Kannabiksen laillistamiskeskustelussa esteeksi nousee usein "ristiriitaiset tutkimustiedot". Tämä ei näytä koskevan kannabisriippuvuutta, josta kaikki tuntuvat olevan yksimielisiä. Nykyaikaisen kannabiskeskustelun ongelma on kuitenkin siinä, että sen perustana käytetyt tutkimukset on tehty kieltolain olosuhteissa, ja ristiriitaisen tiedon perusteellahan ei saisi rangaista ketään.
Tämä sama noin 10% tai 9% - 10% nousee esille muissakin yhteyksissä kannabiksen vaikutuksista puhuttaessa ikäänkuin se olisi itsestäänselvyys. Yhdysvalloissa kuuluisa TV-lääkäri Sanjay Gupta totesi pyytäessään anteeksi väärien tietojen levittämisestään kuin tosiasiana, että ”Tiedämme arvioiden vaihtelevan mutta noin 9% - 10% aikuisista kannabisen käyttäjistä tulee siitä riippuvaiseksi”.
Tämän luvun taustalta löytyy Yhdysvaltain National Institute of Drug Addiction, NIDA, jonka rahoittama tutkimus julkaistiin vuonna 1994 Experimental and Clinical Psychopharmacology -tiedejulkaisussa. Tutkijat käyttivät valtion kansanterveyskyselystä saatuja tuloksia arvioidakseen eri huumeiden aiheuttamaa riippuvuutta.
Mutta jos mittausväline on korruptoitunut niin tutkimuksesta tulee korruptoitunut. Kyselyn luokittelu luotiin American Psychiatric Association -liiton julkaiseman diagnostisen käsikirjan Diagnostic and Statistical Manual vuoden 1987 painoksen eli DSM-3:n kriteerien perusteella.
Tähän käsikirjaan on sisäänkirjoitettuna aikansa ennakkoluulot kannabiksen käyttöä kohtaan ja toisaalta alkoholin käytön hyväksyminen. Jo alkusanoissa todetaan, että ”Nämä tilat luokitellaan mielenterveyden häiriöiksi ja siten ne ovat erotettavissa ei-patologisesta psykoaktiivisten aineiden käytöstä kuten alkoholin kohtuukäytöstä...”
Kyselyn suoritti 150 koulutettua kenttätyöntekijää vuosina 1990 - 1992 tehden 8098 strukturoitua haastattelua 15 - 54 vuotiaille satunnaisesti valituille henkilöille ympäri Yhdysvaltoja. Tutkimuksen taustaoletuksena oli, että jopa kuusi huumeen käyttökertaa voi aiheuttaa riippuvuuden. Henkilö luokiteltiin kannabisriippuvaiseksi, jos hän vastasi myöntävästi vähintään kolmeen hänelle esitetyistä seitsemästä väitteestä.
Tutkimuksen suurin puute on siinä, ettei se ottanut huomioon kannabiksen laillista asemaa 1990-luvun Yhdysvalloissa. Tämän takia kysely ei pystynyt lainkaan huomaamaan ongelmatonta käyttöä puhumattakaan hyödyllisestä käytöstä vaikkapa itselääkintänä. Lääkekäytöstä tulikin pahimman laatuista riippuvuutta, kun kannabiksen "käyttö lisääntyy" ja "jatkuu pitemmän aikaa kuin on aikonut”.
Kieltolaki aiheuttaa kannabiksen käyttäjälle enemmän ongelmia kuin kannabiksen käyttö itsessään, ja tätä puolta ei tutkimus pystynyt tuomaan esille lainkaan.
Ei olekaan ihme, että tutkijat päätyivät peräti 9,1%:iin (+- 0,7%) eli noin yksi yhdestätoista kannabiksen käyttäjästä tulee siitä riippuvaiseksi - niiden keskuudessa, jotka suostuivat siitä kertomaan haastattelijalle laittomuuden olosuhteissa. Siksi tämä luku 11 on ongelmallinen: kyseessä on laiton teko, josta ei mielellään kerrota vieraalle vaikka hän olisikin tutkija.
Siksi arvio 9% tai 9% - 10% kannabisriippuvuudesta on huonoa tiedettä ja todellinen lukema on paljon alle tämän. Nämä luvut ovat jääneet pyörimään tiedotusvälineissä ja huumekeskusteluissa, koska ne tukevat yleistä käsitystä kannabiksen haitallisuudesta.
Mikä vaikuttaa kannabisriippuvuuteen ?
Huumepolitiikkamme perustuu ainekeskeiselle näkemykselle riippuvuudesta: viranomaisten tarvitsee vain kitkeä riippuvuutta aiheuttava aine ihmisten elinympäristöstä tarvitsematta puuttua millään tavalla tämän elinympäristön olosuhteisiin tai yhteiskunnan rakenteisiin.
Kannabiskeskustelussa tämä näkyy olettamuksena, että vahvempi kannabis, varsinkin tiedotusvälineiden ja valistajien hehkuttama ”Skunk”, aiheuttaisi enemmän riippuvuutta ja sitä kautta lisäisi hoidon tarvetta. Tuoreen Addiction -tiedelehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan kannabiksen käyttötavalla on enemmän yhteyttä riippuvuuteen kuin vahvuudella.
Haastattelut ja arviointi tapahtuivat koehenkilöiden luonnollisissa olosuhteissa, yleensä heidän kodeissaan. Koehenkilöitä pyydettiin tuomaan vähintään gramma heidän suosimaansa lajiketta, tekemään siitä mieleisensä kannabissavuke ja polttamaan se tavallisella tyylillään. Tutkijat mittasivat käytetyn määrän ja myöhemmin laboratoriossa mitattiin kyseisen kannabiksen THC-pitoisuus. Koehenkilön saavuttama päihtymyksen aste arvioitiin asteikolla, jossa 1 merkitsi lievää pöhinää ja 10 tosipaukuissa.
Koehenkilön kuukausittain saama THC:n määrä laskettiin sen arvioimiseksi, ennustaako se kannabisriippuvuuden astetta riippumatta muista tekijöistä. Koehenkilön käyttötapa, eli kuinka monta henkosta hän otti, kuinka pitkään hän pidätteli savua keuhkoissaan tai kuinka nopeasti puhalsi savut ulos ja kuinka suuret savut hän hengitti, mitattiin tutkijoiden tuomalla laitteella. Koetilanne loppui, kun koehenkilö lopetti jointtinsa tai hän oli saavuttanut haluamansa päihtymyksen tai ilmaisi, ettei halua polttaa ainakaan seuraavan puolen tunnin aikana.
Kannabisriippuvuuden astetta mitattiin tutkimuksen alussa ja uudestaan 18 kuukauden kuluttua. Tätä verrattiin sitten kannabiksen vahvuuteen, käytettyyn määrään, käyttötapaan ja THC:n annostukseen.
Näin pienestä tutkimuksesta ei voi vetää mitään lopullisia johtopäätöksiä. Tutkijat toivat esille sen, että vahvempaa kannabista käyttävät säätelevät THC annostustaan vetämällä vähemmän savua henkeen. Tämä ei kuitenkaan täysin kompensoi vahvemman lajikkeen antamaa isompaa annostusta vaan käyttäjä saa enemmän THC:tä elimistöönsä verrattuna miedomman kannabiksen käyttäjään.
Tulostensa pohjalta tutkijat päättelivät, että kannabiksen vahvuus ja kannabisriippuvuus eivät korreloi suoraan kuten perinteinen käsitys aineen aiheuttamasta riippuvuudesta antaisi ymmärtää. Käyttötapa olisi vahvempi selittäjä kannabisriippuvuudelle kuin kuukausittainen THC määrä.
Tämä kuulostaa uskottavalta myös käytännön kokemusten kanssa. Hitti bongista, johon on ladattu fifty - sixty suhteessa kukintoa ja tupakkaa, ”kolahtaa” eri tavalla kuin pelkän kukinnon höyrystäminen vaporisaattorissa tai kannabismuffinssin syöminen.
Riippuvuus olisi myös tämän tutkimuksen valossa enemmänkin opittu käyttäytymismalli, jossa käyttötapa vaikuttaa kannabiksen vahvuutta enemmän sen kehittymiseen. Riippuvuuskäyttäytymiseen vaikuttaa kuitenkin monia muitakin käytetystä aineesta riippumattomia tekijöitä kuten perimä ja perhetausta.
Kannabiksen runsaaseen käyttöön on liitetty myös muita riskitekijöitä kuten mielenterveysongelmat. Tarvittaisiin lisää tutkimusta siitä, mitä vaikutuksia pitkäaikaisella THC:n annostelulla on, mutta nykyisen lainsäädännön takia tällaisten tutkimusten toteuttaminen on hyvin ongelmallista.
Kannabisriippuvuuden määrittely on yksi esimerkki siitä, miten kieltolain aikana tehty tutkimus vaikuttaa nykyisen kannabiskeskustelun taustalla. Tästä on puolestaan seurauksena se, että puhutaan ristiriitaisesta tiedosta, minkä takia kannabista ei saisi laillistaa vaikka yhteiskuntapolitiikan keskiössä pitäisi olla ihminen. Ristiriitaisen tiedon perusteellahan ei pitäisi rangaista ketään!
Lähde: Huffington Post 14.1.2014, Experimental and Clinical Psychopharmacology 1994. Vol. 2, No. 3, 244-268, National Health Service 20.4.2014, Addiction 17.3.2014
Tohtorit Carl Hart ja Drew Pinsky pistävät kannabiksen haitat raameihin
Geneven kaupungin vetämässä projektissa ainakin viiden kaupungin hallinnot aikovat perustaa kannabiksen käyttäjien yhdistyksiä, joiden kautta olisi tarkoitus kokeilla kannabiksen käytön ja kaupan valvontaa. Mukaan ovat ilmoittautuneet Bern, Zurich, Basel ja Lausanne.
Tuoreen mielipidemittauksen mukaan amerikkalaiset pitävät kannabiksen viihdekäyttöä tällä hetkellä vähiten haitallisena paheena, jopa sokeria haitattomampana, mikä voi inspiroida mielenkiintoisia sloganeita tulevissa laillistamiskampanjoinnissa. NBC News ja The Wall Street Journal suorittivat kyselyn, jossa vastaajia pyydettiin arvioimaan henkilön terveydelle haitallisimmat aineet ja vaihtoehdoiksi annettiin marihuana, sokeri, tupakka ja alkoholi.
Alkoholia tarvitsee nauttia vain kymmenen kertaa päihdyttävää annosta enemmän saadakseen tappavan annoksen. Kannabiksen käyttäjän pitää nauttia 20 000 - 40 000 kertainen annos saavuttaakseen edes teoreettisesti tappavan annoksen DEA:n tuomarin Francis L. Youngin vuonna 1988 
Puolassa tuli vuonna 2000 voimaan Euroopan ankarimpiin kuuluvat huumelait. Huumeiden hallussapito kriminalisoitiin jopa kolmen vuoden vankeusrangaistuksella. Seuraavan kymmenen vuoden aikana tämän lain perusteella rankaistiin 100 000 puolalaista, joista suurin osa oli 17 - 30 vuotiaita. 
Jamaikan hallituksen tiede- ja teknologiaministeri Phillip Paulwell antoi Cannabis Commercial and Medicinal Research Taskforce (CCMRT) -työryhmälle tehtäväksi perustaa kannabikseen perustuva lääketeollisuus. Työryhmään kuuluu jäseninä Ganja Law Reform Coalition ja National Alliance for the Legalisation of Ganja -järjestöt sekä eri kansalaisryhmien edustajia.
GLRC:n puheenjohtaja Paul Chang kehotti tehostamaan kampanjointia kansanedustajien rohkaisemaksi. Hänen mielestään nyt tarvitaan nuori parlamentaarikko ottamaan johtoasema tässä asiassa sekä lisää julkisen kannatuksen osoittamista mm. mielenosoitusten muodossa.
Jamaikalla on omakohtaisia kokemuksia siitä, ettei huumesodan päästrategia vangita huumepomoja vaikuta lainkaan itse huumesotaan.
Kansainvälinen huumevalvontalautakunta, INCB, on jo neljänkymmenen vuoden ajan mollannut Hollannin kannabispolitiikkaa eikä petä odotuksia 
Voiko INCB siten väittää, ettei ”valtion lainsäädännöllä” ja ”liittovaltiorakenteella” ole mitään vaikutusta valtion velvollisuuksiin näiden sopimusten soveltamisessa?
INCB:n raporteista, asemasta ja uskottavuudesta pitää olla kiinnostunut sen takia, koska CND:n kokouksien perustana käytetään INCB:n lausuntoja ja arvioita. Sen monopoliasema huumepoliittisena ajatushautomona on kuitenkin rapissut ja äreiden uradiplomaattien tuomioilla ei ole enää suurta pelotusarvoa.
DC:n kaupunginvaltuusto poisti 10 - 1 äänestystuloksella vanhan lain, joka langetti alle unssin kannabismääristä tuhannen dollarin sakot tai jopa puoli vuotta vankeutta.
Virallisen valistuksen vastaisesti American Public Journal of Health -tiedelehden julkaiseman tutkimuksen mukaan kannabiksen lääkekäytön laillistaminen on vähentänyt itsemurhia 5% koko väestössä ja nuorten miesten keskuudessa peräti 10%.
Kannabiksen polttamisesta voi Ranskassa saada vuoden vankeutta ja 3750 euron sakot - ensikertalaisena. Silti 13,4 miljoonaa ranskalaista on kokeillut sitä ainakin kerran. Jopa Ranskan pääjetson, sisäministeri Manuel Valls myönsi vastikään kokeilleensa sitä ”ehkä kerran”.