktiivisten aineiden käytöstä.

"Ei voida osoittaa että tässä tai tässä raamatun luvussa kerrotaan että kannabis pitäisi olla laitonta tai että sen pitäisi olla laillista. Sellaista raamatun kohtaa ei yksinkertaisesti ole", sanoo Thomas Reese, Woodstockin teologisen keskuksen tutkija Georgtownin yliopistosta.

Kannabista käyttävät kristityt viittaavat usein vanhan testamentin ensimmäiseen kirjaan, jota on tulkittu siten, että jumala sallii kasvien, kuten hampun, syömisen:

"Ja Jumala sanoi: "Katso, minä annan teille kaikkinaiset siementä tekevät ruohot, joita kasvaa kaikkialla maan päällä, ja kaikki puut, joissa on siementä tekevä hedelmä; olkoot ne teille ravinnoksi." (Genesis 1:29)

Kristittyjen oikeutta käyttää kannabista on noussut puolustamaan useita nettisivustoja, kuten God Gave Us Cannabis ja Christians for Cannabis.

Todd Johnson, Fullerin teologisen seminaarin professori on eri mieltä. Johnsonin mielestä parhaiten kannabiksen käyttöön soveltuva raamatun kohta löytyy ensimmäisestä korinttilaiskirjeestä, jossa Paavali kuvailee "vääryydentekijöiden" ja paheiden vaikutusta varhaiskirkkoon:

"Ettekö tiedä, että vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö! Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat eivätkä epäjumalien palvelijat, eivät avionrikkojat, eivät miesten kanssa makaavat miehet, eivät varkaat eivätkä ahneet, eivät juomarit, pilkkaajat eivätkä riistäjät." (Ensimmäinen kirje korinttilaisille 6:9-10)

Lopulta Paavali kirjoittaa:

"Ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli? Tämän Hengen on Jumala antanut asumaan teissä. Te ette itse omista itseänne, sillä Jumala on ostanut teidät täydestä hinnasta. Tuottakaa siis ruumiillanne Jumalalle kunniaa!" (Ensimmäinen kirje korinttilaisille 6:19-20)

Johnsonin mielestä Paavali käsittelee moraalia: "Yksi Paavalin huolenaiheista oli humaltuminen ja hän kertoi ihmisen ruumiin olevan pyhän hengen temppeli. Mielestäni kysymys on siitä, teetkö tai käytätkö jotain liiallisesti mikä voi vahingoittaa ruumistasi."

Reesen mielestä teologit voivat tehdä moraalisia kannabiksen käyttöä koskevia päätelmiä ainoastaan perustuen raamatun suhtautumistavasta sen ajan suosituimpaan päihteeseen - alkoholiin:

"Alkoholin käyttö on synti, koska se heikentää ihmisen luonteenpiirteitä ja kykyä tehdä hyvää. Suhtaudumme samalla tavalla huumeisiin. Jos ihminen voi tehdä niiden vaikutuksen alaisena asioita, joita hän ei muuten tekisi, on myös huumeiden käyttöä pidettävä pahana asiana."

Jesushealing2Bostonin yliopiston professori ja kirjan Apples of Apollo: Pagan and Christian Mysteries of the Eycharist, Carl A.P. Ruck, kertoo että raamatullisten hahmojen kannabiksen käytöstä on todisteita. Kannabista käytettiin osana pyhiä suitsukkeita ja voiteluöljyjä (chrism), mutta myös lääkinnällisesti.

Ruck kertoo kannabista viljellyn läpi varhaiskristillisten aikojen ja väittää myös Jeesuksen käyttäneet sitä: "Jeesuksen käyttämä voiteluöljy perustui kannabikseen ja sen käyttö voi selittää hänen hengelliset näyt. Juudeasta ja Egyptistä on löydetty kannabisnäytteitä, jotka viittaavat sen lääkinnälliseen ja uskonnolliseen käyttöön. Apostoli Markus kuvasi Jeesuksen parantaneen ja ajaneen pois demoneja tällaisella voiteluöljyllä, jota oli käytetty jo Mooseksen ajoista lähtien shamanististen leeviläispappien keskuudessa "jumalaisten näkyjen" aiheuttamiseksi. Pappikunnan valitut kastettiin voimakkaaseen kannabisöljyyn."

MSNBC:lle lähettämässään sähköpostissa Ruck kertoo myös viitteistä, joiden mukaan raamatussa kuvaillaan myrkyllisen ja psykoaktiivisen alruunan (mandrake) käyttöä: "Raamatussa väitetään Leean (Jaakobin vaimo) maksaneen Raakelille alruunoilla, jotta Raakel antaisi hänen nukkua yön oman aviomiehensä kanssa, jonka Raakel oli varastanut. Ymmärrettävästi moni oppinut ei halua tunnustaa kasvia alruunaksi."

Raamatussa puhutaan myös "vahvasta viinistä". Antiikin aikana ei kuitenkaan tunnettu tislausmenetelmää, jolla viinin alkoholipitoisuutta olisi voitu nostaa. Viinin vahvuus juontaa siihen lisättyihin narkoottisten aineiden sekoitukseen.

Jotkin kristilliset järjestöt - kuten USA:n presbyteerikirkko, yhdistyneet metodistit ja episkopaalinen kirkko – ovat antaneet lääkekannabista puoltavia lausuntoja. Yksikään niistä ei kuitenkaan tue kannabiksen viihdekäyttöä. Vatikaani on ilmoittanut huumeiden "vahingoittavan vakavasti ihmisen terveyttä ja elämää" ja että "niiden käyttö, lukuun ottamatta lääkinnällistä käyttöä, on vakava rikos."

Reese, kuten Bill Clinton, kertoo ettei hän ole "koskaan hengittänyt kannabista sisään", mutta tukee sen laillistamista: "Katolisessa teologiassa on traditio, jonka mukaan lain tarkoitus ei ole kieltää kaikkia syntejä. Kieltolaki on klassinen esimerkki miten siinä epäonnistutaan. Kannabiskauppaa kontrolloivat järjestäytyneet rikollisjengit, joten olisi parempi laillistaa se ja verottaa sitä kuten tupakkaa."

Teologit ovat samaa mieltä vain seuraavasta: huumeet repivät Amerikan naapurustoja hajalle ja nykyiset ratkaisumallit eivät toimi. Sota huumeita vastaan on hävitty ja kieltolaki luo vain rikollisia.

Lähde: MSNBC 9.3.2012


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...