tiistai 16. lokakuuta 2012

Yhä useampi afgaaniperhe kasvattaa kannabista

YK:n arvion mukaan Afganistanissa kannabista rahakasvina kasvattavien perheiden määrä on kasvanut yli kolmanneksella viime vuodesta. Parhaimman hasislaadun hinta on kolminkertaistunut vuoden 2009 jälkeen 95 dollariksi kilolta, mikä lisää kannabiksen kasvattamisen houkuttelevuutta sen tuottaessa enemmän kuin oopiumunikon viljeleminen. Viranomaiset suhtautuvat siihen myös leppoisammin kuin unikon viljelyyn.

Afganistan SmokingAfganistanin osuus maailman hasismarkkinoista kasvaa samalla kun muiden tuottajien ja varsinkin Marokon osuus on kutistunut.

Afganistanin viljelijöiden arvioitiin tuottaneen vuonna 2011 1300 tonnia hasista YK:n tekemässä tutkimuksessa. Tämä on sama määrä kuin kahtena edellisenä vuotena, mutta yhä useampi viljelijä tuottaa sitä.

"On selvää, että vaikka kotimaassa kulutetaan paljon, ei se selvästikään tarkoita kaikkia vuonna 2011 tuotettua 1 300 tonnia", kertoi YK:n huumetoimiston Afganistanin osaston johtaja Jean-Luc Lemahieu.

Vuonna 2011 65 000 taloutta kasvatti kannabista verrattuna 47 000:een vuotta aiemmin. Tutkimuksessa ei huomioitu "keittiöpuutarhoja", joissa kasvatetaan vain muutamia kasveja omaan käyttöön tai paikalliseen kulutukseen. Näiden arvioidaan tuottavan vain murto-osan koko maan sadosta.

"Kannabiksen hinnan nousu on seurannut oopiumin hinnan nousua, mikä oli seurausta sadon epäonnistumisesta vuonna 2010. Hamppu tuottaa nykyään pinta-alaa kohden yhtä paljon tuloja kuin unikko ja on siksi hyvin houkutteleva viljelijän kannalta", YK:n raportissa todetaan.

Hampun viljely vaatii vähemmän työvoimaa, koska sitä ei tarvitse kitkeä ja gardan eli hartsin irrottaminen voidaan tehdä kotona perheen jäsenten kesken niin, ettei siihen tarvitse vuokrata ylimääräistä työvoimaa. Se on itse asiassa paljon kustannustehokkaampi kuin oopiumin tuottaminen", raportti jatkaa.

Oopiumunikko varttuu nopeasti, eikä se tarvitse paljoa ylimääräistä kastelua, kun taas hamppu tarvitsee Afganistanin oloissa paljon vettä ja sen kasvukausi on pitkä, minkä takia samana vuonna pellolta ei saada toista satoa. Osaksi tämän takia viljelijät kasvattavat sitä kausittain eivätkä joka vuosi.

Käytännössä näitä kasvatetaan rinnakkain kannabiksen kasvatuksen painopisteen siirryttyä viiden vuoden aikana pohjoisesta etelään oopiumunikon sydänmaille.

"Oopiumin ja kannabiksen kasvatuksen välillä on selvä maantieteellinen yhteys. Tämä yhteys säilyy perhekuntien tasolla 58%:n kannabiksen kasvattajista kertoessa viljelleensä oopiumunikkoa aikaisemalla satokaudella", raportissa todetaan.

Lähde: Guardian 8.10.2012


0 comments:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...