sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Washington DC dekriminalisoi kannabiksen käytön

Liittovaltion lain ja todellisuuden välinen kuilu vain laajenee Yhdysvalloissa pääkaupunki Washington DC:n dekriminalisoitua pienten kannabismäärien hallussapito ja käyttö. Pääkaupungista tulee yksi USA:n liberaaleimmista kaupungeista kannabiksen valvonnassa sen oltua tähän asti yksi rasistisimmista. Selvä enemmistö kaupungin asukkaista on valmis jo laillistamiseen.

WegrowDC:n kaupunginvaltuusto poisti 10 - 1 äänestystuloksella vanhan lain, joka langetti alle unssin kannabismääristä tuhannen dollarin sakot tai jopa puoli vuotta vankeutta.

Uuden lain mukaan hallussapidosta voidaan langettaa 25 dollarin sakko, joka on verrattavissa pysäköintisakkoon. Julkisesta käytöstä voidaan edelleen langettaa korkeintaan 500 dollarin sakko tai korkeintaan kahden kuukauden vankeusrangaistus. Washington DC:n hallintomallin mukaan uusi laki käy läpi kahden kuukauden käsittelyn Yhdysvaltain kongressissa ennen voimaan astumista.

DC:stä tuli seitsemästoista kannabiksen käytön dekriminalisoinut osavaltio ja siitä on tulossa yksi Yhdysvaltain liberaaleimmista kaupungeista kannabiksen käytön valvonnassa.

”Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Washingtonin ja Coloradon osavaltioiden jälkeen valtakuntamme lievimpiä rangaistuksia jaetaan nyt pääkaupungissa”, Marijuana Policy Project -järjestön projektipäällikkö Dan Riffle selitti.

”Tämä oli merkittävä edistysaskel, koska olemme maamme pääkaupunki, ja olen siitä ylpeä”, kaupunginvaltuuston jäsen Tommy Welsh sanoi.

Tämä edistysaskel on erityisen tärkeä, koska pääkaupunki oli uudistukseen saakka Yhdysvaltain huumesodan pahimpia pesäkkeitä: vuonna 2010 DC:n poliisi teki 846 kannabikseen liittyvää pidätystä 100 000 asukasta kohti maan keskiarvon ollessa 256.

Lisäksi pidätykset ovat olleet muuta maata paljon rasistisempia: DC:ssä mustan oli 8 kertaa todennäköisempää joutua pidätetyksi kuin valkoisen maan keskiarvon ollessa 3,73.

Tuoreen mielipidemittauksen mukaan Washington DC:n asukkaista jo 63% kannattaa kannabiksen laillistamista ja puolet vastustajistakin kannattaa rangaistusten lieventämistä. Pääkaupungin ensimmäinen kannabiksen jakelupiste potilaille avattiin viime vuonna.

”Washington on menossa oikeaan suuntaan mutta tarvitaan kattava ratkaisu kannabiksen kieltolaille. Meidän pitää vielä ratkaista se, mistä ja miten kuluttajat saavat kannabiksensa. DC:n pitää verottaa ja valvoa kannabiskauppaa kuten alkoholikauppaa sen sijaan, että jätämme kannabiskaupan diilereiden ja kartellien käsiin”, Riffle täsmentää.

Lähde: Policy Mic 5.3.2014MPP 4.3.2014


torstai 6. maaliskuuta 2014

Kannabiksen laillistaminen vähentää nuorten miesten kuolleisuutta

Kannabiksen laillistaminen pelastaa ihmishenkiä tuoreiden tutkimusten mukaan. Lääkekäytön laillistaneissa osavaltioissa varsinkin nuorten miesten itsemurhat ovat vähentyneet. Kannabiksen laillistaminen vähentää myös alkoholin kulutusta, mikä vähentää liikenneonnettomuuksia.

altVirallisen valistuksen vastaisesti American Public Journal of Health -tiedelehden julkaiseman tutkimuksen mukaan kannabiksen lääkekäytön laillistaminen on vähentänyt itsemurhia 5% koko väestössä ja nuorten miesten keskuudessa peräti 10%.

Tutkijaryhmä selvitti vuosien 1990 - 2007 väestötietojen perusteella itsemurhalukujen vaihteluja kannabiksen lääkekäytön laillistaneissa osavaltioissa. Vertailuryhmänä olivat kannabiksen kriminalisoinnin säilyttäneet osavaltiot. Laillistaneissa osavaltioissa 20 - 29 vuotiaiden miesten itsemurhat vähenivät 10,8% ja 30 - 39 vuotiaiden keskuudessa 9,4%.

”Kannabiksen laillistamisen vastustajat viittaavat lukuisiin tutkimuksiin, joissa on löydetty positiivinen suhde kannabiksen käytön ja masennuksen, paniikkikohtausten, psykoosien, skitsofrenian sekä itsemurha-ajatusten välillä”, tutkijat selittävät tutkimustaan.

”Kannabiksen käytön ja tällaisten vaikutusten välinen suhde voi kuitenkin olla seurausta jostakin vaikeasti mitattavissa olevasta riippumattomasta tekijästä kuten persoonallisuus”, he jatkavat.

”Kannabiksen laillistamisen ja nuorten miesten itsemurhien välinen negatiivinen suhde sopii yhteen sen hypoteesin kanssa, että kannabiksen käytöllä yritetään selvitä elämän stressiä aiheuttavissa tilanteissa”, tutkijat päättelevät ja huomauttavat, että jotkin miehet käyttävät myös alkoholia elämän stressitilanteissa selviytymisstrategiana. Naisten osalta ei havaittu samanlaista kehitystä ja tätä asiaa pitäisi tutkia enemmän

Tutkimus tukee viime vuonna Journal of Law and Economics -tiedelehdessä julkaistua tutkimusta, jossa havaittiin liikenneonnettomuuksien vähentyneen 8% - 11% vuodessa sen jälkeen kun kannabis oli laillistettu. Laillistamisen jälkeen oluen myynti laski 5% ja rattijuoppojen aiheuttamat liikenneonnettomuudet 13,2%.

Kannabiksen laillistamisella on selvästi nuorten miesten elämänlaatua ja elämässä selviämisen edellytyksiä parantavia vaikutuksia, hehän ovat joutuneet kantamaan huumesodan raskaimman taakan eli syyllistämisen, marginalisoinnin ja kriminalisoinnin.

Lähde: PBS 6.2.2014Journal of Law and Economics, Vol. 56, No. 2 (May 2013), American Public Journal of Health 2014


lauantai 1. maaliskuuta 2014

Ranskan ensimmäinen laillistamisaloite senaatissa

Ranskassa on Euroopan tiukimpiin kuuluvat huumelait mutta silti ranskalainen nuoriso käyttää kannabista Euroopan ennätystahtiin. Ranskassakin on keskusteltu laillistamisesta mutta se ei ole edennyt mihinkään ennenkuin vasta nyt senaattori Esther Benbassan esiteltyä kannabiksen laillistamisaloite senaatissa.

altKannabiksen polttamisesta voi Ranskassa saada vuoden vankeutta ja 3750 euron sakot - ensikertalaisena. Silti 13,4 miljoonaa ranskalaista on kokeillut sitä ainakin kerran. Jopa Ranskan pääjetson, sisäministeri Manuel Valls myönsi vastikään kokeilleensa sitä ”ehkä kerran”.

Ranskalla on epämieluisa johtoasema nuorten kannabiksen käytössä: vuonna 2011 24% 16-vuotiaista nuorista ilmoitti käyttävänsä kannabista vähintään kerran kuussa. Kannabispolitiikassa Ranska on täydellinen vastakohta pohjoiselle naapurilleen Hollannille, missä käyttö dekriminalisoitiin jo 40 vuotta sitten.

Vasta tämän vuoden tammikuussa viranomaiset ilmoittivat hyväksyvänsä kannabissuihke Sativexin reseptilääkkeeksi mutta vain MS-taudin oireiden lievittämiseen.

Vihreää puoluetta edustava senattori Esther Benbassa uskoo ajan koittaneen muutokselle ja hän esitti tiistaina 28.1 Ranskan senaatille lakialoitteen, joka loisi valtion monopolin kannabiksen myymiselle aikuisille. Lakialoitteen tarkempi sisältö julkaistaan 6. helmikuuta.

”Aihe on vieläkin tabu Ranskassa. Täällä kuvitellaan, että jos kannabis laillistetaan, alkavat kaikki lapsia myöten käyttämään sitä. Maamme politiikka on maanosamme tiukimpia ja silti kannabiksen käyttäjien määrä kasvaa. Tässä on selvä ristiriita”, Benbassa selittää aloitteensa taustaa.

”Olemme työstäneet tätä lakia jo pitkään mutta tämä ajankohta liittyy siihen, mitä tällä hetkellä tapahtuu Yhdysvalloissa. Huomasimme keskustelun ajankohdan olevan käsillä, koska Washingtonissa ja Coloradossa muutettiin lakia. Kieltolaki on turha.”

”Yhdysvaltain presidentin Barack Obaman lausunto kannabiksen haitattomuudesta verrattuna alkoholiin sai meidät tarttumaan tilanteeseen.”

”On järkevää laillistaa kannabis, jotta sen käyttöä voitaisiin valvoa. Esimerkiksi jos aiomme valvoa kasvatusta ja jakelua, niin miksi emme valvoisi myös laatua? Miksi emme tehostaisi käytön ehkäisemistä? Miksi emme turvaisi lapsiamme koulujen edustalla huumeita myyviltä diilereiltä?”

”On tunnustettava se tosiseikka, että ihmiset käyttävät kannabista. Joten otetaan vastuu tästäkin.”

”Hollantiin verrattuna olemme todella jälkijunassa. Ranskassa ollaan hyvin ankaria huumeita kohtaan mutta myös moniin muihin asioihin. Poliitikkomme laativat lakeja vain turvallisuuden näkökulmasta.”

”Olin radiossa haastateltavana ja lääketieteen professori kysyi minulta, että aionko jakaa hasista kouluissa. Edelleen löytyy tahoja, jotka yrittävät hämätä ihmisiä väittämällä ”vasemmistolaisten yrittävän tuhota Ranskan”. He väittävät, että me haluamme kaikkien lasten polttavan kannabista ja tehdä yhteiskunnastamme heikko. Tämä ei ole totta.”

”Yhdysvallat on konservatiivinen mutta pragmaattinen valtio. Ranska on konservatiivinen muttei pragmaattinen.”

Kysymykseen siitä, onko hän itse koskaan polttanut kannabista, Benbassa vetosi ranskalaiseen perinteeseen pidättäytyä kommentoimasta yksityiselämäänsä julkisuuden henkilönä.

”Se on yksityisasia enkä aio puhua siitä”, Benbassa lopetti haastattelunsa.

Lähde: Local 30.1.2014 

Kuva: Senaattori Esther Benbassa keskustelee kannabiksen laillistamisesta Ranskassa 26.2. 


perjantai 28. helmikuuta 2014

Etelä-Afrikassa lääkekannabiksen laillistamisaloite

Etelä-Afrikan parlamentissa käsitellään kannabiksen lääkekäytön laillistavaa lakialoitetta. Aloitteen tekijä on itse syöpää sairastanut kansanedustaja Oriani-Ambrosini. Etelä-Afrikan rasistinen daggapolitiikka on muutoksessa.

Mario%20oriani AmbrosiniKansanedustaja Mario Oriani-Ambrosini esitteli 19.2 Etelä-Afrikan parlamentille ja presidentille lakialoitteen kannabiksen lääkekäytön laillistamiseksi. Inkatha Freedom Party -puolueen edustaja Oriani-Ambrosini piti parlamentille tunnepitoisen puheen, missä hän tunnusti käyttäneensä laittomasti kannabista vaihtoehtoisena hoitomuotona syöpänsä hoitamisessa.

”Minun olisi pitänyt kuolla jo kuukausia sitten ja olen tässä, koska minulla oli rohkeutta ottaa vaihtoehtoisia hoitomuotoja Italiassa ja täällä Etelä-Afrikassa kannabista, marihuanaa eli daggaa. Muuten minua olisi huumattu morfiinilla enkä pystyisi puhumaan teille, herra presidentti”, Oriani-Ambrosini tilitti.

”Tämä laatimani lakialoite perustuu sille, ettei ole mitään järkiperusteita kieltää kannabiksen lääkekäyttöä kaltaisiltani ihmisiltä, jotka tarvitsevat sitä”, hän jatkoi laajalti julkisuutta saanutta puhettaan.

Vuonna 1992 säädetty Etelä-Afrikan huumelaki kieltää kannabiksen eli daggan hallussapidon, kasvatuksen ja myymisen. Lain täytäntöönpano on tehnyt siitä Etelä-Afrikan rasistisimman lain.

Daggapolitiikka on muutoksessa ja kannabisaktivismi voi hyvin Etelä-Afrikassa. Aktivistiryhmä The Dagga Couple ja kannabispuolue The Dagga Party pitävät asiaa julkisuudessa.

Lähde: Toke Signals 26.2.2014

Kansanedustaja Mario Oriani-Ambrosinin puhe Etelä-Afrikan parlamentille ja presidentille 19.2 


torstai 27. helmikuuta 2014

Brasiliassa laillistamisaloite senaatissa

Brasilian senaatissa aletaan käsittelemään kannabiksen laillistamisaloitetta. Vuonna 2006 Brasiliassa tiukennettiin huumerikosten rankaisemista ja vuonna 2013 huumelakiin tuli lisää tiukennuksia. Ongelmien kärjistyminen on kuitenkin aiheuttanut vastareaktion, jonka tulokset alkavat näkyä. 

altSenaattori Cristovam Buarque esitteli maanantaina 17.2. Brasilian senaatille lakialoitteen kannabiksen laillistamiseksi viihde-, lääke- ja teolliseen käyttöön. Cristovam Buarque toimi presidentti Lulan kaudella opetusministerinä ja hän oli ehdokkaana vuoden 2006 presidentinvaaleissa. Häntä pidetään maltillisena pitkän linjan poliitikkona, hän pakeni  sotilasvallan aikana Ranskaan, missä hän valmistui taloustieteen tohtoriksi Sorbonnen yliopistosta.

Buarque kertoi senaatille lakialoitteen olevan äärimmäisen tärkeä ja koko yhteiskunnan tulisi osallistua tähän keskusteluun. Hän alkaa koordinoimaan lakialoitteen eteenpäin viemistä ja haluaa, että kaikki kannabiksen riskit, lääkepotentiaali ja laillistamisen vaikutus väkivaltaan arvioidaan.

Kuluneiden kahdenkymmenen vuoden aikana Brasilian väestö on kasvanut 30% mutta vankien määrä nelinkertaistunut 550 000:en tehden Brasiliasta maailman neljänneksi eniten omia kansalaisiaan vangitsevan maan Yhdysvaltojen, Kiinan ja Venäjän jälkeen. Virallisesti vankiloissa on tilaa vain 300 000:lle vangille, ja ahtaus on tehnyt vankiloiden oloista itsessään ihmisoikeusrikoksen.

Vuoden 2006 uusi huumelaki nosti vankimäärän ennätyskorkealle. Laki periaatteessa dekriminalisoi henkilökohtaisen käytön mutta tiukensi huumekaupasta langetettavia rangaistuksia. Näiden erottaminen jätettiin poliisin päätettäväksi.

”Valkoihoinen juppi saa pössötellä rannalla kaikessa rauhassa. Slummissa kadulla spliffinsä sytyttävä mulattinuori sen sijaan luokitellaan katukauppiaaksi ja heitetään linnaan”, ihmisoikeusryhmä Conectasin edustaja Lucia Nader kuvailee käytännön kannabisvalvontaa Brasiliassa.

Vuonna 2005 huumekaupasta tuomittiin 33 000 ihmistä ja vuonna 2012 138 000 ihmistä. Vuoteen 2009 mennessä huumekaupasta tuomituista tuli toiseksi suurin vankiryhmä aseellisista ryöstöstä tuomittujen jälkeen.

Toinen ongelma on oikeuslaitoksen ylikuormitus eli kykenemättömyys käsitellä tällaista ihmismassaa. 41% vangeista viruu tutkintovankeudessa odottamassa tapauksensa käsittelyä oikeudessa. Rio de Janeiron vankiloissa vuonna 2012 pidetystä 5000:sta tutkintavangista puolet päästettiin vapaalle ensimmäisessä oikeudenkäynnissä.

Köyhillä pidätetyillä ei kuitenkaan ole varaa puolustusasianajaan, minkä takia he joutuvat virumaan rikollisjengien hallitsemissa vankiloissa joutuen valitsemaan puolensa, mikä puolestaan on nostanut uusimisprosentin 61%:iin. Liittovaltio on puolestaan leikannut vankiloiden määrärahoja.

Brasilian murhaluvut ovat nekin ennätysluokkaa, vuonna 24,3 100 000 asukasta kohden, mikä on kuusi kertaa enemmän kuin Chilessä. Vankiloita tarvittaisiin oikeita rikollisia varten.

Tuomari tuomitsi kannabiksen kieltolain perustuslain vastaisena

Kannabiksen laillistaminen Brasiliassa sai yllättävää tukea liittovaltion tuomari Ernesto Frederico Cardoso Macielilta hänen hylätessään huumekauppasyytteen sillä perusteella, että kannabista koskevat lait ovat perustuslain vastaisia niiden loukatessa tasa-arvoisuuden periaatetta.

Tuomion perusteluissa tuomari Maciel sanoi kannabiksen kieltolain olevan ”takaperoisen kulttuurin ja erheellisen politiikan tulosta”.

Terveysministeriö on asettanut THC:n kiellettyjen aineiden listalle mutta tuomari Macielin mielestä ministeriön pitäisi perustella tällainen eikä sellaista perustelua ole esitetty. Hän nosti esille myös muiden viihteellisesti käytettyjen aineiden kuten tupakan ja alkoholin laajan suosion.

”On hyvin ristiriitaista, että muut huumaavat aineet, kuten alkoholi ja tupakka, ovat vapaasti myynnissä ja käytössä tuottaen miljoonia niiden kauppiaille ja lisäksi väestö arvostaa ja käyttää niitä”.

Näillä perusteilla tuomari Maciel hylkäsi huumekauppasyytteen 46 gramman hallussapitotapauksessa. Tuomio langetettiin jo vuoden 2013 lokakuussa mutta se on noussut nyt julkisuuteen laillistamiskeskustelussa.

Brasilia on Etelä-Amerikan suurin ja merkittävin valtio, joka mm. arvosteli pientä naapuriaan Uruguayta kannabiksen laillistamisesta.Tämä päätös ei muuta Brasilian lainsäädäntöä mutta syytetyn asianajajan mukaan tämä antaa uutta pohjaa huumelakien uudistamisesta käytävään keskusteluun.  

Lähde: Economist 18.1.2014Leaf Science 30.1.2014Beckley Foundation 18.2.2014

Senaattori Cristovam Buarquen puhe Brasilian senaatissa


maanantai 24. helmikuuta 2014

Kansalaisaloitteilla muutos kannabispolitiikkaan

Kannabista laillistetaan ja sen käyttöä dekriminalisoidaan yhä kiihtyvään tahtiin ympäri maailman. Tämä aalto näkyy myös Euroopassa, missä sen käyttöä dekriminalisoidaan kansalaisaloitteilla valtioiden tasolla ja jopa laillistetaan EU:n tasolla.

altSuomessa nimien keräys kannabiksen dekriminalisoimiseksi alkoi 13.1 ja aloitteen sisältö on lakiehdotuksen muodossa oleva kansalaisaloite kannabiksen käytön ja omaan käyttöön tapahtuvan hallussapidon sekä kasvatuksen rikosoikeudellisesta rangaistavuudesta luopumisesta.

Lakiehdotuksen viemiseen eduskunnan käsittelyyn tarvitaan Suomessa peräti 50 000 nimeä, mikä on asukasmäärään verrattuna korkea kynnys. Toisaalta arvioiden mukaan 10% suomalaisista on ainakin kokeillut kannabista ja kasvattajien lukumääräkin lasketaan nykyään kymmenissä tuhansissa.

Lakiehdotuksen nimien kerääminen ei voisi tapahtua suosiollisemmissa merkeissä. Yhdysvaltain presidentti Obama vertasi sen haitallisuutta laillisen alkoholin kanssa, mikä antaa viitteitä lähiaikoina odotettavissa olevasta liittovaltiotasoisesta laillistamisesta. Uruguay laillisti kannabiksen viime vuoden lopussa ja monissa Amerikan mantereen valtioissa asiaa käsitellään korkeimmalla poliittisella tasolla.

Suomessa puolestaan huumepoliisin päällikkö on vangittu epäiltynä laajamittaisesta kannabiskaupasta ja toisaalla Suomen kannabisyhdistys voitti 20 vuotta kestäneen rekisteröintitaistelunsa. Keskustelusta on tullut legitiimiä myös Suomessa.

Britanniassa kansalaisaloite saavutti tavoitteensa

Julkkisten sponsoroima kansalaisaloite keräsi yli vaadittavat 100 000 allekirjoitusta. Tämä vie kannabiksen laillistamisen parlamentin käsittelyyn. Keskustelu on noussut myös Britanniassa korkeimmalle poliittiselle tasolle.

altBritannian huumelait joutuvat parlamentin käsittelyyn kansalaisaloitteen saatua yli vaaditut 100 000 allekirjoitusta. Russell Brand, Sting, Dame Joan Bakewell, Sir Ian Gilmore ja Richard Branson antoivat vetoapua tälle vihreiden kansanedustajan Caroline Lucasin vetämälle aloitteelle.

Aloitteessa vaaditaan hallitusta tutkimaan vuoden 1971 huumelaki seuraavan kahdentoista kuukauden aikana. Lucas kertoo hallituksen käyttävän huumesotaan 3 miljardia puntaa vuodessa, ja siksi on korkea aika selvittää, onko nykyinen huumepolitiikka kaiken tuon rahan arvoista.

Varapääministeri Nick Clegg antoi myös vetoapua kansalaisaloitteelle vaatiessaan huumepolitiikan tarkistamista.

”Britannian tulee johtaa keskustelua Euroopassa, ja Euroopan tulee johtaa tätä keskustelua maailmassa. Meidän tulee valmistautua aloittamaan kokonaan alusta aivan uuden toimintamallin kanssa sekä opetella tekemään asioita aivan uusilla tavoilla”, Clegg lausui lehtihaastattelussaan.

”Yleisön antama kannatus kieltolaista keskustelulle ja sen vaihtoehdoille osoittaa jälleen kerran sen, että suuri yleisö on paljon poliitikkoja edellä huumelakien uudistamiskysymyksessä. Mielipidemittauksien mukaan liki 70% kannattaa kaikkien vaihtoehtojen tutkimista mukaan lukien huumeiden laillinen valvonta”, Transform Drug Policy Foundation säätiön ulkosuhteiden johtaja Danny Kushlick luonnehti tilannetta Britanniassa.

”Britannian huumelainsäädäntö on auttamattoman vanhanaikainen. Sitä ei ole koskaan tarkistettu eikä suoritettu kustannus-hyötyanalyysia”, kansanedustaja Lucas tiivisti aloitteen sanoman.

Laillistaminen EU-tasolla

Kannabiksen laillistamiseksi EU:ssa käynnistettiin 17.2. kampanja ”Weed Like To Talk". Kansalaisaloitteella ”tarjotaan eurooppalainen ratkaisu eurooppalaiseen ongelmaan: laillistetaan kannabis”.alt

”Aloitteella pyritään saamaan EU:lle yhteinen politiikka kannabiksen tuotannon, käytön ja myynnin valvontaan ja säätelyyn”.

”EU:n kannabispolitiikka on tällä hetkellä hyvin heterogeenistä. Yhdenmukaisuuden ja diskriminaation kysymyksiä pitää käsitellä tässä yhteydessä. Kannabiksen tuotannon yhteinen valvontapolitiikka: 
a) takaisi kaikkien EU-kansalaisten yhdenmukaisuuden lain edessä
b) suojelisi kuluttajia ja takaisi terveyden
c) lopettaisi kannabiksen laittoman kaupan

”Kannabiksesta keskustellaan tällä hetkellä maailmanlaajuisesti mutta EU on onnistunut välttämään sitä tähän saakka. Näin ei voi enää jatkua”, EU:n kansalaisaloitteessa vaaditaan

”Kannabis itsessään ei ole ongelma vaan keskustelun sekä eurooppalaisen politiikan sivuuttaminen on. Kannabiksen valvonta on epämääräistä EU:ssa eikä sen arvojen mukaista vaikka hallitukset väittävätkin muuta yrittäessään peitellä tätä epäkohtaa.”

Suomen kannabiksen dekriminalisointialoitteen voi allekirjoittaa tässä.

Euroopan Unionin jäsenvaltioiden kansalaiset voivat äänestää kannabiksen laillistamiseksi tässä.

Euroopan Unionin kansalaisaloitteen facebook-sivut.

Kannabiksen dekriminalisointi 2014

Suomen kannabisyhdistyksen puheenjohtaja Timo Larmela YLE:n aamuTV:ssä 10.1.2014


lauantai 22. helmikuuta 2014

Laillistaminen tuottaa enemmän kuin arvioitiin

Kannabiksen laillistaminen tuo Coloradon osavaltion kassaan odotettua suurempia verotuloja sekä luo suuria säästöjä. Pankkipalvelut pelkäävät vielä liittovaltion reaktioita, mikä lisää paineita liittovaltiotasoiselle laillistamiselle. Huumesota joka tapauksessa loppuu liittovaltion budjettileikkauksiin.

altColoradon laillistamisaloitteessa arvioitiin kannabiksen myynnin nousevan 395 miljoonaan dollariin vuodessa. Kuvernööri John Hickenlooperin budjettiarviossa tuottoa on nostettu 612 miljoonaan dollariin. Jos tähän lasketaan mukaan lääkekäyttöön myydyn kannabiksen arvioitu tuotto 345 miljoonaa dollaria, päästään jo liki miljardin dollarin liiketulosta vuodessa.

Coloradon osavaltio saa tästä verotuloina 117,8 miljoonaa dollaria, mikä on paljon arvioitua enemmän. Tämän päälle tulee vielä lääkemyynnin 15,8 miljoonaa dollaria. Viihdekäyttöön tarkoitetun kannabiksen myynnin veroprosentti on 12,9% ja lääkekäyttöön 2,9%.

Washingtonin osavaltiossa arvioidaan kannabiksen viihdekäytön verotuottojen nousevan 190 miljoonaan dollariin neljän vuoden aikana alkaen vuonna 2015.

Transform Drug Policy Foundation -säätiön politiikan analysoija Steve Rolles tosin varoittelee siitä, että alkuaikojen hurjat myyntiluvut voivat johtua uutuustekijästä. Tiedotusvälineiden laaja mielenkiinto Coloradossa ja muissa osavaltioissa aiheutti myyntipiikin ja odotettavissa on vielä markkinoiden tasaantumisvaihe.

”Alkuperäiset ennusteet voivat myös olla epätarkkoja, koska ne perustuvat mielipidemittauksiin, joissa ihmiset liioittelevat tai vähättelevät omia mieltymyksiään. Joka tapauksessa tämä on tuottanut huomattavat summat verotuloja, joista osa voidaan suunnata yhteiskunnallisiin ohjelmiin - ja siksi tämä on hyvin tervetullut muutos”, Rolles jatkoi.

Laillistaminen vähentää oikeuslaitoksen ja vankiloiden kuluja. Lisäksi jokainen laillisesta kannabiksen myynnistä saatu dollari on pois järjestäytyneeltä rikollisuudelta. Kannabisneksen liikevaihdon on arvioitu ylittävän 10 miljardin dollarin raja vuonna 2018 ja kysymys kuuluukin, että minne tämä kaikki raha pistetään?

Pankit lisäävät laillistamispaineita

Yhdysvaltain oikeusministeriö ja valtiovarainministeriön talousrikososasto julkaisivat helmikuussa yhteisen julkilausuman, jonka mukaan pankit saavat alkaa käsitellä laillisen kannabiskaupan rahaliikennettä mutta samalla heidän pitää jatkaa epäilyttävistä rahansiirroista ilmoittamista. Tämä historiallinen askel tuo kannabisneksen lähemmäs laillisuutta niissä osavaltioissa, joissa kannabis on laillistettu.

Tämä ei ole vielä sellainen laillisuuden vahvistaminen, jota pankit ovat odottaneet aloittaakseen pankkitoiminnan kannabiskauppiaiden kanssa. Pankit odottavat nyt kongressilta asetusta tai lakia, joka lopullisesti selventäisi tilanteen.

”Kongressin säätämä laki on ainoa tapa ratkaista tämä ongelma”, Coloradon pankkiliiton presidentti Don Childears kertoo selittäen ohjeistavansa pankkeja edelleen kieltäytymään ottamasta käteistä vastaan rahanpesusyytteiden pelossa.

Elliott%20klugPink House kannabiskaupan omistaja Elliott Klug aseisti työntekijänsä, koska hän ei löytänyt pankkia, joka olisi ottanut vastaan kassaan joka päivä tulevat tuhannet dollarit.

”Jopa panssaroituja ajoneuvoja käyttäviä turvapalveluja on neuvottu olemaan tekemättä bisnestä meidän kanssa”, omistaja Elliott Klug valittaa.

Pankkitoimintaa säädellään liittovaltiotasoisella lainsäädännöllä ja sen mukaan on laitonta ottaa vastaan rahaa yrityksiltä, jotka harjoittavat liittovaltion lain mukaan laitonta kasvatusta ja myyntiä. Pankit haluavat kongressilta selvät säädökset tai lainmuutoksen, mikä lisää paineita liittovaltion tasoista laillistamista kohtaan.

Huumesodan etulinja horjuu Teksasissa

Pankkipalvelujen saamisen hitaus on enää pieni ongelma verrattuna siihen, millainen katastrofi huumesota on ollut valtakunnan taloudelle. Tämä tulee vakuuttavasti esille minidokumentista Teksasista, missä laittomien siirtolaisten valvontaa varten pystytetty valvonta-asema nappaa enemmän amerikkalaisia nuoria kannabiksen pienimuotoisesta hallussapidosta kuin laittomia siirtolaisia.

Willie%20nelsonLaittomien siirtolaisten tarkastuspisteellä Sierra Blancassa Teksasissa 80% kiinniotetuista on amerikkalaisia nuoria pienen maripussin kanssa.

Sheriffi Arvin on vahtinut tarkastuspisteellä Sierra Blancassa jo 20 vuotta. Tarkastuspiste on Kaliforniasta Floridaan vievän valtatien varrella, joka ei missään kohdassa poikkea Meksikon puolelle, vaan sillä kulkee omassa kotimaassaan matkustavia amerikkalaisia. 

Tarkastuspisteen varastossa makaa 30 tonnia huumeita, joista suurin osa pieniä maripussukoita. Pikkujuttujen käsittely vie paikallisia resursseja niiden noustua 300:sta 3000:een vuodessa. Jokainen tapaus pitää prosessoida riippumatta siitä, kuinka vähän pussin pohjalle on jäänyt.

”Tiedätkö, kuinka paljon tällainen pussukka marihuanaa tuleekaan maksamaan Teksasin osavaltiolle?”, tuomari Mike Doyle naureskelee.

Tämä toiminta on pitänyt Sierra Blancan kylän hengissä mutta pääkaupungissa Washingtonissa ei enää pidetä järkevänä omien nuorten pidättämistä mitättömistä teoista.

Valtion leikatessa pidätettyjen ylläpitoon tarkoitettuja ennen takuuvarmoja määrärahoja on huumesodan loppu alkanut häämöttää myös Teksasin takamaastossa. Aikovatko Teksasin miehet jatkaa huumesotaansa, josta heidän hallituksensa ei enää tunnu paljoa välittävän?

”Washingtonin tekemien budjettileikkausten takia tilanne muuttuu vain pahemmaksi”, Arvin vielä äpisee.

Lähde: Huffington Post 21.2.2014Denver Post 14.2.2014, BBC 20.2.2014 

Huumesodan etulinjassa Teksasissa


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...