sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Amerikan valtioiden järjestö: uudistakaa huumepolitiikka ja dekriminalisoikaa kannabis

Amerikan mantereiden valtioiden järjestö, OAS, julkaisi 17.5.2013 raporttinsa kansainvälisestä huumeongelmasta ja sen ratkaisumalleista. Raportissa kehotetaan kiirehtimään kannabiksen dekriminalisointia tai laillistamista, "koska ennemmin tai myöhemmin tässä asiassa on pakko tehdä ratkaisuja".

Featured Report Drugs C EnOAS:n pääsihteeri José Miguel Insulza piti alkupuheenvuoron raportin julkistamistilaisuudessa, jossa hän kertoi toivovansa raportin olevan alku pitkään kaivatulle keskustelulle.

Ensimmäinen keskustelu tullaan käymään OAS:n kokouksessa 4-6. kesäkuuta ja sitä varten raportti lähetetään kaikille järjestön 33 jäsenvaltiolle. Ensimmäisenä raportin sai luettavakseen Kolumbian presidentti Juan Manuel Santos.

"Tämä OAS:n raportti on tärkeä osa sitä yhteistä jälleenrakennusta, jolla me aiomme kohdata ongelman. Tätä raporttia ei pitäisi lukea ja tutkia vain tässä maailman kolkassa, vaan kautta maailman. Olemme todella tyytyväisiä raportin poikkeuksellisen korkeaan laatuun. Juuri tätä me olemme kaivanneet; tieteellistä todistusaineistoa, joka ei perustu ennakkoluuloihin. Nyt alkaa se todellinen työ eli keskustelu poliittisella tasolla. Tehtäköön nyt selväksi se, että kukaan ei tässä puolustele mitään tiettyä kantaa, ei laillistamista, ei säätelyä, eikä sotaa. Meidän tulee käyttää vakavissamme ja harkitusti näitä tutkimuksia, kuten tätä OAS:n tutkimusta, parempien ratkaisujen hakemiseen. Minulla ei ole epäilystäkään siitä, että meillä on sama tavoite, mutta olemme välillä eri mieltä siitä, kuinka sen saavuttaisimme. Tämä raportti auttaa meitä saavuttamaan yhteisymmärryksen, siitä tulee perusta liian pitkään lykätylle keskustelulle", Santos lausui julkistamistilaisuudessa.

Kannabiksen dekriminalisoinnilla on kiire

Raportissa siteerataan presidentti Richard Nixonin asettaman ns. Shaferin komitean vuonna 1972 julkaisemaa raporttia Marijuana, A Signal of Misunderstanding, jonka ohjeita hän ei kuitenkaan noudattanut, vaan aloitti juuri sen huumesodan, josta nyt pyritään eroon:

Leaf"Komitea uskoo siihen, että USA:n nykyinen huumeongelma on osittain syntynyt valtiovallan institutionaalisesta reaktiosta huumeiden käyttöön. Jollei nykyistä politiikkaa muuteta, me jatkamme samojen ongelmien kanssa, joudumme kestämään samoja yhteiskunnallisia kustannuksia ja havaitsemme olevamme aivan yhtä kaukana rationaalisesta ja sosiaalisesta lähestymistavasta kuin 1914."

Samoin kuin vuoden 1972 Shaferin raportti kehotti dekriminalisoimaan kannabiksen käytön ja hallussapidon, niin myös OAS:n raportissa vaaditaan suurempaa joustavuutta huumeongelman käsittelyssä.

"Tämä saattaa johtaa kotimaisen lainsäädännön tai kansainvälisten lakien muuttamiseen".

Raportti kehottaa "arvioimaan näkyviä signaaleja ja trendejä, jotka osoittavat kohti kannabiksen tuotannon, myymisen ja käytön dekriminalisointia ja laillistamista. Nämä ratkaisut pitää tehdä ennemmin tai myöhemmin."

Neljä ratkaisumallia

Arviolta 45% maailman kokaiinin kuluttajista, puolet heroiinin kuluttajista ja neljäsosa kannabiksen kuluttajista elää Amerikan mantereen valtioissa. Kokaiinipastan, crackin, liuottimien, amfetamiinien ja laillisten lääkkeiden väärinkäyttö on lisääntynyt. Yhteensä näiden aineiden vähittäiskauppa tuottaa 150 miljardia dollaria vuodessa. Tästä 65% jää vähittäiskauppiaille ja vain 1% maanviljelijöille.


Featured Report Drugs 00Huumeiden käyttö on 15. yleisin kuolinsyy OAS:n pohjoisissa valtioissa, mutta vasta 40. Andien valtioissa ja 52. Väli-Amerikassa. Tämä tosiasia puoltaa sitä argumenttia, että USA:n ja Kanadan tulisi kantaa suurempi vastuu laittomien huumeiden kysynnän vähentämisestä.

Raportti on kaksiosainen ja siinä on yhteensä 400 sivua. Ensimmäinen osa on analyyttinen raportti, jossa selitetään ne syyt, jotka ovat aiheuttaneet yhteiskunnissa huolta huumeiden käytöstä ja johtaneet yrityksiin valvoa huumeiden vaikutuksia ihmisten terveyteen. Toisessa osassa tutkitaan niitä kehitysmalleja, joita ongelman käsittely voi aiheuttaa maanosassa tulevina vuosina.

Toisessa osassa esitetään neljä erilaista kehitysmallia, joista kolme kuvailee erilaisia tulevaisuuden vaihtoehtoja, joissa polttopisteenä on instituutioiden rakentaminen, kokeilu erilaisilla laillisilla vaihtoehdoilla ja yhteisön kyky vastata ongelmaan. Neljäs, malli varoittaa meitä siitä, mitä saattaa tapahtua, jos emme kykene nopeasti saavuttamaan yhteistä näkökulmaa, joka sallisi meidän yhdistää voimamme ongelman hoitamiseen samalla kun kunnioitamme lähestymistapojen moninaisuutta.

Huumeongelman tuomiin haasteisiin voidaan vastata monilla lähestymistavoilla, jotka eivät ole toisiaan poissulkevia malleja. Ensimmäisen skenaarion mukaan OAS:n jäsenvaltiot ymmärtävät huumeongelman olevan oire laajemmasta turvattomuusongelmasta. Valtiot alkavat yhdessä rakentaa ja uudistaa vahvempia instituutioita voidakseen "valvoa järjestäytynyttä rikollisuutta ja sen aiheuttamaa väkivaltaa ja korruptiota".

Vai huomaavatko valtiot nykyisen politiikkansa riittämättämyyden ja etsivätkö ne eri reittejä ongelmien hoitamiseksi? Toisen skenaarion mukaan OAS valtiot huomaavat kieltolain ja rikoslain sanktioiden aiheuttavan enemmän haittaa kuin hyötyä ja alkavat kokeilla vaihtoehtoisia valvontamalleja aloittaen kannabiksen dekriminalisoinnista ja siirtäen resursseja rikosvalvonnasta ongelmakäytön ehkäisyyn ja hoitoon.

Kolmantena skenaariona OAS:n valtiot näkevät huumeongelman sen alla olevien, väkivaltaa ja riippuvuutta aiheuttavien yhteiskunnallisten ja taloudellisten ongelmien ilmentymänä. Tällöin valtiot turvautuvat yhteisöihin perustuvaan lähestymistapaan, jossa huumeongelmaan pyritään tarttumaan vahvistamalla yhteisöjen vastustuskykyä parantamalla yleistä turvallisuutta, terveydenhoitoa, koulutusta ja työllistymistä ruohonjuuritasolta ponnistavilla ohjelmilla.

Neljänneksi on tärkeää ymmärtää ja tutkia sitä vaihtoehtoa, mikä syntyy kun tuottaja- ja läpikulkuvaltiot huomaavat kärsivänsä liikaa ja epäoikeudenmukaisesti huumesodan aiheuttamasta väkivallasta. Niinpä ne päättävät irtisanoutua yksipuolisesti maanosan yhteistyöstä hyläten "huumesodan" ja tavoitellen jopa yhteistyötä kartellien kanssa. Ne joutuvat tasapainoilemaan toisaalta väkivallan vähentämisen ja toisaalta omien instituutioidensa uskottavuuden ja kansainvälisen yhteistyön välillä.

Kansainväliset tiedotusvälineet innostuneita

USA:n vaikutusvaltaisimman huumepoliittista reformia ajavan järjestön Drug Policy Alliance´n johtaja Ethan Nadelmann arvioi "tämän olevan ensimmäinen kerta, kun monikansallinen järjestö tekee jotakin tällaista".

"Jo pelkästään se, että OAS oikeasti kokoaa yhteen 50 ihmistä, joista monet ovat liittolaisiamme ja ihmisiä, jotka ovat ajamassa huumepolitiikan uudistamista, aloittaa avoimen keskustelun ja tuottaa tämän pohjalta raportin, jota ei ole yritetty ohjata eikä sensuroida poliitikkojen toimesta, on todella ainutlaatuista."

Kansainväliset tiedotusvälineet ovat huomanneet saman ja lehdet brittiläisestä The Guardian´ista amerikkalaiseen Christian Science Monitor´iin ovat uutisoineet, kommentoineet ja käsitelleet sitä uutisissa ja pääkirjoituksissaan.

The Guardian julkaisi 18.5. Maailmanlaajuisen huumepoliittisen komission (Global Commission on Drug Policy) avoimen kirjeen Breaking the taboo about drugs, joka päättyy arvioon:

"Tämä raportti on vasta alku. Amerikan mantereen johtajien tulee ottaa tämä tutkimus vakavasti ja arvioida sitä, kuinka heidän omaa politiikkaa voidaan kehittää. Tällä tavalla he voivat murtaa väkivallan, korruption ja liikakansoitettujen vankiloiden noidankehän ja asettaa ihmisten terveys ja turvallisuus etusijalle".

Guardian-lehden päätoimittaja vaatii Euroopan johtajia osallistumaan tähän keskusteluun:

"Näkyvissä on selviä merkkejä siitä, että yksi tai useampi Latinalaisen Amerikan maista voi yksipuolisesti lopettaa huumeiden salakuljettajien viemisen oikeuteen. Euroopan ja USA:n johtajien on aika osallistua tähän keskusteluun, joka on saamassa taakseen yhä lisää voimaa. Jos he lykkäävät osallistumistaan, voi käydä niin ettei kukaan Latinalaisessa Amerikassa enää kuuntele heitä".

Lähde: OAS 17.5.2013, Raportin 1. ja 2. osa, Washington Post 17.5.2013Christian Science Monitor 17.5.2013Guardian 18.5.2013 uutinenavoin kirjepääkirjoitusReuters 17.5.2013 ja Internationalist 22.5.2013

Banner


perjantai 31. toukokuuta 2013

Kannabiksen käyttö ehkäisee diabetesta

Voisiko kannabiksesta olla apua länsimaisen elämäntavan aiheuttaman diabetesepidemian ehkäisyssä? Kannabiksen käytön tiedetään aiheuttavan "mässyt" (munchies) ja normaalioletuksen mukaan kannabiksen käyttäjät olisivat muuta väestöä lihavampia ja siten alttiimpia nykyisin kansanterveyttä ja julkista terveydenhoitoa rasittaville ylipainolle, elintasosairauksille ja diabetekselle.

MassytKannabinoidien ja metabolisten prosessien yhteyksistä on vain vähän tutkimustietoa. Epidemiologinen tutkimus on havainnut kannabiksen käyttäjillä vähemmän ylipainoisuutta ja diabetesta verrattuna kannabista käyttämättömiin. Mutta tähän saakka ei ole tutkittu kannabiksen käytön ja insuliinin, glukoosin sekä insuliinivasteen yhteyttä.

Tuoreessa American Journal of Epidemiology -tiedelehdessä julkaistussa tutkimuksessa selvitettiin kannabiksen käyttäjien painoa ja insuliinitasoa. Jos mässyt aiheuttaisivat ylipainoisuutta ja edelleen diabetesta, olisivat kannabiksen käyttäjät muita lihavampia. Mutta jälleen tutkimuksessa saatiin "vääriä tuloksia", eli täysin ennakko-oletusten vastaisia tuloksia.

Tutkimuksessa oli mukana kaikkiaan 4657 ihmistä ja heidän kannabiksen käyttöään selvitettiin heidän oman ilmoituksensa perusteella. Paastoinsuliini ja glukoosi mitattiin yhdeksän tunnin paaston jälkeen verikokeella ja samoin mitattiin insuliinivaste.

Tutkittavista 579 oli kannabiksen käyttäjiä ja 1975 oli käyttänyt kannabista aikaisemmin elämänsä aikana. Tutkimuksen mukaan tämänhetkinen kannabiksen käyttö oli yhteydessä 16% alempaan insuliinitasoon ja 17% alempaan insuliinivasteeseen. Kannabiksen käyttö oli myös yhteydessä pienempään vyötärömittaan. Kannabiksen käytön tasolla ei näyttänyt olevan yhteyttä tuloksiin.

Näiden vaikutusten arvioidaan suojelevan diabeteksen kehitystä vastaan. Tutkijat arvelevat tulosten liittyvän kannabiksen vaikutukseen rasvakudoksen tuottaman adiponektiini-hormonin toimintaan. Tämä hormoni on koholla ylipainoisilla ihmisillä, joilla on runsaasti rasvakudosta.

Diabetes on yleistyvä krooninen sairaus kautta maailman

Kannabiksen käyttäminen näyttää tämän tutkimuksen valossa ehkäisevän diabeteksen kehittymistä, joka on yleistyvä krooninen sairaus kautta maailman. Tutkimus osoitti kannabiksen säännöllisillä käyttäjillä olevan alhaisempi insuliinihormonitaso paaston jälkeen.

Vain kuluneen kuukauden aikana kannabista käyttäneillä säilyi tämä kannabiksen suojaava vaikutus diabetesta vastaan, mikä kertoo siitä, että vaikutus häviää ajan myötä. Jos tämä yhteys vahvistetaan muissa tutkimuksissa, se voi johtaa lääkityksen kehittämiseen kannabiksen vaikuttavasta ainesosasta THC:stä ilman sen päihdyttäviä vaikutuksia.

Britanniassa joka 20:llä eli 2,6 miljoonalla aikuisella on diabetes ja 500 000:lla se on vielä diagnosoimatta. Diabetespotilaiden määrän arvioidaan nousevan neljään miljoonaan vuoteen 2025 mennessä ja diabetesta sairastavien määrä on nousussa kaikkialla, minne länsimainen elämäntapa on levinnyt. Sairaus lisää sydänkohtauksen, munuaisten vajaatoiminnan ja lopulta kuoleman riskiä ja se on yksi suurimmista terveydenhoidon haasteista nyky-yhteiskunnissa.

Poliitikkojen täytyy poistaa laput silmiltään ja hyväksyä se tosiasia, että kannabiksella on lääkinnällisiä ominaisuuksia. Väite, että kannabis on huume vailla lääkinnällisiä ominaisuuksia, ei ole ainoastaan väärä, vaan se on julma sairaita kohtaan.

Lähde: The American Journal of Medicine 16.5.2013 ja Independent 15.5.2013

Banner


Belgian kannabiskulttuuri kiivaassa muutoksessa

Huhtikuussa 2013 Belgiassa aloitti toimintansa uusi kannabisklubi Mambo Cannabis Social Club merkkinä Belgian kannabiskulttuurin ripeästä muutoksesta. Mambo-klubi perustettiin Trekt Uw Plant -klubin mallin mukaan. Alkuperäiseen Trekt Uw Plant -klubiin kuuluu yli 200 jäsentä ja se kasvaa edelleen. Mambo-klubi on tarkoitettu aikuisille belgialaisille viihde- ja lääkekannabiksen käyttäjille.

CscBelgian lain mukaan kasvattaja saa pitää hallussaan yhtä kasvia, mutta sosiaalisissa kannabisklubeissa jäsenet voivat pistää kasvinsa yhteen ja antaa ammattimaisen kasvattajan hoitaa kasvatus jäsenten puolesta. Klubeissa kasvatetaan korkealaatuista kannabista orgaanisesti ja se jaetaan jäsenten kesken. Klubit ovat osoittautuneet menestyksekkääksi tavaksi jakaa kustannuksia ja lisätä hyötyjä. Mambo-klubi aikoo viedä tämän vielä yhden askeleen eteenpäin ja perustaa klubitalon, jossa jäsenet voivat tavata toisiaan, jakaa yhteistä satoaan ja antaa aidon yhteishengen kasvaa jäsenten keskuudessa.

Kannabisklubeista on kehittymässä järkevä ja vastuullinen eurooppalainen malli, jonka puitteissa kannabiksen ystävät voivat kasvattaa ja jakaa kannabista rikollisten markkinoiden ulkopuolella. Kannabislakien lieventyessä kautta Euroopan tämän klubimallin voi olettaa leviävän kautta mantereen.

Lähde: Dutch Passion 7.5.2013

Banner


maanantai 27. toukokuuta 2013

Kaliforniassa lääkekannabiksen jakelun rajoja määritellään oikeudessa

Kalifornian korkein oikeus määritteli 6.5. antamassaan päätöksessä lääkekannabiksen rajoja osavaltiossa. Kyseisessä oikeustapauksessa todettiin Riversiden kaupungilla olevan oikeus kieltää Inland Empire Patients Health and Wellness Center -jakelupisteen toiminta.

JonoPäätöksellä vahvistettiin lääkekannabiksen jakelun laillisuus, mutta samalla todettiin paikallishallinnolla olevan oikeus päättää jakelupisteiden toiminnasta. Korkein oikeus korosti kuitenkin sitä, että "mikään ei estä lainsäätäjiä tai kansalaisia omaksumasta toisenlaista lähestymistapaa tulevaisuudessa".

Kalifornian äänestäjät hyväksyivät lääkekannabislain (Proposition 215) vuonna 1996, jolla kumottiin kaikki rangaistukset niitä kohtaan, jotka käyttävät kannabista lääkärin määräämänä lääkkeenä. Kaliforniassa toimii yli 1000 jakelupistettä. Yli 50 paikkakunnalla paikallishallinto säätelee lääkekannabiksen jakelua, mutta liki 200 kaupunkia on kieltänyt lääkekannabismyymälät alueellaan.

Osavaltion lainsäätäjät eivät aikoinaan laatineet valvontaohjeita lääkekannabiksen jakelulle ja joihinkin kaupunkeihin ja maakuntiin nousi jakelupisteitä kuin sieniä sateella ennen kuin niissä edes ehdittiin ajatella omaa valvontaa.

Toisaalta potilaat voivat joutua ajamaan satoja kilometrejä saadakseen ostaa lääkkeensä laillisesti tai vaihtoehtoisesti he joutuvat hankkimaan sen laittomilta markkinoilta.

Monissa kaupungeissa sovellettiin vyöhykerajoituksia muiden valvontamuotojen sijaan oikeudenkäyntien välttämiseksi. Näillä pystytään tehokaasti estämään jakelupisteiden perustaminen.

Alioikeudet ovat antaneet keskenään ristiriitaisia tuomioita vastaavista tapauksista. Vuonna 2010 säädettiin osavaltiotasolla, että jakelupisteitä ei saa perustaa koulujen läheisyyteen. Muuten kaupungeille ja maakunnille annettiin oikeus säädellä kannabisapteekkien sijaintia, toimintaa ja toimitiloja.

Lääkekannabiksen kannattajat ovat sitä mieltä, että säätely ei merkitse kieltämistä. He korostavat sitä, että äänestäjien hyväksymän lain tarkoitus on taata yhdenmukaisuus maakuntien kesken ja taata potilaalle lääkekannabiksen saanti.

Joissakin kaupungeissa ja maakunnissa lakia on tulkittu siten, että se sallii kieltämisen. He ovat myös sitä mieltä, että osavaltion perustuslaki antaa heille oikeuden määrätä paikallisesti maankäyttöön liittyvissä asioissa. Korkeimman oikeuden päätös voi lisätä kieltoja entisestään.

Potilaan etu vs. paikallishallinnon valta

"Kalifornian korkeimman oikeuden päätöksen sivuuttaessa tuhansien potilaiden edun tässä osavaltiossa, pitää se kuitenkin nykyisen tilanteen ennallaan. Korkein oikeus asetti osavaltion lainsäädännölle tehtäväksi luoda selkeämpi valvontajärjestelmä lääkekannabiksen jakeluun, minkä kimpussa aktivistit ja osavaltion virkamiehet ovat tällä hetkellä", kertoo kansalaisjärjestön Americans for Safe Access´in, ASA:n, edustaja Joe Elford.

Potilaiden ja lääkekannabisteollisuuden painostusjärjestön (Californians to Regulate Medical Marijuana) kokous oli juuri samaan aikaan Sacramentossa ja sen tavoitteena on lainlaatijoiden lobbaaminen Kalifornian jakelujärjestelmän vakiinnuttamiseksi.

San Diegon, San Franciscon, Oaklandin ja Berkeleyn kaupunkien pormestarit ovat vaatineet lainsäätäjiä takaamaan potilaiden turvallinen ja laillinen tapa saada lääkkeensä. Mm. San Diegon pormestari Bob Filner "kehottaa kuvernöörin toimistoa ja lainsäätäjiä laatimaan järkevät lääkekannabiksen jakeluohjeet siten, että paikallishallintojen toimintaa saataisiin selkiinnytettyä ja kalifornialaisten enemmistön tahto toteutettua". Riversiden jakelupisteen tapauksen lisäksi Kaliforniassa on muitakin vastaavanlaisia tapauksia menossa korkeimman oikeuden käsittelyyn.

Tutkimusten mukaan hyvin hoidetut lääkekannabiksen jakelupisteet vähentävät alueensa rikollisuutta samalla kun ne tarjovat turvallisen ja laillisen tavan saada sitä.

"Potilaita ei pitäisi sysätä takaisin takakujille hankkiakseen lääkekannabiksensa, joka on äänestäjien tahdon mukaisesti laillista Kaliforniassa. Nyt on lainsäätäjien vuoro säätää osavaltion kattavat säädökset, joilla tyydytetään potilaiden tarpeet ja pidetään asuinalueet turvallisina", täsmentää ASA:n Kalifornian poliittinen johtaja Don Duncan.

Lähde: LA Times 6.5.2013 ja ASA 6.5.2012

Banner


Kannabis-seminaari – Laillisesta laittomaan: Lääkekäytöstä, hampun viljelystä ja vähän muustakin

ALKOHOLI- JA HUUMETUTKIJAIN SEURA RY JÄRJESTÄÄ

Kannabis-seminaari – Laillisesta laittomaan: Lääkekäytöstä, hampun viljelystä ja vähän muustakin

Aika: Keskiviikkona 5.6.2013, kello 13.00–18.00
Paikka: Diakonia-ammattikorkeakoulu, auditorio 119, 1. krs. Sturenkatu 2, Helsinki

13.00–13.05 Tervetulosanat. AHTS:n hallituksen pj. Jussi Perälä
13.05–13.45 Kannabiksen lääkekäyttö. Timo Seppälä; ylilääkäri, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
13.45–14.25 Mistä rangaistaan ja mistä ei. Heini Kainulainen; dosentti, Turun yliopisto
14.25–15.10 Legalize it. Kauko Aromaa; kriminologian professori, Manchesterin yliopisto (UK)
15.10–15.30 Kahvitauko
15.30–16.45 Kasvukausi-kannabisdokumentin esitys. Ohjaajan sanat: Sampsa Huttunen
16.45–18.00 Vapaamuotoista keskustelua aiheesta. Puhujat ovat paikalla. Tilaisuuden päättäminen.

Sitovat ilmoittautumiset ke 29.5.2013 mennessä sähköpostitse: sihteeri@ahts.fi. Ilmoitathan viimeistään pe 31.5.2013 mennessä, jos et pääsekään osallistumaan seminaariin. Perumatta jättäneiltä joudumme perimään maksun seminaarijärjestelyistä.

Seminaari on maksuton seuran jäsenille, opiskelijoille ja toimittajille sekä seminaarin
yhteistyökumppaneiden Diakonia-ammattikorkeakoulun ja Ehyt ry:n henkilökunnalle. Muille seminaarimaksu on 15 euroa. Mainitsethan jäsenyydestäsi ilmoittautumisen yhteydessä. Seuran jäseneksi voi hakea ilmoittautumalla sähköpostitse: sihteeri@ahts.fi. Seuran jäsenmaksu on 15 euroa, eläkeläisille ja opiskelijoille 10 euroa.

Tervetuloa!

Yhteistyössä:

diak eptehyt


lauantai 25. toukokuuta 2013

Kannabisyhdistyksen kevätkokous su 26.5.

Suomen kannabisyhdistyksen kevätkokous pidetään sunnuntaina 26.5.2013. Kokouksessa käsitellään tilinpäätös, tili- ja vastuuvapaus ja toimintakertomus. Ennen varsinaista kokousohjelmaa on tasan klo 18.00 alkaen keskustelu "Ajan henki, mihin huumepolitiikka ja lainsäädäntö on menossa", vieraana Yhteiskuntapolitiikka-lehden päätoimittaja Tuukka Tammi.

Kokouspaikka on Elmo Barin sauna- ja kokoustilat, Kokoustilaan käynti on Autotalossa sijaitsevan Elmo Sports&Grill-ravintolan kautta, Osoite on Salomonkatu 17, vastapäätä Kampin Metroaseman sisäänkäyntiä. Henkilökunta päästää ovesta sisään ja kulku kokoustilaan on ohjeistettu.


torstai 23. toukokuuta 2013

Coloradosta maailman ensimmäinen kannabiksen laillistanut valtio

Colorado on maailman ensimmäinen valtio, vaikkakin osavaltio, joka laillisti kannabiksen. Tämä historiallinen päivämäärä on 8.5.2013, jolloin Coloradon lainsäädäntöelin hyväksyi lopullisesti kannabiksen laillistavan lakipaketin.

Coloradomarijuana240%201Lainsäätäjille hetki oli enemmän vavisuttava kuin hullaannuttava osavaltion astuessa aikaan, jolloin jokainen yli 21-vuotias voi kohta ostaa marihuanaa erikoiskaupoista.

"Tämä muuttaa kuviot täysin osavaltiossamme. Siksi pidän tärkeänä, että teemme kaikkemme saattaaksemme voimaan oikean valvontajärjestelmän, jota rahoitamme kunnolla", sanoi republikaaninen senaattori Mark Scheffel.

Kuvernööri John Hickenlooper on luvannut allekirjoittaa kannabislait ja tällaista niistä seuraa:

Kannabista myydään erikoiskaupoissa, joissa voi myydä myös muuta aiheeseen liittyvää, kuten piippuja. Ainoastaan Coloradon asukkaat saavat omistaa tai sijoittaa näihin yrityksiin. Tämän hetkiset lääkekannabiksen jakelupisteiden omistajat voivat myös hakea lupaa kannabiskaupan avaamiseksi ensimmäisten yhdeksän kuukauden aikana. Ensimmäiset kaupat avaavat ovensa 1.1.2014.

Coloradon asukkaat saavat ostaa kaupasta kerrallaan enintään unssin, noin 28 grammaa, mikä on korkein sallittu hallussapidettävä määrä. Osavaltion ulkopuoliset saavat ostaa kerrallaan vain neljännesunssin. Kannabis pitää pakata lapsiturvalliseen pakkaukseen, jossa on merkittynä tuotteen vahvuus. Syötävillä kannabistuotteilla on omat rajoituksensa.

Äänestäjät tulevat ratkaisemaan verotustason. Ensi marraskuussa äänestäjät saavat hyväksyttäväkseen esityksen, joka asettaa 15%:n valmisteveron ja alustavan 10%:n myyntiveron kannabikselle. Valmisteveron tuotto käytetään koulujen rakentamiseen. Myyntiverolla katetaan kannabiskauppojen valvonta.

Lailla kielletään kannabisosuuskunnat, kannabiskahvilat, kannabiksen polttaminen ravintoloissa sekä liittovaltion omistamat kannabiskaupat. Vaikka Coloradolla on USA:n liberaaleimmat kannabiksen käyttöä ja myyntiä koskevat lait, tulee sillä olemaan maan ankarimmat lait kannabisjulkaisuja kohtaan, joita tulee pitää kaupan tiskin alla kuten pornolehtiä. High Times ja The Daily Doobie aikovat viedä asian oikeuteen.

Coloradossa astuu ensimmäistä kertaa voimaan myös rajat sille, kuinka paukuissa saa ajaa autoa. Oikeusistuimella on oikeus langettaa tuomio tietyn rajan ylittävissä kannabispitoisuuksissa veressä.

Lakien tultua voimaan voi valtiovarainministeriö alkaa laatimaan ohjeita kannabiskaupoille ja lupia niiden perustamiseksi voi alkaa hakemaan ensi lokakuussa.

"Olemme saapuneet kartoittamattomille vesille", luonnehti demokraattien kansanedustaja Dan Pabon, joka osallistui lakien laatimiseen.

Pabonin mukaan lait pitävät kannabiksen Coloradon rajojen sisällä ja luovat rajan lasten ja kannabiksen välille. Nämä kaksi asiaa ovat tärkeitä liittovaltion sekaantumisen estämiseksi.

"Näiden lakien hyväksyminen on merkkipaalu maailman ensimmäisten laillisten, valvottujen ja verotettujen kannabismarkkinoiden luomisessa aikuisille ihmisille", kertoi Christian Sederberg, yksi laillistamisaloitteen tekijöistä.

Sederberg sanoi lakien osoittavan sen, että lainlaatijat voivat käsitellä suuria asioita silloin kun he toimivat yhteistyössä. Lait laati molempien pääpuolueiden yhteinen komitea ja seuraavaksi ne siirtyvät kuvernöörin työpöydälle allekirjoitettaviksi.

Lähde: Denver Post 8.5.2013

Banner


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...