UNGASS 2016 - Laillistaminen

Kansainväliset huumesopimukset eivät ole niin ehdottomia kriminalisoinnin suhteen kuin kuvitellaan. Ihmisoikeuksien ottaminen huumepolitiikan keskiöön muuttaa huumekeskustelun: kriminalisointi pitää pystyä perustelemaan. Ihmisoikeussopimukset suojelevat yksilön vapautta valtiovallan valtapyrkimyksiltä.

On oletettu, että koska huumesopimukset velvoittavat kriminalisoimaan huumeiksi luokitellut kasvit, kieltäisivät ne myös kannabiksen lääke- ja hyötykäytön. Kaikki ovat varmaan jo huomanneet, että hyöty- ja lääkekäyttö ovat olleet laillisia nämä vuosikymmenet.

Nykyinen huumesopimusjärjestelmä ei yksiselitteisesti estä myöskään ei-lääkinnällisen käytön dekriminalisointia ja laillistamista. Itse asiassa vuoden 1961 asettaa tälle omat ehtonsa sen sijaan, että se olisi sopimuksessa yksiselitteisesti kielletty. Vuoden 1988 sopimuksen on oletettu kieltävän kaikki laillistamiseen tai dekriminalisaatioon liittyvät tekomuodot mutta sopimuksessa todetaan, että sen asettamia ehtoja pitää toteuttaa valtioiden perustuslain mukaisesti eli valtioille on jätetty liikkumavaraa kaikissa näissä sopimuksissa.

Vuoden 1961 sopimuksessa perinteisille kannabiksenkäyttömaille, kuten Intia ja Pakistan, annettiin 25 vuotta aikaa panna sopimukset käytäntöön. Uskonnollisissa rituaaleissa Intiassa käytetty miedoin kannabisvalmiste bhang jätettiin kieltolain ulkopuolelle. Myös muiden kannabistuotteiden uskonnollinen käyttö jäi kieltolain ulkopuolelle. Kansainvälisen kannabiksen kieltolain yksi suuri salaisuus on ollut se, että Intiassa laillisista bhang kaupoista saa ostaa myös ganjaa ja charasta. Nepalissa kannabiksen käyttö on laillista yhtenä päivänä vuodessa Shivan syntymäpäivänä Shivaratra-juhlassa. 

Hollanti laillisti kannabiskahvilat 1970-luvulla, Kaliforniassa laillistettiin kannabiksen lääkekäyttö vuonna 1996, Portugali dekriminalisoi kaikkien huumeiden käytön vuonna 2001, Espanjassa toimii satoja kannabisklubeja, joiden hyväksyminen perustuu virkamiesten ja kansalaisten yhteisymmärrykselle, Bolivia laillisti 2000-luvun alussa kokapensaan perinteisen käytön ja Uruguay, Colorado, Washingtonin osavaltio, Alaska, Oregon ja Washington DC ovat laillistaneet kannabiksen. Jamaika dekriminalisoi ganjan vuonna 2015 ja suunnittelee laillistamista. Kanada ilmoitti vuoden 2016 alussa laillistavansa kannabiksen. Sveitsissä sallittiin kannabisklubit neljässä kaupungissa. Nämä ovat esimerkkejä siitä, ettei kieltolaki ole niin ehdoton kuin on kuviteltu.

Meksikon korkein oikeus antoi viime vuonna ratkaisun siitä, että kannabiksen käyttö kuuluu yksilön vapauden piiriin. Uruguay ja Kanada ovat esimerkkejä siitä, että laillistaminen on mahdollista ilman YK:n tai USA:n sanktiota. Nämä ovat kaksi kooltaan ja vaikutusvallaltaan eri mittakaavan valtiota, mikä tekee niiden tilanteen vertailun mielenkiintoiseksi. Hollanti joutui aikoinaan hylkiön asemaan kansainvälisen huumevalvonnan areenoilla kannabiskahviloidensa takia mutta sitä ei voinut huomata missään taloussuhteissa tms.

Bolivia on esimerkki valtiosta, joka päätti laillistaa perinteisen huumekasviksi luokitellun kokapensaan kasvatuksen ja käytön ja pystyi toteuttamaan politiikan muutoksen sopimusten puitteissa. Ainoastaan parikymmentä valtiota vastusti muutosta, ja näiden joukossa oli mm. Yhdysvallat, jonka osavaltiot ovat laillistamassa kannabiksen kaupan yhä kiihtyvään tahtiin.

Kanadassa aiotaan laillistaa kannabis lähivuosina. Siellä on analysoitu tilannetta ja todettu kansainvälisten sopimusten sallivan sen, että valtio 1) tekee varauksen hyväksymäänsä sopimukseen 2) esittää siihen lisäyksen, että aikoo alkaa valvomaan kauppaa tai 3) irtisanoutuu sopimuksesta. 

Vuoden 1961 sopimus edellyttää artikloissa 23 ja 28, että valtio perustaa viraston valvomaan kannabiskauppaa. Tästä on jo nyt erilaisia käytännön vaihtoehtoja Yhdysvaltojen osavaltioissa ja Uruguayssa. Kannabiskauppaa valvova virasto voi olla oma erillinen virastonsa tai alkoholivalvontaviraston osasto.

Tämän jälkeen seuraa laillistamisen vaikein osa: sen päättäminen, millainen tulee olemaan verotus, miten valvotaan ikärajoja, millaisia tuotteita sallitaan markkinoilla, miten jakelu järjestetään, kuka saa kasvatuslupia jne.

Tällä hetkellä päämallit ovat yksityisyritysmalli, joka on vallitseva Yhdysvalloissa ja valtion monopoli, kuten Uruguayssa. Lisäksi pitää mainita kannabisklubimalli, joka on levinnyt Euroopassa. Käytännössä osavaltioiden ratkaisuissa on eroja sen mukaan, kuinka käyttäjät saavat kasvattaa omansa tai käyttää kannabista julkisesti sosiaalisissa tilaisuuksissa tai perustaa kannabisklubeja. Uruguayssa käyttäjät voivat rekisteröityä klubeihin, kasvattaa itse tai ostaa tietyn määrän kuukaudessa valtion lisenssillä kasvatettua kannabista apteekista.

Euroopassa yleistyvä kannabisklubimalli ei edellytä kannabiksen laillistamista vaan perustuu yhteisymmärrykselle siitä, että kannabiksen kotikasvatus on paras keino torjua järjestäytynyttä rikollisuutta ennen laillistamista. Klubimallissa oikeus kotikasvatukseen on sallittu aatteelliselle yhdistykselle, joka myy kannabista omakustannushintaan jäsenilleen. Kyseessä on dekriminalisaatiomalli, jossa on dekriminalisoitu omaan käyttöön tarkoitettu kannabiksen kasvatus myös kansalaisten perustamille klubeille. Sveitsi on viimeisin esimerkki, missä neljä kaupunkia aloittaa kokeilun.

Portugalin toteuttama dekriminalisaatio oli laaja ja perustui ihmisoikeuksien palauttamiseen käyttäjille, millä on ollut merkittävä vaikutus huumeongelman kohenemiseen. Käyttäjiä käsitellään kokonaan kriminaalivalvonnan ulkopuolella toimivassa arviointilautakunnassa. Ongelmaisille ja riippuvaisille tarjotaan tuettua asumista, työtä ja terveyspalveluja. Tulokset ovat vakuuttaneet huumevalvontalautakunnan, INCB, eli huumevalvontabyrokratian huipun. INCB luonnehtii tuoreessa arviossaan Portugalin mallia “parhaiden käytäntöjen mallina”.

Mutta sekin malli jättää suurimman ongelman, eli kansainvälisen rikollisuuden, ratkaisematta.

Laillistamisen perustelut

Kannabiksen lääkekäyttö on ollut yksi argumentti, jonka kannabiksen vastustajat esittävät Troijan hevosena laillistaa ei-lääkinnällinen käyttö. Lääkekäytön kiistäminen on sopimusten aiheuttama ristiriita, mutta siihen vetoamista ei edes tarvitse muun käytön laillistamiseksi. Kannabiksen lääkekäyttö on alusta saakka ollut sopimuksen ulkopuolella, on vain kuviteltu sen ei-lääkinnällisen käytön merkinneen lääkekäytön kieltoa. Nykyiset kannabiksen lääkekäytön rajoitukset ovat kieltolain luomia, ja todettu perusteettomiksi ja jopa ihmisoikeuksien vastaisiksi. Alkoholin kieltolaissa ja laillistamisessa ei käytetty lääkeargumenttia, koska sillä ei ole lääkekäyttöä.

Kannabiksen ei-lääkinnällisen käytön kriminalisoinnille ei löydy tukea sopimuksista. Suomi on tässä itse asiassa poikkeus, ja täällä toteutettu käytön kriminalisointi on oma keksintö, eikä perustunut vuoden 1961 huumesopimukseen. 25 gramman ohjeistus kotikasvatuksessa sekä erityisiin huumetesteihin pakottaminen eivät perustu huumesopimuksiin eivätkä ne ole edes lakeja vaan virkamiesohjeita! Nämä ovat ihmisoikeuksien loukkauksia, joille ei löydy perustetta kansainvälisistä sopimuksista.

Riippuvuus on huumesopimuksien toinen perustelu kriminalisoinnille. Onko kriminalisointi oikea tapa hoitaa riippuvuusongelmaa? Entä sitten peliriippuvuus tai ylipaino? Voiko niihin puuttua kieltolain keinoin?

Huumekeskustelussa käytetään myös päihteiden haittavertailua mikä vie keskustelun harhaan, koska ihmiset eivät käytä päihteitä niiden haittojen vaan koettujen hyötyjen takia. Vuonna 2010 The Lancet lehdessä julkaistun vertailevan haittatutkimuksen mukaan aineen todetulla haitallisuudella ja sen laillisella asemalla ei ollut mitään vastaavuutta. Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen, THL, julkaisemassa riippuvuutta aiheuttavien aineiden vertailussa päädytään samaan: kriminaalivalvontaa ei pysty perustelemaan aineen haitallisuudella. Laillistamiskeskustelussa käytetty “ei enää lisätä haittoja” argumentti on siten täysin absurdi ja osoittaa täydellistä tietämättömyyttä kriminalisoinnin vaikutuksista. Tupakan käyttöä on saatu vähennettyä tehokkaasti muilla keinoilla kuin kriminaalivalvonnalla.

Yksi argumentti on ollut, että kannabisverot pelastavat valtion talouden. Kieltolain inflatoimat laittomien markkinoiden hinnat tuntuvat satumaiselta verotuksen lähteeltä mutta laillistamisen myötä markkinat romahtavat.

Tällainen argumentointi edustaa vanhaa retoriikkaa, jonka mukaan käyttäjän pitäisi hallita tutkimustieto oikeuttaakseen osallisuutensa keskustelussa eli saadakseen mielipiteen vapauden. Tällaista keskustelua leimaa ns. asiantuntijuuden ja asiantuntijavallan korostaminen. INCB:n vuosiraportin yhteydessä julkaisema johtaja Werner Sippin kannanotto, etteivät huumesopimukset velvoita huumesotaan, on valtakirja kansalaisyhteiskunnalle ottaa sille kuuluva paikkansa takaisin tässä yhteiskunnallisessa keskustelussa.

Rankaisevan huumepolitiikan voi nähdä tarinana, narratiivina, jossa mielikuvia ohjaillaan mm. termeillä väärin- ja viihdekäyttö. Tämän tarinan hallitsijat ovat asiantuntijoita, jotka tilastotiedoillaan ja termien selityksillä ovat hankkineet hallitsevan aseman julkisen keskustelun ohjaamisessa ja muotoilussa. Mutta entä jos koko tarina on harhaanjohtava ja sopimusten tavoitteet voidaan saavuttaa muilla keinoilla kuin kriminaalivalvonnalla?

Huumepolitiikan kehitys YK:n tasolla on nostanut ihmisoikeudet tämän keskustelun keskiöön. Mitä se merkitsee ? Ihmisoikeusperustelu tarkoittaa sitä, että todistustaakka on kieltolain puolustajilla eli millä perusteella yksilön vapautta voidaan rajoittaa? Onko esimerkiksi lapsen oikeuksien puolustaminen perustelu vanhempien ihmisoikeuksien rajoittamiselle?

Positiivisella vapauskäsityksellä tarkoitetaan, että oikeuksien rajoittaminen nyt tuo hyvää tulevaisuudessa eli huumeettoman maailman. Tämä on huumepolitiikan johtava ajatusmalli. Itse asiassa huumepolitiikka on ainoa yhteiskuntapolitiikan alue, jossa tällainen ajatusmalli on enää mahdollista.

Huumepolitiikka on esimerkki valtiovallan ja kansalaisten oikeuksien välisestä jatkuvasta taistelusta. Ihmisoikeussopimuksien tarkoitus on pitää tämä raja selvänä. 

Negatiivinen oikeuskäsitys tarkoittaa, ettei valtiovallan pidä tarpeettomasti puuttua yksityisyyteen ja ihmisoikeuksiin. Englannin kielinen virkamiehen nimi civil servant eli kansalaisten palvelija kertoo siitä, että valtioiden, sopimuksien ja virkamiesten tehtävä on tehdä ihmisten yhteistoiminnasta reilua, järkevää ja turvallista. Valtiovallan ja virkamiesten pitää perustella ihmisoikeuksien rajoittaminen.

Kokonaan toinen keskustelun aihe on huumesopimusten tavoitteet. Vuoden 1988 sopimuksessa kriminalisoinnin painopiste on valtioiden rajat ylittävän laittoman kaupan valvonnassa. Tiedämme jo nyt kokemuksesta, että kannabiksen laillistaminen ja kotikasvatus on parempi tapa taistella valtioiden rajat ylittävää laitonta kauppaa vastaan kuin kriminalisointi.

Huumevalvontajärjestelmän tärkein tai oikeastaan ainoa tavoite on ihmiskunnan terveys ja hyvinvointi. Miten ihmisten kriminalisointi palvelee tätä?

Laillistaminen voidaan perustella kahdella ihmisoikeuksien perusperiaatteella: yhdenvertaisuuden periaate ja suhteellisuuden periaate.

Huumelait rikkovat yhdenvertaisuuden periaatetta: huumeet on jaettu kahteen luokkaan, lailliset ja laittomat. Tätä jaottelua ei voida perustella millään tieteellisellä tai järjellisellä syyllä. On myös todennettu tosiseikka, että kaikissa tapauksissa terveysperusteinen lähtökohta molempien luokkien aineiden käyttäjiä kohtaan on sopivin ja järkevin toimintatapa. Täten valtiovallan irrationaalinen laittomia huumeita käyttävien ihmisten vainoaminen on selkeä Euroopan ihmisoikeussopimuksen artiklan 14 loukkaus, joka kieltää kaikenlaisen syrjinnän.

Huumelait rikkovat suhteellisuuden periaatetta, koska niillä ei ole ollut minkäänlaista positiivista vaikutusta laittomien aineiden tarjontaan eikä kysyntään, vaan sen sijaan ne ovat aiheuttaneet runsaasti ei-aiottuja ja haitallisia vaikutuksia maailmanlaajuisesti. Lääke (huumelait) on pahempi kuin tauti (huumeiden käyttö) ja näin ollen huumelainsäädäntö rikkoo suhteellisuuden periaatetta, joka perustuu Euroopan ihmisoikeussopimuksen artikloihin 2.2, 8.2, 9.2 ja 10.2.

Lähde: Roar Mikalsen: To End a War. A Short History of Human Rights, the Rule of Law, and how Drug Prohibition Violates the Bill of Rights., National Post 16.1.2016, 2015: the Year of Ganja in Jamaica. TNI 1.2.2016, Euroopan ihmisoikeussopimus

 

URL: http://www.tusky.fi/uutiset/741-ungass-2016-laillistaminen

UNGASS 2016 - USA näyttää vihreää valoa

YK:n huumevalvontabyrokratia tasapainoilee vielä huumesodan ja ihmisoikeuksien välitilassa. USA:n hallinto ja kolme entistä presidenttiä suosittelee sopimusten ja julkilausumien tulkintaa ihmisoikeuksien näkökulmasta sekä dekriminalisaatiota ja laillistamista käytännön politiikkana.

UNGASS 2016 loppuasiakirjan luonnos julkistettiin 9.2. Luonnos on sekoitus perinteistä kieltolakitekstiä ja toisaalta uusia arvoja, ihmisoikeuksien kunnioittamista ja 2030 kestävän kehityksen ohjelman toteuttamista.

 

Siinä jatketaan huumekasvien, kannabis, kokapensas ja oopiumunikko, kieltämisen ja hävityksen retoriikkaa mutta luvataan taata niiden lääkekäyttö. Tällainen tasapainoilu kieltolakilobbyn etujen ja ihmisoikeuksien takaamisen välillä jättää tilaa tulkinnoille. Huumausainesopimuksien kieltolakitulkinnan monopoli on ollut globaalien huumeongelmien syynä.

 

Joka tapauksessa luonnoksen neljäs kohta takaa: “We reaffirm our commitment to address drug related issues and implement drug policies in full conformity with the purposes and principles of the Charter of the United Nations, international law and the Universal Declaration of Human Rights.”

 

Entiset presidentit laillistamisen puolesta

 

Kolme entistä Latinalaisen Amerikan presidenttiä, Brasilian Fernando Henrique Cardoso, Kolumbian Cesar Gaviria ja Meksikon Ernesto Zedillo, julkaisi LATimes lehdessä kannanottonsa huumepolitiikan uudistamisen puolesta. 

 

He kertovat UNGASS 2016 neuvottelujen vanhanaikaisesta johtamisesta. Tuskykin on uutisoinut siitä, kuinka YK:n toimistot ja kansalaisyhteiskunta ovat antaneet runsaasti palautetta YK:n huumebyrokratialle. YK:n yliopisto julkaisi tutkimuksen huumesodan jälkeisestä huumepolitiikasta "What Comes After the War on Drugs – Flexibility, Fragmentation or Principled Pluralism?", jossa varoitetaan siitä, että huumepolitiikan joustamisen takia ei pidä sallia teloitusten jatkamista valtioiden itsemääräämisoikeuteen vedoten vaan että ihmisoikeuksien kunnioittaminen pitää asettaa yksiselitteisesti politiikan perustaksi.

 

Mutta vanha herrasmieskerhoperinne jatkuu vahvana YK:n huumekomission, CND, toimintatavoissa. CND kokoontuu Wienissä, jossa ainoastaan 53:lla jäsenvaltiolla on huumepoliittinen edustus. Esimerkiksi YK:n huumevalvontabyrokratian Suomen yhdyshenkilö istuu Suomen Itävallan lähetystössä. 

 

Presidentit kertovat loppuasiakirjaa käsitteleviä neuvotteluja käytävän suljettujen ovien takana. Sekä YK:n toimistoilta saatu että kansalaisyhteiskunnan antama palaute sivuutettiin neuvotteluissa, ja kansalaisjärjestöiltä evättiin osallistuminen näihin neuvotteluihin.

 

Presidenttien arvion mukaan loppuasiakirjan julkaistussa luonnoksessa ei mainita lainkaan nykyisen huumepolitiikan epäonnistumista vähentää huumeiden tarjontaa ja kysyntää. Se jatkaa kasvattajien ja käyttäjien kriminalisointia. Luonnoksessa ei esitetä käytännön toimenpiteitä ihmisoikeuksien tai kansanterveyden kohentamiseksi. Luonnos ei tarjoa toivoa niille sadoille miljoonille huumevalvontajärjestelmän epäonnistumisen takia kärsiville ihmisille.

 

UNGASS 2016 prosessi on presidenttien mielestä vielä mahdollista saada oikeille raiteille. Presidentit kehottavat julkilausumasta huolimatta muiden maiden hallituksia ja presidenttejä kokeilemaan uusia politiikan muotoja, jotka perustuvat tieteelliseen tutkimukseen ja paikalliseen asiantuntemukseen. Tämä on ainoa keino luoda tehokas kansainvälinen huumevalvontajärjestelmä, jossa ihmisten elämä, turvallisuus ja ihmisarvo ovat ensisijalla.

 

Vihreää valoa

 

Sopimusten ja julkilausumien tulkinnan monopoli on ollut YK:n huumebyrokratialla ja tässä toiminnan päärahoittajien rooli on merkittävä. Tämä tuli julki WHO:n kannabisraportin yhteydessä, missä merkittävä rahoittaja Ruotsi sai omaan politiikkaansa sopivan kannabisraportin. Kansainvälisen huumevalvonnan tulkinnan merkittävin auktoriteetti on ollut Yhdysvallat.

 

Tusky uutisoi vuonna 2014, kuinka yksi Obaman hallinnon johtavia huumevirkamiehiä, ulkoministeriön edustaja William Brownfield ilmoitti, ettei USA enää painosta maailman valtioita huumepolitiikassa. Tämän ilmoituksen jälkeen mm. Jamaika dekriminalisoi ganjan käytön ja aloitti sen laillistamisprosessin. 

 

Brownfield ilmoitti maaliskuun alussa pitämässään keskustelutilaisuudessa, että USA:n virkamiehet ovat laatimassa “pragmaattista uudistusohjelmaa”, joka aiotaan esitellä UNGASS 2016 kokouksessa. USA:n hallinto esittää kolmesta kansainvälisestä huumesopimuksesta kiinni pitämistä, mutta valtioita kehotetaan suuntaamaan toimenpiteet pois ihmisten pidätyksiin ja ankariin rangaistuksiin keskittyvästä huumesotastrategiasta ja käsittelemään ongelmaa kansanterveyden näkökulmasta.

 

“Toisin sanoen, kuten presidentti Obama on lausunut monta kertaa julkisesti, dekriminalisoimaan huumeiden käyttöön liittyviä tekoja kohdentaaksemme rajalliset kriminaalivalvonnan resurssit isojen kansainvälisten rikollisorganisaatioiden asettamaan haasteeseen", Brownfield täsmensi.

 

Obaman hallinnon kanta on siten sama kuin INCB:n johtajan lehdistötiedotteessa eli huumesopimuksien ei enää tulkita yksipuolisesti velvoittavan huumesotaan. INCB:n johtaja Werner Sipp huomautti samassa tiedotteessa, ettei sopimukset salli “kaikenkattavaa laillistamista”. Aikaisemmin INCB julkisti kannanottonsa Portugalin dekriminalisaation puolesta kutsuen sitä “parhaiden käytäntöjen malliksi”, minkä voisi kääntää huumepolitiikan käypähoitosuositukseksi.

 

USA:n osavaltioiden toteuttama kannabiksen laillistaminen innostaa muita valtioita kokeilemaan samaa politiikkaa ja samalla estää Yhdysvaltoja puuttumasta politiikan uudistamiseen muissa valtioissa. Tärkeimpien huumesopimuksia ja kannanottoja tulkitsevien tahojen suositukseksi on siten noussut dekriminalisaatio Portugalin mallin mukaan.

 

Kymmenien kansalaisjärjestöjen kirje presidentti Obamalle kehottaa Yhdysvaltoja ottamaan johto kansainvälisen huumepolitiikan uudistamisessa UNGASS 2016 kokouksessa ja vaatimaan ankaria rangaistuksia käyttäviä maita noudattamaan ihmisoikeuksia. Tällä estettäisiin kansainvälisen huumepolitiikan pirstaloituminen huumesotaa käyvien ja huumekaupan laillistavien valtioiden mosaiikiksi.

 

UNODC uskottavan tiedon puolesta

 

Julkilausumatasolla YK:n huumebyrokratia voi vielä vaikuttaa kovalta ja armottomalta, mutta huumetoimiston, UNODC, julkaisuissa löytyy myös vaihtoehtoisia näkökulmia ja tutkittua tietoa.

 

UNODC:n julkaisu, "Terminology and Information on Drugs", tähtää huumekeskustelussa käytetyn terminologian selkeyttämiseen. Erimielisyydet voivat usein johtua siitä, että ihmisillä on samoja arvoja ja tavoitteita mutta erilaisia käsityksiä käyttämiensä sanojen merkityksestä tai sitten käytetään absurdeja termejä, koska ajatellaan, ettei sillä ole mitään väliä, onhan kyseessä huume.

 

Julkaisu nostaa esille sen, että synteettinen kannabis tai kannabinoidi on harhaanjohtava termi. Oikea termi on synteettinen kannabinoidireseptoriagonisti, synthetic cannabinoid receptor agonists eli lyhyesti SCRA-aineet tai niitä voidaan kutsua muuntohuumeiksi. SCRA-aineita on syntetisoitu erilaisista lähtöaineista ja ryhmään kuuluu aivan erilaisia kemikaaleja. Niiden aiheuttamat haittavaikutukset ovat niille ominaisia samoin kuin niiden metabolia. Kemiallisesti ne eivät ole kannabista eikä kannabinoideja.

 

Synteettinen kannabis -termiä käytetään mukavuussyistä, tietämättömyydestä tai halusta leimata kannabis. Näitä aineita kehitettiin aikoinaan lääkeyhtiöiden laboratorioissa kannabinoidijärjestelmän tutkimiseksi kieltolain takia eikä niitä ole testattu ihmisillä eikä tarkoitettu lääkekäyttöön. 

UNODC julkaisi UNGASS 2016 prosessille nettikirjan Roar Mikalsen: “To End The War”, joka analysoi huumesodan epäonnistumiseen johtavia syitä ja ihmisoikeussopimuksien takana olevaa ajattelua. Tämä on jälleen esimerkki siitä, kuinka edes huumesodan ytimessä ei vallitse enää yksimielisyys sodan jatkamisesta.

 

Huumepolitiikkamme on hyvä esimerkki valtarakenteissa ja virkamieskoneistossa vallitsevasta lakien positivistisesta tulkinnasta, jonka mukaan valtion valtaa ei saa rajoittaa eikä lakeja kyseenalaistaa. Tämä on tehnyt vuonna 1961 julistetun kannabiksen kieltolain soveltamisesta koko ajan totalitaarisempaa. Mikään määrä tutkittua tietoa ei muuta kieltolain kannattajan mielipidettä. Käytännössä nykyisen huumepolitiikan puolesta puhuvat enää ne, joita se työllistää. Kuka valvoo vartijoitamme on tämän vallankäytön ongelma.

 

Empiirinen näyttö osoittaa, että ihmisten itsemääräämisoikeus ja valvottu laillistaminen on järkevämpi ratkaisu. Kannabiksen laillistaminen ja dekriminalisaatio toteuttavat paremmin huumesopimuksien tavoitteita, koska kannabiksella voidaan parantaa riippuvuutta vahingollisempiin aineisiin ja tällä politiikalla voidaan estää järjestäytyneen rikollisuuden harjoittamaa laitonta kauppaa tehokkaammin ja halvemmin kuin kriminaalivalvonnalla. Tämä on ihmisoikeussopimusten mukaista huumepolitiikkaa.

 

 

Kannabiksen laillistaminen Yhdysvaltojen osavaltioissa toteuttaa sen, mihin vuosikymmenien ja miljardien dollareiden huumesota ei pystynyt

 

 

Lähde: Vice 9.3.2016,  U.S. Department of State 8.3.2016,  LA Times 11.3.2016, International Business Times 11.3.2016,

CNDBlog 24.2.2016,  UNGASS 2016 loppuasiakirjaluonnos 9.2.2016, UNODC: Roar Mikalsen: To End a War. A Short History of Human Rights, the Rule of Law, and how Drug Prohibition Violates the Bill of Rights.,  UNODC: Terminology and Information on Drugs. 

United Nations University. Office at the United Nations: What Comes After the War on Drugs – Flexibility, Fragmentation or Principled Pluralism?

 

 

 

URL: http://www.tusky.fi/uutiset/740-ungass-2016-usa-nayttaa-vihreaa-valoa

UNGASS 2016 - Kannabiksen luokittelun politiikkaa

Kannabiksen luokittelu on kansainvälisen huumevalvonnan kuuma peruna. Kyseessä on miljoonien ihmisten terveys ja hyvinvointi mutta toisaalla lääkeyhtiöiden ja vankilateollisen kompleksin miljardivoitot.

 

Huumevalvontajärjestelmän piti taata ihmiskunnalle välttämättömien lääkeaineiden saanti, mutta keskittyminen kriminaalivalvontaan on vuosikymmenien mittaan johtanut yhä syvenevään lääkeainekriisiin. Tämä on oleellinen este kestävän kehityksen tavoitteiden toteutumiselle, koska peräti 5,5 miljardia ihmistä elää olosuhteissa, joissa ei ole mahdollista saada välttämättömiä lääkeaineita.

 

YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon asetti korkea-arvoisen lautakunnan, United Nations Secretary-General's High-Level Panel on Access to Medicines, tutkimaan lääkeaineiden saatavuutta. Sen tarkoitus on tutkia ja arvioida erilaisia ehdotuksia sekä esittää ratkaisuja, joilla voitaisiin ratkaista lääkekehittäjien oikeuksien, kansainvälisten ihmisoikeuksien, kauppasäädösten ja kansanterveyden välillä vallitsevat poliittiset ristiriidat modernin terveysteknologian puitteissa. Tähän tarkoitukseen YK:n pääsihteeri on koonnut joukon alan asiantuntijoita ja tutkijoita. Lautakunnan raportin on määrä valmistua vielä tänä vuonna.

 

Poliittisen teorian tohtori Katherine Pettusin ja kipulääketieteen tohtori Sunil Kumar Aggarwalin laatimassa alustavassa raportissa analysoidaan huumevalvonnan tavoitteita ja sitä, kuinka länsimaisen lääketeollisuuden ajamat edut ovat aiheuttaneet globaalin lääkeainepulan. 

 

Huumepolitiikka on luonut 1900-luvulla narratiivin, jossa perinteiset lääkekasvit esitetään “pahan” ja “riippuvuuden” tarinoina. Tämän narratiivin avulla länsimaiselle lääketeollisuudelle annettiin 1900-luvun puolivälissä monopoli kyseisten kasvien käyttöön samalla kun monet lääkintäperinteet tukahdutettiin. Tällä narratiivilla on narrattu ihmisiä uskomaan, että huumeiksi luokitellut kasvit ovat pahoja ja modernit lääkkeet turvallisia.

 

Tämän alistavan narratiivin tilalle tarvitsemme ihmisten kunnioittamiseen ja parantamiseen perustuvan tarinan, jonka avulla palautetaan ja jalostetaan nämä perinteiset lääkinnälliset ja kulttuuriset käyttötavat. Oikeus kivun lievitykseen on modenin aikakauden tunnustama ihmisoikeus.

 

Raportin ehdotus on pysyä huumesopimusten puitteissa ja sallia perinteisesti käytettyjen lääkekasvien viljely ja käyttö. Pettus ja Aggarwal esittävät kansainvälisiin huume-, kauppa- ja ihmisoikeussopimuksiin perustuvaa järjestelmää, jonka puitteissa valtiot voivat aloittaa kannabiksen, oopiumunikon ja muiden perinnekasvien viljelyn sekä perinteisiin että nykyaikaisiin lääkinnällisiin ja tutkimustarkoituksiin.

 

WHO sekä Nils Bejerotin ja Gabriel Nahasin haamut

 

Maailman terveysjärjestö, WHO, valtuutettiin laatimaan kannabiksesta raportit UNGASS 2016 kokousta varten. Tusky raportoi vuonna 2014 Ruotsin huumeiden vastaisen sosiaali- ja terveysministerin hankkeesta, kuinka WHO:n nimissä tullaan julkaisemaan tieteellinen tutkimus kannabiksen haitoista laillistamisen estämiseksi. Ruotsin valtio maksoi 480 000 dollaria ja sai sillä Maria Renströmin WHO:n sisälle junailemaan raporttia WHO:n nimissä. Tämä raportti valmistui maaliskuun alussa 2016, sopivasti ennen UNGASS 2016 kokousta. 

 

Maria Renström on huumebyrokraatin stereotyyppi, joka on opiskellut Umeån yliopistossa kolme vuotta “HR Managementtia”. Hänellä ei ole lääketieteellistä koulutusta, joka pätevöisi arvioimaan tieteellistä tutkimusta. Hänen taustansa on huumehaukkajärjestössä Mobilisering mot narkotika eli keskeisessä huumesotanarratiivin levitysorganisaatiossa, mistä Suomenkin kantsulööpit ja huumeseminaarien inho ja pelko ovat peräisin.

 

Drugnews on ruotsalainen huumesotasivusto, joka mainostaa tätä raporttia WHO:n julkaisemana tieteellisenä raporttina. Sen etusivulle on kuitenkin rehellisesti laitettu teksti: raportti ei edusta WHO:n kantaa vaan kyseessä on Ruotsin sosiaali- ja terveysministeriön kustantama projekti. 

 

“This publication contains the collective views of an international group of experts, and does not necessarily represent the decisions or the stated policy of the World Health Organization.”

 

Raporttiin on koottu huumesotaorganisaation, WFAD, tutkijaverkoston laatimia artikkeleita. WFAD on kansainvälisten huumehaukkojen Robert DuPontin, Semblereiden ja Ruotsin kuningatar Silvian vuonna 2009 perustama projekti, mikä tuo Nils Bejerotin ja Gabriel Nahasin haamut jälleen kerran kansainväliseen huumepolitiikkaan. Kyseessä on selkeästi lääke- ja vankilateollisen kompleksin raportti UNGASS 2016 prosessiin. Tämä näkyy siinä, ettei kriminaalivalvontaa mainita kertaakaan koko raportissa. Tämä on juuri sitä perinteistä kieltolain narratiivia kasvin demonisoimiseksi.

 

Drugnewsin puolueellisuutta huumepolitiikassa kuvaa se, ettei se ole julkaissut sanaakaan INCB:n uusimmista raporteista ja kannanotoista vaikka vielä vuosi sitten INCB ja WFAD olivat samassa huumesotalobbyssa.

 

Raportin toimituskunnan jäsen Peter Allebeck on pohjoismaisen huumesodan ja kannabishysterian pääarkkitehtejä Nils Bejerotin jälkeen. Hänen kannabismallinsa on tuttu myös suomalaisessa huumekeskustelussa, missä sitä käytetään kannabiksen käyttäjien marginalisointiin.

 

Raportin johtopäätös on, että kannabiksen vaikutuksista on niin paljon ristiriitaista tietoa, ettei sitä pidä laillistaa: "Yhteenvetona meillä on vähemmän tietoa kannabiksen ei-lääkinnällisestä käytöstä kuin alkoholin ja tupakan käytöstä".

 

Tämän rinnastuksen tekee vuonna 2016 Ruotsin valtion kustantama WHO:n raportti kun vuonna 1995 WHO:n ristiriitoja herättänyt vertaileva raportti piti kannabista jopa haitattompana kuin alkoholi ja tupakka. Molemmissa raporteissa on mukana sama tekijä, Wayne Hall. Sittemmin presidentti Obama on tehnyt saman rinnastuksen.

 

Käytännössä operaatio on huumehaukkojen keino yrittää jarruttaa kannabiksen uudelleenluokittelua, yrittää pitää elossa huumesodan narratiivi, että kannabiskasvi on paha ja riippuvuutta aiheuttava huume, narcotic drug, ja kriminaalivalvonta neutraali tekijä, jonka vaikutuksia ei saa tutkia.

 

WHO:n huumeriippuvuuden asiantuntijakomitea, ECDD, julkisti vuonna 2015 raporttinsa kannabiksen lääkekäytöstä. Myös sen tekijä, Harvardin yliopiston psykobiologian professori Bertha Madras, on WFAD:n asiantuntija. Vuonna 2014 WFAD järjesti UNGASS 2016 valmisteluja varten kokouksen, jossa Madras oli yksi pääpuhujista. Madras väittää, että kannabiksen lääkekäytön paluun takana on jotakin muuta kuin tieteellinen näyttö: "The movement to revive cannabis as a medicine is driven by multiple factors, many beyond the domain of science." 

 

Nämä raportit kertovat siitä, kuinka poliittinen asia kannabiksen kieltolaki on.

 

Kestävän kehityksen tavoitteet ja huumesotalobbyn edut ristiriidassa 

Kannabiksen laillistaminen ei ole marginaalinen asia, itseisarvo eikä lopullinen päämäärä vaan osa globaalia muutosta, mikä YK:ssa toteutuu 2030 kestävän kehityksen ohjelmana. Huumeongelmassa kiteytyy Ban Ki-moonin sanoin kaikki kehitysongelmat. Kannabiksen laillistaminen on myös uhka huumevalvontabyrokratian olemassaololle, sen oikeutukselle.

Vuoden 1961 huumesopimuksessa kannabis on asetettu ankarimpaan IV luokkaan vaarallisimpien aineiden joukkoon, joilla katsotaan olevan vähiten lääketieteellistä käyttöä. Vaatimus kannabiksen lääkekäytön laillistamiseksi ei ole Troijan hevonen "viihdekäytön" laillistamiseksi, vaan sen kielto on sopimukseen asetettu ehto, jollaista ei käytetty alkoholin kieltolain eikä sen laillistamisen yhteydessä. Kannabiksen lääkekäytön tunnustaminen asettaa siten huumesopimuksen perustelut kyseenalaiseksi. 

Kieltämisen toinen perustelu on kannabiksen aiheuttama riippuvuus mutta Bruce Alexanderin tutkimukset 1980-luvulla osoittivat, kuinka ihmisiä kriminalisoiva huumepolitiikkamme aiheuttaa riippuvuutta, ei aineen farmakologia. Tutkimusten mukaan lapsuudessa traumoja kokeneista tulee muita 4600% todennäköisemmin riippuvaisia huumeisiin, ruokaan, päihteisiin tai peleihin. Huumepolitiikkamme traumatisoi heitä entistä enemmän sen sijaan, että ihmisten perusongelmia hoidettaisiin. 

 

Huumetutkijoiden oletus kriminaalivalvonnan neutraaliuudesta huumeongelman käsittelyssä ei ole tiedettä vaan heidän omaksumansa “kantsumalli” on kriminaalivalvonnan aiheuttama ehdollistuma.

 

Sopimuksen alussa kansainvälisen huumevalvonnan tavoitteeksi asetetaan kuitenkin lääkeaineiden saatavuuden turvaaminen kärsimyksen lievittämiseksi eikä kriminaalivalvonta: "Recognizing that the medical use of narcotic drugs continues to be indispensable for the relief of pain and suffering and that adequate provision must be made to ensure the availability of narcotic drugs for such purposes."

 

Tämän sopimusten perustarkoituksen on huumevalvontabyrokratia kadottanut, ja kansalaisliikkeet ovat palauttamassa sen takaisin ihmiskunnan terveyden ja hyvinvoinnin kohentamiseksi.

 

Suurin osa laittomien huumeiden käyttäjistä on kannabiksen käyttäjiä. Maailmassa arvioidaan olevan 250 miljoonaa kiellettyjen aineiden käyttäjää, joista vähintään 200 miljoonaa kannabiksen käyttäjää. Käyttäjien ihmisoikeuksien kieltäminen on tukahduttanut vapaan keskustelun kannabiksen lääkekäytöstä ja politiikan oikeutuksesta myös tutkijoiden ja virkamiesten keskuudessa. Ihmisoikeuksien ottaminen huumepolitiikan perustaksi tarkoittaa sitä, että niiden rajoittaminen pitää pystyä perustelemaan.

 

Ruotsalaisten huumehaukkojen WHO operaatio kertoo suurista intohimoista ja taloudellisista eduista, jotka ovat jo vuosikymmeniä vaikuttaneet huumepolitiikkaamme sivuuttaen kaiken ihmisoikeusharkinnan. Ruotsalaisilla on paljon resursseja ja osaamista kansainvälisen huumesodan tekemisessä, kuten WHO operaatio osoittaa. 

Huumesota maksaa 100 miljardia dollaria joka vuosi, ja 480 000 dollaria yhdestä raportista on pieni raha siihen verrattuna. Jos kannabis laillistetaan uudelleen, menettää kriminaalipolitiikka merkityksensä ja näiden lobbareiden työ loppuu. Siksi kannabisraporteissa ja seminaareissa ei käsitellä sanallakaan kriminaalivalvonnan vaikutuksia nuorten tulevaisuudelle.

Ruotsin huumekuolleisuus on EU:n toiseksi korkein Viron jälkeen ja se nousee vuosi vuodelta samalla kun Portugalissa se on vähentynyt murto-osaan 1990-luvun tasolta. Ruotsi vie huume- ja erityisesti kannabisoppejaan englanniksi maailmalle, mutta valitettavasti sen kritiikki on usein vain ruotsin kielistä eikä siksi saavuta samaa yleisöä kuin virallinen propaganda. 

 

Drugnews uutisoi ruotsalaisen huumehaukan, WFAD:n sihteerin Per Johanssonin saamasta lämpimästä vastaanotosta Iranissa, jonne Johansson oli matkustanut kertomaan ruotsalaisen huumepolitiikan opeista. Iran on maailman johtavia kuolemanrangaistuksen käyttäjiä, ja ihmisoikeusjärjestöjen mukaan puolet teloitetuista on huumeista tuomittuja. Iran on myös maailman johtavia alaikäisten teloittajia. Tämä nousi helmikuussa uutisiin länsimaissa, kun paljastui Iranin viranomaisten teloittaneen yhdestä kylästä kaikki miespuoliset huumerikollisuuden takia. Perusteluna oli se, että henkiin jätetyt voisivat kostaa!

 

Ihmisoikeusjärjestöt ovat vaatineet YK:n huumebyrokratiaa lopettamaan Iranin huumepolitiikan tukemisen mutta silti YK:n huumetoimisto, UNODC, tukee Iranin huumepolitiikkaa 20 miljoonalla dollarilla tänäkin vuonna. Näillä rahoilla Per Johanssonit ja muut ruotsalaiset huumehaukat matkustelevat maailmalla kaupittelemassa ruotsalaisia huumeoppeja. Tämä on kansainvälisen huumesodan todellisuus vuonna 2016.

 

Ruotsalaisten huumehaukkojen kustantamat WHO:n kannabisraportit ovat huumesodan perääntymistaistelua: loputtomilla raporteilla, kokouksilla ja lööppikampanjoilla yritetään viivyttää väistämätöntä eli kannabiksen laillistamista kaikkiin niihin erilaisiin käyttötarkoituksiin, jotka tukevat ihmisten terveyttä ja hyvinvointia.

 

 

Lähde: United Nations Secretary-General's High-Level Panel on Access to Medicines: Proposal submitted Feb 28th, 2016 United Nations Secretary-General's High-Level Panel on Access to Medicines: Lead Author: Dr. Katherine Pettus, Independent Contractor. Additional Author: Dr. Sunil Kumar Aggarwal, MD PhD , DrugNews 4.3.2016, WHO:n eli WFAD:n kannabisraportti,  Fokus 3/2014, Bertha Madrasin WHO:lle laatima lääkekannabisraportti.

 

 

Israel, kannabiksen lääkekäytön Mekka. 

 

URL: http://www.tusky.fi/uutiset/738-ungass-2016-kannabiksen-luokittelu

UNGASS 2016 ja kansalaisyhteiskunta

YK:n huumepolitiikka ei onnistu ilman kansalaisyhteiskunnan mobilisoimista sen toteuttamiseen. Ihmisoikeudet kuuluvat kaikille, myös kasvattajille, pienviljelijöille ja kauppiaille eikä ihmisellä ole oikeutta kieltää kasvin olemassaolo!

 

YK:n järjestelmän muutos ja uudet 2030 kestävän kehityksen tavoitteet ovat muuttamassa kansainvälistä huumepolitiikkaa. Huumevalvonnassa huumeiden käyttäjillä ja kauppiailla ei ole ollut oikeutta osallistua heitä koskevaan päätöksentekoon, ja kriminaalivirkamiesjärjestöt ja kieltolakijärjestöt ovat edustaneet koko kansalaisyhteiskuntaa, mikä on suoraa seurausta ihmisoikeuksien polkemisesta. 

 

Tämä heijastuu huumepolitiikan marginalisointina siten, että ajatellaan dekriminalisaation ja laillistamisen koskevan harvoja ihmisiä eikä suurta yleisöä. YK:n arvioiden mukaan 250 miljoonaa ihmistä käyttää huumeiksi luokiteltuja aineita ja vähintään yhtä paljon osallistuu niiden kasvattamiseen, jalostukseen ja kauppaan. Tällaista ihmismäärää ei voida jättää yhteiskunnan ulkopuolelle.  

 

Vuonna 1998 YK kokoontui pääsihteeri Kofi Annanin johdolla erityisyleiskokoukseen New Yorkissa, missä syntyi Drug Free World - We Can Do It! -julistus. Maaliskuun 15. päivä 1998 Wienissä, Itävallassa, 14 kansalaisjärjestöä Euroopasta, Afrikasta ja Latinalaisesta Amerikasta kokoontui laatimaan yhteistä kannanottoa YK:lle. Tästä syntyi oikeudenmukaisen ja tehokkaan huumepolitiikan julkilausuma, Manifesto for Just and Effective Drug Policies.

 

Vuonna 2004 ENCOD:n yleiskokouksessa Kööpenhaminassa päätettiin liittää tämän julkilausuman nimi järjestön nimeen: European Coalition for Just and Effective Drug Policies. Järjestöön voivat liittyä kaikki, jotka hyväksyvät em. julistuksen.

 

Kansalaisjärjestöt järjestäytyivät vuoden 1998 julistetun huumeettoman maailman ohjelman tarkistuskokoukseen vuonna 2009 The "Beyond 2008" NGO Forum sateenkaariorganisaation alle Wienissä, Itävallassa. Tämä toi YK:n huumevalvontabyrokratiaa lähemmäs muiden YK:n järjestöjen toimintaa.

 

UNGASS 2016 prosessi on mobilisoinut aiemmin huumepolitiikan marginalisoimat ja kriminalisoimat ihmisryhmät mukaan politiikan tekemiseen. Kansalaisyhteiskunnan mobilisoiminen on YK:n toiminnan kannalta keskeistä, koska muuten se olisi pelkkä byrokratia.

Kansalaisjärjestöjen osallistuminen UNGASS 2016 prosessiin alkoi vuonna 2014, jolloin huumekomission, CND, vuosikokouksen yhteydessä käynnistettiin “kansalaisyhteiskunnan työryhmä”, Civil Society Task Force. 

 

Civil Society Task Force on Wienissä ja New Yorkissa sijaitsevien kansalaisjärjestökomiteoiden, Vienna NGO Committee on Drugs  ja New York Committee on Drugs, yhteishanke, jonka tarkoitus on toimia kansalaisyhteiskunnan ja YK:n välillä politiikan kohteena olevien kansalaisten äänen saamiseksi mukaan tähän prosessiin.

 

Kansalaisyhteiskunnan osallistuminen UNGASS 2016 valmisteluprosessiin kulminoitui kun Civil Society Task Force kokosi 10.2.2016 New Yorkin päämajaan laajan joukon kansalaisjärjestöjä antamaan oma panoksensa kokoukselle. Tämä ei ollut enää vanhanaikainen poliisien ja IHRY:n tyyppisten kieltolakijärjestöjen rituaalinen yksimielisyyden ylistys vaan avoin pyöreän pöydän temaattinen keskustelu tai "epävirallinen sidosryhmien konsultaatio", jossa kaikki mielipiteet pääsivät esille. Perinteisten kieltolakijärjestöjen ohella kokouksessa oli mukana käyttäjien sekä ensimmäistä kertaa tällä tasolla myös kasvattajien ja pienviljelijöiden edustajia. 

 

Tilaisuuden alussa pääsihteeri Ban Ki-moon esitteli 2030 kestävän kehityksen ohjelmaa ja sitä, kuinka kansalaisyhteiskunnan ottaminen mukaan prosessiin palvelee kehitystavoitteiden toteuttamista. Hänen mukaan huumeongelmassa tiivistyy 21. vuosisadan maailmanlaajuiset ongelmat, huumeongelma estää kestävän kehityksen toteutumista. Hänen lisäksi paikalla olivat myös UNODC:n pääsihteeri Yuri Fedotov ja UNGASS 2016 neuvotteluja johtava Khaled Shamaa.

 

Huumesodalla on vielä vaikutusvaltaa huumevalvontabyrokratiassa, ja Robert DuPontin, Semblerin pariskunnan ja Ruotsin kuningtar Silvian pyörittämän huumesotaorganisaation World Federation Against Drugs, WFAD, jäsenjärjestö sai kunnian käyttää ensimmäisen puheenvuoron. Pakistanissa huumevieroitusta tarjoavan Sunny Trust säätiön edustaja Asta Ashraf piti huumesotaa hehkuttavan puheenvuoron, mutta toisaalta hän nosti esille tärkeän huumesodan aiheuttaman ongelman eli naisten alistetun aseman huumeiden kriminaalivalvonnassa siten, että monissa maissa naispuolisia huumeiden käyttäjiä ja huumeriippuvaisia ei edes lasketa mukaan tilastoihin eikä heille ole tarjolla huumevieroitusta. On vaikea nähdä, miten huumeiden kriminaalivalvonnalla korjattaisiin tämä asia mutta logiikka ei ole koskaan kuulunut huumesotaan.

 

Keskustelussa oli mukana myös muita WFAD:n edustajia kuten Kenian slummeissa nuorisotyötä tekevä Slum Child foundation ja Yhdysvalloissa kannabiksen laillistamista vastustava SAM.

 

Huumesotaretoriikka hälveni keskustelun edetessä, ja tyhjän kieltolakiretoriikan vastapainoksi kansalaisjärjestöjen puheenvuoroissa nostettiin esille käytännön vaihtoehtoja nykyisen huumepolitiikan uudistamiseksi. Washington DC:n kannabiksen laillistamisaloitteen edustaja Adam Eidinger kertoi laillisen myynnin tuomista eduista. MMM-mielenosoitusten alullepanija Dana Beal oli paikalla kertomassa ibogainen käytöstä vieroitushoidossa. 

 

Jamaikan ganjankasvattajien liiton edustaja Vicki Hanson nosti esille kasvattajien oikeudet. Huumepolitiikassa ihmisoikeudet pitää ulottaa kaikille huumekieltolain kriminalisoimille ihmisille. Hanson kertoi siitä, kuinka kaikkia kokoukseen tulossa olleita ihmisiä ei päästetty Yhdysvaltoihin, koska heillä on tuomio huumekasvien kasvattamisesta - he eivät päässeet heidän kriminalisointiaan käsittelevään kokoukseen heitä kriminalisoivan politiikan takia!

 

Intialaisen Lawyers Collective järjestön edustaja Tripti Tandon nosti esille sen, että kansainvälisten huumesopimusten pitää koskea myös kansainvälistä kauppaa, ihmisoikeudet kuuluvat kaikille huumekieltolain takia kriminalisoiduille ihmisille. Loppupuheenvuorossaan hän nosti ihmisoikeuksien rinnalle myös luonnon oikeudet: ihmisellä ei ole oikeutta evätä jonkun kasvin olemassaolo!

 

Kansalaisjärjestöjen keskustelun eli sidosryhmien konsultaatiotilaisuuden voi katsella YK:n kotisivujen kautta. Tilaisuuden ohjelma, keskustelun osa 1 ja keskustelun osa 2. Kesto yhteensä n. 5 tuntia.

 

Kansalaisjärjestöjen anti UNGASS 2016 prosessille

 

Trans National Institute, TNI, järjesti 22.1.2016 Heemskerkin kaupungissa Hollannissa maailman kiellettyjen kasvien kasvattajien tapaamisen. Tässä kokouksessa 14:sta eri valtiosta paikalle kutsutut kannabiksen, oopiumunikon ja kokapensaan pienviljelijät keskustelivat panoksestaan UNGASS 2016 prossessille ja organisoivat julkilausuman nimeltään The Heemskerk Declaration.

 

European Coalition for Just and Effective Drug Policies, ENCOD, edustajat ovat vieneet YK:n kokouksiin mukanaan maanviljelijöitä, käyttäjiä. ENCOD järjestää kokouksen aloituspäivänä 19.4. “Tribute to mother earth” tapahtuman ja kansainvälisenä kannabispäivänä 20.4. “It’s up to you, New York” karnevaalitapahtuman New Yorkissa. 

 

Arvovaltaisten valtiojohtajien huumepoliittinen komissio, Global Commission on Drug Policy, GCDP, aikoo konsultoida maailman johtavia poliitikkoja ennen ja jälkeen UNGASS 2016:n sekä auttaa uuden politiikan suunnittelussa. Komissioon viime vuonna liittynyt Britannian liberaalipuolueen johtaja ja entinen Britannian varapääministeri Nick Clegg on koonnut EU-maiden voimia huumepolitiikan uudistamiseksi kansainvälisellä tasolla. Uusi huumepolitiikka on yhtä tärkeä kuin uusi ilmastopolitiikka.

 

Kansainvälinen tutkijoiden verkosto, International Centre for Science in Drug Policy, ICSDP, kehottaa maailman valtioita arvioimaan huumepolitiikkansa onnistumista uusilla mittareilla, jotka mittaavat yhteiskunnan ja ihmisten kokemia ongelmia. Huumepolitiikan menestystä mitataan nykyään ihmisten pidättämisellä ja huumeiden takavarikoinneilla. Tutkijoiden mukaan onnistumista pitäisi mitata politiikan vaikutuksella terveyteen, turvallisuuteen, kehitykseen ja ihmisoikeuksien toteutumiseen. Tarvitsemme kokonaan uuden lähestymistavan, joka perustuu tutkimusnäyttöön eikä ideologiaan. 

 

Huumesodasta kärsineet ihmiset ja yhteisöt ovat järjestäytyneet kansainväliseksi Stop the Harm ryhmäksi, joka kokoaa eri tahoja yhden tavoitteen taakse: nykyisen kansainvälisen huumepolitiikan aiheuttamien vaurioiden korjaamiseksi uudeksi politiikaksi, joka perustuu terveyteen, myötätuntoon ja ihmisoikeuksiin.

 

Yhdysvalloissa sadat afroamerikkalaiset uskonnolliset johtajat kokoontuivat 15.2. Samuel DeWitt Proctor konferenssiin oppimaan UNGASS 2016 prosessista liittyäkseen Stop the Harm ryhmään. 

 

Meksikolaisen runoilijan Javier Sicilian vuonna 2012 aloittama rauhankaravaani, Caravan for Peace, Life and Justice, on koonnut yhteen huumesodasta kärsineitä perheitä, alkuperäisväestöä, uskonjohtajia, ihmisoikeusaktivisteja, huumepolitiikan asiantuntijoita, terveystyöntekijöitä, opiskelijoita ja maanviljelijöitä. Rauhankaravaani kulkee Keski-Amerikan valtioiden kautta Yhdysvaltoihin päämääränä New York 18.4. 

 

Opiskelijajärjestö Students for Sensible Drug Policy aikoo järjestää satojen opiskelijoiden mielenosoituksia ja tapahtumia New Yorkissa UNGASS 2016 tapahtuman aikana.

 

Kansainvälinen huumeille ja huumesodalle perheenjäseniään menettäneiden perheiden yhteisö International Families Against the Drug War tuo jäseniään yhdessä järjestöjen Anyone's Child: Families for Safer Drug Control ja Moms United to End the War on Drugs New Yorkiin mukaan tapahtumiin ja mielenosoituksiin. Nämä järjestöt aikovat ottaa suoraan yhteyttä poliittisiin päättäjiin ja tiedotusvälineisiin sanomansa levittämiseksi kokouksen aikana.

 

Yhdysvaltojen johtava huumesotaa kritisoiva järjestö Drug Policy Alliance kokoontuu UNGASS 2016:ia edeltävänä viikonloppuna Columbian yliopistolla yhteistyökumppaneidensa kanssa pohtimaan UNGASS 2016:n jälkeisen ajan kampanjointia. YK:n nykyisen huumeohjelman tarkistuskokous pidetään vuonna 2019, ja UNGASS 2016 on foorumi uuden 2000-luvun huumeohjelman laatimiseksi. 

 

Naiset ovat nykyisen huumepolitiikan suurin tuntematon tekijä, koska monissa maissa laittomia huumeita käyttäviä naisia ei edes rekisteröidä. Tämä on yksi esimerkki nykyaikaisen “valvonnan” järjettömyydestä, siitä ettei huumeet ole missään valvonnassa. Yli 50 naisjärjestöä kautta maailman on laatinut yhdessä naisten julistuksen, Women’s Declaration, jotta kokouksessa tutkittaisiin rankaisevan politiikan haittoja naisille ja perheille. 

 

Support. Don’t Punish! kampanja kokoaa yhteen aktivisteja, huumesodan koskettamia yhteisöjä ja poliittisia päättäjiä muistuttamaan siitä, ettei huumesodan aiheuttamia vaurioita voida enää sivuuttaa. Kampanja vaatii UNGASS 2016 kokousta sanoutumaan selkeästi irti huumesodasta. 

 

Entinen Sveitsin presidentti Ruth Dreifuss käynnisti julistuksen haittojen vähentämisen puolesta, Harm Reduction Decade Declaration. Sen takana ovat mm. Kofi Annan Foundation, Richard Branson, the Elton John Foundation sekä UNAIDS Asia and Pacific. Se vetoaa valtioihin, jotta ne ohjaisivat 10% tehottoman huumesodan resursseista haittojen vähentämiseen.

 

Latinalaisen Amerikan suurin online organisaatio, Presente, käynnisti vetoomuksen presidentti Obamalle, että hän vaatii UNGASS 2016:ssa suunnan muutosta epäonnistuneesta huumesotapolitiikasta järkevään huumepolitiikkaan, joka perustuu kansanterveyteen, haittojen vähentämiseen ja ihmisoikeuksiin. 

 

LEAP, Law Enforcement against Prohibition, on kansainvälinen kriminaalivirkamiesten järjestö huumesotaa vastaan. Sen Britannian osasto käynnisti kampanjan “Kun poliisi sanoo “lopeta huumesota”, tulee sinun kysyä, miksi”.

 

International Drug Policy Consortium, IDPC, on kansainvälinen tutkijoiden ja alan ammattilaisten verkosto sekä huumepoliittinen ajatushautomo, josta on tullut merkittävä asiantuntijajärjestö eri valtioiden laillistamisprojekteissa ja UNGASS 2016 prosessissa. Suomessa IDPC on ollut mukana kannabiksenkasvatusta tutkivassa projektissa, joka tuotti tällaiset tutkimukset kuten "Growing Medicine" ja "Kukkaa Pukkaa". Sen johtaja Mike Trace toimii myös GCDP:n asiantuntijana.

 

IDPC käytännön neuvo UNGASS prosessille on laatia sellainen julistus, jonka rakenne on yhtenevä YK:n 2030 kestävän kehityksen ohjelman rakenteen kanssa, mikä on käytännön ratkaisu sille, kuinka luodaan YK:lle “järjestelmän johdonmukaisuus”.

 

Maineikas London School of Economics julkaisi helmikuussa 2016 raportin "After the Drug Wars", jonka alussa todetaan huumesotien jälkeisen aikakauden jo alkaneen. Kieltolakiin perustuvien politiikan muotojen on aika väistyä uusien ihmiskeskeisten ja yleismaailmallisten tavoitteiden tieltä, jotka me tunnemme kestävän kehityksen tavoitteina.

 

Talouslehti Economist on vuosikymmeniä peräänkuuluttanut järkeä huumepolitiikkaan. Se hahmottaa huumekieltolain jälkeistä maailmaa. Economist lehden mukaan vaikein vaihe on edessä vasta laillistamisen jälkeen, kun meidän pitää laatia käytännön politiikkaa. Kieltolain kannattajien kannattaisi Economistin mukaan lopettaa kuolleen hevosensa pieksäminen, ja keskittää argumenttinsa vähimmän haitan vaihtoehtojen esille nostamiseen.

 

Laillistajien puolestaan pitää avata silmänsä ja tunnustaa se tosiseikka, että kannabisneksen on tähän mennessä pitänyt osoittaa olevansa vain hieman yhteiskuntakelpoisempi kuin järjestäytynyt rikollisuus. Se pitää asettaa samanlaiselle valvonnalle kuin muukin “paheiden kauppa”, joka puolustaa asemiaan hyvin tiukasti. Big Cannabis uhkakuvan välttämiseksi politiikan asettamien ehtojen pitää olla paikallaan heti alusta saakka.

 

Sveitsi on ollut uranuurtaja huumepolitiikan uudistamisessa. Sveitsissä Zurich, Bern, Geneve ja Basel aloittavat kannabisklubikokeilun, jossa 2000 ihmistä alkaa yhdessä kasvattamaan ja käyttämään kannabista laillisesti.

 

Huumesopimusten asettama tavoite on ihmiskunnan terveys ja hyvinvointi eikä tätä voida saavuttaa kriminalisoimalla, leimaamalla, rankaisemalla ja vangitsemalla huumeita käyttäviä ihmisiä. Huumehaukkojen uusin keksintö ns. huumetuomioistuin ei ole vaihtoehto rankaisemiselle. Jos ihminen pakotetaan valitsemaan rangaistuksen ja virtsatestien välillä, ei voida puhua vapaaehtoisuudesta. Kannabiksen laillistaminen ei ole mikään itseistarkoitus vaan YK:n korkeinta byrokratiaa myöten ymmärrretään sen olevan osa kestävää kehitystä, yksi keino ratkaista ihmiskunnan kehityksen ongelmia. UNGASS 2016 on auttanut tuomaan kansalaisyhteiskunta huumepolitiikan keskiöön.

Kansalaisjärjestöjen ylläpitämässä CNDBlogissa seurataan CND:n kokouksia :

 

 

 

YK:n päämajassa New Yorkissa 10.2.2016 järjestetyn kansalaisjärjestöjen keskustelutilaisuuden alussa puhuvat pääsihteeri Ban Ki-moon, Yuri Fedotov ja Khaled Shamaa. Heidän jälkeensä ensimmäisen puheenvuoron saa huumesotaorganisaation WFAD:n jäsenjärjestön Sunny Trust säätiön edustaja Asta Ashraf. 

 

Washington DC:n kannabiksen laillistamisaloitteen edustaja Adam Eidinger kertoi laillisen myynnin tuomista eduista.

 

 

Dana Beal esittelee ibogaine projektia riippuuvuushoitoon

 

 

Drug Policy Alliance järjesti vuoden 2015 lopussa New Yorkissa Drug Policy Reform Conference tapahtuman laillistajille ja aktivisteille. Jamaikan ganjankasvattajien liiton Vicki Hanson ja kasvattajien laillistaminen:

 

 

Intialaisen Lawyers Collective järjestön edustaja Tripti Tandon: Ihmisoikeudet kuuluvat kaikille huumekieltolain takia kriminalisoiduille ihmisille !

 

 

 

 

URL: http://www.tusky.fi/uutiset/737-ungass-2016-ja-kansalaisyhteiskunta