torstai 7. maaliskuuta 2013

USA:n kongressissa lakialoite kannabiksen lääkeluokituksen muuttamiseksi

Yhdysvalloissa puoluerajat ylittävä ryhmä kongressiedustajia esitteli lakialoitteen kannabiksen uudelleenluokittelemiseksi ja lääkinnällisen käytön sallimiseksi. Lakialoitteessa esitetään myös osavaltioiden kannabiksen käytön sallivien lakien hyväksymistä liittovaltion tuomioistuimissa käytävissä kannabisoikeudenkäynneissä.

Rtr34j7qYli 12 kongressiedustajaa molemmista puolueista esitteli kongressille lakialoitteen "osavaltioiden lääkekannabispotilaiden suojelemiseksi". Sen mukaan kannabis luokitellaan uudelleen sen lääketieteellisen käytön perusteella ja osavaltioiden sallitaan säätää omia lakejaan tuotantoa ja myyntiä varten ilman että liittovaltio enää puuttuisi siihen.

Toisen lakialoitteen, Truth in Trials Act, mukaan liittovaltion oikeuslaitoksessa kannabiksesta syytetyn sallittaisiin käyttää osavaltion lainsäädäntöä puolustuksessaan. Tämä oikeus on ollut tähän asti kielletty.

Samalla lakipaketilla poistettaisiin myös lääkekannabiksen tutkimuksen tiukat rajoitukset. Tällä hetkellä liittovaltion huumetutkimuskeskus, National Institute on Drug Abuse (NIDA), päättää kannabiksen tutkimuksesta ja se on vuosikymmeniä antanut lupia kannabiksen tutkimukseen vain sen haittojen, eikä lääkinnällisten ominaisuuksien tutkimiseksi.

Tämä lakialoite esiteltiin vain pari viikkoa sen jälkeen kun liittovaltion vetoomustuomioistuin jatkoi USA:n huumepoliisin mandaattia päättää kannabiksen lääkekäytöstä.

Samoin pari viikkoa sitten USA:n kongressin demokraattien edustajat Jared Polis Coloradosta ja Earl Blumenauer Oregonista toivat käsittelyyn historialliset lakialoitteet kannabiksen tuotannon ja myynnin laillistamiseksi aikuisille ihmisille niissä osavaltioissa, joissa sen käyttö on laillistettu.

Kannabis ja säieteoria

Kannabiksen lääkeluokituksen muuttamista USA:n huumelaissa ajava kansalaisliike Americans for Safe Access järjestää helmikuun lopussa konferenssin kannabiksen lääkekäytöstä USA:n pääkaupungissa Washington D.C:ssä. Mukana on poliitikkojen ja aktivistien lisäksi säieteorian kehittäjä, teoreettisen fysiikan professori John Schwarz.

SchwarzTämä tulee olemaan John Schwarzin ensimmäinen kerta kun hän puolustaa julkisesti kannabiksen lääkekäyttöä. Hän tuli viime vuonna julkisuuteen julkaistessaan Huffington Postissa vetoomuksen lääkekannabista käyttävien potilaiden turvallisuuden puolesta.

"En yleensä kommentoi lääketieteen alaan kuuluvia asioita, koska olen fyysikko, enkä lääkäri. Mutta en enää voi vaieta, koska perheeseeni ja ammattikuntaani kuuluvat ihmiset ovat vaarassa joutua liittovaltion pidättämiksi pelkästään noudattaessaan lääkärin heille antamia suosituksia."

Hänen vaimonsa Patricia Schwarz, joka on myös fysiikan tohtori, käyttää lääkekannabista hänellä vuonna 1995 diagnosoidun sairauden aiheuttamien kiputilojen hallintaan.

"Me elämme tieteelliseen näyttöön perustuvassa yhteiskunnassa. Miksi sitten tieteellinen tutkimus ei aiheuta toimenpiteitä tässä asiassa?"

"He käsittelevät tiedettä väärin aivan sen perusteita myöten. Näin ei pitäisi toimia tieteelliseen näyttöön perustuvassa yhteiskunnassa. Me emme elä nyt sellaisessa yhteiskunnassa, jollaisen me haluaisimme sen olevan."

Patricia Schwarz näkee yhtäläisyyksiä lääkekannabiksen ja ilmastonmuutostutkimuksen välillä. Tiedemiesten ylivoimainen enemmistö on samaa mieltä ilmastonmuutoksesta ja sen mekanismeista, mutta kieltäjien joukko on julkisuudessa onnistunut kyseenalaistamaan kiistämättömän todistusaineiston.

"Tiede on totuuden etsimistä, eikä itsetyytyväisyyden tai moraalisen johtajuuden tavoittelua. Poliittisten silmälappujen asettaminen tieteelle on tie kohti varmaa tuhoa. Maailman todellisuus paljastuu ihmisille vaikka kuinka yrittäisit valehdella heille."

Lähde: Americans for Safe Access 14.2.2013 ja Huffington Post 15.2.2013


0 comments:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...