Arvostettu brittiläinen lääketieteellinen julkaisu The Lancet julkaisi vuoden 2012 aluksi teemanumeron kansainvälisestä huumeongelmasta. Lancetin mukaan mikään ei todista, että laittomien huumeiden tuotanto tai käyttö olisi laskenut, mutta huumekieltojärjestelmällä on runsaasti haittavaikutuksia ihmisten terveydelle ja hyvinvoinnille.
Ensimmäinen osa hahmottaa laittomien huumeiden käytön aiheuttamien sairauksien maailmanlaajuista rasitetta ja siinä arvioidaan 200 miljoonan ihmisen käyttävän huumeita vuosittain. Louisa Degenhardt ja Wayne Hall käsittelevät eri aineiden aiheuttaman riippuvuuden haittavaikutuksia ja vertaavat niitä tupakkaan ja alkoholiin. Suurin osa laittomien huumeiden aiheuttamasta sairausrasitteesta koskee ongelmaisia huumeita suonensisäisesti käyttäviä ihmisiä.
Toisessa osassa John Strang ja hänen kollegansa käsittelevät eri huumevalvonnan toimenpiteiden vaikutuksia ja selvittävät todistusaineistoon perustuvia huumeiden käytön ehkäisyaloitteita, joilla pyritään ehkäisemään nuorten huumeiden käyttöä ja vähentämään huumeiden käyttöä vakituisten käyttäjien keskuudessa.
Kolmannessa osassa professorit Robin Room ja Peter Reuter käsittelevät sitä, suojelevatko vai uhkaavatko kansainväliset huumesopimukset kansanterveyttä ja päätyvät siihen, että tarvitaan kansallisia huumepolitiikan muotoja, jotka ottavat paremmin huomioon eri aineiden erilaiset haitat.
Sopimuksien tavoite on ihmisten terveys ja hyvinvointi
Vuoden 1961 huumausaineyleissopimus, Single Convention on Narcotic Drugs, pyrki eliminoimaan kannabiksen, kokaiinin ja opiaattien laittoman tuotannon ja ei-lääketieteellisen käytön. Kuluneen 50 vuoden aikana kansainväliset huumesopimukset eivät ole ehkäisseet näiden huumeiden laittoman tuotannon ja käytön globalisoitumista eivätkä toisaalta ole saaneet näitä aineita riittävästi saataville lääkinnälliseen käyttöön kehittyneiden maiden ulkopuolella. Tämä järjestelmä on myös heikentänyt huumeiden käyttäjien terveyttä ja hyvinvointia lisäämällä huumeiden käyttäjien vangitsemista, estämällä ruiskuaineiden käyttäjien keskuudessa leviävän HIV-infektion ehkäisyn ja luomalla sellaisen ympäristön ja ilmapiirin, joka on sallinut huumeiden käyttäjien ihmisoikeuksien rikkomisen. Kansainvälinen yhteisö on myöhässä hyväksynyt toimenpiteitä ruiskuhuumeiden käytön haittojen vähentämiseksi, mutta kansalliset yritykset lieventää rangaistuksia ja samalla pitää kiinni sopimuksista on lisännyt rikoslaillisen järjestelmän piiriin joutuneiden käyttäjien lukumäärää. Kansainväliset sopimukset ovat rajoittaneet kansallisia kokeiluja, koska ne velvoittavat valtioita kriminalisoimaan käytön. Sellaisten kansallisten politiikan muotojen omaksuminen, jotka perustuisivat enemmän eri aineiden erilaisille haitoille sekä toimenpiteiden todetulle vaikuttavuudelle, vaatii olemassa olevien sopimuksien muuttamista, uusien sopimuksien laatimista tai valtioiden vetäytymistä sopimuksista ja liittymistä niihin uudelleen tekemällä niihin varauksia.
Kansainväliset sopimukset rajoittavat kansallishallitusten kokeilun vaihtoehtoisilla huumevalvontajärjestelmillä vaatimalla kaikkia kriminalisoimaan huumeiden ei-lääketieteellisen käytön. Tällä rajoituksella on erilainen vaikutus ruiskuhuumeiden, kuten heroiinin ja kokaiinin, valvontaan kuin eniten käytetyn huumeen, kannabiksen valvontaan.
Ei ole mitään todistetta siitä, vaikuttaako rikoslaillisten rangaistusten olemassaolo merkittävästi kannabiksen käyttöön tai sen aiheuttamiin terveyshaittoihin. Rikosoikeudellisia rangaistuksia käytetään usein diskriminoivasti yhteiskunnasta syrjäytyneisiin vähemmistöihin. Siksi kannabiksen käytön kriminalisoinnin oikeuttaminen käytön vähentämiseksi on vaikeaa.
Kannabiksen hallussapidosta ja käytöstä langetettavien rangaistusten vähentämisellä ja kansainvälisten sopimusten noudattamisella on usein seurauksena ns. rankaisemisen laajeneminen. Koska lievempien rangaistusten jakaminen ei vie paljoa poliisin aikaa, saavat yhä useammat ihmiset pikasakkoja ja yhä usemmat saavat merkinnän myös sakkojen maksamatta jättämisestä kuin jos rangaistukset olisi jätetty ennalleen. Pohjois-Amerikassa ja monissa Euroopan maissa pidätykset kannabiksen käytöstä ovat lisääntyneet samaan aikaan kun rankaisemista on lievennetty.
Hollanti on lieventänyt eniten rankaisemista laillistamalla de facto (ei de jure) pienten kannabismäärien vähittäismyynnin kannabiskahviloissa. Näyttö siitä, että tämä olisi lisännyt haittoja tai käyttöä, on vähäistä, mutta kannabiksen kaupallistaminen on voinut näin tehdä. Kannabiksen käyttö Hollannissa on alhaisemmalla tasolla kuin Britanniassa, Ranskassa ja USA:ssa, joissa rangaistukset on pidetty voimassa.
Kaliforniassa tehty lääkekannabiksen liberaali määritelmä on kiistämättä yksi kannabiksen myynnin de facto laillistamisen muoto. Kalifornian osavaltion ja paikallistason viranomaiset ovat osittain ratkaisseet takaoven ongelman sallimalla ei-voittoa tavoittelevien osuuskuntien myyvän kannabista lääkkeen jakelupisteisiin. Saadakseen laillisesti kannabista on potilaalla oltava lääkärin suositus siitä, että hän voisi hyötyä kannabiksen käytöstä. Yli 200 000 potilaalla arvioidaan olevan tällainen suositus, mikä on noin 8 prosenttia arvioduista 2,5 miljoonasta ihmisestä, jotka ovat käyttäneet kannabista kuluneen kuukauden aikana. Kalifornialaiset lääkärit mainostavat myöntävänsä suosituksia alle 100 dollarilla usein sellaisiin vaivoihin (esim. ahdistus, unettomuus ja kipu), joihin saatavasta hyödystä on olemassa vain hyvin vähän tutkimuksellista näyttöä.
Ovatko huumesopimukset kohentaneet terveyttä ja hyvinvointia?
Huumesopimusten tavoitetta terveyden ja hyvinvoinnin lisäämisestä eliminoimalla huumeiden käyttöön liittyvät haitat ei ole saavutettu. Heroiinin ja muiden opiaattien, amfetamiinien ja kokaiinin ruiskukäyttö on harvinaisin huumeiden käytön tapa, mutta se aiheuttaa eniten haittoja yliannosten, HIV-tartunnan leviämisen ja vammojen syntymisen kautta. Vaikka kannabiksen käytön maailmanlaajuista haittakuormituksen arviota ei ole, voidaan runsaasti kannabista käyttävien maiden (Australia ja Kanada) tilanteesta arvioida, että kannabis muodostaa vain pienen osan laittomien aineiden aiheuttamista haitoista. Reseptilääkkeiden osuus kasvaa koko ajan laittomassa huumekaupassa, eikä niiden osuutta maailmanlaajuisista huumehaitoista tiedetä. Lääkkeiden huumekäytön leviämiseen liittyy monissa maissa laittomien huumeiden hinnan lasku ja huumeiden puhtauden nousu. Tämä tapahtuu huolimatta huumeiden vastaisen rikoslain täytäntöönpanon kustannusten noususta useissa kehittyneissä maissa (selvimmin kehitys on havaittavissa USA:ssa, jossa pidetään hyvin yllä tilastosarjoja hintojen ja puhtauden vaihteluista).
Todistusaineisto osoittaa, että vangitseminen on tehoton tapa lisätä huumeiden hintaa ja vähentää käyttöä
Kansainvälisen kieltojärjestelmän pääperustelu on se, että huumeiden laiton tuotanto ja käyttö olisi isompi ongelma, jos järjestelmää ei olisi olemassa. Väitettä on vaikeaa arvioida kahdesta syystä. Ensiksikin on mahdotonta ennustaa, millaiset kansalliset politiikan muodot korvaisivat olemassa olevan järjestelmän ja moni valtio jättäisi lainsäädännön entiselleen. Kuitenkin uskomme, että jotkin valtiot kokeilisivat kriminalisoinnin vähentämistä ainakin huumeiden käytön osalta. Jos kokeilut onnistuvat, yhä useampi valtio seuraisi esimerkkiä. Toiseksi on haastavaa yrittää arvioida, millainen olisi käytön ja sen aiheuttaman haitan taso uudessa järjestelmässä. Tutkimukset osoittavat, että kriminalisoinnin lisäämisellä on olematon vaikutus huumeiden käytön yleisyyteen. Väitettä, että kansainvälisellä huumevalvontajärjestelmällä olisi ollut myönteinen vaikutus ihmiskunnan terveyteen ja hyvinvointiin, on vaikea puolustaa, vaikkakin järjestelmän kokonaisvaikutuksen tarkka arviointi on mahdoton.
Kuinka aloitetaan kannabiksen valvottu kauppa ilman, että loukataan kansainvälistä valvontajärjestelmää?
Sellainen valtio, kuten USA, jonka perustuslain mukaan kansallinen lainsäädäntö on saman tasoinen kansainvälisen lain kanssa, voi säätää uutta kansallista lainsäädäntöä, joka on ristiriidassa sopimusten kanssa. Perustuslain mukaan tämä uusi laki on etusijalla. Tämän vaihtoehdon valinnut valtio joutuu kestämään kansainvälistä paheksuntaa.
Säädellyn kannabisjärjestelmän aloittava valtio voi irtisanoutua asiaa koskevasta sopimuksesta ja sitten liittyä siihen takaisin tehden sopimuksessa vaadittavat varaukset. Tämä on kansainvälisen lainsäädännön mukaista (Bolivia on tällä hetkellä tekemässä näin saadakseen kokapensaan lehden valvontaansa).
Valtioiden muodostama ryhmä voi ottaa käyttöön uuden sopimuksen, joka on ristiriidassa olemassa olevan kanssa. Kansainvälisen lain mukaan tämä sopimus on ensisijainen kyseisten valtioiden välillä. Kannabista koskeva viitesopimus on laadittu tämän mukaisesti tupakan valvontaa koskevan viitesopimuksen mallin mukaan.
Johtopäätös
Kansainvälisten sopimusten voimassaoloaikana on kansainvälisen järjestelmän ankaruus ja monimutkaisuus kasvanut ja sen avulla valvottavien aineiden määrä lisääntynyt huomattavasti. Mikään ei todista, että laittomien huumeiden tuotanto tai käyttö olisi laskenut, mutta järjestelmällä on runsaasti haittavaikutuksia ihmisten terveydelle ja hyvinvoinnille.
Lancetin mukaan tulisi sallia kansalliset käytön ehkäisyn ja huumeisiin liittyvien haittojen vähentämiskokeilut. Nykyisessä muodossaan kansainväliset huumesopimukset rajoittavat hallitusten kykyä aloittaa tällaisia kokeiluja. Ne rajoittavat vapautta muuttaa henkilökohtaisen käytön rankaisemista, mikä on aiheuttanut sen, että rangaistusten lieveneminen lisää rangaistujen nuorten lukumäärää. Maiden, joissa halutaan kokeilla erilaisia tapoja valvoa huumeiden käyttöä ja vähentää huumeisiin liittyviä haittoja, täytyy harkita irtisanoutumista olemassaolevien huumevalvontasopimusten asettamista ehdoista.
Eri aineiden kulttuurinen asema vaihtelee niin paljon, että se sulkee pois yleismaailmallisen politiikan, joka määrittelee kuinka käsitellä kaikkia laittomia tai jopa laillisia aineita. Kansanterveyden näkökulmasta meidän tulee muuttaa valvontajärjestelmäämme sen mukaan, miten erilaisia haittoja eri aineilla on käyttäjilleen sekä ymmärtäen erilaisten valvontatoimenpiteiden vaikutukset huumeiden käyttöön ja haittojen syntymiseen.
Lähde: The Lancet 7.1.2012
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti