torstai 8. marraskuuta 2012

Kannabiksen laillistajat saavuttivat kolme historiallista voittoa USA:ssa

USA:n presidentinvaalien yhteydessä saavutettiin historiallisia voittoja kannabiksen laillistamiseksi. Kahdessa osavaltiossa, Coloradossa ja Washingtonissa, laillistettiin kannabis kokonaan. Lisäksi Massachusettsissa laillistettiin lääkekannabiksen käyttö 18. osavaltiona USA:ssa. Colorado ja Washington kuuluvat jo lääkekannabiksen laillistaneisiin osavaltioihin.

Mj Video EmbedColoradon lakialoitetta Amendment 64 kannatti lopulta 54% ja Washingtonin osavaltiossa lakialoite Initiative 502 keräsi 56%:n kannatuksen.

Oregonissa voitto oli täpärällä 55%:n vastustaessa laillistamista. Oregonin Measure 80 -kampanja kärsi sen johtohahmon hankkimasta kielteisestä julkisuudesta hänen jätettyä veronsa maksamatta viime vuonna.

"Jos tämän haluaa laittaa historialliseen kontekstiin niin sellaista ei ole olemassa. Tämä on ensimmäinen kerta historiassa, kun joku osavaltio äänestää kannabiksen laillistamisen puolesta - ja niitä oli nyt kaksi", tiivisti Law Enforcement Against Prohibition -järjestön edustaja Tom Angell tilanteen historiallisuuden.

Laillistaminen on vasta alussa

"Uskon tämän olevan ennemminkin laillistamiskeskustelun alku kuin loppu. Koska molempien osavaltioiden kuvernöörit sekä presidentti ja kongressi ovat päättäneet, että kannabis on laitonta, ei tämä peli ole vielä pelattu", kertoi Obaman entinen huumeneuvonantaja tohtori Kevin Sabet.

"Äänestäjät ovat sanoneet sanansa ja meidän pitää kunnioittaa heidän tahtoaan. Tästä tulee monimutkainen prosessi, mutta aiomme käydä sen läpi. Kuitenkin liittovaltion lain mukaan kannabis on laitonta, joten ei kannata heti murtautua hunajapurkille", Coloradon kuvernööri John Hickenlooper luonnehti voittoa.

Aloitteiden puolesta äänestäneille tämä on kuitenkin selvä voitto.

"Coloradon asukkaat ovat hylänneet epäonnistuneen kannabiksen kieltolain. Heidän ääniensä ansiosta aloitamme nyt kerämään kannabiskaupan säätelyn tuottamia hyötyjä. Olisi demokratian irvikuva jos Obaman hallinto käyttäisi valtaansa toteuttaa kannabiksen kieltolakia niitä osavaltioita vastaan, joissa ihmiset ovat demokraattisen prosessin kautta julistaneet haluavansa sen lopettamista", Coloradon kampanjan apulaisjohtaja Brian Vicente summaa vaalien tuloksen.

Tämä voitto alleviivaa sitä, mikä on jo nähty mielipidemittauksissa: kannabiksen kieltolaki on saavuttanut sulamispisteensä eikä sen jatkamiselle enää löydy yhtään uskottavaa perustetta.

Lähde: Huffington Post 7.11.2012 ja ABCNews 7.11.2012


keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Kuudessa Amerikan osavaltiossa äänestettiin kannabiksesta

Kuudessa Amerikan osavaltiossa on äänestetty kannabiksen laillisuudesta sekä viihde- että lääkekäytön osalta. Coloradossa, Washingtonissa, Oregonissa, Arkansasissa, Massachusettsissa sekä Montanassa äänestyksen kohteena oli joko lääkekannabiksen tai kannabiksen yleisen käytön salliminen. Coloradossa, Washingtonissa sekä Massachusettsissa äänestystulos oli kannabiksen puolesta, kun Oregonissa, Arkansasissa sekä Montanassa tulos oli sitä vastaan.

Coloradossa  äänestettiin kannabiksen viihdekäytön puolesta, lääkekäytön ollessa jo sallittua. Laillistamisäänestyksen kohteena oli kannabiksen tuotannon, jakelun ja hallussapidon laillistaminen 21-vuotiaille ja sitä vanhemmille. 54 % on äänestänyt laillistamisen puolesta. Liittovaltion lakien mukaan kannabis on silti laitonta, joten prosessista tulee kuvernööri John Hickenlooperin mukaan mutkikas. “Vaikkemme voisi tehdä siitä suoraan laillista täällä, haluamme ainakin dekriminalisoida sen”, hän sanoi.

Washingtonissa äänestyksen kohteena oli myöskin yleisesti kannabiksen säännöstelty tuotanto, jakelu ja hallussapito 21-vuotiaille ja sitä vanhemmille. Tuotteesta aiotaan ottaa 25 % vero jakelun kolmessa vaiheessa: kannabiksen siirtyessä kasvattajalta prosessoijalle, prosessoijalta jälleenmyyjälle ja jälleenmyyjältä kuluttajalle. Ei ole aivan selvää paljonko verotuloja kokonaisuudessaan kertyisi, mutta arviot ovat yltäneet jopa 500 miljoonaan dollariin. Kun 51 % äänistä oli laskettu, 55 % oli äänestänyt aloitteen puolesta.

Oregonissa aloite 80 olisi sallinut kannabiksen myynnin osavaltion lisenssin alaisissa liikkeissä, kannabiksen kasvattamisen ja käytön aikuisille, sekä poistanut hamppuun liittyviä rajoituksia. Aloite kaatui vain 43 % äänestäessä sen puolesta.

Arkansasissa äänestettiin lääkekannabiksen käytön puolesta. Aloite olisi sallinut tiettyjä lääketieteellisiä tiloja omaavien potilaiden kannabiksen hallussapidon, sekä hankkimisen voittoa tavoittelemattomista lääkekannabisapteekeista, joita olisi perustettu yli 30 läpi osavaltion. Apteekeissa olisi myyty myös käyttövälineitä sekä siemeniä. Mikäli potilas asuu yli viiden mailin päässä apteekista, hänellä olisi ollut lupa kasvattaa omat lääkekannabiksensa. Aloite oli kaatumassa 52 % vastustukseen kun ääniä oli laskettu 44 %. Mikäli aloite olisi mennyt läpi, olisi Arkansasista tullut ensimmäinen etelävaltio jossa lääkekannabis olisi ollut sallittua.

Massachusettsissa äänestettiin lääkekannabisaloitteen puolesta luvuin 63 % kun äänistä oli laskettu 92 %. Lääkäriltä luvan saaneet potilaat voivat ostaa lääkekannabiksensa osavaltion omistamista 35 jakelukeskuksesta ensi vuodesta lähtien. Potilailla on lupa ostaa lääkekannabista itselleen yhdellä kerralla 60 päivän varasto. Kaikki New Englandin osavaltiot New Hampshirea lukuunottamatta ovat nyt jossain muodossa sallineet lääkekannabiksen käytön.

Montanassa äänestettiin lääkekannabislakien kiristämisen puolesta. Vuonna 2004 Montanassa äänestettiin lääkekannabiksen puolesta. Vuonna 2011 ne korvattiin tiukemmilla säännöksillä, ja nyt äänestäjien tehtävänä oli päättää pidetäänkö noita säännöksiä yllä. Potilaat saavat kasvattaa oman lääkekannabiksensa tai valita itselleen sen tarjoajan. Yhdellä tarjoajalla saa olla korkeintaan kolme potilasta, eivätkä tarjoajat saa ottaa vastaan mitään arvokasta vaihdossa palveluun tai tuotteeseen, sekä paikallisviranomaiset saavat säädellä tarjoajien määrää. Lisäksi kroonisen kivun määrittämiseen luodaan standardit ja sellaisten lääkäreiden vastaanottojen toiminnasta, joissa määrätään lääkekannabista yli 25 potilaalle 12 kuukauden periodin aikana, tullaan tekemään selvitys. Äänestystulos oli 57 % tiukkojen säädösten puolesta, kun ääniä oli laskettu 55 %.

 

Lähteet:

CNN

Market Watch

NBC

The Harvard Crimson

Ozaks First

Boston.com

Montana Secretary of State


lauantai 3. marraskuuta 2012

Kannabinoidit HIV:n etenemisen hidastamisessa

Olemme hyvin tietoisia kannabinoidireseptorien stimulaation vaikutuksesta kehoon. Rentoutuminen, kivunlievitys ja lisääntynyt ruokahalu tulevat luultavasti ensimmäisinä mieleen. Nämä psykoaktiiviset vaikutukset ovat tulosta tetrahydrokannabinolin (THC) löytämien CB1-reseptorien aktivaatiosta aivosoluissa. Mutta on olemassa myös toinen reseptori, nimeltään CB2, joka sitoo THC:tä ja muita luonnollisia ligandeja kannabinoidireseptorille. CB2-reseptori löytyy immuunisysteemiin liittyvistä soluista ja sillä on suuri määrä tulehdusta ehkäiseviä sekä immuunivastetta heikentäviä aktivaatioon liittyviä vaikutuksia. Yleisimmin immuunivastetta heikentävät vaikutukset eivät ole haluttuja, mutta joskus niistä voi olla hyötyä.

Tohtori Guy Cabralin Virginia Commonwealth Universityssä suorittamassa tutkimuksessa huomattiin CB2-reseptorin stimulaation makrofageilla (syöjäsoluja) hillitsevän terveiden immuunisolujen matkaamista kohti HIV Tat-proteiinia. Tat on tärkeä säätelijäproteiini jota HIV käyttää säätelemään tulehduksia estäviä vastineita aiheuttaakseen tuhoa kehossa. Tat-proteiini näyttää epäilyttävästi ihmiskehon omilta proteiineilta ja voi sitoutua useanlaisiin immuunisolujen reseptoreihin käynnistäen tapahtumasarjoja jotka johtavat terveiden makrofagien matkaamiseen kohti HIV-sairastuneita soluja.

Tammikuussa 2010 Journal of Pharmacology and Experimental Therapeuticsissä julkaistun artikkelin Cannabinoid Inhibition of Macrophage Migration to the Tat Protein of HIV-1 is Linked to the CB2 Cannabinoid Receptor (Kannabinoidien ehkäisevä vaikutus makrofagien vaellukseen HIV-1:sen Tat-proteiiniin liittyy CB2-kannabinoidireseptoriin) tekijöinä ovat Erinn D. Raborn ja Guy A. Cabral. Tekijät käyttivät makrofagisolulinjaa migraatiomallinnuksessa demonstroidakseen yksityiskohtaisesti, kuinka CB2-reseptoria stimuloitaessa makrofagit eivät enää vastaa Tat-proteiinille. Kemotaksiset vaikutukset kumoutuivat, eivätkä makrofagit enää kulkeutuneet kohti Tat-proteiinia.

Makrofagit ovat HIV-infektion pääkohteena, ja kerran tartunnan saatuaan solut alkavat tuottaa virusperäistä Tat (trans-activator of transcription) proteiinia sekä GP120-proteiinia, solusytokiini- ja kemokiinituotannon stimuloinnin lisäksi. Tämä aiheuttaa muutoksia isännän immuunisäätelyssä. HIV Tat-proteiinilla on lisäksi rooli monosyyttien vahvana kemoattraktanttina, ja näinollen se tuo oman panostuksensa saastuneiden solujen leviämiseen sen alkaessa houkuttaa terveitä soluja itseään kohti.

Suurimmalla osalla väärinkäytettävistä huumeista (opiaatit, kokaiini, amfetamiinit ja kannabinoidit) on haitallinen, tulehdusherkkyyttä lisäävä vaikutus. Erityisesti kannabinoidit ovat osoittaneet tulehduksia estäviä vaikutuksia, hilliten makrofagien stimulointiin liittyvien kemokiinien ja sytokiinien vaellusta tulehduksiin ja estäen makrofagien toiminnan. Kannabinoidien on myös todettu hillitsevän kemokiinireseptorien ilmentymistä, erityisesti reseptorilla CCR5, joka liittyy HIV:n pääsemiseen solujen sisälle. Näin huomataan CB2-kannabinoidireseptorin mahdolliset HIV:n vastaiset vaikutukset. Mikäli terveiden solujen matkaaminen HIV:n saastuttamiin soluihin estyy, taudin eteneminen hiljenee.

Kannabinoideihin perustuva hoitomuoto olisi nykyisiin HIV:n etenemiseen hidastavasti vaikuttaviin lääkkeisiin verrattuna vähemmän myrkyllistä. Kun otetaan huomioon kaikki muodot, jotka HIV on löytänyt käyttääkseen omaa immuunisysteemiämme itseämme vastaan uhaten selviytymistämme, voisi vastahyökkäykseen ja immuunisysteemin kontrollin palauttamiseen perustuva lähestymistapa olla paljon tehokkaampi kuin kehitteillä olevat lääkkeet jotka kohdistuvat suoraan HIV:hen tai käyttävät sytokiineja aktivoidakseen valmiiksi väsyneen immuunisysteemin.

Lähde:

BitesizeBio


perjantai 2. marraskuuta 2012

Kofi Annan: huumeiden vastainen sota epäonnistunut

Viime aikoina lukuisat julkisuuden henkilöt ovat antaneet lausuntoja huumesodan ja huumepolitiikan epäonnistumisesta, mutta harvemman sana painaa yhtä paljon kuin Kofi Annanin. Annan toimi YK:n pääsihteerinä 10 vuotta (1997-2006), jona aikana kansainväliset huumehaukat onnistuivat kaappaamaan YK:n yleiskokouksen omiin tarkoituksiinsa ja julistamaan tavoitteekseen huumevapaan maailman. Huumeiden käyttö ja huumeongelmat ovat tuon julistuksen jälkeen vain kasvaneet näiden huumehaukkojen politiikan seurauksena.

Kofi5Annan liittyi vuonna 2011 entisten presidenttien ja mm. Richard Bransonin muodostamaan Global Commission on Drugs Policy -järjestöön, joka yrittää muuttaa kansainvälistä huumepolitiikkaa. Tämä oli vakava isku kansainvälisille huumehaukoille ja mm. World Federation Against Drugs kritisoi katkerasti Annanin osallistumista järjestön toimintaan, olihan hän ollut aikoinaan tämän Drug Free World -kampanjan keulakuva.

Vuoden 2012 keväällä Annan erosi ryhmästä aloitettuaan rauhansovittelut Syyriassa. Nyt lokakuussa Annan on palannut takaisin huumeiden laillistajien riveihin.

Annan piti Washingtonissa lehdistötilaisuuden, jossa hän promotoi uutta muistelmakirjaansa Interventions: A Life in War and Peace. Hän kritisoi ankarasti Meksikon huumesotaa:

"Kun tarkastellaan Meksikon väistyvän presidentin Felipe Calderonin saavuttamia tuloksia, suurin osa ihmisistä ymmärtää, ettei Meksikon huumesota ole toiminut. Hän on tapattanut paljon ihmisiä."

"Tarvitaan politiikan muutosta, mutta muutoksen pitää alkaa keskustelulla, koska molemmin puolin vallitsee vahvoja tunteita."

Annan toisti myös käsityksensä siitä, että huumeidenvastaiset lait eivät toimi.

"Olemme soveltaneet niitä vuosikymmeniä. Ne ovat täyttäneet vankilat suurilla määrillä nuoria ihmisiä, jotka vapautuvat sitten aikanaan elämä murskattuna jonkun unssin hallussapidosta."

"Meidän pitää lähestyä tätä ongelmaa koulutuksella ja terveysnäkökulmalla, eikä brutaalilla väkivallalla".

Lähde: Raw Story 18.10.2012 ja News.com.au 19.10.2012

Lue myös:

Maailman johtavat poliitikot vaativat "paradigman muutosta" huumepolitiikkaan

Huumepolitiikan korjaaminen on yksi aikamme keskeisiä poliittisia haasteita

Kansainvälisen komission raportti levitti kieltolakikritiikin valtamediaan


Kannabis: hyvä, paha ja ruma.

Ihmiskehon tuottamilla kannabiksen kaltaisilla substansseilla on hyvin tunnetun päihdyttävän vaikutuksensa lisäksi sekä terapeuttiset että haitalliset puolensa, ja ihmiskehon kannabinoidijärjestelmä voi olla uudenlaisten syövänhoitostrategioiden kohteena. Näin toteaa Sofia Gustafsson väitöskirjassaan Umeån yliopistosta Ruotsista.

Kannabiksen sekä synteettisten (kannabinoidien) kannabiksenkaltaisten substanssien käyttö on yleistynyt kautta Euroopan. Samaan aikaan kannabispohjaisia lääkkeitä on hyväksytty käytettäviksi tiettyihin lääketieteellisiin tarkoitukseen, sekä vastikään Ruotsissa hyväksyttiin kannabisvalmiste Sativex MS-taudin oireiden helpottamiseksi. Sativexia ollaan hyväksymässä mys Suomessa. Käynnissä olevalla intensiivisellä tutkimisella pyritään selvittämään onko uusista, kehon omiin kannabinoidijärjestelmiin vaikuttavista substansseista hyötyä lääketieteellisissä käyttötarkoituksissa, esimerkiksi kivunlievitykseen tai syöpäkasvainten kasvun hillitsemiseen. Nämä ovat syitä joiden takia Sofia Gustafsson tutki kannabinoidien vaikutuksia sekä hermostojärjestelmään että kasvaimiin.

Kehon omat kannabinoidit, ns. endokannabinoidit, toimivat välittäjinä lukuisissa prosesseissa keskushermostojärjestelmässä ja immuunijärjestelmässä, sekä liittyvät motoriseen liikkumiseen, palkitsemisjärjestelmään, ja oppimis- sekä muistiprosesseihin. Kasvikunnan kannabinoidit ja synteettisesti tuotetut kannabinoidit molemmat vaikuttavat näihin toimintoihin, joiden välittäjänä kannabinoidireseptorit toimivat.

Kannabinoidien on todettu vaikuttavan solujen kohtaloon. Kannabinoidit suojaavat tiettyjä aivosoluja, kun taas tietyntyyppisiä kasvaimia, kuten glioomia (keskushermoston kasvain), ne stimuloivat suorittamaan kontrolloidun soluitsemurhan (apoptoosi). Suurin osa tutkimuksesta on keskittynyt aikuiseen, täysin kehittyneeseen hermostojärjestelmään, kun käytössä on verrattaen vähän tietoa sen vaikutuksista kehittyvään hermostojärjestelmään.

Sofia Gustafssonin tutkimukset näyttävät, että kannabinoidit voivat olla myrkyllisiä syöpäsoluille sekä hermosoluille, mutta kannabinoidit tuottavat myös sytotoksia vaikutuksia ja niillä voi olla haitallisia vaikutuksia hermosolujen erilaistumisessa, ja tämä saattaa vähentää sikiöiden selviytymistä. Nämä löydökset ovat tärkeitä tiedon lisääjiä sekä kannabinoidijärjestelmän potentiaalista uudenlaisten syöpähoitojen kohteena että myös uusien huumeiden, kuten Spicen, kehittyvään hermostojärjestelmään aiheuttamien haittojen kannalta. Lisätietoa Sofia Gustafssonin väitöskirjasta saa Umeån yliopiston sivuilta.

Lähde:

Science Daily


torstai 1. marraskuuta 2012

Kannabisuutteesta apua MS-taudin aiheuttamaan lihasjäykkyyteen

Journal of Neurology Neurosurgery and Psychiatry -lehdessä julkaistuissa kolmannen vaiheen kliinisen tutkimuksen tuloksissa saatiin viitteitä kannabiksen helpottavasta vaikutuksesta MS-taudille tyypilliseen lihasjäykkyyteen.

Jopa 90% MS-potilaista kärsii lihasjäykkyydestä jossain vaiheessa sairauden etenemistä. Seurauksena on liikekyvyn heikkeneminen ja häiriöt päivittäisissä rutiiniaktiviteeteissa ja unen laadussa. Tämänhetkiset hoidot eivät kykene poistamaan oireita kokonaan, puhumattakaan niiden mahdollisesta haitallisuudesta, ja tämän seurauksena monet MS-potilaista ovat kokeilleet vaihtoehtoisia hoitoja, mukaanlukien kannabista.

John Peter Zajicekin johtamaan MUSEC-tutkimukseen (Multiple Sclerosis and Extract of Cannabis) valittiin 22 eri erikoiskeskukselta ympäri Yhdistyneitä Kuningaskuntia aikuisia MS-potilaita joiden sairaus oli stabiilissa vaiheessa, ja heidät määrättiin satunnaisperiaatteella joko kannabisuutelääkitykselle (144) tai placebolääkitykselle (135) 12 viikon ajaksi.

Hoidot annettiin asteittaisesti kasvavilla annostuksilla 2,5 milligrammasta 25 milligrammaan ensimmäisten kahden viikon aikana, jonka jälkeen lääkkeet annettiin ylläpitoannoksina jäljelläolevien kymmenen viikon ajan. Tavoitteena oli 11 pisteen arvostelutaulukkoa käyttäen selvittää helpottiko tai paransiko kannabisuute lihasjäykkyyttä, siihen liittyviä kipuja, lihasspasmeja ja unenlaatua.

Kahden ensimmäisen viikon hoitojakson jälkeen 87% placebolääkityistä oli maksimipäiväannoksella verrattuna alle puoleen (47%) niistä jotka ottivat kannabisuutetta.

12 viikon jälkeen, yksi neljästä kannabisuutelääkityksellä olevista otti maksimipäiväannoksen verrattuna yli kahteen kolmasosaan (69,6%) placebolääkityksen ottajista.

Tutkimusjakson lopulla, helpotusaste lihasjäykkyydestä oli kaksi kertaa korkeampi nillä potilailla jotka olivat kannabisuutelääkityksellä, kuin placebolääkityksellä olijoilla. Lihasjäykkyys lieventyi 30% kannabisuutteen saajista, verrattuna helpotusta koki vain 16% placebolääkityksen saajista.

Ero oli ilmeinen neljän ja kahdeksan hoitoviikon jälkeen, ja ulottui myös kipuun, lihasspasmeihin sekä unenlaatuun; tulokset olivat näkyvillä jokaisella aikarajalla.

Ero oli selkein potilailla jotka eivät käyttäneet antispasmodista lääkitystä, heistä melkein 40% kannabisuutelääkistystä käyttäneistä saivat helpotusta oireisiinsa verrattuna placeboryhmän 16%:iin.

Sivuvaikutusten määrä oli suurempi niiden potilaiden keskuudessa jotka käyttivät kannabisuutetta, ja oli suurimmillaan ensimmäisten kahden viikon aikana hoidon aloittamisesta. Hermostojärjestelmän häiriöt ja suolisto-ongelmat olivat yleisimmin raportoituja sivuvaikutuksia, joskaan mikään sivuvaikutuksista ei ollut vakavaa.

Tutkimuksen tekijät ovat päätelleet heidän kokeidensa tuloksien indikoivan kannabiksen sopivan käytettäväksi hoitona MS-taudille tyypillisiin lihasongelmiin, ja voivan auttaa myös tehokkaasti kivunhelpotukseen, erityisesti voimakkaasta kivusta kärsiville.

Lähde:

Science Daily


maanantai 29. lokakuuta 2012

USA: Jo 59% kannattaa kannabiksen laillistamista

Tuoreen mielipidemittauksen mukaan jo 59% amerikkalaisista kannattaa kannabiksen laillistamista. Huffington Postin ja YouGov:n tekemän mittauksen mukaan 51% amerikkalaisista kannattaa sitä, että kannabis laillistetaan ja sitä verotetaan kuten alkoholia. Lisäksi 8% kannattaa sitä, että kannabis laillistetaan, mutta ettei sitä verotettaisi ja valvottaisi, kuten alkoholia. Vain 26% vastustaa laillistamista ja 15% ei osaa kertoa kantaansa.

Nämä tulokset ovat yhteneviä sen pitkäaikaisen kehityksen kanssa, että kannabis muuttuu yhä normaalimmaksi yhteiskunnassa. Viime vuonna Gallupin tekemän tutkimuksen mukaan 50% kannatti laillistamista ja 46% vastusti. Agnusreidin tekemän mittauksen mukaan jopa 56% kannatti laillistamista. Sen sijaan suuri yleisö ei ole valmis ns. tomaattimalliin eli valvomattomaan laillistamiseen, jota kannatti vain 8% vastanneista.

Nämä tulokset lupaavat hyvää kolmessa osavaltiossa suoritettaville kansanäänestyksille kannabiksen laillistamisesta.

Marginaalista enemmistöön

429341 10151273604579245 558033045 NSyrjityt meksikolaiset, mustat jazz-muusikot, beat-sukupolvi, hipit ja jipit olivat ensimmäisiä kansanryhmiä Yhdysvalloissa, jotka huomasivat kannabiksen olevan paljon miellyttävämpi päihde kuin alkoholi tai tupakka. Hiljalleen tämä ahaa-elämys on levinnyt yhä laajempiin kansanosiin niin että tällä hetkellä Yhdysvalloissa kansalaisten enemmistö kannattaa kannabiksen laillistamista.

Yhteiskunnassa enemmistö on suhteellinen ja jopa kyseenalainen käsite, mutta mielipidemittauksissa tällä hetkellä 81% amerikkalaisista kannattaa lääkekannabiksen laillistamista, 72% kannattaa kannabiksen käytön dekriminalisointia ja 59% kannabiksen laillistamista.

Drug Policy Alliance käynnisti uuden kansalaisryhmän, Marijuana Majority eli kannabisenemmistö, jonka kotisivulla sadat julkisuuden henkilöt kehottavat liittymään mukaan tähän enemmistöön.

Kannabiksen laillistaminen yhdistää tällä hetkellä Yhdysvaltojen yhteiskuntaa aina rappi-tähti Snoop Doggista evankelista Pat Robertsoniin ja mediamoguli Arianna Huffingtonista konservatiiviseen liikemieheen David Kochiin.

Sivustolla siteerataan mm. palkittua näyttelijä Morgan Freemania: "Tämä kieltolaki on maailman tyhmin laki... sillä tehdään rikollisia sellaisista ihmisistä, jotka eivät ole sekaantuneet rikolliseen toimintaan. Me tuhlaamme ziljoonia dollareita sotaan, jota emme voi voittaa! Me voisimme tehdä ziljoonia pelkästään laillistamalla se ja verottamalla sitä kuten viinaa. Tämä on niin tyhmää."

Sivustolla on kaikkiaan liki 600 julkkista luokiteltuna 13:sta kategoriaan. Projektia johtaa LEAP-järjestön tiedotuspäällikkö Tom Angell:

"Mielestämme tämä sivusto on tärkeä poliitikkojen ja muiden merkittävien henkilöiden rohkaisemiseksi tulemaan julkisuuteen kertomaan se, että kannabislainsäädäntö pitää muuttaa."

Lähde: NORML 24.10.2012 ja Celebstoner 22.10.2012


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...