torstai 27. lokakuuta 2011

Historiallinen kyselytulos: 50 % amerikkalaisista kannattaa kannabiksen laillistamista

Tuoreen kyselyn mukaan 50 % amerikkalaisista haluaisi laillistaa kannabiksen ja 46 % pitäisi sen edelleen laittomana. Eniten laillistamista vastustavat 65 -vuotiaat ja sitä vanhemmat sekä konservatiivit, liberaalien sekä 18–29 vuotiaiden kannattaessa laillistamista eniten. Viime vuoden kyselyssä laillistamista kannatti 46 %.

Kun Gallup kysyi ensimmäista kertaa marijuanan laillistamisesta vuonna 1969, 12 % amerikkalaisista kannatti ajatusta 84 % vastustaessa sitä. Gallupin teettämissä kyselyissä laillistamisen kannatus säilyi noin 20 % tietämissä 1970 -luvun lopulta 1990 -luvun puoleen väliin asti, mutta on noussut siitä lähtien, ohittaen 30 % rajapyykin vuonna 2000, 40 % vuonna 2009, kivuten 50 % tämän vuoden lokakuussa suoritetussa vuosittaisessa kyselyssä.

Yhdysvaltojen valtiollisen huumeiden käytön tutkimusinstituutin NIDA:n  mukaan  marijuana on käytetyin laiton huume Yhdysvalloissa. Vuosittain tehtävässä kansallisessa huumeiden käyttöä ja terveyttä koskevassa kyselyssä saatiin vuonna 2009 selville, että 16,7 miljoonaa 12 vuotiasta tai sitä vanhempaa amerikkalaista oli käyttänyt marijuanaa vähintään kerrran kuussa ennen kyselyä. Määrät olivat kasvaneet kaikista vuosina 2002–2008 raportoiduista määristä.

Kannabiksen laillistamista ajava NORML väittää, että marijuana on viihdekäytössä kolmanneksi suosituin huume Yhdysvalloissa, alkoholin ja tupakan ollessa ainoita jotka sen päihittävät. Jotkut osavaltiot ovat dekriminalisoineet kannabiksen käytön, jotkut ovat tehneet sen lääkekäytöstä laillista, ja jotkut viranomaiset, mukaanlukien Yhdysvaltain liittovaltion julkisen terveydenhuollon entinen johtaja Joycelyn Elders, ovat vaatineet sen käytön laillistamista.

Gallupin viime vuonna teettämässä kyselyssä havaittiin 70 % amerikkalaisista haluavan laillisen oikeuden lääkäreille määrätä kannabista kivun ja kärsimyksen vähentämiseen. Amerikkalaiset ovat perinteisesti olleet enemmän kannabiksen laillisen lääkekäytön puolella sen yleiseen laillistamiseen verrattuna.

Nuorimmat amerikkalaiset eniten kannabiksen käytön laillistamisen kannalla

Kannabiksen laillistamisen kannatus on suoraan ja käänteisesti verrannollinen ikään, vaihdellen 18–29 vuotiaiden 62 % kannatuksesta 65-vuotiaiden ja sitä vanhempien 31 % kannatukseen. Liberaalit kannattivat laillistamista kaksi kertaa todennäköisemmin kuin konservatiivit. Demokraatit sekä riippumattomat ovat todennäköisemmin laillistamassa kannabista kuin republikaanit. Miehet taas kannattivat laillistamista enemmän kuin naiset. Myös alueellisia eroja löytyi: ihmiset, jotka asuvat lännessä ja keskilännessä, puolsivat laillistamista enemmän kuin etelässä asuvat ihmiset.

Ratkaiseva tekijä?

Kannabiksen laillistamisen kannatus on noussut vuosien ajan tämän päivän 50 % asti, joka on suurin koskaan mitattu kannatuslukema. Mikäli nykyinen trendi kannabiksen laillistamisen suosion kasvussa jatkuu,se alkaa mahdollisesti kasata paineita saattaa liittovaltion lait yhteneväiseksi kansan enemmistön tahdon kanssa.

Lähde:

http://www.gallup.com/poll/150149/Record-High-Americans-Favor-Legalizing-Marijuana.aspx

0 comments:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...