Ihmisoikeuksien kunnioittaminen velvoittaa siirtymään rankaisevasta huumesotapolitiikasta haittoja vähentävään ja dekriminalisoivaan politiikkaan. YK:n ihmisoikeuden erityisraportoija vaatii UNODC:ltä selvää kantaa ihmisoikeuksien kunnioittamisesta huumepolitiikassa.
UNODC on kuitenkin keskeinen toimisto YK:n huumevalvontabyrokratiassa, jonka vuosiraporteissa ei ole nähty erillistä pohdintaa ihmisoikeuksista. Tusky uutisoi aiemmin, kuinka pienistäkin vihjeistä yritetään löytää UNODC:n kannanottoa muun YK:n yhtenäistettyä kantansa ihmisoikeuksiin huumepolitiikan perustana. (Tuskyn uutisointi UNGASS2016 prosessista: 1, 2, 3 ja 4.)
YK:n ihmioikeuskomissaarin toimisto nimittää erityisraportoijia “tutkimaan, valvomaan, neuvomaan ja raportoimaan julkisesti” ihmisoikeusongelmia, jotka liittyvät tietyn oikeuden toteutumiseen. Raportoijia eivät sido hallitusten eikä toimistojen edut, koska he ovat neuvonantajan roolissa, jolloin heillä on hyvin suuret vapaudet toimia virallisesti nimettyinä kriitikoina heille annetussa tehtävässä.
YK:n oikeus terveyteen ihmisoikeuden erityisraportoija Dainius Pūras lähestyy UNODC:n pääsihteeriä Yuri Fedotovia kirjeellä, joka on hyvin suorasanainen. Erityisraportoija nostaa ensimmäiseksi esille ihmisoikeuksien kunnioittamisen tilan huumevalvontabyrokratiassa:
“Erityisraportoijana ilmaisen huoleni selkeiden ihmisoikeusstandardien puuttumisesta tällä hetkellä käytävissä neuvotteluissa, joissa käsitellään UNGASS kokouksen loppuasiakirjaa. Ihmisoikeudet ovat mukana yhtenä teemana, mutta sen käsittely on saanut vain vähän aikaa neuvotteluissa, jolloin uhkana on sen jääminen ontoksi julistukseksi, josta ei käydä mielekästä keskustelua, ihmisoikeusstandardeja ei kehitetä eikä niiden toteutumista seurata.”
Erityisraportoija jatkaa huumepolitiikan lopullisesti kriminalisoineen vuoden 1988 ns. Wienin sopimuksen, UN Convention against Illicit Traffic in Narcotic Drugs and Psychotropic Substances, käsittelyä neuvotteluissa:
“Pidän myönteisenä sitä, että neuvottelluissa käsitellään vuoden 1988 sopimuksessa mainittuja vaihtoehtoja rikosoikeudelliselle tuomiolle ja rangaistukselle, mutta haluan alleviivata sitä, että tuomion langettaminen ja rankaiseminen ovat rikosoikeudellisen prosessin viimeisiä keinoja, eikä niistä ole apua tutkintavankeudessa oleville. Huumeita käyttävien terveysongelmien takana on usein itse kriminalisointi, joka sysää ongelmat ja ihmiset yhteiskunnan marginaaliin ja heikentää sekä kansanterveyttä että yksilön terveyttä.”
“Oikeus terveyteen ihmisoikeuden toteutumista edesauttaa huumeiden käytön ja hallussapidon dekriminalisointi ja depenalisointi kun tähän liitetään resurssien lisääminen hoitoon, opetukseen sekä muihin jäljempänä käsiteltäviin toimenpiteisiin.”
Dekriminalisoinnin tärkeyden lisäksi erityisraportoija tähdentää sitä, että haittoja vähentävä politiikka ei ole vaihtoehto vaan ihmisoikeudet velvoittavat valtioita ensisijaisesti harjoittamaan vapaaehtoisuuteen perustuvaa hoitopolitiikkaa.
“Oikeus terveyteen ihmisoikeuden toteuttamisen lisääminen edellyttää riittävien budjettivarojen ohjaamisen tähän. On huolestuttavaa havaita, kuinka maailmanlaajuisesti huumeriippuvuuden hoitoon on sijoitettu aivan liian vähän resursseja verrattuna rikoslain toteuttamiseen”.
Lapsen oikeuksien toteutuminen ja huumesota
Lapsen oikeudet ovat olleet huumehaukkojen perustelu huumesodan jatkamiseksi, ja he esittävät nämä omassa retoriikassaan ristiriidassa ihmisoikeuksien kanssa. Mm. Ruotsin edustajat ovat olleet närkästyneitä YK:n ihmisoikeuskritiikistä ja syyttäneet ihmisoikeustarkkailijoita “aikuisten oikeuksien” ajamisesta.
Erityisraportoija pistää huumesodan vaikutukset lapsen oikeuksien toteutumiseen järjestykseen:
“Pidän lasten ja nuorten asemaa koskevaa temaattista keskustelua myönteisenä sekä siinä käsiteltäviä huumeiden käytön, huumekaupan ja hallitusten sortotoimien vaikutuksia hyvin monille lapsen oikeuksille. Olen kuitenkin huolissani siitä, että vaikka lapsen oikeuksia tuodaan esille laaja-alaisesti, näitä asioita käsitellään hyvin rajallisesta näkökulmasta nyt käytävissä neuvotteluissa.”
“Käytön ehkäisy on laajasti hyväksytty osa huumeiden käytön aiheuttamien ongelmien käsittelyssä lasten keskuudessa. Ehkäisyllä kuitenkin viitataan usein sellaisiin toimenpiteisiin, jotka eivät perustu näyttöön eivätkä ihmisoikeuksiin.”
“Yksi “huumesodan” ja nollatoleranssi-lähestymistavan oikeuttamiseksi käytetyistä argumenteista on ollut lasten suojeleminen. Historia ja todistusaineisto osoittavat kuitenkin, että huumevalvonnan sortotoimenpiteiden kielteinen vaikutus lasten terveyteen ja kehitykseen hyvin usein ylittää tämän politiikan suojelevan vaikutuksen, ja kun huumeita käyttävät lapset kriminalisoidaan, ei heille ole tarjolla haittoja vähentäviä toimenpiteitä eikä riittävää huumehoitoa ja heitä sijoitetaan pakkohoitolaitoksiin.”
Erityisraportoijan kirje UNODC:lle on jälleen yksi huumesotaa vastaan esitetty murskakritiikki, joka heijastaa kansalaisjärjestöjen esittämiä kannanottoja mutta nyt YK:n tehtävään asettaman asiantuntijan arvovallalla. Tämä nostaa esille sen, ettei UNGASS2016 kokouksesta voi tulla jälleen kerran tyhjiä poliittisia julistuksia suoltava huippukallis spektaakkeli.
Lähde: Erityisraportoijan kirje UNODC:lle 7.12.2015, Transform 8.12.2015
Uruguayn kannabiksen kasvatusta ja jakelua valvova kansallinen huumelautakunta, Junta Nacional de Drogas, ilmoitti 5.12., että uruguaylaiset voivat ensi vuonna valita apteekeissa kolmesta erilaisesta kannabislajikkeesta. Lajikkeet eroavat toisistaan THC/CBD suhteiltaan lautakunnan pääsihteerin Milton Romanin mukaan.
Kannabiksen laillistamisen vastustajat ovat nostaneet ongelmaksi myös sen, että kaupalliset yritykset tulevat mukaan kannabisnekseen. Tämä ei ole automaattisesti huono asia. Alkoholi- ja tupakkapolitiikka ovat suosineet suuryrityksiä, jotka ovat lahjoneet avokätisesti tutkijoita ja poliitikkoja saaden vastalahjaksi vapaat kädet mainontaan ja ostajien houkuttelemiseen.