Hetken aikaa näytti siltä, että Hollannin hallitus olisi tuhoamassa kokonaan maan sallivan politiikan kannabiksen ostamista, myyntiä ja käyttämistä kohtaan. Oikeistohallituksen kaaduttua suunta on taas muuttumassa.
Edellinen konservatiivihallitus onnistui junailemaan lain, joka tammikuusta 2012 alkaen kielsi kaupanteon turisteille eteläisissä maakunnissa ja joka olisi laajentunut koko maahan vuoden 2013 alusta. Paikalliset kannabisasiakkaat olisi pakotettu anomaan erityistä ruohopassia, jonka kanssa he olisivat saaneet ostaa ja panna palamaan.
Miksi sitten hämmentää selviä asioita? Tällä aiottiin lopettaa kuuluisa "huumeturismi" ja sen aiheuttamat lieveilmiöt, varsinkin liikenneruuhkat, melu ja rikollisuus. Tämä olisi myös merkinnyt kannabiskahviloiden maksamien yli 400 miljoonan euron verotulojen menetystä vuosittain.
Oikeistohallituksen kaatumisen ja varhaisten vaalien jälkeen kannabiskaupasta on tullut kuuma puheenaihe niiden puolueiden keskuudessa, jotka nyt aikovat koota hallituksen. Kaksi Hollannin poliittisen elämän vaikutusvaltaista tahoa - Amsterdamin ja Rotterdamin pormestarit sekä työväenpuolueen johtajat, jotka neuvottelevat Liberaalien kanssa uuden hallituksen kokoonpanosta - ovat olleet kannabiksen vastaisten toimenpiteiden äänekkäitä kritisoijia. He ovat varoittaneet ruohopassin tuhoavan vuosikymmenien suunnittelun tulokset ja vaativat nyt sen täydellistä peruuttamista.
Pääministeri Mark Rutte on myös painostanut sisältäpäin omaa puoluettaan, koska kolmen ruohopassin käyttöön ottaneen maakunnan poliitikot valittavat kieltopolitiikan tuoneen huumekaupan takaisin kaduille, missä sitä ei voi valvoa ja tämä on ylityöllistänyt poliisin, jolla ei ole resursseja tilanteen valvontaan.
Kannabisturistien määrä on vähentynyt Hollannin eteläisissä kannabiskahviloissa. Samalla katukaupan rinnalle on ilmestynyt kannabistakseja ja kotilähettejä. Tutkimukset ovat osoittaneet kannabiksen ja kovien aineiden myynnin eron kadonneen. Näin on myös kadonnut kahviloiden ylläpitämä ikärajavalvonta.
Hollanti on ollut melkein kolmekymmentä vuotta kansainvälinen pioneeri kannabispolitiikan uudistamisessa kehittyen nollatoleranssista kannabispolitiikan de facto laillistamiseen sallimalla kannabiskahvilaverkoston. Järjestelmässä on kuitenkin vakavia aukkoja. "Takaoven ongelma" on tällainen ratkaisematon pulma: kahvilat saavat myydä pieniä määriä kannabista laillisesti, mutta laki kieltää niitä ostamasta sitä tuottajilta. Yksi kannabiskahvilan pitäjä kuvaili tilannetta paikallislehdessä: "Minut pakotetaan joka päivä rikollisuuteen, koska minun pitää täydentää varastoani laittomasti. Mutta kuitenkin maksan veroni säännöllisesti."
Vasemmistolaiset ja keskustalaiset puolueet suosivat uusia säädöksiä kannabiskahviloiden tarjonnan valvontaan ja arvioivat tästä tulevien verojen tuottavan valtion kassaan 500 miljoonaa euroa, joista 300 miljoonaa euroa tulisi verotuksesta ja 200 miljoonaa euroa poliisin ja oikeuslaitoksen säästöistä.
Mielipidemittauksen mukaan hollantilaiset eivät kannata "ruohopassia" 60%:n kannattaessa sen hylkäämistä. Ainoastaan harvat aikovat hakea passia pelätessään joutuvansa valtion rekisteriin. Maastrichtin pormestari, joka oli yksi innokkaimmista kannabiskahviloiden kiellon kannattajista, ilmoitti äskettäin muuttaneen kantansa.
Joten kaikki ruohoa rakastavat turistit kautta maailman: Hollannin hallitus oli juuri äskettäin sammuttamassa liekkiänne, mutta se näyttää olevan valmis sytyttämään sen uudestaan.
Lähde: Forbes 12.10.2012
Drug Policy Commission (UKDPC) johon kuuluu tutkijoita, poliisiviranomaisia, akateemikkoja ja muita asiantuntijoita, on itsenäinen neuvoa-antava komitea, antoi julkilausuman, jonka mukaan vuosittain 42 000 ihmiselle jaettavat rangaistukset hallussapidosta ja 160 000 varoitusta kannabiksesta tulisi korvata yksinkertaisella sakolla, huumeneuvonnalla tai huumehoitoon ohjaamisella.
Afganistanin osuus maailman hasismarkkinoista kasvaa samalla kun muiden tuottajien ja varsinkin Marokon osuus on kutistunut.
Tulokset perustuvat 13 Euroopan maassa poliisin liikennevalvonnan ohessa tehtyihin tienvarsitutkimuksiin ja liikenneonnettomuuksissa kuolleilta ja loukkaantuneilta otettuihin veri- ja sylkinäytteisiin.
Pormestari Onno Hoes haluaa yhden ruohopassilain peruselementin poistamista - vaatimus kaikkien kannabiksen käyttäjien rekisteröimisestä "kannabiskahvilaklubeihin - huomattuaan, että suurin osa käyttäjistä kieltäytyy siitä. Vaatimus, että kannabiksen käyttäjien pitää todistaa olevansa paikallinen asukas, saisi kuitenkin pysyä.
"Kaikki ennustamamme on toteutunut. Jotkin katukauppiaista on niinkin nuoria kuin 15-vuotiaita ja jotkin jopa 65-vuotiaita. He tekevät hyviä voittoja", kertoo Maastrichtin kannabiskahviloiden omistajien liiton puheenjohtaja Marc Josemans.
Poliisi takavarikoi kaiken kahvilasta löytyneen kannabiksen, mutta kahvila aikoo jatkaa toimintaansa piakkoin uudestaan.
Kannabiksen laillistamisesta on tullut kuuma puheenaihe Tanskassa ja muualla Pohjois-Euroopassa. Kööpenhaminassa suurin osa poliitikoista on laillistamisen kannalla, mutta konservatiivipoliitikot ovat estäneet kaikki yritykset kokeilla kannabiksen laillista myyntiä.
"Kuljettajaa kuulustellaan marihuanan lähteen selvittämiseksi. Tämä erä on maan historian suurin. Kannabiksen viljelijät ovat käyttäneet hyväksi Siinailla vallitsevaa turvallisuusvajetta Hosni Mubarakin kaataneen vallankumouksen jälkeen", kertoi Suezin provinssin turvallisuuspäällikkö kenraali Adel Rifaat.