torstai 22. marraskuuta 2012

Uruguayn laillistamisehdotus kongressin käsittelyssä

Uruguayn kongressi aloitti 15.11. käsittelemään kannabiskaupan laillista valvontaa koskevaa lakipakettia. Kun se hyväksytään, tulee Uruguaysta maailman ensimmäinen itsenäinen valtio, joka laillistaa kannabiskaupan. USA:n kahden osavaltion, Coloradon ja Washingtonin, tuore laillistamisvoitto tulee varmasti vauhdittamaan läpimenoa.

Marihuana 234047Presidentti Jose Mujican alkuperäinen suunnitelma perustui valtiomonopolimalliin, mutta lukuisten kansainvälisten asiantuntijoiden, kuten Drug Policy Alliancen Ethan Nadelmanin kuulemisen jälkeen suunnitelmaa on kehitetty. Uusin lakialoite sallii kuuden kasvin kotikasvatuksen ja kannabisklubien perustamisen, jotka saavat ottaa korkeintaan 15 jäsentä. Lain perustana on arvio siitä, että kannabiksen käyttäjä kuluttaa 40 grammaa marihuanaa kuukaudessa.

Laissa sallitaan 40 gramman hallussapito omaan käyttöön ja kuuden kasvin kasvatus tuottaen kerralla alle puoli kiloa. Kannabisklubin jäsenet voivat kasvattaa yhdessä 90 kasvia ja pitää vuoden aikana varastoituna 7 kiloa kannabista. Laissa turvataan kannabiksen ostajien anonyymius.

Lain mukaan Uruguayn pitää perustaa kansallinen kannabisinstituutti, joka myöntää ja valvoo kasvatuslupia, valvoo kotikasvatusta sekä pitää rekisteriä kasvattajista ja käyttäjäklubeista. Instituutin tehtävänä olisi ylipäänsä kannabislainsäädännön soveltamisen valvonta.

Lakialoitteen mukaan kannabiksen mainontaa ei sallita ja lisäksi siinä kriminalisoidaan kaikki tämän lain vastainen kasvattaminen, salakuljetus ja myynti, joista voidaan langettaa 20 kuukaudesta aina 10 vuoden mittaisia vankeusrangaistuksia.

Lain tarkoitus on "suojella, edistää ja kehittää kansalaisten terveyttä kannabiksen käytön aiheuttamia haittoja vähentämällä". Tätä tarkoitusta varten julkinen terveydenhoito ja sosiaalipalvelut velvoitetaan antamaan hoitoa ja opetusta ongelmaisille käyttäjille.

"Keskeinen tavoite on erottaa kannabismarkkinat enemmän haittoja aiheuttavien aineiden markkinoista, minimoida sitä todennäköisyyttä, että kannabiksen käyttäjät ajautuisivat pimeille markkinoille ostamaan muita huumeita", selittää yhteiskunnallisen kehityksen ministeriön huumepoliittinen neuvonantaja, sosiologi Agustin Lapetina.

"Valtiosta ei tule päätuottaja, vaan se myöntää lupia niille, jotka tuottavat, jakelevat ja myyvät. Luvista saatavilla tuloilla rahoitetaan sitten terveys- ja käytönehkäisykampanjat", Lapetina jatkaa.

Kannabisaktivisti Juan Vaz teki yli vuoden ajan yhteistyötä valtion virkamiesten kanssa lainlaatimisessa ja oli tyytyväinen lakitekstiin, vaikka yllättyikin kannabisklubien jäsenmäärän alhaisesta rajasta.

"Nyt se on muuttumassa todeksi. Kaikkea voidaan vielä kehittää, mutta käymme läpi muutosta, jota kukaan ei ole kokenut", Vaz puki tuntojaan sanoiksi.

Lakialoitteesta äänestetään alahuoneessa vielä ennen vuoden loppua ja senaatissa vuoden 2013 alussa.

Lähde: Drug Policy Alliance 16.11.2012 ja Huffington Post 15.11.2012


maanantai 19. marraskuuta 2012

USA:n vaalituloksien vaikutus

Coloradon ja Washingtonin osavaltioiden äänestäjien päätös laillistaa kannabis 6.11.2012 on ensimmäinen kerta historiassa, kun jokin valtio tai osavaltio laillistaa kannabiksen. Lääkekannabiksen käyttö on laillistettu jo monessa maassa ja osavaltiossa. Samoin monessa maassa vallitsee dekriminalisaatio kuten Portugalissa ja Hollannissa jopa jonkinlainen de facto laillistaminen, mikä on kuitenkin jättänyt kasvatuksen kriminaaleille.

Yes On 64Näissä molemmissa osavaltioissa kannabiksen kasvatus ja kauppa aiotaan ottaa yhteiskunnan valvontaan. Coloradossa laki saa lainvoiman kuukauden sisällä vaaleista, minkä jälkeen kuuden kasvin kasvatus ja unssin (28 g) hallussapito ovat laillisia yli 21-vuotiaille. Ensimmäisten laillisten kauppojen arvellaan aukaisevan ovensa vuonna 2014. Coloradossa lainvalvojat aikovat kunnioittaa uusia lakeja. "Me emme ole liittovaltion agentteja", lausui Larimerin maakunnan sheriffi Justin Smith, joka vastusti lainmuutosta.

Ensi vuonna aletaan laatimaan kaupallista kasvatusta ja myyntiä käsittelevää lainsäädäntöä. Washingtonin osavaltion alkoholinvalvontavirastolla on vuoden 2013 joulukuun alkuun asti aikaa ottaa käyttöön kasvattajia, tukkumyyjiä, valmistajia ja vähittäiskauppiaita koskeva ohjeistus. Coloradossa osavaltion varainhoito-osastolla on aikaa vuoden 2013 heinäkuun alkuun ottaa kannabiskauppa valvontaansa. Coloradon laki sallii kullekin kansalaiselle kuuden kasvin kasvatuksen ja unssin lahjoituksen toiselle kunhan siitä ei oteta voittoa. Näin Coloradon asukkailla on heti saatavilla laillista kannabista kun taas Washingtonin osavaltiossa käydään läpi melkein vuoden siirtymävaihe.

Seattlen poliisilaitos julkaisikin tiedonannon, jonka mukaan "laki on muuttunut eivätkä ihmiset enää saa seurauksia hallussapidosta". Ainakin kahdessa Washingtonin osavaltion maakunnassa syyttäjät hylkäsivät satoja hallussapitotapauksia heti äänestystuloksen tultua julkisuuteen.

"Uskon, etteivät ihmiset äänestäessään politiikan muuttamisen puolesta olleet kovin keskittyneitä siihen, että mikä päivä se muutos oikein tapahtuisi. He sanoivat kuitenkin selkeästi ja selvällä enemmistöllä, ettei pienten määrien hallussapito ole rikos", King-maakunnan syyttäjä Dan Satterberg selitti ratkaisuaan. Muut syyttäjät ovat myös aloittaneet harkinnanalaisten syytteiden karsimisen.

Spokanen maakunnan syyttäjä Jack Driscoll otti tiukemman kannan. Hänen tulkinnan mukaan vain laillisesta osavaltion kaupasta ostettu marihuana on laillista ja hän aikoo jatkaa muun marihuanan hallussapidon syyttämistä. Näitä kauppoja joudutaan kuitenkin odottelemaan ainakin vuoden ajan. Satterberg on eri mieltä Driscollin tulkinnasta: "En tiedä, kuinka kannabiksen alkuperä jäljitetään".

Satterberg olettaa liittovaltion virkamiesten hakevan jotakin sellaista oikeudellista toimenpidettä, millä voitaisiin estää lupien jakaminen kannabiksen kasvattajille ja myyjille.

"Tässä asiassa USA:n korkein oikeus voi haluta sanoa lopullisen sanansa, mutta mielestäni tämä on tärkeä osavaltioiden oikeus", Satterberg arvioi.

Rajoituksia

Washingtonin osavaltiossa pössyttelijöiden kannattaa vielä pitää pipoistaan kiinni, koska varsinainen laillistaminen on vasta tulossa ja sitä ennen voi vielä joutua vaikeuksiin lain kanssa. Laillinen myynti alkaa aikaisintaan vuoden päästä ja sitä ennen sallittua määrää 50% isomman erän hallussapidosta voi saada jopa 5 vuotta vankeutta. Washingtonissa ei saa itse kasvattaa marihuanaa kotona.

Samoin julkinen polttelu on edelleen kiellettyä. Ainakin yksi laillistamista juhlinut henkilö pidätettiin hänen pantua palamaan puistossa. Poliisin tullessa paikalle hän oli vedonnut nähneensä uutisen televisiossa ja luulleensa kannabiksen käytön tulleen heti lailliseksi.

Washingtonin lakialoitteen kiistanalaisin kohta koskee kannabiksen vaikutuksen alaisena ajamista. Uudessa laissa rajaksi säädetään 5 ng/ml THC:tä veressä ja lääkekannabispotilaita ja yli 21-vuotiaita viihdekäyttäjiä voidaan syyttää vaikutuksen alaisena ajamisesta tämän yli menevistä pitoisuuksista. Alle 21-vuotiaille liikenteessä vallitsee uuden lain mukaan nollatoleranssi kun aikaisemmin poliisin piti osoittaa oikeudessa, että henkilön ajokyky on heikentynyt.

Mikään tutkimus ei tue tätä uutta käytäntöä. USA:n liikenneviraston oman selvityksen mukaan "henkilön veriplasman pitoisuuksista ei ole mahdollista tehdä mitään johtopäätöksiä henkilön ajokyvyn heikentymisestä". Tutkimusten mukaan ihmisillä voi olla päiväkausia tämä THC-pitoisuus veressä kannabiksen käytön loputtua. Tämä uusi käytäntö tulee aiheuttamaan lisää epäselvyyksiä, pidätyksiä ja rangaistuksia.

Massachusetts ja muita lakialoitteita

Massachusettsin osavaltiosta tuli 18. lääkekannabiksen laillistanut osavaltio ja hyväksytty laki suojelee potilaita, jotka ovat saaneet lääkemääräyksen lääkäriltään.

Montanan lääkekannabispolitiikka on myllerryksessä. Montanassa lääkekannabis laillistettiin vuoden 2004 vaaleissa, minkä jälkeen sen laajuudesta ja säätelystä on väännetty kättä niin että vuonna 2011 poliitikot ja virkamiehet tiukensivat lainsäädäntöä. Vuoden 2012 vaaleissa äänestäjiltä kysyttiin kannabisohjelman jatkamisen tai tiukentamisen puolesta siten, että kyllä-ääni merkitsi tiukentamisen hyväksymistä ja ei-ääni vuoden 2004 kansanäänestyksen noudattamista. 57% äänestäjistä antoi nyt tukensa lääkekannabisohjelman tiukentamiselle.

Cali PrisonKaliforniassa voitti proposition 36, jonka tarkoitus on korjata three strikes -lainsäädännön aiheuttama vankipopulaation kasvu. Lakialoitteen mukaan elinkautista ei saa langettaa muuten kuin siinä tilanteessa, että kolmas tuomio langetetaan jostakin "vakavasta tai väkivaltaisesta rikoksesta" tai jos kolmannen tuomion saanut on aikaisemmin tuomittu jostakin vakavasta rikoksesta, kuten raiskauksesta, murhasta tai lapsiin sekaantumisesta. Lakimuutoksella on suuri vaikutus väkivallattomien huumerikollisten tuomioihin.

Coloradon, Washingtonin ja Massachusettsin lisäksi vaaleissa äänestettiin myös maakunta- ja kaupunkitasoisista lakialoitteista.

Massachusettsissa yli 40 maakunnassa - edustaen yli 20% osavaltion äänestäjistä - äänestettiin paikallisten aloitteiden puolesta kannabiksen dekriminalisoimiseksi. Äänestystulokset eivät ole sitovia, mutta maakuntien poliittisten edustajien pitäisi ottaa ne huomioon toiminnassaan.

Vermontin osavaltiossa Burlingtonin kaupungin asukkaat hyväksyivät samanlaisen ei-sitovan lakialoitteen käytön dekriminalisoimiseksi.

Michiganissa neljässä kaupungissa, joissa on yhteensä yli miljoona asukasta, hyväksyttiin laillistavia tai depenalisoivia lakialoitteita. Detroitissa 65% asukkaista äänesti kannabiksen dekriminalisoinnin puolesta sallien unssin hallussapidon yli 21-vuotiaille. Flintissä hyväksyttiin lakialoite, joka dekriminalisoi unssin hallussapidon yli 19-vuotiaille. Grand Rapidsissa hyväksyttiin laki, jonka mukaan ensikertalainen kannabiksen hallussapidosta tavattu voidaan vapauttaa pelkällä huomautuksella tai antaa 25 dollarin sakko, mutta teosta ei seuraa rikosrekisterimerkintää. Ypsilantissa 74% päätti tehdä kannabiksen hallussapidosta alhaisimman poliisin toimien tärkeysjärjestyksessä.

Oregonin kannabiksen laillistamisaloitteelle kävi kuten Kalifornian lakialoitteelle vuonna 2010 eli se sai 46% äänistä.

Arkansasin osavaltiossa lääkekannabiksen laillistamisaloite sai taakseen niukat 49%, mikä on hyvä pohja tulevien laillistamisaloitteiden laatimiselle ja toteuttamiselle.

Poliisit, opiskelijat ja muu enemmistö

Coloradossa kannabiksen laillistaminen sai enemmän kannatusta kuin presidentti Obama: 1 291 771 coloradolaista äänesti laillistamisen puolesta, mikä on 53 281 ihmistä enemmän kuin Obamaa äänestäneitä. Tämä kuvastaa kannabisliikkeen laajaa kannatuspohjaa tällä hetkellä.

Legalizemarijuanamarriage 500x281Kieltolakia vastustavien poliisien ja virkamiesten järjestö LEAP oli aktiivisesti mukana kampanjoimassa eri osavaltioissa.

"En usko näkeväni DEA:n agenttien ryntäystä Coloradoon tai Washingtoniin pitämään pystyssä niitä lakeja, joita paikallinen poliisi toteutti aiemmin. Se olisi äärimmäisen huonoa politiikkaa. Ihmisten tahto on nyt tullut julki", kertoi entinen Seattlen kaupungin poliisipäällikkö Norm Stamper, joka kampanjoi Washingtonin osavaltiossa.

"Kun asukkaat ymmärtävät kannabiksen kieltolain olevan väkivallan takana, he tulevat mukaan toimintaan ja näin näissä kahdessa osavaltiossa tapahtui. Olemme nähneet ne muutokset, mitä tapahtuu lääkekannabiksen hyväksyneissä osavaltioissa. Teini-ikäisten kannabiksen käyttö laskee. Rattijuopumusten määrä laskee ihmisten rentoutuessa mieluummin kannabiksen kuin alkoholin kanssa. Muutos tuo paljon uusia hyviä asioita", Stamper jatkaa.

Vaalivoitto oli seurausta siitä, että useat erilaiset kansalaisryhmät asettuivat toimimaan sen puolesta. Coloradossa kampanjaan osallistuivat aktiivisesti mm. LEAP, SAFER, Sensible Colorado, NORML, MPP, DPA sekä valtakunnallinen opiskelijajärjestö Students for Sensible Drug Policy (SSDP).

SSDP:n edustaja kertoi järjestönsä aktivistien tavoittaneen yli 20 000 opiskelijaa osavaltion kuudessa yliopistossa ja soittaneen 17 000 kampanjapuhelua muun kampanjoinnin ohessa.

"Kannabispolitiikan uudistaminen on edelleen sellainen asia, missä kansalaiset vievät ja poliitikot seuraavat, mutta Washingtonissa huomasi useiden poliitikkojen alkaneen saavuttaa kansan mielipidettä", luonnehti Drug Policy Alliancen toiminnanjohtaja Ethan Nadelmann.

Lakialoitteiden ympärille syntyi liittoumia hyvin erilaisilta tahoilta. Perinteisten huumepoliittisten järjestöjen lisäksi mukaan tuli virkamies-, työväen ja ihmisoikeusjärjestöjä sekä edustajia melkein kaikista poliittisista ryhmistä. Kampanjoinnissa yhdistyivät maan taloushuolet inhimilliseen ajatteluun ja mukana oli henkilöitä, joiden osallistumista olisi pidetty vielä pari vuotta sitten hyvin epätodennäköisenä, kuten entinen liittovaltion syyttäjä John McKay, joka oli aikoinaan laittamassa Marc Emeryä vankilaan kannabiksen siementen myymisestä. Konservatiivisen Americans for Tax Reform -liikkeen perustaja Grover Nordqvist ja republikaaninen New Jerseyn kuvernööri sekä toisaalla tuoreen, huumesotaa arvostelevan The House I live in -dokumentin tuottajat Russell Simmons ja Danny Glover tulivat mukaan laillistamaan kannabista.

Voitot eivät tulleet aivan yllätyksenä, koska mielipidemittaukset ovat jo parin vuoden ajan osoittaneet kannabiksen kannatuksen kasvaneen valtaväestön keskuudessa.

"Nämä lopulliset voitot auttavat valitsemiamme edustajia ymmärtämään sen, että kannabislainsäädännön uudistaminen on valtavirtaa ja enemmistön kannattama asia. Liian monet asian ymmärtävät poliitikot eivät halua tulla julkisuuteen pelätessään joutuvansa syrjään politiikan näyttämöllä. Suuri yleisö on valmis uudistukseen ja palkitsee tähän pyrkivät poliitikot", kommentoi Marijuana Majority -kansalaisjärjestön puheenjohtaja Tom Angell.

Kaikki aloitteet eivät voittaneet ja Oregonin laillistamisaloitteelle kävi kuten Kalifornian lakialoitteelle vuonna 2010 eli se sai 46% äänistä. Oregonin kampanja kuitenkin toteutettiin suurimmaksi osaksi paikallisten järjestöjen voimin ja murto-osalla esimerkiksi Coloradon kampanjan budjetista. Kampanja lähti myöhään liikkeelle ja alussa se sai mielipidemittauksissa vain 38%:n kannatuksen.

Näiden voittojen kannustamina yhä useampi osavaltio seuraa perässä, ja Angellin mukaan Kaliforniassa äänestetään vuonna 2014 tai 2016 vaikka osavaltion koko tekee kampanjasta kalliin ja raskaan.

Voittojen vaikutus

Coloradon ja Washingtonin äänestystulokset kantavat kauas, koska ne vievät kannabiskaupan aivan uudelle tasolle. Tämä ylittää Hollannin tilanteen, missä ainoastaan viiden gramman vähittäiskauppa on sallittua ja muu toiminta sijoittuu pimeän ja harmaan kaupan hämärään välimaastoon.

Tämä vallankumous tulee luomaan silminkantamattomiin leviäviä ja vapaasti kesätuulessa heiluvia marihuanakasvustoja, joita kuivataan ja prosessoidaan tehdasmittakaavan laitoksissa aivan kuten tupakkateollisuuden kultaisina vuosina.

Colorado on kuitenkin osa Yhdysvaltoja ja suuren mittakaavan viljelykset joutuvat taatusti DEA:n silmätikuksi. Siksi on odotettavissa runsaasti yhteydenottoja ja Obaman hallinnolle kiusallisia tilanteita.

Obaman hallinto käynnistää toisen kautensa, jolloin ei tarvitse enää kantaa vaalipaineita. Ensimmäisessä kampanjassaan hän julkisesti ilmaisi tukensa osavaltioiden hyväksymille laeille ja silti liittovaltio aloitti ennalta-aavistamattoman hyökkäyksen niitä vastaan. Näissä vaaleissa on saatu rannikolta rannikolle uusia lainsäätäjiä, jotka ovat valmiita osallistumaan laillistamiskeskusteluun. Valituksi on tullut uusia senaattoreja ja kongressiedustajia, jotka ovat valmiita lopettamaan osavaltioiden ja liittovaltion skisman tässä asiassa. Edustajainhuoneen voimatasapaino ei muuttunut, mutta sekä republikaanien että demokraattien joukossa on uusia edustajia, jotka kannattavat ainakin lääkekannabisasiaa.

Kyseessä on siten historiallinen käänne, joka tulee heijastumaan myös ulkomaille.


Maailmanlaajuinen huumepoliittinen komissio laajentaa Itä-Eurooppaan

Maailmanlaajuinen huumepoliittinen komissio (GCDP) kokoontui 24. - 25.10. Puolan pääkaupungissa Varsovassa. Latinalaisen Amerikan maissa tapahtuvan uudistusliikkeen innoittamana komissio on laatinut omalle toiminnalleen strategian, ja nyt pidetyn kokouksen tavoitteena oli Itä-Euroopan maissa käytävän huumesodan kansanterveydellisten vaikutusten tuominen julkiseen keskusteluun.

Foto32GCDP perustettiin heinäkuussa vuonna 2010 ja se on luonut suuntaviivoja huumelakien ja -politiikan muutokselle. Tällä hetkellä siihen kuuluu 22 kansainvälistä johtajaa, joista seitsemän ovat entisiä presidenttejä, mm. Puolan entinen presidentti Alexander Kwasniewski, jonka kaudella maahan säädettiin uudet ankarat huumelait.

"Olen saanut suuren kunnian isännöidä näin huomattavien henkilöiden vierailua. On tärkeää saada Maailmanlaajuisen komission kokous tähän osaan maailmaa, missä huumeiden käytöstä ja HIV:stä ei voida keskustella asiallisesti, vaikka niillä on vakavia seurauksia",  Kwasniewski kertoi avatessaan kokouksen.

GCDP:n kokouksessa keskusteltiin Itä-Euroopan tilanteesta, jotta saataisiin tuotua lisää huomiota alueen ankarien huumelakien aiheuttamiin dramaattisiin inhimillisiin ja yhteiskunnallisiin seurauksiin. Puolalainen sanomalehti Gazeta Wyborcza järjesti pyöreän pyödän keskustelutilaisuuden tiedotusvälineiden ja muiden asianosaisten tahojen kanssa.

Huumesodan vaikutuksen lisäksi asialistalla on Latinalaisen Amerikan, USA:n ja Euroopan muutoksen dynamiikan arviointi ja kuinka tämä voitaisiin laajentaa Itä-Eurooppaan, Afrikkaan ja Aasiaan.

Varsovan kokous perustui GCDP:n toiseen raporttiin The War on Drugs and HIV/AIDS: how the criminalization of drug use fuels the global pandemic, joka julkaistiin kesäkuussa 2012. Raportissa kuvataan sitä, kuinka kansainvälinen huumesota on aiheuttanut HIV-pandemian huumeiden käyttäjien ja heidän seksikumppaneiden keskuudessa. Venäjällä HIV-tartunta on joka sadannella ihmisellä ja suurin osa tartunnoista on seurausta huumeiden käytöstä. Maailmanlaajuisesti Saharan etelänpuoleisen Afrikan ulkopuolella huumeiden käyttö aiheuttaa kolmanneksen HIV-tartunnoista.

"Jopa jyrkimmät johtajat tiedostavat sen, etteivät he voi toimia yksin tai ilman muiden johtajien ja kansan tukea. GCDP:n tehtävä on kriittisen massan luominen, jota tarvitaan muutoksen luomiseksi", totesi GCDP:n puheenjohtaja ja entinen Brasilian presidentti Fernando Henrique Cardoso.

Richard Branson mukana Varsovassa

Maailmankuulu brittiläinen liikemiesseikkailija Richard Branson oli myös mukana GCDP:n Varsovan kokouksessa. Hän raottaa Virgin-yhtiönsä kotisivuilla pitämässään blogissa Puolan tilannetta ja selostaa kokousta:

7441218"Puolan huumelainsäädäntöä pidetään yhtenä Euroopan ankarimmista: yli 400 000 nuorta saanut rikosrekisterimerkinnän huumerikoksesta.

Yksi uusista komission jäsenistä on entinen Puolan presidentti Alexander Kwasniewski, joka nyt ymmärtää sen, kuinka paljon vahinkoa hänen vuonna 2000 allekirjoittamansa huumelait aiheuttavat nuorisolle.

Kehitystä kuitenkin tapahtuu oikeaan suuntaan ja viime vuonna huumeiden hallussapitoa koskevaan lakiin tehtiin tärkeä muutos. Syyttäjä voi nyt lopettaa rikosprosessin pienten määrien hallussapitotapauksissa. Alexander Kwasniewski tuntee nyt hyvin vahvasti kuten kaikki me muutkin komission jäsenet, että huumeita pitää käsitellä terveysasiana eikä rikosongelmana.

Presidentti Kwasniewski sanoi, kuinka "surullista onkaan se, että nuorten elämän alku turmellaan". On rohkaisevaa nähdä entisten presidenttien myöntävän virheensä ja yrittävän muuttaa huumepolitiikkaa ja luoda positiivinen vaikutus Puolalle.


Latinalainen Amerikka on avannut tämän keskustelun, mutta Itä-Eurooppa on vielä kaukana. Tulin juuri Moskovasta ja 1,2 miljoonalla venäläisellä on HIV. Näistä 80% on peräisin huumeiden käytöstä. Venäjä ei salli haittoja vähentävää politiikkaa ja HIV:iin ja huumeiden käyttöön liittyy vahva stigma. Siellä täytyy osoittaa olevansa huumeeton saadakseen hoitoa HIV-tartuntaan. Sulaa hulluutta."

Varsovan kokous tiedotusvälineissä

GCDP:n kokous Puolassa huomattiin kansainvälisesti paitsi Suomessa, missä itä-eurooppalainen huumepolitiikka elää vahvana ja useimmat tiedotusvälineiden päätoimittajat ovat vanhoja Neuvostoliiton aikaiseen tiedotuskulttuuriin ehdollistuneita itsevaltaisia politrukkeja.

Sveitsin entinen presidentti Ruth Dreifuss esiintyi The Voice of Russia -radiokanavan haastattelussa 25.10.2012. Siinä hän kertoo komission aikomuksista laajentaa toimintaansa edelleen Länsi-Afrikkaan, josta on tullut kansainvälisen salakuljetuksen yksi keskus, sekä Aasiaan, jossa huumeriippuvaisia kohdellaan vastoin ihmisoikeussopimuksia.

Kokouksen taustaa

GCDP julkisti menestyksekkäästi kesäkuussa 2011 suuntaa näyttävän raporttinsa, jossa on kolme keskeistä suositusta:

  • Tiedosta huumesodan epäonnistuminen ja sen tuhoisa vaikutus ihmisoikeuksiin, väkivaltaan ja korruptioon.
  • Korvaa huumeita käyttävien ihmisten kriminalisointi ja rankaiseminen terveyspalvelujen tarjoamisella niitä tarvitseville.
  • Rohkaise hallituksia kokeilemaan laillisen valvonnan malleja järjestäytyneen rikollisuuden heikentämiseksi ja ihmisten terveyden ja turvallisuuden takaamiseksi. Aloita kannabiksella.

Tämä vaatimus paradigman vaihtamisesta - epäonnistuneen politiikan noudattamisesta avoimeen keskusteluun toteuttamiskelpoisista vaihtoehdoista, kieltolaista käytön ehkäisyyn, hoitoon ja haittojen vähentämiseen - sai runsaasti palstatilaa maailmalla ja vakiinnutti komission maineen maailmanlaajuisen muutoksen käynnistäjänä.

Kuluneiden viidentoista kuukauden aikana komission tapaamiset poliittisten johtajien, tiedotusvälineiden ja suuren yleisön kanssa ovat jo aiheuttaneet muutoksen Latinalaisessa Amerikassa. Tabu on rikottu ja Kolumbian, Guatemalan ja Uruguayn presidentit ovat tuoneet politiikan vaihtoehdot julkisuuteen. Amerikan valtioiden kokouksessa keväällä 2012 keskusteltiin ensimmäisen kerran huumeongelmasta ja siellä nähtiin ensimmäiset merkit Obaman hallinnon taipumisesta keskusteluun.

Äskettäin Komissio on saanut vahvistusta kun entiset presidentit Jorge Sampaio (Portugali), Alexander Kwasniewski (Puola) ja Ricardo Lagos (Chile) liityivät siihen. Tämä laajeneminen on oleellisen tärkeää komission laajentaessa huumekeskustelua Euroopan ja Amerikan mantereen ulkopuolelle.

 


 

Maailmanlaajuisen huumepoliittisen komission jäsenet:

Aleksander Kwasniewski
Former President of Poland

Asma Jahangir
Human rights activist, former UN Special Rapporteur on Arbitrary, Extrajudicial and Summary Executions, Pakistan

Carlos Fuentes
Writer and public intellectual, Mexico – in memoriam

César Gaviria
Former President of Colômbia

Ernesto Zedillo
Former President of Mexico

Fernando Henrique Cardoso
Former President of Brazil (chair)

George Papandreou
Former Prime Minister of Greece

George Shultz
Former Secretary of State, United States (honorary chair)

Javier Solana
Former European Union High Representative for the Common Foreign and Security Policy, Spain

John Whitehead
Banker and civil servant, chair of the World Trade Center Memorial, United States

Jorge Sampaio
Former President of Portugal

Louise Arbour
Former UN High Commissioner for Human Rights, president of the International Crisis Group, Canada

Maria Cattaui
Former Secretary-General of the International Chamber of Commerce, Switzerland

Marion Caspers-Merk
Former State Secretary at the German Federal Ministry of Health, Germany

Mario Vargas Llosa
Writer and public intellectual, Peru

Michel Kazatchkine
Professor of medicine, former Executive director of the Global Fund to fight AIDS, tuberculosis and malaria

Paul Volcker
Former Chairman of the US Federal Reserve and of the Economic Recovery Board, US

Pavel Bém
Former Mayor of Prague, member of the Parliament, Czech Republic

Ricardo Lagos
Former president of Chile

Richard Branson
Entrepreneur, advocate for social causes, founder of the Virgin Group, cofounder of The Elders, United Kingdom

Ruth Dreifuss
Former President of Switzerland and Minister of Home Affairs

Thorvald Stoltenberg
Former Minister of Foreign Affairs and UN High Commissioner for Refugees, Norway

Lähde: Drug Policy Alliance 19.10.2012, Richard Bransonin blogi 24.10.2012, GMANews 25.10.2012 ja The War on Drugs and HIV/AIDS -raportti


keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Turkki: Kannabiksenviljelyn kolumbisaatio

Turkin tilanne on esimerkki maailman kriisien ja laittoman huumekaupan yhteenkietoutumisesta. Kurdien vuonna 1978 perustama Kurdistanin työväenpuolue, PKK, on leimattu Kolumbian FARC-sissijärjestön kaltaiseksi huumeterroristijärjestöksi, joka kasvattaa ja salakuljettaa kannabista Euroopan ja Lähi-Idän markkinoille muun huumekaupan ohessa. PKK:n huumekaupan luonteesta ja asteesta vallitsee erimielisyys: USA on luokitellut sen suoraan huumeterrorismijärjestöksi ja asettanut useita sen johtajista huumerikossyytteisiin kun taas EU:n terrorisminvastainen virasto ei syytä järjestöä suoraan huumekaupasta, vaan sen suojelusta ja verottamisesta.

TarlaPKK kiistää käyvänsä huumekauppaa ja tiedotusvälineille antamiensa lausuntojen mukaan se jopa kieltää jäseniltään huumeiden käytön. Joka tapauksessa PKK:n valvomilla alueilla Turkissa kasvatetaan suuria määriä kannabista ja Turkin tiedotusvälineissä syyllisenä pidetään PKK:ta.

Kannabiksen kasvatuksen ydinalueilla Bingölin ja Diyabakirin provinsseissa sitä kasvaa loputtomina peltoina. Valtiovallan joukoilla ei ole alueelle mitään asiaa PKK:n valvoessa teitä ja jopa miinoittaessa niitä kannabisviljelyksiä suojellakseen. Alueella on 80 kannabista kasvattavaa kylää, joiden arvioitiin tuottaneen viime kesänä 500 tonnia marihuanaa. Tiedustelupalvelujen tietojen mukaan PKK ansaitsee tällä kaupalla 50 miljoonaa dollaria. Alueen PKK on niin varakas, että se rahoittaa myös PKK:n päämajaa Kandil-vuorilla Pohjois-Irakissa.

Vuonna 2011 Turkin armeija suoritti ensimmäisen kannabiksen hävitysoperaation kahteentoista vuoteen Görese-vuorella. Operaatio paljasti PKK:n toiminnan laadun tällä alueella, missä PKK toimii kaikista avoimimmin Turkin alueella. Kannabisviljelykset levittäytyvät kylien ja kaupunkien välillä, ja alueelle on luotu hyvät kastelujärjestelmät. Sadonkorjuun ajaksi töihin tuleville on rakennettu omia taloja. Viljelijät maksavat 20% tuloistaan PKK:lle siitä palveluksesta, että PKK valvoo aluetta. Alueella tuotetusta 500 tonnista poliisi saa takavarikoitua vuodessa vain 20 tonnia ja loput päätyvät Istanbulin ja muiden suurkaupunkien kaduille myyntiin. Vuonna 2011 Turkin poliisi takavarikoi yhteensä 47 tonnia marihuanaa, mikä oli 50% enemmän kuin edellisvuonna.

Syynä tähän tilanteeseen on Turkin käymä sota kurdiväestönosaa vastaan. 2000-luvun alussa kyliä pakkoevakuoitiin hätätilalain nojalla, mikä jätti alueen tyhjäksi asukkaista sekä poliisijoukoista. PKK:n oli helppo ottaa alue haltuunsa ja aloittaa laajamittainen kannabiksen kasvatus. Vuonna 2008 PKK hallitsi alueen koko kannabistuotantoa ja vuonna 2010 se alkoi myöntämään lupia kasvattajille sekä määräsi itselleen maksettavan osuuden myynnistä. Parissa vuodessa kasvatukseen käytetty pinta-ala on kolminkertaistunut. Ilman PKK:n lupaa toimivia kasvattajia rangaistaan ja käytetään esimerkkeinä PKK:n huumeiden vastaisuudesta.

Terrorismiasiantuntijoiden mukaan PKK rahoittaa toimintaansa yhä enemmän huumekaupalla, koska sen harjoittama muu rikollisuus on kärsinyt euroalueen talouskriisin takia.

N 26019 4Yhden kasvattajan mukaan myös poliisin ja kylävartijoiden edustajia on sekaantunut kannabiskauppaan. Alalla pyörii ihmisiä, joilla on yhteyksiä sekä poliisiin että PKK:hon. Näiden kaksoisagenttien avulla PKK pysyy ajantasalla poliisin ja armeijan operaatioista. Yhteistyö toimii myös toisinpäin: viljelijät auttavat PKK:ta toteuttamaan operaatioitaan antamalla ajoneuvoja tiesulkuihin ja kuljettamalla joukkoja.

Kesällä 2012 Turkin armeija suoritti kannabiksen vastaisen operaation Diyarbakrin provinssissa 1700 miehen, neljän helikopterin ja 17 panssariajoneuvon voimin. Joukot joutuivat etenemään miinoituksia ja itsetehtyjä räjähteitä raivaten. Operaatiossa kitkettiin arviolta 5 miljoonaa kannabispensasta 12 kylässä ja takavarikkoon saatiin 26 tonnia marihuanaa.

Lokakuussa 2012 Turkin poliisi nappasi viiden tonnin marihuanalastin lähellä Iranin rajaa ja viranomaiset epäilevät lastin kuuluneen PKK:lle.

Lähde: International Crisis Group 11.9.2012, UNHCR 15.7.2012, Todays Zaman 24.9.2012, Hurriyet Daily News 21.7.2012, New York Daily News 23.10.2012 ja News Track India 27.7.2012

PKK:n kannabispeltoja poltetaan Diyarbakrin provinssissa Turkissa kesällä 2012:


maanantai 12. marraskuuta 2012

Arvovaltainen raportti vaatii kansainvälisen huumevalvonnan uudistamista

Arvostettu London School of Economics julkaisi huumepolitiikkaa käsittelevän raportin, jonka pääviesti on se, että kansainvälinen huumepolitiikka pitää uudistaa. Raportti ehdottaa mm. YK:n alaisia huumesopimuksia valvovan Kansainvälisen huumausainevalvontalautakunnan (INCB) uudistamista siten, että ihmisoikeudet tulevat mukaan huumepolitiikkaan.

Raportissa esitetään alan johtavien asiantuntijoiden tutkimuksia, jotka nojaavat "musertavaan" tietopohjaan. Raportti osoittaa, että kansainvälisen huumepolitiikan inhimilliset kustannukset - laajojen kansanosien vangitseminen Yhdysvalloissa ja Aasiassa, AIDS-epidemia Venäjällä ja väkivalta Latinalaisessa Amerikassa - tekevät siitä perusteettoman.

Huumesodan epäonnistuminen ei ole enää kiistanalainen kysymys, mutta silti YK ja useiden maiden hallitukset jatkavat byrokraattisen ja ideologisen pysähtyneisyyden johtamaa tehotonta politiikkaa.

Kolumbian presidentti Manuel Santos suosittelijana

Juan Manuel Santos Calderon ColombiaKolumbian presidentti Santos sanoo raporttiin kirjoittamassaan esipuheessa: "On tullut aika arvioida uudestaan tämä ongelmakokonaisuus ja niinpä kehotamme maailman johtajia, tutkijoita ja asiantuntijoita aloittamaan avoin, vakava ja rehellinen keskustelu tästä sodasta. On tullut aika avartaa näkökulmaa."

"Tämä raportti antaa arvokasta tukea terveelle ja tarpeelliselle keskustelulle. Tutkimalla uudelleen huumeongelman kansainvälistä käsittelyä akateemisesta näkökulmasta ruokimme tätä keskustelua ja luomme olosuhteita uuden ja tehokkaamman strategian kehittämiseksi."

"Tämä ongelma on globaali ja sen ratkaiseminen vaatii globaaleja toimenpiteitä", hän lisäsi.

Kannabis on portti kansainvälisen huumevalvonnan ymmärtämiseen

Raportissa Strathclyden yliopiston tutkija James H. Mills tutkii kannabiksen valvonnan perustana käytettäviä kyseenalaisia tieteellisiä tuloksia.

Kannabiskieltolain jatkamisen perusteena käytetään argumenttia, että sen pystyttämiseen on mennyt hallituksilta vuosisadan ponnistelut. Mm. YK:n huumesopimuksia valvova INCB käyttää tätä argumenttia vastustaessaan kannabiksen käytön dekriminalisointia, lääkekäytön sallimista ja laillistamisehdotuksia. Mutta tukeeko historia tätä huumevalvontakoneiston itsensä puolustamiseen käyttämää väitettä?

Voidaanko toisin sanoen väittää, että kannabiksen sata vuotta jatkuneet valvontatoimenpiteet perustuvat järkevään päätöksentekoon, joka perustuu todennetuille tosiseikoille, joista on kehitetty yhdenmukainen ja perusteellisesti harkittu lähestymistapa huumeiden valvontaan - ja tämä on sellaista historiaa, mitä yksikään järkevä hallitus ei harkitsisi enää muuttavansa?

Millsin tekemä kannabiksen kieltämisen perusteluiden tutkimus yrittää ymmärtää tiedon ja todistusaineiston osaa kansainvälisen huumevalvontajärjestelmän kehityksessä ja varsinkin sen laajenemisessa oopiumin lisäksi muiden aineiden valvontaan 1920-luvulta lähtien. Mills tuo esille sen, kuinka kannabiksen kieltämiseksi esitetty todistusaineisto oli kyseenalaista ja se hyväksyttiin kritiikittömästi.

Kannabis tuli mukaan kansainväliseen valvontaan Haagin sopimuksen myötä vuonna 1925. Kansainliiton kokouksessa Egyptin edustaja esitteli englantilaisen lääkärin John Warnockin egyptiläisestä mielisairaalasta kokoamaa aineistoa. Warnock oli tyypillinen kolonialisti, joka ei edes puhunut paikallista kieltä ja jolla ei ollut mitään tietoa siitä, mitä mielisairaalan muurien ulkopuolella tapahtui. Hänelle ei koskaan juolahtanut mieleen se ajatus, että joukko mielisairaalan potilaita ei ole edustava otos laajemmasta yhteiskunnasta. Näissä olosuhteissa luotu tieteellinen aineisto kuitenkin vei kannabiksen ensimmäisen kerran kansainvälisen valvonnan piiriin.

Kannabiksen kansainvälinen kieltäminen vuoden 1961 yhtenäissopimuksessa (Single Convention) perustuu WHO:n asiantuntijakomitean sihteerin Pablo Osvaldo Wolffin vuonna 1955 julkaisemaan raporttiin The Physical and Mental Effects of Cannabis.

Wolff ylitti esittämänsä tieteellisen tutkimuksen heikkoudet turvautumalla sensaatiomaiseen lehtikirjoitteluun, ja vaikka hän luonnehtikin tätä aineistoa "hieman sensaatiohakuiseksi", piti hän näiden sensaatiomaisten tarinoiden sekä poliisiraporttien yhteneväisyyttä ja runsautta todisteena siitä, että "niissä piili jokin totuus". Tämän vakuuttelun jälkeen hän nosti esille neljä sensaatiomaisinta uutista, joissa mm. nuoret murhaavat bensa-aseman myyjän marihuanan vaikutuksen alaisena.

Vaikka Wolff tiedosti esittämänsä aineiston heikkoudet, ei hän jätä mitään epäilystä "kannabishartsin kriminogeenisestä vaikutuksesta" ja päätyy johtopäätökseen, että "kannabis on vaarallinen huume fyysisestä, henkisestä, yhteiskunnallisesta ja kriminologisesta näkökulmista tarkasteltuna".

Bulletin 1999 01 01 1 Page003 Img001Nämä historialliset tapahtumat väistämättä nostavat esille sen muun todistuspohjan, jota on käytetty eri aineiden ottamiseksi kansainvälisen valvonnan piiriin. Jos kannabistuotteiden valvontaan ottamiseen käytetty aineisto oli näin ohut, nousee esille kysymys siitä, että oliko näin myös muiden aineiden osalta?

Historioitsijat Frank Dikotter ja Yangwen Zheng ovat aloittaneet tutkimaan uudelleen Kiinan oopiummarkkinoita 1800-luvulla, mistä esitetyille väitteille koko kansainvälinen huumevalvontajärjestelmä perustuu. He väittävät näiden oletusten perustuvan Kiinan kulttuurin ja politiikan väärinymmärtämiselle. Tulee olemaan mielenkiintoista seurata, miten kansainvälinen huumevalvontajärjestelmä kestää kriittisen tarkastelun.

Huumevalvontajärjestelmän heikon todistuspohjan tulisi ennemminkin hillitä poliitikkoja ja virkamiehiä puolustamasta tätä järjestelmää sen pitkäikäisyydellä ja sillä, että sen historia olisi rationaalinen ja hyvin perusteltu. Jos huumevalvontajärjestelmän perustelut eivät ole todennettavissa eikä järkevästi arvioitavissa niin mille se perustuu?

Kannabis kansainvälisen politiikan syntipukki

Kannabiksen osalta näyttää siltä, että poliittinen ja diplomaattinen moniselitteisyys, henkilökohtaiset ja moraaliset ennakkoluulot sekä byrokraattiset voimat ovat olleet ratkaisevampia kuin tieteelliset perustelut. Järjestelmän tulevaisuutta harkitsevien pitää ottaa tämä huomioon ja heidän pitää myös ymmärtää se, että suurin osa niistä poliittisista tavoitteista, moraalisista asenteista ja byrokraattisista tavoitteista, jotka ovat synnyttäneet nykyisen tilanteen ovat suurimmaksi osaksi kadonneet ja ne ovat enää kaukaisia muistoja Euroopan imperialistisesta perinteestä, maailmansodista, rotuopeista ja jo hylätyistä arvomaailmoista.

Jos nykyisten huumeongelmien ratkaisijat haluavat puuttua huumeisiin ja niiden käyttöön tuoreella tavalla, on historian opetus se, että historia pitää hylätä. Nykyinen status quo pitää hylätä edellisten sukupolvien sekaannuksen ja leväperäisyyden eikä heidän viisautensa tuloksena, ja pitää aloittaa puhtaalta pöydältä kertomalla rehellisesti omat etunäkökohdat. Vaikka tästä prosessista syntyisikin sellainen järjestelmä, joka muistuttaa aikaisempaa, on siihen kuitenkin sitten päädytty tutkitun ja läpinäkyvän prosessin kautta, eikä maailmanhistorian oikkujen heittelemänä.

YK:n huumesopimuksia valvova INCB saa raportissa kritiikkiä epätieteellisestä politiikastaan ja kykenemättömyydestä edistää parhaita mahdollisia kansanterveyden käytäntöjä varsinkin HIV:n leviämisen ehkäisyssä. INCB leimataan raportissa "YK:n suljetuimmaksi ja vähiten läpinäkyväksi toimielimeksi".

Nykyinen YK:n hallinnoima kansainvälinen huumevalvontajärjestelmä on epäonnistunut. Tämä järjestelmä on tehnyt mahdolliseksi järjestelmällisen ihmisoikeuksien loukkaamiseen väärän politiikan tavoittelemiseksi. Kansainvälisen huumevalvontajärjestelmän tavoitteet ja toiminta pitää tutkia perusteellisesti.

London School of Economics'in raportti kehottaa uudistamaan YK:n huumevalvontabyrokratian ja varsinkin INCB:n toiminnan rahoituksen valvonnan parantamiseksi sekä ihmisoikeuksien toteutumisen valvomiseksi.

Lähde: One World Group 23.10.2012, Colombia Reports 23.10.2012 ja LSE !deas lokakuu

London School of Economicsin raportin julkistustilaisuus:

http://www.youtube.com/watch?v=tMHcd8xkQ4Q

lauantai 10. marraskuuta 2012

Amsterdam ei suljekaan kannabiskahviloita turisteilta

Pitkin tätä vuotta on luettu uutisia Amsterdamin maailmankuulujen kannabiskahviloiden muuttumisesta yksityisklubeiksi, joihin muilla kuin Alankomaiden kansalaisilla ei olisi asiaa. Maastrichtin kaupungissa kannabiskahvilat sulkeutuivat turisteilta vappuna 2012, mutta uuden linjauksen on sanottu aiheuttaneen kaupan siirtymisen kadulle, epämääräisiin olosuhteisiin,. Päätöstä ollaankin nyt kumoamassa maassa hiljattain pidettyjen vaalejen seurauksena.

HS uutisoi 3.11.2012:

Huumeturistien suosikkikohde Amsterdam aikoo pitää kannabiskahviloidensa ovet auki ulkomaalaisille jatkossakin. Amsterdamin pormestari Eberhard van der Laan kertoi Volkskrant-lehden haastattelussa torstaina, että kannabiskahvilat eli coffee shopit jatkavat turistien palvelemista, vaikka maan hallitus on päättänyt kieltää kannabiskahvilat kaikilta muilta paitsi Hollannin asukkailta.

 


HS: Colorado laillistaa marihuanan viihdekäytön

 Helsingin Sanomat 7.11.2012
http://www.hs.fi/ulkomaat/Colorado+laillistaa+marihuanan+viihdek%C3%A4yt%C3%B6n/a1305613275699


Colorado laillistaa marihuanan viihdekäytön


Colorado laillistaa marihuanan hupikäytön aikuiselle ensimmäisenä osavaltiona Yhdysvalloissa. Asiasta äänestettiin eilen tiistaina illalla presidentinvaalien yhteydessä.

Saattaa kuitenkin kestää liki vuosi, ennen kuin lakimuutos tulee voimaan ja kaupat voivat vapaasti myydä marihuanaa yli 21-vuotialle, kertoo uutissivusto Huffington Post.

Yksityistä käyttöä koskeva muutos tulee voimaan nopeammin, kuukauden sisällä, heti kun Coloradon kuvernööri John Hickenlooper vahvistaa äänestystuloksen.

Myös Washingtonin osavaltiossa laillistaminen meni tietyin rajoituksin läpi, naapurissa Oregonissa sen sijaan ei, kertoo Huffington Post.

Marihuanan myyntiä tullaan Coloradossa verottamaan kuten alkoholia ja tupakkaa, jolloin valtiolla on mahdollisuus säännellä myyntiä. Myös marihuanan kasvatus on sallittua.

Coloradossa 54 prosenttia äänestäneistä kannatti ja 46 prosenttia vastusti lakiesitystä. Washingtonissa kannattajia oli 56 prosenttia ja vastustajia 44 prosenttia.

Coloradossa äänestettiin marihuanan laillistamisesta kerran aiemmin, mutta vuoden 2006 äänestyksessä lakiesitys kaatui.

Marihuanan lääkekäyttö on jo aiemmin ollut sallittu useissa osavaltioissa.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...