Reefer Madness -kampanjassa 1930-luvulla korostettiin marihuanan erikoislaatuisuutta mielenterveysongelmien aiheuttajana ja tällä väitteellä saatiin USA:n kongressissa läpi Marihuana Tax Act, joka oli alku kannabiksen kansainväliselle kieltolaille. Tämän propagandan menetettyä uskottavuuttaan Harry Anslingerin propagandakoneisto keksi 1950-luvulla porttiteorian korostamaan kannabiksen käytön yhteyttä kovien aineiden käyttöön.
USA:n presidentti Richard Nixon (vuosina 1969 - 1974) oli rasisti ja militaristi ja hän keksi käyttää kannabispolitiikkaa näiden molempien asioiden edistämisessä. Nixon julisti huumesodan 17.7.1971 ja hän värväsi kolme miestä ideansa levittämiseen: itävaltalaisen entisen natsin Kurt Waldheimin YK:n pääsihteeriksi, DuPont kemianteollisuussuvun edustajan Robert DuPontin johtamaan metadonin levitystä huumeriippuvaisille sekä Columbian yliopiston anestesiologian professorin Gabriel Nahasin tuottamaan kieltolain tarvitsemaa "tieteellistä todistusaineistoa", kuten mm. antamaan porttiteorialle tieteelliseltä vaikuttavaa tukea.
Nixon oli vuonna 1972 määrännyt Pennsylvania kuvernöörin Raymond P. Shaferin kokoamaan sellaisen raportin, joka oikeuttaisi liittovaltion käymään kannabiksen käyttäjien kimppuun. Käytyään läpi valtavan todistusaineiston ja kuultuaan lukuisia asiantuntijoita hänen kokoama komitea päätyi täysin päinvastaiselle kannalle päätellessään marihuanan olevan haitattomampaa kuin alkoholi. Raportti oli otsikkoaan (Marihuana, a signal of misunderstanding) myöten täydellinen tyrmäys kannabiksen kieltolakipolitiikalle. Siinä mm. kiistettiin porttiteorian tieteellinen pätevyys ja Shafer kehotti Nixonia vähintään dekriminalisoimaan kannabiksen käytön.
Samana vuonna Gabriel Nahas julkaisi ensimmäisen kirjansa Marihuana: Deceptive Weed. USA:n lääkäriliiton lehdessä (The Journal of the American Medical Association, 4/30/1973, s. 631) kirja sai murskaavan arvostelun: "Vinoutunut tutkimusten valikoiminen ja tulkinta sekä tosiseikkojen sivuuttaminen leimaa jokaista kirjan lukua... Niin paljon kirjan sisällöstä on virheellistä, että lukijan pitää tuntea koko marihuanakirjallisuus voidakseen arvioida kaikkia kirjassa esitettyjä väitteitä."
Ristiriitaiset tutkimustiedot
Vuonna 1974 Nahas ilmoitti löytäneensä todisteita kannabiksen vaikutuksista ihmisen immuunijärjestelmään. "Löydöt ovat ensimmäinen suora todiste kannabiksen aiheuttamista soluvaurioista ihmisellä", hän julisti tiedotteessaan.
Kalifornian yliopiston tutkijat olivat samaan aikaan tutkimassa marihuanan polttamisen vaikutuksia ihmisen kromosomeihin, eivätkä he olleet havainneet mitään muutoksia kromosomeissa tai immuunijärjestelmässä. Silti Nahas väitti, että hänen löydöksensä asettavat hallituksen eli Shaferin raportin esittämät suositukset kyseenalaiseksi.
Robert DuPont toimi USA:n huumetutkimuslaitoksen (NIDA) johtajana vuosina 1973 - 1978, missä asemassa hän pystyi vaikuttamaan liittovaltion rahoittamaan kannabistutkimukseen. Vuonna 1974 Tulanen yliopiston psykiatri Robert Heath alkoi tekemään tutkimuksia, joissa todettiin kannabiksen aiheuttavan aivovaurioita. Nämä tulokset hän sai annostelemalla marihuanan savua kasvonaamareilla reesusapinoille niin kauan, että nämä saivat aivovaurioita hapen puutteesta eikä marihuanasta. Koetta arvosteltiin koe-eläinten pienellä määrällä (neljä apinaa), koeolosuhteiden vaikutuksella sekä tärkeimpänä sillä, että apinoiden aivojen normaaliolotilaa raportoitiin "vahingoittuneena".
Vuonna 1976 julkaisemassa kirjassa Keep Off the Grass Nahas kirjoittaa porttiteoriasta: "Näyttää siltä, että marihuanan aiheuttamat aivomuutokset johtavat huumeiden etsimiskäyttäytymiseen, huumeiden käyttöön, mikä usein saa käyttäjät kokeilemaan muita mielihyvää aiheuttavia aineita. Marihuanan käytöstä siirtyminen kokaiinin ja heroiinin käyttöön on nyt hyvin dokumentoitu."
Hallitukset käyttävät edelleen porttiteoriaa perusteluna kieltolain jatkamiselle. Näistä väittelyistä sai alkunsa kannabiskeskustelua vuosikymmeniä rasittanut argumentti ristiriitaisista tutkimustiedoista: koska kannabiksen haitoista on ristiriitaista tietoa, ei sitä voida laillistaa.
Kirjassa hän myös väittää jokaisen pilvenpolttajan olevan pilven myyjä, mikä paljasti hänen taipumuksensa esittää hyvin vahvoja poliittisia ja yhteiskunnallisia tuomioita. Hänen poliittinen agenda oli tullut esille jo vuonna 1970, jolloin hän julkisesti arvosteli Vietnamin sodan vastustajia.
Nahas oli ruotsalaisten huumehaukkojen aseveli
Nahas itse oli toisen maailmansodan ranskalaisen vastarintaliikkeen veteraani, joka oli auttanut maahan pudonneita brittilentäjiä pakenemaan natsiarmeijaa. On suurta historian ironiaa, että 1970-luvulla toisen maailmansodan kaksi veteraania vastakkaisista juoksuhaudoista, Waldheim ja Nahas, päätyy kansainvälisen huumesodan airueiksi.
Nixon värväsi Kurt Waldheimin YK:n johtoon ja tämä värväsi Nahasin YK:n huumesopimuksien noudattamista valvovan INCB:n jäseneksi, mistä asemasta käsin hän pystyi käyttämään YK:n huumevalvontabyrokratian tutkimusmäärärahoja väitteidensä tukemiseen ja tuottamansa tutkimustiedon välittämiseen tälle byrokratialle.
Jopa Nahasin yliopisto teki pesäeron häneen puutteellisten tieteellisten ansioiden takia, mutta se ei hidastanut hänen ristiretkeään. Nahas sai Uppsalan yliopiston kunniatohtorin arvonimen vuonna 1988. Samana vuonna solmittiin YK:n kolmas kansainvälinen huumesopimus, ns. Wienin sopimus, jolla ns. Reaganin opista eli huumesodasta tuli kansainvälisen huumepolitiikan kulmakivi.
Reaganin hallintokausi 1980-luvulla olikin Nahasin uran huippuaikaa hänen esiintyessä asiantuntijana erilaisille komiteoille, ja ns. vanhempien yhdistykset levittivät hänen tutkimuksiaan huumevalistuksena ympäri maailman. Hurmoksellisessa huumeiden vastaisuudessaan nämä tahot antoivat mm. HI-viruksen levitä ympäri maailman. Huumesodassa ideologia voitti paitsi tutkitun tiedon niin myös inhimillisyyden: mitkään ihmisuhrit eivät ole liian suuria tämän ideologian alttarille.
Ruotsalainen huumesodan ideologi Nils Bejerot täydentää tätä huumesodan militaristista taustaa: Bejerot oli 50-luvulla stalinisti, josta tuli vallankumoushaaveiden lysähdyttyä 60-luvulla maolainen. Ruotsalainen huumesoturi Jonas Hartelius käyttää laatimassaan Nahasin muistokirjoituksessa termiä "aseveljeys" kuvatessaan Nahasin ja ruotsalaisen huumesodan ideologin Nils Bejerotin suhdetta.
Hartelius kirjoittaa: "Nahasin kirja Keep off the Grass (1976) oli hänen henkilökohtainen kertomuksensa kannabistutkimuksista. Se ilmestyi vuonna 1979 ruotsiksi otsikolla Hasch & Marijuana, jonka esipuheen oli kirjoittanut hänen läheisin ruotsalainen aseveljensä Nils Bejerot."
Tämä kuvaa tyhjentävästi huumesodan militaristista luonnetta: pinnallisista ideologisista eroista huolimatta jokainen näistä huumehaukoista oli militaristi henkeen ja vereen.
Jonas Harteliuksella itsellään ei ole minkäänlaista tieteellistä koulutusta taustanaan, mutta silti hänen "asiantuntijuuttaan" on Ruotsissa käytetty jopa syyttäjien tukena oikeudenkäynneissä, mikä on puolestaan herättänyt tutkijoiden kritiikkiä. Mm. huumeasiantuntija Björn Fries on arvioinut Harteliuksen Ruotsin oikeuslaitokselle tekemiä huumeiden vaarallisuusarviointeja "humpuukina".
Huumesota korruptoi tieteen ja ihmisoikeudet
Tieteellisen uskottavuuden puute ei estänyt Nahasia, Bejerotia ja DuPontia jatkamasta uraansa ja kannabiksen vastaisen liikkeen organisoimista. Nahasin ja Bejerotin tutkimukset levisivät kriminaalivalvonnan virkamiesten keskuudessa, joille tieteelliset kriteerit eivät merkinneet paljoa kunhan johtopäätökset tukivat militaristista ideologiaa.
New England Journal of Medicine luonnehti Gabriel Nahasin kirjoja "psykofarmakologiseksi mccarthyismiksi, minkä takia hänen täytyy käyttää puolitotuuksia, vihjailuja ja väitteitä, joita on mahdoton todentaa". Tieteelliset tutkimukset ovat kuitenkin olleet voimattomia hallituksen ja vanhempien yhdistyksien propagandakoneiston edessä. Tieteellisiä julkaisuja lukee vain kourallinen ihmisiä kun taas sensaatiolehtien lööpit tavoittavat miljoonia.
Huumesota on korruptoinut tieteen: tieteellisellä näytöllä ei ole ollut mitään väliä jos väite on sopinut huumepolitiikkaan. Waldheim, Nahas, Bejerot ja DuPont ovat varoittavia esimerkkejä tieteellisen tiedon häikäilemättömästä käytöstä ihmisoikeuksien romuttamisessa. Nykyään heidän työtään jatkavat kansainvälisesti mm. DEA, WFAD, Eurad ja ECAD ja Suomessa IHRY, YAD ja muut ns. huumeiden vastaiset järjestöt sekä huumepoliisi.
Kansainväliset huumehaukat yrittävät peitellä huumesodan militaristisia juuria ja väittävät nykyään olevansa lapsen oikeuksien puolustajia. Huumesota on vienyt kaiken uskottavuuden raittiuden ideaalilta ja samalla on kadonnut ns. huumevalistuksen uskottavuus aiheuttaen lukemattoman määrän turhia nuorten ihmisten kuolemia ja vammautumisia turvallisiksi luulemiensa päihteiden, lääkkeiden ja dopingaineiden kokeilujen seurauksena. Huumesodissa kuolee nykyään vähintään yhtä paljon ihmisiä kuin oikeissa sodissa ilman, että YK:n turvallisuusneuvostoa olisi kutsuttu hätäkokoukseen. Nahasin osuus tämän sodan sotapropagandan luojana oikeuttaa kutsumaan häntä huumesodan Göbbelsiksi.
Nahasin siirtyminen Eleusiin kentille muiden huumesodan veteraanien rinnalle merkitsee uuden ajan alkamista huumepolitiikassa. Tämän maailmanlaajuisen katastrofin korjaamiseksi joukko maailman johtajia ja muita merkittäviä henkilöitä perusti kaksi vuotta sitten Global Commission on Drugs Policy -järjestön ja useissa maissa kansalaiset ovat lähteneet kaduille tuhansien joukkoina vaatimaan parempaa huumepolitiikkaa ja YK:n julistamien ihmisoikeuksien kunnioittamista.
Lähde: New York Times 7.7.2012 ja Celebstoner 8.7.2012
Lähetä kommentteja (Atom)
0 comments:
Lähetä kommentti