Euroopan huumeseurantakeskuksen, EMCDDA, vuosiraportin julkaisu synnytti jälleen huumeuutisten vyöryn. Raportissa asetetaan kannabisongelma oikeaan mittakaavaansa, mutta EMCDDA yllättää raportin lisäksi julkaistuilla Perspectives on Drugs -tietopaketeilla, joista kaksi käsittelee kannabista. Yhtenä teemana on kannabista runsaasti käyttävät ja toisena kriminaalipolitiikan vaihtoehtojen esittely kannabisklubeja myöten. Kannattaa muistaa, että EMCDDA on EU:n virallisena virastona aivan yhtä merkittävä taho kuin Amerikan valtioiden järjestö, OAS, jonka raportti ilmestyi vain viikkoa aikaisemmin.
Kotimaan uutisoinnissa EMCDDA:n raporttia käsitellään kuin huumepoliisin näkökulmasta. Lehtiuutisissa tuotiin esille sitä, että joka neljäs eurooppalainen aikuinen, 85 miljoonaa, on ainakin kokeillut huumeita, joista 77 miljoonaa kannabista. Kannabiksen ongelmakäyttö sekä sen aiheuttama hoidon tarve ovat syy kieltolain jatkamiseen ja liian myönteisten asenteiden muuttamiseen. Esimerkkeinä YLE:n ja Kalevan uutisointi:
YLE 28.5.2013: "Kannabis on opiaattien jälkeen yleisin aine, jonka takia hoitoon hakeudutaan Euroopassa, mikä usein unohtuu, kun kannabismyönteiset tuulet puhaltavat maailmalla. Itse asiassa kannabiksen ongelmakäyttäjät olivat viime vuonna ensimmäistä kertaa isoin uusien asiakkaiden ryhmä huumehoidoissa."
Kalevan pääkirjoitus 28.5.2013: "Puheet siitä, että jotkin muut päihteet ovat jopa pahempia kuin huumeet ovat vastuuttomia. Huumeiden, kannabis mukaan lukien, säännöllisellä ja pitkäaikaisella käytöllä on todettu terveyttä vahingoittavia vaikutuksia, ja irtipääsy niistä on vaikeaa ja kallista."
Kannabisongelman mittakaava ja toimittajien sisälukutaito
Yksi kieltolakia pönkittävä teema on kannabiksen aiheuttaman hoidon tarpeen kasvu, josta EMCDDA:n erikoisraportti tarjoaa tarkempaa analyysia.
77 miljoonaa EU-maiden aikuisista kansalaisista on joskus käyttänyt kannabista, 20 miljoonaa on käyttänyt sitä kuluneen vuoden aikana, 3 miljoonaa on kannabiksen päivittäiskäyttäjiä, joista 25 - 50%:a eli 750 000 - 1,5 miljoonaa pidetään riippuvaisina riippuen käytetyistä kriteereistä. Tästä viimeisestä populaatiosta on osa ongelmaisia, eli heillä on mielenterveysongelmia sekä myös muiden aineiden käyttöä.
Tiedotusvälineissä kannabiksen ongelmakäyttö rinnastettiin heroiiniongelmaan siten, että kannabisongelmaisten määrä lähenee heroiiniongelmaisten määrää. EU:ssa on 1,4 miljoonaa ongelmaista heroiinin käyttäjää, mutta vertailu ontuu jo senkin takia, että kannabiksen ja heroiinin käyttäjämäärät ovat aivan eri kokoluokkaa.
Suomessa 15-64-vuotiaista aikuisista 18,3% on käyttänyt joskus kannabista, 4,6% kuluneen vuoden aikana ja 1,4% kuluneen kuukauden aikana. 15-34-vuotiaista aikuisista 11,2% on käyttänyt sitä kuluneen vuoden aikana ja 15-16-vuotiaista 11% on käyttänyt ainakin kerran.
Kaikkien muiden aineiden käyttö jää alle yhden prosentin. Silti Suomessa, samoin kuin muissa EU-maissa, muiden aineiden ja varsinkin opiaattien käyttäjät muodostavat noin 60% hoitoa tarvitsevista ihmisistä.
EMCDDA:n raportti on testi toimittajien sisälukutaidolle. Suomen maakohtaisissa tiedoissa on selkeä taulukko (1) hoitoa saavista vuosilta 2009, 2010 ja 2011.
Vuonna 2011 hoitoon päässeitä oli 1443, joista 62% oli opiaattien käyttäjiä ja 13,4% kannabiksen käyttäjiä. Ensikertalaisia oli 249, joista opiaattien käyttäjiä oli 43,8% ja kannabiksen 32,9% eli 82 henkilöä. Tämän suomalaisen kannabisongelman ytimessä oli siten vuonna 2011 275 henkilöä.
Raportti ei kerro sitä, onko hoidon tarve kannabiksen aiheuttama ongelma vai rikosoikeudellisen rangaistuksen vaihtoehto. Hoitoon päässeiden lukumäärä itse asiassa näyttäisi olevan vähenemässä ja raportti kertoo myös sen, että Suomessa ei ole kannabiksen käyttäjille suunnattuja erityisiä hoito-ohjelmia, mikä jäi päätoimittajilta täysin huomaamatta.
Kannabisongelman laatu
Tutkimusten perusteella voidaan vetää yleinen johtopäätös, että vaikka säännöllinen ja varsinkin päivittäinen kannabiksen käyttö on vahva selittävä tekijä kannabikseen liittyville ongelmille, kasautuvat nämä ongelmat nimenomaan riippuvaisille käyttäjille.
Hollantilaisista kannabiksen käyttäjistä tehdyn tutkimuksen mukaan kannabiksen säännöllisillä käyttäjillä (riippuvaisia tai ei) oli muita useammin erilaisia käytöshäiriöitä.
Yhteys oli vielä selvempi kannabisriippuvaisilla. Heillä on lisäksi muita runsaammin masennusta ja ahdistushäiriöitä. Lapsuuden vastoinkäymiset edeltävät yleensä näitä mielenterveysongelmia ja sellaiset tekijät kuten vanhempien menetys tai lapsuudessa tapahtunut hyväksikäyttö olivat suhteellisen yleisiä molemmissa ryhmissä ja paljon yleisempiä kuin väestössä keskimäärin.
Lapsuuden vastoinkäymiset eivät kuitenkaan selitä mielenterveydellisiä eroja riippuvaisten ja ei-riippuvaisten käyttäjien välillä. Tutkijoiden mukaan on muitakin persoonallisuuteen perustuvia, perinnöllisiä tai ympäristöstä johtuvia vaikuttavia tekijöitä. Todennäköisesti nämä tekijät selittävät osittain sekä mielenterveysongelmia että kannabisriippuvuutta.
Tätä EMCDDA:n esittämää tietoa tukee USA:ssa valmistunut tutkimus, joka esittää asian suoremmin: ongelmaisista nuorista kehittyy paljon todennäköisemmin kannabiksen ongelmakäyttäjiä kuin ongelmattomista nuorista. Jos vanhemmilla on ollut päihdeongelmia, voivat ne siirtyä lapselle huumeongelmaksi. Kannabiksen ongelmakäyttö ei siten ole suora syy, vaan oire muista ongelmista.
Rankaisu vai hoito
Hoitoon ensimmäistä kertaa hakeutuvat ilmoittivat useimmiten ensisijaiseksi huumeekseen kannabiksen. Euroopassa ensimmäistä kertaa hoitoon hakeutuvien kannabiksen käyttäjien määrä on noussut vuosien 2006–2011 aikana noin 45 000:sta 60 000:een.
Vaihtelua on kuitenkin huomattavasti: Bulgariassa neljä prosenttia kaikista huumehoitoasiakkaista ilmoitti hakeutuvansa hoitoon kannabiksen vuoksi, kun taas Unkarissa vastaava luku oli 69 prosenttia. Nämä erot selittyvät lähetekäytäntöjen, tarjolla olevien hoitotyyppien ja käytön yleisyyteen liittyvillä maakohtaisilla eroilla.
Mitä tarkoittaa erilaiset lähetekäytännöt? Rankaisemisen määrä on noussut hoitoon hakeutumisen ohella liberalisoinneista huolimatta aivan kuten Suomessa tapahtui ns. pikasakkokäytännön myötä: rankaisemisen helpottaminen lisäsi rankaisemista, eikä vähentänyt poliisityötä kuten väitettiin pikasakkoa lanseeratessa.
Useimmissa Euroopan maissa suurin osa raportoiduista huumausainerikoksista liittyy huumausaineen käyttöön tai sen hallussapitoon käyttöä varten. Euroopassa näitä rikoksia oli vuonna 2011 kaikkiaan yli miljoona. Tämä luku on kasvanut 15 prosenttia vuodesta 2006. Näistä rikoksista yli kolmessa neljäsosassa oli kyse kannabiksesta (kaavio 4.1).
EU-maissa yli 75% huumepolitiikan sanelemasta rankaisemisesta kohdistuu siten kannabiksen käyttäjiin. Suomessa poliisi takavarikoi vuonna 2012 18 000 kasvia, mikä tarkoittaa vähintään kymmentä kotiratsiaa joka päivä minkä lisäksi poliisi "merkkaa" kannabiksen käyttäjiä koiraratsioillaan kaduilla ja toreilla.
Lain täytäntöönpano tuottaa siten selkeästi enemmän syrjäytymistä kuin mitä huumeiden vastainen byrokratia "hoitaa" ongelmaisia. Karkeasti voidaan arvioida, että poliisitoimien syrjäyttämien määrä ylittää hoitoa saaneiden määrän vähintään suhteessa 10:1.
Virkamiesasenteet kannabista kohtaan ovat säilyneet ennallaan, mutta toimenpiteet ovat muuttuneet rankaisevasta "hoitavaksi". Mutta onko tämä rankaisemisen vaihtoehdoksi langetettava "hoito" pelkkä huumesodan byrokraattinen jäänne?
Raportti kertoo sivulla 65, että "Taloudellinen arviointi, jossa tarkastellaan vaihtoehtoisten toimintatapojen suhteellisia kuluja ja hyötyjä, voi olla tärkeä politiikan arviointiväline. Huumausaineisiin liittyvistä julkisista menoista Euroopassa on kuitenkin saatavilla vain vähän tietoa, ja tiedon laadussakin on puutteita. Tämä on kustannustehokkuusanalyysin kannalta merkittävä este."
Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että symbolisen viestin lähettäminen koetaan ilman mitään perusteluja tai kustannustehokkuusanalyysia tärkeämmäksi kuin tuhansien nuorien syrjäytymistä yhteiskunnasta. Voidaanhan se mukavasti lykätä kannabiksen syyksi.
WHO:n vuonna 2012 julkaistun tutkimuksen mukaan vuonna 2004 EU-maissa alkoholiin kuoli 120 000 ihmistä ja lisäksi sen käytön arvioitiin aiheuttaneen 4 miljoonaa elinvuoden menetystä ennenaikaisen kuolleisuuden tai vammautumisen takia.
Heroiinia pitäisi verrata ennemminkin alkoholiin, eikä kannabikseen. Kannabikseen ei ole kuollut yhtä ainutta EU-kansalaista, eikä kannabista kokeilleiden 77 miljoonan eurokansalaisen aiheuttamaa psykoosiepidemiaa näy missään valtamedian lööpeistä huolimatta.
WHO:n raportin luvut eivät kelvanneet suomalaisille tiedotusvälineille, koska sauhuaminen kannabiksesta peittää mukavasti alleen tiedotusvälineiden riippuvuuden päihdeteollisuuden mainosrahoista.
Suomen huumepoliisi ilmoitti takavarikoineensa vuonna 2012 18 000 kannabiskasvia, mikä tarkoittaa käytännössä yli kymmenen ratsiaa joka päivä. Kiinniotettujen ja rangaistujen määrä ylittää hoidossa olleiden määrän vähintään kymmenkertaisesti, mikä kuvastaa hyvin huumepolitiikkamme rankaisukeskeisyyttä. Takavarikointien jatkuva lisääntyminen tarkoittaa käytännössä sitä, ettei rankaiseva huumepolitiikka toimi, eikä sitä voida perustella millään tutkimuksella. On säälittävää, että tämä on jäänyt toimittajilta kokonaan vaille huomiota.
Suomessa rangaistaan satunnaisesti kiinnijääneitä ja ongelmaiset jäävät vaille tarvitsemaansa hoitoa. Tästä umpikujasta pois pääsemiseksi EMCDDA:lla on myös tarjota tietoa. Siksi tämä laillistamista käsittelevä osio pitää kääntää suomalaisille lukijoille.
Dekriminalisointi, laillistaminen ja valvonta olemassaolevia vaihtoehtoja
YK:n kolme huumesopimusta muodostavat kansainvälisen huumevalvonnan perustan ja niillä rajoitetaan kannabiksen tarjonta ja käyttö vain lääkinnällisiin ja tieteellisiin tarkoitusperiin. Niistä huolimatta keskustelu huumeiden ja varsinkin kannabiksen dekriminalisoinnista ja jopa laillistamisesta vain kiihtyy. Tällaiset aloitteet herättävät huolta käytön ja haittojen lisääntymisestä sekä nostavat esille kysymyksen siitä, kuinka kannabiksen jakelu ei-lääkinnälliseen käyttöön voitaisiin järjestää näiden haittojen vähentämiseksi. EU-maista Hollannissa on 1970-luvulta saakka kehitetty rajoitetun jakelun järjestelmää, jota alettiin muuttamaan 2012.
Vuoden 2012 lopulla kahdessa USA:n osavaltiossa ja Uruguayssa käynnistettiin kannabiksen lailliseen valvontaan tähtääviä hankkeita. Uusia malleja tullaan seuraamaan tarkkaan niiden hyötyjen ja haittojen arvioimiseksi. Huumepoliittisessa keskustelussa on esille noussut myös cannabis social clubs -malli. Sen puolestapuhujat vetoavat siihen, että joissakin maissa harjoitettu käytön dekriminalisointi voitaisiin laajentaa koskemaan rekisteröityjä kansalaisryhmiä ja sallia ryhmän sisäinen ja keskinäinen kannabiksen kasvatus ja jakelu. Tällä hetkellä Euroopan valtioiden päättäjät ovat kieltäneet järjestelmän.
Hollannin kannabiskahvilat: vähittäismyyntiä ilman tuotantoa
Hollannissa kannabiksen kasvatus, myynti ja hallussapito ovat rikoksia, joista voidaan tuomita jopa vankeutta. Vuonna 1979 aloitettu paikallinen salliva käytäntö on kehittynyt nykyiseksi kannabiskahvilapolitiikaksi, jossa paikallishallinto myöntää lupia jälleenmyyntipisteen perustamiseksi. Hollannin kannabiskahviloiden lukumäärä on sittemmin tasaisesti laskenut vuoden 1999 846:sta vuoden 2011 651:een kannabiskahvilaan. Pienten kannabismäärien myynti yli 18-vuotiaille suvaitaan nuorten pitämiseksi erossa vaarallisemmista huumeista. Kannabiskahvila voidaan sulkea ja sen omistaja asettaa syytteeseen jos hän rikkoo syyttäjän asettamia ehtoja, joiden mukaan mainonta, häiriöt, myynti alaikäisille ja alkoholin tai huumeiden myynti ovat kiellettyjä.
Vuonna 2012 toukokuussa kolmessa eteläisessä maakunnassa alkoi kokeilu muuttaa kannabiskahvilat rekisteröidyille jäsenille tarkoitetuiksi yksityisklubeiksi. Uusi hallitus lopetti kokeilun puolen vuoden päästä, mutta se aloitti vuoden 2013 tammikuussa kokeilun, jonka mukaan ainoastaan hollantilaiset saavat käydä kannabiskahviloissa. Maakunnissa tätä noudatetaan kuitenkin vaihtelevasti.
Henkilölle saadaan myydä kerrallaan vain 5 grammaa ja kahvila saa pitää ainoastaan 500 grammaa kannabistuotteita varastossa. Kannabiksen kasvatus tukkumyyntiin ja jakelu on kuitenkin kielletty, mikä tunnetaan myös nimellä "takaoven ongelma", eli kannabista saa myydä etuovesta, mutta sitä ei saa tuoda myytäväksi takaovesta. Vaikka tästä ristiriidasta keskustellaan, ei sen ratkaisusta ole kuitenkaan päästy yksimielisyyteen. Kannabiskahvilajärjestelmän rinnalla pienten kannabismäärien kasvatuksesta ja hallussapidosta omaa käyttöä varten ei nosteta syytteitä.
Laillistaminen Amerikassa: tuotanto ja vähittäismyynti
Kannabiksen hallussapito ja myynti ovat USA:n liittovaltion lainsäädännön mukaan rikoksia. Vuoden 2012 presidentinvaalien yhteydessä Coloradossa, Oregonissa ja Washingtonissa äänestäjät saattoivat äänestää kannabiksen valvotun jakelun laillistamisesta ei-lääkinnälliseen käyttöön näissä osavaltioissa (joka on siis eri asia kuin lääkekannabisjärjestelmät 18 osavaltiossa).
Laillistamisen julkilausutut tarkoitusperät ovat resurssien vapauttaminen väkivalta- ja omaisuusrikosten selvittämiseen, kaupan valvonta ja verotulojen saaminen kaupasta. Oregonissa äänestäjät hylkäsivät aloitteen, mutta Coloradossa (55%:n kannatus) ja Washingtonissa (56%) äänestäjät hyväksyivät aloitteet.
Hollannin tapaan niissä myönnetään lupia jälleenmyyntipisteille, asetetaan ikärajat, rajoitetaan mainontaa, rajoitetaan henkilökohtaiseen käyttöön tarkoitettua määrää sekä julkista käyttöä.
Hollannista poiketen niissä luodaan lupajärjestelmä myös kannabiksen tuotannolle ja jalostamiselle jälleenmyyntipisteitä varten. Näiden järjestelmien oletetaan olevan toiminnassa vuoden 2013 loppuun mennessä. Ne ovat täysin ristiriidassa liittovaltion lain kanssa, mutta USA:n presidentti sanoi vuonna 2012 ABC-kanavan haastattelussa, etteivät liittovaltion viranomaiset pidä käyttäjiin puuttumista ensiarvoisena. Liittovaltion suhtautuminen tuotantojärjestelmään on kuitenkin vielä avoin asia. Muutamissa muissa osavaltioissa on vireillä samanlaisia aloitteita, jotka voivat tulla äänestykseen vuonna 2014.
Hollannin ja USA:n osavaltioiden mallit ovat jossakin määrin ristiriidassa kansallisen lain kanssa. Uruguayssa on kuitenkin valtiovalta laatinut lain, jonka mukaan valtio ottaisi valvontaansa kannabiksen tuotannon ja myynnin laittomien markkinoiden haittojen vähentämiseksi ja valistuksen sekä ehkäisyn tehostamiseksi. Järjestelmää hallinnoisi kansallinen kannabisinstituutti. Käyttäjät saisivat kasvattaa kuutta kasvia tai liittyä enintään 15 henkilön kannabisklubeiksi, pitää hallussaan korkeintaan 40 grammaa marihuanaa ja kaikkien kasvattajien täytyy rekistöityä kannabisinstituuttiin. Laittomasta kasvatuksesta ja myynnistä voidaan langettaa 20 kuukauden - 10 vuoden vankeustuomio.
Cannabis social clubs, kannabisklubit, toimivat sillä periaatteella, että jos henkilöä ei voida syyttää yhden kasvin kasvattamisesta henkilökohtaiseen käyttöön, niin tällöin 20 henkilöä ei voida syyttää 20 kasvin kasvattamisesta yhteisesti henkilöiden yksityiseen käyttöön. Tämä malli ei kuitenkaan ole ongelmaton. "Yhteisen" kasvatuksen aloittaminen on ongelmallista, eikä voida selvästi osoittaa, kuinka tällainen toiminta eroaa laittomasta tarjonnasta. EU-maiden kesken on vaihtelua siinä, kuinka huumetarjonnan rikos määritellään, mutta siihen luetaan yleensä huumeen luovutus henkilöltä toiselle ja lisäksi sovelletaan määrään perustuvia kriteerejä.
Vastineena tälle kannabisklubit ovat laatineet toimintaohjeita salakuljetus-, myynti- tai käytönyllyttämissyytteiden torjumiseksi. Vuonna 2011 kansalaisjärjestö ENCOD ehdotti, että klubien toiminnan tulee perustua yhteiseen sopimukseen, niiden pitää perustaa jäsenrekisteri ja arvioida talous perustuen jäsenten henkilökohtaiseen kulutukseen sekä välittömään käyttöön tuotettuun määrään.
Klubien pitää olla suljettuja ja uusien jäsenien pitää olla kannabista käyttäneitä, jotka pääsevät jäseniksi vain kutsuttuina. Vaikka aktivistit levittävät tätä mallia Belgiassa, Ranskassa, Espanjassa ja Saksassa, eivät yhdenkään maan viranomaiset ole sallineet sitä. Tämän takia kannabisklubit joutuvat syytteiden kohteeksi paljastuttuaan tai ne toimivat korkeintaan harmaalla vyöhykkeellä.
On vaikea arvioida kannabisklubien toiminnan laajuutta tällä hetkellä Euroopassa, mutta ne vaikuttavat olevan vielä harvinaisia. Utrechtin kaupunki Hollannissa ilmoitti aloittavansa tällaisen klubin kehittämisprojektin vuonna 2011, mutta sitä ei ole vielä aloitettu. Espanjassa toimii rajatusti joukko klubeja, joiden toiminta perustuu sille, että vaikka Espanjan lain mukaan kannabiksen tuotanto, tarjonta ja hallussapito ovat kiellettyjä julkisesti, ei yksityistä käyttöä ole kielletty. Yhteisen käytön laillinen asema on monimutkaisempi, mutta sitä kautta voitaisiin perustella, että jonkinasteinen yhteinen käyttö voitaisiin sallia lailla vakiintuneille käyttäjille. Ei tiedetä sitä, kuinka kannabisklubit täyttävät nämä kriteerit.
Tiekartta ongelmaisuudesta järkevään politiikkaan
Edellä oleva EMCDDA:n pohdinta kannabiksen käytön aiheuttamasta ongelmaisuudesta ja laillistamisesta on tärkeä askel huumeongelman ratkaisemiseksi poliittisella tasolla. OAS:n ja EMCDDA:n raporttien avaus laillistamiskeskustelussa kertoo siitä, kuinka kannabiksen laillistamisessa on saavutettu berliinin muurin kaatumisvaihe: kieltolain vaihtoehdoista keskusteleminen on legitiimiä jo valtiovallan korkeimmilla tasoilla.
Suomessakaan ei ole minkäänlaisia aikomuksia rajoittaa EU-kansalaisten alkoholin saantia sen aiheuttamien ongelmien takia. Periaatteena on se, ettei tavallisen kansalaisen vapauksia saa rajoittaa pienen ongelmaisen joukon takia.
Kotimaisen uutisoinnin perustana oleva oletus on, että kannabiksen käytön vapauttaminen loisi lisää ongelmia. Poliisin kannabiksen takavarikointilukujen kasvu kertoo suoraan siitä, ettei rankaiseva politiikka ole toiminut.
Ratkaiseva kysymys kuuluu, että kuinka hyvin kieltolaki on palvellut kansalaisen etua? Kannabisongelman varjolla on kaikkien kansalaisten vapauksia rajoitettu myöntämällä poliisille yhä lisää valtuuksia huume- eli käytännössä kannabisongelman takia. Siksi tavallisen kansalaisen pitäisi olla selvillä siitä, mikä se ongelma oikeasti on.
Jopa YK:n huumevalvontabyrokratiassa on alettu tiedostamaan se tosiseikka, että kriminaalipolitiikka aiheuttaa enemmän ongelmia kuin huumeiden ja varsinkin kannabiksen käyttö.
On täysin loogista alkaa kokeilut kolmella EMCDDA:n esittelemällä kieltolain vaihtoehdolla, koska niistä on käytännön esimerkkejä ja kaikki tulokset kertovat lahjomattomasti minkä tahansa näistä vaihtoehdoista olevan tehokkaampia kuin kieltolaki kansalaisten terveyden ja turvallisuuden suojelemisessa.
Nämä esitellyt kolme vaihtoehtoa suojelevat myös sitä arvoista tärkeintä, ihmisarvoa. On ihmisarvoa kunnioittavaa ja samalla pragmaattista politiikkaa sallia kannabiksen käyttäjien järjestäytyä kannabisklubeiksi, dekriminalisoida käyttö sekä pienimuotoinen kasvatus ja alkaa sen jälkeen pohtimaan julkisen valvonnan muotoja kasvatukselle ja kaupalle.
Lähde: EMCDDA:n raportti 28.5.2013, EMCDDA 28.5.2013: Kannabista runsaasti käyttävät ja ongelmakäyttö ja Kannabiksen laillinen valvonta
"Olisin paljon onnellisempi, jos valtio jättäisi meidät rauhaan, lopettaisi pidätykset ja sallisivat meidän jatkaa yrtin kasvatusta", seitsemän lapsen isä Tahiri kertoo. Valtion huumeiden vastaiset joukot ratsasivat hänen kylänsä Beni Gmilin viime vuonna. Tahiri sanoo haluavansa myydä kannabishartsinsa puoleen nykyisestä 7 500 dirhamin (670 €) hinnasta kilolta, jonka hän nykyään saa välittäjiltä.
Marokkoa uhkaa Standard & Poor'sin luottoluokituksen menettäminen maan julkisen talouden heikennyttyä hallituksen korotettua julkisen alan palkkoja ja lisättyä julkisia tukiaisia yhteiskunnallisten levottomuuksien rauhoittamiseksi. Valtionvelka nousi vuonna 2012 60 %:iin BKT:sta (vuonna 2009 47 %) ja kauppataseen vaje kasvoi suurimmilleen kolmeenkymmeneen vuoteen talousministeriön tietojen mukaan. S & P arvioi Marokon tilanteen olevan vain pykälän päässä roskaluokituksesta. Marokon suunnitteluviraston johtajan Ahmed Lahlimin mukaan velkataso alkaa lähestyä "vaaravyöhykettä".
Lagmili kasvattaa ohraa, tomaatteja ja vesimeloneja paikallismarkkinoille kivitalonsa viereisellä palstalla. Tämän palstan takana kasvaa kannabista.
Uruguayta pidetään yhtenä parhaimmista valtioista kokeilla kannabiksen laillista jakelua. Se on yksi vähiten korruptoituneita valtiota sijoittuen 20. tilalle kansainvälisessä vertailussa ja sillä on vakaa ja legitiimi hallintojärjestelmä.
"Laki keskittyy siihen todellisuuteen, joka on jo olemassa: kannabismarkkinat ovat olleet laittomasti olemassa jo pitkään, sitä voidaan ostaa salakuljettajilta ja sitä voidaan kasvattaa kotona, mutta siitä voi joutua vankilaan. Haluamme lopettaa tämän, siistiä ja normalisoida tilanteen", 25-vuotias opiskelija Camilo Collazo selittää.
Lain mukaan Uruguayn hallitus lisensoi kasvattajat, myyjät ja käyttäjät. Luottamuksellinen rekisteri takaa sen, etteivät ihmiset hanki enempää kuin 40 grammaa kuukaudessa. Lisensoidut kasvattajat voivat kasvattaa kotonaan kuusi kasvia kerrallaan. Ihmisiä rohkaistaan liittymään enintään 45 ihmisen osuuskuntamuotoisiin klubeihin, samoin kuin kannabiksen kasvatusta rohkaistaan niin että laittomat jakelijat karkotetaan markkinoilta. Kannabiksen käyttäjien ja kovien aineiden käyttäjien välille pyritään muodostamaan selvä ero.
Vicente Fox toimi Meksikon presidenttinä vuosina 2000 - 2006. Hänen presidenttikautensa oli merkittävä käännekohta Meksikon historiassa hänen puolueensa konservatiivisen National Action Partyn (PAN) katkaistessa maata 70 vuotta hallinneen Institutional Revolutionary Party´n (PRI) valtakauden.
Reutersin haastattelussa Fox sanoi kysyttäessä kannabiksen laillistamisesta Meksikossa Nieton valtakaudella vuoteen 2018 mennessä:
Fox on tänä vuonna kampanjoinut kannabiksen laillistamisen puolesta useissa eri tilaisuuksissa USA:ssa ja Meksikossa. Hän oli heinäkuussa 2013 USA:ssa luomassa yhteistyösuhteita amerikkalaisten kannabisaktivistien ja kansalaisoikeusliikkeiden kanssa. Heinäkuun alussa 8.7. hän tapasi USA:ssa mm. entisen Microsoftin johtajan James Shivelyn, joka on perustanut ensimmäisen valtakunnallisen marihuanatuotemerkin, Kalifornian suurimman kannabiksen jakelupisteen omistajan Steve DeAngelon sekä laajan joukon muita aktivisteja ja tutkijoita kolme tuntia kestäneessä kokouksessa.
WADA nosti kannabiksen testirajoja 15 nanogrammasta millilitrassa 150:een nanogrammaan. Vuoden 1998 Naganon kisoissa Rebagliatin saama tulos oli 17,8 nanogrammaa millilitrassa ja hän väitti altistuneensa passiivisesti kannabissavulle, mistä hän pitää edelleen kiinni.
Blogitekstit (Atom)