perjantai 7. syyskuuta 2012

Norjalainen kansanedustaja myönsi käyttävänsä kannabista

Norjan sosiaalidemokraattisen työväenpuolueen, Arbeiderpartietin kansanedustaja Thor Erik Forsberg kertoi maanantaina 3.9. haastattelussa käyttäneensä kannabista vuosien ajan selvitäkseen elämänsä kriiseistä. Arbeiderpartiet on Norjan suurin puolue ja tällä hetkellä hallitusvastuussa. Puolueen nimityskomitea ei aio asettaa Forsbergia ehdolle seuraavissa vaaleissa ja poliisi aikoo tutkia asian.

ThorerikForsberg on kertonut käyttäneensä kannabista elämänsä kriiseistä selviytymiseen. Hänen tyttöystävänsä ja perheenjäsen kuolivat. Lisäksi hän menetti puoluetovereitaan Utöyan saaren terroriteossa. Työmatkalla tänä vuonna USA:ssa hän romahti.

"Poltin kannabista, koska sillä oli lääkitsevä vaikutus minulle. Pystyin rentoutumaan ja nukkumaan. Minulla on ollut useiden kuukausien aikana pitkiä työpäiviä, joiden aikana olen pystynyt nukkumaan korkeintaan 3-4 tuntia yössä", hän kertoi Sapsborgs Arbeiderblad -lehden haastattelussa.

Haastattelun jälkeen Sapsborgsin poliisi aloitti tutkinnan Forsbergia vastaan huumeiden käytöstä ja hallussapidosta. Häntä aiotaan kuulustella asiasta.

Lisäksi häntä uhkaa kansanedustajan paikan menetys, koska puolueen ehdokkaiden nimityskomitea ei aio suositella häntä komitean puheenjohtajan Arne Örenin mukaan. Hän perustelee päätöstä sillä, ettei Forsbergin huumeiden käyttö ei ole linjassa eduskunnan lakeja säätävän työn kanssa.

Forsberg on kuitenkin saanut jo nyt laajaa tukea. Östfoldin puolueosaston nuorten järjestö on asettunut tukemaan hänen ehdokkuuttaan vaaleissa ja hänen tuekseen perustettuun facebook-ryhmään Folk for Forsberg on parissa päivässä liittynyt jo yli 1000 jäsentä.

Hänelle on tullut tukea myös puoluerajojen yli sosialistisen vasemmistopuolueen (SV) kansanedustajan Hallgeir Langelandin tultua julkisuuteen kertoakseen itsekin polttaneensa hasista nuorena.

"Kunnioitan eniten niitä, jotka kertovat että heillä on ongelma ja he tekevät jotakin sille, kuin niitä, jotka tuomitsevat muiden ongelmia", kertoi Langeland haastattelussa.

Hän kertoo eduskunnassa olevan monia poliitikkoja, jotka ovat eläneet samanlaista elämää ja oppineet tekemistään virheistä.

Lähde: Sarpsborg Arbeiderblad 3.9.2012 ja Aftenbladet 6.9.2012

Hamppumarssi Oslossa 2012:


0 comments:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...