keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

UNGASS 2016 - Kannabiksen luokittelun politiikkaa

Kannabiksen luokittelu on kansainvälisen huumevalvonnan kuuma peruna. Kyseessä on miljoonien ihmisten terveys ja hyvinvointi mutta toisaalla lääkeyhtiöiden ja vankilateollisen kompleksin miljardivoitot.

 

altHuumevalvontajärjestelmän piti taata ihmiskunnalle välttämättömien lääkeaineiden saanti, mutta keskittyminen kriminaalivalvontaan on vuosikymmenien mittaan johtanut yhä syvenevään lääkeainekriisiin. Tämä on oleellinen este kestävän kehityksen tavoitteiden toteutumiselle, koska peräti 5,5 miljardia ihmistä elää olosuhteissa, joissa ei ole mahdollista saada välttämättömiä lääkeaineita.

 

YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon asetti korkea-arvoisen lautakunnan, United Nations Secretary-General's High-Level Panel on Access to Medicines, tutkimaan lääkeaineiden saatavuutta. Sen tarkoitus on tutkia ja arvioida erilaisia ehdotuksia sekä esittää ratkaisuja, joilla voitaisiin ratkaista lääkekehittäjien oikeuksien, kansainvälisten ihmisoikeuksien, kauppasäädösten ja kansanterveyden välillä vallitsevat poliittiset ristiriidat modernin terveysteknologian puitteissa. Tähän tarkoitukseen YK:n pääsihteeri on koonnut joukon alan asiantuntijoita ja tutkijoita. Lautakunnan raportin on määrä valmistua vielä tänä vuonna.

 

Poliittisen teorian tohtori Katherine Pettusin ja kipulääketieteen tohtori Sunil Kumar Aggarwalin laatimassa alustavassa raportissa analysoidaan huumevalvonnan tavoitteita ja sitä, kuinka länsimaisen lääketeollisuuden ajamat edut ovat aiheuttaneet globaalin lääkeainepulan. 

 

Huumepolitiikka on luonut 1900-luvulla narratiivin, jossa perinteiset lääkekasvit esitetään “pahan” ja “riippuvuuden” tarinoina. Tämän narratiivin avulla länsimaiselle lääketeollisuudelle annettiin 1900-luvun puolivälissä monopoli kyseisten kasvien käyttöön samalla kun monet lääkintäperinteet tukahdutettiin. Tällä narratiivilla on narrattu ihmisiä uskomaan, että huumeiksi luokitellut kasvit ovat pahoja ja modernit lääkkeet turvallisia.

 

Tämän alistavan narratiivin tilalle tarvitsemme ihmisten kunnioittamiseen ja parantamiseen perustuvan tarinan, jonka avulla palautetaan ja jalostetaan nämä perinteiset lääkinnälliset ja kulttuuriset käyttötavat. Oikeus kivun lievitykseen on modenin aikakauden tunnustama ihmisoikeus.

 

Raportin ehdotus on pysyä huumesopimusten puitteissa ja sallia perinteisesti käytettyjen lääkekasvien viljely ja käyttö. Pettus ja Aggarwal esittävät kansainvälisiin huume-, kauppa- ja ihmisoikeussopimuksiin perustuvaa järjestelmää, jonka puitteissa valtiot voivat aloittaa kannabiksen, oopiumunikon ja muiden perinnekasvien viljelyn sekä perinteisiin että nykyaikaisiin lääkinnällisiin ja tutkimustarkoituksiin.

 

WHO sekä Nils Bejerotin ja Gabriel Nahasin haamut

 

Maailman terveysjärjestö, WHO, valtuutettiin laatimaan kannabiksesta raportit UNGASS 2016 kokousta varten. Tusky raportoi vuonna 2014 Ruotsin huumeiden vastaisen sosiaali- ja terveysministerin hankkeesta, kuinka WHO:n nimissä tullaan julkaisemaan tieteellinen tutkimus kannabiksen haitoista laillistamisen estämiseksi. Ruotsin valtio maksoi 480 000 dollaria ja sai sillä Maria Renströmin WHO:n sisälle junailemaan raporttia WHO:n nimissä. Tämä raportti valmistui maaliskuun alussa 2016, sopivasti ennen UNGASS 2016 kokousta. 

 

Maria Renström on huumebyrokraatin stereotyyppi, joka on opiskellut Umeån yliopistossa kolme vuotta “HR Managementtia”. Hänellä ei ole lääketieteellistä koulutusta, joka pätevöisi arvioimaan tieteellistä tutkimusta. Hänen taustansa on huumehaukkajärjestössä Mobilisering mot narkotika eli keskeisessä huumesotanarratiivin levitysorganisaatiossa, mistä Suomenkin kantsulööpit ja huumeseminaarien inho ja pelko ovat peräisin.

 

Drugnews on ruotsalainen huumesotasivusto, joka mainostaa tätä raporttia WHO:n julkaisemana tieteellisenä raporttina. Sen etusivulle on kuitenkin rehellisesti laitettu teksti: raportti ei edusta WHO:n kantaa vaan kyseessä on Ruotsin sosiaali- ja terveysministeriön kustantama projekti. 

 

“This publication contains the collective views of an international group of experts, and does not necessarily represent the decisions or the stated policy of the World Health Organization.”

 

Raporttiin on koottu huumesotaorganisaation, WFAD, tutkijaverkoston laatimia artikkeleita. WFAD on kansainvälisten huumehaukkojen Robert DuPontin, Semblereiden ja Ruotsin kuningatar Silvian vuonna 2009 perustama projekti, mikä tuo Nils Bejerotin ja Gabriel Nahasin haamut jälleen kerran kansainväliseen huumepolitiikkaan. Kyseessä on selkeästi lääke- ja vankilateollisen kompleksin raportti UNGASS 2016 prosessiin. Tämä näkyy siinä, ettei kriminaalivalvontaa mainita kertaakaan koko raportissa. Tämä on juuri sitä perinteistä kieltolain narratiivia kasvin demonisoimiseksi.

 

Drugnewsin puolueellisuutta huumepolitiikassa kuvaa se, ettei se ole julkaissut sanaakaan INCB:n uusimmista raporteista ja kannanotoista vaikka vielä vuosi sitten INCB ja WFAD olivat samassa huumesotalobbyssa.

 

altRaportin toimituskunnan jäsen Peter Allebeck on pohjoismaisen huumesodan ja kannabishysterian pääarkkitehtejä Nils Bejerotin jälkeen. Hänen kannabismallinsa on tuttu myös suomalaisessa huumekeskustelussa, missä sitä käytetään kannabiksen käyttäjien marginalisointiin.

 

Raportin johtopäätös on, että kannabiksen vaikutuksista on niin paljon ristiriitaista tietoa, ettei sitä pidä laillistaa: "Yhteenvetona meillä on vähemmän tietoa kannabiksen ei-lääkinnällisestä käytöstä kuin alkoholin ja tupakan käytöstä".

 

Tämän rinnastuksen tekee vuonna 2016 Ruotsin valtion kustantama WHO:n raportti kun vuonna 1995 WHO:n ristiriitoja herättänyt vertaileva raportti piti kannabista jopa haitattompana kuin alkoholi ja tupakka. Molemmissa raporteissa on mukana sama tekijä, Wayne Hall. Sittemmin presidentti Obama on tehnyt saman rinnastuksen.

 

Käytännössä operaatio on huumehaukkojen keino yrittää jarruttaa kannabiksen uudelleenluokittelua, yrittää pitää elossa huumesodan narratiivi, että kannabiskasvi on paha ja riippuvuutta aiheuttava huume, narcotic drug, ja kriminaalivalvonta neutraali tekijä, jonka vaikutuksia ei saa tutkia.

 

WHO:n huumeriippuvuuden asiantuntijakomitea, ECDD, julkisti vuonna 2015 raporttinsa kannabiksen lääkekäytöstä. Myös sen tekijä, Harvardin yliopiston psykobiologian professori Bertha Madras, on WFAD:n asiantuntija. Vuonna 2014 WFAD järjesti UNGASS 2016 valmisteluja varten kokouksen, jossa Madras oli yksi pääpuhujista. Madras väittää, että kannabiksen lääkekäytön paluun takana on jotakin muuta kuin tieteellinen näyttö: "The movement to revive cannabis as a medicine is driven by multiple factors, many beyond the domain of science.

 

Nämä raportit kertovat siitä, kuinka poliittinen asia kannabiksen kieltolaki on.

 

Kestävän kehityksen tavoitteet ja huumesotalobbyn edut ristiriidassa 


Kannabiksen laillistaminen ei ole marginaalinen asia, itseisarvo eikä lopullinen päämäärä vaan osa globaalia muutosta, mikä YK:ssa toteutuu 2030 kestävän kehityksen ohjelmana. Huumeongelmassa kiteytyy Ban Ki-moonin sanoin kaikki kehitysongelmat. Kannabiksen laillistaminen on myös uhka huumevalvontabyrokratian olemassaololle, sen oikeutukselle.


Vuoden 1961 huumesopimuksessa kannabis on asetettu ankarimpaan IV luokkaan vaarallisimpien aineiden joukkoon, joilla katsotaan olevan vähiten lääketieteellistä käyttöä. Vaatimus kannabiksen lääkekäytön laillistamiseksi ei ole Troijan hevonen "viihdekäytön" laillistamiseksi, vaan sen kielto on sopimukseen asetettu ehto, jollaista ei käytetty alkoholin kieltolain eikä sen laillistamisen yhteydessä. Kannabiksen lääkekäytön tunnustaminen asettaa siten huumesopimuksen perustelut kyseenalaiseksi. 


Kieltämisen toinen perustelu on kannabiksen aiheuttama riippuvuus mutta Bruce Alexanderin tutkimukset 1980-luvulla osoittivat, kuinka ihmisiä kriminalisoiva huumepolitiikkamme aiheuttaa riippuvuutta, ei aineen farmakologia. Tutkimusten mukaan lapsuudessa traumoja kokeneista tulee muita 4600% todennäköisemmin riippuvaisia huumeisiin, ruokaan, päihteisiin tai peleihin. Huumepolitiikkamme traumatisoi heitä entistä enemmän sen sijaan, että ihmisten perusongelmia hoidettaisiin. 

 

Huumetutkijoiden oletus kriminaalivalvonnan neutraaliuudesta huumeongelman käsittelyssä ei ole tiedettä vaan heidän omaksumansa “kantsumalli” on kriminaalivalvonnan aiheuttama ehdollistuma.

 

Sopimuksen alussa kansainvälisen huumevalvonnan tavoitteeksi asetetaan kuitenkin lääkeaineiden saatavuuden turvaaminen kärsimyksen lievittämiseksi eikä kriminaalivalvonta: "Recognizing that the medical use of narcotic drugs continues to be indispensable for the relief of pain and suffering and that adequate provision must be made to ensure the availability of narcotic drugs for such purposes."

 

Tämän sopimusten perustarkoituksen on huumevalvontabyrokratia kadottanut, ja kansalaisliikkeet ovat palauttamassa sen takaisin ihmiskunnan terveyden ja hyvinvoinnin kohentamiseksi.

 

altSuurin osa laittomien huumeiden käyttäjistä on kannabiksen käyttäjiä. Maailmassa arvioidaan olevan 250 miljoonaa kiellettyjen aineiden käyttäjää, joista vähintään 200 miljoonaa kannabiksen käyttäjää. Käyttäjien ihmisoikeuksien kieltäminen on tukahduttanut vapaan keskustelun kannabiksen lääkekäytöstä ja politiikan oikeutuksesta myös tutkijoiden ja virkamiesten keskuudessa. Ihmisoikeuksien ottaminen huumepolitiikan perustaksi tarkoittaa sitä, että niiden rajoittaminen pitää pystyä perustelemaan.

 

Ruotsalaisten huumehaukkojen WHO operaatio kertoo suurista intohimoista ja taloudellisista eduista, jotka ovat jo vuosikymmeniä vaikuttaneet huumepolitiikkaamme sivuuttaen kaiken ihmisoikeusharkinnan. Ruotsalaisilla on paljon resursseja ja osaamista kansainvälisen huumesodan tekemisessä, kuten WHO operaatio osoittaa. 


Huumesota maksaa 100 miljardia dollaria joka vuosi, ja 480 000 dollaria yhdestä raportista on pieni raha siihen verrattuna. Jos kannabis laillistetaan uudelleen, menettää kriminaalipolitiikka merkityksensä ja näiden lobbareiden työ loppuu. Siksi kannabisraporteissa ja seminaareissa ei käsitellä sanallakaan kriminaalivalvonnan vaikutuksia nuorten tulevaisuudelle.


Ruotsin huumekuolleisuus on EU:n toiseksi korkein Viron jälkeen ja se nousee vuosi vuodelta samalla kun Portugalissa se on vähentynyt murto-osaan 1990-luvun tasolta. Ruotsi vie huume- ja erityisesti kannabisoppejaan englanniksi maailmalle, mutta valitettavasti sen kritiikki on usein vain ruotsin kielistä eikä siksi saavuta samaa yleisöä kuin virallinen propaganda. 

 

Drugnews uutisoi ruotsalaisen huumehaukan, WFAD:n sihteerin Per Johanssonin saamasta lämpimästä vastaanotosta Iranissa, jonne Johansson oli matkustanut kertomaan ruotsalaisen huumepolitiikan opeista. Iran on maailman johtavia kuolemanrangaistuksen käyttäjiä, ja ihmisoikeusjärjestöjen mukaan puolet teloitetuista on huumeista tuomittuja. Iran on myös maailman johtavia alaikäisten teloittajia. Tämä nousi helmikuussa uutisiin länsimaissa, kun paljastui Iranin viranomaisten teloittaneen yhdestä kylästä kaikki miespuoliset huumerikollisuuden takia. Perusteluna oli se, että henkiin jätetyt voisivat kostaa!

 

Ihmisoikeusjärjestöt ovat vaatineet YK:n huumebyrokratiaa lopettamaan Iranin huumepolitiikan tukemisen mutta silti YK:n huumetoimisto, UNODC, tukee Iranin huumepolitiikkaa 20 miljoonalla dollarilla tänäkin vuonna. Näillä rahoilla Per Johanssonit ja muut ruotsalaiset huumehaukat matkustelevat maailmalla kaupittelemassa ruotsalaisia huumeoppeja. Tämä on kansainvälisen huumesodan todellisuus vuonna 2016.

 

Ruotsalaisten huumehaukkojen kustantamat WHO:n kannabisraportit ovat huumesodan perääntymistaistelua: loputtomilla raporteilla, kokouksilla ja lööppikampanjoilla yritetään viivyttää väistämätöntä eli kannabiksen laillistamista kaikkiin niihin erilaisiin käyttötarkoituksiin, jotka tukevat ihmisten terveyttä ja hyvinvointia.

 


 

Lähde: United Nations Secretary-General's High-Level Panel on Access to Medicines: Proposal submitted Feb 28th, 2016 United Nations Secretary-General's High-Level Panel on Access to Medicines: Lead Author: Dr. Katherine Pettus, Independent Contractor. Additional Author: Dr. Sunil Kumar Aggarwal, MD PhD DrugNews 4.3.2016WHO:n eli WFAD:n kannabisraportti Fokus 3/2014, Bertha Madrasin WHO:lle laatima lääkekannabisraportti.

 

 

Israel, kannabiksen lääkekäytön Mekka. 

 




alt


maanantai 7. maaliskuuta 2016

UNGASS 2016 ja kansalaisyhteiskunta

YK:n huumepolitiikka ei onnistu ilman kansalaisyhteiskunnan mobilisoimista sen toteuttamiseen. Ihmisoikeudet kuuluvat kaikille, myös kasvattajille, pienviljelijöille ja kauppiaille eikä ihmisellä ole oikeutta kieltää kasvin olemassaolo!

 

altYK:n järjestelmän muutos ja uudet 2030 kestävän kehityksen tavoitteet ovat muuttamassa kansainvälistä huumepolitiikkaaHuumevalvonnassa huumeiden käyttäjillä ja kauppiailla ei ole ollut oikeutta osallistua heitä koskevaan päätöksentekoon, ja kriminaalivirkamiesjärjestöt ja kieltolakijärjestöt ovat edustaneet koko kansalaisyhteiskuntaa, mikä on suoraa seurausta ihmisoikeuksien polkemisesta. 

 

Tämä heijastuu huumepolitiikan marginalisointina siten, että ajatellaan dekriminalisaation ja laillistamisen koskevan harvoja ihmisiä eikä suurta yleisöä. YK:n arvioiden mukaan 250 miljoonaa ihmistä käyttää huumeiksi luokiteltuja aineita ja vähintään yhtä paljon osallistuu niiden kasvattamiseen, jalostukseen ja kauppaan. Tällaista ihmismäärää ei voida jättää yhteiskunnan ulkopuolelle.  

 

Vuonna 1998 YK kokoontui pääsihteeri Kofi Annanin johdolla erityisyleiskokoukseen New Yorkissa, missä syntyi Drug Free World - We Can Do It! -julistus. Maaliskuun 15. päivä 1998 Wienissä, Itävallassa, 14 kansalaisjärjestöä Euroopasta, Afrikasta ja Latinalaisesta Amerikasta kokoontui laatimaan yhteistä kannanottoa YK:lle. Tästä syntyi oikeudenmukaisen ja tehokkaan huumepolitiikan julkilausuma, Manifesto for Just and Effective Drug Policies.

 

Vuonna 2004 ENCOD:n yleiskokouksessa Kööpenhaminassa päätettiin liittää tämän julkilausuman nimi järjestön nimeen: European Coalition for Just and Effective Drug Policies. Järjestöön voivat liittyä kaikki, jotka hyväksyvät em. julistuksen.

 

Kansalaisjärjestöt järjestäytyivät vuoden 1998 julistetun huumeettoman maailman ohjelman tarkistuskokoukseen vuonna 2009 The "Beyond 2008" NGO Forum sateenkaariorganisaation alle Wienissä, Itävallassa. Tämä toi YK:n huumevalvontabyrokratiaa lähemmäs muiden YK:n järjestöjen toimintaa.

 

UNGASS 2016 prosessi on mobilisoinut aiemmin huumepolitiikan marginalisoimat ja kriminalisoimat ihmisryhmät mukaan politiikan tekemiseen. Kansalaisyhteiskunnan mobilisoiminen on YK:n toiminnan kannalta keskeistä, koska muuten se olisi pelkkä byrokratia.

Kansalaisjärjestöjen osallistuminen UNGASS 2016 prosessiin alkoi vuonna 2014, jolloin huumekomission, CND, vuosikokouksen yhteydessä käynnistettiin “kansalaisyhteiskunnan työryhmä”, Civil Society Task Force. 

 

Civil Society Task Force on Wienissä ja New Yorkissa sijaitsevien kansalaisjärjestökomiteoiden, Vienna NGO Committee on Drugs  ja New York Committee on Drugs, yhteishanke, jonka tarkoitus on toimia kansalaisyhteiskunnan ja YK:n välillä politiikan kohteena olevien kansalaisten äänen saamiseksi mukaan tähän prosessiin.

 

Kansalaisyhteiskunnan osallistuminen UNGASS 2016 valmisteluprosessiin kulminoitui kun Civil Society Task Force kokosi 10.2.2016 New Yorkin päämajaan laajan joukon kansalaisjärjestöjä antamaan oma panoksensa kokoukselle. Tämä ei ollut enää vanhanaikainen poliisien ja IHRY:n tyyppisten kieltolakijärjestöjen rituaalinen yksimielisyyden ylistys vaan avoin pyöreän pöydän temaattinen keskustelu tai "epävirallinen sidosryhmien konsultaatio", jossa kaikki mielipiteet pääsivät esille. Perinteisten kieltolakijärjestöjen ohella kokouksessa oli mukana käyttäjien sekä ensimmäistä kertaa tällä tasolla myös kasvattajien ja pienviljelijöiden edustajia. 

 

Tilaisuuden alussa pääsihteeri Ban Ki-moon esitteli 2030 kestävän kehityksen ohjelmaa ja sitä, kuinka kansalaisyhteiskunnan ottaminen mukaan prosessiin palvelee kehitystavoitteiden toteuttamista. Hänen mukaan huumeongelmassa tiivistyy 21. vuosisadan maailmanlaajuiset ongelmat, huumeongelma estää kestävän kehityksen toteutumista. Hänen lisäksi paikalla olivat myös UNODC:n pääsihteeri Yuri Fedotov ja UNGASS 2016 neuvotteluja johtava Khaled Shamaa.

 

Huumesodalla on vielä vaikutusvaltaa huumevalvontabyrokratiassa, ja Robert DuPontin, Semblerin pariskunnan ja Ruotsin kuningtar Silvian pyörittämän huumesotaorganisaation World Federation Against Drugs, WFAD, jäsenjärjestö sai kunnian käyttää ensimmäisen puheenvuoron. Pakistanissa huumevieroitusta tarjoavan Sunny Trust säätiön edustaja Asta Ashraf piti huumesotaa hehkuttavan puheenvuoron, mutta toisaalta hän nosti esille tärkeän huumesodan aiheuttaman ongelman eli naisten alistetun aseman huumeiden kriminaalivalvonnassa siten, että monissa maissa naispuolisia huumeiden käyttäjiä ja huumeriippuvaisia ei edes lasketa mukaan tilastoihin eikä heille ole tarjolla huumevieroitusta. On vaikea nähdä, miten huumeiden kriminaalivalvonnalla korjattaisiin tämä asia mutta logiikka ei ole koskaan kuulunut huumesotaan.

 

Keskustelussa oli mukana myös muita WFAD:n edustajia kuten Kenian slummeissa nuorisotyötä tekevä Slum Child foundation ja Yhdysvalloissa kannabiksen laillistamista vastustava SAM.

 

Huumesotaretoriikka hälveni keskustelun edetessä, ja tyhjän kieltolakiretoriikan vastapainoksi kansalaisjärjestöjen puheenvuoroissa nostettiin esille käytännön vaihtoehtoja nykyisen huumepolitiikan uudistamiseksi. Washington DC:n kannabiksen laillistamisaloitteen edustaja Adam Eidinger kertoi laillisen myynnin tuomista eduista. MMM-mielenosoitusten alullepanija Dana Beal oli paikalla kertomassa ibogainen käytöstä vieroitushoidossa. 

 

Jamaikan ganjankasvattajien liiton edustaja Vicki Hanson nosti esille kasvattajien oikeudet. Huumepolitiikassa ihmisoikeudet pitää ulottaa kaikille huumekieltolain kriminalisoimille ihmisille. Hanson kertoi siitä, kuinka kaikkia kokoukseen tulossa olleita ihmisiä ei päästetty Yhdysvaltoihin, koska heillä on tuomio huumekasvien kasvattamisesta - he eivät päässeet heidän kriminalisointiaan käsittelevään kokoukseen heitä kriminalisoivan politiikan takia!

 

Intialaisen Lawyers Collective järjestön edustaja Tripti Tandon nosti esille sen, että kansainvälisten huumesopimusten pitää koskea myös kansainvälistä kauppaa, ihmisoikeudet kuuluvat kaikille huumekieltolain takia kriminalisoiduille ihmisille. Loppupuheenvuorossaan hän nosti ihmisoikeuksien rinnalle myös luonnon oikeudet: ihmisellä ei ole oikeutta evätä jonkun kasvin olemassaolo!

 

Kansalaisjärjestöjen keskustelun eli sidosryhmien konsultaatiotilaisuuden voi katsella YK:n kotisivujen kautta. Tilaisuuden ohjelmakeskustelun osa 1 ja keskustelun osa 2. Kesto yhteensä n. 5 tuntia.

 

Kansalaisjärjestöjen anti UNGASS 2016 prosessille

 

Trans National Institute, TNI, järjesti 22.1.2016 Heemskerkin kaupungissa Hollannissa maailman kiellettyjen kasvien kasvattajien tapaamisen. Tässä kokouksessa 14:sta eri valtiosta paikalle kutsutut kannabiksen, oopiumunikon ja kokapensaan pienviljelijät keskustelivat panoksestaan UNGASS 2016 prossessille ja organisoivat julkilausuman nimeltään The Heemskerk Declaration.

 

altEuropean Coalition for Just and Effective Drug Policies, ENCOD, edustajat ovat vieneet YK:n kokouksiin mukanaan maanviljelijöitä, käyttäjiä. ENCOD järjestää kokouksen aloituspäivänä 19.4. “Tribute to mother earth” tapahtuman ja kansainvälisenä kannabispäivänä 20.4. “It’s up to you, New York” karnevaalitapahtuman New Yorkissa. 

 

Arvovaltaisten valtiojohtajien huumepoliittinen komissio, Global Commission on Drug Policy, GCDP, aikoo konsultoida maailman johtavia poliitikkoja ennen ja jälkeen UNGASS 2016:n sekä auttaa uuden politiikan suunnittelussa. Komissioon viime vuonna liittynyt Britannian liberaalipuolueen johtaja ja entinen Britannian varapääministeri Nick Clegg on koonnut EU-maiden voimia huumepolitiikan uudistamiseksi kansainvälisellä tasolla. Uusi huumepolitiikka on yhtä tärkeä kuin uusi ilmastopolitiikka.

 

Kansainvälinen tutkijoiden verkosto, International Centre for Science in Drug Policy, ICSDP, kehottaa maailman valtioita arvioimaan huumepolitiikkansa onnistumista uusilla mittareilla, jotka mittaavat yhteiskunnan ja ihmisten kokemia ongelmia. Huumepolitiikan menestystä mitataan nykyään ihmisten pidättämisellä ja huumeiden takavarikoinneilla. Tutkijoiden mukaan onnistumista pitäisi mitata politiikan vaikutuksella terveyteen, turvallisuuteen, kehitykseen ja ihmisoikeuksien toteutumiseen. Tarvitsemme kokonaan uuden lähestymistavan, joka perustuu tutkimusnäyttöön eikä ideologiaan. 

 

Huumesodasta kärsineet ihmiset ja yhteisöt ovat järjestäytyneet kansainväliseksi Stop the Harm ryhmäksi, joka kokoaa eri tahoja yhden tavoitteen taakse: nykyisen kansainvälisen huumepolitiikan aiheuttamien vaurioiden korjaamiseksi uudeksi politiikaksi, joka perustuu terveyteen, myötätuntoon ja ihmisoikeuksiin.

 

Yhdysvalloissa sadat afroamerikkalaiset uskonnolliset johtajat kokoontuivat 15.2. Samuel DeWitt Proctor konferenssiin oppimaan UNGASS 2016 prosessista liittyäkseen Stop the Harm ryhmään. 

 

Meksikolaisen runoilijan Javier Sicilian vuonna 2012 aloittama rauhankaravaani, Caravan for Peace, Life and Justice, on koonnut yhteen huumesodasta kärsineitä perheitä, alkuperäisväestöä, uskonjohtajia, ihmisoikeusaktivisteja, huumepolitiikan asiantuntijoita, terveystyöntekijöitä, opiskelijoita ja maanviljelijöitä. Rauhankaravaani kulkee Keski-Amerikan valtioiden kautta Yhdysvaltoihin päämääränä New York 18.4

 

Opiskelijajärjestö Students for Sensible Drug Policy aikoo järjestää satojen opiskelijoiden mielenosoituksia ja tapahtumia New Yorkissa UNGASS 2016 tapahtuman aikana.

 

Kansainvälinen huumeille ja huumesodalle perheenjäseniään menettäneiden perheiden yhteisö International Families Against the Drug War tuo jäseniään yhdessä järjestöjen Anyone's Child: Families for Safer Drug Control ja Moms United to End the War on Drugs New Yorkiin mukaan tapahtumiin ja mielenosoituksiin. Nämä järjestöt aikovat ottaa suoraan yhteyttä poliittisiin päättäjiin ja tiedotusvälineisiin sanomansa levittämiseksi kokouksen aikana.

 

Yhdysvaltojen johtava huumesotaa kritisoiva järjestö Drug Policy Alliance kokoontuu UNGASS 2016:ia edeltävänä viikonloppuna Columbian yliopistolla yhteistyökumppaneidensa kanssa pohtimaan UNGASS 2016:n jälkeisen ajan kampanjointia. YK:n nykyisen huumeohjelman tarkistuskokous pidetään vuonna 2019, ja UNGASS 2016 on foorumi uuden 2000-luvun huumeohjelman laatimiseksi. 

 

Naiset ovat nykyisen huumepolitiikan suurin tuntematon tekijä, koska monissa maissa laittomia huumeita käyttäviä naisia ei edes rekisteröidä. Tämä on yksi esimerkki nykyaikaisen “valvonnan” järjettömyydestä, siitä ettei huumeet ole missään valvonnassa. Yli 50 naisjärjestöä kautta maailman on laatinut yhdessä naisten julistuksen, Women’s Declaration, jotta kokouksessa tutkittaisiin rankaisevan politiikan haittoja naisille ja perheille. 

 

Support. Don’t Punish! kampanja kokoaa yhteen aktivisteja, huumesodan koskettamia yhteisöjä ja poliittisia päättäjiä muistuttamaan siitä, ettei huumesodan aiheuttamia vaurioita voida enää sivuuttaa. Kampanja vaatii UNGASS 2016 kokousta sanoutumaan selkeästi irti huumesodasta. 

 

Entinen Sveitsin presidentti Ruth Dreifuss käynnisti julistuksen haittojen vähentämisen puolesta, Harm Reduction Decade Declaration. Sen takana ovat mm. Kofi Annan Foundation, Richard Branson, the Elton John Foundation sekä UNAIDS Asia and Pacific. Se vetoaa valtioihin, jotta ne ohjaisivat 10% tehottoman huumesodan resursseista haittojen vähentämiseen.

 

Latinalaisen Amerikan suurin online organisaatio, Presente, käynnisti vetoomuksen presidentti Obamalle, että hän vaatii UNGASS 2016:ssa suunnan muutosta epäonnistuneesta huumesotapolitiikasta järkevään huumepolitiikkaan, joka perustuu kansanterveyteen, haittojen vähentämiseen ja ihmisoikeuksiin. 

 

LEAP, Law Enforcement against Prohibition, on kansainvälinen kriminaalivirkamiesten järjestö huumesotaa vastaan. Sen Britannian osasto käynnisti kampanjan “Kun poliisi sanoo “lopeta huumesota”, tulee sinun kysyä, miksi”.

 

International Drug Policy Consortium, IDPC, on kansainvälinen tutkijoiden ja alan ammattilaisten verkosto sekä huumepoliittinen ajatushautomo, josta on tullut merkittävä asiantuntijajärjestö eri valtioiden laillistamisprojekteissa ja UNGASS 2016 prosessissa. Suomessa IDPC on ollut mukana kannabiksenkasvatusta tutkivassa projektissa, joka tuotti tällaiset tutkimukset kuten "Growing Medicine" ja "Kukkaa Pukkaa". Sen johtaja Mike Trace toimii myös GCDP:n asiantuntijana.

 

IDPC käytännön neuvo UNGASS prosessille on laatia sellainen julistus, jonka rakenne on yhtenevä YK:n 2030 kestävän kehityksen ohjelman rakenteen kanssa, mikä on käytännön ratkaisu sille, kuinka luodaan YK:lle “järjestelmän johdonmukaisuus”.

alt 

Maineikas London School of Economics julkaisi helmikuussa 2016 raportin "After the Drug Wars", jonka alussa todetaan huumesotien jälkeisen aikakauden jo alkaneen. Kieltolakiin perustuvien politiikan muotojen on aika väistyä uusien ihmiskeskeisten ja yleismaailmallisten tavoitteiden tieltä, jotka me tunnemme kestävän kehityksen tavoitteina.

 

Talouslehti Economist on vuosikymmeniä peräänkuuluttanut järkeä huumepolitiikkaan. Se hahmottaa huumekieltolain jälkeistä maailmaa. Economist lehden mukaan vaikein vaihe on edessä vasta laillistamisen jälkeen, kun meidän pitää laatia käytännön politiikkaa. Kieltolain kannattajien kannattaisi Economistin mukaan lopettaa kuolleen hevosensa pieksäminen, ja keskittää argumenttinsa vähimmän haitan vaihtoehtojen esille nostamiseen.

 

Laillistajien puolestaan pitää avata silmänsä ja tunnustaa se tosiseikka, että kannabisneksen on tähän mennessä pitänyt osoittaa olevansa vain hieman yhteiskuntakelpoisempi kuin järjestäytynyt rikollisuus. Se pitää asettaa samanlaiselle valvonnalle kuin muukin “paheiden kauppa”, joka puolustaa asemiaan hyvin tiukasti. Big Cannabis uhkakuvan välttämiseksi politiikan asettamien ehtojen pitää olla paikallaan heti alusta saakka.

 

Sveitsi on ollut uranuurtaja huumepolitiikan uudistamisessa. Sveitsissä Zurich, Bern, Geneve ja Basel aloittavat kannabisklubikokeilun, jossa 2000 ihmistä alkaa yhdessä kasvattamaan ja käyttämään kannabista laillisesti.

 

Huumesopimusten asettama tavoite on ihmiskunnan terveys ja hyvinvointi eikä tätä voida saavuttaa kriminalisoimalla, leimaamalla, rankaisemalla ja vangitsemalla huumeita käyttäviä ihmisiä. Huumehaukkojen uusin keksintö ns. huumetuomioistuin ei ole vaihtoehto rankaisemiselle. Jos ihminen pakotetaan valitsemaan rangaistuksen ja virtsatestien välillä, ei voida puhua vapaaehtoisuudesta. Kannabiksen laillistaminen ei ole mikään itseistarkoitus vaan YK:n korkeinta byrokratiaa myöten ymmärrretään sen olevan osa kestävää kehitystä, yksi keino ratkaista ihmiskunnan kehityksen ongelmia. UNGASS 2016 on auttanut tuomaan kansalaisyhteiskunta huumepolitiikan keskiöön.


CndblogKansalaisjärjestöjen ylläpitämässä CNDBlogissa seurataan CND:n kokouksia :



 

 

 

YK:n päämajassa New Yorkissa 10.2.2016 järjestetyn kansalaisjärjestöjen keskustelutilaisuuden alussa puhuvat pääsihteeri Ban Ki-moon, Yuri Fedotov ja Khaled Shamaa. Heidän jälkeensä ensimmäisen puheenvuoron saa huumesotaorganisaation WFAD:n jäsenjärjestön Sunny Trust säätiön edustaja Asta Ashraf. 



 

Washington DC:n kannabiksen laillistamisaloitteen edustaja Adam Eidinger kertoi laillisen myynnin tuomista eduista.

 

 

Dana Beal esittelee ibogaine projektia riippuuvuushoitoon

 

 

Drug Policy Alliance järjesti vuoden 2015 lopussa New Yorkissa Drug Policy Reform Conference tapahtuman laillistajille ja aktivisteille. Jamaikan ganjankasvattajien liiton Vicki Hanson ja kasvattajien laillistaminen:

 

 

Intialaisen Lawyers Collective järjestön edustaja Tripti Tandon: Ihmisoikeudet kuuluvat kaikille huumekieltolain takia kriminalisoiduille ihmisille !

 

 

 

 

alt



keskiviikko 24. helmikuuta 2016

UNGASS 2016 - huumesota on ohi

YK:n järjestelmän muutos ja vuonna 2015 päätetyt 2030 kestävän kehityksen tavoitteet ovat muuttamassa kansainvälistä huumepolitiikkaa. Jopa huumesodan pimeä ydin, INCB, kannattaa dekriminalisaatiota ja ihmisoikeuksien palauttamista huumeiden käyttäjille Portugalin mallin mukaan. Huumepolitiikan muutos vapauttaa kannabiksen huumesopimuksien yksipuoliselta tulkinnalta.

altTusky on seurannut UNGASS 2016 prosessia, joka tiivistyy YK:n erityisyleiskokouksessa New Yorkin päämajassa 19. - 21.4.2016

Vuonna 1998 YK:n yleiskokous julisti kunnianhimoisen Drug Free World - We Can Do It! ohjelman, jonka puitteissa huumepolitiikan tavoitteeksi asetettiin huumekasvien kitkeminen kokonaan maan päältä kymmenessä vuodessa.

Tämän ohjelman toteutuminen piti tarkistaa vuoden 2008 kokouksessa, mutta jo silloin oli selvää, ettei tällaista utopistista tavoitetta kyetä ikinä saavuttamaan. YK:n huumetoimiston, UNODC, johtaja Antonio Costa julkisti tuolloin tiedon, jonka mukaan huumeraha pelasti useita pankkeja vuoden 2008 finanssikriisissä. Huumesodan epäonnistuminen saavuttaa yhtäkään julkituoduista tavoitteistaan on tullut kiusallisen selväksi kaikille osapuolille, mutta siitä hyötyvät tahot haluaisivat jatkaa riippumatta kustannuksista ja ihmisten kärsimyksistä.

Drug Free World politiikka on käytännössä lietsonut huumeongelmia ja huumekauppaa aivan uusille tasoille. Niinpä yhden ylimääräisen vuoden mietinnän seurauksena vuonna 2009 päädyttiin ohjelmaan, jolla tavoiteltiin “yhtenäistä ja tasapainotettua” huumepolitiikkaa. Tämän ohjelman toteutuminen oli alunperin tarkoitus tarkistaa vuonna 2019.

YK:n huumevalvontajärjestelmään kohdistuu paineita YK:n ulkopuolelta, mutta kasvava paine tulee YK:n sisältä, sen muilta järjestöiltä sekä YK:n järjestelmän kehittämisestä, minkä ulkopuolelle sen huumevalvontabyrokratia ei voi jäädä. Vuonna 2012 YK:n yleiskokous päätti Latinalaisen Amerikan maiden vaatimuksesta järjestää erikoisyleiskokouksen huumeongelmasta, UNGASS 2016.

UNGASS 2016:sta on muodostumassa kansainvälisen huumepolitiikan kulminaatiopiste, jonka tärkeyttä korostaa se, että YK päätti aikaistaa kolmella vuodella aiemmin sovitun huippukokouksen. Huumepolitiikan muutoksen pakottavaa tarvetta korostaa se, että vuonna 1998 YK:n pääsihteerinä toiminut Kofi Annan on yksi näkyvimpiä laillistamisen vaatijoita.

Kofi Annan toimi YK:n pääsihteerinä silloin kun Drug Free World toimintaohjelma hyväksyttiin vuonna 1998. Hän liittyi valtiojohtajien vuonna 2011 perustaman huumepoliittisen komission, GCDP, jäseneksi ja kampanjoi säätiönsä tuella huumepolitiikan muuttamiseksi. Saksalainen Der Spiegel uutisoi hänen tuoreimman vetoomuksensa maailman huumepolitiikan muuttamiseksi. 

“Ensiksi meidän pitää dekriminalisoida huumeiden käyttö. Toiseksi meidän pitää tunnustaa, että huumeeton maailma on illuusio. Kolmanneksi meidän pitää tutkia säätelyä ja suuren yleisön valistamista huumeiden totaalisen tukahduttamisen sijaan, koska se ei toimi. Neljänneksi meidän pitää ymmärtää, että huumeita täytyy valvoa, koska niiden käyttöön voi liittyä riskejä. Meidän pitää ymmärtää se, että ne ovat vielä vaarallisempia rikollisten käsissä, jotka eivät välitä terveydestä eikä turvallisuudesta. Hallitusten pitää pystyä valvomaan myyjiä ja kauppoja sen mukaan, kuinka paljon jokin aine voi aiheuttaa haittoja. Laillinen valvonta suojelee terveyttä.”

Herrasmiesten kerhosta avoimeen keskusteluun

Suomalainen sosiologi Kettil Bruun julkaisi vuonna 1975 tutkimuksen YK:n huumevalvontabyrokratiasta ja hän otsikoi kirjansa “The Gentlemens Club”, herrakerho. YK:n huumepolitiikan kolmiyhteys (CND-UNODC-INCB) on toiminut vuosikymmeniä irrallaan muusta YK:n toiminnasta ja toimintansa kohteena olevasta kansalaisyhteiskunnasta. 

WHO, UNESCO (MOST-ohjelma, management on social transformation), UNAIDS, UNDP ja tärkeimpänä ihmisoikeusvaltuutettu, Office of the United Nations High Commissioner for Human Rights, OHCHR, ja sen nimittämät tarkkailijat ja raportoijat ovat nostaneet esille sen, kuinka YK:n ajama huumepolitiikka rikkoo sen perusperiaatteita eli ihmisoikeuksia, köyhdyttää köyhien maiden maanviljelijöitä, levittää AIDS-epidemiaa, marginalisoi ja kriminalisoi ihmisiä kautta maailman, luo väkivaltaisia huumejengejä, estää kipulääkkeiden saannin ja on tehnyt huumeista halvempia ja vahvempia kuin koskaan.

YK:n toiminta perustuu vuonna 1948 julkistetulle ihmisoikeusjulistukselle. Ihmisoikeusvaltuutetut ja -erikoisraportoijat ovat raporteissaan kritisoineet huumepolitiikan aiheuttamia ihmisoikeusrikoksia. Suomessa näitä ovat mm. laittomat kotietsinnät, pidätykset, lääkkeiden evääminen niitä tarvitsevilta, mielipiteen tukahduttaminen kansallisilla huumeohjelmilla ja Suomen kannabisyhdistyksen rekisteröinnin evääminen yli 20 vuoden ajan.

Tällä on ajettu politiikan kohteet eli käyttäjät, kasvattajat ja kauppiaat politiikan tekemisen ulkopuolelle, mikä on vastoin YK:n perusperiaatteita. Kansalaisyhteiskunnan yhä kasvava merkitys YK:n toiminnassa 2000-luvulla on tunnustettu, mutta keskustelu ja toimenpiteet yhteistyön tiivistämiseksi ovat jääneet vähäisiksi.

Järjestelmän johdonmukaisuus -käsite, “system wide coherence”, tuli YK:n järjestelmän periaatteeksi vuonna 2000 annettujen vuosituhattavoitteiden eli koko maailman kehitystavoitteiden myötä. Järjestelmän johdonmukaisuuden tehostamisen tarkoituksena on yhtenäistää YK:n työtä yhdistämällä organisaation toimintaa siellä, missä YK on aktiivinen. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että YK:n eri toimistojen ja ohjelmien pitää pyrkiä samoihin tavoitteisiin sen sijaan, että huumepolitiikalla rikottaisiin ihmisoikeuksia, lapsen oikeuksia ja oikeutta terveyteen, jotka ovat keskeisiä YK:n arvoja.

YK:n huumevalvontabyrokratia on 2000-luvulla ottanut toimintansa kriteeriksi ihmisoikeuksien noudattamisen. Tämä yhtenäistää YK:n järjestöjen tavoitteet huumeongelman käsittelyssä ja tekee toiminnasta periaatteessa johdonmukaista. Ihmisoikeuksien toteutumiselle huumepolitiikassa pitää kuitenkin pystyä asettamaan selkeät kriteerit ja uskottava valvonta.

Kansainvälisen terveysjärjestö, WHO, toimii tässä järjestelmässä tieteellisenä neuvonantajana, joka antaa tieteellisiä arvioita huumausaineiden luokittelusta. WHO:n vuonna 2014 julkaisemassa HIV:n leviämisen ehkäisyä käsittelevässä raportissa kehotetaan “valtioita dekriminalisoimaan huumeiden käyttö ja siten vähentämään ihmisten vangitsemista sekä kieltämään huumeita käyttävien ihmisten pakkohoito”. (WHO, Consolidated guidelines on HIV prevention, diagnosis, treatment and care for key populations)

WHO on vuosikymmenien mittaan julkaissut kannabista käsitteleviä raportteja, joiden sisältö on ollut ristiriidassa kansainvälisen huumevalvontajärjestelmän kanssa, mutta tämä ei ole vaikuttanut kannabiksen luokitteluun. WHO:n asiantuntijaelin Expert Committee on Drug Dependence, ECDD, antaa lausuntoja aineiden luokittelemisesta huumeiksi, ja se on tuomassa UNGASS 2016 kokoukseen arvionsa kannabiksen uudelleenluokittelemisesta.

YK:n järjestelmässä yleiskokous on tärkein päätöksiä tekevä elin ja sen operatiivista toimintaa johtaa pääsihteeri. YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon kehotti vuonna 2013 huumeiden vastaisena päivänä pitämässään puheessa “laittamaan kaikki vaihtoehdot pöydälle”:

“Kehotan jäsenvaltioita käyttämään tämän tilaisuuden kattavan ja avoimen keskustelun käymiseen kaikista vaihtoehdoista.”

Vuonna 2014 hän toisti kehotuksensa: “Meidän pitää harkita vaihtoehtoja huumeita käyttävien ihmisten kriminalisoinnille ja vangitsemiselle”.

Kestävän kehityksen ohjelma

YK täytti 70 vuotta vuonna 2015, ja tähän liittyy järjestelmän muutos, mistä huumebyrokratian muutos on yksi osa. YK:n yleiskokouksessa 25. - 27.9.2015 hyväksyttiin 2030 kestävän kehityksen ohjelma, “Transforming Our World: The 2030 Agenda for Sustainable Development”. Sen tavoitteisiin kuuluu “ihmiskunnan vapauttaminen köyhyyden tyranniasta sekä planeettamme parantaminen ja turvaaminen”. Agendalla halutaan saada kehitys “kestävälle perustalle”. Siinä julistetaan juhlallisesti, että “Aloittaessamme tämän yhteisen matkan, vetoamme siihen, ettei ketään jätetä jälkeen”.

Miten ihmisten kriminalisointi, kuolemantuomiot, pakkohoito, korruptio ja myrkkyruiskutukset viljelyalueilla sopivat tähän kehykseen, jos otetaan huomioon YK:n järjestelmän johdonmukaisuus ja ihmisoikeuksien toteutuminen ? YK:n järjestelmän muutos ja uudet kehitystavoitteet edellyttävät huumepolitiikan muuttamista, mistä kannabiksen laillistaminen on yksi merkittävä osa.

YK:n oikeus terveyteen ihmisoikeuden erityisraportoija Dainius Pūras lähestyi joulukuussa 2015 UNODC:n pääsihteeriä Yuri Fedotovia kirjeellä, joka oli hyvin suorasanainen. Erityisraportoija nosti ensimmäiseksi esille ihmisoikeuksien kunnioittamisen huumevalvontabyrokratiassa:

“Erityisraportoijana ilmaisen huoleni selkeiden ihmisoikeusstandardien puuttumisesta tällä hetkellä käytävissä neuvotteluissa, joissa käsitellään UNGASS kokouksen loppuasiakirjaa. Ihmisoikeudet ovat mukana yhtenä teemana, mutta sen käsittely on saanut vain vähän aikaa neuvotteluissa, jolloin uhkana on sen jääminen ontoksi julistukseksi, josta ei käydä mielekästä keskustelua, ihmisoikeusstandardeja ei kehitetä eikä niiden toteutumista seurata.” 

YK:n huumetoimiston, UNODC, johtaja Yuri Fedotov puhui 8.2.2016 maailman parlamenttien liitolle, IPU. Parlamentit ja kansanedustajat ovat keskeisessä asemassa toteuttamassa kansainvälisiä velvoitteita säätäessään kansallisia lakeja ja jakaessaan resursseja niiden toteuttamiseksi.

Fedotov rinnasti puheessaan välttämättömien lääkeaineiden pulan huumeongelman pahenemiseen, jotka ovat kaksi toisiinsa kytkeytyvää suurta ongelmaa. Tähän liittyy vaihtoehtojen tuominen ihmisten tuomitsemiselle ja rankaisemiselle erityisesti vähäisten huumeisiin liittyvien tekojen osalta.

Ban Ki-moon julisti diplomaattisesti 11. helmikuuta 2016 julkistetussa kannanotossaan UNGASS 2016 prosessia vetävälle UNODC:lle, että huumeongelma on este maailman kehitystavoitteiden toteutumiselle. Hän kehotti osapuolia tutkimaan kaikkia olemassa olevia vaihtoehtoja ongelman ratkaisemiseksi. Hän pystyi kokoamaan keskeiset ongelmat yhteen vaatimatta dekriminalisaatiota tai laillistamista, koska ne ovat tällä hetkellä kansainvälistä yhteisöä jakavia käsitteitä.

Ki-moon korostaa huumeongelman molempia puolia: huumeiden käytön vaikutuksia yhteisöön ja yksilöön sekä korruption, terrorismin ja rahanpesun vaikutuksia kansainväliselle kehitykselle.

“Laittomien huumeiden käyttö lietsoo väkivaltaa, estää kestävää kehitystä, vaarantaa yhteisöjen elämän ja heikentää ihmisten terveyden. Tähän maailmanlaajuiseen haasteeseen sekoittuu korruptio, terrorismi ja laittomat rahavirrat.”

“Mutta maailman huumeongelmaan kuuluu myös terveysongelma, yliannoksia, huumeriippuvuuden aiheuttamia vaurioita sekä HIV:n ja hepatiitin leviäminen.”

Ban Ki-moon vakuutti, että Kestävän kehityksen päämäärien toteuttaminen vaatii jäsenvaltioilta “kaikkien yhteistyötä ja tiukkaa sitoutumista”.

“UNGASS 2016 antaa kansainväliselle yhteisölle mahdollisuuden aloittaa tietoon perustuva ja laaja-alainen keskustelu huumepolitiikan kaikista osa-alueista. Se auttaa kehittämään tavoitteita, jotka perustuvat ihmisoikeuksiin ja huoleen ihmisten terveydestä ja hyvinvoinnista, mikä tukee 2030 kestävän kehityksen ohjelman toteuttamista.”

Huumesota on ohi

Kansainvälinen huumevalvontalautakunta, INCB, julkaisi joulukuussa 2015 arvionsa "The Portuguese Approach and the International Drug Control Conventions." Portugalin vuonna 2001 toteuttamasta uudesta huumepolitiikasta, kaikkien huumeiden käytön dekriminalisoinnista. Dekriminalisaatio on maailmalla jo yleinen malli, mutta INCB nostaa esille Portugalin järjestelmän ainutlaatuisuuden siinä, että ongelmaisten käyttäjien asioita käsittelee kokonaan kriminaalivalvonnan ulkopuolella toimiva moniammatillinen toimielin, ns. varoituslautakunta. Tämä ratkaisu perustuu käyttäjien ihmisoikeuksien täydelliseen kunnioittamiseen. Portugalin viranomaisten mukaan YK:n huumevalvontabyrokratia suhtautui maan huumeongelman ratkaisumalliin vuosia vihamielisesti, mutta INCB luonnehtii tuoreessa arviossaan Portugalin mallia “parhaiden käytäntöjen mallina”. 

INCB:n uusi johtaja Werner Sipp antoi virkansa alussa lausuntoja, etteivät huumesopimukset edellytä käyttäjien automaattista rankaisemista. Nämä kertovat INCB:n ajaman huumepolitiikan selkeästä muutoksesta. INCB on vuoden 1961 huumesopimuksessa asetettu sopimuksien noudattamista valvova riippumaton asiantuntijaelin, jolle pitää palauttaa sen perustehtävä. Tämä liittyy valvontajärjestelmän perustehtävään, mikä on taata narkoottisten aineiden saatavuus lääkinnälliseen käyttöön.

INCB:n arvion mukaan 5.5 miljardilla ihmisellä ei ole saatavilla "narkoottisia aineita sisältäviä lääkkeitä". WHO arvioi, että 40 miljoonaa potilasta jää joka vuosi vaille riittävää kipulääkitystä. YK:n arvioiden mukaan 250 miljoonaa ihmistä käyttää huumeiksi luokiteltuja aineita ja vähintään yhtä paljon osallistuu niiden kasvattamiseen, jalostukseen ja kauppaan. Lisäksi arviolta 250 miljoonaa ihmistä käyttää kipulääkkeitä päihtymistarkoituksissa. Vuodessa rekisteröidään noin 200 000 huumeisiin liittyvää kuolemantapausta - liittyen samaan huumesotaan, joka estää välttämättömien kipulääkkeiden saatavuutta.

altJa kannabikseen ei ole kuollut kukaan. Kannabiksen uudelleenluokittelussa on kyse sadoista miljoonista käyttäjistä, kasvattajista, pienviljelijöistä ja kauppiaista sekä potilaista ja vanhuksista vailla pätevää ja halpaa kipulääkitystä joka vuosi. Ihmisoikeudet täytyy ulottaa kaikkiin näihin ihmisiin.

INCB julkaisi 2.3. vuoden 2015 vuosiraporttinsa, jonka liitteessä INCB:n uusi johtaja Werner Sipp painottaa sitä, etteivät huumesopimukset velvoita “huumesotaan” mutta ne eivät myöskään salli kaikkien aineiden laillistamista ei-lääkinnälliseen käyttöön. INCB:n linja on tästä eteenpäin tulkita huumesopimuksia terveyden ja hyvinvoinnin näkökulmasta. Yhdistettynä lausuntoon Portugalin mallin onnistumisesta on tämä hyvin vallankumouksellinen lausunto, koska se tulee huumesodan pimeästä ytimestä. 

INCB käyttää termiä “ei-aiotut seuraukset” puhuessaan huumesodan aiheuttamista vahingoista. INCB:llä ei asiantuntijalautakuntana ole mitään omaa väkivaltakoneistoa mutta se on auliisti antanut asiantuntijavaltansa vankilateollisen kompleksin tueksi. Huumekuolemat, väkivalta, tartuntataudit, rikollisuus ja korruptio ovat suoraa seurausta siitä, että INCB on vuosikymmeniä lietsonut raporteillaan ja kannanotoillaan huumesotaa ja sivuuttanut ihmisoikeudet.

Pohjois-Amerikkaa käsittelevässä osassa INCB väittää DEA:n tietoihin nojaten, että  kannabiksen THC pitoisuus on noussut ja alaikäiset saavat kannabiksensa kannabisapteekeista. Nämä lainaukset kertovat siitä, kuinka syvälle huumesodan retoriikkaan ja ongelma-asetteluun INCB on vajonnut.  INCB sivuuttaa ne tilastotiedot, jotka osoittavat, ettei kannabiksen lääkekäytön laillistaminen ole lisännyt nuorten kannabiksen käyttöä. DEA:n ja INCB:n mielestä Sinaloan kartelli olisi parempi kannabiksen myyjä alaikäisille kuin valvottu ja veroja maksava kannabisapteekki. INCB sivuuttaa myös sen, että lääkekäytön laillistaminen on radikaalisti vähentänyt opioidilääkkeisiin liittyviä yliannoksia USA:ssa.§

Drug Free World ohjelma oli INCB:n ja kansainvälisten huumehaukkojen yhteisprojekti, tätä INCB ei pysty kiistämään millään retoriikalla. Kun Thaimaassa tapettiin ihmisiä huumesodan nimissä 2000-luvun alussa, INCB pysyi hiljaa. Samoin se on ollut hiljaa kaikista muistakin teloituksista ja väkivallasta huumeiden vastaisen taistelun nimissä. Viime vuonna DEA:n johtaja jouduttiin vaihtamaan korruptioskandaalissa, siitäkään INCB ei raportoi.

Sen sijaan INCB arvosteli vuonna 2013 Uruguyan päätöstä laillistaa kannabis. INCB on ottanut itselleen vallan arvostella suvereenien hallituksien tekemiä dekriminalisointi- ja laillistamispäätöksiä samalla kun se on pitänyt kuolemantuomioita ja pakkohoitoa valtioiden suvereniteettiin kuuluvina asioina.

INCB nostaa vuosiraportissaan esille oopiumin käytön ja viljelyn radikaalin vähentämisen ainoana esimerkkinä valvontajärjestelmän onnistumisesta 100 vuoden aikana. Kunnia tästä kuuluu puhemies Maolle eikä INCB:lle!

Oopiumin käytön ja kasvatuksen vastainen taistelu on esimerkki huumesodan Pyrrhoksen voitosta: länsimaisten lääkeyhtiöiden opiaatti- ja psyykenlääkkeiden tuotanto ylittää tämän roimasti ns. oopiumekvivalentteina laskettuna, ja niiden yliannoksiin kuolee enemmän ihmisiä kuin ns. laittomiin huumeisiin. Perinteisillä viljelyalueilla puolestaan kärsitään välttämättömien lääkeaineiden pulasta. Lisäksi kriminaalivalvonta on synnyttänyt kokonaan uuden ilmiön eli ns. lailliset huumeet tai muuntohuumeet kuten muuntokannabinoidit! Kantaako kansainvälinen valvontajärjestelmä vastuun tästä muutoksesta? Eipä tietenkään!


Vankilateollisen kompleksin ideologiseen huumesotaan lähteminen kadotti INCB:ltä sen keskeisen tehtävän ja ihmisoikeuksien kunnioittamisen. INCB ja UNODC ovat varoittavia esimerkkejä asiantuntijavallasta. Ilman kansalaisyhteiskunnan aktiivista osallistumista myös se on altis vaikutusvaltaisten eturyhmien korruptiolle.

INCB valittaa raportissaan sitä, kuinka huumesota on korruptoinut kriminaalivirkamiehiä ja poliitikkoja kuten Suomessa Aarnio-keissin yhteydessä on noussut esille. Laiton huumekauppa tuottaa vuodessa arviolta 300 miljardia dollaria järjestäytyneelle rikollisuudelle ja siihen kytkeytyneelle pankkisektorille. Huumeiden kriminaalivalvontaan käytetään maailmassa vuosittain 100 miljardia dollaria, joka hyödyttää ainoastaan vankilateollista kompleksia. Tällaisilla rahasummilla on korruptoitu valtioiden virkamieskuntia, pankkeja ja tunkeuduttu yritystoimintaan. Tämän kylmän totuuden paljastuminen huumesodasta tulee aiheuttamaan vielä useita kognitiivisen dissonanssin kohtauksia huumevirkamiehissä, heihin uskoneissa toimittajissa sekä huumeongelmaa keppihevosena käyttäneissä poliitikoissa.

INCB:n uusi johtaja Werner Sipp joutuu tasapainoilemaan historian synkän painolastin ja perinpohjaisen muutoksen ristiaallokossa. Huumehaukkojen asema on edelleen vahva YK:n huumevalvontabyrokratiassa mutta INCB:llä on vielä ylempi taho, YK:n yleiskokous.

Kannabiksen laillistaminen ei ole marginaalinen asia, itseisarvo eikä lopullinen päämäärä vaan osa globaalia muutosta, joka toteutuu YK:ssa kestävän kehityksen ohjelmana. Huumepolitiikan muutos korkeimmalla tasolla on vapauttanut kannabiksen huumesopimuksien yksipuoliselta tulkinnalta. Kansalaisyhteiskunnan tehtävä on toteuttaa tämä muutos.

 

alt



maanantai 22. helmikuuta 2016

Apollo - uusi suomalainen vaporisaattori

Kannabiksen käytön vapautuminen ja laillistaminen näkyy käyttötapojen muutoksessa. Yhdysvalloissa on havaittu, kuinka syötävät kannabistuotteet ja kannabiksen käyttö höyrystämällä ovat yleistymässä. Uusi suomalainen kannettava vaporisaattori tulee juuri oikealla hetkellä.

altTusky on aiemmin uutisoinut vaporoinnin eli höyrystämisen eduista sekä suomalaisesta vaporisaattorista nimeltään Venus.

Lisääntyvä mielenkiinto kannabiksen lääkekäyttöä kohtaan on saanut monet pohtimaan annostelumenetelmän tehokkuutta ja turvallisuutta. Vaikuttavat ainesosat ovat kasvimuotoisessa kannabiksessa ei-aktiivisina kannabinoidihappoina THCA ja CBDA, joiden muuttuminen aktiiviseen eli vaikuttavaan muotoon THC ja CBD edellyttää niiden dekarboksylaatiota, mikä tapahtuu käytännössä kuumentamalla kannabis. Tämä on tapahtunut perinteisesti kannabiksen polttamisen yhteydessä, mutta kasviaineksen kyteminen tai palaminen tuottaa paljon terveydelle haitallisia pyrolyysituotteita. Savu sisältää 88% muiden aineiden palamistuotteita, joista monet ovat tunnettuja karsinogeenejä.

Kannabiksen vaporoinnin eli höyrystämisen edut polttamiseen verrattuna ovat niin ilmeisiä, että yhä useampi käyttäjä siirtyy osittain tai kokonaan höyrystämiseen. Varsinkin potilaille höyrystäminen on tehokkaampi ja terveellisempi keino lääkinnällisten ainesosien annostelutapa.

Kannabinoideilla on erilaisia höyrystymislämpötiloja ja osa alkaa höyrystyä jo 140 C:n lämmössä. Suurin osa kannabinoideista alkaa höyrystyä 170 C:n lämmössä, ja 200 C:n lämmössä ne kaikki höyrystyvät. Tämän ylittävässä lämpötilassa kasvimateriaali alkaa kärventyä ja palaa, jolloin makuun tulee mukaan palaneen käryä.

Testeissä on todettu sähkökäyttöisten vaporisaattoreiden olevan luotettavampia lämpötilan hallinnassa kuin butaanikaasulla toimivat. Oikein suoritetussa vaporoinnissa 95% höyrystä on kannabinoideja ja 5% muita höyrystyneitä aineita. 95% höyryn kannabinoideista imeytyy keuhkoissa parissa sekunnissa. Vaporoitaessa paras tekniikka onkin ottaa pieniä henkosia, pidätellä höyryä pari sekuntia ja laskea höyry hitaasti ulos.

Vaporointi säästää. Suurin säästö tulee menetelmän vaikutuksesta keuhkoihin. Polttaminen mitä tahansa kasvimateriaalia kasaa karsinogeenejä keuhkoihin, millä voi olla kalliit seuraukset.

Toinen säästö tulee materiaalin eli kannabiksen säästönä. Vaporointi on tehokkaampi tapa hyödyntää kannabiksen vaikuttavat ainesosat, joita haihtuu poltettaessa ilmaan sivusavuna tai jointin epätäydellisen palamisen takia tippuu maahan. Kolmas säästö tulee välineistä. Paperit, bluntit, bongit jne. maksavat nekin vuosien mittaan, kun taas hyvä vaporisaattori kestää vuosia.

Vaporisaattorin hoito vaatii oman vaivansa, mutta se on pieni verrattuna tuhkakuppeihin, bongin pesuaineisiin ja asunnon tuulettamiseen.

Lisäksi vaporointi ei haise samalla tavalla kuin polttaminen. Polttaja ei itse yleensä edes aisti aiheuttamaansa katkua, mikä voi tunkeutua pienimmästäkin raosta ja ilmastointikanavasta rappuun ja naapuriin. Höyrystäminen sen sijaan ei lähetä samanlaisia hajupommeja ympäristöön ja tuoksu on helposti tuuletettavissa asunnosta.

Apollo

Venuksen keksijä on jalostanut keksinnöstään taskuun sopivan matkamallin, Apollon. Markkinoilla olevien mallien oheen tulee nyt suomalainen puurunkoinen malli, jolle voi ounastella kansainvälistä menekkiä. Sen verran kätevästä ja hyvännäköisestä höyrystimestä tässä uutuudessa on kysymys verrattuna muihin malleihin.

altApollossa on samanlainen teräksinen pesä kuin Venuksessa. Sitä pitää paikallaan lasinen hengitysputki, joka liikkuu kolossaan sitä kevyesti sormilla pyörittäen. Nosta putkea, jolloin pesä vapautuu ja sen voi ottaa ulos. Nosta pesän kansi ja laita siihen tarvitsemasi määrä kuivaa materiaalia. Aseta kansi paikalleen ja sijoita pesä laitteeseen. Kierrä lasiputki alas niin, että pesä jää tiiviisti paikalleen.

Apollon toimintoja säädetään toisella kyljellä olevaa kosketuspaneelia painelemalla ja hivelemällä. Paneelin alla on kosketusta ja aikaa mittaavia sensoreita, joilla laite käynnistetään ja sammutetaan, säädetään sen esilämmitysaikaa, boostin tehoa, valoja ja värinähälytystä. Laite reagoi kosketukseen ja aikaan eikä siten käynnisty vahingossa laukussa tai taskussa.

Kosketuspaneelissa on kolme punaista merkkivaloa. Apollo käynnistetään ylimmästä valopainikkeesta, joka on puupaneelin keskikohdassa pesän kohdalle. Tämä painike toimii myös boostina. Paina pari sekuntia kunnes punainen valo syttyy ja laite antaa värinämerkin käynnistymisestä.

Vedä välittömästi sormea kevyesti paneelin pintaa myöten ikäänkuin pyyhkäisten ensiksi alhaalta ylös, jolloin paneeliin syttyy kolme punaista valoa. Sitten vedät sormella takaisin alas ja esilämmityksen merkiksi syttyy kaksi ylintä valoa. Esilämmityksen loputtua alempi punainen valo sammuu boost valon jäädessä palamaan ja voit alkaa vaporoinnin. Vie lasinen hengitysputki suuhun ja vedä tasaisesti höyryä keuhkoihin.

Boostin käyttäminen voi olla vaporoinnin alussa tarpeen riippuen alkulämpötilasta. Jos et tunne saavasi tarpeeksi höyryä niin paina boostia aloittaessasi sisään hengityksen ja vapauta se ennen lopettamista.

Esilämmitysaikaa, valoja ja värinähälytystä voi säätää paneelin kautta. Boostilla on kolme tehovalintaa: pieni, standardi ja maksimaalinen. Näistä ja muista laitteen ominaisuuksista voit lukea lisää laitteen mukana seuraavassa käyttöohjeessa.

Apollon saa tilattua Venuksen kotisivuilta.
 


Lähde: Lanz, Christian et al: Medicinal Cannabis: In Vitro Validation of Vaporizers for the Smoke-Free Inhalation of Cannabis. Plos one 19.1.2016

 

alt 


tiistai 16. helmikuuta 2016

Laillistamisen seuraukset ja kannabiksen vaikutukset

Kannabis laillistettiin Coloradon ja Washingtonin osavaltioissa vuonna 2012. Laillistamisen vastustajat pelottelivat katastrofaalisilla seurauksilla. Laillistamisen kannatuksen jatkuva kasvu kertoo siitä, ettei suuri yleisö ole kokenut mitään haittaa vaan päinvastoin näkee runsaasti myönteisiä kehityspiirteitä.

altTeksasin yliopiston tutkijat julkaisivat vuoden 2016 alussa Journal of Addiction Medicine tiedelehdessä tutkimuksen laillistamisen vaikutuksista ensimmäisinä vuosina. Siinä nousee esille neljä asiakokonaisuutta.

1. Aikuisten kannabiksen käyttö lisääntyy, mutta tämä kehitys alkoi jo ennen laillistamista. Kannabiksen käyttö on lisääntynyt kuluneiden kymmenen vuoden aikana 18 - 25 vuotiaiden sekä 26 vuotta täyttäneiden nuorten aikuisten keskuudessa. Kasvu ei kuitenkaan ole kovin dramaattista: ensimmäisessä ryhmässä kuluneen kuukauden aikainen käyttö nousi 20,2%:sta 22%:iin. Yli 25 vuotiaiden keskuudessa kuluneen kuukauden aikainen käyttö nousi 5,8%:sta 8,3%:iin. Tämä kehitys alkoi ennen vuonna 2012 tapahtunutta laillistamista.

2. Kannabiksen käyttöön liittyvät pidätykset sekä kannabishoidon tarve vähenevät isoissa kaupungeissa. Denverissä ja Seattlessa sekä pidätykset että kannabishoidon tarve ovat vähentyneet, mikä kertoo siitä, kuinka paljon kriminaalivalvonta aiheutti erityisen kannabishoidon tarvetta rankaisemisen vaihtoehtona.

3. Alaikäisten kannabiksen käyttö ei ole lisääntynyt. Tilastojen mukaan 12 - 17 vuotiaiden kannabiksen käyttö ei ole lisääntynyt. Itse asiassa se on pysynyt vakaana kymmenen vuotta.

4. Joillakin ihmisillä on huonoja kokemuksia. Vaikka kannabishoidon tarve on vähentynyt niin toisaalta käyttöön liittyvät sairaalakäynnit, ensiaputapaukset ja yhteydenotot myrkytyskeskuksiin ovat lisääntyneet. Tapauksia hoitaneiden lääkintäviranomaisten mukaan nämä ovat enimmäkseen olleet akuutteja ahdistus- tai paniikkikohtauksia, joita saavat varsinkin nuoret, kokemattomat käyttäjät. Yleisin hoitomuoto on lepo ja rentoutuminen. Kannabiksen yliannostus voi tuntua epämukavalta ja sekavalta kokemukselta mutta se ei ole hengenvaarallinen.

Washingtonin yliopiston helmikuussa julkaiseman tutkimuksen mukaan USA:n aikuisesta väestöstä 12,5% ilmoitti vuonna 2013 käyttäneensä kannabista kuluneen vuoden aikana. Tämä tarkoittaa 20% kasvua vuosina 2002 - 2013. Käytön kasvusta huolimatta kannabiksen käytön aiheuttamat ongelmat pysyivät vakaana tai jopa vähenivät tämän tutkimuksen mukaan.

Uusia tutkimustuloksia kannabiksen vaikutuksista

Kannabiksen laillistamista on vastustettu sillä perusteella, että sitä ei ole tutkittu tarpeeksi. Tämäkin on perusteeton väite. NCBI:n kautta löytyy yli 23 000 tarkistettua tutkimusta aiheesta, ja uutta pukkaa päivittäin. Tässä muutamia, jotka ansaitsevat laajempaa julkisuutta.

1. Kannabis aivovammapotilaiden kuntoutumisessa

Kannabiksen käyttö auttaa aivoverenvuotopotilaiden kuntoutumista 725:n potilaan seurantaan perustuvan tutkimuksen mukaan.

Tämä ei ole ensimmäinen tutkimus, joka osoittaa kannabinoideilla olevan hermosoluja suojaavia vaikutuksia. Vuonna 2014 ilmestyneessä tutkimuksessa havaittiin kannabispositiivisen testituloksen saaneiden potilaiden toipuvan paremmin kuin negatiivisen tuloksen saaneiden. 

2. Kannabiksen haitallisuus mielenterveydelle on myytti

Current Psychiatry Reports tiedelehden helmikuun numerossa julkaistiin tutkimus, joka osoittaa jälleen kerran, ettei kannabis aiheuta psykooseja. 

“Todistusaineisto osoittaa, ettei kannabis itsessään aiheuta psykooseja. Sen sijaan todistusaineisto osoittaa, että varhain aloitettua käyttöä sekä runsasta kannabiksen käyttöä esiintyy niillä ihmisillä, joilla on alttius psykooseihin”.

Tutkimukset osoittavat, että kannabiksen yksi vaikuttava ainesosa, CBD, on antipsykoottinen

JAMA psychiatry tiedelehdessä julkaistu tutkimus, jossa selvitettiin liki 35 000:n ihmisen päihteiden käyttö ja mielenterveysongelmat, havaittiin, ettei kannabiksen käyttö aiheuta masennusta eikä ahdistusta. Runsas muiden päihteiden käyttö sen sijaan liittyy myös kannabiksen runsaaseen käyttöön.

3. CBD-öljy on tehokkaampi epilepsialääke kuin perinteiset lääkkeet

CBD:n on havaittu olevan tehokkaampi lääke epilepsiaan kuin käytössä olevat lääkkeet. Israelissa tehdyssä tutkimuksessa testattiin runsaasti CBD:tä sisältävää kannabisöljyä vaikeaa epilepsiaa sairastaviin lapsiin, jotka eivät saaneet apua normaalilääkityksestä. Suurin osa lapsista sai lääkityksestä huomattavaa apua.

Vuonna 2013 USA:n lääkevalvontavirasto, FDA, myönsi kokeiluluvan CBD-lääkkeen käyttämiseksi epilepsiaa sairastaville lapsille, joiden tilanteeseen normaalilääkitys ei ollut auttanut. Lääkekokeissa potilaiden kohtaukset vähenivät keskimäärin 40%

4. Vanhemmat ikäluokat ovat siirtymässä kannabiksen lääkekäyttöön

altDrug and Alcohol Dependence lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan suurin osa kannabista lääkkeenä käyttävistä on 40 - 50 vuotiaita. Kahdeksan osavaltiota velvoittaa pitämään kannabista käyttävistä potilaista potilasrekistereitä, joihin tämä tutkimus perustuu. Alaskassa puolet lääkekäyttäjistä on yli 50-vuotiaita, Oregonissa 40%, Nevadassa 58% on yli 45 vuotiaita ja Vermontissa puolet on yli 55 vuotiaita. Alaikäisiä on alle prosentti.

Tämä tulos kumoaa mm. SAM-kieltolakijärjestön levittämän väitteen, että suurin osa lääkekäyttäjistä olisi nuoria 20 - 30 vuotiaita. Yhdysvalloissa kaikkiaan 650 000 ihmistä käyttää kannabista lääkkeenä osavaltioiden lakien mukaisesti.

Clinical Journal of Pain tiedelehdessä julkaistussa tutkimuksessa 274 kroonisista kivuista kärsivää potilasta sai kannabista lääkekäyttöön. Puolen vuoden jälkeen tehdyn mittauksen mukaan kannabis vaikutti selvästi kipuihin ja paransi muillakin tavoin potilaiden elämänlaatua. Potilaat vähensivät opioidien käyttöä keskimäärin 44%. Potilaskoe ei ollut kontrolloitu lääkekoe, mikä heikentää tulosten arvottamista. Vain kaksi potilasta joutui lopettamaan kesken haittavaikutusten takia.

5. Synteettinen THC, dronabinol, tappaa leukemiasoluja

BMC Cancer -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan FDA:n hyväksymä synteettinen THC, dronabinol, aiheuttaa leukemiasolujen solukuoleman ja olisi myrkytön vaihtoehto leukemiapotilaille. 

Yhdysvaltojen liittovaltion syöpäinstituutti, NCI, painostettiin vuonna 2011 vetämään sivuiltaan maininnat kannabiksen syöpää parantavista vaikutuksista. Vuonna 2015 syöpäinstituutti palautti nämä tiedot lisättynä uusilla tutkimustuloksilla. NCI:llä on tiivistetysti potilaille ja hoitohenkilökunnalle erikseen kannabiksen käytöstä kertovat sivut.

Tutkimuksissa on lisäksi havaittu THC/CBD:n annostelun tehostavan radioaktiivisen hoidon tuloksia, mikä säästää potilasta kyseisen hoitomuodon aiheuttamilta vaurioilta.

Kannabiksen kieltolain jatkamiselle on vaikea löytää perusteita tieteellisestä tutkimuksesta.


Lähde:
Washington University School of Medicine 10.2.2016, Journal of Addiction Medicine: February 2016, Salon 9.2.2016, Alternet 10.2.2016

 

alt 


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...