keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Hollanti: kannabisturismi aiotaan sallia vastakin useimmissa kaupungeissa

Hollannissa astui 1. tammikuuta voimaan uudet säädökset, joiden mukaan ainoastaan Hollannissa vakituisesti asuvat saavat ostaa kannabista. Laissa kuitenkin sallitaan "paikallisten olosuhteiden" ottaminen huomioon lakia sovellettaessa.

2 AmsterdamTuoreen kyselyn mukaan suurin osa Hollannin kaupungeista ei aio kieltää turisteilta pääsyä kannabiskahviloihin huolimatta tästä vuoden alussa voimaan tulleesta asuinpaikkavaatimuksesta.

Kysely lähetettiin kaikkiin niihin kaupunkeihin, joissa toimii vähintään yksi kannabiskahvila. Sadasta kaupungista 56 vastasi kyselyyn ja näistä 27 vastasi, ettei kaupungilla ole mitään suunnitelmaa pitää turisteja poissa kahviloista. Hollannissa toimii tällä hetkellä 650 kannabista myyvää kahvilaa.

Amsterdam ja muut suurkaupungit aikovat sallia turistit

Amsterdamin pormestari Eberhard van der Laan on jo aiemmin kertonut, ettei Hollannin pääkaupungissa valvota turistien pääsyä kaupungin kannabiskahviloihin. Arviolta 1,5 miljoonaa Amsterdamissa vuosittain käyvistä seitsemästä miljoonasta turistista vierailee kaupungin 220:ssä kannabiskahvilassa.

Lisäksi Rotterdam, Haarlem, Leeuwarden ja Amersfoort aikovat sallia turistien pössyttelyn. Utrecht ja Haag eivät vastanneet, mutta ne ovat jo aiemmin ilmaisseet tyytymättömyytensä uuteen lainsäädäntöön. Rajakaupungit Arnhem ja Enschede eivät myöskään aio toteuttaa kieltoa.

Suurimmalla osalla niistä kaupungeista, jotka aikovat noudattaa lakia, ei ole mitään suunnitelmia sen toteuttamiseksi.

Edellinen hallitus loi ruohopassiksi nimetyn järjestelmän Hollannin eteläisiin maakuntiin viime vuoden toukokuussa ja sen on tarkoitus laajeta tänä vuonna koko maahan. Uusi hallitus hylkäsi asiakkaiden rekisteröimisen, mutta se haluaa yhä pitää turistit poissa kahviloista.

Lähde: DutchNews 1.1.2013


0 comments:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...