maanantai 28. toukokuuta 2012

USA: 56% kannattaa kannabiksen laillistamista

Tuoreen mielipidetutkimuksen mukaan jo 56% amerikkalaisista kannattaa kannabiksen laillistamista ja valvontaa. Amerikkalaisista 36% vastustaa laillistamista ja 8% on epätietoisia.

MarijuanausflagKieltolakia vastustavien lainvalvontaviranomaisten järjestön LEAP:n toiminnanjohtaja Neill Franklin pitää tulosta merkkinä tulevaisuuden suunnasta:

"Mielipidemittaukset osoittavat yhtäpitävästi sen, että useampi äänestäjä kannattaa kannabiksen laillistamista ja valvontaa kuin epäonnistunutta kieltolakia. Silti liian moni poliitikko käyttäytyy kuin kannabispolitiikan muutos olisi jokin vaarallinen kolmas vaihtoehto, johon ei uskalleta tarttua. Jos yleisen mielipiteen muutos jatkuu samansuuntaisena, ei ole enää kaukana se päivä, jolloin rikoksia, väkivaltaa ja korruptiota aiheuttavan kieltolakijärjestelmän kannattamista pidetään poliittisena rasitteena niille, jotka aikovat turvautua nuorten ja itsenäisesti äänestävien tukeen. Älykkäät ja tulevaisuuteen suuntautuneet poliitikot ovat jo huomanneet sen, mistä tuuli puhaltaa."

"Tämä on selvin mitattu kannatus kannabiksen laillistamiselle USA:ssa. Tämä vahvistaa sen trendin, mikä alkoi jo vuonna 2009, jolloin mielipidemittaukset osoittivat ensimmäisen kerran enemmistön kannattavan laillistamista", sanoo Kalifornian NORML:n koordinaattori Dale Gieringer.

Hänen mukaansa tämä suuntaus jatkuu, koska nuoremmat äänestäjät kannattavat muita ikäryhmiä enemmän kannabiksen kieltolain lopettamista.

"Poliitikkojen pitää huomata ilmapiirin muutos. Kannabiksen laillistamisesta tulee seuraava iso yhteiskunnallinen kysymys homoseksuaalien oikeuksien jälkeen", hän jatkaa.

Merkittävä enemmistö lääkekannabiksen laillistamisen puolella

Rasmussen-mielipidetutkimus ei ole suinkaan ensimmäinen kerta, kun enemmistä amerikkalaisista on kannattanut kannabiksen laillistamista. Lisäksi tuore Mason-Dixon-mielipidemittaus sai lääkekannabiksen laillistamisen kannatuslukemiksi liki 75%. Republikaaneistakin 66% kannatti sitä.

"Nämä tulokset osoittavat, ettei presidentti Obaman kannabispolitiikalle löydy minkäänlaista oikeutusta. Äänioikeutettujen koko kirjo kannattaa selkeällä enemmistöllä osavaltioiden lääkekannabislakeja", kertoo Marijuana Policy Projectin toiminnanjohtaja Steve Fox.

Liittovaltio on kiihdyttänyt toimintaansa lääkekannabista vastaan, mutta kaikki tutkimukset osoittavat, ettei tämä politiikka tule menestymään tulossa olevissa presidentinvaaleissa marraskuussa.

Keskustelu laillistamisen yksityiskohtiin

Vaikka Kalifornian laillistamisaloite Proposition 19 epäonnistui vuoden 2010 vaaleissa voivat jotkut osavaltioista laillistaa kannabiksen piankin ja jopa niinkin pian kuin ensi marraskuun vaaleissa. Tämä tarkoittaa sitä, että keskustelun pitää siirtyä laillistamisesta sen pohtimiseen, että kuinka se toteutetaan, kertoo Kalifornian yliopiston oikeustieteen professori Robert MacCoun, joka seuraa kannabiskeskustelua.

"Meidän pitää esimerkiksi päättää se, että jos me verotamme ja valvomme, niin verotammeko me painon mukaan vai THC pitoisuuden perusteella, jotta torjuisimme liian vahvat tuotteet markkinoilta? Voimmeko asettaa verot niin korkeiksi, että estämme väistämättömän hintojen romahduksen vai annammeko kulutuksen kasvaa?"

Lähde: The Huffington Post 22.5.2012, Christian Science Monitor 23.5.2012, Rasmussen Reports 17.5.2012 ja The Huffington Post 15.5.2012


0 comments:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...