sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Obama: “Aavistan muidenkin osavaltioiden harkitsevan tätä vaihtoehtoa”

Obama arvioi muidenkin osavaltioiden seuraavan Coloradon ja Washingtonin esimerkkiä. Oikeusministeri rajoitti huumesodan varjolla poliiseille myönnettyjä takavarikointioikeuksia. Colorado puhdistaa rikosrekisterit kannabisrikoksista.

altYhdysvaltain presidentti Barack Obama antoi valtakunnan tilaa käsittelevän puheensa jälkeen Youtube-haastattelun. Toimittaja Hank Green kysyi, milloin liittovaltio on valmis siirtymään eteenpäin ristiriitaiselta harmaalta alueelta, mikä nyt vallitsee Yhdysvalloissa kannabiksen ollessa laitonta liittovaltion lainsäädännön mukaan mutta sallittua osassa osavaltioista?

“Me voimme nyt seurata Coloradon ja Washingtonin osavaltioissa kansanäänestyksen perusteella aloitettuja kannabiksen laillistamiskokeiluja”, Obama aloitti vastauksensa.

“Minun hallintoni on ottanut sellaisen kannan, että liittovaltion lainsäädäntö on edelleen voimassa ja sen mukaan kannabis on laiton aine, mutta me emme aio käyttää liittovaltion resursseja osavaltioiden tasolla hyväksyttyjen ratkaisujen peruuttamiseen. Aavistan muidenkin osavaltioiden harkitsevan tätä vaihtoehtoa.”

Obama näkee kannabiksen laillistamisen olevan osa laajempaa rikosoikeuden uudistamista:

“Liittovaltiotasolla minä voin pyytää oikeusministeriötä tutkimaan sitä, kuinka me oikein kohtelemmekaan väkivallattomia huumerikoksista kiinniotettuja.”

“Olet oikeassa siinä, että emme ole tässä asiassa keskittyneet hoidon kehittämiseen kuten esimerkiksi tupakan käytön kohdalla tai rattijuoppouden kohdalla tai minkä tahansa kansanterveyttä koskevan asian kohdalla vaan olemme hoitaneet tätä ainoastaan rikosoikeudellisena asiana. Tämä politiikka on mielestäni aiheuttanut ennakoimattomia vahinkoja ja ollut tuhoisaa monille vähemmistöryhmille. Politiikkamme on perustunut lain epäoikeudenmukaiselle soveltamiselle ja tämän pitää muuttua.”

“Hyvä uutinen on se, että olemme saaneet sekä republikaaneilta että demokraateilta tukea rikosoikeudellisen järjestelmän uudistamisessa. Olemme saaneet läpi hallinnollisia uudistuksia ja viime vuonna ensimmäisen kerran kuluneiden 40 vuoden aikana sekä rikollisuus että vangitseminen laskivat yhtä aikaa. Toivon maamme pystyvän pitämään tämä kehitys voimassa, koska tämä on viisaampi tapa hoitaa näitä asioita.”

Holder rajoittaa poliisin takavarikointioikeutta

Tuore ja merkittävä esimerkki Obaman hallinnon pyrkimyksestä raivata huumesodan rakenteita Yhdysvaltain hallinnosta ja yhteiskunnasta on oikeusministeri Eric Holderin määräys rajoittaa poliiseille annettuja laajoja takavarikko-oikeuksia.

Poliisi ei saa enää takavarikoida omaisuutta osoittamatta ensin rikoksen tapahtuneeksi. Voi kuulostaa irvokkaalta ihmisoikeuksien luvatussa maassa mutta takavarikkokäytäntö sai alkunsa 1970-luvun alussa osana presidentti Richard Nixonin huumesotaa. Kongressi myönsi luvan takavarikoida huumeiden salakuljetuksessa käytettyjä ajoneuvoja ja lentokoneita.

1980-luvulla presidentti Ronald Reaganin kiihdyttäessä huumesotaa sallittiin myös käteisen rahan takavarikointi. Samaan aikaan oikeusministeriö loi varallisuuden takavarikointiohjelman ja salli liittovaltion virastojen ottaa osansa paikallisen ja osavaltioiden poliisien takavarikoista. Tämä lisäsi huimasti liittovaltion takavarikkorahastoihin talletettavan rahan määrää mutta samalla myös syytökset poliisien väärinkäytöksistä lisääntyivät.

altTämä politiikka on kiihdyttänyt poliisivoimien militarisoitumista. Poliisi on voinut käyttää takavarikoimaansa omaisuutta vailla minkäänlaista valvontaa ja poliisivoimat ovat ostaneet käyttöönsä ylellisiä autoja, suuritehoisia aseita ja armeijavarusteita kuten panssaroituja ajoneuvoja.

Vuoden 2001 jälkeinen terrorismin vastainen politiikka lisäsi poliisien agressiivisuutta toteuttaa takavarikkoja tieliikenteessä. Tuhannet ihmiset ovat joutuneet käymään pitkiä ja raskaista oikeusprosesseja saadakseen omaisuutensa takaisin.

Vuodesta 2008 tuhannet paikalliset ja osavaltioiden poliisilaitokset ovat tehneet yli 55 000 takavarikkoa vieden 3 miljardin dollarin arvosta käteistä ja muuta omaisuutta.

Takavarikko-ohjelman, ns. Equitable Sharing program, mukaan paikallis- ja osavaltion poliisit ovat takavarikoineet omaisuutta, jota on sitten jaettu liittovaltion eri virastojen kanssa. Tämä käytäntö on sallinut poliisivoimien ja huumeyksiköiden pitää 80% takavarikoidusta omaisuudesta liittovaltion virkamiesten pitäessä loput.

“Uuden politiikan mukaan, joka astuu voimaan välittömästi, oikeusministeri kieltää liittovaltion virastoja ottamasta osaa osavaltioiden ja paikallistasolla tehtyihin takavarikointeihin ainoana poikkeuksena yhteiskunnan turvallisuutta palvelevat syyt”, Holderin lausunnossa täsmennetään.

Nämä poikkeukset koskevat ainoastaan laittomia aseita, ammuksia, räjähteitä sekä lapsipornoon liittyvää yksityistä omaisuutta. Nämä ovat vain murto-osa kaikista ohjelman puitteissa tehdyistä takavarikoista, ja käytännössä oikeusministerin päätös lopettaa paikallis- ja osavaltion poliisin tekemän käteisen ja ajoneuvojen mielivaltaisen takavarikoimisen.

Uutinen politiikan muutoksesta yllätti kansalaisaktivistit, jotka ovat vuosikausia yrittäneet muuttaa takavarikkolakeja sillä perusteella, että ne rikkovat amerikkalaisia perusarvoja kuten yksityisomaisuuden suojaa ja oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä.

“On korkea aika lopettaa tämä turmiollinen politiikka. Tämä on romahduttanut kansalaisoikeudet ja tahrannut amerikkalaisen rikosoikeuden”, Pittburghin yliopiston perustuslakiasiantuntija David Harris tilitti tuntojaan.

Colorado pyyhkii kannabisrikokset rikosrekisteristä

Coloradon kuvernööri John W. Hickenlooper esitti vuoden alussa lain, joka vapauttaa kannabiksesta tuomionsa saaneet ja pyyhkii kannabista koskevat rikokset rikosrekisteristä.

Colroradossa pidätettiin vuosittain 10 000 ihmistä kannabiksesta. 25 vuoden aikana 240 000 ihmistä on pidätetty kannabiksen hallussapidosta. Nyt näiden ihmisten tiedoista pyyhitään merkinnät aikaisemmista kannabisrikoksista, millä on suuri merkitys varsinkin jos henkilö haluaa muuttaa osavaltioon, missä kannabis on vielä laitonta.


Lähde: Washington Post 22.1.2015Washington Post 16.1.2015National Report 3.1.2015

Presidentti Barack Obaman Youtube-haastattelu 22.1.2015. Kannabiskeskustelu kohdassa 11.00 - 13.30.


0 comments:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...