Viime vuonna Tanskan hallitus tyrmäsi Kööpenhaminan kaupungin ehdotuksen kokeilla kannabiksen valvottua myyntiä ja kauppaa määräaikaisesti. Kööpenhaminalla on nyt toinen suunnitelma: kaupunki haluaa tuoda kannabista sen laillistaneista USA:n osavaltioista Coloradosta ja Washingtonista.
Vaikka kannabis onkin nyt laillistettu näissä osavaltioissa, on sen viennille Kööpenhaminaan vielä monia esteitä.
Alustavien suunnitelmien mukaan Kööpenhamina ehdottaa kolme vuotta kestävää kokeilujaksoa sillä perusteella, että "kannabiksen laillinen myynti vähentää jengirikollisuutta, sallii käytön ehkäisyn ja parantaa kannabiksen käyttäjien elämän laatua".
Kööpenhaminan sosiaaliasioista vastaava varakaupunginjohtaja Mikkel Warming:
"Jos kolmen vuoden kokeilu saa luvan, on tärkeää toimia mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti, joten etsimme maailmalta paikkaa, mistä voisimme tuoda kannabista. Olemme seuranneet Coloradon ja Washingtonin tilannetta, mutta myös Britanniaa, missä tuotetaan valtion valvomana kannabista lääkinnällisiin tarkoituksiin."
Warmingin mukaan kannabiksen kielto on epäonnistunut ja nyt on aika kokeilla jotakin aivan muuta.
"Tiedämme, että kansainväliset sopimukset säätelevät asiaa, mutta tiedämme tämän olevan mahdollista."
Hän kertoo, kuinka heroiinin tuotanto on myös laitonta, mutta silti Tanska pystyy tuomaan laillisesti ruiskuhuoneissa käytettävän heroiinin.
"USA:n osavaltiot Colorado ja Washington laillistivat juuri kannabiksen viihdekäyttöön, joten on järkevää tutkia heidän kokemuksiaan ja mahdollisuutta tuoda sitä heiltä".
Warming kertoo, ettei kannabiksen tuonnin käytännön järjestelyistä eikä sen laillisuudesta ole ollut keskusteluja osavaltioiden virkamiesten kanssa, mutta Seattlen kaupungin asianajaja Peter Holmes oli juuri vierailulla Kööpenhaminassa esiintyen asiaa käsittelevässä konferenssissa.
"Olisi ollut outoa olla käsittelemättä asiaa Holmesin vieraillessa Kööpenhaminassa", Warming kommentoi.
Hän jatkoi myös, että Kööpenhamina tulee ottamaan yhteyttä liittovaltion viranomaisiin jos se päätyy johonkin yhteistyöhön Coloradon ja Washingtonin kanssa.
"On erinomaisen tärkeää, että tuotanto ja vienti ovat laillisia kaikilla tasoilla", Warming sanoi lisäten, että vaikka kannabis onkin laitonta USA:n liittovaltion tasolla, uskoo hän ratkaisun olevan löydettävissä.
"Se on mahdollista, jos USA:sta löytyy poliittista tahtoa."
Warmingin mielestä kannabiksen laillistaminen on järkevä ajatus.
"Tämä perustuu maalaisjärkeen. Paikallispoliitikkoina olemme lähempänä arkipäivän todellisuutta. Kannabiksen kieltolaki on epäonnistunut. Sitä saa nykyään joka paikasta, siihen on voitu sekoittaa kovia huumeita ja sen kauppa ruokkii rikollisuutta."
"Jos saamme toteuttaa kokeilun, joka kestää kolme vuotta, kokeilemme sitä ja sitten me saamme tulokset. Jos se onnistuu, aiomme pyrkiä pysyvään laillistamiseen Kööpenhaminassa ja koko Tanskassa."
Kannabiksen laillisen hankkimisen lisäksi on pohdittava myös muita yksityiskohtia, kuten keiden sallitaan ostaa kannabista kaupungin myymälöistä. Warming sanoo, että huumeturismin estämisen takia ainoastaan Tanskan yli 18-vuotiaat kansalaiset saisivat ostaa niistä. Tai sitten myynti rajoitettaisiin suur-Kööpenhaminan alueen asukkaille tai vain itse Kööpenhaminan keskustan asukkaille.
Lähde: Copenhagen Post 12.3.2013
HCLU:n tekemä Warmingin haastattelu suomenkielisellä tekstityksellä viime vuodelta:

Kotovirran mukaan "laillistaminen ei kannata, jos pimeiltä markkinoilta pilveä saa edelleen halvemmalla kuin kotiviljelmistä".
"Huumesota on epäonnistunut ja meidän täytyy löytää uusia keinoja", Bonomi kertoi tiedotusvälineille.
Italian radikaalipuolue järjesti viime vuoden marraskuussa mielenosoituksen parlamenttitalon edessä Roomassa vaatien lääkekannabiksen kasvatuksen dekriminalisointia.
Yli 12 kongressiedustajaa molemmista puolueista esitteli kongressille lakialoitteen "osavaltioiden lääkekannabispotilaiden suojelemiseksi". Sen mukaan kannabis luokitellaan uudelleen sen lääketieteellisen käytön perusteella ja osavaltioiden sallitaan säätää omia lakejaan tuotantoa ja myyntiä varten ilman että liittovaltio enää puuttuisi siihen.
Tämä tulee olemaan John Schwarzin ensimmäinen kerta kun hän puolustaa julkisesti kannabiksen lääkekäyttöä. Hän tuli viime vuonna julkisuuteen julkaistessaan Huffington Postissa
Laki on tärkeä askel kannabiksen hyväksymiseksi Tšekeissä sen jälkeen kun pääministeri Jan Fischer dekriminalisoi kannabiksen hallussapidon vuonna 2009 ja kannabislääke Sativex hyväksyttiin vuonna 2011.
Ken Cuccinelli on republikaanien ehdokas Virginian osavaltion kuvernööriksi ja hän oli oudolla maaperällä kavutessaan Virginian yliopiston tupaten täyden auditorion lavalle 6. helmikuuta. Paikalle oli komennettu jopa poliiseja sen varalta, että keskustelu riistäytyisi käsistä. Mutta entinen yleinen syyttäjä sai yleisön haltuunsa kertomalla "siitä loistavasta kokeilusta", joka on meneillään Coloradossa ja Washingtonissa äänestäjien laillistettua kannabis käänteentekevissä kansanäänestyksissä.
"Minulle ei asiasta ole koitunut mitään jälkipuheita, koska olen ollut täysin rehellinen", hän lisää.