tiistai 4. syyskuuta 2012

Portugali: kannabiksen laillistamisaloite vasemmistopuolueelta

Portugalin vasemmistopuolue, Bloco de Esquerda, aikoo esitellä lakialoitteen, joka tähtää kannabiksen täyteen laillistamiseen. Puolueen puheenjohtaja João Semedo kertoi kannattavansa ns. kannabisklubien perustamista kannabiksen saamiseksi aikuisten ihmisten saataville. Toinen puoli lakialoitteesta on kannabiksen kasvatuksen laillistaminen henkilökohtaiseen käyttöön.

Semedo1João Semedo pitää kannabiksen laillistamista tarpeellisena Portugalin huumepolitiikan kehittämisessä, koska nykyinen käytön dekriminalisoinnin mahdollistanut lainsäädäntö ei vaikuta laittoman huumekaupan aiheuttamiin ongelmiin. Puolueen tavoitteena on luoda sellainen lähestymistapa, joka keskittyy kansanterveyden hoitamiseen ja kannabiksen käyttäjien suojelemiseen huonoilta jakelukanavilta eli valvomattomilta huumekauppiailta.

Lakialoitteen mukaan yli 18-vuotiaat kannabisklubien jäsenet saisivat ostaa klubiltaan 30 päivän keskimääräistä kulutusta vastaavan annoksen.

Nykyisen vuodesta 2001 voimassa olleen lain mukaan aikuisella ihmisellä saa olla hallussaan 2,5 grammaa kannabista, mikä vastaa yhden päivän kulutusta. Tämän standardin mukaan lasketaan se, kuinka paljon 30 päivän kulutus on. Kotikasvattajien sallitaisiin kasvattaa kerrallaan korkeintaan 10 kasvia.

Semedo sanoo puolueensa aloittavan kansalaiskeskustelun kannabiksen laillistamisesta kansalaisten mielipiteen arvioimiseksi ennen lakialoitteen viemistä parlamentin käsittelyyn.

Bloco de Esquerda on vuonna 1999 perustettu vasemmistolainen puolue, joka on noussut Portugalin viidenneksi suurimmaksi puolueeksi liki 6,5% kannatuksella maan parlamenttivaaleissa ja liki 11% kannatuksella EU:n parlamenttivaaleissa.

Lähde: ENCOD 22.8.2012


0 comments:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...