lauantai 30. maaliskuuta 2013

Kööpenhamina kertoi laillistamisaikeistaan julkisessa konferenssissa

Historian vuorovesi on nyt kannabiksen kieltolakia vastaan. Kööpenhamina aikoo liittyä laillistamisliikkeeseen aloittamalla kolmivuotisen kokeilun kannabiksen dekriminalisoimiseksi.

Cannabis Conference Inside05Kööpenhaminan päättäjät aikovat käynnistää yhden maailman kunnianhimoisimmista laillistamisprojekteista: sekä kannabiksen tuotanto että myynti laillistettaisiin. Mutta tämän Kööpenhaminan mallin toteuttamisen tiellä on vielä suuria kysymyksiä. Perjantaina 15. maaliskuuta kaupungintalolle kokoontui noin 150 osanottajaa kuuntelemaan kaupunginhallituksen suunnitelmia.

Tässä on ristiriita: toisaalta kaupunki haluaa viedä miljardin kruunun bisneksen pois rikollisten käsistä mutta pelkona on se, että laillistaminen lisää käyttöä. Jos tutkimuksissa esille tulleet yhteydet kannabiksen käytön ja mielenterveysongelmien välillä pitävät paikkansa, merkitsee käytön lisääntyminen lisää mielenterveysongelmia Kööpenhaminalle. Ongelmana on se, voidaanko kannabis dekriminalisoida ja samalla vähentää sitä käyttävien määrää.

Kokeilun päätarkoitus on ottaa kannabiskauppa pois rikollisilta. Tähän tarvitaan kilpailukykyinen tuote kilpailukykyiseen hintaan ostettavaksi yhtä helposti kuin laittomilta markkinoilta.

Kaupunki on avoin sen suhteen, tuleeko tuote kotimaiselta vai ulkomaiselta tuottajalta, mutta sitä myytäisiin apteekin kaltaisten myymälöiden kautta. Tällainen järjestely voi olla helpompi kokeilukautta ajatellen kuin se, että rakennettaisiin erikoisliikkeitä tai odotettaisiin yksityistä sektoria, jonka kehittäminen veisi vielä kauemmin.

Kaupunki ei ole vielä päättänyt lopullisesta mallista, sillä ei ole suunnitelmaa kannabisturismin torjumiseksi eikä ongelmaisten käyttäjien auttamiseksi.

Kauppa valtion haltuun

Asiantuntijoilla on kuitenkin paljon hyviä neuvoja. Oslon yliopiston sosiologian professori Willy Pedersen pitää parhaana Ruotsin ja Norjan alkoholimonopolin kaltaista laillistamista. Tämän avulla hänen mielestään voidaan rajoittaa käyttöä.

Pedersen varoitti, että jos valtio ei ota kauppaa valvontaansa, yksityinen sektori voi käyttää "kannabiskulttuuria" ihmisten yllyttämiseen käyttää lisää kannabista ja lisätä voittojaan.

Mutta väheneekö rikollisuus jos kannabis otetaan valtion valvontaan? Tämä on yksi Kööpenhaminan kokeilun päätavoitteista, koska lisääntynyt aseväkivalta on liitetty rikollisjengien kilpailuun tuottoisista kannabismarkkinoista.

Kim Møller Århusin yliopiston alkoholi- ja huumetutkimuskeskuksesta sanoi rikollisuuden vähenevän vasta pidemmällä aikavälillä, koska lyhyellä aikavälillä samat jengit vain siirtyvät taistelemaan muista tulonlähteistä.

Mielenterveysongelmat

Monet pitävät mielenterveysongelmien ja kannabiksen käytön suhdetta laillistamisen ongelmakohtana. Kaupunki on kuitenkin sitä mieltä, että kannabismyymälöiden verkosto tarjoaa uuden kosketuspinnan sosiaalityöntekijöiden ja vaaravyöhykkeeseen kuuluvien käyttäjien välillä. Oletetaan, että laillistamisen myötä yhä useampi käyttäjä saisi hoitoa.

Dan Orbe kaupungin anonyymiä huumeneuvontaa tarjoavasta U-Turn-palvelusta oli sitä mieltä, että kaupungin pitää antaa lisää rahaa neuvontaan ja ehkäisypalveluihin. Orbe oli myös sitä mieltä, että kaupungin pitää kokonaan harkita uudestaan sen nykyinen strategia ehkäistä huumeiden käyttöä nuorten keskuudessa.

Lait ja sopimukset

Poliisin ja sosiaalipalvelujen sovittaminen kannabiksen laillistamiseen ei ole kuitenkaan suurin ongelma. Tanska on myös allekirjoittanut vuoden 1961 huumausaineyleissopimuksen, joka valvoo kannabiksen tuotantoa ja myyntiä.

Hollanti ei halunnut aikoinaan rikkoa sopimusta ja sen ratkaisu oli pitää kannabis laittomana, mutta tietyissä olosuhteissa jättää sen käyttäjät ja myyjät rankaisematta. Tämä täytäntöönpanon sivuuttava politiikka on tehnyt kannabiksen käyttämisen kannabiskahviloissa lailliseksi, vaikka näiden kahviloiden pitää hankkia tuotteensa laittomilta markkinoilta.

Kööpenhaminan malli haastaa sopimuksen suoremmin dekriminalisoimalla kannabiksen hallussapidon ja myymisen. Tämä lähestymistapa on lähempänä Washingtonin osavaltion strategiaa, jossa äänestäjät vuoden 2012 lopulla hyväksyivät lain, jonka mukaan kannabiksen hallussapito ja kasvatus tulivat laillisiksi.

PerholmesSeattlen kaupungin lakimies Peter Holmes selitti kokouksessa, kuinka aloite sai äänestäjät puolelleen lupaamalla verottaa ja valvoa kannabista ankarasti.

Kannabiksen hallussapito ja kasvatus on USA:ssa edelleen laitonta liittovaltion lain mukaan, mikä aiheuttaa sen, että Washington sekä kannabiksen myös laillistanut Colorado ovat nyt hankalassa asemassa pääkaupungin Washington DC:n kanssa.

Mutta Holmes väittää, ettei jäljellä ole enää muuta vaihtoehtoa kuin kannabiksen laillistaminen.

"Kannabiksen kieltolaki ei ole saavuttanut tavoitettaan, koska sen kysyntä on niin korkealla", Holmes sanoo haastattelussaan. Hän myös arvioi, että USA:n painostus on ollut syynä siihen, että Tanskan hallitus on toistuvasti hylännyt kaupungin yritykset laillistaa kannabis, viimeksi viime vuonna. USA:n hallitus painostaa muita maita pitääkseen yllä omaa kovaa politiikkaansa.

Holmesin mielestä yhä uusien maiden laillistaessa kannabis on USA:n pakko jossakin vaiheessa myöntää, että kieltolaki ei ole toiminut.

"Kannabiksen laillistaminen ei ole aiheuttanut maailmanloppua. Olemme nyt nähneet padon halkeavan ja yhä useampi osavaltio tulee seuraamaan meidän esimerkkiä laillistamisessa. Kannabiksen henki on nyt vapautettu", hän sanoi.

Holmes kertoo myös, että Kööpenhamina tarvitsee oman ratkaisumallinsa koska se, mikä toimii Seattlessa, ei välttämättä toimi Kööpenhaminassa.

"Konferenssi osoitti, että Kööpenhamina tarvitsee oman suunnitelmansa. Meidän pitää lopettaa epäonnistunut politiikka ja kantaa tässä asiassa vastuu. Kaupungin johdon pitää ottaa johto myös tässä asiassa", totesi Kööpenhaminan sosiaalidemokraattinen pormestari Frank Jensen loppupuheenvuorossaan.

Lähde: Copenhagen Post 15.3.2013


0 comments:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...