Vielä vuonna 2008 suomalaisessa mediassa kerrottiin kannabiksesta vähän, mutta ytimekkäästi. Uutisissa oli pääasiassa vain takkutukkien kotietsinnöistä ja välillä poliisi tai lääkäri kertoi kannabiksen olevan tappava hermomyrkky, joka johtaa turmioon ja vieläkin kovempien huumeiden käyttöön. Samaan aikaan kuitenkin useassa maassa kannabiksen haitoista ja hyödyistä käytiin avointa keskustelua, ja monessa maassa se oli sallittu lääkkeenä ja/tai päihteenä. EU:n jäsenmaa Alankomaat on ollut pitkään tunnettu kannabiskahviloistaan, mutta Suomessa kannabiksesta positiiviseen sävyyn puhuminen oli vaarallista mahdolliselle uralle ja johti helposti poliisin vierailuun tai kutsuun kuulusteluihin. Yksi totuus kannabiksesta hallitsi mediaa.
Asioilla on kuitenkin aina monta puolta ja hyvän journalistisen tavan mukaan ne myös pitäisi tuoda esiin. Syntyi päätös yrittää tehdä asialle jotain ja pian perustettiin tämä uutisblogi. Ideana oli yksinkertaisesti suomentaa laadukkaita ja neutraaleja kannabikseen liittyviä uutisia luotettavista lähteistä. Yhteistyöllä blogi saatiin alkuun ja ensimmäiseksi uutiseksi valikoitui uutistoimisto AFP:n välittämä Alankomaiden korkeimman oikeuden päätös sallia MS-potilaan kasvattaa itselleen kannabiskasveja lääkinnälliseen käyttöön. Kyseisestä päätöksestä ei uutisoitu suomalaisessa mediassa lainkaan, kuten yleensäkään ei kannabiksen käytöstä lääkkeenä. Syyskuussa julkaistiin yhteensä kolme uutista ja lokakuussa jo kymmenen. Suurin osa uutisista kertoi kannabiksesta lääkkeenä, mukana oli myös tilastoja Alankomaista, yhdysvaltalaisen kongressiedustaja Ron Paulin ja näyttelijä Woody Harrelsonin ajatuksia kannabiksesta sekä uutisia politiikasta ja paljon ulkomailla keskustelua herättäneestä Beckley-säätiön raportista, joka vaati säännösteltyjä markkinoita kannabikselle haittojen minimoimiseksi. Suomennoksen lähteenä oli Guardianin uutinen, mutta Suomessa asiaan ei uskaltanut koskea edes keltainen lehdistö.
Uutisten suomentaminen jatkui ja kävijöitä blogissa oli kohtuullisesti. Mielenkiintoisia uutisia maailmalla riitti. Jossain vaiheessa myös suomalaiset mediat alkoivat varovasti uutisoida kannabiksesta myös muutoinkin kuin täysin negatiiviseen sävyyn. Lääkekäytöstä tuli ensimmäiset varovaiset artikkelit, ja muutamat rohkeat alkoivat julkisessa kestelussa vaatia jopa sen sallimista. Pientä avautumista alkoi tapahtua. Oli ilo huomata, että erilaisissa nettikeskusteluissa alkoi näkyä jonkin verran viitteeinä joko suomennoksiamme tai alkuperäisiä englanninkielisiä uutisia. Emme usko Kannabisuutisilla olleen julkisen keskustelun kehittymiseen juurikaan vaikutusta, mutta jos yksikin ammattitoimittaja sai kauttamme lisää ajattelemisen aihetta, erilaista näkökulmaa tai uuden luotettavaksi kokemansa lähdemateriaalin niin työmme ei mennyt hukkaan.
Ajan myötä valtamedia kuitenkin alkoi uutisoida enemmän ja enemmän kannabiksesta, ja Kannabisuutisten työsarka alkoi kaventua. Esimerkiksi 2008 Yhdysvalloissa tapahtuneista osavaltioiden laillistamisista ei käytännössä uutisoitu, mutta 2012 vastaavat tapaukset olivat jo lähes kaikkien tahojen julkaisemia, ja usein vielä hetken aikaa luetuimpien listalla. Tyytyväisenä pystyimme toteamaan, että syystä tai toisesta ammattijournalistit olivat vuosien aikana alkaneet tehdä parempaa ja neutraalimpaa uutisointia. Yhä useampi suomalainen on myös uskaltanut kertoa julkisesti mielipiteensä kannabiksesta, ja toivottavasti myös jatkossa entistä useampi näin voi tehdä. Vielä 2009 Sirkka Hämäläisen kannanotto lääkekannabiksen puolesta kohahdutti, mutta tänä päivänä lääkekannabista käyttää jo yli 120 suomalaista. Toivottavasti avoin ja inhimillinen suunta jatkuu.
Vuosien varrella olemme saanut tuotettua muutamia omia uutisia, joista tuoreimpana Vaporisaattorivertailu. Olimme ensimmäisiä Timo Haaraa haastatelleita ja kävimme myös seuraamassa hänen tapauksensa käsittelyä hovioikeudessa, lisäksi olemme haastatelleet ruotsalaista lääkekäyttäjää Joakim Hedströmiä.
Viiden vuoden aikana kävijöitä on ollut 859 545 ja parhaana päivänä, huhtikuun 2. 2013, Viisi asiaa, joita media ei halua sinun tietävän kannabiksesta -artikkelin kiertäessä Facebookissa kävijöitä oli 23501. “Viisi asiaa” onkin myös luetuin uutisimme 64221:lla näyttökerrallaan. Olemme saaneet myös 653 kommenttia, kiitos niistä!
Viidessä vuodessa oppii vaikka päällään seisomaan, lauloi aikoinaan Göstä Sundqvist. Viidessä vuodessa myös suomalainen mediakenttä on muuttunut, samoin toimittajat ja uutiset. Ainakin kannabiksen osalta muutos on ollut hyvään suuntaan. Tekijöiden ajanpuutteen ja ammattijournalistien terävöidyttyä meidän uutisointitahtimme harveni, ja vuonna 2013 lokakuuhun mennessä uutisia onkin tullut vain neljä. Lukijoita on onneksemme riittänyt vanhoille tarinoille ja toivottavasti kauttamme on ollut helppo löytää tietoa kannabiksesta. Tärkeintä on, että olemme voineet antaa bloginteon välillä olla tiedon silti levitessä. Maailma muuttuu ja me sen mukana, välillä myös hyvään suuntaan.
Kiitos paljon kaikille lukijoillemme ja erityisesti uutisiamme linkittäneille!
Utrechtin kaupunki on anonut oikeusministeriä myöntämään toiminnalle samanlaisen poikkeusluvan, jollainen annetaan lääkekannabiksen kasvattajille. Oikeusministeri Ivo Opstalten ilmoitti vastustavansa paikallisviranomaisten hyväksymää kannabiksen kasvatusta ja uhkaa ryhtyä toimenpiteisiin Utrechtin kaupunkia vastaan jos se jatkaa projektiaan.
Oikeuden päätöksen mukaan kolmessa eteläisessä maakunnassa kokeiltu budapassikokeilu ”sekaantui kohtuuttomasti kannabiskahviloiden asiakkaiden etuihin”. Lain mukaan luvan saaneet kannabiskahvilat olisi muutettu yksityisklubeiksi, joiden jäsenmäärä sai olla korkeintaan 2000. Kannabiskahviloiden asiakkaat olisivat saaneet ostaa kannabista vain siitä klubista, jonka jäseniä he olivat, mutta hallitus joutui luopumaan ristiriitoja herättäneestä kokeilusta.
Monika Herrmann teki kannabiksen laillistamisesta ykkösasian ottaessaan elokuussa vastaan virkansa Kreuzbergin pormestarina. Tämä aihe herättää edelleen keskustelua Saksan pääkaupungissa varsinkin valtakunnan vaalien lähestyessä 22. syyskuuta. Hermann seuraa asiassa edeltäjäänsä Franz Schulzia. Hän pitää laillistamista keinona suitsia Kreuzbergin Görlitzer-puistossa virinnyttä huumekauppaa - siitä on tullut Berliinin huumekaupan solmukohta.
Tällä hetkellä laillistamisella ei ole tarpeeksi poliittista kannatusta. Vaikka sosiaalidemokraatit, vasemmistopuolue, vihreät ja piraattipuolue kannattavatkin sallivampaa kannabispolitiikkaa, ovat paikalliset konservatiivit kiellon säilyttämisen kannalla. He haluavat poliisin hoitavan ongelman. Berliinin huumevirkamies Christine Köhler-Azara pitää kannabiskahviloiden avaamista epärealistisena, koska Saksan huumepolitiikka keskittyy ehkäisyyn ja valistukseen.
Paraati keräsi ennätysyleisön, 6500 osanottajaa kautta koko Saksan. Monet mielenosoitukseen vuosia osallistuneet pitivät tapahtumaa myös parhaana kautta aikojen.
Parlamenttien välinen liitto piti vuoden 2013 vuosikokouksensa maaliskuussa Ecuadorissa. Tämän vuoden kokouksessa järjestettiin paneelikeskustelu huumeiden laillistamisesta otsikolla ”Voisiko se auttaa järjestäytyneen rikollisuuden tukahduttamisessa?”
Julistuksen toisessa artiklassa sanotaan, että ”OAS:n jäsenvaltiot rohkaisevat tarkastelemaan uusia lähestymistapoja maailman huumeongelman ratkaisemiseen, jotka perustuvat tieteelliseen tutkimukseen ja todistusaineistoon”.
Kahvilan asiakkaat väittelevät täysin paukuissa kulmakunnan uusimmista huhuista. He sanovat muodostavansa yhteisön, mutta politiikasta puhuminen on haram, kielletty. Politiikka jakaa ihmisiä. Yhteisesti jaettu kahvilan hasis yhdistää heitä.
Pajauttaminen on halpa tapa paeta arkea. Kahvilassa neljä täyttä vesipiipun pesällistä hasista ja tupakkaa maksaa alle dollarin.
Brittiläis-hollantilainen tutkimusryhmä teki kokeen 11 terveellä nuorella miehellä, joiden aivotoimintaa tutkittiin kuvantamismenetelmällä sen jälkeen kun koehenkilö oli saanut THC:tä tai lumelääkettä. Koehenkilöille näytettiin negatiivisia ja positiivisia ärsykkeitä ja tutkijoiden oletuksena oli se, että THC heikentää koehenkilöiden negatiivisten tunteiden kokemista ja vahvistaa positiivisia.
Vuosien oikeudellisen vääntämisen jälkeen USA:n pääkaupungissa Washington DC:ssä avattiin ensimmäinen kannabiksen jakelupiste elokuun alussa. Ilmeisesti kaupungin poliitikot ja virkamiehet haluavat kiriä oikeusistuimissa hukatut vuodet umpeen kun kaupungin terveysvirasto esitteli elokuun puolivälissä suunnitelman, jonka mukaan lääkekannabiksen jakelupisteet laativat hinta-asteikon potilaiden tulotason mukaan. Jakelupisteet velvoitetaan sijoittamaan 2% voitoistaan rahastoon, jonka avulla myönnetään vähintään 20% alennuksia alhaisen tulotason potilaille.