keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Mujica kehottaa YK:ta lopettamaan valehtelemisen

Uruguayn presidentti Jose Mujica vahvisti jouluna 2013 laillisen kannabiskaupan aloittavan lain. Mujica arvosteli YK:n huumevalvontabyrokratiaa valehtelemisesta YK:n huumevalvontalautakunnan, INCB, väitettyä, ettei sen edustajaa otettu vastaan. The Economist valitsi Uruguayn vuoden valtioksi sen uudistusten suojellessa maan kansalaisia sorrolta ja väkivallalta. Naapurimaissa keskustelu laillistamisesta on saanut uutta pontta.

altUruguayn presidentin edustaja tiedotti jouluaattona Jose Mujican allekirjoittaneen laillisen kannabiskaupan aloittavan lain maanantaina 23.12.2013. Uruguayn kansallinen kannabiksen valvontainstituutti alkaa valvomaan sitä, että maan täysi-ikäiset kansalaiset saavat kasvattaa itse omat kasvinsa, saavat ostaa sitä maan apteekeista korkeintaan 40 grammaa kuukaudessa ja 480 grammaa vuodessa tai he saavat liittyä kannabisklubeihin.

Mujica YK:lle: lopettakaa valehteleminen

YK:n huumevalvontalautakunta, INCB, varoitti julkistamassaan kannanotossa Uruguayta kannabiksen laillistamisen seurauksista. Samassa kannanotossa INCB otti kantaa kannabiksen haitallisuuteen kertoen kannabiksen aiheuttavan mm. enemmän syöpää kuin tupakointi.

Tämä INCB:n kanta osoittaa kansainvälisen huumesodan perustuvan epätieteelliselle haittojen liioittelulle ja osoittaa YK:n huumeiden valvontajärjestelmän olevan täysin pätemätön tehtäväänsä. INCB myös väitti, ettei Uruguayn hallitus ja presidentti olisi ottaneet sen edustajia vastaan. INCB:n presidentti Raymond Yans kärjisti tilannetta syyttämällä Uruguayn hallintoa "merirosvoasenteesta".

Mujica kehotti myöntämissään haastatteluissa INCB:tä lopettamaan valehtelu.

”Älkää valehdelko vanhalle miehelle. Kuka tahansa kadun tallaaja voi tulla juttusilleni. Tulkoon INCB Uruguayhin juttelemaan minun kanssani silloin kun heille sopii. INCB:n puheenjohtaja kuvittelee, että hän voi valehdella miten päin tahansa, koska hän on niin korkeassa asemassa”, Mujica sanoi tuohtuneena haastattelussaan.

”Miksi heillä on kaksi puhuttelutapaa, yksi Uruguaylle ja toinen niille, jotka ovat vahvoja?”, Mujica kysyi.

Mujica pitää INCB:tä ja koko YK:n huumevalvontabyrokratiaa kaksinaamaisena, onhan USA:ssa kaksi osavaltiota laillistanut kannabiksen, joten miksi YK ei kohdista sortopuheitaan USA:n suuntaan! Tämä on rehellisintä puhetta, mitä yksikään valtionpäämies on sanonut YK:n huumevalvontabyrokratiasta.

Amerikan valtioiden järjestön, OAS, lähettiläs Milton Romani kehotti omassa tiedonannossaan Yansia eroamaan virastaan, koska YK:n virkamies ei saa kohdella suvereenia valtiota tällä tavalla.

INCB ei ole tehtävänsä tasolla

YK:n tietojen mukaan kansainvälisen huumekaupan arvo on vuodessa 330 miljardia dollaria. Hallitukset kuluttavat vuodessa 100 miljardia dollaria sen tukahduttamiseen. Yhdysvallat on yksinään käyttänyt biljoona dollaria huumesotaansa sen jälkeen kun presidentti Richard Nixon julisti sen 1970-luvun alussa.

altKriminaalivalvonnan ja oikeuslaitoksen ympärille on muodostunut vankilateollinen kompleksi, joka on elää omaa elämäänsä luoden myyttejä oman bisneksensä menestykseksi. Huumesodan propaganda on saanut tavalliset ihmiset ummistamaan silmänsä huumesodan mielettömyyksiltä ja ihmisoikeusrikoksilta.

Tavallinen kadunihminen on saatu uskomaan siihen, että huumeongelma uhkaa hänen turvallisuutta. Uhka on kuitenkin ollut suuresti liioiteltu ja näistä valtioiden "vastatoimenpiteistä" on kasvanut paljon huumeita suurempi uhka lailliselle yhteiskunnalle. Huumeiden kriminaalivalvonta on eeppinen epäonnistuminen, josta vastuussa olevien virkamiesten pitäisi pystyä ohjaamaan valtioita pois tästä umpikujasta.

INCB on seurannut sivusta mm. Thaimaan ja Meksikon huumesotien verenvuodatusta tai monissa maissa harjoitettavaa keskitysleirien kaltaista ”huumevieroitusta” kommentoimatta tai tuomitsematta niitä millään tavalla. 

INCB väittää vuosi vuoden jälkeen, ettei kannabiksen lääkekäytölle löydy tieteellisiä todisteita jarruttaen halvan ja tehokkaan lääkkeen käyttöönottamista. Pelkästään tämän politiikan takia miljoonien potilaiden kärsimykset ovat saaneet jatkua.

INCB ei valvo huumehoidon laatua, mikä käytännössä merkitsee huumeriippuvuuden jatkumista ja huumeriippuvaisten epäinhimillistä kohtelua kautta maailman.

INCB ei ole missään yhteydessä tuominnut huumerikollisille langetettuja kuolemantuomioita. Se ei toiminnassaan eikä kannanotoissaan kunnioita ihmisoikeuksia kuten YK:n arvovaltaisen viraston kuuluu. INCB edustaa huumesodassa vain ja ainoastaan vankilateollisen kompleksin etuja ja siksi se pitää lopettaa.

Laillistamisen sietämätön helppous

INCB on arvosteli Uruguayta kansainvälisten sopimusten rikkomisesta. Vuoden 1961 sopimuksen mukaan sopimuksen hyväksynyt valtio saa alkaa myymään kannabista alueellaan myös ei-lääkinnällisiin tarkoituksiin - kunhan se perustaa kauppaa valvovan viraston, Uruguayn tapauksessa instituutin. Kannabiksen laillistaminen ei ole sen vaikeampaa vaikka aihe on ollut tabu vuosikymmeniä.

Nepal liittyi vuoden 1961 yleissopimukseen vasta 1980-luvulla ja teki varauman, että sen hallitus valvoo kannabiskauppaa alueellaan. Bolivia erosi äskettäin yleissopimuksesta ja liittyi siihen myöhemmin uudelleen tekemällä varauman, joka sallii kokapensaan lehden käyttämisen alueellaan.

Pohjois-Koreaa ei ole koskaan huolittu sopimusosapuoleksi ja siksi kannabis on siellä laillista. Monissa Kaakkois-Aasian maassa huumesopimukset ovat muodollisesti voimassa mutta viranomaiset eivät puutu perinteisen kannabiksen käyttöön millään muotoa. Tämän takia mm. Kambodzassa käyneet turistit luulevat sen olevan laillista.

Yhdysvalloissa Washingtonin ja Coloradon osavaltiot laillistivat kannabiskaupan alueellaan perustaen huumesopimuksen edellyttämät virastot valvomaan kauppaa eikä YK:lla ole ollut siihen mitään sanottavaa. Yhdysvaltain liittohallitus ilmoitti viime kesänä sallivansa osavaltioiden tehdä omat ratkaisunsa eikä sen sotavoimia ole komennettu miehittämään näitä.

Monessa Euroopan valtiossa opiaattien käyttäjille on perustettu ruiskuhuumeiden käyttöhuoneita ja vaatimattoman äpinän jälkeen YK:lla ei ole ollut näihin ratkaisuihin mitään sanottavaa. USA ei ole myöskään miehittänyt ko. valtioita.

YK:n sopimusten valossa kannabiksen laillistaminen on tullut sietämättömän helpoksi: tarvitsee vain ilmoittaa varauma YK:lle ja perustaa virasto. Sen jälkeen tarvitsee vain sietää INCB:n uradiplomaatin närkästynyttä äpinää.

Economist valitsi Uruguayn vuoden valtioksi

Talouslehti The Economist valitsi Uruguayn vuoden valtioksi. The Economist on kannattanut jo vuosikymmeniä huumepolitiikan uudistamista sen takia, että nykyinen huumepolitiikka tuhlaa rahaa aivan vääriin arvoihin samalla kun ihmiset joutuvat kärsimään huumepolitiikan haitoista.

altKäytyään läpi vuoden 2013 tapahtumia ympäri maailman päätyy The Economist Uruguayn valintaan kahdella perusteella: se laillisti samaa sukupuolta olevien liitot ja kannabiskaupan. Lehden perustelujen mukaan nämä kaksi uudistusta eivät kehitä ainoastaan yhden maan kansalaisten olosuhteita vaan laajemmin sovellettuina hyödyttäisivät koko ihmiskuntaa.

Ns. ”homoliitot” lisäävät ihmisten kokemaan onnellisuutta ilman mitään taloudellisia kustannuksia. Kannabiskaupan laillistaminen on selkeästi järkevä poliittinen ratkaisu sen häätäessä rikolliset pois markkinoilta ja keskittäessä viranomaisresurssit vakavan rikollisuuden selvittämiseen.

Jos muut valtiot seuraavat perässä ja myös muut huumeet laillistetaan, voidaan huumeiden käytön aiheuttamia haittoja vähentää huomattavasti koko maailmassa. Economist luonnehtii molempia päätöksiä teoiksi "joilla on pitkän tähtäimen myönteisiä vaikutuksia koko maailmaan ja sen onnellisuuteen".

Lisäksi The Economist painottaa presidentti Mujican hillittyä elämäntapaa, joka on täysin päinvastainen valtioeliittien tavalle hoitaa ensin omat asiansa ja sitten vasta kansalaisten tarpeet.

Presidentti Mujica lahjoittaa 90% palkastaan hyväntekeväisyyteen ja hän kommentoi mainettaan maailman köyhimpänä presidenttinä sanoen, että ”Minua kutsutaan köyhimmäksi presidentiksi mutta en koe olevani köyhä. Köyhiä ovat ne ihmiset, jotka joutuvat koko ajan tekemään työtä pitääkseen yllä kallista elämäntapaansa ja jotka haluavat aina lisää”.

Uruguayn naapurimaat laillistavat seuraavaksi

Tabu on nyt rikottu ja sen jälkilaineet pyyhkivät Uruguayn naapurimaita. Argentiina näyttää olevan ensimmäinen valtio Uruguayn käynnistämässä dominoefektissä. Argentiinan huumeiden vastaisesta toiminnasta vastaava Juan Carlos Molina on vaatinut julkista keskustelua samanlaisesta muutoksesta.

”Argentiinassa tarvitaan hyvää keskustelua aiheesta. Meillä on siihen riittävästi resursseja. Meidän ei pidä aliarvioida itseämme”, Molina kertoi haastattelussa.

altMonissa Etelä-Amerikan maissa sallitaan kannabiksen ja muiden huumeiden hallussapito omaan käyttöön. Perussa sallitaan pitää hallussa 8 grammaa kannabista. Chilessä sallitaan aikuisen ihmisen käyttää rajoittamaton määrä mitä tahansa huumetta.

Monien maiden hallitukset haluavat lopettaa tai edes lieventää tiukan linjan kieltolakejaan, jotka ovat peräisin presidentti Nixonin valtakaudelta ja jotka eivät ole pystyneet pysäyttämään huumekauppaa.

Meksiko ja Kolumbia ovat antaneet tukensa Uruguayn uudistukselle mutta ne olisivat halunneet tehdä tämän monenkeskisenä yhteistyönä.

Julio Calzadaa kutsutaan Uruguayn laillistamisen arkkitehdiksi ja hän johtaa laillistamisprojektia. Hän on koulutukseltaan sosiologi, joka teki vuosikausia töitä Montevideon slummeissa huumeita ja päihteitä käyttävien nuorten keskuudessa tuntien huumeongelman ruohonjuuria myöten.

Vastauksena kritiikkiin hän selittää Uruguayn tilanteen poikkeavan monista muista Latinalaisen Amerikan maista.

"Meidän tilanteemme poikkeaa täysin Meksikon ja Kolumbian tilanteesta. Uruguayn hallituksen ei tarvitse taistella vahvoja kartelleja vastaan, jotka hallitsevat laajoja maa-alueita. Me pyysimme neuvoja useiden maiden hallituksilta ja meidän lähestymistapamme sai arvostusta osakseen. Olemme valinneet sellaisen lähestymistavan, joka mielestämme sopii Uruguayn tilanteeseen. Tämän lisäksi jatkamme yhteistyötä eri valtioiden kanssa kautta maailman."

Uruguayssa 63% kansalaisista vastustaa kannabiksen laillistamista. Galzadalla on tähänkin vastaus:

"Presidentti haluaa saada koko kansan mukaan tähän prosessiin. Siksi se aloittamista lykätään vielä. Mutta me toteutamme sen vielä. Kansalaiset voivat sitten itse todistaa sen, että teemme toimivaa politiikkaa. Samassa mielipidetutkimuksessa kysyimme, mistä ihmiset halusivat käyttäjien ostavan kannabiksensa, apteekista vai rikollisilta? 78% kannatti apteekkimyyntiä".

"Olemme sellaisessa tilanteessa, jossa mitään tekemättömyys ei ole enää vaihtoehto. Huumeeton yhteiskunta on utopia. Huumeita on käytetty läpi ihmisen kehityshistorian ja yhteiskunnat ovat aina valvoneet niiden käyttöä, usein uskonnon kautta. Länsimaisessa maallistuneessa yhteiskunnassa tarvitsemme uusia tapoja käsitellä huumeiden käyttöä, koska harjoitettu politiikka on ollut täydellinen katastrofi."

Laillistaminen ei ole saanut tämän mantereen väestön enemmistöä taakseen. Maanosassa keskimäärin 35% ihmisistä kannattaa kannabiksen laillistamista mutta kannatus vaihtelee suuresti sukupolven mukaan. Tuore tutkimus nuorison mielipiteistä havaitsi laillistamisen kannatuksen olevan Buenos Airesissa 81%, Santiagossa 78% ja Meksiko Cityssä 73%.

Nämä kannatusuvut kertovat siitä, että laillistaminen ei ole enää jossittelua vaan se tulee aikaa myöten. Chile voi myös olla seuraava kannabiksen laillistava valtio. Sen vastavalittu presidentti Michelle Bachelet sitoutui vaalikampanjassaan uudistamaan kannabiksen luokittelun kovana huumeena. Tämä luokitus on mm. estänyt sen käyttämisen lääkkeenä.

”Chilen pitää nyt päättää, millaista huumepolitiikkaa se haluaa harjoittaa. Haluaako se ihmisoikeuksiin ja kansanterveyteen keskittyvän vai lakiin ja kuriin keskittyvän?”, Santiagossa päämajaansa pitävän Latin American Observatory on Drugs Policy -järjestön johtaja Eduardo Vergara kysyy.

Lähde: Huffington Post 13.12.2013Reuters 11.12.2013BBC 11.12.2013Global Post 22.12.2013The Economist 21.12.2013Reason 15.12.2013Drug Law Reform 17.12.2013 


Uruguayn senaatin äänestys 10.12.2013 
https://www.youtube.com/watch?v=ui-PM8QkrHU


Piilokameralla kuvattu ohjelma, kuinka kannabista myytäisiin uruguaylaisessa apteekissa 


tiistai 7. tammikuuta 2014

Tšekeissä kaksi askelta eteenpäin, yksi taakse

Tšekin tasavallassa kannabis dekriminalisoitiin vuonna 2010 ja Prahaa pidetään nykyään jopa Amsterdamia leppoisampana kannabismatkakohteena. Vuoden 2013 alussa laillistettiin kannabiksen lääkekäyttö ja syksyllä Prahassa järjestettiin Euroopan kenties isoimmat kannabisfestivaalit, Cannafest 2013. Sitä ennen poliisi aloitti yllättäen kasvatuskauppojen ratsiat.

altVuonna 2010 voimaan astuneen lain mukaan henkilö saa pitää hallussaan 15 grammaa kannabista ja kasvattaa viittä kasvia. Käytännössä korkein rangaistus kannabiksen kasvatuksesta on 1000 korunan eli 37 euron sakot. Punaisia valoja päin kävelemisestä saa saman suuruisen sakon. Uuden lain ja tsekkien leppoisan luonteen takia kannabiksen käyttö on hyvin jokapäiväinen asia Tšekin tasavallassa.

Maaseudulla ihmisillä on puutarhassaan ainakin pari kasvia, joista tehdään itse tinktuuraa ja voiteita omaan lääkekaappiin. Prahassa kotikasvatus on lisääntynyt räjähdysmäisesti ja lukuisissa baareissa ympäri kaupungin saa pajauttaa avoimesti, voipa monista ostaakin.

Cannafest 2013

Cannafest 2013 on jo neljännet kannabismessut Prahan Incheba Expo Centre’ssä. Alusta lähtien se on ollut yksi kannabiksen ja hampun harrastajien tärkeimmistä tapahtumista ja houkutellut kansainvälisesti arvostettuja puhujia kautta maailman. Tapahtuma kattaa kaiken mahdollisen kannabiksen käyttöön liittyvän aktiivihiilisuodattimista uusimpiin höyrystimiin. Yksi osasto on omistettu hampusta valmistetuille elintarvikkeille, löytyy elokuvaa, konferenssisali sekä tietysti chillausosasto, jossa ihmiset saavat vapaasti polttaa, höyrystää tai mitä ikinä.

altTilaisuudessa esiintyi mm. Harborside Health Centerin toimitusjohtaja Steve DeAngelo, joka muistutti puheessaan siitä, että myös USA:ssa koetaan välillä takapakkia laillistamisessa. Howard Marks eli Mr. Nice esiintyi messuilla yhdessä CBD Crew’n kanssa kertomassa uusista lajikkeista. Kannabisaktivismista kertoivat puolestaan VOC Netherlands’n Derrick Bergman ja ENCODin Joep Omen

Professori Yosef Sarne Tel Avivin yliopistosta kertoi uusimpia lääketieteellisiä löytöjä kannabiksen lääkekäytöstä. Tuoreen tutkimuksen mukaan hyvin pienet THC ja CBD pitoisuudet suojaavat keskushermostoa ja sisäelimiä erilaisilta myrkytyksiltä tai halvauksen jälkeisiltä traumoilta. Jopa paljon tavallisen jointin pitoisuutta pienemmät annokset voivat olla riittäviä.

Kannabista on vastustettu mm. sillä perusteella, että se muuttaa aivoja. Nyt näitä kannabiksen aiheuttamia muutoksia osataan käyttää ihmisten hoitamiseen ja parantamiseen. Tämä on hyvin merkittävä löytö, koska tällaisia pitoisuuksia löytyy aivan tavallisista hyötyhamppulajikkeista.

Messuilla sai ensi-iltansa myös tuore yhdysvaltalainen dokumentti Bringing it home hampun käyttämisestä talon rakentamisessa. 

Lääkekannabislain toteuttaminen kangertelee

Tšekin parlamentti laillisti ylivoimaisella enemmistöllä kannabiksen lääkekäytön vuoden 2013 alussa ja laki astui voimaan 1. huhtikuuta. Arvioiden mukaan 20 000 potilasta olisi oikeutettu kannabiksen lääkekäyttöön, mutta heillä ei ole vielä laillista mahdollisuutta sen hankkimiseen, tosin poliisi katsoo läpi sormien kotikasvattajia. Potilaat ja asiantuntijat syyttävät hidastelusta terveysministeriötä, jossa kannabiksen lääkekäyttöä vastustetaan raivokkaasti.

”Terveysministeri hylkii johdonmukaisesti lakia niin ettei se toteutuisi käytännössä”, YK:n ja EU:n huumeneuvonantajana toimiva lääkäri Tomas Zabransky kertoi.

Ministeri kiistää estävänsä lääkekannabiksen saantia, mutta harva pystyy kiistämään sen, että hänen politiikkansa on luonut isoja esteitä lääkekannabiksen saamiselle. Terveysministeri ja valtion huumevalvontavirasto kielsivät vakuutusyhtiöitä korvaamasta lääkekannabiksen kustannuksia sekä määräsivät kuukaudessa saatavan määrän enintään 30 grammaan, mikä ei Zabranskyn mukaan aina riitä kipulääkityksessä.

Kannabiksen lääkekäyttö kiellettiin myös alle 18-vuotiailta ja toistaiseksi on sallittu vain neljä eri kannabislajiketta hollantilaiselta tuottajalta 10 dollarin grammahintaan. Tämä on hyvin rajoittava määräys maassa, jossa keskipalkka on 1300 dollaria ja keskieläke 500 dollaria.

Ministeri perustelee hollantilaisen kannabiksen monopolia laadun takaamisella. Ministeriön edustaja Dana Salamunova selittää lääkekorvausten kieltämisen sillä, että ”kannabiksen myönteisiä lääkevaikutuksia ei ole selvästi osoitettu tutkimuksilla”.

Tähän saakka ministeriö on myöntänyt kaksi lisenssiä kannabiksen tuontiin ja jakeluun ja apteekkeihin sitä piti tulla joulukuussa. Apteekit eivät kuitenkaan voi alkaa myymään sitä ennen kuin uusi sähköinen reseptijärjestelmä toimii ja siitä taas ei ole mitään tietoa.

Lain mukaan lääkekäyttöön saa toistaiseksi määrätä vain tuotua kannabista. Huumevirasto aikoo laittaa huhtikuussa haettavaksi kymmenen lupaa lääkekannabiksen kasvattamiseksi. Lopullisen kasvatusluvan saamiseen voi sitten kulua vielä kuukausia tässä byrokraattisessa valtiossa.

Kaksi askelta eteen, yksi taakse

Lakiuudistukset ja kannabismessut ovat olleet suuria edistysaskeleita Tšekin tasavallan kannabiskulttuurin kehityksessä. Maanantaina 4.11. vain viikkoa ennen kannabismessuja Tšekin poliisi teki näyttävän ratsiasarjan kasvatuskauppoihin ympäri maata sulkien 50 kauppaa sillä perusteella, että ne ”edistävät kannabiksen kasvatusta”, vaikka niiden toiminnassa ei osoitettu olevan mitään laitonta. Perusteluna käytettiin vanhaa ja kyseenalaista lakipykälää, joka kieltää ”toksikomanian levittämisen” sekä vuonna 2012 korkeimman oikeuden antamaa päätöstä, jolla kaksi kasvatuskaupan pitäjää tuomittiin vankeuteen tämän pykälän perusteella.

alt”Tämä tapaus on törkeä hyökkäys kansalaisoikeuksia, kansalaisten vapauksia ja yrittämisen vapautta vastaan. Tämä on suhteetonta julkisten resurssien ja poliisivoimien tuhlaamista valtion taholta samalla kun niitä tarvittaisiin oikean rikollisuuden selvittämiseen. Eikö Tšekin poliisilla ole todellakaan parempaa tekemistä kuin puutarhakauppojen omistajien jahtaaminen”, Legalizace.cz-järjestön puheenjohtaja Robert Veverka puhisee. 

Lauantaina 9.11. vain viiden päivän varoitusajalla Prahan historiallisessa keskustassa järjestettiin mielenosoitus Demonstration against the Liquidation of Growshops poliisin toimintaa vastaan ja kannabiksen kasvatuksen puolesta. Siitä tuli menestys yli tuhannen ihmisen tullessa paikalle kuuntelemaan puheita ja musiikkia. Yleisö tietenkin pajautteli vapautuneesti.

Tšekin tasavalta vapautui kommunistisen puolueen diktatuurista vain 24 vuotta sitten ja diktatuurista vapautuneilla kansalaisilla on vielä muistissa, miten pitää suhtautua valtion väkivaltamonopolin tekemiin uhkaaviin eleisiin.

Lähteet: Edmonton Journal 15.11.2013, NORMLUK 24.11.2013ENCOD 12.11.2013 

UKSCS:n videoreportaasi Cannafest 2013:sta:


maanantai 6. tammikuuta 2014

Vastapuolet löysivät toisensa kannabiksen laillistamisessa

Coloradon kannabiksen laillistamisen ensimmäinen päivä sujui suunnitellun rauhallisesti. Coloradon kannabiskaupat ilmoittivat päivän myynnin ylittäneen miljoona dollaria. Colorado arvioi laillisen kannabismyynnin tuovan osavaltion kassaan 67 miljoonaa dollaria, joista 40 miljoonaa dollaria ohjataan koulujen rakentamiseen. Vuonna 2014 kaiken laillisen kannabismyynnin lääke- tai virkistyskäyttöön on arvioitu Yhdysvalloissa nousevan 2,34 miljardiin dollariin.

altLaajat katutappelut kannabiksen loputtua kesken avajaispäivän olisi ollut Coloradon virkamiesten pahin painajainen. Toinen painajainen olisi ollut pelkästään julkisen pössyttelyn uutisointi ympäri maailman. Molempien painajaisten sijaan rauhalliset ja toisiaan kunnioittavat ihmisjoukot osallistuivat hyvissä tunnelmissa juhlistamaan maailman ensimmäisten laillisten kannabiskauppojen avautumista uuden vuoden päivänä 2014.

3D Cannabis Center oli valittu tiedotusvälineitä varten järjestetyn ensimmäisen asiakkaan kannabiksen oston kuvauspaikaksi. Tämä kunniatehtävä lankesi Irakin sodan veteraanille Sean Azziritille, joka kärsii sodan aiheuttamasta posttraumaattisesta stressioireesta ja jolle liittovaltion veteraanihuolto ei myönnä avustusta kannabislääkitykseen. Azziriti oli myös näkyvästi mukana laillistamiskampanjassa.

Kannabisteollisuuden edustajat ja virkamiehistö pitivät onnistumisen syynä kuukausien suunnittelua ja yhteistyötä. Laillistamisen toteuttamisprosessissa Coloradon kannabiksen laillistamista puolustaneet ja vastustaneet löysivät projektin onnistumisessa yhteisen edun.

”Ymmärsimme jossakin vaiheessa, että meidän prioriteettimme olivat lopulta samat. Me kaikki haluamme tämän kaupan jatkuvan turvallisesti ja tarjota asiakkaille turvalliset olosuhteet”, Marijuana Industry Group -ryhmän toiminnanjohtaja Mike Elliott tiivistää Coloradon laillistamisprosessin.

Virkamiehet ja kannabisaktivistit laativat tiedotteita yhteistyössä. Poliisi ja viihdekannabiskaupat sopivat partioiden lisäämisestä. Kaupan asiantuntijat suosittelivat yksityisten vartioijden palkkaamista viihdekauppoihin. Denverin virkamiehet olivat huolissaan pitkiksi venyvistä jonoista ja kannabiksen riittävyydestä ja myönsivät kaksi kertaa aiottua enemmän kauppalupia viihdekäyttöön.

”Me teimme jokaista skenaariota varten omat toimintasuunnitelmat”, Elliot kuvailee prosessia.

Yhteistyö lainvalvonnan kanssa

”Aiemmin kannabisbisneksessä vartijat eivät kantaneet aseita, koska kauppojen omistajat pelkäsivät liittovaltion agenttien reaktioita, jos kaupoissa olisi pidetty aseita”, Elliott selittää.

altKuvernööri John Hickenlooperin laillinen asiantuntija Jack Finlaw tarkisti Coloradon liittovaltion syyttäjältä asian ja tämä kertoi aseistettujen vartijoiden olevan liittovaltion lakien mukaista. Tämän jälkeen useat viihdekaupat palkkasivat aseistettuja vartijoita sekä ottivat Irakin ja Afganistanin sotien veteraaneja töihin valvomaan tilannetta avajaispäivänä.

Finlaw’n mukaan päätekijä avajaispäivän sujumiselle oli se, että osavaltion perustama työryhmä sai kannabiskauppojen omistajat, syyttäjät, poliisin ja muut osavaltion virkamiehet yhteistyöhön laatimaan tarvittavat säädökset.

”Me havaitsimme, että meillä kaikilla oli sama tavoite saada tämä käynnistymään tehokkaasti ilman kitkaa”, Finlaw tiivisti.

Denverissä levitettiin 50 000 infolehtistä, joissa kerrottiin pääsäädökset: kannabista ei saa viedä ulos osavaltiosta, sitä ei saa myydä eteenpäin, tarjota alle 21 vuotiaalle eikä ajaa autoa sen vaikutuksen alaisena.

Kannabiksen käyttäjät jakoivat puolestaan tiedotteita, joissa neuvottiin mm. olemaan syömättä liikaa kannabispitoisia mässyjä, koska niiden vaikutus alkaa vasta myöhemmin ja ne voivat olla luultua vahvempia. Pitkään toisiinsa epäluuloisesti suhtautuneet poliisi ja kannabiksen käyttäjät pystyivät vihdoin ylittämään keskinäiset ennakkoluulonsa ja toimimaan yhdessä.

Laillistaminen eheytti yhteiskuntaa

”Tämä on aivan historiallista, että tällainen voi toimia. Olemme menestyksekkäästi rakentaneet siltoja kahden yhteiskuntaryhmän väliin, jotka ovat vuosia olleet erillään vailla mitään yhteistä”, Elliot kuvaa.

alt”Emme kyenneet arvioimaan, kuinka monta tuhatta ihmistä tänne tulee. Meillä olisi voinut syntyä kannabiskaaos mutta saimme aivan viime tingassa ajettua läpi kaksi kertaa aiottua enemmän kauppalupia. Jaoimme niitä tasaisesti ympäri kaupunkia”, kaupunginvaltuuston edustaja Charlie Brown kertoo joulukuun valmisteluista.

Lisälupien myöntämisestä huolimatta Denveriin muodostui pitkiä jonoja ihmisten halutessa osallistua historialliseen tapahtumaan. Denver Kush Clubin omistaja Joaquin Ortega kertoi palkanneensa vartijoita ja pakanneensa tuotteita etukäteen niin että niiden myynti tapahtuisi mahdollisimman nopeasti.

”Poliisi partioi aktiivisesti korttelia ja piti meihin yhteyttä”, Ortega kertoi.

Brooke Gehring, yksi Patient's Choice kaupan omistajista kertoi jonotusajan venyneen keskiviikkona aamulla jopa kahteen tuntiin mutta iltapäivällä se oli enää tunnin. Kauppa palveli keskiviikkona 600:a asiakasta viimeisen asiakkaan saatua tavaransa juuri ennen puoltayötä. Kauppa järjesti paikalle ruokaa myyvän auton asiakkaiden viihdyttämiseksi, jolta tosin loppui tarjottava kesken päivän.

”Kaikki olivat onnellisia ja innoissaan päästessään mukaan historialliseen tapahtumaan”, Gehrin kuvaili tunnelmia. LoDo Wellness Centerin omistaja Linda Andrews kertoi joutuneensa käännyttämään keskiviikkona pois asiakkaita, jotka olivat odotelleet tuntikausia saadakseen ostaa kannabista, mutta he palasivat seuraavana päivänä.

”Eräs mies kertoi ottaneensa töistä kaksi päivää vapaaksi tämän takia. Kaikki ovat olleet niin mukavia. Todella helppoa porukkaa”, Andrews hehkutti. Hänellä ei ollut kaupassa vartijaa ensimmäisenä päivänä mutta hän päätti palkata yhden vartijan toiseksi päiväksi.

”Meillä oli yksi ongelma, yksi kaveri sekoili humalassa”, Andrews kertoi Joku oli myös varastanut heidän infokyltin, jossa kerrottiin laillisen myynnin säännöt.

”Joku varmaan halusi matkamuiston”, hän arveli.

Denverin marihuanatsaari tyytyväinen

Denverin marihuanatsaari, Denverin kaupungin kannabispolitiikan toiminnanjohtaja Ashley Kilroy ei juhlinut kannabiksen myyntilukuja vaan hän oli tyytyväinen siihen, että kaikki sujui niin mallikkaasti.

alt”Asiat ovat sujuneet todella hyvin. Emme ole nähneet tapahtuvan mitään kielteistä”, Kilroy sanoi kaupungintalolla järjestetyssä tiedotustilaisuudessa keskiviikkona. Liki puolet kannabiksen jälleenmyyntiluvan saaneista kaupoista avasi ovensa ilman mitään häiriöitä tai pahempia valituksia hänen mukaansa.

”Suurin huolenaihe oli etukäteen se, että kannabiksen ostajat eivät välitä kaupungin järjestyssäännöistä, joissa kielletään kannabiksen julkinen käyttö. Tällaista ei näkynyt”, Kilroy sanoi.

Virkamiehet pitivät velvollisuutenaan taata uuden politiikan toteuttaminen järjestäytyneesti: kannabis on nyt laillista.

”Äänestäjät ovat sanoneet tahtonsa, meidän pitää soveltaa lakia”, Kilroy täsmensi.

Denverin asukkaat hyväksyivät marihuanan jälleenmyynnin sallivan lakialoitteen 66%:n äänten enemmistöllä, mikä oli korkeampi luku kuin muualla osavaltiossa. Mutta tämä ei merkitse sitä että vähemmistöön jääneiden asukkaiden huolet syrjäytettäisiin Denverissä. Virkamiehet ovat edelleen huolissaan elämisen laadusta ja turvallisuuskysymyksistä Kilroyn mukaan.

Denverin virkamiehet kokevat olevansa uuden lainsäädännön soveltamisen kanssa vielä opetusvaiheessa levittäessään sanomaa, että kannabiksen käyttö on laitonta kaikille alle 21 vuotiaille. Kaupungin virkamiehet tarkkailevat kannabiksen myymisen kehittymistä osavaltiossa seuraavien kahden vuoden ajan ja tänä aikana tehdään tarvittavia muutoksia.

”Kuuntelemme kaikkia kansalaisia”, Kilroy täsmentää.

Stigma haihtuu hiljalleen

Vuosikymmenien propaganda kannabiksesta ja kannabiksen käyttäjistä ei kuitenkaan haihdu heti laillistamisen jälkeen. Monilla coloradolaisilla on vielä pelkona se, että kannabiksen käyttäminen voi aiheuttaa lapsen huoltajuuden, työpaikan tai asunnon menetyksen. Siksi he eivät edelleenkään halua tulla liitetyksi kannabikseen.

”Epäröintini tulee yli 50 vuotta kestäneestä kielteisestä kirjoittelusta enkä halua nimeäni mihinkään uutiseen”, selittää eräs haastattelusta kieltäytyvä asiakas.

Denverin yliopiston sosiologian professori Peter Adler arvioi Coloradon kannabiksen laillistamisen lieventävän asiaan liittyvää leimaantumista.

”Jotakin siitä on edelleen jäljellä. Asia on ollut hyvin poliittinen eivätkä ihmiset ymmärrä täysin kannabiksen vaikutuksia. Mutta epäilemättä lain läpimeno Coloradossa ennakoi leimaamisen katoamista”, Adler teoretisoi.

”Tavoitteen saavuttaminen vie aikansa, mutta olemme ottaneet aimoharppauksen kohti kannabiksen ottamista osaksi tavallista elämää”, Brian Vicente, yksi lakialoitteen laatijoista arvelee.

Hintapiikki laillistamisen jälkeen

Colorado ei säätele kannabiksen hintatasoa ja kovan kysynnän takia hinnat ovat lähteneet nousuun jälleenmyyjien pyytäessä parhaista laaduista jo 400 dollaria unssilta ennen veroja. Kahdeksasosan hinta nousi ensimmäisinä päivinä 45 dollarista 70:een dollariin.

”Uskoisin hintatason yllättäneen ihmiset”, Coloradon NORML:n edustaja Rachel Gillette sanoi haastattelussa.

Kannabista lääkkeenä käyttävät potilaat ovat saaneet ostaa kannabista vuodesta 2010 saakka 250 dollarilla unssilta.

”Tämä on uutta teollisuutta, nämä ovat uudet markkinat. Uskoisin asioiden tasoittuvan parissa vuodessa. Sama tapahtui lääkekannabisteollisuuden kanssa ennenkuin hinnat laskivat”, Gillette arvioi.

Teollisuuden edustajat toivat esille sen, että vaikka hintataso olisikin korkea Coloradossa, saa sillä turvan pidätyksiltä. Coloradon yliopiston viime keväänä julkaisemassa tutkimuksessa ennustettiin hintatason asettuvan 185 dollariin unssilta.

”Uskoisin kilpailun vielä kiihtyvän tällä alalla ja hintojen laskevan alle laittomien markkinoiden hintatason”, Coloradon osavaltion tulevaisuustutkimuksen johtava talousasiantuntija Phyllis Resnick arvioi.

Sijoittajat rynnivät kannabisnekseen

Coloradon kannabiskauppojen pitkät jonot eivät jääneet huomiotta myöskään sijoittajien keskuudessa. Kaikkien kannabisneksen kanssa tekemisissä olevien yritysten osakekurssit lähtivät nousuun kauppojen avauduttua 1.1.2014.

altKannabiksen laillistajien eniten siteerattu väite on ollut se, kuinka tuottoisaa laillistaminen on osavaltiolle ja paikallistaloudelle. Parin päivän kokemusten jälkeen nämä väitteet ovat osoittautumassa todeksi.

Coloradon osavaltion ennustetaan saavan vuoteen 2018 mennessä jo 10 miljardia dollaria tuloja vuodessa mutta yksityiset yritykset voivat aloittaa juhlinnan jo tänään. MediaSwipe Inc. myy lääketeollisuudelle myyntijärjestelmiä ja se laajensi toimintansa kannabiskauppoihin tarkoitettuihin järjestelmiin. Sen osakkeiden arvo nousi kuluneen kuukauden aikana 88% ja pelkästään torstaina 2.1. 70%.

ArcView Market taloustutkimuskeskus arvioi laillisten kannabismarkkinoiden arvon nousevan tänä vuonna 2,34 miljardiin dollariin. Tämäkin ennuste voi vielä nousta Washingtonin osavaltion aloittaessa laillisen kannabiksen myymisen myöhemmin tänä vuonna ja muiden osavaltioiden säätäessä kannabiksen laillistavia lakeja aivan lähivuosina.

Vuoden 2013 laillisen kannabiksen myynnin arvoksi arvioitiin 1,44 miljardia dollaria. Tämä 64%:n kasvuvauhti tekee kannabisneksestä maailman nopeimmin kasvavan tuotantoalan, sen kasvu ylittää jopa älypuhelinmarkkinoiden kasvun. Alan taloudellista kehitystä hidastaa vielä se, että liittovaltion lain mukaan kannabis on laitonta ja siksi kannabisneksen yrittäjät eivät saa tallettaa voittojaan pankkitileilleen.

”Me kaikki tiedämme, että tämä epäkohta pitää korjata, koska tälle kiellolle ei löydy mitään pätevää perustetta. Tilanteesta seuraa vain ikäviä seurauksia: turvaongelmia ja kirjanpito-ongelmia”, Mike Elliott tiivistää ongelman.

Lähde Coloradon ajankohtaisiin kannabisuutisiin: http://www.thecannabist.co/

Lähde: Denver Post 5.1.2014Denver Post 3.1.2014Denver Post 2.1.2014Denver Post 3.1.2014Huffington post 3.1.2014HempNews 3.1.2014RT 5.1.2014 


sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Kannabis ei aiheuta skitsofreniaa

Kannabis on maailman eniten käytetty laiton huume ja sen laittomuutta perustellaan usein skitsofreniariskillä. Skitsofrenia ei kuitenkaan ole yleistynyt länsimaissa vaikka kannabiksen käyttö on yleistynyt 50:ssä vuodessa. Tuoreen tutkimuksen mukaan perinnöllisesti altistunut henkilö voi sairastua skitsofreniaan riippumatta siitä käyttikö hän kannabista tai ei.

Schizophrenia Research -lehdessä ilmestynyt, Harvardin yliopistossa tehty ja USA:n National Institute of Drug Addiction-instituutin, NIDA, rahoittama tutkimus selvitti skitsofrenian perinnöllisyyden osuutta ja onko kannabiksen käytöllä osuutta periytyvän skitsofrenian puhkeamisessa.

Koeasetelma oli yksinkertainen eli muodostettiin neljä erilaista ryhmää: ei-psykoottinen ja ei kannabista käyttävä, ei-psykoottinen kannabista käyttävä, psykoottinen ja ei kannabista käyttävä sekä psykoottinen kannabista käyttävä.

Kaikki tutkimukseen valitut kannabista käyttäneet olivat aloittaneet käyttönsä jo teini-iässä eivätkä he olleet käyttäneet muita huumeita alkoholia lukuunottamatta. Tutkimuksen johtopäätös oli se, että perinnöllisen riskin omaavilla oli muita suurempi todennäköisyys sairastua skitsofreniaan riippumatta heidän kannabiksen käytöstään.

”Yhteenvetona päättelimme, että kannabis ei yksinään aiheuta psykooseja. Perinnöllisesti alttiilla yksilöllä kannabis voi vaikuttaa sairauden puhkeamiseen, vakavuuteen ja lopputulokseen mutta ei löydy todisteita väitteelle, että se aiheuttaisi psykooseja”, tutkimusryhmä esitti yhteenvetona tiedotteessaan.

CBD:stä psykoosilääke

Jos kannabisvalistuksessa ja uutisoinnissa esitelty riski pitäisi paikkansa niin tuhansien ihmisten kannabiksen käyttö pitäisi ehkäistä yhden skitsofreniatapauksen ehkäisemiseksi. Tämä ei taas onnistu nykyisellä satunnaisesti rankaisevalla politiikalla.

Skitsofreniapotilaiden on tiedetty jo vuosia käyttäneen kannabista itselääkintään. Tätä tukee myös tuore tutkimuskatsaus, joka julkaistiin European Neuropsychopharmacology -lehdessä.

Cannabidiolin, CBD, tiedetään olevan antipsykoottinen ja nykyisten kannabislajikkeiden jalostuksessa tämän ainesosan pitoisuus voi olla hyvin alhainen tai liki nolla. CBD on kuitenkin herättänyt paljon mielenkiintoa lääkinnällisten ominaisuuksiensa takia mm. syövän ja epilepsian hoidossa.

altTähän tutkimuskatsaukseen koottiin erilaisia tutkimuksia, joissa on kokeiltu CBD:tä eläinkokeissa, aivokuvauksissa sekä lähestytty ongelmaa epidemiologisen tutkimuksen kautta. Aineisto osoittaa CBD:llä olevan potentiaalia antipsykoottisena lääkkeenä.

Löytyy näyttöä sille, että tupakointi aiheuttaisikin psykooseja. Psychological Medicine -lehti julkaisi tutkimuksen, jonka perusteella näyttää siltä, että kannabiksen ohessa poltettu tupakka aiheuttaakin psykoottisia oireita. Tämä sopii paremmin käyttäjien kokemuksiin siitä, millä tavalla tupakkaan sekoitettu kannabis vaikuttaa verrattuna puhtaisiin paukkuihin.

Mutta apu on jälleen lähellä: tutkimuksen mukaan CBD auttaa tupakan käytön lopettamisessa. Addictive Behaviors -lehti julkaisi tutkimuksen, jonka mukaan CBD:tä vaporisoimalla nauttinut ryhmä tupakoi viikon kuluttua 40% vähemmän kuin placeboa vapottanut verrokkiryhmä.

Alkoholi aiheuttaa akuutteja ja kroonisia mielenterveysongelmia. Krooninen alkoholinkäyttö aiheuttaa hermorappeumaa ja sellaisia mielenterveydellisiä häiriöitä, jotka vaikeuttavat ihmisen kykyä vierottautua alkoholista vaikka haluaisikin. Pharmacology, Biochemistry and Behavior -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan alkoholin käytön aiheuttamaa hermorappeumaa voidaan ehkäistä ja hoitaa annostelemalla CBD:tä suusuihkeena kielen alle.

Lähde: Schizophrenia Research 4.12.2013European Neuropsychopharmacology 4.12.2013Psychological Medicine 11/2013, Addictive Behaviors september 2013Pharmacology, Biochemistry and Behavior september 2013



perjantai 3. tammikuuta 2014

KHO: Kannabisyhdistys ei ole hyvän tavan vastainen

Hyviä uutisia! Suomen kannabisyhdistys on vihdoin pääsemässä yhdistysrekisteriin! Päätös tehtiin Korkeimman hallinto-oikeuden 7-jäsenisessä, eli vahvennetussa jaostossa. Varmaankin sen takia päätöstä saatiin odottaa, että kysessä on linjamuutos aiempaan ennakkopäätökseen vuodelta 1997.

 

"Yhdistyksen ensisijainen tarkoitus, joka liittyi päihdepolitiikkaan vaikuttamiseen, ei ollut keskeisten demokraattisten tai oikeusvaltiollisten periaatteiden vastainen eikä siinä määrin yleisten etujen vastainen, että rekisteröinti olisi voitu niillä perusteilla evätä." KHO:2014:1 


sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Colorado ja Washington aloittavat kannabiksen laillisen myymisen 2014

Coloradon ja Washingtonin osavaltioiden asukkaat laillistivat vuoden 2012 lopussa kansanäänestyksellä kannabiksen kasvatuksen ja myymisen myös muihin kuin lääkinnällisiin tarkoituksiin. Coloradossa aukaistaan Yhdysvaltojen ensimmäinen kannabiskauppa 1.1.2014. Laillistamisen kannattajien ja vastustajien odotuksissa on suuria ristiriitoja mutta laillistaminen on jo nyt säästänyt miljoonia dollareita veronmaksajien rahoja.

altColoradossa kannabiksen kasvatusta ja myyntiä valvovat viranomaiset aloittivat toimilupien myöntämisen joulukuussa. Coloradon asukkaat voivat ostaa enintään unssin eli 28 grammaa kerrallaan. Muualta tulleet voivat ostaa kahdeksasosan unssista eli noin 3.5 grammaa kerrallaan. Tämän hinta vaihtelee 25:n ja 50:n dollarin välillä. Molemmissa kannabiksen laillistaneissa osavaltioissa sallitaan muualta tulleiden myös ostaa ja käyttää kannabista mutta kummassakaan ei sallita julkista käyttöä eikä kannabiksen vientiä ulos osavaltiosta.

Washingtonin osavaltio sääti rankan 25%:n veron jokaiselle kannabiksen tuotantovaiheelle: tuottajalta jalostajalle, jalostajalta jälleenmyyjälle ja vähittäismyyjältä kuluttajalle. Virkamiesten mukaan tämä nostaa kuluttajan maksaman keskihinnan 12 dollariin grammalta, mikä on arvioiden mukaan kilpailukykyinen nykyisen laittoman hintatason kanssa.

Coloradossa äänestettiin erikseen verotuksesta ja kansalaisten tahdon mukaan kannabiksen veroasteeksi tuli 25%, josta 15%:lla rahoitetaan uusien koulujen rakentaminen sekä 10%:lla kannabiskaupan valvonta. Verojen arvioidaan lisäävän kannabiksen hintaa 50 dollarilla unssilta.

Virkistyskäyttäjät eivät saa kasvattaa itse kannabista Washingtonissa. Coloradossa sallitaan kuuden kasvin kasvatus henkilöä kohti ja kaksitoista kasvia yhtä taloutta kohti. Kasvatuskaapin pitää olla lukittavissa.

Washingtonissa potilaille palautettiin kasvatusoikeus

Washingtonissa kannabiksen laillistamisaloitteen mukaan aiottiin luopua potilaiden oikeudesta saada kasvattaa omat kasvinsa. Lääkekannabisyhteisö saavutti kuitenkin tärkeän voiton potilaiden painostettua kannabiksen viihdekäyttöä valvovan osavaltion väkijuomien valvontavirasto muuttamaan tämä päätös sallimalla potilaiden jatkaa omien kasviensa kasvattamista.

Viraston aikaisempi suositus lopettaa kannabiksen kotikasvatus perustui sen tahtoon saada potilaat mukautumaan kansanäänestyksessä voittaneeseen viihdekäytön laillistaneeseen lakiin. Virasto suosittaa nyt, että potilaat tai heidän hoitajansa saisivat kasvattaa kuusi kasvia, joista kolme olisi kukkivia ja kolme kasvuvaiheessa. Aikaisemman lääkekannabislain mukaan potilas sai kasvattaa 15 eri vaiheissa olevaa kasvia. Kasvien määrien vähentämistä ei ole perusteltu millään.

Coloradon lain mukaan kannabiksen jakelupisteissä pitää olla erilliset sisäänkäynnit ja tilat kannabiksen myymiselle lääkekäyttöön ja viihteeksi. Lääkekannabista verotetaan alhaisemmin ja siksi liikeyrityksen täytyy pitää ne erillään myös kirjanpidossaan.

Coloradossa myynti alkaa 1.1.2014

Coloradon osavaltion kannabiskauppaa valvova virasto Marijuana Enforcement Division postitti joulukuussa 348 lupaa kaupoille, kasvattajille ja jalostajille. Nämä luvan saaneet yritykset voivat aloittaa 1. tammikuuta valmistamaan ja myymään tuotteitaan jokaiselle yli 21 vuotiaalle kunhan myös paikallisviranomaiset ovat myöntäneet yrityksille toimiluvat. Kaikkiaan 136 kannabiskauppaa sai myyntiluvan.

Suurin osa niistä toimii osavaltion pääkaupungissa Denverissä mutta myös pienemmille paikkakunnille irtosi toimilupia. Loput luvat myönnettiin 174:lle kasvattajalle, 28:lle kannabistuotteita jalostavalle yritykselle sekä kolmelle kannabiksen laatua valvovalle laboratoriolle. Tämä toimilupien myöntäminen on tärkeä vedenjakaja siinä kannabiksen laillistamisprosessissa, jonka äänestäjät hyväksyivät marraskuussa 2012.

alt”Colorado on ensimmäinen osavaltio Yhdysvalloissa, joka aloittaa aikuisille tarkoitetut lailliset kannabismarkkinat. Tästä tulee esimerkki muille osavaltioille”, hehkuttaa Mason Tvert, laillistamiskampanjan yksi johtajista.

Osavaltion luvan saaneiden pitää hankkia myös paikallisviranomaisten myöntämät toimiluvat, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, etteivät kaikki luvan saaneet kaupat pysty aukaisemaan oviaan heti tammikuun alussa. Esimerkiksi Denverissä vasta kahdeksan kauppaa on selvittänyt kaikki kaupan aukaisemiseen vaadittavat byrokraattiset koukerot.

”Tammikuun alkuun mennessä meillä on vielä monia selvittämättömiä ongelmia hinnoitteluun, tuotteiden saatavuuteen sekä huonon saatavuuden aiheuttamiin hintapiikkeihin liittyen. Asiassa on vielä paljon tuntemattomia muuttujia”, RiverRock Wellness -yrityksen omistaja Norton Arbelaez tuskailee.

Näiden epämääräisten muuttujien selventämiseksi kuluttajille Denverin kaupunki avasi kotisivut, jotka kertovat kaiken kannabiksen laillisesta kaupasta ja ostamisesta.

Coloradossa säästetty jo miljoonia dollareita

Coloradossa kannabiksen myynnille on asetettu 25% myyntivero, joka käytetään suurelta osin uusien koulujen rakentamiseen. Coloradon yliopiston tutkimuksen mukaan keskihinnaksi tulisi 185 dollaria unssilta ja vahvempien lajikkeiden hinta vielä korkeammaksi. Arvioiden mukaan joka kahdeksas osavaltion asukas kuluttaisi vuodessa 653 dollaria kannabikseen.

altVuonna 2014 kannabisteollisuuden arvioidaan tuottavan 370 miljoonaa dollaria, josta osavaltio saa liki 100 miljoonaa dollaria verotuloja.

Laillistamisen huumassa on hyvä muistaa se, että vuosi sitten kansanäänestyksessä voittanut lakialoite lopetti kansalaisten rankaisemisen ja lisäsi heidän vapauttaan. Lakia valvovat viranomaiset joutuivat mukautumaan kansan tahtoon ja muutos on jo nyt säästänyt miljoonia dollareita verorahoja ja pelastanut tuhansia ihmisiä kriminaalivalvonnan haitoilta.

Ennen laillistamista Coloradossa arvioitiin 10 000 ihmisen joutuvan pidätetyksi ja saavan sakkoja vuosittain. Nyt joka vuosi 10 000 etupäässä nuorta ihmistä välttyy huumerangaistusten oheisvahingoilta. Säästöiksi arvioidaan 12 - 40 miljoonaa dollaria vuodessa. Kannabiksen laillistaminen korjaa myös rotujen välistä tasavertaisuutta kannabiksen kriminaalivalvonnan kohdistuttua suhteettoman paljon mustiin ja latinonuoriin.

Omalla tontilla saa pajauttaa

Denverin kaupunginhallitus hyväksyi ylivoimaisella enemmistöllä 10 - 3 kansalaisoikeuden saada pajautella omalla tontillaan vaikka se näkyisikin julkisesti. ”Lopultakin terve järki säilyi. Jos ihmiset saavat käyttää alkoholia ja peräti tupakkaa talojensa edustalla omalla tontillaan niin ei ole mitään loogista syytä kieltää paljon haitattomamman tuotteen käyttäminen”, Tvert täsmentää.

”Kaupungin virkamiesten pitää keskittyä tarpeellisten säädösten saamiseen kauppojen avaamiseksi 1.1.2014. Nyt ei tarvita enää lisää esteitä vastuullisten aikuisten kannabiksen käytölle.”

Alkuperäisen säädöksen mukaan laki olisi kieltänyt jopa kannabiksen hajun kantautumisen tai kannabiksen käytön näkymisen. 

Sähköinen jäljitysjärjestelmä laillistamisen ytimenä 

Coloradossa kannabiksen valvojat kehittivät uuden seurantajärjestelmän, joka seuraa jokaista kasvia ja siitä jalostettua tuotetta läpi koko tuotanto- ja myyntiketjun. Marijuana Inventory Tracking System -järjestelmä seuraa kasviin asetettavaa tavarataloissakin käytettävää RFID-tunnistetta.

alt”Useampien osavaltioiden dekriminalisoidessa kannabiksen käytön on oleellista, että järjestelmä voi varmistaa sen, että kasvattajat ja jakelupisteet noudattavat jakelusäädöksiä sekä noudattavat osavaltion ja liittovaltion lakeja äänestystulosta kunnioittaen”, kannabiksen valvontaviraston viestintäjohtaja Julie Poslethwait muotoilee järjestelmän perustelun.

RFID-järjestelmän tagissa on yrityksen tai lääkekannabiksen lisenssin numerotunnus, tuotteen sarjanumero sekä ”turvanumero”, joita sekä osavaltio että itse yrittäjä voivat seurata. Järjestelmän avulla yrittäjät ja valvojat huomaavat jos jokin pakkaus katoaa tuotantoketjussa. Pakkaus katoaa järjestelmästä kuluttajan ostettua se kaupasta.

Virkamiehet uskovat tämän ”siemenestä kauppaan” valvontajärjestelmän olevan paras väline laittomien markkinoiden häätämisessä pois tuotantoketjusta. Yrittäjät ovat olleet innokkaasti ottamassa tätä järjestelmää käyttöön mutta osavaltiota on myös arvosteltu järjestelmän kalleudesta. Järjestelmän kehittäneellä yrityksellä on tagien monopoli hallussaan eikä niitä saa käyttää uudelleen. Kasviin kiinnitettävä tagi maksaa 0.45 dollaria ja pakkaustagi 0.25 dollaria

Washingtonissa käytetään vuodessa yli 6 miljoonaa unssia

Virallinen tutkimuksen mukaan Washingtonin osavaltion kannabiksen käyttäjät pajauttivat yli kuusi miljoonaa unssia budaa vuonna 2013. RAND tutkimuskeskuksen laatiman tutkimuksen mukaan osavaltion 750 000 kannabiksen käyttäjää kuluttivat 135 - 225 tonnia kannabista mediaanin ollessa 175 tonnia. Tämä tekee 6 miljoonaa unssia, 340 miljoonaa keskivertojointtia tai 170 miljoonaa tukevampaa yhden gramman jointtia.

Puolet tästä määrästä kulutetaan kolmessa tiheimmin asutussa maakunnassa King Countyn kuluttaessa 30%. Tämä arvio on oleellinen osavaltion viranomaisille heidän yrittäessä soveltaa laillistamisaloitetta käytäntöön. Jos virallisista kaupoista loppuu kannabis, voivat kuluttajat kääntyä jälleen laittomien markkinoiden puoleen. Jos kannabista tuotetaan liikaa tai jos sitä verotetaan liikaa niin että ihmiset eivät osta sitä, niin ylijäämä voi päätyä pimeille markkinoille.

”Vuoden suurin uutinen” 

Kannabiksen laillistaminen vaikuttaa myös siitä uutisointiin. Tähän mennessä kannabiksesta on pitänyt sanomalehdissä kirjoittaa mahdollisimman ala-arvoista moralistista roskaa. Laillistaminen nostaa kannabiksen kulttuurin valtavirtaan ja uutisoinnin pitää nousta samalle tasolle. Coloradon suurin sanomalehti The Denver Post toteutti kansalaisten tahtoa palkkaamalla kannabistoimittajan kattamaan osavaltion laillistamisprosessi, jota lehden uutispäällikkö Kevin Dale luonnehtii ”lehden suurimmaksi uutiseksi vuonna 2014”.

Denver Postin viihdeosaston toimittaja Ricardo Baca nimitettiin vastaamaan lehden kotisivujen kannabisosiosta. Ohjeistuksessaan Dale kertoo ”Ricardon työnä olevan yhteistyössä muiden osastojen toimittajien kanssa taata, että osio on aktiivinen asiantunteva, perusteellinen, opettavainen ja kattaa alueen säädöksistä kritiikkiin”. Denver Post aikoo antaa tilaa freelance kirjoittajille kuten kannabisasiantuntijalle ja ”neuvontapalstalle”. Bacan mukaan lehti tulee uutisoimaan kannabiksesta laajalla rintamalla.

”Katamme kannabisuutisoinnin Coloradossa, Yhdysvalloissa ja muualla maailmassa”, hän tiivisti tavoitteensa. Hän myös myöntää käyttävänsä kannabista itse.

Lehden johtokunnan antamassa ohjeistuksessa on myös päivitetty kannabiksen laillistamisen vaikutus lehtimiesetiikkaan: ”Jos joudut sekaantumaan kannabiksen käyttöön työssäsi niin varmista, ettet joudu ajamaan autolla päihtyneenä etkä aseta ketään alttiiksi vaaralle”.

Tämä Denver Postin lehtimiehen ohje tiivistää koko kannabiksen laillistamisen tarkoituksen. 

Lähde: Huffington Post 12.12.2013Huffington Post 10.12.2013Denver Post 23.12.2013New York Times 14.12.2013Drugpolicy Alliance


lauantai 21. joulukuuta 2013

YK:n huumevalvontabyrokratia repeämässä ristiriitoihin

Vuoden 2016 YK:n erikoisyleiskokouksen valmistelut ovat nostaneet esille kansainvälisen huumesodan ristiriidat. Julkisuuteen vuosi asiakirja, joka osoittaa huumesodan kansainvälisen rintaman rakoilevan pahasti. Tusky uutisoi aikaisemmin, kuinka huumesodan tappio on alkanut näkymään YK:ssa sisäisenä erimielisyytenä aina korkeinta tasoa myöten. 

altThe Guardian lehti sai haltuunsa YK:n sisältä vuodetun asiakirjan, joka todistaa sen, että USA:n johtama ja pelkästään kieltolakiin perustuva huumepolitiikka on repeämässä ristiriitoihin. Useat valtiot vaativat huumeiden käytön valvontaan kansanterveyden näkökulmaa kriminaalivalvonnan ja rikosoikeuden sijaan.

Tällaisen asiakirjan vuotaminen YK:n sisältä on harvinaista, koska varsinkin huumepolitiikasta julkaistaan vain loppuasiakirjoja, joista on poistettu kaikenlainen erimielisyys.

Syksyllä laaditun asiakirjan esille tuomat erimielisyydet ovat merkittäviä, koska asiakirjan on tarkoitus olla perustana Wienissä keväällä 2014 julkaistavalle ”korkean tason” eli YK:n huumekomission (CND) huumepoliittiselle kannanotolle, jolla luodaan YK:n mielipide asiasta. Tämä on edelleen perustana vuoden 2016 YK:n erikoisyleiskokouksen huumepoliittiselle kannanotolle, joka paaluttaa YK:n huumepolitiikan seuraaviksi kymmeneksi vuodeksi.

”Ajatus siitä, että huumepolitiikasta vallitsisi kansainvälinen yksimielisyys, on harhaa. Erimielisyydet ovat jo vanhoja mutta niitä ei esitetä julkisesti. Huumepolitiikkaa johdetaan pienimmällä yhteisellä nimittäjällä, jolloin kaikki näyttää yksimieliseltä. Mutta nyt on mielenkiintoista seurata, mistä siellä väitellään”, Harm Reduction International -järjestön varapuheenjohtaja Damon Barrett selittää. 

Etelä-Amerikan valtiot aloittivat väittelyn OAS:n kokouksessa kesällä 2013 vaatimalla kieltolaille vaihtoehtoja. Kolumbia, Guatemala ja Meksiko ovat kritisoineet yhä kuuluvammin YK:n politiikkaa väittäen nykyisen politiikan suosivan kartelleja ja paramilitaarisia ryhmiä. 

Vuodetun asiakirjan mukaan Ecuador vaatii YK:ta sisällyttämään kannanottoonsa kohdan, jonka mukaan maailmassa pitää pystyä keskustelemaan kieltolakia seuraavasta järjestelmästä. Ecuadorin vaatimassa kohdassa sanotaan, että ”maailman huumeongelman käsittelyyn tarvitaan tehokkaampia keinoja” ja ”rohkaistaan harkitsemaan erilaisia lähestymistapoja, jotka olisivat toimivampia ja tehokkaampia kuin nykyiset”.

Venezuela vaatii uutta ymmärrystä ”maailman nykyisen huumepolitiikan aiheuttamista taloudellisista seurauksista” väittäen, että nykyinen politiikka ei tunne ”rikollisten huumemarkkinoiden dynamiikkaa”.

Huumesota on ollut huono sijoitus

Asiantuntijoiden mukaan tämä ristiriitojen taso osoittaa sen, että huumepolitiikan kansainvälinen yhteisymmärrys on murtumassa.

alt”Pelkästään rikoslakiin turvautuminen huumevalvonnassa on tuottanut vain huonoja tuottoja tehdyille sijoituksille mutta sen sijaan aiheuttanut kaikkia mahdollisia ihmisoikeuksien väärinkäytöksiä”, Open Society Global Drug Programin johtaja Kasia Malinowska-Sempruch selittää. 

Yksimielisyys haastetaan myös Etelä-Amerikan ulkopuolelta. Norja haluaa luonnokseen mukaan ”dekriminalisoinnin käsittelemisen ja kriittisen arvion ns. huumesodasta”.

Sveitsi haluaa luonnoksen tunnustavan nykyisen politiikan kansanterveydelliset seuraukset. Se haluaa mukaan lausunnon, jonka mukaan ”jäsenvaltiot toteavat huolissaan, ettei huumeiden kulutus ole vähentynyt lainkaan mutta uusien psykoaktiivisten aineiden käyttö on lisääntynyt kautta maailman”.

Lisäksi Sveitsi vaatii luonnoksessa ”tuotavan esille huoli siitä, että YK:n AIDS-ohjelman tavoite vähentää HIV-tartuntoja 50% vuoteen 2015 ei toteudu, koska epäpuhtaiden neulojen aiheuttamat tartunnat ruokkivat epidemiaa monissa maissa”.

EU vaatii tiukasti, että luonnoksessa korostettaisiin huumeriippuvaisten hoitoa ja vieroitusta vaihtoehtona vankeusrangaistuksille.

”Huumeiden käyttäjille pitää olla hoitoa, tarvittavia lääkkeitä, hoitoa ja muita palveluja. Toipumista ja sosiaalista integraatiota tukevia ohjelmia pitää tukea”, EU vaatii.

International Drug Policy Consortium -järjestön toiminnanjohtajan Ann Fordhamin mukaan luonnos paljastaa kritiikin kasvavan kansainvälistä huumepolitiikkaa kohtaan. 

”Jäsenvaltiot eivät ole enää samaa mieltä siitä, miten meidän pitää valvoa huumeita kansainvälisesti. Rankaiseminen ei ole toiminut. Kaikella sillä viljelykasvien tuhoamiseen käytetyllä rahalla ei ole ollut toivottua vaikutusta.”

Konsensus on ollut harvojen tyranniaa

Kritiikin kohteena on YK:n huumevalvonnassa toteutettu konsensusprosessi, joka antaa kohtuuttoman suuren painon arvovaltaisille kieltolakia kannattaville maille kuten USA ja Venäjä.

”Yksikin valtio voi onnistua estämään uudistuksen. Muut valtiot ovat kyllästyneet tähän, politiikkaa ei pitäisi tehdä tällä tavalla”, Transnational Institute’n tutkija Tom Blickman tilittää.

Neuvotteluissa EU edustaa kaikkia jäsenmaita, mikä edelleen homogenisoi mielipidettä.

”Portugalin ja muiden edistyksellisten maiden ääni hukkuu sen takia, että nämä kuuluvat laajempaan blokkiin”, Malinowska-Sempruch valottaa tätä prosessia.

YK:n huumevalvonta, huumesota, perustuu USA:n läpiajamaan vuoden 1961 huumausaineyleissopimukseen, Single Convention, jonka pykälien velvoittamina valtiot joutuivat laatimaan oman huumepolitiikkansa. Se ja myöhemmät sopimukset vaativat valtioita soveltamaan kieltolakipolitiikkaa jotta nämä saisivat kansainvälisen tunnustuksen. Yhä edelleen suurin osa maailman maista luokittelee huumausaineita vuoden 1961 sekä vuoden 1971 sopimusten edellyttämällä tavalla.

Vuoden 1961 sopimuksessa tietyt perinteiset kasvit ja niiden jalosteet asetettiin sellaisenaan laittomiksi. Vuoden 1971 sopimuksella länsimaiden kemian teollisuuden valmistamat psykoaktiiviset ja lääkevalmisteet asetetaan laittomiksi kunhan ne on ensin todettu haitallisiksi. Tämä sopimuskuvio on aiheuttanut epäsuhtaa niin että Andeilla koka-pensaan lehtiä pureskeleva maanviljelijä on yhtä rikollinen kuin Oxycontinin tai metamfetamiinin käyttäjä Yhdysvalloissa.

”Jotkin huumeet on tässä järjestelmässä demonisoitu ja on vaikeaa kääntää aikaa enää takaisin”, Blickman summaa tämän kehityksen.

Yhdysvalloissa vuoden 1986 huumeiden vastainen laki toi käyttöön pakolliset vähimmäisrangaistukset ja loi alkavalle vankilateolliselle bisnekselle vakaan tulopohjan. Viimeisin kansainvälinen huumesopimus, vuoden 1988 Wienin sopimus, kriminalisoi huumeiden hallussapidon synnyttäen yhdessä yössä rikollisen huumeiden käyttäjien luokan koko maailmaan. USA vaatii näiden sopimusten olevan jatkossakin kansainvälisen huumevalvonnan perusta.

Kuinka nopeasti ja kuinka pitkälle voidaan uudistaa?

Uruguayn kaltaisille pienille maille huumesopimusten rikkominen on herkkää tasapainoilua geopolitiikan narulla. Kansainvälinen huumevalvontalautakunta, INCB, uhittelee Uruguayn tekemän kannabiksen laillistamisen olevan ”ristiriidassa vuoden 1961 sopimuksen kanssa”.

”Sveitsin, Saksan, Hollannin, Portugalin ja Uruguayn tekemät erilaiset huumepoliittiset uudistukset kertovat siitä, että monissa maissa halutaan soveltaa erilaisia politiikan muotoja”, Malinowska-Sempruch arvioi tämän hetken tilannetta.

Vaikka näiden maiden ratkaisut ovat päässeet otsikoihin, pelkäävät pienemmät maat vielä suurten maiden kuten USA:n ja Venäjän ärsyttämistä, koska nämä maat antavat kehitysapua ja ne istuvat YK:n turvallisuusneuvostossa veto-oikeutensa kanssa.

USA:n ulkoministeriö julkaisee joka vuosi raportin, jossa arvioidaan täyttävätkö apua saavat maat vuoden 1988 sopimuksen tavoitteet. ”Kukapa välittäisi huumeista niin paljon, että alkaisi taistelemaan ja saamaan itselleen vihollisia, koska valtiot tarvitsevat noita ääniä taakseen ja se tässä asiassa ratkaisee”, Malinowska-Sempruch jatkaa.

YK:n huumetoimiston, UNODC, rahoitus tulee jäsenvaltioilta, jotka voivat korvamerkitä antamiaan avustuksia ”erikoisrahastoiksi”. Tämä tarkoittaa sitä, että valtiolla voi olla sekä yleisiä että yksityisiä mielipiteitä huumepolitiikasta.

Sveitsi, joka aloitti heroiinin jakelun narkomaaneille vuonna 2008, julkisti tiedotteen, jossa se perui vuodatetun asiakirjan sisältämiä kannanottoja selittäen, että kyseessä oli ”brainstorming -kokous eikä Sveitsi kannata mitään yrityksiä muuttaa YK:n nykyisiä huumausainesopimuksia”.

Blickman on sitä mieltä, että UNODC:n pitäisi järjestää vuoden 2016 erikoisyleiskokous yhteistyössä YK:n ihmisoikeus- ja kehitysaputoimistojen kanssa. Vaikka erikoisyleiskokous voikin muodostua käännekohdaksi, ovat aktivistit sitä mieltä, että kehitys tapahtuu askel kerrallaan sopimuksiin liittyvien lainopillisten kiemuroiden takia. Koska sopimukset ovat olemassa vain niin kauan kuin valtiot toteuttavat niitä alueillaan, on niiden sivuuttaminen yhtä tehokasta kuin mikä muu keino hyvänsä.

”Sopimuksissa on tulkinnanvaraa. Jos valtiot alkavat luistamaan niistä, ei INCB:llä ole oikeastaan muuta mahdollisuutta kuin yrittää estää joidenkin lääkkeiden saantia niissä”, Blickman tiivistää tämän mahdollisuuden. Tämän kehityksen myötä INCB:n rooli voitaisiin rajoittaa jonkinlaiseksi tieteelliseen tai historialliseen tutkimukseen keskittyväksi toimistoksi.

Lähteet: Guardian 30.11.2013 , IPS 7.12.2013


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...