Vuoden 2016 YK:n erikoisyleiskokouksen valmistelut ovat nostaneet esille kansainvälisen huumesodan ristiriidat. Julkisuuteen vuosi asiakirja, joka osoittaa huumesodan kansainvälisen rintaman rakoilevan pahasti. Tusky uutisoi aikaisemmin, kuinka huumesodan tappio on alkanut näkymään YK:ssa sisäisenä erimielisyytenä aina korkeinta tasoa myöten.
Tällaisen asiakirjan vuotaminen YK:n sisältä on harvinaista, koska varsinkin huumepolitiikasta julkaistaan vain loppuasiakirjoja, joista on poistettu kaikenlainen erimielisyys.
Syksyllä laaditun asiakirjan esille tuomat erimielisyydet ovat merkittäviä, koska asiakirjan on tarkoitus olla perustana Wienissä keväällä 2014 julkaistavalle ”korkean tason” eli YK:n huumekomission (CND) huumepoliittiselle kannanotolle, jolla luodaan YK:n mielipide asiasta. Tämä on edelleen perustana vuoden 2016 YK:n erikoisyleiskokouksen huumepoliittiselle kannanotolle, joka paaluttaa YK:n huumepolitiikan seuraaviksi kymmeneksi vuodeksi.
”Ajatus siitä, että huumepolitiikasta vallitsisi kansainvälinen yksimielisyys, on harhaa. Erimielisyydet ovat jo vanhoja mutta niitä ei esitetä julkisesti. Huumepolitiikkaa johdetaan pienimmällä yhteisellä nimittäjällä, jolloin kaikki näyttää yksimieliseltä. Mutta nyt on mielenkiintoista seurata, mistä siellä väitellään”, Harm Reduction International -järjestön varapuheenjohtaja Damon Barrett selittää.
Etelä-Amerikan valtiot aloittivat väittelyn OAS:n kokouksessa kesällä 2013 vaatimalla kieltolaille vaihtoehtoja. Kolumbia, Guatemala ja Meksiko ovat kritisoineet yhä kuuluvammin YK:n politiikkaa väittäen nykyisen politiikan suosivan kartelleja ja paramilitaarisia ryhmiä.
Vuodetun asiakirjan mukaan Ecuador vaatii YK:ta sisällyttämään kannanottoonsa kohdan, jonka mukaan maailmassa pitää pystyä keskustelemaan kieltolakia seuraavasta järjestelmästä. Ecuadorin vaatimassa kohdassa sanotaan, että ”maailman huumeongelman käsittelyyn tarvitaan tehokkaampia keinoja” ja ”rohkaistaan harkitsemaan erilaisia lähestymistapoja, jotka olisivat toimivampia ja tehokkaampia kuin nykyiset”.
Venezuela vaatii uutta ymmärrystä ”maailman nykyisen huumepolitiikan aiheuttamista taloudellisista seurauksista” väittäen, että nykyinen politiikka ei tunne ”rikollisten huumemarkkinoiden dynamiikkaa”.
Huumesota on ollut huono sijoitus
Asiantuntijoiden mukaan tämä ristiriitojen taso osoittaa sen, että huumepolitiikan kansainvälinen yhteisymmärrys on murtumassa.
Yksimielisyys haastetaan myös Etelä-Amerikan ulkopuolelta. Norja haluaa luonnokseen mukaan ”dekriminalisoinnin käsittelemisen ja kriittisen arvion ns. huumesodasta”.
Sveitsi haluaa luonnoksen tunnustavan nykyisen politiikan kansanterveydelliset seuraukset. Se haluaa mukaan lausunnon, jonka mukaan ”jäsenvaltiot toteavat huolissaan, ettei huumeiden kulutus ole vähentynyt lainkaan mutta uusien psykoaktiivisten aineiden käyttö on lisääntynyt kautta maailman”.
Lisäksi Sveitsi vaatii luonnoksessa ”tuotavan esille huoli siitä, että YK:n AIDS-ohjelman tavoite vähentää HIV-tartuntoja 50% vuoteen 2015 ei toteudu, koska epäpuhtaiden neulojen aiheuttamat tartunnat ruokkivat epidemiaa monissa maissa”.
EU vaatii tiukasti, että luonnoksessa korostettaisiin huumeriippuvaisten hoitoa ja vieroitusta vaihtoehtona vankeusrangaistuksille.
”Huumeiden käyttäjille pitää olla hoitoa, tarvittavia lääkkeitä, hoitoa ja muita palveluja. Toipumista ja sosiaalista integraatiota tukevia ohjelmia pitää tukea”, EU vaatii.
International Drug Policy Consortium -järjestön toiminnanjohtajan Ann Fordhamin mukaan luonnos paljastaa kritiikin kasvavan kansainvälistä huumepolitiikkaa kohtaan.
”Jäsenvaltiot eivät ole enää samaa mieltä siitä, miten meidän pitää valvoa huumeita kansainvälisesti. Rankaiseminen ei ole toiminut. Kaikella sillä viljelykasvien tuhoamiseen käytetyllä rahalla ei ole ollut toivottua vaikutusta.”
Konsensus on ollut harvojen tyranniaa
Kritiikin kohteena on YK:n huumevalvonnassa toteutettu konsensusprosessi, joka antaa kohtuuttoman suuren painon arvovaltaisille kieltolakia kannattaville maille kuten USA ja Venäjä.
”Yksikin valtio voi onnistua estämään uudistuksen. Muut valtiot ovat kyllästyneet tähän, politiikkaa ei pitäisi tehdä tällä tavalla”, Transnational Institute’n tutkija Tom Blickman tilittää.
Neuvotteluissa EU edustaa kaikkia jäsenmaita, mikä edelleen homogenisoi mielipidettä.
”Portugalin ja muiden edistyksellisten maiden ääni hukkuu sen takia, että nämä kuuluvat laajempaan blokkiin”, Malinowska-Sempruch valottaa tätä prosessia.
YK:n huumevalvonta, huumesota, perustuu USA:n läpiajamaan vuoden 1961 huumausaineyleissopimukseen, Single Convention, jonka pykälien velvoittamina valtiot joutuivat laatimaan oman huumepolitiikkansa. Se ja myöhemmät sopimukset vaativat valtioita soveltamaan kieltolakipolitiikkaa jotta nämä saisivat kansainvälisen tunnustuksen. Yhä edelleen suurin osa maailman maista luokittelee huumausaineita vuoden 1961 sekä vuoden 1971 sopimusten edellyttämällä tavalla.
Vuoden 1961 sopimuksessa tietyt perinteiset kasvit ja niiden jalosteet asetettiin sellaisenaan laittomiksi. Vuoden 1971 sopimuksella länsimaiden kemian teollisuuden valmistamat psykoaktiiviset ja lääkevalmisteet asetetaan laittomiksi kunhan ne on ensin todettu haitallisiksi. Tämä sopimuskuvio on aiheuttanut epäsuhtaa niin että Andeilla koka-pensaan lehtiä pureskeleva maanviljelijä on yhtä rikollinen kuin Oxycontinin tai metamfetamiinin käyttäjä Yhdysvalloissa.
”Jotkin huumeet on tässä järjestelmässä demonisoitu ja on vaikeaa kääntää aikaa enää takaisin”, Blickman summaa tämän kehityksen.
Yhdysvalloissa vuoden 1986 huumeiden vastainen laki toi käyttöön pakolliset vähimmäisrangaistukset ja loi alkavalle vankilateolliselle bisnekselle vakaan tulopohjan. Viimeisin kansainvälinen huumesopimus, vuoden 1988 Wienin sopimus, kriminalisoi huumeiden hallussapidon synnyttäen yhdessä yössä rikollisen huumeiden käyttäjien luokan koko maailmaan. USA vaatii näiden sopimusten olevan jatkossakin kansainvälisen huumevalvonnan perusta.
Kuinka nopeasti ja kuinka pitkälle voidaan uudistaa?
Uruguayn kaltaisille pienille maille huumesopimusten rikkominen on herkkää tasapainoilua geopolitiikan narulla. Kansainvälinen huumevalvontalautakunta, INCB, uhittelee Uruguayn tekemän kannabiksen laillistamisen olevan ”ristiriidassa vuoden 1961 sopimuksen kanssa”.
”Sveitsin, Saksan, Hollannin, Portugalin ja Uruguayn tekemät erilaiset huumepoliittiset uudistukset kertovat siitä, että monissa maissa halutaan soveltaa erilaisia politiikan muotoja”, Malinowska-Sempruch arvioi tämän hetken tilannetta.
Vaikka näiden maiden ratkaisut ovat päässeet otsikoihin, pelkäävät pienemmät maat vielä suurten maiden kuten USA:n ja Venäjän ärsyttämistä, koska nämä maat antavat kehitysapua ja ne istuvat YK:n turvallisuusneuvostossa veto-oikeutensa kanssa.
USA:n ulkoministeriö julkaisee joka vuosi raportin, jossa arvioidaan täyttävätkö apua saavat maat vuoden 1988 sopimuksen tavoitteet. ”Kukapa välittäisi huumeista niin paljon, että alkaisi taistelemaan ja saamaan itselleen vihollisia, koska valtiot tarvitsevat noita ääniä taakseen ja se tässä asiassa ratkaisee”, Malinowska-Sempruch jatkaa.
YK:n huumetoimiston, UNODC, rahoitus tulee jäsenvaltioilta, jotka voivat korvamerkitä antamiaan avustuksia ”erikoisrahastoiksi”. Tämä tarkoittaa sitä, että valtiolla voi olla sekä yleisiä että yksityisiä mielipiteitä huumepolitiikasta.
Sveitsi, joka aloitti heroiinin jakelun narkomaaneille vuonna 2008, julkisti tiedotteen, jossa se perui vuodatetun asiakirjan sisältämiä kannanottoja selittäen, että kyseessä oli ”brainstorming -kokous eikä Sveitsi kannata mitään yrityksiä muuttaa YK:n nykyisiä huumausainesopimuksia”.
Blickman on sitä mieltä, että UNODC:n pitäisi järjestää vuoden 2016 erikoisyleiskokous yhteistyössä YK:n ihmisoikeus- ja kehitysaputoimistojen kanssa. Vaikka erikoisyleiskokous voikin muodostua käännekohdaksi, ovat aktivistit sitä mieltä, että kehitys tapahtuu askel kerrallaan sopimuksiin liittyvien lainopillisten kiemuroiden takia. Koska sopimukset ovat olemassa vain niin kauan kuin valtiot toteuttavat niitä alueillaan, on niiden sivuuttaminen yhtä tehokasta kuin mikä muu keino hyvänsä.
”Sopimuksissa on tulkinnanvaraa. Jos valtiot alkavat luistamaan niistä, ei INCB:llä ole oikeastaan muuta mahdollisuutta kuin yrittää estää joidenkin lääkkeiden saantia niissä”, Blickman tiivistää tämän mahdollisuuden. Tämän kehityksen myötä INCB:n rooli voitaisiin rajoittaa jonkinlaiseksi tieteelliseen tai historialliseen tutkimukseen keskittyväksi toimistoksi.
Lähteet: Guardian 30.11.2013 , IPS 7.12.2013
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti