torstai 20. marraskuuta 2014

Onko Yhdysvaltojen seuraava presidentti laillistaja?

Yhdysvaltojen välivaalien laillistamistulokset ovat raivaamassa viimeisiä esteitä kannabiksen laillistamiselta liittovaltion tasolla. Republikaanisen puolueen voiton Yhdysvaltain välivaaleissa pelättiin vaarantavan kannabiksen laillistamisprosessin. Tuoreiden uutisten mukaan pelkoon ei ole aihetta.

Kentuckyn republikaaninen senaattori altRand Paul sanoi 14.11. Bill Maherin showssa, että “Teen kaikkeni huumesodan lopettamiseksi!”

Lausunto olisi merkittävä senkin vuoksi, että Rand Paul kuuluu republikaanisen puolueen terävimpään kärkeen ja Time aikakauslehti valitsi Rand Paulin mielenkiintoisimmaksi poliittiseksi henkilöksi tänä syksynä. Rand Paulin veikataan peräti nousevan seuraavaksi Yhdysvaltain presidentiksi vuoden 2016 vaaleissa. 

“Huumesodasta on tullut maamme rasistisin politiikan muoto. Vankilamme ovat täynnä värillisten lapsia. Kolme neljästä vangista on värillisiä vaikka valkoisten lapset käyttävät huumeita aivan samaan tahtiin. Vaikeuksiin joutuvat nimenomaan ne lapset, joilla on vähiten omaisuutta, vähiten rahaa, lapset, jotka asuvat poliisin partioimilla alueilla ja vieläpä sellaisten poliisien, jotka saavat pidätyksistä taloudellisia etuja ja rahaa omille osastoilleen tästä toiminnasta. Haluan lopettaa huumesodan, koska se on väärin kaikkia kohtaan ja koska erityisesti köyhät ihmiset joutuvat vaikeuksiin ja heidän elämänsä tuhotaan tällä sodalla”, senaattori Rand perusteli kantaansa Bill Maherille.

Vaikka republikaaneja on totuttu pitämään konservatiiveina ja kolme republikaanista presidenttiä, Nixon, Reagan ja Bush vanhempi, ovat suurelta osin vastuussa huumepolitiikan militarisoimisesta, on puolueella myös libertaarinen siipi. Rand Paulin isä Ron Paul tuli kansainvälisesti kuuluisaksi vuoden 2008 vaaleissa nostatettuaan laajan kansalaisliikkeen presidenttiehdokkuutensa taakse ja käyttäessään tätä kansansuosiota mm. huumepolitiikan arvostelemiseen.

Republikaanisen puolueen muut mahdolliset presidenttiehdokkaat ovat Arkansasin entinen kuvernööri Mike Huckabee ja Floridan entinen kuvernööri Jeb Bush.

Jeb Bush tulee Bushin perheestä ja hän vastusti Floridan kannabiksen lääkekäytön sallivaa lakiesitystä syksyn vaaleissa. Toisaalta Bush on suhtautunut myönteisesti liittovaltion vaikutuksen rajoittamiseen osavaltioiden hyväksymien kannabislakien täytäntöönpanossa. Mike Huckabee suhtautuu kielteisesti kannabiksen viihde- ja lääkekäytön laillistamiseen.

Rand Paul on tehnyt pesäeroa isänsä vapaamieliseen siipeen mutta ainakin huumepolitiikassa hän seuraa isänsä jalanjälkiä. Välivaalien jälkeen 70% amerikkalaisista asuu osavaltiossa, jossa kannabis on laillista jossakin muodossa.

Republikaanit laillistamisen taakse kongressissa

Välivaaleissa republikaaneja äänestäneistä vain 31% kannatti kannabiksen laillistamista. Kongressissa muutamat republikaanipoliitikot ovat kuitenkin havainneet muutoksen tuulen suunnan ja kehottavat puoluetovereitaan tarttumaan tilaisuuteen. Ensimmäinen merkki puolueen kannan muutoksesta nähdään siinä, että uuden kongressin pitää hyväksyä pääkaupungin D.C.:n asukkaiden selkeän enemmistön hyväksymä kannabispolitiikan muutos.

altKaliforniaa edustava Dana Rohrabacher liittyi demokraattisen puolueen edustajiin Capitol Hillillä torstaina 13.11. pidetyssä tilaisuudessa, jossa hän sekä edustajat Earl Blumenauer ja Jared Polis asettuivat tukemaan Washington D.C:n kongressiedustajaa Eleanor Holmes Nortonia tämän pyytäessä kongressia hyväksymään muutos pääkaupungissa.

“Osoitan tämän puoluetovereilleni. Herätkää huomaamaan, että kansalaisten tahto on muuttumassa tässä asiassa!” entinen Ronald Reaganin puheenkirjoittaja Rohrabacher julisti yleisölle. Reaganhan julisti 1980-luvulla kannabiksen “kaikista pahimmaksi huumeeksi”.

“Tämä on hienoa, koska D.C:n asioissa me olemme aina jääneet yksin”, edustaja Norton kiitteli saamaansa tukea.

Kongressilla on veto-oikeus pääkaupungin lainsäädäntöön ja vielä lain hyväksymisen jälkeenkin edustajat voivat säätää asetuksia, joilla voitaisiin rajoittaa budjettivarojen käyttämistä laillistamisen toteuttamiseen.

Rohrabacher oli mukana säätämässä lakia, jolla turvataan osavaltioiden oikeutta säätää ja hallinnoida kannabiksen lääkekäytön sallivia lakeja. Laki hyväksyttiin toukokuussa 2014 äänin 219 - 189.

Coloradon edustaja Jared Polis arvioi tämän lain hyväksymisen molempien puolueiden edustajien äänin kertovan siitä, että republikaanien hallitsemassa kongressissa on “toimiva enemmistö”, joka kannattaa liittovaltion kannabispolitiikan lieventämistä ja joka voisi torjua yritykset torpata D. C:n uusi kannabislaki.

Rohrabacherin puheen vaikuttavin kohta oli hänen vetoamisensa republikaanisen puolueen perusarvoihin:

“Perusperiaatteet ovat yksilön vapaus, jota republikaanit ovat aina tukeneet; valtiovallan rajoittaminen, mistä republikaanit ovat aina puhuneet; lääkäri-potilas-suhteen kunnioittaminen, mitä olemme painottaneet paljon viime aikoina; sekä tietysti osavaltioiden oikeudet”, hän listasi tärkeysjärjestystä.

Rohrabacher kertoi kannabislakien merkitsevän republikaaneille myös tärkeää valtion talouden tervehdyttämistä.

“Jotkut meistä ovat jo päätyneet siihen johtopäätökseen, että 500 miljardin dollarin velkataakan alla on hyvin suurta tuhlausta laittaa vankilaan ihmisiä kannabiksen polttamisesta omalla pihallaan tai varsinkin itseään lääkitäkseen. Tämä on järjetöntä resurssien tuhlausta”, hän laukoi.

Rohrabacher luonnehti omaa vaalivoittoaan, ettei hänen myönteinen kantansa kannabiksen laillistamiseen ole vienyt häneltä yhtään konservatiivista ääntä vaan sen sijaan laajensi hänen äänestäjäkuntaansa.

“Arvioin saaneeni 5% lisä-ääniä sellaisilta, jotka eivät muuten olisi äänestäneet minua, koska tämä kantani viestittää näille äänestäjille, että hei, enhän minä olekaan 'sellainen oikeistolainen', jolle ei voisi tulla puhumaan näistä asioista”.

“Sanon tämän teille republikaaniset puoluetoverini: tämä auttaa teitä poliittisesti. Jos en pysty vetoamaan teidän filosofiseen puoleesi niin katsokaa asiaa puhtaasti poliittiselta kannalta: kannatusluvut ovat menossa tähän suuntaan”, Rohrabacher tiivisti viestinsä.

Republikaanit ja YK:n painostus

YK:n huumetoimiston johtaja Yury Fedotov arvosteli uusien osavaltioiden laillistamistuloksia Reutersin haastattelussa.

“En ymmärrä sitä, kuinka Yhdysvalloissa tapahtuva kannabiksen laillistaminen osavaltioiden tasolla voi olla yhteensopiva olemassa olevien huumesopimuksien kanssa”, Fedotov lausui Reutersin haastattelussa.

Yhdysvalloissa konservatiivit ovat yleensä vastahakoisempia huumepolitiikan uudistajia kuin liberaalit. Mutta tämä YK:n virkamiehen esittämä arvostelu sai konservatiivisen median pillastumaan siitä, että venäläinen Fedotov ja YK yrittävät sekaantua USA:n sisäpolitiikkaan.

Fox News kutsui sitä “viimeisimmäksi välikohtaukseksi, jossa YK:n virkamies yrittää ohjailla Yhdysvaltojen paikallisia asioita”.

Konservatiivinen The New American jylisi, että “niin kutsuttu diktaattorien klubi yrittää yhä enemmän ajaa vaarallista ja perustuslainvastaista politiikkaa vapaille ja itsenäisille amerikkalaisille”.

Fedotovin lausunto tuli kuukausi sen jälkeen kun USA:n neuvotteleva virkamies William R. Brownfield ilmoitti YK:ssa USA:n uudesta joustavammasta suhtautumisesta sopimusten tulkintaan sallimalla kannabiksen laillistaminen osavaltioissa. 

Fedotovin lausunto pitää nähdä siitä näkökulmasta, että jokainen kansainväliseen huumepolitiikkaan osallinen harkitsee tällä hetkellä asemiaan vuoden 2016 erikoisyleiskokousta silmällä pitäen. Obaman presidenttikausi päättyy vuoden 2017 alussa ja Yhdysvaltojen uuden hallinnon täytyy päättää, haluaako se venyttää huumesopimuksien tulkintaa vai virallistaa uuden kannabispolitiikkansa. Yhdysvaltojen äänestäjät ovat jo löytäneet asemansa mutta senaatti, jonka pitäisi äänestää sopimusmuutoksista, ei ole.

Huumesopimuksien joustovara on rajallinen varsinkin jos yhä useampi osavaltio päättää laillistaa kannabiksen vuoden 2016 presidentinvaaleissa.

Yhdysvaltojen hallinto viestittää, että sen politiikka noudattaa sopimuksia, koska ne sallivat joustavuuden. Tämä pätee lyhyellä aikavälillä, kun katsotaan muutosten tuomia tuloksia, mutta tämä kanta ei ole enää uskottava laillistamisen levitessä ja osoittautuessa onnistuneeksi politiikaksi.

Neljäkymmentä vuotta sitten Yhdysvallat oli tärkein vaikuttaja laittamassa kannabista tiukimpaan mahdolliseen valvontaan. Nyt Yhdysvallat onkin kansainvälisen kannabiksen laillistamisliikkeen eturivissä ja nimenomaan äänestäjien tahdosta eikä poliittisen eliitin johtamana. On siten täysin ymmärrettävää, että entiset huumesodan liittolaiset ja varsinkin Venäjä ovat käärmeissään tästä takinkäännöstä.

Lähde: Washington Post 14.11.2014aWashington Post 14.11.2014b

Rand Paul Bill Maherin showssa


keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Kiinan pitkä hamppumarssi

Kiina on huumepolitiikaltaan ankara maa ja asenteita leimaa vieläkin 1800-luvulla käytyjen oopiumsotien aiheuttama kansallinen häpeä. Tästä historiasta huolimatta Kiina voi nousta johtavaksi valtioksi kasvavilla kansainvälisillä kannabismarkkinoilla.

altKannabiksen laillistuessa kansainvälisesti markkinoille astuu sellainen peluri, jota kukaan ei olisi voinut ennakoida, Kiina! YK:n alainen Maailman henkisen omaisuuden järjestö, World Intellectual Property Organisation, Wipo, ilmoittaa, että 606:sta sille ilmoitetusta kannabispatentista 309 eli yli puolet kuuluu kiinalaisille yrityksille.

5000 vuotta sitten kiinalaiset lääkärit suosittelivat hampputeetä lukuisiin vaivoihin ja sairauksiin. Tällä hetkellä kannabiksen globaalit markkinat ovat kokemassa aivan uudenlaista nostetta ja kiinalaiset ovat valmiina valloittamaan ne.

Tämä voi kuulostaa yllättävältä maasta, jossa huumekaupasta rangaistaan edelleen kuolemantuomiolla ja pelkkä kannabiksen hallussapito voi johtaa pitkään vankeustuomioon.

Aika on nyt kypsä kiinalaisten vallata kannabismarkkinoita, koska Yhdysvaltain osavaltiot sekä muut valtiot Uruguayn lailla ovat alkaneet kokeilla laillistamista ja dekriminalisointia. Yhdysvalloissa julkinen keskustelu on siirtymässä pois rikos- ja turvallisuusteemoista edistyksellisempiin aiheisiin kuten huumepolitiikan rasismiin, massavangitsemiseen ja henkilökohtaisiin vapauksiin.

Tämän trendin lisäksi länsimaisessa terveydenhoidossa on alettu suhtautumaan yhä vakavammin perinteisiin kiinalaisiin parantamistaitoihin. Osana tätä perinnettä on kannabiksen käyttö erilaisiin vaivoihin masennuksesta ummetukseen.

Kiina on jo nyt hampun suurin tuottaja maailmassa ja siten hyvissä asemissa hyödyntääkseen kannabiksen tulevaa noususuhdannetta. Kiina valvoo tiukasti patenttejaan ja sen lääketuotanto ylittää länsimaisen lääketeollisuuden tuotannon.

“Koska kannabis on nyt hyväksytty länsimaisessa lääketieteessä, voimme kiinalaisten patenttien ylivoimasta päätellä, että Kiinan lääketutkimus päihittää länsimaisen”, arvioi tohtori Luc Dechesne.

Tohtori Duchesne, biokemisti ja liikemies Ottawasta, kirjoitti tammikuussa InvestorIntel nettijulkaisussa, että “Perinteinen kiinalainen lääketiede, CTM, on valmiina ottamaan johtoaseman tässä nousevassa trendissä. Länsimaistettu CTM tulee lähimpään apteekkiisi ja luontaistuotekauppaasi !”

“Länsimaissa luontaistuotteet ovat jo nyt kasvuala. Markkinatutkimus osoitti vaihtoehtolääkinnän arvoksi Yhdysvalloissa jo 34 miljardia dollaria vuodessa.”

Kiinalaiset patentit perustuvat yrttihoitoihin. Yunan Industrial Cannabis Sativa -yhtiö on patentoinut kannabiksen siemenistä tehdyn ravintovalmisteen immuunijärjestelmän tehostamiseksi. Keksijä Zhang Hongqi on patentoinut vatsahaavojen hoitoon mm. kannabista sisältävän valmisteen, “joka on tehokas eikä aiheuta haittavaikutuksia”. Yhdessä ummetuslääkkeessä on ainesosina mm. “fructus cannabis” ja “immature bitter orange” ja se "vaikuttaa ummetuksen perussyihin".

Vasta yksi yhtiö maailmassa on kehittänyt sellaisen kannabispohjaisen lääkkeen, jonka länsimaiden valvontaviranomaiset ovat hyväksyneet kalliiden potilaskokeiden jälkeen, GW Pharmaceuticals. Sen valmistama Sativex on toistaiseksi hyväksytty MS-taudin oireiden ja syöpäkipujen hoitoon sekä Epidiolex lasten epilepsian hoitoon.

Yhtiön tiedottaja tietää Kiinalla olevan pitkät yrttilääkinnän perinteet.

“Tätä taustaa vastaan tieto Kiinan kannabispatenteista ei tule yllätyksenä. Maassahan on harjoiteltu vuosituhansia kasvien kanssa lääkitsemistä.”

Joulukuussa Jamaika ilmoitti perustavansa ensimmäisen lääkekannabisyrityksen, MediCanja. Yhtiön puheenjohtaja Henry Lowe kertoo kannabislääkkeiden auttavan maan taloutta.

“Jamaikalla on pitkä historia ganjan käytöstä ja maasta voi tulla Latinalaisen Amerikan ja Karibian kannabiksen lääkekäytön keskus”, Lowe avasi Jamaikan suunnitelmia.

Brittiläisen aktivistijärjestön Cannabis Law Reform, Clear, puheenjohtajan Peter Reynoldsin mukaan Kiinalla on myös se valtava etu, että se on jo maailman suurin teollisen hampun tuottaja. Länsimaiset hamppuvaatevalmistajat käyttävät kiinalaista hamppua ja kiinalaisia alihankkijoita.

“Kiinalaiset ovat viisaita ja he huomaavat hyvät ideat. Kannabiksen lääkinnällinen potentiaali on valtava”, Peter Reynolds jatkaa.

Kannabiksen päihdekäyttö on rikos Kiinassa. Vankeuden uhasta huolimatta tiedotusvälineissä uutisoidaan, että se on suosittu huume nuorison keskuudessa.

Julkkikset huumekampanjan kohteena

Kiinan tiukka huumepolitiikka on kehityksen esteenä juuri tällä hetkellä. Nykyinen presidentti Xi Jinping käy korruption vastaista kampanjaa kaikkea yhteiskunnallista pahaa vastaan ja siihen kuuluu myös prostituutio ja huumeiden käyttö.

Kuuluisimpia tämän tuoreen huumesodan uhreja ovat Jackie Chanin poika, näyttelijä ja laulaja Jaycee Chan ja taiwanilainen näyttelijä Kai Ko.

altJaycee Chan ja Kai Ko pidätettiin elokuun 14. päivänä Chanin Pekingin asunnosta, josta löydettiin myös 100 grammaa kannabista. Molempien huumetestit olivat kannabispositiiviset.

Kai Ko pääsi vapaaksi 14 päivän vankeuden jälkeen, mikä on normaali tuomio kannabiksen käytöstä. Lisäksi hän joutui esittämään televisioidun anteeksipyynnön vankilasta ja myöhemmin vapauduttuaan nöyrtymään managerinsa kanssa julkisessa lehdistötilaisuudessa.

Chan nuorempaa uhkaa pitkä vankeus, jopa teloitusryhmä.

Muita kuuluisia huumeista kiinnijääneitä ovat mm. kirjailija Chen Wanning, ohjaaja Zhang Yuan ja näyttelijä Gao Hu. Tällaisten julkkisten kiinnijääminen ja tämän uutisointi ovat vain lisänneet asian saamaa huomiota Kiinassa.

Tarvitaan vielä yksi kulttuurivallankumous 

Huumevalvontaviraston johtaja Liu Yuejin kertoi, että suurin osa heroiinin ja oopiumin käyttäjistä tulee köyhien ja työttömien keskuudesta, ja uusien huumeiden käyttäjät ovat hyvin erilaisia taustoiltaan kuten yrittäjiä, artisteja ja huippu-urheilijoita.

“Uusien huumeiden käyttö on kasvussa aivan kuten monessa muussakin maassa”, hän kertoi tiedotustilaisuudessa.

Yleisönosaston kirjoittelussa kannabiksen laillistajat leimataan tietämättömiksi.

“Kysymys ei ole mielipiteen vapaudesta tai ihmisoikeuksista. Kysymys on siitä, salliiko valtio ihmisten sekoittaa totuus valheisiin. Meidän ei enää pidä alentua Aasian sairaan miehen asemaan”, laukoo kirjoittaja viitaten Kiinan häpeälliseksi kokemaan asemaan oopiumsotien jälkeen 1800-luvulla.

Joissakin kiinalaisissa tiedotusvälineissä on uutisoitu kannabiksen laillistamisesta muutamissa maissa mutta samalla niissä varoitetaan ottamasta samanlaisia askeleita Kiinassa.

“Joissakin maissa on laillistettu marihuana mutta se ei ole mikään syy siihen, että meidän pitäisi sokeasti seurata esimerkkiä”, kirjoitti Beijing Times.

Politiikka seuraa rahan perässä ja lääkekannabismarkkinat odottavat Kiinan panosta. Pekingiin ei varmaan ole odotettavissa kannabisapteekkeja aivan lähitulevaisuudessa. Kiinassa perinteisesti hyljeksitään huumeiden vapauttamista ja se varmaan jatkaa vielä pitkään armotonta huumesotaansa.

Mutta jossakin vaiheessa Kiinan on tehtävä välinsä selviksi historiansa kanssa kiinalaisten huomatessa olevansa hyvissä asemissa kasvavilla markkinoilla.

Lähde: The Diplomat 11.11.2014, BBC 21.8.2014, Guardian 13.8.2014Independent 5.1.2014


Bob Marleysta kannabisbrändi

Bob Marleysta on tulossa maailman ensimmäinen kansainvälinen kannabisbrändi, mikä sopiikin loistavasti tämän yhä enemmän levyjään myyvän reggaeklassikon imagoon.

Bob Marley PrincipalBob Marleyn perikunta perusti Marley Natural kannabisyhtiön, joka alkaa tuottamaan ja viemään ulkomaille jamaikalaisia kannabislajikkeita. Juuri niitä, jotka aikoinaan inspiroivat Bob Marleyta tekemään yhä suosituimmaksi tulleet reggaeklassikonsa.

“Isäni olisi ylpeä nähdessään ihmisten ymmärtävän yrtin parantavan vaikutuksen. Hän piti yrttiä henkisenä vaikuttajana, joka herättää hyvinvoinnin, syventää ymmärrystämme, yhdistää meidät luontoon ja vapauttaa luovuuden”, Bobin tytär Cedella Marley kertoo.

Cedella Marleyn mukaan Marley Natural on “autenttinen tapa kunnioittaa hänen perintöään, koska se lisää hänen äänensä kannabiksesta käytävään keskusteluun ja auttaa lopettamaan kieltolain aiheuttamat haitat”.

Bob Marleyn tuotanto on tällä hetkellä suositumpaa kuin koskaan. Hän on yhdeksänneksi eniten levyjä myyvä kuollut artisti keräten viime vuonna 20 miljoonaa dollaria musiikin myynnillään ohittaen Marilyn Monroen ja John Lennonin.

Kannabiksen myynti tulee lisäämään tähän huomattavia summia.

Lähde: The Guardian 18.11.2014

Easy Skanking


tiistai 18. marraskuuta 2014

Marc Emery voitti kannabissotansa

Kanadan suurin oppositiopuolue kannattaa kannabispolitiikan muutosta. Konservatiivien valtakaudella hallituksen ja kansalaisten mielipiteet ovat menneet ristiin kannabispolitiikasta, ja vuoden 2015 parlamenttivaaleista on tulossa kannabiksen laillistamisvaalit. Kanadaan vankeudesta palannut Marc Emery voi jo hymyillä tämän sodan voittajana.

altVallassa olevan konservatiivipuolue on puheenjohtajansa, pääministeri Stephen Halperin johdolla yrittänyt rajoittaa ja rekriminalisoida kannabispolitiikkaa. Vuonna 2014 Halperin hallitus yksityisti Kanadan isoksi kasvaneet kannabiksen lääkemarkkinat.

Uuden lain mukaan potilas ei saisi enää itse kasvattaa lääkettään vaan hänen täytyisi ostaa se uusilta yksityisyrityksiltä. Konservatiivien kannabispolitiikka on kokonaisuudessaan ollut hyvin ristiriitaista ja ennustaa koko kieltolain korttitalon romahdusta myös Kanadassa.

Sosiaalidemokraattiseksi luonnehdittava Kanadan Uusi demokraattinen puolue, NDP, nousi vuoden 2011 vaaleissa parlamentin toiseksi suurimmaksi puolueeksi ja siten suurimmaksi oppositiopuolueeksi. Lokakuussa NDP julkisti kannanottonsa kannabiksen valvontaan, jonka mukaan puolue haluaisi dekriminalisoida sen välittömästi, tutkia tämän politiikan vaikutuksia ja sitten ehkä laillistaa.

Hallitus mm. julkaisi lokakuussa komiteamietinnön kannabiksesta otsikolla “Marijuana’s health risks and harms”, joka otsikkonsa mukaisesti keskittyi vain kannabiksen haittoihin. NDP jätti tähän oman eriävän vastalauseensa, jossa kehotettiin muuttamaan politiikkaa kriminalisoinnista terveydenhoidon ja haittojen vähentämisen suuntaan.

Kanadan kansalaisten yleinen mielipide on kehittynyt koko ajan sallivampaan suuntaan. Lokakuussa kansallinen päihde- ja huumehoitoalan järjestö Centre for Addiction and Mental Health, CAMH, otti kantaa laillistamisen puolesta. Konservatiivien ja NDP:n politiikka politiikka on varovaista verrattuna vuoden 2015 vaalien voittajaksi ennustetun liberaalipuolueen kantaan, joka johtajansa Justin Trudeaun mukaan on kannabiksen laillistaminen puolueen voittaessa vaalit.

Liberaalien edustaja Kate Purchase sanoi dekriminalisoinnin olevan vain osaratkaisu ja status quon ylläpitäminen “ei suojele Kanadan nuorisoa, joka käyttää enemmän kannabista kuin missään muussa länsimaassa”.

Tämä poliittinen kehitys ei voisi enempää miellyttää kesäkuun 9. päivä Yhdysvaltain vankilasta vapautunutta Marc Emeryä, kannabiksen kruunaamatonta prinssiä. Emery vietti melkein viisi vuotta USA:n vankiloissa kannabiksen siementen myymisestä mutta palasi takaisin 12.8. Kanadaan huumesodan kiistattomana voittajana. 

Hänen syyttäjänsä Yhdysvalloissa, John McKay, liittyi vuonna 2012 kannabiksen laillistajiin Washingtonin osavaltiossa. Emeryn vankilassa oloaikana kaksi USA:n osavaltiota laillisti kannabiksen, ja nyt syksyllä kaksi osavaltiota sekä pääkaupunki Washington D. C. liittyivät seuraan.

Emery kertoo vapautumisensa jälkeen tehdyssä haastattelussaan lahjoittaneensa siementen myynnistä saamansa miljoonat kampanjointiin kannabiksen laillistamisen puolesta mm. juuri näissä laillistaneissa osavaltioissa. Marc Emery viestittää nyt, että vuoden 2015 parlamenttivaalit Kanadassa ovat samalla äänestys kannabiksen laillistamiseksi.

Tuore VICE dokumentti osoittaa, millaisia kasvatusprojekteja kannabiksen vastainen konservatiivihallitus onkaan sallinut ja miten pienviljelijöitä ja pienyrittäjiä yritetään häätää markkinoilta suuryritysten tieltä. 

Lähde: Toronto Sun 20.10.2014, CBC 9.10.2014

Marc Emeryn haastattelu pian hänen vapautumisensa jälkeen

Inside Canada's New Corporate Weed System (Episode 1)

Testing a Cannabis Extract Designed for Cancer Patients in Vancouver (Episode 2)



maanantai 17. marraskuuta 2014

Hollannin hallitus taas kannabiksen kimpussa

Kannabis ei ole Hollannissa laillista vaan ainoastaan suvaittua. Konservatiivihallitus yrittää kiristää kannabispolitiikkaa, mikä on yhä kauempana kansan ja paikallistason hallinnon tahdosta.

altVastoin yleistä käsitystä kannabis ei ole laillista Hollannissa vaan kannabispolitiikka kannabiskahviloineen perustuu suvaitsemiselle, mitä Hollannissa kuvataan termillä “gedoogbeleid”. Tämä karvas totuus tuli esille jälleen 29.10 kun senaatti hyväksyi konservatiivisen oikeusministeri Ivo Opsteltenin lakiesityksen, joka kiristää entisestään kannabiksen kasvatuksesta langetettavia seuraamuksia.

Kannabiksen kasvatus ei ole ollut sekään laillista Hollannissa. Uusien pykälien mukaan kaikkia kannabiksen kasvatukseen osallisia tai myötävaikuttavia henkilöitä tai yrityksiä voidaan syyttää laittoman kannabiksen kasvatuksen valmistelusta tai edistämisestä. Ankarin tällaisesta teosta langettava tuomio olisi 3 vuotta vankeutta. Lain on tarkoitus astua voimaan 1.4.2015.

Periaatteessa kastelukannujen, mullan ja sähkölaitteen myymisestä tulisi laitonta ja rangaistavaa. Kuitenkin Hollannin lain mukaan Hollannin kansalainen saa paikallisviranomaisten hyväksymänä kasvattaa viisi kasvia omaan käyttöönsä, mikä toisi jälleen yhden ristiriidan hollantilaiseen kannabispolitiikkaan. Suurin ristiriitahan sisältyy siihen, että kannabiskahvilat saavat myydä kerrallaan enintään viisi grammaa kannabista mutta ne eivät saa ostaa eikä tuoda sitä kahvilaan. Kannabista vain selittämättömästi ilmestyy kahvilan tiskille.

Lain myötä kriminaalivirkamiesten toimien kohteeksi joutuvien kansalaisten määrä kasvaa suhteettomasti. Lakiasiantuntijoiden mukaan syyllisyyden toteen näyttäminen oikeudessa on hyvin epävarmalla pohjalla tällaisissa tapauksissa.

Hollannin hallitus teki varoittavan esimerkin kuuluisasta kannabiksen kasvattajasta Doede de Jongista ratsaamalla hänen puutarhansa, langettamalla 230 000 euron sakot, kahden kuukauden vankeustuomion sekä vielä 100 tuntia yhdyskuntapalvelua.

Oikeusministeriö valitsi de Jongin, koska hän on Hollannin viimeinen julkinen kannabiksen kasvattaja esiintyen mm. TV-ohjelmissa ja dokumenteissa.

Groningenissa tärkeä ennakkopäätös

Groningenin kaupungissa käydyssä oikeudenkäynnissä langetettiin tärkeä ennakkotapaus, jossa kaksi kasvattajaa todettiin syyllisiksi kannabiksen kasvatukseen mutta tuomari ei langettanut mitään rangaistusta. 

Tuomitut olivat kasvattaneet vuosia kannabista mm. paikallisille kannabiskahviloille ja saaneet siitä myös toistuvasti rangaistuksia. Kasvattajat katsoivat toimivansa periaatteen puolesta: heidän mielestään nykyinen suvaitsevaisuuteen perustuva politiikka ei toimi ja he haluavat muuttaa sitä.

He ovat maksaneet sähkölaskunsa, veronsa ja pitäneet luotettavaa kirjanpitoa. Heidän kannabiksensa on myyty paikallishallinnon hyväksymissä kannabiskahviloissa. Tuomioistuin jätti kasvattajat rankaisematta, koska heidän tuotantonsa on ollut suvaitsevan politiikan mukaista. 

Jos tuomio säilyy vetoomustuomioistuimessa, tulee siitä kannabiksen kieltolain lopettava ennakkotapaus.

Pormestarit tyytymättömiä hallitukseen

Heinäkuussa joukko Hollannin kaupunkien pormestareita tuli jälleen julkisuuteen vaatimaan kannabiksen tuotantoa rajoittavien lakien muuttamista. Viime vuonna joukko kaupunkeja teki aloitteen kannabiksen kasvatuksen sallimiseksi paikallisille kannabiskahviloille.

Amsterdam 14Heerlenin kaupungin pormestari Paul Depla kohdistaa kovaa kritiikkiä hallituksen kannabispolitiikkaan:

“Kannabisrikollisuuteen mukaan lähteminen ei ole koskaan ollut näin helppoa. Tarvitset vain tyhjän ullakon ja siitä se lähtee. Olemme luoneet rikollisuutta synnyttävän hirviön, joka kurottaa lonkeroitaan yhä syvemmälle kaupunkeihimme ja kyliimme.”

Hallituksen valvoma kannabiksen kasvatus edistäisi terveyttä ja takaisi laadun. Hallitus voisi valvoa laatua sekä THC:n määrää. Liian vahvat tuotteet voivat aiheuttaa psykooseja. Tämän takia Depla kritisoi sitä, ettei terveysministeri Martin von Rijn osallistu tähän keskusteluun.

“Kannabispolitiikka on kansanterveyspolitiikkaa aivan kuten alkoholipolitiikka. Van Rijn, anna äänesi kuulua! Valvotut kannabismarkkinat kohentavat kansanterveyttä”, Depla tiivistää sanomansa.

Lähde: NLTimes 12.11.2014NLTimes 7.7.201416.10.2014

Vice: Amsterdamin kannabissota. 

Kannabisjärjestö VOC-Nederlandin (Verbond voor Opheffing van het Cannabisverbod) edustaja Derrick Bergman kertoo Hollannin hallituksen yrityksestä kieltää yli 15% THC:tä sisältävät kannabistuotteet ja -lajikkeet, nyt jo läpimenneestä grow shop -laista, Groningenin kaupungissa langetetusta tuomiosta kasvatusjutussa, läpimenneestä laista, joka kiristää liikenteen päihdevalvontaa sekä ensi kesänä 4.7.2015 järjestettävistä Amsterdamin kannabiksen vapautuspäivistä. 


sunnuntai 16. marraskuuta 2014

New York dekriminalisoi kannabiksen hallussapidon

William%20brattonNew York dekriminalisoi kannabiksen hallussapidon. New York on ollut yksi Yhdysvaltain ankarimmista kaupungeista kannabiksen hallussapitoa kohtaan ja poliisin toiminta on ollut rasistista.

New Yorkin Bill de Blasio ja poliisikomentaja William Bratton ilmoittivat 10.11. että he aikovat lopettaa kymmenet tuhannet kannabispidätykset New Yorkin kaupungissa.

Uusi laki astuu voimaan 19.11. ja sen mukaan poliisi voi sakottaa ensikertalaisia mutta ei pidättää. Julkinen kannabiksen polttaminen on edelleen pidätykseen oikeuttava rikos.

New Yorkissa on tehty vuosittain 30 000 kannabispidätystä, joista 86% on kohdistunut värillisiin väestönosiin.

Laillistamisaallon myötä pidätykset kannabiksen hallussapidosta Yhdysvalloissa ovat olleet jo pari vuotta laskusuunnassa mutta FBI:n tuoreiden tietojen mukaan vuonna 2013 tehtiin vielä 609 423 pidätystä kannabiksen hallussapidosta. Tämä merkitsee 150 000 pidätystä vähemmän vuoden 2011 huippuluvuista.

Kannabispidätykset muodostavat 41% kaikista huumepidätyksistä ja ne maksavat valtiolle 3,6 miljardia dollaria.

Woody Harrelson tähdittää Saturday Night Liven sketsiä New Yorkin uudesta kannabispolitiikasta.

Lähde: Norml 11.11.2014, SmellTheTruth 10.11.2014

New Yorkin uusi maripolitiikka


keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Pokerimiljonääri Phil Ivey suunnittelee omaa kannabistehdasta

Nevadassa laillistettiin kannabiksen lääkekäyttö kansanäänestyksellä jo vuonna 2001 mutta osavaltio salli kannabiskaupat 2013 ja paikallishallinto aloitti toimilupien myöntämisen nyt marraskuussa. Yksi luvan saaneista on pokerimiljonääri Phil Ivey, mikä herätti myös suomalaisten tiedotusvälineiden huomiota. Vuonna 2016 Nevadassa aiotaan äänestää kannabiksen laillistamisesta.

altYksi kautta aikojen menestyneimmistä pokerinpelaajista Phil Ivey sai toimiluvan lääkekannabislaitoksen perustamiselle Yhdysvaltojen Nevadan osavaltioon. Las Vegasin kaupunginhallitus myönsi luvat yhteensä 26 uuden lääkekannabislaitoksen perustamiselle 50 hakemuksen joukosta.

Tulevan laitoksen on tarkoitus kasvattaa ja jalostaa kannabista lääkinnällisiin tarkoituksiin. Lääkekannabiksella hoidetaan muun muassa pitkäaikaissairauksia ja sitä käytetään yhä enenevissä määrin kipujen lievitykseen ja hoitoon.

Käsittely kesken – päätöksiä vuoden 2015 alussa

Asiasta uutisointiin ensimmäisen kerran jo huhtikuussa, kun Ivey ilmoitti halukkuutensa lähteä mukaan kannabisliiketoimintaan juuri kun Nevadan osavaltio oli sallinut lääkekannabiksen myynnin. Ivey tunnetaan ennestään pokeriuransa lisäksi lukuisista viihdealan yrityksistään, mutta nyt miehen tavoitteena on satsata tosissaan kannabiksen valmistukseen ja myyntiin.

Seuraavaksi hakemus menee osavaltion terveysviranomaisten käsiteltäväksi, jonka jälkeen tapaus palaa Las Vegasin kaupungin viranomaisten käsittelyyn ennen kuin toimilupa myönnetään virallisesti. Lopulliset päätökset luvan myöntämiselle saadaan luultavimmin vuoden 2015 alkupuolella.

Iveyn ura pokerin parissa

Phil Iveylla on jo lähes legendan maine niin perinteisen- kuin internetpokerinkin puolella. Kulunut vuosi on mennyt jälleen voitokkaasti, ja mies ehtinyt voittaa urallaan peräti kymmenen WSOP (World Series of Poker) ranneketta ja 55 rahapalkintosijaa. WSOP-turnausvoitoissa mitattuna Ivey onkin historian viidenneksi menestynein pelaaja.

Myös pokeripelaajien vuosittaisia voittotuloja mittaavan HighstakesDB:n listoilla Ivey on tämän vuoden ylivoimaisesti eniten pokerivoittoja saavuttanut pelaaja. Kokonaisuudessaan hän on voittanut jo tähän mennessä noin 19,2 miljoonan euron edestä rahaa pokerin turnaus- ja käteispeleissä sekä nettipokerista. Toisena listalla on suomalainen Patrik Antonius yli 11 miljoonan euron voitoillaan.

Lääkekannabis Nevadassa

Nevadassa valmistaudutaan kansanäänestykseen kannabiksen laillistamisesta vuonna 2016 ottamalla oppia Coloradon kokemuksista. Nevadassa arvioidaan kannabismarkkinoiden kasvavan laillistamisen jälkeen 10 miljardiin dollariin vuonna 2018.

Nevada’s marijuana future, osa 1

Nevada’s marijuana future, osa 2

Nevada’s marijuana future, osa 3


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...