sunnuntai 16. marraskuuta 2014

New York dekriminalisoi kannabiksen hallussapidon

William%20brattonNew York dekriminalisoi kannabiksen hallussapidon. New York on ollut yksi Yhdysvaltain ankarimmista kaupungeista kannabiksen hallussapitoa kohtaan ja poliisin toiminta on ollut rasistista.

New Yorkin Bill de Blasio ja poliisikomentaja William Bratton ilmoittivat 10.11. että he aikovat lopettaa kymmenet tuhannet kannabispidätykset New Yorkin kaupungissa.

Uusi laki astuu voimaan 19.11. ja sen mukaan poliisi voi sakottaa ensikertalaisia mutta ei pidättää. Julkinen kannabiksen polttaminen on edelleen pidätykseen oikeuttava rikos.

New Yorkissa on tehty vuosittain 30 000 kannabispidätystä, joista 86% on kohdistunut värillisiin väestönosiin.

Laillistamisaallon myötä pidätykset kannabiksen hallussapidosta Yhdysvalloissa ovat olleet jo pari vuotta laskusuunnassa mutta FBI:n tuoreiden tietojen mukaan vuonna 2013 tehtiin vielä 609 423 pidätystä kannabiksen hallussapidosta. Tämä merkitsee 150 000 pidätystä vähemmän vuoden 2011 huippuluvuista.

Kannabispidätykset muodostavat 41% kaikista huumepidätyksistä ja ne maksavat valtiolle 3,6 miljardia dollaria.

Woody Harrelson tähdittää Saturday Night Liven sketsiä New Yorkin uudesta kannabispolitiikasta.

Lähde: Norml 11.11.2014, SmellTheTruth 10.11.2014

New Yorkin uusi maripolitiikka


0 comments:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...