sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Kannabisnes siirtyy 2000-luvulle

Jo 70% amerikkalaisista asuu kannabiksen jossakin muodossa laillistaneessa osavaltiossa ja vuoden 2016 vaaleissa ennakoidaan jopa kymmenen osavaltion liittyvän ryhmään. Miljardien dollareiden kannabismarkkinoiden siirtyminen meksikolaisilta kartelleilta yhteiskunnan valvomille yksityisyrityksille henkilöityy nimiin Bob Marley ja Brendan Kennedy.

altTuskykin uutisoi Bob Marleyn imagoon perustuvan kannabistuotesarjan Marley Natural tulosta markkinoille vuonna 2015. 

Natural Marley -yhtiön omistaa vuonna 2011 perustettu riskirahoitusyhtiö Privateer Holdings, joka sijoittaa kannabisliiketoimintaa kehittäviin yhtiöihin ja jonka toimitusjohtajana toimii 42-vuotias Brendan Kennedy - joka ei muuten ole sukua murhatun presidentti Kennedyn perheelle.

Brendan Kennedyn ura alkoi insinöörinä. Hän perusti ensimmäiseksi tietokoneohjelmistoja kehittävän yrityksen, jonka hän möi Boeingille. Sitten hän opiskeli yritysjohtoa Yalen yliopistossa ja alkoi tutkimaan sijoittamista Silicon Valleyn uusimpiin yrityksiin. Siellä hän työskenteli yritysmaailman terävimmän kärjen kanssa Fisker ja Tesla sähköautoista nettimyyntisivusto Grouponiin keräten ja rahoittaen uusimpia kaupallisia ideoita. Silti hänen siirtymistään kannabisnekseen neljä vuotta sitten pidettiin hyvin epätavanomaisena siirtona yritysmaailmassa.

Hänen ja yhtiökumppaneidensa sijoitusyhtiön ensimmäinen sijoitus oli Leafly, nettisivusto, joka tarjoaa lukijalleen arvioita kannabiskaupoista ja kannabislajikkeista. Se toimii Android ja iPhone ohjelmilla, se ladataan nykyään 50 000 kertaa kuukaudessa. Palvelua kehitetään koko ajan siten, että se mm. näyttää lajikkeiden THC-pitoisuuden.

Kannabisteollisuuden rahoitus perustuu kahdelle seikalle. Ensimmäinen on mittakaava. Kennedyn aiemmin rahoittamilla uusilla ideoilla oli potentiaalisesti isot markkinat. Kannabis on jo vakiintunut ala. Kennedy on arvioinut koko USA:n kannabismarkkinoiden mittakaavaksi 50 miljardia dollaria vuodessa.

Toinen seikka on se, että koostaan huolimatta kannabisteollisuus toimii kuin ruohonjuuritason kansanliike. Sen laillinen asema on tällä hetkellä sekasotkuinen tilkkutäkki. Yhteiskunnallisten syiden takia teollisuutta ei pystytä rahoittamaan perinteisiä kanavia myöten. Alalla työskenteleviltä puuttuu kaupallinen kokemus brändäämisestä työhönottoon.

Luotettavaa tietoa on niukasti. Laatukriteerit ovat hakusessa. Kannabiksen lukuisia lajikkeita ei ole luokiteltu. Markkinoilla on tuhansia kummallisesti nimettyjä lajikkeita.

Lajikkeiden luonnehdinnat vaihtelevat eivätkä kuluttajat kykene mitenkään vertailemaan keskenään Kaliforniassa laillisesti kasvatettuja Coloradossa laillisesti kasvatettuihin lajikkeisiin puhumattakaan New Yorkin puistoissa myytäviin lajikkeisiin, jotka ovat aina sitä samaa “Hatsii. Hyvää stuffii!”

Kannabisneksen uudelleenbrändäys

Marley Natural yritys merkitsee Kennedylle siirtymistä kannabisneksen epävarmalle osastolle. Tiistaina 18.11. Marleyn perhe ja Privateer Holdings ilmoittivat perustavansa Marley Natural yrityksen, joka on “korkeatasoinen kannabistuotemerkki, joka perustuu Bob Marleyn elämälle ja perinnölle”.

Tuotevalikoimiin kuuluu kannabisjäätelöä, käyttövälineitä, kuten vaporisaattoreita, sekä parhaita jamaikalaisia kannabislajikkeita, joita Marley aikoinaan nautti sormenpaksuisina sätkinä.

“Laillistamisen loppuvaihe näyttää juuri tällaiselta. Bob Marley aloitti laillistamisen yli 50 vuotta sitten. Me autamme häntä saattamaan tämä asia loppuun”, Brendan Kennedy tiivistää yrityskuvansa.

Tällainen oikea tuotemerkki on merkkipaalu laillistetun kannabiksen ragamuffin tyyppisessä miljöössä, jossa lajikkeilla on nimiä kuten Alaska Thunderfuck tai Trainwreck ja joita myydään bikineihin puettujen tyttösten ja graffiti-imagon avulla.

Marley Natural tuotteet aiotaan tarjota nykyaikaisina kuluttajaystävällisinä tuotteina, siististi pakattuina ja niiden markkinoinnin suunnittelee New Balance urheilukenkien ja Starbucks Coffee kahvilaketjun tuotteistamisesta vastannut yhtiö.

Kannabista itseään aiotaan myydä löyhästi pakattuina budeina, öljynä ja muina tiivisteinä mutta ei valmisjointteina.

Marleyn henki säilyy mukana

Marleyn perhe on aikaisemmin käyttänyt tuotemerkkiään kahvin, äänentoistolaitteiden sekä erilaisten hyödykkeiden myynnissä. Jotkin tuotteista kuten king size sätkäpaperit ja T-paidat, joissa lukee “Smoke like Marley”, ovat muistuttaneet Bob Marleyn rakkaasta harrastuksesta. Marley Natural on perheen ensimmäinen siirto oikean kannabiksen myymiseen.

Marley Family Photo 620x413Rita Marley, Bobin leski, sanoo hankkeeseen epäilevästi suhtautuville, että hänen nöyrä rastafariaviomiehensä kannattaisi Marley Natural yhtiön suoraa kapitalismia.

“Voitte luottaa Bobiin. Hän on 100 prosenttisesti tämän takana. Hän on onnellinen, koska juuri tästä me unelmoimme aikoinaan”, hän lausui viitaten valvottuihin kannabismarkkinoihin.

“On väärin kutsua sitä ruohoksi tai huumeeksi. Me koimme sen henkisenä asiana, luojan lahjana”, Rita Marley tähdensi.

Marley Natural jatkaa tässä hengessä voittoa tuottavana yrityksenä mutta yhtä suurella sydämellä kuin nimensä. Siitä on tarkoitus rakentaa kansainvälinen Ben & Jerry’s tyylinen tuotemerkki, joka tukee paikallista aktivismia ja jakaa voittoja alaportaalle.

“Olemme sitoutuneet korjaamaan kieltolain aiheuttamia yhteiskunnallisia ongelmia. Olemme sitoutuneet yhteiskunnalliseen muutokseen, kestävään kehitykseen sekä rakentamaan ammattimainen, vastuunsa tunteva ja laillinen kannabisteollisuus”, Brendan Kennedy kertoi Natural Marley tuotemerkin julkistustilaisuudessa.

Alalla ei ollut juuri lainkaan sijoittajia ennen Coloradon ja Washingtonin kannabiksen viihdekäytön laillistamista. Kennedyä ei kuitenkaan haitannut alan maine.

Myös hän piti aikaisemmin Bob Marleyta kannabisalan maineen tahrana, negatiivisten mielikuvien henkilöitymänä, jota ainoastaan opiskelijat kuuntelevat paukuissa.

Hän myöntää erehtyneensä ja rakentaa tuotemerkkiä löytämälleen Bob Marleylle; filosofi, jolla oli valtava tarve löytää yhteys ympäröivän maailman kanssa eikä paeta sitä.

Kannabisneksen sijoittajailmapiiri muuttunut

alt

Vuoden 2016 vaaleissa arvioidaan 5 - 10 osavaltion äänestävän kannabiksen laillistamisesta: Arizona, Kalifornia, Delaware, Hawaiji, Maine, Maryland, Massachusetts, Montana, Nevada, New York, Rhode Island ja Vermont.

Brendan Kennedy aikoo olla hyvissä asemissa silloin kun kieltolaki loppuu. Hänellä on jo Leafly-yhtiö, joka jakaa kannabistietoutta netissä ja julkisti ensimmäinen kaupallisen kannabismainoksen New York Timesissa.

Hänellä on yksi maailman suurimmista kannabiksen kasvatusyhtiöistä, Tilray, jonka yli 5000 neliömetrin kasvatushalli sijaitsee Kanadassa Vancouverin saarella. Halli pystyy tuottamaan vuodessa kannabista yli 4 miljoonaan jointtiin.

Privateer Companyn päämaja on Seattlessa, Washingtonissa, missä aloitettiin kannabiksen myynti viihdetarkoituksiin 8.7.2014. Kahden ensimmäisen kuukauden myynti nousi jo yli 12 miljoonan dollarin vaikka vasta pieni osa kaupoista oli auki.

Washingtonin osavaltio on myöntänyt 86 kannabiksen vähittäismyyntilupaa ja 70 kauppaa on aukaissut ovensa marraskuuhun mennessä. Kaikkiaan kannabiksen myynti viihdetarkoituksiin on tuottanut marraskuuhun mennessä yli 40 miljoonaa dollaria, mistä osavaltio on saanut 10 miljoonaa dollaria verotuloina.

Vuoden 2015 puoliväliin mennessä verotulojen on arvioitu nousevan 43 miljoonaan dollariin. Osavaltion kannabisneksen arvioidaan nousevan 694 miljoonaan dollariin vuoteen 2019 mennessä.

Kannabiksen laillisen myynnin lasketaan nousevan Yhdysvalloissa 2,5 miljardiin dollariin tänä vuonna. Vuonna 2020 laillisten markkinoiden arvioidaan nousevan 10 miljardiin dollariin.

“Yhdysvaltain kannabismarkkinoiden arvo on 50 miljardia dollaria”, Kennedy arvioi.

Kansainvälisten kannabismarkkinoiden arvo on 150 miljardia dollaria. Kennedy arvioi, että hänen elinaikanaan koetaan kannabiksen kansainvälinen laillistaminen ja suurten, hyvin johdettujen yritysten nousu myymään maailmalle, mitä ihmiset haluavat. Hän pitää kannabista “elinaikani suurimpana mahdollisuutena”. Yhä useampi nuori ammattilainen alkaa olla samaa mieltä.

Natural Marleyn tuotemerkin kehittelyyn kului puolitoista vuotta mutta nyt Kennedylle on tarjolla enemmän yli miljoonan dollarin sijoittajia kuin mitä hän pystyy käsittelemään.

“Meille lähetetään myös paljon työnhakupyyntöjä. Ihmiset ajattelevat ‘myöhästyneensä Facebookista, Microsoftista, Amazonista tai Starbucksista mutta minä en aio jäädä kannabiksen kelkasta' ”, Kennedy kuvaa yritysmaailman muutosta kannabismarkkinoilla.

Maailman ensimmäinen kannapankki

Maailman ensimmäinen rahoituslaitos, joka palvelee yksinomaan kannabisnestä, avataan Coloradossa 1.1.2015. Coloradon osavaltion rahoitusvalvontavirasto ilmoitti, että The Fourth Corner Credit Union niminen pankkilaitos on saanut toimiluvan.

Seuraava ongelma on takauksen hankkiminen liittovaltion pankkitilien hallinnolta, NCUA, sekä tilin avaaminen liittovaltion keskuspankissa.

Coloradon kuvernööri John Hickenlooper sanoi pankkipalvelujen takaamisen olevan osavaltion lopullinen ponnistus kannabisneksen pahimman ongelman eli pankkipalvelujen ratkaisemiseksi.

NCUA:n takauksen saamiseen voi kulua jopa kaksi vuotta eikä sitä vielä voida pitää täysin varmana, onhan kannabis edelleen kaikista kielletyin huume liittovaltion lainsäädännössä. Fourth Corner pankki voi Coloradon lain mukaan aloittaa toimintansa tätä päätöstä odotellessa.

Fourth Corner pankki palvelee kaikkia laillisia kannabisyrityksiä Coloradossa sekä voittoa tavoittelemattomia tahoja, jotka tukevat laillista kannabiskauppaa.

“Rakennamme kokonaan uutta järjestelmää palvelemaan teollisuuden alaa, joka on vielä ristiriidassa liittovaltion lain kanssa. Liittovaltion lainvalvonta- ja pankkivalvontaviranomaiset voivat vielä rangaista alaa, ja siihen saakka, kunnes tämä ratkaistaan, tulee tämän yritystoiminnan yllä leijailemaan epävarmuuden pilvi”, Fourth Corner pankin asianajaja Douglas Friednash selittää.

Fourth Corner pankki on tärkeä askel eteenpäin tämän epävarmuuden hälventämiseksi.

“Kannabisteollisuus on toiminut aivan kuten muillakin aloilla toimitaan paitsi että kaikki tapahtuu käteisellä. Tämä puuttuva palanen alan täydelliseksi normalisoinniksi on ollut normaali pankkitoiminta. Nyt se palanen on kohdallaan”, Denverin kaupunginvaltuutettu ja Fourth Corner pankin yksi perustaja Chris Nevitt selittää.

Lähde: NBCNews 18.11.2014, Huffington Post 20.11.2014, The Economist 16.2.2013Denver Post 20.11.2014

Marley Natural uutisissa


Marijuana in Oregon - Measure 91, osa 1


Marijuana in Oregon - Green Rush, osa 2


Marijuana in Oregon - A New High, osa 3



0 comments:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...