lauantai 5. lokakuuta 2013

Sveitsi dekriminalisoi kannabiksen käytön ja hallussapidon

Lokakuun 1. päivästä alkaen Sveitsissä kannabiksen polttamisesta kiinni jäänyt aikuinen saa pelkän sakon. Uuden lain aiheuttamat reaktiot ovat olleet ristiriitaisia.

”Tottahan toki lakimuutos on hyvä asia. Olen jäänyt kerran kiinni viiden gramman hallussapidosta ja poliisi epäili minun olevan diileri. Tunnen monta ihmistä, jotka ovat kohdanneet saman ongelman”, kertoo Geneven rautatieaseman lähellä kannabista polttava nuori mies.

Swiss CannabisKannabiksen kasvatus, käyttö ja myyminen ovat kiellettyjä Sveitsissä, mutta 1. lokakuuta alkaen jokainen yli 18-vuotias enintään 10 grammaa kannabista hallussaan pitävä saa liikennerikkomukseen verrattavan 100 Sveitsin frangin (noin 80 €) sakon, josta ei seuraa rikosrekisterimerkintää.

Parlamentissa vuosi sitten hyväksytyn lainmuutoksen kannattajat ovat sitä mieltä, että lainsäädännön liberalisointi ja siirtyminen rikoksesta rikkomukseen on pieni mutta realistinen lähestymistapa kannabiksen käyttöön. Muutos tuo Sveitsin muiden kannabiksen käytön hyväksyneiden Euroopan maiden tasolle.

Kahdeksan miljoonan asukkaan Sveitsissä jopa 500 000 ihmistä käyttää satunnaisesti kannabista. Käyttäjien määrä on laskenut viimeisen kymmenen vuoden aikana.

”Suoraan sanottuna minun mielestäni kannabiksen pitäisi olla laillista ja valtion valvonnassa. Sitten täällä olisi ainakin vähemmän nuorisorikollisuutta”, nuori pajauttelija jatkaa.

Pajautellen Alpeilla

Sveitsissä 28% yli 15 vuotta täyttäneistä ilmoittaa käyttäneensä kannabista joskus elämänsä aikana (EU:n keskiarvo 25%) ja 5,1% on käyttänyt sitä viimeisen vuoden aikana. Käyttö on yleisintä 15-24-vuotiaiden keskuudessa: 17% kertoo käyttäneensä kannabista viime sisällä.

Unicefin raportin mukaan 24% 15 vuotta täyttäneistä sveitsiläisistä ilmoittaa käyttäneensä kannabista kuluneiden 12 kuukauden aikana vuosina 2009 - 2010. Tämä on maailman toiseksi korkein luku Kanadan jälkeen, mutta se on kuitenkin matalampi kuin vuosina 2001 - 2002, jolloin 38% 15-vuotiasta nuorista kertoi kokeilleensa kannabista.

Portugalin ja Hollannin esimerkkien valossa suvaitseva kannabispolitiikka vähentää kannabiksen käyttöä nuorten keskuudessa

Lain vastustajat puolestaan sanovat, että kannabiksen dekriminalisointi on vastoin kansalaisten tahtoa. Sveitsin äänestäjät hylkäsivät viisi vuotta sitten hallituksen ehdotuksen laillistaa kannabiksen hallussapito, käyttö ja valvottu tuotanto. Neljä vuotta tätä ennen parlamentti kieltäytyi keskustelemasta koko asiasta.

Asiantuntijoiden mukaan lain lieventäminen ei vaikuta kannabiksen käyttöön. Päinvastoin Portugalin ja Hollannin esimerkkien valossa suvaitseva kannabispolitiikka vähentää kannabiksen käyttöä nuorten keskuudessa.

Hallituksen mukaan muutos harmonisoi Sveitsin kantoneittain vaihtelevat lakisäädökset, vähentää poliisin ja oikeuslaitoksen työtaakkaa sekä säästää rahaa.

Sveitsissä oikeuteen viedään noin 30 000 kannabiksen käyttötapausta vuodessa. Joissakin kantoneissa kannabiksen käyttö on jo dekriminalisoitu ja neljässä kantonissa kannabiksen kotikasvatus on laillista, kun taas Ticinon kantonissa käyttäjä joutuu oikeuteen ja voi saada jopa 3000 frangin sakot.

”Poliisin resursseja pitää vapauttaa huumeiden salakuljettajien jahtaamiseen”, sanoo Addiction Switzerland -järjestön edustaja Corina Kibora.

Zurichin ja Bernin kantonien poliisista kerrotaan, että paperityön vähenemisen lisäksi uusi laki ei vaikuta heidän kannabiksen käytön valvontaan.

”Tämä politiikan muutos vahvistaa kannabiksen aseman muutoksen yhteiskunnassa, mutta se ei ole tarpeeksi selkeä.  Poliisin on hankala toimeenpanna tätä politiikkaa kentällä”, arvioi huumeriippuvuutta ranskankielisen Sveitsin alueella tutkivan Grea-järjestön edustaja Jean-Félix Savary.

Hän pelkää kantonien poliisivoimien soveltavan lakia epätasa-arvoisesti ja uskoo poliisitoiminnan harmonisoinnin epäonnistuvan.

”Tämä ei ole vallankumous. Lähestymistapa on epäröivä ja konservatiivinen. Poliisin resursseja kuluu edelleen tämän kiellon noudattamisen valvontaan”, hän sanoo.

Alle 18-vuotiaat nuoret ovat edelleen tämän muutoksen ulkopuolella. Heitä voidaan edelleen syyttää ja paikallinen syyttäjä tai tuomari voi langettaa sakon.

Muutoksessa on joitakin erityistoimenpiteitä nuorison varalle. Alaikäisille kannabista myyvät saavat ankaramman rangaistuksen ja ongelmaiset kannabista käyttävät nuoret saavat asiantuntija-apua entistä helpommin.

Ajatus ehkäisyn ja riippuvaisten tukemisen lisäämisestä on hyvä teoriassa.

”Meidän pitää lopettaa tekohurskaus. Hallitus vaatii kantoneita tekemään enemmän, mutta ei maksa frangiakaan lisää. Viime viikolla se päätti leikata alkoholin ja huumeiden käytön ehkäisyn budjettia. Jos poliitikot haluavat tuloksia, pitäisi heidän rahoittaa ne”, Savary selittää tuohtuneena.

Lähde: Swissinfo 30.9.2013


0 comments:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...