Kuinka vihreää ruohosi on?

Uusi, pieni osakunta yrittää myydä kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti ja ympäristöystävällisesti tuotettua luomulääkekannabista, mutta käyttäjät ovat “koukussa” sisäkasvatettuun kannabikseen, jonka tuotantoprosessi tuhlaa energiaa ja saastuttaa elinympäristöä. Ennen ympäristöystävälliseksi mielletyllä kannabiksella onkin tänäpäivänä toisenlainen asema.

Sen jälkeen kun kannabiksen viljely lääkinnällisiin tarkoituksiin sallittiin Kaliforniassa vuonna 1996, Humboldtin piirikunnassa nähtiin paikallisen yliopiston keräämien tietojen mukaan noin 25 % nousu sähkön kulutuksessa henkeä kohti muuhun Kaliforniaan verrattuna. Ehkä vielä sähkönjanoakin suurempi ilmiö olivat alueen niinsanotut dieselhuumekasvattamot: tuhansia kasveja kasvamassa usein maahan haudatuissa merikonteissa joiden sähkönsaantia ruokkivat dieselpolttoaineella käyvät generaattorit, samanlaiset kuin ne, joita käytetään sairaaloissa varavirran turvaamiseen hätätapauksissa. Pörisevä kaiku purouomissa muutoin öisessä hiljaisuudessa oli tuttu ilmiö, ja eräiden paikallisten pöllölajien saalistaminen estyi kyseisellä alueella, koska kovaäänisten generaattorien takia niiden oli mahdotonta paikantaa saalista. Käännekohta tapahtui toukokuussa 2008, surullisenkuuluisan Hacker-joella tapahtuneen dieselvuodon seurauksena. Kasvattajat olivat siirtämässä dieseliä suuresta tankista pienempään tankkiin kasvattamon läheisyyteen kun noin 600 gallonaa dieselpolttoainetta pääsi karkaamaan jokeen, tuhoten lähes kaiken tieltään. Kyseessä oli jo kolmas vuoto alueella. Kaunis ja puhdas luonnonympäristö oli muuttunut myrkkyjätteen kaatopaikaksi. Hyönteisiä ei näkynyt, ilma löyhkäsi dieseliltä ja päätä alkoi nopeasti särkeä.

Pohjois-Kalifornian edistyksellisiä lääkekannabismarkkinoita ei suinkaan dominoi kestävästi ja ympäristöystävällisesti ulkona tuotettu marijuana vaan fossiilisten polttoaineiden sekä ydinvoiman tarjoaman valaisutehon avulla sisällä kasvatettu kannabis. Lääkkeeksi menevä marijuana on vain pieni osa kokonaismarkkinoista. Sisällä kasvatettu kannabis kuluttaa kokonaisuudessaan arviolta noin kahdeksan prosenttia kaikesta Kaliforniassa tuotetusta sähköstä, ja yhden prosentin kaikesta sähköstä jota Amerikassa tuotetaan. Sen tuottamat kasvihuonekaasupäästöt vastaavat kuutta miljoonaa autoa. Vain yhteen jointtiin tarvittavan marijuanamäärän kasvattaminen sisällä tuottaa lähes kilon hiilidioksidia.

Kannabiksesta, jonka merkitys oli joskus lähes synonyymi ympäristöystävällisen kanssa, on tullut kaikkea muuta kuin ympäristöystävällinen alueella, joka aikoinaan oli ympäristöliikkeen syntypaikka. Liberaalin Bayn alueen asukkaat ovat tottuneet ostamaan vapaasti tepastelleiden kanojen munia ja vapaana eläneen nautaeläimen pihvilihaa sekä luomumansikoita, ja kuitenkin heidän kannabiksen käyttönsä vie Fukushiman verran sähköä joka vuosi.

Mutta Teehuoneosakunta, kasvattajajoukko johon kuuluu noin pari tusinaa henkilöä perheineen Humboldtin piirikunnasta, yrittää jälleen yhdistää lääkekannabismaailman vihreään liikkeeseen. Pitäen toimistoaan Berkeleyssä, he ovat aloittaneet “farmilta ulko-ovelle” toimituspalvelun koko Pohjois-Kalifornian alueella. Tarkoituksena on pitää yllä omaa ekologista lokeroa kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti ulkona kasvatetulle, aurinkovoimalla tuotetulle tehokkaalle luomulääkekannabikselle.

Ainoa ilmassa oleva kysymys on, onnistuvatko he mainostamaan ja myymään sähköverkon ulkopuolella, luonnollisissa olosuhteissa kasvanutta marijuanaa. “Ei se ole rakettitiedettä”, he sanovat, “meillä on kuitenkin tosi hyvää marijuanaa”.

Energia savuna ilmaan

Kypsyvän, tehokkaan kannabiksen tuoksu täyttää varastotilan. Matthew Whitemyre, Bayn alueen Medi-Cone – osakunnan henkilöpäällikkö, napsauttaa päälle vihreän LED-lampun, joka valaisee kahta noin tusinan kukkivan kannabiskasvin rivistöä. Lukitun oven takana entisen poliisin vartioimassa kiinteistössä vihreä valo paljastaa pimeyden keskeltä turvonneet, mehukkaat kukinnot. Valojen tulee pysyä poissa koska viimeisillään kukintavaiheessa olevat kasvit pitävät kiinni tietystä valon ja pimeyden vuorottelurytmistä, joka saa ne kukkimaan. Tässä myöhäisessä kehityksen vaihessa jokainen nyrkin kokoinen pamppu on tahmea, tiivis ja loistaa vieraan vihreällä sävyllä LED-valon loisteessa.

Medi-Conella on valmistumassa kolmessa kasvatushuoneessa noin tusina suurta kasvia, jotka ovat lajikenimiltään Trainwreckiä, Candy Kushia, ja muutamaa muuta. Pieni osakunta kasvattaa kannabiksen ja levittää valmiiksi käärityt jointit Bayn alueen kannabisapteekkeihin. Vain vuodessa Medi-Conen asiakasmäärä on kasvanut 12 kannabisapteekista 40 apteekkiin, lajikemäärien kasvaessa lähes samaa vauhtia. “Mutta se ei ole ainoa ongelma”, muistuttaa Whitemyre. On myös sähkölasku. Kaikki nämä tuulettimet ja ilmanvaihto ja valot vievät tuhansia dollareita jokaisella syklillä. Sähkölaskujen suuruus on päässyt yllättämään kasvavan yhtiön.

Se ei yllätä Evan Millsiä, Kalifornian yliopiston Lawrence Berkeley National Laboratoryssä työskentelevää energia-analyytikkoa. Filosofian tohtori paljasti tänä keväänä itsenäisen työskentelynsä tuloksena hätkähdyttäviä statistiikkoja sisäkannabiksen kasvatuksesta ja sen kuluttamista energiamääristä. Hän arvioi kannabiksen sisäkasvatuksen tuottavan Amerikassa noin 5 miljardin dollarin edestä sähkölaskuja vuosittain. Suurin osa tuosta energiasta on hukkaan heitettyä, koska sisällä kasvattaminen on suhteellisen tehotonta esimerkiksi suurpainenatriumvalaisimien muuttaessa sähköstä noin 70 % lämmöksi ja vain 30 % valoksi.

Mills selvitteli sisällä kasvatetun kannabiksen hiilijalanjälkeä ja julkisti tuloksensa artikkelissa nimeltä “Energiaa savuna ilmaan: sisällä kasvatetun kannabiksen hiilijalanjälki”. Myös kansainvälisen ilmastonmuutospaneelin IPCC:n jäsenenä toimiva Mills on ymmärrettävästi kiinnostunut energiatehokkuudesta. “Aloin huomaamaan miten vesiviljelyyn perustuvat kasvatusjärjestelmät sekä sisäkasvatustarvikemyymälät yleistyivät, ja miten näiden kauppojen hyllyt olivat täynnä tuulettimia, valaisimia ja ilmankosteuttajia mullan ja ravinteiden sijaan”, hän kertoo. “Koska olen toiminut pitkään energia-analyytikkona, luonnollisesti rupesin laskemaan paljonko energiaa kuluu hukkaan”.

Erään valtiollisen statistiikan mukaan vuosittainen kannabiksen tuotto Amerikassa on arvioitu olevan noin 17 000 tonnia, josta yksi kolmasosa kasvatetaan sisällä. Tämän perusteella Mills mallinsi paljonko keskikokoinen 3 x 3 metrin sisäkasvatustila tuottaisi (0,7 kg/sykli) ja paljonko sähköä se tarvitsisi (2,698 kilowattituntia sykliä kohden). Kun yksi kilowattitunti maksaa Pohjois-Kaliforniassa keskimäärin 12 senttiä, tulisi neljän kasvin sisäkasvatus viemään noin 323 dollarin edestä sähköä 90 päivän aikana. Yksin Kaliforniassa tuotettu sisällä kasvatettu marijuanasato täyttäisi 600 000 kyseessä olevaa kasvatustilaa, koko maassa tuotettu sisäkannabissato veisi 1,7 miljoonaa kyseisen kokoista kasvatustilaa. Nykyisillä virrantuottokeinoilla yksi Medi-Conen jointti vastaa lähes kiloa hiilidioksidipäästöjä.

Millsin artikkeli sai yllättävän vastaanoton erilaisten, The New York Timesin kaltaisten sanomalehtien sekä myös blogien kertoessa tutkimuksesta. Kuitenkin Millsin julkaisemaa dataa tulkittiin osittain väärin. “Yhdeksän kymmenestä lehtijutusta keskittyi ennemmin etsimään syntipukkia kuin miettimään, mitä asialle tulisi tehdä. Vastuu asetettiin vain tuottajille kuluttajien sijaan, mikä on kyseenalainen tapa menetellä”.

Sisällä kasvatetun kannabiksen puolustajat väittävät ettei sisäkasvatus ole niin paha asia verrattuna muihin tapoihin, joilla energiaa hukataan, jatkaen kannabiksen sisäkasvattamisen kuluttavan energiaa vain yhden kuudenneksen siitä mitä talouksien jääkaappien päällä pitämiseen kuluu. Mills kuitenkin vastaa väheksyntään kyllästyneenä ettei hänellä ole sympatioita ihmisille, ketkä väittävät kulutuksen olevan niin pientä ettei siitä kannata murehtia – “koska se ei ole niin pientä”.

Huvittavin reaktio kuitenkin tuli tietyiltä konservatiivisiltä, ilmastonmuutoksen kieltäviltä tahoilta, Mills lisää. He “kompastelivat itseensä yrittäessään käsittää ilmastonmuutosta jotta he pystyisivät sitten syyttämään (kannabista käyttäviä) liberaaleja (ilmasto-) ongelmasta ja väittämään että öljy-yhtiöt pitäisi vapauttaa vastuusta”.

“Ammatillisesti tämä on ollut hyvin jännittävää”, Mills kertoi lopuksi. “On harvinaista nykypäivänä ja tässä iässä törmätä energiankäyttöön jota ei ole vielä mitattu ja huomata sen edustavan noin kahdeksaa prosenttia Kalifornian asukkaiden energiankulutuksesta”.

Millsin analyysi varmasti myös käänsi ainakin muutaman Humboldtissa asuvan ympäristöihmisen vatsat ylösalaisin. Omalla tavallaan he tiesivät olleensa auttamassa ongelman kehittämisessä.

Hamppufarmin läheisyydessä

Pilven kasvattamisesta on tullut Humboldtille sen oma versio legendaarisesta Golemista: siitä mikä kerran oli alueen ylpeys, on tullut pysäyttämätön voima joka uhkaa asukkaiden elämäntapaa. Kysy vaikka Kym Kempiltä, Redheaded Blackbelt -blogin pitäjältä, jossa hän kuvaa alueen kasvavaa ja muuttuvaa kulttuuria. Kempin suku on asunut alueella 1850-luvun loppupuolelta lähtien.

Kannabiksen kasvattaminen oli osa 60- ja 70-lukujen takaisin maaseudulle -liikettä, hän kertoo. Hippipuutarhurit risteyttivät Amerikkalaisia natiiveja sativapainotteisia lajikkeita tuomiinsa Hindu Kush -indicoihin, saaden näin aikaan nopeampaa kasvua, aikaisempaa kukintaa ja  voimakkaamman pilven. Paikallisista kasvattajista tuli erittäin eteviä ja kannabiksesta tuli Mendocinon, Humboldtin ja Trinityn alueiden taloudellinen moottori. 1980-luvulla liittovaltion kampanjat marijuanaa vastaan surullisenkuuluisine helikoptereineen vain onnistuivat ajamaan kasvattajat piiloon sisälle.

Käyttäen katuvaloja auringon ja kivivillaa maaperän korvikkeina, sisätiloissa kasvatetusta kannabiksesta alkoi tulla vahvempaa. Vapaana auringon ja maaperän tarpeesta, Emerald Trianglen (Humboldtin, Trinityn ja Mendocinon muodostama alue) vahvan sisäkukan kasvatuskulttuuri alkoi levitä aggressiivisen vieraslajin tavoin.

Samalla kun vesiviljelykulttuuri liikkui Humboldtista etelään, liittovaltio sai seurata kuinka vuosikymmeniä jatkunut kannabiksen kieltäminen alkoi kääntää selkäänsä erilaisten kannabiksen laillista asemaa parantavien poliittisten liikehdintöjen muodossa. Kaiken tämän lisäksi lama yhdistettynä rakennusteollisuuden romahtamiseen on tuntunut saavan aikaiseksi saman idean syntymisen kaikkien vähintään puolivälkkyjen hamppuharrastajien päässä yhtä aikaa: Kasvata sitä.

Lähes jokaisesta Pohjois-Kalifornialaisesta naapurustosta löytyy hydroja. Mainostaulut San Fransiscosta Humboldtiin mainostavat vesiviljelytarvikkeita, kuten kemiallisia lannoitteita, muoviletkuja, spna-valaisimia, tuulettimia, ilmastointilaitteita ja vesialtaita.

Ehkä noin kymmenet tuhannet ihmiset – monet tyhjentyvältä kiinteistönvälitysalalta – ovat astuneet sisälle Kalifornialaiseen kannabiksen kasvattajien maailmaan. Yksin lääkekannabisteollisuudessa Kalifornian alueella arvellaan liikkuvan vuosittain noin 1,3 miljardia dollaria. Suunnilleen yhdessä 40 kodista on sisäpuutarha, mikäli käytetään lukuina palokunnan vuosittain kannabisfarmien takia saamia soittoja.

Se fakta, että suunnilleen kaikki kalifornialaiset ovat omaksuneet sisäkasvatuksen ei saanut kovia kokeneita Humboldtilaisia jättäytymään eläkkeelle. Päinvastoin, he latasivat piippunsa uudelleen.

Lähde:

Honolulu Weekly

URL: http://kannabisuutiset.wordpress.com/2011/11/21/kuinka-vihreaa-ruohosi-on/