torstai 16. huhtikuuta 2015

Sanjay Gupta ja kannabisvallankumous

USA:n vaikutusvaltaisimpien henkilöiden joukkoon laskettu lääkäri Sanjay Gupta jatkaa tutkimusmatkaansa kannabiksen uuteen ihmeelliseen maailmaan. Sunnuntaina 19.4 CNN kanavalla esitettävässä ohjelmassa, WEED3, The Marijuana Revolution, hän nostaa esille kannabiksen lääkekäytön vallankumouksen.

GuptaapologySanjay Gupta näkee vallankumouksen merkkejä kaikkialla ympärillään.

“Näen vallankumouksen merkkejä sanomalehtien pääkirjoituksissa ja osavaltioiden lakialoitteissa. Näen sen poliitikoissa, jotka olivat aikaisemmin varovaisia tämän herkän asian kanssa mutta nyt ovat valmiita uhraamaan poliittisen uransa sen puolesta. Näen vallankumouksen niiden tiedemiesten silmissä, jotka eivät halunneet sekaantua tähän epäilyttäväksi leimattuun maailmaan mutta hyppäävät nyt sinne pää edellä. Näen vallankumouksen uuden USA:n ylimmän lääkintäviranomaisen lausunnossa, jossa hän lainaa tutkimustietoa siitä, kuinka paljon kannabiksesta voisi olla apua.” 

“Näen vallankumouksen tavallisten amerikkalaisten asenteissa. Nyt ensimmäisen kerran USA:n historiassa 53% kannattaa sen laillistamista ja 77% kannattaa sen lääkekäytön laillistamista.”

“Sana revolution, vallankumous, tulee latinan sanasta revolutio, kääntyä ympäri.”

“Itse koin kääntymykseni pari vuotta sitten, ja siihen aikaan oli yksinäistä kannattaa kannabiksen lääkekäyttöäkin. Ainoastaan muutamalla hallituksen edustajalla oli rohkeutta antaa aiheesta haastattelu. Jopa potilaat olivat haluttomia kertomaan kokemuksistaan.”

Weed3“On hyvin vaikeaa olla tieteellisesti oikeassa mutta ideologisesti väärässä.”

Vallankumous on todella pitkällä Yhdysvalloissa. Liittovaltion tutkimuslaitos National Institute of Drug Addiction, NIDA, on presidentti Nixonin luomus, jonka tarkoitus on ollut tuottaa tieteellistä tutkimusnäyttöä kannabiksen haitoista sen kieltolain tueksi ja perusteluksi huumepoliisin, DEA, käyttöön. NIDA julkaisi huhtikuussa 2015 kotisivuillaan maininnan koetuloksista, joissa todettiin kannabiksen syöpää parantavat vaikutukset jopa pahimmanlaatuisia aivokasvaimia vastaan:

 

For instance, recent animal studies have shown that marijuana extracts may help kill certain cancer cells and reduce the size of others. Evidence from one cell culture study suggests that purified extracts from whole-plant marijuana can slow the growth of cancer cells from one of the most serious types of brain tumors. Research in mice showed that treatment with purified extracts of THC and CBD, when used with radiation, increased the cancer-killing effects of the radiation (Scott, 2014).

Scientists are also conducting preclinical and clinical trials with marijuana and its extracts to treat numerous diseases and conditions, such as the following:

• autoimmune diseases (diseases that weaken the immune system):
• HIV/AIDS
• multiple sclerosis (MS), which causes gradual loss of muscle control
• Alzheimer’s disease, which causes loss of brain function, affecting memory, thinking, and behavior
• inflammation
• pain
• seizures
• substance use disorders
• mental disorders

 

Väite, ettei kannabiksella ole lääkinnällisiä ominaisuuksia, ei enää pidä paikkaansa edes sen Yhdysvaltojen liittovaltion viraston mielestä, jonka on lain mukaan pitänyt kiistää se!

High Profits on CNN:n uusi dokumenttisarja kannabisyrittäjistä, jonka ensimmäinen osa esitetään WEED3:n jälkeen.

Lähde: CNN 16.4.2015

 

WEED3 traileri

 

High Profits traileri

 

WEED1


WEED2


0 comments:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...