sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

SKY toimii kannabiksen laillistamisen puolesta

Suomen kannabisyhdistys (SKY) on vuonna 1990 toimintansa aloittanut ja 1991 virallisesti perustettu aatteellinen yhdistys. 

Yhdistyksen tarkoitus on vaikuttaa päihdepolitiikkaan ja lainsäädäntöön siten, että kannabiksen käyttö, hallussapito ja viljely omaan käyttöön tulevat sallituiksi täysi-ikäisille sekä luodaan sääntely kannabiksen tuotantoon ja jakeluun.

Lisätietoa: Mitä SKY tekee?  Säännöt  Hamppurauhaan - SKY:n kevätkokouksen kannanotto


Julkaisemme uutisia, joihin kokoamme eri tiedotusvälineistä kannabisaiheisen kokonaisuuden. Mukana on myös SKY:n omia kirjoituksia. Kirjoitamme blogia SKY Blogi, johon raportoimme henkilökohtaisemmalta kannalta. 

Voit liittyä SKY:n jäseneksi, jolloin kannatat toimintaamme. SKY:n toiminta rahoittuu jäsenmaksuilla, ja otamme ilomielin myös lahjoituksia vastaan. Kaikki tulot käytetään toimintaan, eikä kukaan saa SKY:n toiminnasta korvausta. Jäsenet saavat sähköisen jäsenkirjeen kolme kertaa vuodessa ja pääsevät sivustolla jäsenosioon.

Jos haluat mukaan toimintaan, tule mukaan seuraavaan hallituksen kokoukseen. Lisätietoja saa kysymällä. Toiminta ei vaadi jäsenyyttä.


0 comments:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...