keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Coloradon laillistamisprojektilla käynnistämisvaikeuksia

Coloradossa äänestäjien hyväksymä kannabiksen laillistaminen etenee tällä hetkellä vitkaan lainsäätäjien venyttäessä valvontaa koskevien lakien laatimisen aikarajoja. Lakeja laatinut komitea ajautui ristiriitoihin ja lykkäsi päätösten tekemistä myöhemmäksi.

Kannabiksen myymisen pitäisi alkaa vuoden päästä tammikuussa ja poliittisten johtajien mukaan aikaa on siten riittävästi. Komitean riitely alkoi Coloradon lääkekannabisohjelmaa tutkineen raportin osoitettua lääkekannabista valvoneen viraston, Medical Marijuana Enforcement Division (MMED), toiminnan olevan huonossa jamassa rahojen väärinkäytön ja huonon johtamisen takia. Lääkekannabisviraston olisi pitänyt alkaa valvomaan myös kannabiksen viihdekäyttöä, mutta tämä päätös on nyt auki.

Lääkekannabiksen valvonnassa vaikeuksia

MarissaColoradon osavaltion suorittaman tutkimuksen mukaan osavaltion lääkekannabiksen valvonta on epäonnistunut melkein kaikessa: kannabiksen seurannassa, oman budjetin valvonnassa ja "ikävien ihmisten" poissapitämisessä lääkekannabisbisneksestä. Aikaisemmin Coloradon lääkekannabiksen valvontajärjestelmää pidettiin jopa esikuvallisena muiden osavaltioiden kannabiksen laillistamiselle, mutta tuoreen raportin mukaan tämä tiukaksi tarkoitettu, siemenestä kaupan hyllylle -valvontajärjestelmä ei toimi.

MMED:tä on vaivannut paha rahoitusongelma, koska toimiluvista ei ole tullutkaan odotetun kaltaista tulonlähdettä, mutta raportin mukaan ongelmat ovat syvemmällä.

Tutkijoiden mukaan MMED ei ole pystynyt ottamaan johtavaa roolia tässä asiassa, eikä se ole tehnyt tarpeeksi työtä ohjelman ja rahoituksensa hallinnoimiseksi.

"Olemme kaikki samaa mieltä siitä, että meillä on vielä opittavaa kannabiksen valvonnan soveltamisessa. Me ymmärrämme, että soveltamisessa on ongelmia, mutta emme pysty kehittymään, ellei meillä ole selviä perustietoja. Tässä meillä nyt on sellainen perusta", tutkimusryhmän johtaja Barbara Brohl kertoi tiedotustilaisuudessa.

Coloradon lain mukaan kannabisbisnekseen mielivien pitää antaa selvityksiä lukuisista asioista, kuten omasta rikostaustastaan. Lisäksi vaaditaan omien taloustietojen avaamista tarkastuksille ja edellytetään valvontajärjestelmien hankkimista ja tuotteiden tarkistuttamista. Tutkimuksen mukaan osavaltio ei ole hoitanut omaa osuuttaan tässä asiassa.

Colorado oli esimerkiksi maksanut miljoona dollaria yksityiselle yritykselle valvontajärjestelmän suunnittelusta, mutta sitten sen asentamiseen ei löytynytkään rahoitusta. Tutkijat huomasivat myös, ettei virasto käynyt läpi kasvattajilta vaatimiaan seurantalomakkeita.

"Meillä näyttää olevan epätäydellisesti toimiva kannabiksen seurantajärjestelmä", senaattori Steve King totesi.

Seuranta on ratkaisevan tärkeää

Tutkimuksen tekijät ehdottivat, että kannabiksen "mikrotason" valvonnasta luovuttaisiin nyt kun jokainen aikuinen saa alkaa kasvattamaan ja pitämään hallussaan kannabista.

MMED:n toiminnanjohtaja Ron Kammerzell kuitenkin kertoo, että valvontajärjestelmä aiotaan laittaa toimintakuntoon vuoden loppuun mennessä ilman lisäkustannuksia. Hän piti järjestelmää ratkaisevan tärkeänä, jotta lääkekannabiksen vuotaminen muille markkinoille tai jopa muihin osavaltioihin voitaisiin estää.

Lisäksi yli 40% yrityksistä, jotka olivat jättäneet toimilupahakemuksensa ajoissa kesällä 2010, eivät olleet saaneet asiaansa käsitellyksi. Näiden yritysten annettiin kuitenkin aloittaa toimintansa ilman hyväksyttyä toimilupaa.

Tutkijat pitivät joitakin myönnettyjä lupia myös kyseenalaisina. Tutkijat löysivät puutteellisia tietoja 13 tapauksessa kaikkiaan 35 hakemuksesta. Viidestä hakemuksesta löytyi taustalta aikaisempia rikostuomioita, rahoituspuolelta "sopimattomia henkilöitä" osavaltion ulkopuolelta tai hakijoiden läpikäymiä huume- ja päihdehoitoja.

Kymmenestä hyväksytystä hakemuksesta tutkijat pitivät neljää kyseenalaisina.

Joitakin yrityksiä oli perustettu liian lähelle kouluja, eli lähemmäs kuin laissa asetetun 1000 jalan etäisyydelle.

Työtekijöiden valvonnassa myös puutteita

Myös työntekijöiden lisensoiminen lääkekannabisbisnekseen on puutteellista. Vaikka lain mukaan työnhakijoiden pitää osoittaa "hyvää moraalista luonnetta", osoitti 25 satunnaisesti valitun työhakemuksen käsittelyn tutkinta, että 22 työskentelylupaa oli myönnetty ennen kuin MMED oli saanut sormenjälkiin perustuvan rikollistaustan tarkistuksen suoritettua.

DenverreliefTutkijat ehdottavat, että tästä käytännöstä luovutaan ja sen sijaan yritykset velvoitetaan tutkimaan työntekijöidensä rikollistausta. MMED:n johtajan Laura Harrisin mukaan lainvalvontaviranomaiset kuitenkin kannattavat työntekijöiden lisensointikäytäntöä.

MMED oli samaa mieltä ehdotettujen suositusten kanssa, joihin kuuluu hakemusprosessin, valvonnan, kulunseurannan sekä takavarikointien ja takavarikoitujen tuotteiden hävittämisen kehittäminen.

Kannabiksen tuottajia edustavan Medical Marijuana Industry Group'n johtajan Michael Elliottin mukaan osavaltion valvonta toimii, mutta se tarvitsee rahoitusta. Vaikka osavaltion valvonnassa onkin puutteita, niin Elliottin mukaan suurin osa yritysten omistajista noudattaa tiukasti osavaltion lakeja.

MMED puolestaan kertoo, että sen on pitänyt venyttää yhden vuoden toimintamäärärahat kahdelle vuodelle, koska sen päärahoituslähde - uusien yrityshakemusten käsittely - ei tuottanut tarpeeksi rahaa. MMED oli joutunut vuonna 2012 sulkemaan kolme sivutoimistoa ja supistamaan henkilökuntaansa yli puolella.

Viihdekäytön valvonta tarvitsee pysyvän rahoituksen

Coloradon osavaltion apulaisoikeusministeri David Blake selitti lainsäätäjille, että Coloradon lääkekannabisohjelman ongelmat osoittavat sen, millaisia vaaroja seuraa siitä jos kannabiksen viihdekäytön valvontaan ei anneta tarpeeksi rahoitusta. Lainsäätäjien tulee luoda yhtenäinen rahoituskanava tulevan kannabiksen viihdekäytön valvontajärjestelmälle.

"Jos tämän kaupanalan valvontaa ei rahoiteta tarpeeksi, seuraa siitä suuria ongelmia osavaltiolle", Blake korosti lainsäätäjille. Ilman riittävää rahoitusta säädösten noudattamiseksi viihdekannabiksen pitäminen pois alaikäisten ulottuvilta tai laittomilta markkinoilta voi epäonnistua.

"Opetus on se, että jos haluamme luoda legitiimin teollisuuden alan, niin sille täytyy luoda kestävä ja pitkäjänteinen rahoitusmekanismi", korosti Blake.

Lähde: Denver Post 26.3.2013 1 ja 2Denver Post 28.3.2013Coloradon toimintasuunnitelma kannabiksen laillistamiseksi viihdekäyttöön ja raportti Coloradon lääkekannabisprojektista

Banner


0 comments:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...