sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Kannabis laillista Pohjois-Amerikassa 10 vuodessa?

Agnus Reid -mielipidemittauksen mukaan enemmistö aikuisista Pohjois-Amerikassa kannattaa kannabiksen laillistamista. Kanadalaisista 57% ja yhdysvaltalaisista 54% kannattaa laillistamista ja peräti 66% uskoo siihen, että kannabis laillistetaan kymmenen vuoden aikana.

201011111Yhdysvaltain luoteisissa osavaltioissa laillistamisen kannatus on korkeinta (61%) ja etelävaltioissa alhaisinta (51%). 18 - 34 -vuotiaiden keskuudessa kannatus oli 65% ja yli 35-vuotiaiden keskuudessa 49%.

Kanadassa miehet (65%) kannattavat laillistamista enemmän kuin naiset (50%), mutta USA:ssa sukupuolten välillä vallitsee tasapaino (55% miehistä ja 53% naisista). Muiden huumeiden laillistamista sen sijaan vastustettiin kiivaasti.

Agnus Reidin saamat tulokset ovat yhdenmukaisia Gallupin, Rasmussenin ja YouGov -mittausten kanssa osoittaen sen, että tällä hetkellä enemmistö Yhdysvaltain kansalaisista kannattaa kannabiksen laillistamista aikuisten ihmisten käyttöön.

Samana päivänä julkaistussa CBS Newsin mielipidemittauksessa laillistaminen saa ensimmäisen kerran yhtä paljon kannatusta kuin vastustusta. Syyskuussa laillistamisen kannatus oli vielä 45%, mutta nyt se nousi 47%:iin kun taas vastustus tippui vuodessa 51%:stä 47%:iin.

Demokraateista 51% ja riippumattomista 55% kannattaa laillistamista kun taas republikaaneista 66% vastustaa sitä.

88% Yhdysvaltain kansalaisista kannattaa lääkärien oikeutta määrätä kannabista vakavista sairauksista kärsiville potilaille. Viime vuonna kannatus oli 77% ja vuonna 1997 62%. Enemmistö kaikista ikäryhmistä, demokraateista, republikaaneista ja riippumattomista kannattaa tätä.

82%:n mielestä huumesota on hävitty

Rasmussenin mielipidemittauksessa tuli esille mielenkiintoinen tieto: ainoastaan 7% uskoo Yhdysvaltojen olevan voittamassa huumesotansa. 82% uskoo maan olevan häviämässä huumesotansa ja 12% on vielä epävarmoja asiasta. Tämä tulos saatiin viikko Washingtonin ja Coloradon äänestystulosten jälkeen. Viime kesänä Agnus Reidin mielipidemittauksessa 66% piti huumesotaa epäonnistuneena, mikä kertoo mielipiteiden olevan muuttumassa kovaa vauhtia. Tuoreesta Rasmussen-mittauksesta käy ilmi lisäksi, että:

  • 23%:n mielestä USA ei käytä tarpeeksi rahaa huumesotaansa ja 34%:n mielestä siihen käytetään aivan liikaa rahaa.
  • 51%:n mielestä alkoholi on vaarallisempaa kuin kannabis ja 24%:n mielestä kannabis on vaarallisempaa kuin alkoholi. 24% ei ollut varma asiasta.
  • 60%:n mielestä kannabiksen valvonta tulisi jättää osavaltioille kun taas 27%:a oli sitä mieltä, että se on liittovaltion asia.
  • 88% ei ollut käyttänyt kannabista kuluneen vuoden aikana. 60% kannabista käyttäneistä oli sitä mieltä, että valtio käyttää liikaa rahaa huumesotaansa kun taas 30% kannabista käyttämättömistä oli sitä mieltä.

Laillistamisen kannatus jakautuu sukupuolen ja iän mukaan

Quinnipiac yliopiston mielipidemittauksessa mitattiin ensimmäisen kerran suhtautumista kannabiksen laillistamiseen ja siinä nousi esille selkeä jakautuminen iän ja sukupuolen perusteella.

Tässä mittauksessa 51% vastanneista kannatti kannabiksen laillistamista ja 44% vastusti. Laillistamista kannatti 65% alle 30-vuotiaista ja miehistä 59%. Naisista 52% vastusti ja yli 65-vuotiaista vain 35% kannatti.

"Amerikkalaisten äänestäjien mielipide on muuttunut suosiolliseksi tälle aiemmin pelätylle huumausaineelle nyt kun kannabiksen lääkekäyttö on laillista jo melkein 20 osavaltiossa ja Washingtonin ja Coloradon osavaltioissa äänestettiin sen viihdekäytön laillistamisen puolesta. Mutta tämä kysymys aiheuttaa edelleen suuria mielipide-eroja USA:n kansalaisten keskuudessa", tiivistää mielipidemittauksien tulokset Quinnipiacin yliopiston mielipidemittausinstituutin varajohtaja Peter Brown.

Legalization 21st Century Polls Half

 

Lähde: NORML Blog 29.11.2012, CBS News 29.11.2012, Huffington Post 13.11.2012 ja 5.12.2012


0 comments:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...