perjantai 18. marraskuuta 2011

Kannabiksen kotikasvatus lailliseksi Sveitsissä

Osa sveitsiläisistä kannabiksen käyttäjistä saa ensi vuoden alusta lähtien kasvattaa kotonaan enintään neljää kannabiskasvia. Uuden lain tarkoitus on lopettaa kannabiksen laiton kauppa pimeillä markkinoilla.

Uusi laki sallii useammankin hampun kasvattamisen samassa tilassa, mikäli samassa taloudessa asuu monta henkilöä. Esimerkiksi neljän henkilön taloudessa kasveja saa olla korkeintaan 16 sillä edellytyksellä, että jokainen asukas hoitaa omia kasvejaan itse.

Sveitsin aiemminkin liberaaleina pidettyjen kannabislakien muutoksesta ovat sopineet tähän mennessä neljä ranskankielistä kantonia. Neuchatel-kantonin  tiedottaja kommentoi uusia säännöksiä: "Olemme sopineet näistä uusista (yhteisistä) säännöistä estääksemme eri alueiden välisen kannabisturismin ja lopettaaksemme kannabiksen katukaupan".

"Yksi henkilö ei voi kasvattaa neljää kasvia enempää vain ilmoittamalla että hän asuu samassa taloudessa useamman ihmisen kanssa. Tällaisissa tapauksissa näiden henkilöiden pitää todella itse vastata kasvattamisesta."

Sveitsiläinen Le Matin –lehti kommentoi uutta säännöstä kirjoittamalla tämän tarkoittavan sitä, että kuka tahansa voi kasvattaa neljää kasvia per asukas – kunhan nämä asukkaat osaavat kannatella kastelukannua.

Uusi laki tulee voimaan 1. tammikuuta 2012 Vaudin, Neuchatelin, Genevan ja Fribourgin kantoneissa.

Lähde: Daily Mail 17.11.2011

0 comments:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...