torstai 1. maaliskuuta 2012

Huumekokeilun myöntänyt Tarja Halonen suhtautui huumekysymykseen kiihkottomasti

Tarja Halonen osoitti vuonna 1991 suomalaista suoraselkäisyyttä tunnustaessaan kokeilleensa huumeita "railakkaalla 60-luvulla" miljoonien länsimaisten nuorten tavoin. Hän on esimerkki ihmisestä, jonka lahjakkuus ja ura olisivat jääneet toteutumatta, jos hän olisi jäänyt kiinni kokeilustaan.

TarjaTarja Halosen kaudella maamme on edennyt isoin harppauksin kohti länsimaista jakamattomaan ihmisarvoon perustuvaa demokratiaa. Se, ettei kukaan Tarja Halosen poliittinen vastustaja ole käyttänyt Halosen rehellisyyttä häntä vastaan kuluneiden 21 vuoden aikana, kertoo siitä, että olemme pohjimmiltamme suvaitsevainen kansa, joka pitää arvossa rehellisyyttä, avoimuutta ja asioiden tasavertaista pohdintaa.

Lukuisat oikeudenkäynnit todistavat siitä, että tämä ihmisoikeusprosessi on vielä kesken kannabiksen käyttäjien osalta. Suomessa ja ympäri maailmaa ihmisiä voidaan edelleen tuomita ja syrjäyttää pelkän kannabiksen kokeilun ja käytön perusteella riippumatta heidän lahjoistaan, kyvyistään ja panoksestaan yhteiskunnan hyväksi.

Tarja Halonen YLE:n Mediakomppanian haastateltavana vuonna 1991:


0 comments:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...