maanantai 12. marraskuuta 2012

Arvovaltainen raportti vaatii kansainvälisen huumevalvonnan uudistamista

Arvostettu London School of Economics julkaisi huumepolitiikkaa käsittelevän raportin, jonka pääviesti on se, että kansainvälinen huumepolitiikka pitää uudistaa. Raportti ehdottaa mm. YK:n alaisia huumesopimuksia valvovan Kansainvälisen huumausainevalvontalautakunnan (INCB) uudistamista siten, että ihmisoikeudet tulevat mukaan huumepolitiikkaan.

Raportissa esitetään alan johtavien asiantuntijoiden tutkimuksia, jotka nojaavat "musertavaan" tietopohjaan. Raportti osoittaa, että kansainvälisen huumepolitiikan inhimilliset kustannukset - laajojen kansanosien vangitseminen Yhdysvalloissa ja Aasiassa, AIDS-epidemia Venäjällä ja väkivalta Latinalaisessa Amerikassa - tekevät siitä perusteettoman.

Huumesodan epäonnistuminen ei ole enää kiistanalainen kysymys, mutta silti YK ja useiden maiden hallitukset jatkavat byrokraattisen ja ideologisen pysähtyneisyyden johtamaa tehotonta politiikkaa.

Kolumbian presidentti Manuel Santos suosittelijana

Juan Manuel Santos Calderon ColombiaKolumbian presidentti Santos sanoo raporttiin kirjoittamassaan esipuheessa: "On tullut aika arvioida uudestaan tämä ongelmakokonaisuus ja niinpä kehotamme maailman johtajia, tutkijoita ja asiantuntijoita aloittamaan avoin, vakava ja rehellinen keskustelu tästä sodasta. On tullut aika avartaa näkökulmaa."

"Tämä raportti antaa arvokasta tukea terveelle ja tarpeelliselle keskustelulle. Tutkimalla uudelleen huumeongelman kansainvälistä käsittelyä akateemisesta näkökulmasta ruokimme tätä keskustelua ja luomme olosuhteita uuden ja tehokkaamman strategian kehittämiseksi."

"Tämä ongelma on globaali ja sen ratkaiseminen vaatii globaaleja toimenpiteitä", hän lisäsi.

Kannabis on portti kansainvälisen huumevalvonnan ymmärtämiseen

Raportissa Strathclyden yliopiston tutkija James H. Mills tutkii kannabiksen valvonnan perustana käytettäviä kyseenalaisia tieteellisiä tuloksia.

Kannabiskieltolain jatkamisen perusteena käytetään argumenttia, että sen pystyttämiseen on mennyt hallituksilta vuosisadan ponnistelut. Mm. YK:n huumesopimuksia valvova INCB käyttää tätä argumenttia vastustaessaan kannabiksen käytön dekriminalisointia, lääkekäytön sallimista ja laillistamisehdotuksia. Mutta tukeeko historia tätä huumevalvontakoneiston itsensä puolustamiseen käyttämää väitettä?

Voidaanko toisin sanoen väittää, että kannabiksen sata vuotta jatkuneet valvontatoimenpiteet perustuvat järkevään päätöksentekoon, joka perustuu todennetuille tosiseikoille, joista on kehitetty yhdenmukainen ja perusteellisesti harkittu lähestymistapa huumeiden valvontaan - ja tämä on sellaista historiaa, mitä yksikään järkevä hallitus ei harkitsisi enää muuttavansa?

Millsin tekemä kannabiksen kieltämisen perusteluiden tutkimus yrittää ymmärtää tiedon ja todistusaineiston osaa kansainvälisen huumevalvontajärjestelmän kehityksessä ja varsinkin sen laajenemisessa oopiumin lisäksi muiden aineiden valvontaan 1920-luvulta lähtien. Mills tuo esille sen, kuinka kannabiksen kieltämiseksi esitetty todistusaineisto oli kyseenalaista ja se hyväksyttiin kritiikittömästi.

Kannabis tuli mukaan kansainväliseen valvontaan Haagin sopimuksen myötä vuonna 1925. Kansainliiton kokouksessa Egyptin edustaja esitteli englantilaisen lääkärin John Warnockin egyptiläisestä mielisairaalasta kokoamaa aineistoa. Warnock oli tyypillinen kolonialisti, joka ei edes puhunut paikallista kieltä ja jolla ei ollut mitään tietoa siitä, mitä mielisairaalan muurien ulkopuolella tapahtui. Hänelle ei koskaan juolahtanut mieleen se ajatus, että joukko mielisairaalan potilaita ei ole edustava otos laajemmasta yhteiskunnasta. Näissä olosuhteissa luotu tieteellinen aineisto kuitenkin vei kannabiksen ensimmäisen kerran kansainvälisen valvonnan piiriin.

Kannabiksen kansainvälinen kieltäminen vuoden 1961 yhtenäissopimuksessa (Single Convention) perustuu WHO:n asiantuntijakomitean sihteerin Pablo Osvaldo Wolffin vuonna 1955 julkaisemaan raporttiin The Physical and Mental Effects of Cannabis.

Wolff ylitti esittämänsä tieteellisen tutkimuksen heikkoudet turvautumalla sensaatiomaiseen lehtikirjoitteluun, ja vaikka hän luonnehtikin tätä aineistoa "hieman sensaatiohakuiseksi", piti hän näiden sensaatiomaisten tarinoiden sekä poliisiraporttien yhteneväisyyttä ja runsautta todisteena siitä, että "niissä piili jokin totuus". Tämän vakuuttelun jälkeen hän nosti esille neljä sensaatiomaisinta uutista, joissa mm. nuoret murhaavat bensa-aseman myyjän marihuanan vaikutuksen alaisena.

Vaikka Wolff tiedosti esittämänsä aineiston heikkoudet, ei hän jätä mitään epäilystä "kannabishartsin kriminogeenisestä vaikutuksesta" ja päätyy johtopäätökseen, että "kannabis on vaarallinen huume fyysisestä, henkisestä, yhteiskunnallisesta ja kriminologisesta näkökulmista tarkasteltuna".

Bulletin 1999 01 01 1 Page003 Img001Nämä historialliset tapahtumat väistämättä nostavat esille sen muun todistuspohjan, jota on käytetty eri aineiden ottamiseksi kansainvälisen valvonnan piiriin. Jos kannabistuotteiden valvontaan ottamiseen käytetty aineisto oli näin ohut, nousee esille kysymys siitä, että oliko näin myös muiden aineiden osalta?

Historioitsijat Frank Dikotter ja Yangwen Zheng ovat aloittaneet tutkimaan uudelleen Kiinan oopiummarkkinoita 1800-luvulla, mistä esitetyille väitteille koko kansainvälinen huumevalvontajärjestelmä perustuu. He väittävät näiden oletusten perustuvan Kiinan kulttuurin ja politiikan väärinymmärtämiselle. Tulee olemaan mielenkiintoista seurata, miten kansainvälinen huumevalvontajärjestelmä kestää kriittisen tarkastelun.

Huumevalvontajärjestelmän heikon todistuspohjan tulisi ennemminkin hillitä poliitikkoja ja virkamiehiä puolustamasta tätä järjestelmää sen pitkäikäisyydellä ja sillä, että sen historia olisi rationaalinen ja hyvin perusteltu. Jos huumevalvontajärjestelmän perustelut eivät ole todennettavissa eikä järkevästi arvioitavissa niin mille se perustuu?

Kannabis kansainvälisen politiikan syntipukki

Kannabiksen osalta näyttää siltä, että poliittinen ja diplomaattinen moniselitteisyys, henkilökohtaiset ja moraaliset ennakkoluulot sekä byrokraattiset voimat ovat olleet ratkaisevampia kuin tieteelliset perustelut. Järjestelmän tulevaisuutta harkitsevien pitää ottaa tämä huomioon ja heidän pitää myös ymmärtää se, että suurin osa niistä poliittisista tavoitteista, moraalisista asenteista ja byrokraattisista tavoitteista, jotka ovat synnyttäneet nykyisen tilanteen ovat suurimmaksi osaksi kadonneet ja ne ovat enää kaukaisia muistoja Euroopan imperialistisesta perinteestä, maailmansodista, rotuopeista ja jo hylätyistä arvomaailmoista.

Jos nykyisten huumeongelmien ratkaisijat haluavat puuttua huumeisiin ja niiden käyttöön tuoreella tavalla, on historian opetus se, että historia pitää hylätä. Nykyinen status quo pitää hylätä edellisten sukupolvien sekaannuksen ja leväperäisyyden eikä heidän viisautensa tuloksena, ja pitää aloittaa puhtaalta pöydältä kertomalla rehellisesti omat etunäkökohdat. Vaikka tästä prosessista syntyisikin sellainen järjestelmä, joka muistuttaa aikaisempaa, on siihen kuitenkin sitten päädytty tutkitun ja läpinäkyvän prosessin kautta, eikä maailmanhistorian oikkujen heittelemänä.

YK:n huumesopimuksia valvova INCB saa raportissa kritiikkiä epätieteellisestä politiikastaan ja kykenemättömyydestä edistää parhaita mahdollisia kansanterveyden käytäntöjä varsinkin HIV:n leviämisen ehkäisyssä. INCB leimataan raportissa "YK:n suljetuimmaksi ja vähiten läpinäkyväksi toimielimeksi".

Nykyinen YK:n hallinnoima kansainvälinen huumevalvontajärjestelmä on epäonnistunut. Tämä järjestelmä on tehnyt mahdolliseksi järjestelmällisen ihmisoikeuksien loukkaamiseen väärän politiikan tavoittelemiseksi. Kansainvälisen huumevalvontajärjestelmän tavoitteet ja toiminta pitää tutkia perusteellisesti.

London School of Economics'in raportti kehottaa uudistamaan YK:n huumevalvontabyrokratian ja varsinkin INCB:n toiminnan rahoituksen valvonnan parantamiseksi sekä ihmisoikeuksien toteutumisen valvomiseksi.

Lähde: One World Group 23.10.2012, Colombia Reports 23.10.2012 ja LSE !deas lokakuu

London School of Economicsin raportin julkistustilaisuus:

http://www.youtube.com/watch?v=tMHcd8xkQ4Q

lauantai 10. marraskuuta 2012

Amsterdam ei suljekaan kannabiskahviloita turisteilta

Pitkin tätä vuotta on luettu uutisia Amsterdamin maailmankuulujen kannabiskahviloiden muuttumisesta yksityisklubeiksi, joihin muilla kuin Alankomaiden kansalaisilla ei olisi asiaa. Maastrichtin kaupungissa kannabiskahvilat sulkeutuivat turisteilta vappuna 2012, mutta uuden linjauksen on sanottu aiheuttaneen kaupan siirtymisen kadulle, epämääräisiin olosuhteisiin,. Päätöstä ollaankin nyt kumoamassa maassa hiljattain pidettyjen vaalejen seurauksena.

HS uutisoi 3.11.2012:

Huumeturistien suosikkikohde Amsterdam aikoo pitää kannabiskahviloidensa ovet auki ulkomaalaisille jatkossakin. Amsterdamin pormestari Eberhard van der Laan kertoi Volkskrant-lehden haastattelussa torstaina, että kannabiskahvilat eli coffee shopit jatkavat turistien palvelemista, vaikka maan hallitus on päättänyt kieltää kannabiskahvilat kaikilta muilta paitsi Hollannin asukkailta.

 


HS: Colorado laillistaa marihuanan viihdekäytön

 Helsingin Sanomat 7.11.2012
http://www.hs.fi/ulkomaat/Colorado+laillistaa+marihuanan+viihdek%C3%A4yt%C3%B6n/a1305613275699


Colorado laillistaa marihuanan viihdekäytön


Colorado laillistaa marihuanan hupikäytön aikuiselle ensimmäisenä osavaltiona Yhdysvalloissa. Asiasta äänestettiin eilen tiistaina illalla presidentinvaalien yhteydessä.

Saattaa kuitenkin kestää liki vuosi, ennen kuin lakimuutos tulee voimaan ja kaupat voivat vapaasti myydä marihuanaa yli 21-vuotialle, kertoo uutissivusto Huffington Post.

Yksityistä käyttöä koskeva muutos tulee voimaan nopeammin, kuukauden sisällä, heti kun Coloradon kuvernööri John Hickenlooper vahvistaa äänestystuloksen.

Myös Washingtonin osavaltiossa laillistaminen meni tietyin rajoituksin läpi, naapurissa Oregonissa sen sijaan ei, kertoo Huffington Post.

Marihuanan myyntiä tullaan Coloradossa verottamaan kuten alkoholia ja tupakkaa, jolloin valtiolla on mahdollisuus säännellä myyntiä. Myös marihuanan kasvatus on sallittua.

Coloradossa 54 prosenttia äänestäneistä kannatti ja 46 prosenttia vastusti lakiesitystä. Washingtonissa kannattajia oli 56 prosenttia ja vastustajia 44 prosenttia.

Coloradossa äänestettiin marihuanan laillistamisesta kerran aiemmin, mutta vuoden 2006 äänestyksessä lakiesitys kaatui.

Marihuanan lääkekäyttö on jo aiemmin ollut sallittu useissa osavaltioissa.


torstai 8. marraskuuta 2012

Kannabiksen laillistajat saavuttivat kolme historiallista voittoa USA:ssa

USA:n presidentinvaalien yhteydessä saavutettiin historiallisia voittoja kannabiksen laillistamiseksi. Kahdessa osavaltiossa, Coloradossa ja Washingtonissa, laillistettiin kannabis kokonaan. Lisäksi Massachusettsissa laillistettiin lääkekannabiksen käyttö 18. osavaltiona USA:ssa. Colorado ja Washington kuuluvat jo lääkekannabiksen laillistaneisiin osavaltioihin.

Mj Video EmbedColoradon lakialoitetta Amendment 64 kannatti lopulta 54% ja Washingtonin osavaltiossa lakialoite Initiative 502 keräsi 56%:n kannatuksen.

Oregonissa voitto oli täpärällä 55%:n vastustaessa laillistamista. Oregonin Measure 80 -kampanja kärsi sen johtohahmon hankkimasta kielteisestä julkisuudesta hänen jätettyä veronsa maksamatta viime vuonna.

"Jos tämän haluaa laittaa historialliseen kontekstiin niin sellaista ei ole olemassa. Tämä on ensimmäinen kerta historiassa, kun joku osavaltio äänestää kannabiksen laillistamisen puolesta - ja niitä oli nyt kaksi", tiivisti Law Enforcement Against Prohibition -järjestön edustaja Tom Angell tilanteen historiallisuuden.

Laillistaminen on vasta alussa

"Uskon tämän olevan ennemminkin laillistamiskeskustelun alku kuin loppu. Koska molempien osavaltioiden kuvernöörit sekä presidentti ja kongressi ovat päättäneet, että kannabis on laitonta, ei tämä peli ole vielä pelattu", kertoi Obaman entinen huumeneuvonantaja tohtori Kevin Sabet.

"Äänestäjät ovat sanoneet sanansa ja meidän pitää kunnioittaa heidän tahtoaan. Tästä tulee monimutkainen prosessi, mutta aiomme käydä sen läpi. Kuitenkin liittovaltion lain mukaan kannabis on laitonta, joten ei kannata heti murtautua hunajapurkille", Coloradon kuvernööri John Hickenlooper luonnehti voittoa.

Aloitteiden puolesta äänestäneille tämä on kuitenkin selvä voitto.

"Coloradon asukkaat ovat hylänneet epäonnistuneen kannabiksen kieltolain. Heidän ääniensä ansiosta aloitamme nyt kerämään kannabiskaupan säätelyn tuottamia hyötyjä. Olisi demokratian irvikuva jos Obaman hallinto käyttäisi valtaansa toteuttaa kannabiksen kieltolakia niitä osavaltioita vastaan, joissa ihmiset ovat demokraattisen prosessin kautta julistaneet haluavansa sen lopettamista", Coloradon kampanjan apulaisjohtaja Brian Vicente summaa vaalien tuloksen.

Tämä voitto alleviivaa sitä, mikä on jo nähty mielipidemittauksissa: kannabiksen kieltolaki on saavuttanut sulamispisteensä eikä sen jatkamiselle enää löydy yhtään uskottavaa perustetta.

Lähde: Huffington Post 7.11.2012 ja ABCNews 7.11.2012


keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Kuudessa Amerikan osavaltiossa äänestettiin kannabiksesta

Kuudessa Amerikan osavaltiossa on äänestetty kannabiksen laillisuudesta sekä viihde- että lääkekäytön osalta. Coloradossa, Washingtonissa, Oregonissa, Arkansasissa, Massachusettsissa sekä Montanassa äänestyksen kohteena oli joko lääkekannabiksen tai kannabiksen yleisen käytön salliminen. Coloradossa, Washingtonissa sekä Massachusettsissa äänestystulos oli kannabiksen puolesta, kun Oregonissa, Arkansasissa sekä Montanassa tulos oli sitä vastaan.

Coloradossa  äänestettiin kannabiksen viihdekäytön puolesta, lääkekäytön ollessa jo sallittua. Laillistamisäänestyksen kohteena oli kannabiksen tuotannon, jakelun ja hallussapidon laillistaminen 21-vuotiaille ja sitä vanhemmille. 54 % on äänestänyt laillistamisen puolesta. Liittovaltion lakien mukaan kannabis on silti laitonta, joten prosessista tulee kuvernööri John Hickenlooperin mukaan mutkikas. “Vaikkemme voisi tehdä siitä suoraan laillista täällä, haluamme ainakin dekriminalisoida sen”, hän sanoi.

Washingtonissa äänestyksen kohteena oli myöskin yleisesti kannabiksen säännöstelty tuotanto, jakelu ja hallussapito 21-vuotiaille ja sitä vanhemmille. Tuotteesta aiotaan ottaa 25 % vero jakelun kolmessa vaiheessa: kannabiksen siirtyessä kasvattajalta prosessoijalle, prosessoijalta jälleenmyyjälle ja jälleenmyyjältä kuluttajalle. Ei ole aivan selvää paljonko verotuloja kokonaisuudessaan kertyisi, mutta arviot ovat yltäneet jopa 500 miljoonaan dollariin. Kun 51 % äänistä oli laskettu, 55 % oli äänestänyt aloitteen puolesta.

Oregonissa aloite 80 olisi sallinut kannabiksen myynnin osavaltion lisenssin alaisissa liikkeissä, kannabiksen kasvattamisen ja käytön aikuisille, sekä poistanut hamppuun liittyviä rajoituksia. Aloite kaatui vain 43 % äänestäessä sen puolesta.

Arkansasissa äänestettiin lääkekannabiksen käytön puolesta. Aloite olisi sallinut tiettyjä lääketieteellisiä tiloja omaavien potilaiden kannabiksen hallussapidon, sekä hankkimisen voittoa tavoittelemattomista lääkekannabisapteekeista, joita olisi perustettu yli 30 läpi osavaltion. Apteekeissa olisi myyty myös käyttövälineitä sekä siemeniä. Mikäli potilas asuu yli viiden mailin päässä apteekista, hänellä olisi ollut lupa kasvattaa omat lääkekannabiksensa. Aloite oli kaatumassa 52 % vastustukseen kun ääniä oli laskettu 44 %. Mikäli aloite olisi mennyt läpi, olisi Arkansasista tullut ensimmäinen etelävaltio jossa lääkekannabis olisi ollut sallittua.

Massachusettsissa äänestettiin lääkekannabisaloitteen puolesta luvuin 63 % kun äänistä oli laskettu 92 %. Lääkäriltä luvan saaneet potilaat voivat ostaa lääkekannabiksensa osavaltion omistamista 35 jakelukeskuksesta ensi vuodesta lähtien. Potilailla on lupa ostaa lääkekannabista itselleen yhdellä kerralla 60 päivän varasto. Kaikki New Englandin osavaltiot New Hampshirea lukuunottamatta ovat nyt jossain muodossa sallineet lääkekannabiksen käytön.

Montanassa äänestettiin lääkekannabislakien kiristämisen puolesta. Vuonna 2004 Montanassa äänestettiin lääkekannabiksen puolesta. Vuonna 2011 ne korvattiin tiukemmilla säännöksillä, ja nyt äänestäjien tehtävänä oli päättää pidetäänkö noita säännöksiä yllä. Potilaat saavat kasvattaa oman lääkekannabiksensa tai valita itselleen sen tarjoajan. Yhdellä tarjoajalla saa olla korkeintaan kolme potilasta, eivätkä tarjoajat saa ottaa vastaan mitään arvokasta vaihdossa palveluun tai tuotteeseen, sekä paikallisviranomaiset saavat säädellä tarjoajien määrää. Lisäksi kroonisen kivun määrittämiseen luodaan standardit ja sellaisten lääkäreiden vastaanottojen toiminnasta, joissa määrätään lääkekannabista yli 25 potilaalle 12 kuukauden periodin aikana, tullaan tekemään selvitys. Äänestystulos oli 57 % tiukkojen säädösten puolesta, kun ääniä oli laskettu 55 %.

 

Lähteet:

CNN

Market Watch

NBC

The Harvard Crimson

Ozaks First

Boston.com

Montana Secretary of State


lauantai 3. marraskuuta 2012

Kannabinoidit HIV:n etenemisen hidastamisessa

Olemme hyvin tietoisia kannabinoidireseptorien stimulaation vaikutuksesta kehoon. Rentoutuminen, kivunlievitys ja lisääntynyt ruokahalu tulevat luultavasti ensimmäisinä mieleen. Nämä psykoaktiiviset vaikutukset ovat tulosta tetrahydrokannabinolin (THC) löytämien CB1-reseptorien aktivaatiosta aivosoluissa. Mutta on olemassa myös toinen reseptori, nimeltään CB2, joka sitoo THC:tä ja muita luonnollisia ligandeja kannabinoidireseptorille. CB2-reseptori löytyy immuunisysteemiin liittyvistä soluista ja sillä on suuri määrä tulehdusta ehkäiseviä sekä immuunivastetta heikentäviä aktivaatioon liittyviä vaikutuksia. Yleisimmin immuunivastetta heikentävät vaikutukset eivät ole haluttuja, mutta joskus niistä voi olla hyötyä.

Tohtori Guy Cabralin Virginia Commonwealth Universityssä suorittamassa tutkimuksessa huomattiin CB2-reseptorin stimulaation makrofageilla (syöjäsoluja) hillitsevän terveiden immuunisolujen matkaamista kohti HIV Tat-proteiinia. Tat on tärkeä säätelijäproteiini jota HIV käyttää säätelemään tulehduksia estäviä vastineita aiheuttaakseen tuhoa kehossa. Tat-proteiini näyttää epäilyttävästi ihmiskehon omilta proteiineilta ja voi sitoutua useanlaisiin immuunisolujen reseptoreihin käynnistäen tapahtumasarjoja jotka johtavat terveiden makrofagien matkaamiseen kohti HIV-sairastuneita soluja.

Tammikuussa 2010 Journal of Pharmacology and Experimental Therapeuticsissä julkaistun artikkelin Cannabinoid Inhibition of Macrophage Migration to the Tat Protein of HIV-1 is Linked to the CB2 Cannabinoid Receptor (Kannabinoidien ehkäisevä vaikutus makrofagien vaellukseen HIV-1:sen Tat-proteiiniin liittyy CB2-kannabinoidireseptoriin) tekijöinä ovat Erinn D. Raborn ja Guy A. Cabral. Tekijät käyttivät makrofagisolulinjaa migraatiomallinnuksessa demonstroidakseen yksityiskohtaisesti, kuinka CB2-reseptoria stimuloitaessa makrofagit eivät enää vastaa Tat-proteiinille. Kemotaksiset vaikutukset kumoutuivat, eivätkä makrofagit enää kulkeutuneet kohti Tat-proteiinia.

Makrofagit ovat HIV-infektion pääkohteena, ja kerran tartunnan saatuaan solut alkavat tuottaa virusperäistä Tat (trans-activator of transcription) proteiinia sekä GP120-proteiinia, solusytokiini- ja kemokiinituotannon stimuloinnin lisäksi. Tämä aiheuttaa muutoksia isännän immuunisäätelyssä. HIV Tat-proteiinilla on lisäksi rooli monosyyttien vahvana kemoattraktanttina, ja näinollen se tuo oman panostuksensa saastuneiden solujen leviämiseen sen alkaessa houkuttaa terveitä soluja itseään kohti.

Suurimmalla osalla väärinkäytettävistä huumeista (opiaatit, kokaiini, amfetamiinit ja kannabinoidit) on haitallinen, tulehdusherkkyyttä lisäävä vaikutus. Erityisesti kannabinoidit ovat osoittaneet tulehduksia estäviä vaikutuksia, hilliten makrofagien stimulointiin liittyvien kemokiinien ja sytokiinien vaellusta tulehduksiin ja estäen makrofagien toiminnan. Kannabinoidien on myös todettu hillitsevän kemokiinireseptorien ilmentymistä, erityisesti reseptorilla CCR5, joka liittyy HIV:n pääsemiseen solujen sisälle. Näin huomataan CB2-kannabinoidireseptorin mahdolliset HIV:n vastaiset vaikutukset. Mikäli terveiden solujen matkaaminen HIV:n saastuttamiin soluihin estyy, taudin eteneminen hiljenee.

Kannabinoideihin perustuva hoitomuoto olisi nykyisiin HIV:n etenemiseen hidastavasti vaikuttaviin lääkkeisiin verrattuna vähemmän myrkyllistä. Kun otetaan huomioon kaikki muodot, jotka HIV on löytänyt käyttääkseen omaa immuunisysteemiämme itseämme vastaan uhaten selviytymistämme, voisi vastahyökkäykseen ja immuunisysteemin kontrollin palauttamiseen perustuva lähestymistapa olla paljon tehokkaampi kuin kehitteillä olevat lääkkeet jotka kohdistuvat suoraan HIV:hen tai käyttävät sytokiineja aktivoidakseen valmiiksi väsyneen immuunisysteemin.

Lähde:

BitesizeBio


perjantai 2. marraskuuta 2012

Kofi Annan: huumeiden vastainen sota epäonnistunut

Viime aikoina lukuisat julkisuuden henkilöt ovat antaneet lausuntoja huumesodan ja huumepolitiikan epäonnistumisesta, mutta harvemman sana painaa yhtä paljon kuin Kofi Annanin. Annan toimi YK:n pääsihteerinä 10 vuotta (1997-2006), jona aikana kansainväliset huumehaukat onnistuivat kaappaamaan YK:n yleiskokouksen omiin tarkoituksiinsa ja julistamaan tavoitteekseen huumevapaan maailman. Huumeiden käyttö ja huumeongelmat ovat tuon julistuksen jälkeen vain kasvaneet näiden huumehaukkojen politiikan seurauksena.

Kofi5Annan liittyi vuonna 2011 entisten presidenttien ja mm. Richard Bransonin muodostamaan Global Commission on Drugs Policy -järjestöön, joka yrittää muuttaa kansainvälistä huumepolitiikkaa. Tämä oli vakava isku kansainvälisille huumehaukoille ja mm. World Federation Against Drugs kritisoi katkerasti Annanin osallistumista järjestön toimintaan, olihan hän ollut aikoinaan tämän Drug Free World -kampanjan keulakuva.

Vuoden 2012 keväällä Annan erosi ryhmästä aloitettuaan rauhansovittelut Syyriassa. Nyt lokakuussa Annan on palannut takaisin huumeiden laillistajien riveihin.

Annan piti Washingtonissa lehdistötilaisuuden, jossa hän promotoi uutta muistelmakirjaansa Interventions: A Life in War and Peace. Hän kritisoi ankarasti Meksikon huumesotaa:

"Kun tarkastellaan Meksikon väistyvän presidentin Felipe Calderonin saavuttamia tuloksia, suurin osa ihmisistä ymmärtää, ettei Meksikon huumesota ole toiminut. Hän on tapattanut paljon ihmisiä."

"Tarvitaan politiikan muutosta, mutta muutoksen pitää alkaa keskustelulla, koska molemmin puolin vallitsee vahvoja tunteita."

Annan toisti myös käsityksensä siitä, että huumeidenvastaiset lait eivät toimi.

"Olemme soveltaneet niitä vuosikymmeniä. Ne ovat täyttäneet vankilat suurilla määrillä nuoria ihmisiä, jotka vapautuvat sitten aikanaan elämä murskattuna jonkun unssin hallussapidosta."

"Meidän pitää lähestyä tätä ongelmaa koulutuksella ja terveysnäkökulmalla, eikä brutaalilla väkivallalla".

Lähde: Raw Story 18.10.2012 ja News.com.au 19.10.2012

Lue myös:

Maailman johtavat poliitikot vaativat "paradigman muutosta" huumepolitiikkaan

Huumepolitiikan korjaaminen on yksi aikamme keskeisiä poliittisia haasteita

Kansainvälisen komission raportti levitti kieltolakikritiikin valtamediaan


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...