tiistai 25. syyskuuta 2012

Kansainvälinen tutkimus kannabiksen kasvattamisesta - osallistu ja vaikuta!

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) toteuttaa kyselytutkimuksen kannabiksen kotimaisesta kasvattamisesta. Tämä on toinen kerta, kun tutkimus tehdään Suomessa. Edellinen paljon mediahuomiota saanut tutkimus toteutettiin vuonna 2009 ja sen keskeisistä tuloksista raportoitiin Yhteiskuntapolitiikka-lehden artikkelissa "Kukkaa pukkaa – Kannabiksen kotikasvatus Suomessa" vuonna 2011.

ThlTHL:n 2011 julkaisemassa raportissa arvioitiin 10 000 suomalaisen kasvattavan parhaillaan kannabista kotonaan ja kaikkiaan 40 000 - 60 000 suomalaisen joskus harrastaneen sitä. Lisäksi raportissa todettiin kotikasvatetun kannabiksen olevan hyvää vauhtia syrjäyttämässä järjestäytyneen rikollisuuden tänne kuskaamaa hasista.

Suomen tiedonkeruu on osa kansainvälisen tutkijaverkoston Global Cannabis Cultivation Research Consortium (GCCRC) yhteishanketta, jossa on mukana tutkijoita Euroopasta, Pohjois-Amerikasta ja Australaasiasta. Tarkoituksena on vertailla kannabiksen kasvattamisen merkityksiä, motiiveja ja käytäntöjä eri maissa ja erilaisilla kasvattajilla. Aiemman tutkimuksen tulosten perusteella julkaistiin European Addiction Research –lehdessä vertailu suomalaisista ja tanskalaisista kotikasvattajista otsikolla Small scale cannabis growers in Denmark and Finland.

Osallistumisesi edesauttaa tiedon lisäämistä kannabiksen kasvattamisesta. Kansainvälisen yhteistyön avulla voidaan vertailla suomalaista kannabiksen kasvatusta muiden maiden tilanteeseen.

Kyselytutkimukseen voit osallistua täällä.


0 comments:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...