Lokakuun 1. päivästä alkaen Sveitsissä kannabiksen polttamisesta kiinni jäänyt aikuinen saa pelkän sakon. Uuden lain aiheuttamat reaktiot ovat olleet ristiriitaisia.
”Tottahan toki lakimuutos on hyvä asia. Olen jäänyt kerran kiinni viiden gramman hallussapidosta ja poliisi epäili minun olevan diileri. Tunnen monta ihmistä, jotka ovat kohdanneet saman ongelman”, kertoo Geneven rautatieaseman lähellä kannabista polttava nuori mies.
Kannabiksen kasvatus, käyttö ja myyminen ovat kiellettyjä Sveitsissä, mutta 1. lokakuuta alkaen jokainen yli 18-vuotias enintään 10 grammaa kannabista hallussaan pitävä saa liikennerikkomukseen verrattavan 100 Sveitsin frangin (noin 80 €) sakon, josta ei seuraa rikosrekisterimerkintää.
Parlamentissa vuosi sitten hyväksytyn lainmuutoksen kannattajat ovat sitä mieltä, että lainsäädännön liberalisointi ja siirtyminen rikoksesta rikkomukseen on pieni mutta realistinen lähestymistapa kannabiksen käyttöön. Muutos tuo Sveitsin muiden kannabiksen käytön hyväksyneiden Euroopan maiden tasolle.
Kahdeksan miljoonan asukkaan Sveitsissä jopa 500 000 ihmistä käyttää satunnaisesti kannabista. Käyttäjien määrä on laskenut viimeisen kymmenen vuoden aikana.
”Suoraan sanottuna minun mielestäni kannabiksen pitäisi olla laillista ja valtion valvonnassa. Sitten täällä olisi ainakin vähemmän nuorisorikollisuutta”, nuori pajauttelija jatkaa.
Pajautellen Alpeilla
Sveitsissä 28% yli 15 vuotta täyttäneistä ilmoittaa käyttäneensä kannabista joskus elämänsä aikana (EU:n keskiarvo 25%) ja 5,1% on käyttänyt sitä viimeisen vuoden aikana. Käyttö on yleisintä 15-24-vuotiaiden keskuudessa: 17% kertoo käyttäneensä kannabista viime sisällä.
Unicefin raportin mukaan 24% 15 vuotta täyttäneistä sveitsiläisistä ilmoittaa käyttäneensä kannabista kuluneiden 12 kuukauden aikana vuosina 2009 - 2010. Tämä on maailman toiseksi korkein luku Kanadan jälkeen, mutta se on kuitenkin matalampi kuin vuosina 2001 - 2002, jolloin 38% 15-vuotiasta nuorista kertoi kokeilleensa kannabista.
Lain vastustajat puolestaan sanovat, että kannabiksen dekriminalisointi on vastoin kansalaisten tahtoa. Sveitsin äänestäjät hylkäsivät viisi vuotta sitten hallituksen ehdotuksen laillistaa kannabiksen hallussapito, käyttö ja valvottu tuotanto. Neljä vuotta tätä ennen parlamentti kieltäytyi keskustelemasta koko asiasta.Portugalin ja Hollannin esimerkkien valossa suvaitseva kannabispolitiikka vähentää kannabiksen käyttöä nuorten keskuudessa
Asiantuntijoiden mukaan lain lieventäminen ei vaikuta kannabiksen käyttöön. Päinvastoin Portugalin ja Hollannin esimerkkien valossa suvaitseva kannabispolitiikka vähentää kannabiksen käyttöä nuorten keskuudessa.
Hallituksen mukaan muutos harmonisoi Sveitsin kantoneittain vaihtelevat lakisäädökset, vähentää poliisin ja oikeuslaitoksen työtaakkaa sekä säästää rahaa.
Sveitsissä oikeuteen viedään noin 30 000 kannabiksen käyttötapausta vuodessa. Joissakin kantoneissa kannabiksen käyttö on jo dekriminalisoitu ja neljässä kantonissa kannabiksen kotikasvatus on laillista, kun taas Ticinon kantonissa käyttäjä joutuu oikeuteen ja voi saada jopa 3000 frangin sakot.
”Poliisin resursseja pitää vapauttaa huumeiden salakuljettajien jahtaamiseen”, sanoo Addiction Switzerland -järjestön edustaja Corina Kibora.
Zurichin ja Bernin kantonien poliisista kerrotaan, että paperityön vähenemisen lisäksi uusi laki ei vaikuta heidän kannabiksen käytön valvontaan.
”Tämä politiikan muutos vahvistaa kannabiksen aseman muutoksen yhteiskunnassa, mutta se ei ole tarpeeksi selkeä. Poliisin on hankala toimeenpanna tätä politiikkaa kentällä”, arvioi huumeriippuvuutta ranskankielisen Sveitsin alueella tutkivan Grea-järjestön edustaja Jean-Félix Savary.
Hän pelkää kantonien poliisivoimien soveltavan lakia epätasa-arvoisesti ja uskoo poliisitoiminnan harmonisoinnin epäonnistuvan.
”Tämä ei ole vallankumous. Lähestymistapa on epäröivä ja konservatiivinen. Poliisin resursseja kuluu edelleen tämän kiellon noudattamisen valvontaan”, hän sanoo.
Alle 18-vuotiaat nuoret ovat edelleen tämän muutoksen ulkopuolella. Heitä voidaan edelleen syyttää ja paikallinen syyttäjä tai tuomari voi langettaa sakon.
Muutoksessa on joitakin erityistoimenpiteitä nuorison varalle. Alaikäisille kannabista myyvät saavat ankaramman rangaistuksen ja ongelmaiset kannabista käyttävät nuoret saavat asiantuntija-apua entistä helpommin.
Ajatus ehkäisyn ja riippuvaisten tukemisen lisäämisestä on hyvä teoriassa.
”Meidän pitää lopettaa tekohurskaus. Hallitus vaatii kantoneita tekemään enemmän, mutta ei maksa frangiakaan lisää. Viime viikolla se päätti leikata alkoholin ja huumeiden käytön ehkäisyn budjettia. Jos poliitikot haluavat tuloksia, pitäisi heidän rahoittaa ne”, Savary selittää tuohtuneena.
Lähde: Swissinfo 30.9.2013
Mielipidemittauksessa haastateltiin 1189:ää yli 18-vuotiasta kanadalaista, joista 34% kannatti pienten kannabismäärien hallussapidon dekriminalisointia ja 36% ilmoitti haluavansa kannabiksen lailliseksi ja verolle. Nykyisen lainsäädännön hyväksyi vain 15% ja rikoslain tiukennusta kannattaa enää 13%:n pieni vähemmistö. Vain 3% mielipidetiedusteluun osallistuneista ei osannut kertoa kantaansa.
Mielipidemittaus tehtiin päivä sen jälkeen kun liberaalien puheenjohtaja Justin Trudeau kertoi käyttäneensä kannabista.
Utrechtin kaupunki on anonut oikeusministeriä myöntämään toiminnalle samanlaisen poikkeusluvan, jollainen annetaan lääkekannabiksen kasvattajille. Oikeusministeri Ivo Opstalten ilmoitti vastustavansa paikallisviranomaisten hyväksymää kannabiksen kasvatusta ja uhkaa ryhtyä toimenpiteisiin Utrechtin kaupunkia vastaan jos se jatkaa projektiaan.
Oikeuden päätöksen mukaan kolmessa eteläisessä maakunnassa kokeiltu budapassikokeilu ”sekaantui kohtuuttomasti kannabiskahviloiden asiakkaiden etuihin”. Lain mukaan luvan saaneet kannabiskahvilat olisi muutettu yksityisklubeiksi, joiden jäsenmäärä sai olla korkeintaan 2000. Kannabiskahviloiden asiakkaat olisivat saaneet ostaa kannabista vain siitä klubista, jonka jäseniä he olivat, mutta hallitus joutui luopumaan ristiriitoja herättäneestä kokeilusta.
Monika Herrmann teki kannabiksen laillistamisesta ykkösasian ottaessaan elokuussa vastaan virkansa Kreuzbergin pormestarina. Tämä aihe herättää edelleen keskustelua Saksan pääkaupungissa varsinkin valtakunnan vaalien lähestyessä 22. syyskuuta. Hermann seuraa asiassa edeltäjäänsä Franz Schulzia. Hän pitää laillistamista keinona suitsia Kreuzbergin Görlitzer-puistossa virinnyttä huumekauppaa - siitä on tullut Berliinin huumekaupan solmukohta.
Tällä hetkellä laillistamisella ei ole tarpeeksi poliittista kannatusta. Vaikka sosiaalidemokraatit, vasemmistopuolue, vihreät ja piraattipuolue kannattavatkin sallivampaa kannabispolitiikkaa, ovat paikalliset konservatiivit kiellon säilyttämisen kannalla. He haluavat poliisin hoitavan ongelman. Berliinin huumevirkamies Christine Köhler-Azara pitää kannabiskahviloiden avaamista epärealistisena, koska Saksan huumepolitiikka keskittyy ehkäisyyn ja valistukseen.
Paraati keräsi ennätysyleisön, 6500 osanottajaa kautta koko Saksan. Monet mielenosoitukseen vuosia osallistuneet pitivät tapahtumaa myös parhaana kautta aikojen.
Parlamenttien välinen liitto piti vuoden 2013 vuosikokouksensa maaliskuussa Ecuadorissa. Tämän vuoden kokouksessa järjestettiin paneelikeskustelu huumeiden laillistamisesta otsikolla ”Voisiko se auttaa järjestäytyneen rikollisuuden tukahduttamisessa?”
Julistuksen toisessa artiklassa sanotaan, että ”OAS:n jäsenvaltiot rohkaisevat tarkastelemaan uusia lähestymistapoja maailman huumeongelman ratkaisemiseen, jotka perustuvat tieteelliseen tutkimukseen ja todistusaineistoon”.
Kahvilan asiakkaat väittelevät täysin paukuissa kulmakunnan uusimmista huhuista. He sanovat muodostavansa yhteisön, mutta politiikasta puhuminen on haram, kielletty. Politiikka jakaa ihmisiä. Yhteisesti jaettu kahvilan hasis yhdistää heitä.
Pajauttaminen on halpa tapa paeta arkea. Kahvilassa neljä täyttä vesipiipun pesällistä hasista ja tupakkaa maksaa alle dollarin.