maanantai 28. lokakuuta 2013

Laillistamisen ensiaalto Yhdysvalloissa

Usofweed

Tuoreimman Gallup-mielipidemittauksen mukaan ennätysmäiset 58% Yhdysvaltain kansalaisista kannattaa kannabiksen laillistamista. Kongressissa on myös tapahtunut ratkaiseva siirtymä laillistajien puolelle. Nyt puhutaankin jo ”laillistamisen ensiaallosta”, mikä viittaa osavaltioihin, jotka tulevat laillistamaan kannabiksen ennen Obaman presidenttikauden loppua vuonna 2016.

Tuoreimman mielipidemittauksen mukaan Yhdysvalloissa 58% kannattaa kannabiksen laillistamista ja enää 39% vastustaa sitä. Jo 38% kansalaisista ilmoittaa käyttäneensä kannabista ainakin kerran, millä on suora vaikutus kannatuksen jatkuvaan kasvuun.

Demokraateista 65%, republikaaneista 35% ja sitoutumattomista 62% kannattaa laillistamista. Enemmistö kaikista ikäluokista kannattaa laillistamista lukuunottamatta yli 65-vuotiaita, mutta heidän keskuudessaan kannatuksen nousu on ollut nopeinta viimeisten kahden vuoden aikana.

Kongressin kuulemistilaisuus liittovaltion kannabispolitiikasta

Obaman kaudella kuilu virallisen politiikan ja käytännön välillä on revennyt äärimmilleen kahden osavaltion laillistettua kannabiksen viihdekäytön. Toisaalla huumepoliisi DEA on käynyt jopa kannabista käyttävien potilaiden kimppuun sen lääkekäytön hyväksyneissä osavaltioissa, ja rodullisesti eriarvoinen poliisitoimi ja oikeuskäytäntö on tehnyt USA:sta afroamerikkalaisen väestön gulagin.

Vuonna 2011 yli 750 000 ihmistä pidätettiin kannabiksen takia Yhdysvalloissa. 87% tapauksista oli pelkkiä hallussapitotapauksia. Obaman hallinto on ehtinyt käyttämään 300 miljoonaa dollaria pelkästään lääkekannabiksen vastustamiseen.

Patrick LeahyVermontin osavaltion demokraattinen senaattori ja senaatin oikeusvaliokunnan puheenjohtaja Patrick Leahy johti tiistaina 10.9. kongressin kuulemistilaisuutta Yhdysvaltain liittovaltion kannabispolitiikasta.

Kuulemistilaisuuden ensimmäisessä osassa kuultavana oli apulaisoikeusministeri James Cole. Senaattorit Leahy, Charles Grassley (Iowa), Sheldon Whitehouse (Richmond) ja Richard Blumenthal (Cincinnat) esittivät hänelle kysymyksiä liittovaltion uudesta ohjeistuksesta kannabiksen laillistamisesta eri osavaltioissa ja vaativat selityksiä liittovaltion virkamiesten toiminnasta lääkekannabiksen hyväksyneissä osavaltioissa.

Toisessa osassa kuultavina olivat King Countyn sheriffi John Urquhart, Coloradon kuvernöörin lainopillinen neuvonantaja Jack Finlaw ja huumehaukkojen järjestön Project SAM:n edustaja Kevin Sabet.

Kuvaavaa nykyiselle tilanteelle on se, että USA:n kongressin tilaisuudessa ainoastaan kaksi osanottajaa, Iowaa edustanut republikaanien senaattori Grassley ja Project SAM:n edustaja Sabet, olivat enää selkeästi kieltolain takana. Jopa sheriffi Urquhart oli skeptinen Sabetin väitteitä kohtaan ja nosti esille huumesodan epäonnistumisen.

Perinteisen tunnekylläisen ja ristiriitaisen väittelyn sijaan kuulemistilaisuus tarjosi järkevää ja perusteltua mielipiteiden vaihtoa osavaltioiden hyväksymien lakien soveltamisesta. Suhteellisen lyhyessä ajassa kannabiksen laillistaminen on Yhdysvalloissa kohonnut tunnepitoisesta ohipuhumisesta asiallisen keskustelun piiriin ja politiikan valtavirtaan. Siksi tämä keskustelu on toisenkin katselun ja analyysin arvoinen - olisiko tämä mahdollista myös Suomessa?

Senaattori Leahy aloitti kuulemistilaisuuden toteamalla, että 21 osavaltiossa vallitsee nyt jonkinlainen kannabiksen laillistaminen, eikä hän enää usko siihen, että liittovaltion agenttien ja syyttäjien tulisi uhrata liittovaltion rikosten tutkimiseen tarkoitettuja resursseja kannabiksen käyttäjiä vastaan näiden noudattaessa osavaltion lainsäädäntöä. Leahy muistutti myös Obaman sanoneen, että ”tässä asiassa on isompiakin kaloja pyydystettäväksi”.

Senaattori Whitehouse myötäili Leahyn linjaa siinä, että osavaltioiden on järkiinnyttävä asiassa ja lopetettava kannabiksen käyttäjien jahtaaminen.

Senaattori Grassley puolusti liittovaltion huumelakia ja kritisoi oikeusministeriötä vihreän valon näyttämisestä osavaltioille lain rikkomiseksi. Hänen kommenttinsa kuitenkin keskittyivät siihen, että Coloradosta ”vuotaa” kannabista hänen osavaltioonsa. Hän ei muuten kritisoinut uutta politiikkaa, eikä kannabiksen laillistamisen perusteluja.

Pankkipalvelut laillisiksi

Ensimmäinen todistaja, apulaisoikeusministeri James Cole kertasi aiemmin julkistetun muistion antia ja siinä asetettuja liittovaltion tavoitteita.

James Cole

”Olisi hyvin haastava tehtävä yrittää torjua dekriminalisointia. Meille olisi helpompaa luopua valvonnasta kokonaan, mutta mitä siitä seuraisi? Laillinen marihuana ilman minkäänlaista valvontamekanismia, mikä ei selvästikään ole järkevä tilanne. Silloin tulot valuisivat järjestäytyneelle rikollisuudelle valtion kirstun sijaan”, Cole vastasi Leahyn puheenvuoroon.

Senaattorit Leahy, Whitehouse ja Blumenthal edustavat osavaltioita, joissa kannabiksen lääkekäyttö on laillistettu. He vaativat Colea selventämään oikeusministeriön kantaa kannabiskaupan pankkipalveluihin, kuinka nämä voivat välttää liittovaltion toimenpiteet ja miten kannabiskauppa voi hyödyntää liittovaltion verovähennyksiä. Leahy arvosteli lisäksi DEA:n politiikkaa, jolla estetään turvayrityksiä käyttämästä panssaroituja rahankuljetusautoja kannabiskauppojen rahakuljetuksissa.

Cole valotti ongelmaa kertomalla, että asioista neuvotellaan liittovaltion pankkivalvonnasta vastaavien virkamiesten ja pankkialan edustajien kanssa niin että rahoitusala voi alkaa hoitamaan lakia noudattavien kannabisyritysten rahaliikennettä ilman syytteiden pelkoa.

Cole kehotti kongressia ratkaisemaan verotukselliset ongelmat lainsäädännöllä ja hän valotti DEA:n ”vain tehneen kyselyjä” kannabiskauppojen kanssa yhteistyössä olleille kuljetusfirmoille.

”Hallinto petti kansalaiset”

Toinen osa alkoi King Countyn sheriffi John Urquhartin kommenttipuheenvuorolla, jonka hän päätti arvioon, että ”sota huumeita vastaan on ollut täydellinen epäonnistuminen”. Hänen puheenvuoronsa ammensi 35 vuoden kokemuksesta kentällä, missä hän toiminut mm. huumepoliisina. Hänen hallintoalueestaan, johon kuuluu mm. Seattlen kaupunki, tulee maailman suurin kannabiksen laillistava lainsäädäntöpiiri.

”Emme ole pystyneet lopettamaan kysyntää vaan sen sijaan sukupolvien ajan pidättäneet ja vanginneet ihmisiä. Kansalaiset päättivät kokeilla jotakin aivan uutta. Me hallinnon edustajat petimme kansalaiset, ja he päättivät aloittaa jotakin uutta.”

UrquahartSheriffi John Urquhart pyysi oikeusministeriltä, että pankkien sallittaisiin hoitaa kannabisteollisuuden rahaliikennettä, koska kannabisyritykset ovat olleet pakotettuja hoitamaan kaupankäyntinsä käteiskauppana. Käteiskauppa on ryöstömagneetti ja tällaisen rikollisuuden ehkäisy kuuluu hänen työhönsä.

”Todellisuus on se, että meillä on erilaisia toisiaan täydentäviä tavoitteita ja arvoja. Olemme kaikki samaa mieltä, ettei alaikäisten pidä käyttää kannabista. Olemme samaa mieltä, ettemme halua ihmisten ajavan autoa kannabiksen vaikutuksen alaisena. Olemme samaa mieltä, ettemme halua enää rikastuttaa rikollisia. Pyydän ainoastaan, että liittovaltio sallii pankkien toimivan yhteistyössä osavaltion uutta lainsäädäntöä noudattavien kannabisyritysten kanssa.”

Toinen todistaja oli Coloradon kuvernöörin lainopillinen neuvonantaja Jack Finlaw. Hän antoi tukensa osavaltion aloitteelle, nosti esille kannabiksen laillistamista ajaneet ryhmät, joiden kanssa hän työskentelee valvonnan pystyttämiseksi ja ylisti ”heidän yrittäjähenkeä ja periaatteellisuuttaan”.

 

Kolmantena esiintyi kannabiksen vastaisen liikkeen edustaja, Project SAM:n Kevin Sabet, joka yritti esittää perinteistä kannabiskeskustelua vetämällä esiin sensaatiomaisia yksityiskohtia ja kauhuskenaarioita.

”Coloradon osavaltiossa kannabisreseptejä jaellaan kuin karkkeja, siellä harjoitetaan joukkomainontaa. Seattlessa 50 000 ihmistä poltti avoimesti kannabista ja juuri julkinen käyttö huolettaa minua. En näe mitään todisteita mistään vahvasta valvonnasta vastapainona teollisuudelle, joka vastustaa jokaista säädöstä. Pelkään, että maassa, jossa alkoholi ja tupakkateollisuus jo tekevät voittoa riippuvuudesta, amerikkalainen tapa laillistaa tulee olemaan kaupallistaminen, olivat valtion edut mitä hyvänsä.”

Hänen saamansa vastakaiku jäi heikoksi ja jopa sheriffi Urquhart esitti epäilynsä väitteitä kohtaan. Tämä yksityiskohta kertoi tilanteen radikaalista ja nopeasta muutoksesta, jossa pelottelutaktiikalla ei enää voida vaikuttaa lainsäätäjiin kansalaisten tahdon tultua selkeästi esille mielipidemittauksissa ja kansanäänestyksissä.

Kongressi laillistamisen taakse

Liittovaltion kannabislakien muuttaminen saa yhä enemmän kannatusta kongressissa. Viimeksi Arizonan senaattori ja republikaanien vuoden 2008 presidentinvaalien ehdokas John McCain liittyi laillistamisen kannattajiin.

”Ehkä meidän pitäisi laillistaa kannabis. Olemme selvästi menossa siihen suuntaan. Kunnioitan kansalaisten tahtoa tässä asiassa”, McCain kertoi laajalti uutisoidussa haastattelussaan.

McCain ei ole perheessään yksin mielipiteensä kanssa. Hänen tyttärensä tuli aiemmin julkisuuteen kertomalla kannattavansa kannabiksen laillistamista ja polttaneensa yhden jointin vuonna 2012.

Republikaaninen senaattori Rand Paul on ehdottanut kaikkien huumeiden käytön dekriminalisointia kannabis mukaan lukien.

Useat senaattorit molemmista puolueista kannattivat ehdotusta kieltää DEA:ta käyttämästä resurssejaan osavaltioiden hyväksymien kannabislakien heikentämiseksi.

Kongressin edustajainhuoneessa on käsittelyssä yhdeksän erilaista kannabislakien muutosesitystä, joista kaksi käsittelee liittovaltion kannabiskieltolain lopettamista. 163 alahuoneen edustajaa äänesti viime vuonna lakialoitteen puolesta, jolla oltaisiin kielletty DEA:n sekaantuminen osavaltioiden lääkekannabispolitiikkaan. Näistä edustajista 28 oli republikaaneja. Aiemmin tänä vuonna 225 edustajaa sai läpi lain, jonka mukaan kannabiksen laillistaneiden osavaltioiden yliopistot ja korkeakoulut saavat alkaa kasvattaa kannabista tutkimustarkoituksiin.

Laillistamisen ensiaalto etenee osavaltioissa

USA:n kongressissa tapahtunut painopisteen muutos on saavuttanut kriittisen momenttinsa ja puhutaan jo laillistamisen ensimmäisestä aallosta. Jopa 10 osavaltiota saattaa laillistaa kannabiksen Washingtonin ja Coloradon ohella Obaman viimeiseen virkavuoteen mennessä vuonna 2016. Mielipidemittausten mukaan enemmistö kansalaisista kannattaa laillistamista ja kannatus nousee koko poliittisella jatkumolla.

Alaskassa ollaan keräämässä nimiä laillistamisaloitteen ottamiseksi vuoden 2014 lokakuun vaaleihin. Campaign to Regulate Marijuana in Alaska aikoo kerätä 45 000 nimeä joulukuuhun 2013 mennessä. Kaliforniassa 65% kansalaisista kannattaa kannabiksen laillistamista ja The California Cannabis Hemp Initiative 2014 sai luvan kerätä nimiä helmikuuhun saakka saadakseen aloitteensa kansanäänestykseen ensi vuonna. Myös Oregonissa aiotaan viedä kannabiksen viihdekäytön laillistaminen kansanäänestykseen ensi vuonna.

Pääkaupunki Washington D.C:n valtuuston jäsenet aikoivat esitellä vielä syyskuun aikana lakialoitteen, jolla laillistettaisiin ja valvottaisiin kannabiksen viihdekäyttöä USA:n pääkaupungissa. Kymmenen valtuuston 13:sta jäsenestä on jo allekirjoittanut lain, joka dekriminalisoi kannabiksen hallussapidon omaan käyttöön.

Washington D.C:ssä säilytettiin korkeimman oikeuden päätöksellä ns. lääkinnällisen tarpeen käyttö puolustuksessa. Vaikka lääkekannabiksen käyttö on nyt laillista, voivat syytetyt vedota lääkinnälliseen käyttöön, vaikka heillä ei olisikaan lääkärin myöntämää suositusta tai reseptiä.

New Yorkin pormestarin vaaleissa kaikki kolme pääehdokasta kannattavat kannabiksen laillistamista, mikä varmistaa sen, että lainmuutos on tulossa lähitulevaisuudessa.

Michiganissa, Teksasissa ja Oklahomassa äänestäjien selvä enemmistö kannattaa kannabiksen laillistamista tuoreiden paikallisten mielipidemittausten mukaan. Arizona, Nevada, Maine, Massachusetts, Montana, Rhode Island ja Vermont tulevat myös näkemään kannabislakien muutoksia laillistamisen ensiaallossa aivan lähivuosina.

Pakollisten minimirangaistusten purkaminen alkoi

Oikeusministeri Eric Holder ilmoitti jo elokuussa, että oikeusministeriö lopettaa väkivallattomien huumerikollisten asettamisen syytteeseen siten, että heille langetettaisiin pakollisia minimirangaistuksia. Tämä rankaisukäytäntö on täyttänyt USA:n vankilat äärimmilleen.

Senaatin oikeusvaliokunta järjesti keskiviikkona 18.9. kuulemistilaisuuden pakollisten minimirangaistusten purkamisesta. Tilaisuudessa esiintynyt Holder kertoi järjestelmän purkamisen jatkuvan. Hän on ohjeistanut liittovaltion syyttäjiä soveltamaan käytäntöä nyt käsittelyssä olevissa tapauksissa, sekä myös niissä, joiden tuomio on annettu, mutta rangaistusta ei ole vielä määrätty.

Tämä kuulemistilaisuus on pohjana molempien pääpuolueiden ajamalle lainsäädännölle, joka purkaisi tämän rangaistusjärjestelmän. Sen laatijoita ovat republikaanien senaattori Rand Paul ja demokraattien senaattori Patrick Leahy.

Suurin osa rangaistuksista jaetaan osavaltioissa, joista monet ovat jo aloittaneet oman järjestelmänsä uudistamisen. Tämä on tärkeä askel koko rankaisujärjestelmän uudistamisessa vankimäärän vähentämiseksi.

Randpaul

”Varaamalla ankarimmat vankeusrangaistukset vakaville, korkean tason tai väkivaltaisille huumeiden salakuljettajille tai jengien johtajille pystymme paremmin turvaamaan yleisen turvallisuuden”, Holder lausui kuulemistilaisuudessa.

Senaattori Rand Paulista veikataan republikaanien presidenttiehdokasta vuoden 2016 vaaleihin. Kuulemistilaisuudessa hän vertasi huumesotaa vanhoihin rotuerottelulakeihin.

”Jos kerron teille, että kolmasosa afroamerikkalaisista miehistä ei saa lain mukaan äänestää, luulette varmaan minun viittaavan 50 vuoden takaisiin Jim Crow -lakeihin. Mutta nykyään kolmasosa afroamerikkalaisista miehistä ei saa äänestää huumesodan takia.”

”Suurin osa laittomien huumeiden käyttäjistä ja diilereistä on valkoisia, mutta kolme neljästä huumeista tuomituista vangeista on afroamerikkalaisia tai latinoja.”

Rand Paulin lausunto lupaa, ettei kannabiksen vapauttaminen eikä huumepolitiikan uudistaminen tyssää Yhdysvaltain presidentinvaaleihin vuonna 2016.

Lähde: Gallup 22.10.2013Kongressin kuulemistilaisuus Yhdysvaltain liittovaltion kannabispolitiikasta tiistaina 10.9.2013Apulaisoikeusministeri James Colen puheenvuoro 10.9.2013Reuters 21.9.2013Huffington Post 6.9.2013 ja Drugpolicy Alliance 11.9.2013

Reform Conference 23. - 26.10 Denverissä Coloradossa, HCLU:n videoraportti:


0 comments:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...