torstai 16. helmikuuta 2012

Lisää lakialoitteita tulossa USA:n marraskuun vaaleihin

Kalifornian toinen lakialoite

Picture 22Repeal Cannabis Prohibition Act 2012

Tämän lakialoitteen mukaan osavaltion rikoslaki, joka kieltää kannabiksen hallussapidon, käytön, kasvatuksen ja kaupan, pitää poistaa ja asettaa alaikärajaksi 19 vuotta. Osavaltion pitää perustaa Kalifornian kannabiskomissio, joka alkaa hallinnoimaan kasvatusta, kauppaa, lupa-asioita ja verotusta. Sallittu hallussa pidettävä määrä olisi 1,5 kiloa ja kasvatusprojektin koko 10 neliömetriä. Alle 19-vuotiaille myynti ja tarjoaminen sekä ajaminen kannabiksen vaikutuksen alaisena olisivat edelleen rikoksia.

www.repealcannabisprohibition.org

Kaliforniassa ollaan keräämässä nimiä myös three strikes -lain muuttamiseksi tähtäävän lakialoitteen tuomiseksi vaaleihin. Tämä on tarkoittanut kolmannen tuomion olevan automaattisesti elinkautinen, mikä on aiheuttanut vankiloiden ylikuormittumisen ja osavaltion kulujen lisääntymisen. Vuoden 2004 vaaleissa vastaavanlainen esitys hylättiin.

Michigan

The 2012 Michigan Ballot Initiative to End Marijuana Prohibition

Lakialoite muuttaisi perustuslakia siten, ettei yli 21-vuotiaita voisi rangaista kannabiksen käytöstä tai hallussapidosta lukuun ottamatta tilanteita, joissa henkilö päihtyneenä käyttää vaarallista ajoneuvoa tai muuta välinettä.

www.help.repealtoday.org

Missouri

Show-Me Cannabis Regulation

Perustuslain muutosehdotus, joka tekisi kannabiksesta alkoholin tavoin säädellyn, turvaisi lääkekannabiksen sairaille ja sallisi teollisen hampun kasvatuksen.

www.show-mecannabis.com

Montana

MontanaMontana First: Ending Criminal Penalties for Marijuana

Lakialoite esittää osavaltion perustuslakiin muutosta, joka olisi kaksi lausetta aikuisten ihmisten oikeuksia käsittelevään kohtaan. Tässä kohdassa viitataan alkoholin nauttimisen oikeuttavaan ikään ja lisäys kuuluu: "Aikuisella ihmisellä on oikeus vastuullisesti hankkia, kuluttaa, tuottaa ja pitää hallussaan marihuanaa, mitä voidaan järkevissä puitteissa rajoittaa, säädellä ja verottaa. Osavaltio ei saa tehdä mistään näistä rikosta eikä asettaa rankaisua näille luukun ottamatta tekoja, jotka vaarantavat alaikäisiä, lapsia tai yleistä turvallisuutta."

www.montanafirst2012.org

Nebraska

NebraskaThe Nebraska Cannabis Initiative

Nebraskan perustuslakiin lisätään lakialoite 19 niin, että se säätelee ja verottaa kaikkia kannabiksen kaupallisia käyttötarkoituksia sekä poistaa kaikki lait, jotka säätelevät kannabiksen yksityistä, ei-kaupallista käyttöä.

www.neprop19.org

OregonOregon

Oregon Cannabis Tax Act of 2012

The Oregon Cannabis Tax Act 2012 on kansalaisaloite marihuanan säätelemiseksi ja hampun kasvatuksen uudelleen sallimiseksi. Marihuanan julkinen valvonta vähentäisi rikollisuutta aivan samalla tavalla kuin alkoholin kieltolain lopettaminen. Hampun kasvatuksen salliminen uudelleen polttoaineiden, kuitujen ja ruuan tuotantoon tekisi Oregonista edelläkävijän vihreiden kestävän kehityksen teollisuudenalojen kehittämisessä luoden runsaasti uusia työpaikkoja.

www.cannabistaxact.org

Oregon

Citizens for Sensible Law Enforcement: Initiative IP-24

Oregonin toinen lakialoite, IP-24, sallisi marihuanan henkilökohtaisen käytön yli 21-vuotiaille ilman rangaistuksien uhkaa. Lakialoitteessa on useita kohtia, joilla suojellaan lapsia ja yleistä turvallisuutta. CSLE uskoo heidän lakialoitteensa pääsevän marraskuun äänestykseen satojen vapaaehtoisten kerätessä nimiä.

www.ompicampaign2012.org

WashingtonWashingtonin osavaltio

Initiative 502

Washingtonin osavaltion toinen lakialoite Measure No. 502 (I-502) sallisi luvanvaraisen marihuanan tuotannon, jakelun ja hallussapidon yli 21 vuotiaille, poistaisi ko. teoilta kaikki rangaistukset, verottaisi marihuanan myyntiä ja keräisi kaikesta marihuanakaupasta tulevat verot terveydenhoitoon, päihteiden haittojen hoitoon, päihteiden käytön tutkimukseen sekä koulutukseen.

www.newapproachwa.org

Yllä mainittujen lisäksi Massachusettsissa ja Ohiossa on tulossa äänestykseen lakialoitteet lääkekannabiksen laillistamiseksi. Vaalivuodesta näyttää tulevan vilkas ja TuSKY seuraa tilanteen kehitystä.

Lähde: NORML Blog 9.2.2012


0 comments:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...