perjantai 21. lokakuuta 2016

Kanada: mikä laillistamismalliksi ?

Kannabis on jo laillistunut kansalaisten keskuudessa viranomaisten yrittäessä ratkaista vähittäismyynnin ongelmia. Kansalaisten enemmistön hyväksyessä kaupan valvonnan ja verotuksen on sen käyttäjillä oikeus päättää, miten he haluavat hankkia kannabiksensa. 

altKanadan hallitus perusti kesällä työryhmän kannabiksen laillistamiseksi, Task Force on Marijuana Legalization and Regulation. Anne McLellan toimii työryhmän puheenjohtajana. Hän on toiminut aiemmissa liberaalihallituksissa oikeus- ja terveysministereinä. Vuonna 2005 antamassaan haastattelussa hän sanoi kannabiksen olevan “vaarallinen aine”.

“Tiedämme se olevan poltettuna pahempi karsinogeeni kuin tupakka. Tämän tiedämme tieteellisen tutkimuksen perusteella eikä sitä voi kiistää. Tämä on tiedettä,” hän laukoi vuonna 2005.

Kaikki valtaa haluavat poliitikot ovat vuosikymmenien ajan joutuneet virassa ollessaan laukomaan näitä huumevalistuksen älyttömyyksiä. Nyt McLellanin tehtävänä on saada aikaan hallitukselle esitys kannabiksen vähittäiskaupan järjestämisestä marraskuuhun mennessä. Hallituksen lakiesitys on odotettavissa vuoden 2017 keväällä.

Kannabiksen vähittäismyyntiin on useita eri vaihtoehtoja, onpa ehdotettu jopa kannabiksen myyntiä alkoholikaupoissa, ja perusteluna käytetään ikärajan valvontaa.

Kanadan lääkäriliiton, Canadian Medical Association, CMA, jäsenistön keskuudessa tehdyn kyselyn mukaan enemmistö suosittelee viihdekäyttöön tarkoitetun kannabiksen THC pitoisuuksien valvontaa. CMA ei ota kantaa laillistamiseen mutta kannattaa 21 vuoden ikärajaa. CMA:n jäsenet eivät halua kannabiksen myyntiä apteekkiin, koska heidän mielestä se lähettää väärän viestin rinnastamalla kannabis lääkeaineisiin. Lääkäreiden mielestä parempi paikka olisi alkoholikaupat, joilla on jo kokemusta ikärajavalvonnasta.

Kanadan poliisipäälliköiden liitto, Canadian Association of Chiefs of Police, ei esitä omaa kantaa ikärajakysymykseen vaan jättää sen lääkäriliiton arvioitavaksi. Liiton mielestä ikärajan on oltava yhtenevä kautta Kanadan.

Kansalaisjärjestöt kuten The Arthritis Society, Canadians for Fair Access to Medical Marijuana ja Canadian AIDS Society jättivät yhteisen esityksen, jossa korostetaan viihdekäytön ja lääkekäytön erottamista toisistaan niin että yli 67 000:n kroonisesti sairaan potilaan turvallinen ja valvottu kannabiksen saanti voidaan taata. Järjestöjen mielestä lääkekannabis pitää vapauttaa veroista kuten muutkin lääkkeet. Tällä hetkellä siitä peritään veroja.

Kansalaisjärjestöjen mukaan hallituksen tulee sallia useita vaihtoehtoja kuten kannabisklubit, apteekkijakelu, postimyynti ja kotikasvatus, koska yksi malli ei pysty tyydyttämään kaikkia ihmisiä, jotka asuvat haja-asutusalueilla. Liian byrokraattinen valvonta pitää yllä pimeitä markkinoita.

Kansalaiset laillistivat jo 

altKysymys ei ole pikkurahoista: arvioiden mukaan kannabiksen vähittäismyynti tulee kasvamaan 10 miljardin dollarin bisnekseksi, joidenkin arvioiden mukaan jopa 20 miljardiin dollariin. Kannabismarkkinoiden arvo ylittäisi jopa olutmarkkinat.

Tällä hetkellä ainoa laillinen tapa hankkia kannabista on saada sitä postitse luvan saaneelta kasvattajalta. Ostajalla täytyy olla lääkärin kirjoittama resepti.

Tämän lisäksi on harmaa alue - jota toiset pitävät pimeinä markkinoina - eli kannabiskaupat, dispensaries, joihin voi poiketa ostoksille kunhan sinulla on resepti, joiden hankkimisesta on tullut hyvin helppoa.

Kannabis on yhä virallisesti laitonta Kanadassa mutta Vancouverissa ihmiset käyttäytyvät jo kuin se olisi laillista tai ainakaan lait eivät näytä enää pätevän. Kannabista pystyy ostamaan lukemattomista kaupoista, joista osalla on kaupungin lupa. Jokavuotinen 420 tapahtuma siirrettiin tänä vuonna kaupungin toivomuksesta keskustasta laajalle ranta-alueelle, jonne sadat yrittäjät pystyttivät telttansa ja katoksensa ja alkoivat myymään kannabista ja kannabistuotteita tuhansille halukkaille. Mitkään säädökset eivät rajoita tuotteiden vahvuutta eikä kerralla ostettavaa määrää.

Kannabiksen jakelupisteet, kannabiskaupat eli dispensaries ovat yleistyneet Torontossa viime aikoina mutta mielipidemittauksen mukaan tämä ei huoleta asukkaita: 57% Toronton asukkaista hyväksyy ne ja vain 30% vastustaa.

Laillistamisen kannatus on edelleen vahva: 62% kannattaa sitä ja vain 18% vastustaa. Tuoreen mielipidemittauksen mukaan 36% kanadalaisista kannattaa erillisten kannabiskauppojen sallimista, 29% kannattaa kannabiksen myyntiä apteekeissa ja vain 16% kannattaa sen myyntiä alkoholimyymälöissä. 

Kanadalaisista 9% on säännöllisiä käyttäjiä, kerran kokeilleita 14% ja satunnaiskäyttäjiä 16%. Tällä hetkellä käyttäjien suurin osa, 51%, hankkii kannabiksensa “ystäviltä” ja vain 14% kannabiskaupasta. Merkittävä enemmistö, 57%, kannabiksen nykyisistä käyttäjistä aikoo siirtyä luvallisen kannabiskaupan asiakkaaksi kunhan ne tulevat laillisiksi. 

Kannabiksen käyttö on yleisintä New Democrat puolueen kannattajissa: 29% puoluetta äänestäneistä oli kannabiksen satunnais- tai säännöllisiä käyttäjiä, 60% ei ole koskaan kokeillut ja 12% oli kokeillutkerran.

Liberaaleja äänestäneistä 57% ei ole koskaan kokeillut, 16% on kokeillut kerran ja 27% oli säännöllisiä tai satunnaiskäyttäjiä.

Konservatiiveja äänestäneistä 73% ei ole koskaan kokeillut kannabista, 14% kerran, vain 1% oli säännöllisiä käyttäjiä ja 11% satunnaiskäyttäjiä.

Mielipidetutkimuksen yllättävin havainto tulee niiden keskuudesta, jotka eivät ole käyttäneet kannabista: alle 10% heistä aikoo kokeilla kannabista, kunhan se laillistuu. Tämä jakautuu puoluekannan mukaan: 16% liberaaleista, jotka eivät ole aikaisemmin käyttäneet kannabista, aikoo kokeilla sitä laillistamisen jälkeen, konservatiiveista 3% ja sosiaalidemokraattista New Democrat puoluetta äänestäneistä vain 2%.

Tämä sama havaittiin rajan toisella puolella Washingtonin osavaltion laillistettua kannabis: vain 5% aikuisista kokeili kannabista ensimmäisen kerran sen tultua laillisesti kauppoihin. Tällä on vaikutusta käytävään laillistamiskeskusteluun, koska laillistamisen vastustajat pelottelevat sillä, että kaikki alkavat blaadaa, kunhan se laillistuu. 

Lähde: Cannabis Life Network 2.6.2016National Post 18.10.2016The Star 7.9.2016National Post 24.8.2016National Post 24.3.2016National Post 20.4.2016

 

Kanadan ensimmäinen askel kohti laillistamista: työryhmän perustaminen.

 

Uutinen työryhmän työstä.

 

Marc Emeryn mielipiteet hallituksen laillistamissuunnitelmista, kuinka kansalaisten oikeudet pitää ottaa huomioon. 

 

 

alt


0 comments:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...