Huumesodan eliitti, World Federation Against Drugs -järjestö (WFAD), kokoontui 21.5.2012 Tukholmassa. Edustettuja valtioita oli mukana enää viisi: USA, Venäjä, Italia, Britannia ja Ruotsi. Lisäksi paikalla oli huumesotaa kannattavia huumealan ammattilaisia useista eri maista.
Robert DuPont on ollut tämän eliitin puhemiehiä Richard Nixonin ajoista saakka ja hänen jos kenen pitäisi muistaa se, että Nixon julisti 17.7.1971 kirjaimellisesti sodan huumeita vastaan. DuPontin pitäisi muistaa myös se, että huumesota julistettiin ensisijaisesti USA:n mustaa väestönosaa ja Vietnamin sotaa vastustanutta kansanliikettä vastaan. Lasten suojelun tai kansanterveyden edistämisen kanssa asialla ei ollut mitään tekemistä, Nixonhan mm. pommitti Vietnamin lapsia.
Huumesota on osoittautunut maailmanlaajuiseksi katastrofiksi, jonka kritisoijien joukkoon on liittynyt yhä merkittävämpiä henkilöitä valtioiden johtajia myöten Maailmanlaajuisen huumepoliittisen komission julkaistua raporttinsa vuosi sitten. Huumesodan kannattajien joukko on supistumassa sen ydinjoukoksi, joka kokousti Tukholmassa huumesodan kummitädin Ruotsin kuningatar Silvian tarjoaman sädekehän loisteessa.
Ihmisoikeuksien rappio on yksi suurimmista huumesodan aiheuttamista vahingoista ihmiskunnalle. Huumesotaa ei pysty puolustamaan YK:n ihmisoikeussopimuksilla ja siksi huumesodan kannattajat turvautuvat lapsen oikeuksien julistukseen aivan kuin nämä olisivat ristiriidassa.
WFAD:n kokouksen alustuspuheen aiheeksi DuPont oli ottanutkin tämän kriittisen kysymyksen ja hän pohjusti esitelmäänsä seuraavasti:
"Ihmisoikeuksien suojeleminen on syy, miksi olemme mukana huumeiden käytön ehkäisyssä ja hoidossa. Me teemme tätä suojelemalla ihmisiä laittomilta huumeilta."
Huumesodan pääongelma on sen tuottama keinotekoinen jako laillisiin päihteisiin ja laittomiin huumeisiin. Tämä jaottelu perustuu tiettyjen ryhmien ajamiin etuihin eikä farmakologiaan tai muihin tieteellisiin faktoihin. Se on aiheuttanut huumevalistuksen epäuskottavuuden ja sitä kautta tarpeettomia lääke- ja päihdekuolemia sekä vienyt huumeiden käyttäjiltä heille kuuluvan ihmisarvon.
Jokaisella ihmisellä on jakamaton ihmisarvo, joka ei kutistu eikä häviä minkään ulkoisen eikä henkisen ominaisuuden perusteella. Jokaisella ihmisellä on oikeus elämään ja ihmisarvoiseen kohteluun, mitä ei voida peruuttaa edellä mainittuun keinotekoiseen huume - päihde jaotteluun vetoamalla.
Tämän hyvin yksinkertaisen perusasian kumoamiseen DuPontilta kuluu kahdeksan sivua. Hän yrittää tehdä huumeiden käyttäjien ihmisarvosta suhteellisen luomalla mielikuvia huumeiden käyttäjistä ja siinä sivussa huumesodan vastustajista.
DuPontin käyttämä retoriikka on vanha keino kumota vastustajan argumentti jakamalla se niin pieniin osiin, että lopulta kilpikonnakin juoksee jänistä nopeammin, kuten klassisessa vertauksessa asia esitetään.
DuPont jakaa ihmisoikeusargumentoinnin osasiinsa kuten esimerkiksi saako huumeiden käyttäjän tappaa eli mikä on kuolemanrangaistuksen ja ihmisoikeuksien suhde. DuPont ei pysty perustelemaan näkemystään puhumalla asiasta suoraan, vaan hakemalla vertausta ihmisten salakuljetukseen aivan kuin esimerkiksi kannabiksen käyttö liittyisi siihen.
DuPontin argumentti tässä kohdassa kuuluu: "Voisiko kukaan esittää, että meidän pitää hylätä ihmisten salakuljetusta vastaan käytetyt menetelmät sen takia, että joku YK:n jäsenvaltioista soveltaa kuolemanrangaistusta tähän rikokseen? Ei tietenkään. Miksi asian pitäisi olla erilainen huumepolitiikassa?"
Eli kiertolauseella DuPont sallii kuolemanrangaistuksen käytön, vaikka esimerkiksi hänen kotimaassaan USA:ssa tulee toistuvasti esille tapauksia, joissa jälkeenpäin on voitu todeta teloitetun olleen syytön. Kuolemanrangaistus on tuomittavaa kaikissa yhteyksissä. Sitä ei pidä sallia minkään rikoksen rangaistuksena.
Sitten hän tavoittaa esitelmänsä kliimaksin:
"Tämä ihmisoikeusagendan hävytön kaappaaminen laittomien huumeiden käyttäjien "oikeuksien" suojelemiseksi on yksi aikamme suuria vääryyksiä. Se on lisäksi loukkaus todellisten ihmisoikeusloukkausten uhreja kohtaan."
Tämän teesinsä hän perustelee vertaamalla huumeiden käyttöä seksuaalirikollisuuteen! DuPont ei pysty puolustamaan tätäkään väitettään puhumalla suoraan huumeista tai vertaamalla niitä ja niiden asemaa laillisiin päihteisiin.
Hän on fundamentalisti, joille sana "huume" on ongelmaton termi, vaikka sillä rajatut aineet ovat samassa nipussa historiallisten sattumusten seurauksena. Päihteet ovat mielivaltaisesti historian saatossa hyväksytty kategoria, vaikka nekin sananmukaisesti päihdyttävät käyttäjänsä kuten huumeet.
Päihteiden nauttiminen esimerkiksi WFAD:n kokousten kahvitauoilla tai cocktail-tilaisuuksissa ei vähennä huumesotureiden ihmisarvoa, mutta sen sijaan kannabiksen nauttiminen vie "laillistajien" eli huumeiden käyttäjien ihmisarvon.
Bejerotin totalitaristinen haamu
Mutta huumesotureiden toimintaa ei pidä arvostella pelkästä sanakikkailusta, koska pohjimmiltaan tässä ei ole kyse termeistä eikä aineista vaan arvoista. Puheessaan DuPont kertaa huumesodan eugenistisiä perusteita, koska rotupuhtauden säilyttämisestä tässä on pohjimmiltaan kyse: elivoimaisen rodun säilyttäminen puhtaana huumeista ja varsinkin niitä levittävistä erirotuisista.
Hän jatkaa:
"Sen sijaan, että huumeiden käyttö olisi ihmisoikeus, on se nykyaikaista kemiallista orjuutta - orjuutta, joka alkaa aivan liian usein lapsuudessa, orjuutta, joka usein kestää koko loppuiän."
DuPont marssittaa tässä esiin ruotsalaisten huumehaukkojen lahjan huumesodalle, Nils Bejerotin haamun. Käyttäjän kuvaileminen tahtonsa ja siten itsemääräämisoikeutensa menettäneenä orjana on bejerotilainen käsite, jolla on oikeutettu huumeiden käyttäjän ihmisoikeuksien ja jopa hengen riistäminen.
Bejerotin käsitys huumeiden käyttäjästä orjana on sama, mihin Hitlerin holokausti ja Stalinin puhdistukset perustuivat. Myös he käyttivät lapsia hyväksi julkisen kuvansa rakentamisessa.
Tämän vuoden Bejerot-palkinnon WFAD myönsi skotlantilaiselle sosiologian professorille Neil McKeganeylle "siitä, että hän on johtanut työtämme paremman 21. vuosisadan huumepolitiikan puolesta". Näin merkittävä hahmo Nils Bejerot on kansainväliselle huumesodalle.
DuPont tunnustaa sen, että vaikka huumesoturit vetoavat ihmisoikeuksien sijaan lapsen oikeuksien julistuksen 33. pykälään, ei USA ole sitä ratifioinut. Hänen mielestään YK:n huumesopimukset voidaan kuitenkin laskea ihmisoikeussopimuksiksi.
DuPontin koko esitys perustuu sille valheelle, että ainoastaan laillistajapiirit, jotka hän leimaa huumeiden käyttäjiksi, olisivat kumoamassa huumekieltolakia ihmisoikeuksia hyväksikäyttämällä.
DuPont sivuuttaa tarkoituksellisesti UNODC:n edellisen johtajan Antonio Costan laatiman selvityksen huumesodan ihmisoikeustilanteesta YK:n huumekomissiolle, CND:lle, vuonna 2010 ja YK:n ihmisoikeuskomissaarin Anand Groverin raportin huumesodan aiheuttamista ihmisoikeusrikoksista YK:n yleiskokoukselle samana vuonna.
Maailmanlaajuinen huumepoliittinen komissio ajaa samaa asiaa ja sen Latinalaisen Amerikan edustajat tietävät liiankin hyvin sen, miten ihmisoikeuksille on käynyt heidän maissaan USA:n huumesodan seurauksena.
Lapsen oikeudet eivät siis ole ristiriidassa ihmisoikeuksien kanssa, kuten DuPont haluaa väittää, eikä näitä käytä mikään rikollinen "laillistajaryhmä" itsekkäisiin tarkoituksiinsa. DuPontin retoriikan säilä huitoo vääriin suuntiin ja alkaa muistuttaa Don Quijoten miekkailua omia varjojaan vastaan.
Esitelmänsä lopussa hän tulee tunnustaneeksi huumesodan epäonnistumisen:
"Tämä spektaakkelin kaltainen epäonnistuminen, mikä näkyy monissa maissa lasten yleisenä huumeiden käyttönä, ei ole lasten epäonnistuminen vaan vanhempien epäonnistuminen opastaa heitä - maailman tärkeintä resurssia. Tässä vuoden 2012 foorumissa saamme oppia paljon nuorten ohjaamisen tärkeydestä. Meidän tulee johtaa tätä lapsien ohjaamista kodeissa ja vaikuttaa siihen politiikkaan, joka koskettaa heitä."
Maailman nuorten mielipiteitä huumepolitiikasta
Tämä DuPontin asenne on juuri sitä paternalismia, mikä on epäonnistunut tähänkin saakka. Vuoden 1961 YK:n huumausaineyleissopimus, Single Convention, on nykyisen huumepolitiikan perusta kaikissa maailman maissa. Sen aloittaman kieltopolitiikan perusteluna on maailman nuorison suojeleminen huumeilta ja niiden aiheuttamilta haitoilta.
Kanadan, Meksikon, Irlannin, Britannian ja Puolan järkevämpää huumepolitiikkaa kannattavat nuoriso- ja opiskelijajärjestöt kuvasivat omat osuutensa kokonaisuudesta "Worlds Youth about Drug Policy". Jokainen osa on kuvattu eri kameroilla ja erilaisilla formaateilla. Dokumentin tuottivat Youth Organisations for Drug Action (Yoda) ja Students for Sensible Drug Policy (SSDP):
Meksikolainen ryhmä Ninos Hasta La Madre eli lapset ovat saaneet tarpeekseen, julkaisi satiirin huumesodasta, jossa arvostellaan myös lasten käyttämistä mainonnassa ja vaalipropagandassa:
Lähetä kommentteja (Atom)
0 comments:
Lähetä kommentti