perjantai 11. toukokuuta 2012

Puolalaisen kannabisaktivistin vapauttamista vaaditaan myös Suomessa

Puolan kannabisliikkeen puheenjohtaja Andrzej Dolecki vangittiin toukokuun 1. päivän aamuna syytettynä 3 kilon kannabiserän ostamisesta, mutta aktivistit ja useat parlamentaarikot pitävät syytettä tekaistuna ja pidätystä täysin poliittisena. Puolan kolmanneksi suurimman puolueen johtaja vertasi Doleckin pidätystä ukrainan entisen pääministerin Julia Timoshenkon poliittiseen ajojahtiin ja vangitsemiseen.

Dolecki2Poliittiseen oppositioon kuuluvien ihmisten seuraaminen, häirintä ja pidätykset ovat Puolassa arkipäivää. Kannabisliikkeen (Wolne Konopie) liittouduttua Puolan kolmanneksi suurimman puolueen, Palikot-liikkeen kanssa, ovat enemmän poliittista vaikutusvaltaa saaneen kannabisliikkeen aktivistit olleet viranomaisten erityisen huomion kohteina.

Poliittisesti aktiivisten henkilöiden pidätykset ennen tärkeitä poliittisia tapahtumia ovat yleinen keino häiritä erilaisten oppositioliikkeiden toimintaa epädemokraattisissa maissa. Puola on kuitenkin EU-jäsenvaltio, jonka tulee taata kansalaisilleen sopimuksien mukaiset ihmisoikeudet.

TuSKY:n aiemmin keväällä haastattelema Dolecki on ollut pidätettynä aiemminkin ja nyt pidätys sattui ennen tulevaa yli 10 000 osallistujaa keräävää hamppumarssia ja pidätyspäivän iltana pidettyä Palikot-puolueen kongressia, johon Dolecki oli kutsuttu kunniavieraaksi. Puolan parlamentin vaalitoimikunnan puheenjohtaja Andrzej Rozenek kommentoi tapausta tuoreeltaan: "Pidätys oli poliittinen – poliisi yrittää ilmiselvästi pelotella kannabisliikkeen aktivisteja". Pidätyshetkellä Doleckin pöydällä näkyvissä ollutta kannabista poliisit eivät olleet vaivautuneet edes takavarikoimaan todistusaineistoksi - tuomio vaikuttaa ennalta määrätty.

Vangitsemisoikeudenkäynnissä Andrzej Dolecki myönsi luonnollisesti ostaneensa joskus kannabista omaa käyttöään varten, mutta kielsi syyllistyneensä suurien määrien ostamiseen. Oikeus päätti vangita kannabisliikkeen puheenjohtajan 3 kuukaudeksi odottamaan tulevaa oikeudenkäyntiä samalla kun se päästi molemmat ilmiantajat vapaaksi.

Janusz Palikot B496abbe0a477a9379421ac0578ac1ad0298de50Puolan alahuoneessa 40 paikkaa pitävän puolueen puheenjohtaja Janusz Palikot kutsui blogikirjoituksessaan Doleckia "Puolan Timoshenkoksi" ja kirjoitti Doleckin joutuneen Puolan oikeistohallituksen poliittiseksi vangiksi.

Myös Puolan presidenttinä vuosina 1995-2005 toiminut Aleksander Kwasniewski vetosi torstaina Puolan hallitukseen, jotta se lopettaisi huumeiden käyttöön liittyvät vangitsemiset.

Helsingin hamppumarssilla 5.5. kerättiin lyhyessä ajassa 114 nimeä vetoomukseen, jossa vaaditaan Andrzej Doleckin vapauttamista. Vetoomus lähetettiin 10.5. torstaina Puolan Suomen suurlähettiläälle, Janusz Niesytolle.  Suurlähettiläälle lähetetyn vetoomuksen saateteksti on luettavissa alta ja alkuperäisen adressipohjan voit avata tästä.

Mikäli haluat toimia Doleckin vapauttamiseksi voit vedota sähköpostitse Puolan suurlähetystöön.

 


Petition for the release of Andrzej Dolecki

We the undersigned, appeal to Polish government to release Andrzej Dolecki who was imprisoned on political grounds.

Free Hemp Movement (Wolne Konopie) has gained extensive popularity after it allied in 2010 with Poland's third largest party. In Warsaw, Free Hemp Movement's demonstrations have gathered over 10 000 participators during past years. After the Free Hemp Movement has gained political influence and media visibility Polish police has started systematically harassing activists of the said movement: tracking, eavesdropping and arrests of activists on grounds of phony evidence before important political events are mundane in this member state of European Union.

Andrzej Dolecki was arrested on 1st of May before upcoming cannabis demonstration. Dolecki was imprisoned for three months to wait for the trial, where he is to be prosecuted for large scale cannabis trafficking. When arresting Dolecki, police did not care to confiscate the small amount of cannabis visible on his table for evidence, because they did not need to do that – the arrest was purely a predetermined political act.

Imprisonment of Andrzej Dolecki and harassment of Polish cannabis activists questions Poland's commitment to comply with the requirements of European Union in relation to fundamental rights of the citizens. We the undersigned appeal to Polish government to order a reinvestigation of these criminal charges and reassessment of the decision to imprison Andrzej Dolecki.


TNV 24 -kanavan uutinen Doleckin vangitsemisesta:


Palikot-puolueen tiedotustilaisuus Doleckin vangitsemisesta:

Lähde: Warszawa Gazeta 8.5.2012


torstai 10. toukokuuta 2012

RKP:n nuorisojärjestö kannattaa lääkekannabiksen laillistamista

Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen nuorisojärjestö Svensk Ungdom (SU) lakkauttaisi lääkekannabiksen myyntikiellon. Uudenmaan nuorisojärjestön tekemä aloitte hyväksyttiin SU:n viikonloppuna pitämässä liittokokouksessa. Aiheesta on järjestön keskuudessa keskusteltu jo vuosia ja samankaltainen aloite äänestettiin nurin vuoden 2011 kokouksessa.

Bedrocan2"Emme usko kannabiksen käytön yleistyvän lääkekannabiksen laillistamisen takia, koska jo nyt on niin helppo hankkia kannabista. Jo nyt on lääkekäytössä vahvoja huumeita, kuten amfetamiinia ja opiaatteja. Kunhan meillä on asiantuntijoita arvioimassa hyötyjä sekä haittoja ja käytetään oikeita annoksia, niin emme usko asiasta koituvan ongelmia. Tämä on esimerkki siitä, että olemme todellakin liberaaleja ja osaamme keskustella kaikista asioista. Emme kannata kannabiksen yleistä laillistamista, vaan ainoastaan lääkekäyttöä", selitti SU:n Uudenmaan piirin puheenjohtaja Valter Huldén.

Mutta edes RKP:n nuorisojärjestö ei ole suomalaisen neuvostokulttuurin ulkopuolella: aihe on niin arka myös heidän keskuudessa, ettei aloitteen tekijä pysty tulemaan julkisuuteen omalla nimellään!

Liiton johto painottaa kannanotossaan, että liiton jäsenien pitää olla tietoisia siitä, että kannanotto voi aiheuttaa kielteistä julkisuutta, mutta silti kannanoton hyväksymiselle on hyvät syyt.

"Liiton päämäärä on antaa aiheelle niin paljon näkyvyyttä kuin mahdollista ja luoda poliittista painetta", kertoi aikaisempi liiton puheenjohtaja Fredrika Åkerö.

Ruotsissa on voitu määrätä kannabista lääkkeeksi joulukuun alusta saakka. Ruotsin lääkevirasto hyväksyi kannabissuusuihke Sativexin MS-taudin oireiden hoitoon.

Suomessa lääkekannabis tuli lailliseksi vuonna 2006, mutta sitä saa käyttää vain lääkelaitoksen Fimean myöntämällä erikoisluvalla. Suomessa lääkekannabista saa noin 40 henkilöä.

Laillistaminen tulee ajankohtaiseksi nyt myös Suomessa GW Pharmaceuticalsin haettua myyntilupaa Sativexille. Fimean johtaja Erkki Palva sanoi maaliskuussa, että luvan kohtalo ratkeaa lähikuukausina.

Sativexille vihreää valoa

MS-potilas blogisivustolla uutisoidaan, että Sativex on tulossa myyntiin kymmenessä valtiossa EU:ssa Suomi mukaan luettuna vuoden 2012 loppuun mennessä. Tähän mennessä Suomessa on myönnetty lupia Bedrocan-tuotenimellä myytävälle kannabislääkkeelle ja sen eri vahvuisille versioille: Bedicalle, Bediolille ja Bedrobinolille.

Lähde: Hufvudstadsbladet 4.5.2012


Obama: tämä kiikastaa huumepolitiikassa

USA:n presidentinvaalit pidetään tämän vuoden marraskuussa. Republikaanisen puolueen kandidaatiksi valikoitui mormoni Mitt Romney, jonka kanta kannabikseen on tullut hyvin selväksi: laillistaminen tai edes politiikan liberalisointi ei kuulu hänen vaaliohjelmaansa. Vaaleihin valmistautuva Barack Obama antoi haastattelun Rolling Stone -lehdelle, missä hän selitti vaalikampanjansa aikana antamiensa lupausten rikkomista.

Barack Obama Rolling Stone Ap120424052591 Fullwidth 620x350Kysymys:

"Saanen kysyä teiltä huumesodasta. Vannoitte vuonna 2008 vaalikampanjanne aikana, ettette käytä "oikeusministeriön resursseja osavaltioiden hyväksymien lääkekannabislakien heikentämiseen". Julkaisimme juuri äskettäin jutun, joka osoittaa hallintonne tekevän enemmän ratsioita lääkekannabista vastaan kuin Bushin hallinto. Mikä tässä kiikastaa?"

Obama:

"Tästä kiikastaa: Tarkoitin oikeasti sitä, että me emme priorisoi lääkekannabista käyttävien ihmisten syyttämistä. En ole missään vaiheessa sitoutunut siihen, että me antaisimme avoimen valtakirjan marihuanan suurtuottajille ja myyjille - ja syynä tähän on se, että se on vastoin liittovaltion lakia. En pysty kumoamaan liittovaltion lainsäädäntöä. En voi mennä sanomaan oikeusministerille, että unohtakaa koko liittovaltion lakikirja. Voin sanoa, että käyttäkää syyttämättä jättämistä ja priorisoikaa resurssinne niin, että jahtaatte sellaisia asioita, jotka oikeasti aiheuttavat vahinkoa ihmisille. Tämän takia lääkekannabiksen käyttäjiä vastaan ei ole nostettu syytteitä."

"Ainoa jännite on syntynyt - ja tätä on mielestäni liioiteltu - siitä, että suuren mittakaavan kaupalliset kasvatusoperaatiot lääkekannabiksen käyttäjiä varten ovat myyneet myös viihdekäyttäjille. Tällaisessa tilanteessa oikeusministeriö joutuu vaikeaan välikäteen jos sanon heille, että tämä on vastoin lakeja, mutta teidän pitää nyt kääntää poskea. Tällaista en aio tehdä. Mielestäni olisi tärkeää ja hyödyllistä käydä laajempi huumepoliittinen keskustelu. Kuluneen kolmen vuoden aikana olemme muuttaneet eriarvoisen tuomitsemisen kokaiinista ja crackista. Olemme tuoneet keskusteluun sen, kuinka pitäisi keskittyä hoitoon, ottaa kansanterveydellinen näkökulma huumeisiin ja vähentää kohtuutonta rikoslain painotusta tämän ongelman hoitamisessa. Mielestäni tämä on se keskustelu, mitä meidän pitäisi käydä."

Obaman vastauksessa on vahvaa kiertelyn makua, koska kannabiksen käyttö on USA:ssa, kuten kautta maailman, merkittävin osa laittomien huumeiden käyttöä. Vaalikampanjassaan hän esitti selvän lupauksen siirtää kriminaalipolitiikan painopistettä pois kannabiksen ja varsinkin lääkekannabiksen jakelun kriminaalivalvonnasta.

Varsinkin lääkekannabiksen hyväksyneiden osavaltioiden viranomaiset uskoivat näin tapahtuvan. Viiden osavaltion lainsäätäjät kirjoittivat äskettäin yhteisen vetoomuksen asiasta pyytäen Obaman hallintoa jättämään ainakin lääkekannabiksen valvonta heidän kontolleen - kuten hän lupasi!

Valkoisen talon uusi 21. vuosisadan huumepolitiikka

Obama Budget Before1 300x262Obaman uuden vaalikampanjan vauhdittamiseksi on USA:n liittovaltion kansallinen huumestrategia vuodelle 2012 kirjoitettu siihen muotoon, kuin Obaman hallinto olisi tehnyt jotakin ratkaisevaa.

Siinä todetaan Obaman hallinnon hylänneen vääristävä kahtiajako huumesodan ja laillistamisen välillä. Yhdysvaltojen uusi 21. vuosisadan huumepolitiikka lähtee siitä, että "tiede on osoittanut, ettei huumeriippuvuus ole moraalin heikkoutta, vaan aivosairaus, jota voidaan ehkäistä ja hoitaa".

Tämän korostamiseksi strategiapaperiin on liitetty kaavio, joka osoittaa hoidon ja ehkäisyn saavan vihdoin viimein karvan verran enemmän rahaa kuin kriminaalivalvonta. Tämä on kuitenkin saatu aikaan jakamalla määrärahat neljään eri alaryhmään.

Oikealla virallinen kaavio menoista, mikä näyttää siltä kuin ehkäisy ja hoito olisivat saamassa hieman enemmän rahaa kuin kriminaalivalvonta.

Obama Budget After 300x262Vasemmalla olevassa kaaviossa budjetti on korjattu todelliseen asuunsa, jossa epämääräiset "interdiction" ja "international programs" ovat laitettu yhteen kriminaalivalvonnan kanssa.

On myönteistä, että Obaman hallinto virallisesti myöntää huumepolitiikan vinoutumat, mutta strategiapaperissa esitetty resurssien jako on lähinnä harhauttava manipulaatio.

Ensimmäisen kerran huumesodan aikana USA:n liittovaltio myöntää huumeriippuvuuden olevan sairaus, johon tarvitaan hoitoa. Valkoisen talon huumetsaari Kerlikowske kertasi tämän vielä omassa tiedotustilaisuudessaan:

"Sellaiset vanhanaikaiset poliitikan muodot, kuten väkivallattomien huumeiden käyttäjien joukkopidätykset ovat menneisyyden reliikkejä, joilla on sivuutettu tarve tasapainoiseen kansanterveyttä ja turvallisuutta korostavaan politiikkaan. Uuden strategiamme tarjoamat politiikan vaihtoehdot korostavat sellaisia uudistuksia, jotka perustuvat niihin todettuihin tosiseikkoihin, että huumeriippuvuus on sairaus, jota voidaan ehkäistä ja hoitaa. Emmekä me pääse eroon huumeongelmastamme pelkästään pidättämällä kaikki mahdolliset ihmiset."

USA:ssa huumepolitiikkaan käytettävät rahat ovat kuitenkin julkista tietoa verrattuna Suomen huumepolitiikkaan, johon käytettäviä rahoja ei edelleenkään julkisteta läpinäkyvästi, vaan huumepolitiikkaa pidetään pystyssä epädemokraattisella mielipidesensuurilla.

Jimmy Kimmel vastaan Obaman kannabispolitiikka: kenenkään presidentin vaalikampanjan illallisilla ei ole naureskeltu näin leppoisasti marihuanalle:

Kerlikowske yrittää selittää osavaltioiden ja paikallisviranomaisten olevan kannabispidätysten takana, vaikka DEA on näkyvästi ratsannut kannabisapteekkeja ja lääkekannabiskasvattamoja eli käytännössä käynyt kannabispotilaiden kimppuun:

Lähde: Rolling Stone 25.4.2012 ja USA:n uusi huumestrategia


Montel Williams lähtee lääkemarihuanabisnekseen Washington DC:ssä

Yhdysvalloissa tunnettu TV-juontaja Montel Williams aloittaa uran lääkemarihuanan kasvattajana. Hänellä diagnosoitiin MS-tauti muutama vuosi sitten ja hänestä on tullut myös tunnettu lääkekannabisaktivisti. Williams on ollut jo mukana Abatin-nimisessä kannabisapteekissa Sacramentossa, mutta varsinainen uutinen on se, että hänen uusi kannabisapteekkinsa avataan USA:n pääkaupungissa Washington DC:ssa.

MontelMaan pääkaupunki on poikkeus kaikista maan osavaltioista. Siellä lääkekannabis sai taakseen äänestäjien enemmistön jo vuonna 1998, mutta poikkeuksena muista osavaltioista USA:n kongressi pystyi estämään paikallishallintoa panemasta lakia täytäntöön aina tähän vuoteen saakka.

Kongressi perui kieltonsa vuonna 2009 ja vuonna 2010 paikallishallinto yksimielisesti hyväksyi lääkekannabislait sallien potilaiden käyttää kannabista lääkärin hyväksymänä. Laki sallii kymmenen kasvattamon ja kahdeksan kannabisapteekin perustamisen alueelle ja niiden sijainti sekä omistajat saatiin ratkaistua vuoden 2012 alussa.

Yhdysvaltojen pääkaupungin paikallishallinnon ratkaisu myöntää lääkekannabiksen kasvatuslupa Montellille ja muille yrittäjille voi raivostuttaa Obaman hallinnon. Potilaiden edustajat ovat puolestaan huolissaan siitä, että Washington DC:n hyväksymä laki ei salli potilaiden itse kasvattaa kannabistaan. Lain mukaan potilas ei myöskään saa ostaa kannabista muualta kuin hyväksytyistä kannabisapteekeista. Niinpä potilaat voivat jäädä ilman tarvitsemaansa lääkettä jos Obaman hallinto päättää alkaa ratsailemaan DC:n kannabisapteekkeja ja kasvattamoja. Kadulta kannabista ostaessaan potilaat voivat joutua pidätetyiksi, syytetyksi ja vankilaan.

Drug Policy Alliancen edustaja Bill Piper: "Kun ottaa huomioon Obaman hallinnon käymän sodan kannabisapteekkeja vastaan on edesvastuutonta, että DC:n hallinto ei salli potilaiden kasvattavaa itse lääkettään - ja kertakaikkisen julmaa jättää heidät vankilatuomion armoille, jos he joutuvat hankkimaan lääkkeensä mistä sattuvat saamaan. DC:n hallinnon tulisi säätää hätätilalainsäädäntöä sen varalle, että liittovaltio alkaa sulkemaan kannabisapteekkeja."

"Pormestarin ja kaupunginvaltuuston tulisi puolustaa DC:n lääkekannabisohjelmaa, vaikka Obaman hallinto on julistanut metsästyskauden alkaneeksi lääkekannabispotilaita ja kannabiksen tuottajia vastaan. Lääkekannabista kasvaa pian vain parin korttelin päässä Valkoisesta talosta ja kongressista. Myötätuntoisten kannabispolitiikan vastustajien pitäisi ymmärtää, että heidät tullaan laskemaan häviäjien joukkoon historiaa kirjoitettaessa."

Lähde: Celebstoner 27.4.2012 ja Drug Policy Alliance 30.3.2012


maanantai 7. toukokuuta 2012

Lobbari haluaa sinut vankilaan

Huumesotateollisuutta rahoittava liittovaltion hunajapurkki olisi sulkeutunut jos Kalifornian lakialoite kannabiksen laillistamiseksi olisi hyväksytty vuonna 2010. Siksi kieltolaista hyötyvät eturyhmät käyttivät miljoonia tämän aloitteen kaatamiseksi. Likaisen työn tekivät ammattilobbarit, jotka ansaitsivat siitä reilusti rahaa.

Poliisit, sheriffit, syyttäjät, tuomarit ja vanginvartijat väittävät, etteivät he säädä lakeja, vaan ainoastaan toteuttavat niitä. 29bccamp ArticlelargeJohn Lovell kuitenkin tekee paljon rahaa varmistamalla sen, etteivät kansalaiset saa polttaa kannabista rauhassa, eivätkä potilaat halpaa ja toimivaa lääkettä. Tämä on Lovellin duuni. Hän edustaa Sacramenton poliisiliittoa ja on yksi päävaikuttajista siihen, ettei liittovaltion rahahanoja suljeta.

Huumesota on ehkä joskus ollut suosittu, mutta ei enää. Mielipidemittausten tulokset ovat olleet selviä ja mikä tärkeintä viimeiset kolme presidenttiä ovat itsekin käyttäneet laittomia huumeita. Joten miksi USA:ssa edelleen pannaan sadointuhansin ihmisiä häkkiin kannabiksen käytöstä? Syitä on varmaan lukuisia, mutta merkittävin on politiikassa pyörivä raha. Korruptio - tai miksi sitä kukin haluaa kutsua - on päätekijä sille, ettet voi sihauttaa sätkää rikkomatta lakia, vaikka toisaalta pillereitä ja viinaa saa kaataa huoletta kitaansa.

Yksi kannabiksen laittomana pitämistä haluava ryhmä on poliisiliitot, jotka haluavat yhä enemmän jäsenmaksuja maksavia jäseniä. Yksi pääasiallisista poliisitoimintaa rahoittavista lähteistä ovat liittovaltion jakamat määrärahat laittomien huumeiden käytöstä rankaisemiseen, joista maksetaan ylityöt, lisämiehistön palkat sekä välineet. Lovellin työ on pitää huolta näiden määrärahojen myöntämisestä. Hänen työhön kuuluu myös niiden demokraattisten vaikutusmahdollisuuksien torjuminen, jotka voisivat johtaa laillistamiseen.

Vuonna 2010 Kaliforniassa äänestettiin kansalaisaloitteesta Prop 19 kannabiksen laillistamiseksi ja verottamiseksi. Se sai hyvin paljon ääniä, mutta ei tarpeeksi.

Kannabiksen laillistamisen vastustajat kustansivat mainoksia, järjestivät mielenosoituksia ja levittivät salaliittoteorioita George Soroksesta hämmentääkseen äänestäjiä.

Kalifornian poliisipäällystön liitto (CPCA) maksoi Lovellille liki 400 000 dollaria lakialoitteen kaatamisesta ja tutkimusten mukaan hän oli yksi eniten rahaa ansainnut lobbari, jonka tehtävänä oli lakialoitteen kaataminen. Hänen avullaan CPCA saa edelleen miljoonia dollareita liittovaltion huumesotabudjetista, joka on yksi merkittävimmistä poliisijoukkojen rahoittajista.

Obaman hallinnon säädettyä vuonna 2009 lain American Recovery and Reinvestment Act, Lovell tiedotti poliisiliittoja "tärkeistä mahdollisuuksista" hankkia lisää liittovaltion rahaa. Näitä mahdollisuuksia olivat mm. 2,2 miljoonaa dollaria "marihuanan tukahduttamisohjelman" ja 7,5 miljoonaa dollaria "kampanjan marihuanan viljelyä vastaan" toteuttamisesta.

Jos Prop 19 olisi hyväksytty, olisivat nämä liittovaltion rahavirrat kuivuneet nopeasti ja Kalifornian poliisivoimien olisi pitänyt alkaa etsimään vaihtoehtoisia rahoituskanavia. Mm. "Pohjois-Kalifornian marihuanankitkemisjoukko", johon kuuluu poliiseja useista paikallisosastoista, ei olisi saanut vuosittaista 550 000 dollarin määrärahaansa.

Jälleen työpaikan turvaaminen ja ahneus jyräsi kansanvallan. CPCA:n huolet liittovaltion miljoonien menettämisestä ovat näköjään tärkeämpiä kuin Kalifornian talouden saaminen nousuun laillistamalla luonnontuote, jonka kasvatus tuottaisi miljoonia ja joka on paljon turvallisempi kuin alkoholi.

Huumesodalla rikastuvat teollisuudenalat

Vuonna 2011 USA:ssa pidätettiin 850 000 ihmistä marihuanaan liittyvien rikosten takia. Kansan, lääketieteen edustajien ja ihmisoikeusasiantuntijoiden mielipiteestä huolimatta politiikka ei näytä muuttuvan.

Vuonna 2011 USA:n ulkoministeri Hillary Clinton sanoi haastattelussa, ettei "laillistaminen toimi, koska alalla liikkuu liian paljon rahaa". Clinton viittasi tällä huumekartelleihin, mutta sama pätee niihin teollisuudenaloihin, jotka hyötyvät huumesodasta tai joiden olemassaolo on siitä riippuvainen.

Siksi on tärkeää tuoda esille ne omia etujaan ajavat ryhmät, jotka käyttävät paljon rahaa pitääkseen nuo vahingolliset lait voimassa: poliisi, huumetestiteollisuus, lääketeollisuus, alkoholiteollisuus, yksityinen vankilateollisuus ja vanginvartijoiden liitot.

Poliisijärjestöt

USA:n poliisilaitokset ovat tulleet riippuvaisiksi liittovaltion huumeiden vastaisista määrärahoista pitääkseen taloutensa pystyssä. Vuonna 2010 Kalifornian poliisiliittojen lobbarit yhdistivät voimansa kannabiksen laillistamista vaatineen lakialoitteen kumoamiseksi. Muualla maassa on paljastunut, että poliisiliittojen lobbarit yrittävät saada kannabisrikosten rangaistuksia yhä ankarammiksi.

Huumetestiteollisuus

Drug Test WelfareObaman hallinnon uuden huumestrategian keskeinen kohta on huumevapaiden työpaikkojen ohjelma, jota raportti hehkuttaa "työvoimaa, työnantajia, perheitä ja yleensä yhteisöjä hyödyttävänä". Raportissa painotetaan myös hallituksen sitoutumista sylkitestien tutkimuksen rahoittamiseen, joita voidaan alkaa soveltaa virtsatestien rinnalla. Kokonainen testiteollisuus on toteuttamassa näitä tavoitteita ja haluaa myös laajentaa niitä. Yksi alan yritysryhmä Drugs of Abuse Testing Coalition käytti vuosina 2011 - 2012 90 000 dollaria oman aloitteensa Medicare reimbursement codes and payment rates for qualitative drug screen testing lobbaamiseen. Toinen ryhmä Drug & Alcohol Testing Industry Association on rahoittanut vuodesta 1999 saakka lobbausryhmää Washington Policy Association 10 000 dollarilla vuodessa. Besinger, DuPont & Associates on entisen NIDA:n johtajan ja entisen valkoisen talon huumetsaarin Robert DuPontin perustama huumetestiyhtiö. Nämä ryhmät ovat yhdessä onnistuneet saamaan läpi huumetestilakeja ja -säädöksiä kautta USA:n ja he olivat vuonna 2008 säädetyn Drug Testing Integrity Act -lain takana. Tällä lailla kriminalisoitiin "puhdistusaineiden" myynti, ostaminen, valmistaminen ja mainostaminen huumetestien kiertämiseksi. Uusi liittovaltion laki, joka sallii osavaltioiden testata yhteiskunnan tukia anovat, on osoittautumassa jälleen yhdeksi kultakaivokseksi näille yrityksille. Florida on käyttänyt jo yli 100 000 dollaria yhteiskunnan tukien hakijoiden huumetesteihin.

Alkoholiteollisuus

Kannabiksen laillistamista puolustavat vetoavat siihen, että kannabis on haitattomampaa kuin alkoholi ainakin siinä suhteessa, ettei kukaan ole koskaan kuollut kannabiksen yliannokseen. Alkoholiteollisuus on jo vuosikymmeniä ollut mukana tukahduttamassa huumepolitiikan uudistusta. 1990-luvun alussa NORML paljasti Partnership for a Drug-Free America -järjestön saavan suuria lahjoituksia mm. Jim Beam ja Anheuser Busch yhtiöiltä. Tämän paljastuksen jälkeen alkoholiyhtiöt ovat tulleet varovaisemmiksi laillistamisen vastustamisessa. Mutta vuonna 2010 California Beer and Beverage Distributors eli alkoholin jakeluyhtiöiden järjestö lahjoitti 10 000 dollaria Kalifornian kannabiksen laillistamisaloitteen vastustamiseen.

Lääketeollisuus

Aivan kuten edellä mainittu teollisuudenala, on myös lääketeollisuuden etuna pitää halpa vaihtoehto nykylääkkeille poissa markkinoilta. Poliisiliittojen jälkeen lääketeollisuus on toiseksi suurin kannabislakien lieventämistä vastustava ryhmä, koska kannabis voi korvata kaikki lääkkeet "Advilista Vicodiniin".

Yksityinen vankilateollisuus

USA:n suurin yksityinen vankilayhtiö Corrections Corp. of America (CCA) on 20 vuoden aikana lahjoittanut 4,5 miljoonaa dollaria poliittisiin kampanjoihin ja 18 miljoonaa dollaria lobbaamiseen. CCA ja sen kumppanit ovat korviaan myöten mukana huumesodan rahankulutuksessa. Ne tekevät rahaa lusittamalla katutason huumeiden käyttäjiä ja pyörittämällä vankiloiden sisäisiä vieroitusohjelmia. CCA myös kouluttaa huumekoiria. Vuonna 2010 CCA:n budjetti oli 1,67 miljardia dollaria. Floridalainen GEO Groupin budjetti oli samana vuonna 1,27 miljardia dollaria ja se on vuodesta 1999 lähtien lahjoittanut 4 miljoonaa dollaria kampanjoihin ja 2,2 miljoonaa dollaria lobbaamiseen.

Private Prisons For ProfitVankilateollisuuden riippuvuus huumesodasta tulee selvästi esille CCA:n vuoden 2010 raportista osakkeenomistajille: "Tilojemme ja palveluksiemme tarpeeseen saattaa vaikuttaa kielteisesti lain täytäntöönpanon höllentäminen, tuomitsemisen ja ehdonalaissäädösten tai rangaistusmääräysten lieventäminen tai tiettyjen tällä hetkellä rikoslaissa säädettyjen tekojen dekriminalisointi. Esimerkiksi kaikki muutokset huumeiden, valvottujen aineiden tai laittomien siirtolaisten käsittelyssä vaikuttavat pidätettyjen, tuomittujen ja vankilaan tuomittujen määrään, mikä voi vähentää heitä varten rakennettujen vankilatilojen käyttöastetta. Useilla alueilla on noussut lakialoitteita, jotka voisivat alentaa joidenkin väkivallattomien rikosten minimirangaistuksia, mikä oikeuttaisi yhä useampien vankien vapauttamisen hyvän käytöksen perusteella. Lisäksi on esitetty erilaisia vankeuden vaihtoehtoja, joiden mukaan muuten vankilaan joutuva henkilö voitaisiin asettaa ehdonalaiseen sähköisesti valvottuna. Samoin rikosten sekä niiden ehkäisyyn ja lain täytäntöönpanemiseen osoitettujen resurssien väheneminen saattaa johtaa pidätysten, tuomioiden ja vangitsemisen vähenemiseen."

Justice Policy Institute'n raportin mukaan yksityisen vankilateollisuuden lobbarit ovat ajaneet läpi ns. three strikes ja truth-in-sentencing -lait kautta maan. Molemmat lakimallit ovat vaikuttaneet haitallisesti nimenomaan huumeiden käyttäjien asemaan.

Huumevieroitusteollisuus

Huumevieroitusteollisuus on kasvanut suunnattomasti sen jälkeen kun Bill Wilson kehitti 12 askeleen ohjelman 1930-luvulla. Siitä on kasvanut suuri ja ahne teollisuus, jolla on vaikuttava budjetti lobbaamista varten ja peitelty etu harjoittaa paternalistista kansanterveyspolitiikkaa. Tällä teollisuudella on kaksi suurta poliittista etua ajettavanaan: se haluaa hallituksen ohjaavan käyttäjät - sekä riippuvaiset että viihdekäyttäjät - vieroitushoitolaitoksiinsa vankilan sijaan ja se haluaa hallituksen vaativan vakuutusyhtiöt korvaamaan riippuvuushoidon, kuten se korvaa muita sairauksia. Tämä ei ole osoitus siitä, etteikö huumevieroitusteollisuudella olisi vapaaehtoisia asiakkaita, vaan se haluaa hallituksen julistavan huumeiden käytön sairaudeksi, pakottavan jokaisen käyttäjän hakeutumaan erikoislääkärin määräämään hoitoon ja kolmannen osapuolen maksamaan tästä. Vuodesta 1989 riippuvuushoitopalveluita tarjoavat ryhmät ja yksittäiset yhtiöt ovat lahjoittaneet yhteensä liki 900 000 dollaria poliittisiin kampanjoihin ja käyttäneet liki 5 miljoonaa dollaria sen lobbaamiseen, että he saavat suoraa ja epäsuoraa yhteiskunnan rahoitusta vieroituspalveluille. Suurin vieroitusalan toimija on Phoenix House, jonka kuusi heroinistia aloitti vuonna 1967 New Yorkissa. Tällä hetkellä yhtiöllä on 150 vieroitusohjelmaa 10:ssä osavaltiossa. Suurin osa sen 100 miljoonan dollarin vuosibudjetista tulee hallituksen sopimuksista sekä korvamerkityistä määrärahoista. Vuosina 2002 - 2011 Phoenix House käytti 1,28 miljoonaa dollaria lobbaamiseen. Se kannattaa myös Obaman hallinnon uusinta aloitetta käyttää yhä enemmän rahaa kiistanalaisiin huumeoikeuksiin ja muihin projekteihin, jotka ohjaavat käyttäjiä huumevieroitukseen.

The National Association of Alcoholism and Drug Abuse Counselors (NAADAC), joka mainostaa itseään "valtakunnan suurimpana riippuvuusammattilaisten liittona", on käyttänyt vuodesta 1995 134 000 dollaria kampanjoihin ja 338 000 dollaria lobbaamiseen. Eniten heidän tukeaan on saanut republikaanien Jim Ramstad, joka sai NAADAC:lta 12 000 dollaria vaalikampanjaansa. Ramstad on vaikuttanut vieroitusbisneksen kannalta tärkeissä asemissa ja hänen huhuttiin olevan ehdolla Obaman huumetsaariksi. Hän on korvamerkinnyt määrärahoja mm. 250 000 dollaria kristilliselle vieroitusohjelmalle Minnesotassa, jonka tunnuslause on "Riippuvuus on synti eikä sairaus".

Lähde: Reason 22.5.2012, NORML 8.3.2012, Republic Report 20.4.2012 ja Natural News 18.4.2012


Maailmanlaajuinen marihuanamarssi 2012

Ennakkoilmoittautumisten perusteella 166 kaupunkia ympäri maailman osallistui lauantaina 5.5. pidettyyn maailmanlaajuiseen eli globaaliin marihuanamarssiin (MMM/GMM). Suomessa hamppumarssina tunnettu mielenosoitus järjestettiin tänä vuonna Helsingissä ja Pietarsaaressa. Helsingin mielenosoitukseen osallistui arviolta 300 ja Pietarsaaren mielenosoitukseen 10 ihmistä.

 

Marssi2012Kannabiksen laillistamiseksi on järjestetty mielenosoituksia ja muita tempauksia aina 1960-luvulta saakka. Nykyisen toukokuun ensimmäisenä lauantaina pidettävän tempauksen aloitti legendaarinen kannabisaktivisti Dana Beal vuonna 1999 ja siihen on tähän mennessä osallistunut yli 700 kaupunkia 64:stä maasta Aasiassa, Afrikassa, Pohjois- ja Etelä-Amerikassa, Australiassa, Euroopassa ja Uudessa Seelannissa. GMM on nimensä mukaisesti globaali tapahtuma.

 

Vuosien mittaan Dana Beal ja muut aktivistit kuten Marc Emery Kanadasta ovat lähettäneet tuhansia mielenosoitusjulisteita ympäri maailman, joita voi käydä katsomassa Emeryn Cannabis Culture -lehden arkistossa. GMM:n historia löytyy Wikipediasta.

 

Kannabiksen laillistamiseksi järjestettäviä tapahtumia ja tempauksia järjestetään GMM:n lisäksi muinakin ajankohtina otsikoilla Worldwide Marijuana March, Million Marijuana March, World Cannabis Day, Cannabis Liberation Day, Global Space Odyssey, Ganja Day, J Day, Million Blunts March jne.



Katso tästä BBC:n kokoama kuvasarja mielenosoituksista

Costa Ricassa järjestäjät peruivat marssin väkivallan uhan takia

 

Latinalaisen Amerikan maissa on järjestetty isoja mielenosoituksia kannabiksen laillistamiseksi, mutta Costa Rican kannabismarssin järjestänyt Cannmbio-ryhmä peruutti mielenosoituksen aivan viime hetkellä kun paljastui, että mielenosoittajien sekaan aikoi soluttautua henkilöitä, jotka suunnittelivat sabotoivansa tapahtumaa väkivallalla.

 

Järjestäjät olivat organisoineet tapahtumaansa Facebook-ryhmänä, johon on liittynyt jo yli 12 000 ihmistä. Ryhmän johtaja Diego Grosscors kertoi:

 

"Päätimme peruuttaa mielenosoituksen turvataksemme kannattajiemme koskemattomuuden. Olemme pasifisteja emmekä halua saada turpaamme emmekä lietsoa väkivaltaa."

 

Ryhmä aikookin järjestäytyä demokraattiseksi painostusryhmäksi ja Diego Grosscors aikoo ottaa yhteyttä Costa Rican presidenttiin Laura Chinchillaan keskustellakseen kannabiksen laillistamisesta.

 

"Me vaadimme kunnioitusta oikeudellemme tehdä tietoinen valinta käyttää kannabista ja me haluamme muuttaa nykyistä huumelainsäädäntöä, mikä on epäonnistunut. Haluamme keskustella kielteisten vaikutusten vähentämisestä ja tarjota sellaisia yhteiskuntaan sopeuttamisohjelmia, jotka toimivat ja täyttävät tarkoituksensa."

 

Alla videoita Helsingin mielenosoituksesta. Videot eivät ole TuSKY:n kuvaamia.




perjantai 4. toukokuuta 2012

Kannanotto: Muutosta tarvitaan


Muutosta tarvitaan


Suomessa mm. sisä- ja oikeusministeri ovat mediassa vakuutelleet, että Suomessa ei tarvita mitään muutoksia huumelakeihin ja käytäntöihin. Näin on, vaikka muualla maailmassa saataisiin hyviä kokemuksia toisenlaisesta lähestymisestä asiaan kuten Portugalissa, jossa kaikki huumeet on dekriminalisoitu. Amerikan valtioiden huippukokouksessa vakavasti keskusteltiin kannabiksen laillistamisesta ja kaikille alkaa olla aivan selvää, että USA:n johtama huumesodan politiikka on täysin epäonnistunut.


Suomessa apua hakeva päihdeongelmainen ei pääse hoitoon, Suomessa ratsaaan koteja, kun etsitään muutamaa omaan käyttöön kasvatettavaa hamppukasvia. Lääkettä kotona kasvattava ihminen tuomitaan vankeuteen tai sakotetaan, kun lääkettä on lähes mahdoton saada laillisesti. Rikollisten annetaan kahmia voitot salakaupasta, kun voitaisiin kerätä yhteiskunnalle veroja. Ja sitten valitetaan, että poliisilla ei ole resursseja tutkia rikoksia. Muutosta tarvitaan myös meillä. On parempi säädellä huumekaupaa ja auttaa ongelmiin ajautuneita kuin lyödä lyötyä. Kotipuutarhoja ratsaaville poliiseille olisi oikeatakin rikoksentorjuntaa tehtävänä.


Kannabis tulee tuoda laillisen valvonnan piiriin. Laillisilla markkinoilla myytävän kannabiksen koostumusta olisi mahdollista valvoa, ikärajakontrolli saataisiin käyttöön ja se kuuluisa ”portti” koviin aineisiin sulkeutuisi. Lainsäädäntöä tulisi kehittää siten, että sekä tuotanto että jakelu olisi säädelty kannabislailla. Kannabiksesta kerättävä verotuotto saataisiin yhteiskunnan hyötykäyttöön eivätkä salakaupan tuotot valuisi rikollisten taskuihin. Tämä pitäisi tehdä Suomessa, mutta myös EU:ssa ja mieluummin vielä laajemmin maailmanlaajuisesti. Myös Hollannin takaoven politiikka pitäisi saada lailliselle pohjalle. Eihän se kannabis kahviloihin taivaasta tipu. Uutta lainsäädäntöä tarvitaan.

 

Oman hampun kotiviljely sallittava

 

Kokonaisvaltaisen lainsäädännön tuottaminen ja jämähtäneiden asenteiden muuttaminen ei tapahdu hetkessä. Siksi voitaisiin lähteä siitä, että kannabiksen käyttö, pienen määrän hallussapito ja omaan käyttöön tapahtuva hampun pienimuotoinen viljely tulisi sallia. Ilman lainmuutostakin valtakunnan syyttäjän ohjeilla voitaisiin muuttaa sitä epäkohtaa, että kun pienestä määrästä ostettua kannabista tuomitaan huumausaineen käyttörikoksesta, niin sama määrä itse kasvatettua kannabista tuottaa syytteen huumausainerikoksesta. Miksi pitää suosia rikollisia!


Pitääkö leikata vai korottaa veroja ja mitä veroja. Tähän ongelmaan kuten työllisyyteenkin auttaisi se, että kannabis olisi säädeltyä ja sitä verotettaisiin. Samalla myös muu hampun hyötykäyttö (lääke, ravinto, kuitu ja energia) voisi edistyä. Nykyäänhän myös hyötyviljelmiä ensin niitetään poliisin toimesta ja sitten ihmetellään, miten kävi. Emme tarvitse lisää Timo Haaran kohtaloita.


Suomesta ei ole mitään tutkittuja lukuja siitä, mitä kannabiksen verotus tuottaisi. Yli 500 taloustieteilijää, mm. kolme Nobel-palkinnon saajaa, on allekirjoittanut vetoomuksen, jossa vaaditaan huomiota Harvardin yliopiston taloustieteen professorin Jeffrey Mironin vuonna 2005 tekemälle tutkimukselle:


http://www.cato.org/pubs/wtpapers/DrugProhibitionWP.pdf


Tutkimuksen mukaan USA:n hallitus voisi säästää 7,7 miljardia dollaria vuodessa, jos se lopettaisi nykyisen sodan huumeita vastaan. Lisäksi kannabiksen verottaminen toisi valtion kassaan 6 miljardia dollaria vuodessa, jos kannabiksen myyntiä verotettaisiin kuten tupakkaa ja alkoholia. Tämä tekisi yhteensä 13,7 miljardia dollaria vuodessa,


Kannabiskahvilamalli säilytettävä


Alkaen 1.5. Hollannin hallitus soveltaa uusia toimenpiteitä kannabiskahviloihin pääsyyn Hollannin eteläisissä maakunnissa. Ensi vuoden tammikuun 1. päivästä alkaen nämä säädökset ulotetaan koskemaan koko maata. Ainoastaan Hollannin kansalaiset ja Hollannissa pysyvästi asuvat saavat siitä lähtien käydä kannabiskahviloissa ja heidän tulee rekisteröityä yhden kahvilan vakituiseksi asiakkaaksi, joista tulee suljettuja klubeja.


ENCOD (European Coalition for Just and Effective Drug Policies) ja sen hollantilaiset jäsenet vastustavat näitä toimenpiteitä, jotka voivat lopettaa vuodesta 1976 voimassa olleen kannabiskahvilamallin. ENCOD, 19 kannabiskahvilaa sekä käyttäjäjärjestö WeSmoke ovat laittaneet vireille oikeusjutun Hollannin valtiota vastaan kumotakseen uusien lakien aiheuttaman diskriminoinnin. Toukokuun 1. päivänä samanlaisia oikeusjuttuja laitettiin vireille paikallistasolla Maastrichtissa ja Tilburgissa.


Tuhannet kannabisaktivistit kokoontuvat 17.6. Amsterdamin kannabiksen vapautuspäivillä aloittamaan kampanjan, joka jatkuu aina Hollannin parlamenttivaaleihin saakka 12. syyskuuta.


Suomen kannabisyhdistys tukee ENCODia, jonka jäsen SKY on, kamppailussa Hollannin diskriminointilakia vastaan. EU-kansalaisia ei voi asettaa erilaiseen asemaan sen mukaan, minkä maan kansalaisia he ovat.


Kannabisyhdistys edelleen hyvien tapojen vastainen


Suomen kannabisyhdistys haki uusilla säännöillä yhdistyrekisteriin vuonna 2010 alussa. PRH päätti elokuussa 2010, että "Suomen kannabisyhdistyksen tarkoitusta on sen sääntöjen 2§:n mukaan pidettävä hyvien tapojen vastaisena siten, että esitetty tarkoitus on yhteiskunnassamme vallitsevien oikeus- ja moraalikäsitysten vastainen." SKY valitti päätöksestä ja valitusrumbaa on pyöritetty tähän asti. Maaliskuussa PRH:n valituslautakunta päätti pitää PRH:n alkuperäisen päätöksen voimassa ja hylkäsi SKY:n valituksen, joka sai merkittävää tukea päihdealan päättäjilta, tutkijoilta ja vaikuttajilta.

Päätöksen absurdius kiteytyy lauseessa: "...yhteiskunnassa voimassaolevien oikeussäännösten, vallitsevien käsitysten ja hyväksyttyjen periaatteiden vastaisen toiminnan salliminen on oikeus- ja moraalikäsitysten vastaista ja yhdistyksen tarkoitusta on pidettävä yhdistyslain 1 §:n mukaan hyvän tavan vastaisena". Tämähän merkitsee sitä, että mitään lainmuutoksia ei voisi koskaan tehdä, jossain olisi määritelty vallitsevat käsitykset ja hyväksytyt periaatteet, joista poikkeava toiminta on kiellettyä ja moraalikäsitykset ovat muuttumattomia maailman tappiin.


Suomen kannabisyhdistys jatkaa kamppailua oikeuksiensa puolesta. Vaikka yhdistystä ei olekaan kielletty, niin sen asettaminen eriarvoiseen asemaan rekisterissä olevien yhdistysten kanssa on vakava diskriminointitoimenpide, joka haittaa yhdistyksen toimintaa yhteiskunnassa. Tämän takia yhdistys valittaa PRH:n päätöksestä Korkeimpaan hallinto-oikeuteen.



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...