perjantai 24. lokakuuta 2014

Uruguayssa laillistamisen jatko ratkeaa äänestyskopissa

Uruguayssa pidetään presidentinvaalit sunnuntaina 26.10. Vaaleissa ratkeaa presidentti Jose Mujican alulle paneman kannabiksen laillistamisen jatko.

altUruguayn johtavan oppositiopuolueen, kansallisen keskustapuolueen, kandidaatti Luis Lacalle Pou, 41, kertoi haastattelussa, että hän aikoo voittaessaan peruuttaa uraa uurtavan kannabislain, joka laillistaisi kannabiksen tuotannon ja myynnin.

Etelä-Amerikkalainen Uruguay aikoo sallia maailman ensimmäisenä valtiona kannabiksen kasvatuksen ja jakelun. Kaksi kolmasosaa kansalaisista kuitenkin vastustaa tätä kokeilua, jolla pyritään ottamaan kannabiskauppa pois huumejengeiltä. Käyttöä ei ole koskaan kriminalisoitukaan liberaalissa Uruguayssa.

“Lupaan sallia käyttäjien kasvattaa omat kannabiksensa kotonaan sekä kannabisklubit mutta peruuttaa loput, varsinkin valtion toteuttaman kannabiksen kaupallistamisen”, Lacalle Pou kertoi haastattelussa.

Mielipidemittausten mukaan Pou on liki tasoissa vallassa olevan Frente Amplio -puolueen ehdokkaan Tabare Vazquezin, 74, kanssa, joka on luvannut jatkaa edeltäjänsä Jose Mujican hanketta. Jose Mujica on ollut presidenttinä vuodesta 2010 eikä Uruguayn perustulain mukaan saa jatkaa heti perään toista viiden vuoden kautta. Tabare Vazquez oli presidenttinä vuosina 2005 - 2010.

Kummallakaan ehdokkaalla ei mittausten mukaan ole selkeää 51%:n enemmistöä ensimmäisen kierroksen voittamiseen, joten ratkaisu voi tapahtua vasta toisella kierroksella 30. marraskuuta. Mielipidemittausten mukaan he olisivat tasoissa myös toisella kierroksella.

Oikeistolaisen Colorado -puolueen edustaja Pedro Bordaberry on julkisesti vastustanut laillistamista ja hän on ilmoittanut tukevansa opposition ehdokasta toisella kierroksella.

Kannabiksen laillistaminen ei ole ollut presidentinvaalien tärkein teema ja Lacalle Pou kertoi kantansa aivan viime hetkillä. Presidentti tarvitsee taakseen myös kongressin ja senaatin enemmistön.

Kannabiksen laillistava laki hyväksyttiin viime joulukuussa ja sen toteuttamista on seurattu hyvin tarkkaan naapurimaissa Brasiliassa ja Argentiinassa, jotka ovat paitsi mantereen suurimpia myös konservatiivisen katolisen kulttuurin leimaamia valtioita.

Lähde: Reuters 22.10.2014

Kannabis on Uruguayssa käytännössä jo niin laillista, ettei sitä voi enää rekriminalisoida


0 comments:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...